Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Päiväkoti tekee lapsista ilkeitä sikoja!

Vierailija
11.06.2007 |


Meidän naapurin lapset menivät viime syksynä päiväkotiin oltuaan kotona 2 ja 3 vuotta. Meidän ja heidän lapset leikkivät lähes päivittäin yhdessä lähipuistossa/meillä/heillä. Olivat hyviä ystäviä.



Nyt sitten meno on muuttunut ihan totaalisesti. Lapset kiusaavat meidän lapsia, lällättävät, huutelevat ilkeyksiä ja ovat muutenkin tosi inhottavia. Enää ei meidän poika kelpaa leikkiin mukaan, lelut viedään kädestä, juostaan karkuun kun nähdään jne. Äitiään eivät enää tottele ja uhmaavat koko ajan.



Mua surettaa meidän lasten puolesta. Poika varsinkin (3v) on ihan ulapalla, että mitä ihmettä. Entiset kaverit vaan kiusaa eikä huoli mukaan menoon.



Naapurin muksut ovat päiväkodissa noin 4xvko eli yhdessä puistoillaan edelleen perjantait ja viikonloput, usein mysö iltapäivisin.



En haluaisi enää viedä lapsiani samaan aikaan puistoon, sillä poikani tulee joka kerta surulliseksi puisytoilun jälkeen-.



Tekeekö päiväkoti todellakin lapsista tollasia hirviöitä??!!



Onneksi olen tajunnut olla kotona tän 3 vuotta ja olen vielä ensi vuoden.

Kommentit (113)

Vierailija
21/113 |
11.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voiks tää olla totta??? Just tänään haikeana täyttelin hakupapereita lapsille. Taidan hakea pph:lle vai onko siellä lopputulos sama...

Vierailija
22/113 |
11.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Päiväkodissa lapset voivat oppia rauhattomampia leikkityylejä ja pitämään korostetusti puoliaan isossa porukassa. Mutta jos he kerran leikkivät itselleen tuttujen lasten kanssa, niin en ymmärrä, että päiväkotihoidolla mitenkään voisi olla tuollaisia seurauksia!

Vierailija:


Nyt sitten meno on muuttunut ihan totaalisesti. Lapset kiusaavat meidän lapsia, lällättävät, huutelevat ilkeyksiä ja ovat muutenkin tosi inhottavia. Enää ei meidän poika kelpaa leikkiin mukaan, lelut viedään kädestä, juostaan karkuun kun nähdään jne. Äitiään eivät enää tottele ja uhmaavat koko ajan.

Hyvässä päiväkodissa lapset oppivat itse asiassa aivan päinvastaista: miten leikitään sovussa, otetaan muut huomioon, mitkä asiat ovat kiellettyjä jnejne.

Että oiskohan niin, ap, että naapurisi 3- ja 4-vuotiailla on aivan muut syyt uhmaansa...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/113 |
11.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

...saavat määräillä aikuisiakin.

Vierailija
24/113 |
11.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja kent, meillä ihan samat kokemukset.



Ei päiväkoti kenestäkään tee mitään sikaa. Ihan hölynpölyä. Tutkimustuloksia kiitos kehiin ensin,

Vierailija
25/113 |
11.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sanotaan että ennen oli " kiltti ja tottelevainen" . Ehkä ovat päiväkodissa vihdoin oppineet että saa myös uhmata ja silti tykätään.



Monet kotihoidetut ovat just noita nössyköitä joista vanhemmat on koulineet kilttejä ja tottelevaisia - ihan kun jotain koiria. Onko se nyt niin hirveetä jos lapsi joskus sanoo että äiti on tyhmä??

Vierailija
26/113 |
11.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olen ikuisesti kiitollinen lasteni päiväkodille, sen ihanille hoitajille, sille turvalliselle imapiirille ja välittävälle kasvatukselle. LApseni on kodin lisäksi saanut kullanarvoiset eväät sieltä.



KIITOS!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/113 |
11.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapset eivät puhu aikuisten aikana... tosi hienoa...

Vierailija
28/113 |
11.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset


Voi jeesus. Jos mun muksut osaa käyttäytyä, se ei tee niistä koiria. Minä en alista, en pidä hihnassa ja huuda. Minä kasvatan rakkaudella, meillä SAA myös uhmata ja niin lapset tekeekin. Sehän on tervettä!! Mutta minusta tervettä EI ole se, että äitiä huoritellaan, muita lapsia tönitään ja kiusataan, huudellaa törkeyksiä ohikulkijoille. Mun lapset EI tee niin, vaikka muuten minua ja isää koettelevatkin usein.



Mun lapsilla on turvallinen ympäristö kasvaa ja kehittyä rauhassa, omaan tahtiinsa. Mun lasten ei tarvitse taistella saadakseen jotakin itselleen, riittää, että se ansaitaan hyvällä käytöksellä.



Kuka voi väittää, etteikö suuret päiväkotiryhmät tee lapsista rauhattomia ja turvattomia? Sehän on todistettu jo sataan kertaan ja siitähän jumalaton polemiikki päivön lahdissä käydäänkin. Nykyajan vanhemmat sysäävät kasvatusvastuun ensin päivöäkodeille ja ja sitten koululle. Itsellä ei ole enää mitään oetta lapsiin..ja miten voisikaan olla, kun niitä näkee sen 3 tuntia vuorokaudessa?!



Minä uskalla olla äiti lapsilleni, en kaveri. Me opetellaa vuorovaikutusta ja sosiaalisia taitoja puistossa, avoimessa pk:ssa, ystävien seurassa. Ei me tarvita sellaista huutavaa lapsilaumaa lapsiemme kasvattamiseen, meille riittää tämä, mitä meillä on. Meidän lapset ovat tasapainoisia ja hyväkäytöksisiä lapsia, jotka uskaltavat olla myös eri mieltä.



Mölyävä lapsilauma ei kasvata ketään. Sellaisessa ympäristössä oppii vain puolustautumaan- ei mitään muuta.,





kotihoidon puolesta

minä



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/113 |
11.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

eiköhän ne jalot taidot opita ihan muuallakin jos niikseen tulee. ikinä en ole tollaseen käytökseen tärmänny missään päiväkodissa kuitenkaan, leikkipuistoissa kyllä villit kakarat riehuu joskus, tiedä sitten missä kasvatettu ja hoidettu...



joka tapauksessa lapsen on hyvä jossain vaiheessa oppia tulemaan toimeen isommassa ryhmässä ja huomoiden muut. ei ole hyvä aloittaa vasta kouluun mennessä noiden juttujen opettelu koska silloin voi helposti jäädä juuri ihan ulkopuoliseksi ja kiusatuksi kun muut ovat jo pajon enemmän näitä taitoja opetelleet ja tulevat toimeen muiden ihmisten kanssa.

Vierailija
30/113 |
11.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos niitä siis oikeasti _kasvatetaan_.



Mulla on kaksi koiraa ja kaksi lasta ja ihan on samat metodit. Kärsivälliyys, lempeys ja johdonmukaisuus puree parhaiten. Molempiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/113 |
11.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä tunnen monia, monia lapsia. Osa on tottelevaisia, osa vähemmän tottelevaisia. Osa käyttäytyy yleensä hyvin, osalta voi odottaa hieman vähemmän hyvää käytöstä, mutta yksikään tuntemani lapsi ei käyttäydy ihan aina hyvin. Ei mitään eroa sillä, ovatko he kotona, pk:ssa vaiko kenties pph:lla.



Meidän lapset on päiväkodissa, eivätkä he siellä ole miksikään muuttuneet. Ihan yhtä lailla tottelevat tai ovat tottelematta kuin kotihoidossa ollessaankin. Heidän hoitokavereissaan on todella herttaisia ja kohteliaita lapsosia, täysiä riiviöitä, ja kaikkea siltä väliltä. Lapseni osaavat edelleen olla todella kauniisti halutessaan, osaavat jakaa lelunsa, ottaa pienemmät huomioon, jne. Ei päiväkoti ole heistä minun tekemäni kasvatustyön tulosta poispyyhkinyt, päinvastoin, päiväkodissa on opittu vielä uusia kauniita tapoja joita kotona ei ole ollut käytössä. Mutta koska lapseni ovat lapsia, he eivät aina jaksa, viitsi tai tahdo olla nätisti. Silloin kiukutellaan. Tämä äiti ei kyllä katso mitä tahansa läpi sormien, vaikka onkin sitä mieltä että lapsella täytyy olla oikeus näyttää myös mielipahaansa ja vihastumistaan, kunhan tekee sen oikealla tavalla, vahingoittamatta muita, itseään tai esineitä.



Kannattaa muistaa sellainen asia, kuin uhmaikä. Jos lapsi aloittaa hoidon 2-3-vuotiaana, niin lisääntynyt kiukuttelu ja tottelemattomuus voi mennä ihan uhmaiänkin piikkiin. Osittain sellainen johtuu varmaan myös hoitoon menosta: lapsi reagoi muutoksiin omalla tavallaan, ja koska ei vielä osaa käsitellä asioita puhumalla kuten aikuinen, niin hän kiukuttelee. Moni lapsi muuten kiukuttelee äidille ja isille myös oltuaan vaikka mummolassa hoidossa jonkin aikaa: on ollut ikävä, ja sitä puretaan sitten kiukuttelemalla. Mummo tuskin kuitenkaan on opettanut lasta kiroilemaan tai uhmaamaan vanhempiaan ;)



Joukossa tyhmyys tiivistyy, se on totta. Mutta normaali lapsi oppii ihan taatusti kirosanoja ja kyynärpäätaktiikkaa jo leikkipuistossa, perhekerhossa, missä tahansa jossa on lapsia koolla.



Vierailija
32/113 |
11.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

sitten voikin ihmetellä miksi sitä aina kiusataan, miksei sillä ole kavereita, on hiljainen ja jalkoihin jäävä nössykkä, aikuisena itsee työpaikallakin kun kaikki ei mene hänen suunnitelmien mukaan, äiti ei ole puolustamassa ja joku kollega on kehdannut sanoa ilkeän sanan hänestä!

elämä on...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/113 |
11.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset


Mutta ero onkin siinä, että jos lapsi tekee näin, kuten alla on sanottu, on iti läsnä kertomassa, että se oli typerästo sanottu, pyydä anteeksi jne. Päiväkodissa ne kiusaamiset sun muut tapahtuu yleensä silloin, kun kukaan aikuinen ei ole näkemässä/kuulemassa. Tässä onkin vissi ero.









Joukossa tyhmyys tiivistyy, se on totta. Mutta normaali lapsi oppii ihan taatusti kirosanoja ja kyynärpäätaktiikkaa jo leikkipuistossa, perhekerhossa, missä tahansa jossa on lapsia koolla.



[/quote]




Vierailija
34/113 |
11.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset


faktaha on se, ettei alle 3v tarvitse päiväkotia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/113 |
11.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta tätä se curling-vanhemmuus teettää, mitään pahaa mieltä tai vastoinkäymisiä ei saisi lapsen elämässä turhaan olla, voi voi...

Vierailija
36/113 |
11.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset




itse olen lakimies, toinen sisko lääkäri ja toinen opettaja. En usko, että kotihoidosta ainakaan mitään haittaa meille oli.



Vierailija
37/113 |
11.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannattaa atrkoin seurata kehitystä.

Aika huolestuttavalta kyllä vaikuttaa jo nyt.

Kun omasi menee tarhaan niin kysy heti miten tarhassa hoidetaan erityislapset,jotka eivät pärjää normaaleitten kanssa.

Vierailija
38/113 |
11.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset




vai miksi kutsut lällätystä, haukkumista päin naamaa, leikistä pois jättämistä, potkimista, tavaroiden piilottelua?

Sitä tekee meidän pk-lapset.

Vierailija
39/113 |
11.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta 45 ei voi sitä tietää, kun ei muutenkaan tiedä päiväkotilapsensa elämästä yhtään mitään...

Vierailija
40/113 |
11.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos ei tuotakaan siedä niin voi kamalaa. tuo on ihan normaalia sosiaalisten konfliktien opettelua lekin varjolla, ja systemaattista kiusaamista ei kyllä voi tapahtua valvovien hoitajien parissa.