En pysty vastuun ottamiseen tässä elämässä. En käymään töissä tai tekemään juuri muutakaan hyödyllistä. Kivittäkää.
En vain pysty. Olen tuhansia kertoja yrittänyt eri tavoin ottamaan vastuuta omasta elämästäni. En pysty pitämään kiinni ihmissuhteista, en kykene pitämään kiinni työpaikoista vaikka ahkera ja tunnollinen olenkin mutta koska koen, että en riitä niin en vain saa pidettyä kiinni siitä mitä vaaditaan ja uuvun, sitten karkaan koko työpaikalta. En kykene pitämään itsellenikään hyvistä asioista kiinni säännöllisesti vaikkapa liikunnasta ja terveellisestä syömisestä tai fiksusta rahankäytöstä. Päihteitä en käytä enää, joka olikin luojan lykky, että edes siihen kykenin, että lopetin. Yritän liikkua, yritän syödä terveellisesti, yritän pitää tämän elämän kasassa mutta lopulta aina minä katoan omaan sisäiseen maailmaani, uuvun ja luovutan. Uhriudun nyt, tiedän. Tunnen olevani paska koska en kykene ottamaan vastuuta tai jos otan, niin en kykene pitämään siitä kiinni vaikka yritän oikeasti parhaani. Olen ihan erilainen kuin muut ympärilläni, en jotenkin sovi tänne. En tiedä mikä minussa on vikana että en vain pärjää.
Kommentit (107)
Voisi olla traumatausta. Olivatko vanhempasi tai jompikumpi ilkeitä, välinpitämättömiä tai narsistisia? Vakavasti traumatisoituneista tulee sellaisia, etteivät vaan jaksa, eivätkä kestä samanlaista stressiä kuin muut.
Saatat olla ADD tai ADHD, neuroepätyypillinen. Sellaiset uupuvat helpommin.
Tai sitten olet taiteilijaluonne.
Me ihmiset olemme erilaisia, kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia ja kaikista ei työntekijöitä tule. Eikä kaikkia edes ole tarkoitettu sellaiseen. Sun pitää löytää sun oma juttu, sun elämäntehtävä, mihin olet tarkoitettu, missä olet hyvä, mitä tykkäät tehdä. Äläkä koskaan vertaa itseäsi muihin tai välitä siitä, mitä muut ajattelevat!
Jos et ole koulutettu saat sossusta ja kelasta vain n.150e vähempi kuin töistä joihin kuluu kaikki aika. Voisikohan noi tuntemukset johtua siitä että vitut taa herätä herätyskelloon klo. 7 lähteä sompailemaan töihin ja tehdä jotain ei niin mieluisaa 8h päivässä 5 päivää viikossa kun voit vaan chillata kotona ja saada suunnilleen saman rahan.
No et varmaan ole ainoa, enkä kivitä. Olen kai itsekkin vässykkä. Opettele nauttimaan elämästä ja hyväksy ittesi sellaisena kuin olet. Viittaa kinttaalla muitten mielipiteille. Siis sähän elät vaan omaa elämääs, et muitten elämää. Muista se.
Vierailija kirjoitti:
Eikö tuo ole ihan normaali ihmisen elämää? On ala-ja ylämäkijä ja ylämäenkin jälkeen tulee vielä yksi mäki. On onnen hetkiä, elämän iloa, nautintoja, rakkautta ja sit ryminällä alas.
Noh, kun nimenomaan ap:n tuntemukset ei ole mitään normaalin ihmisem normaalia elämää. Jokainen tunne ja tilanne on vahva ja yhtälailla valtavan kuormittava.
Yritin erityisherkkänä selittää omaa kokemustani normo miesystävälle. Löysin youtubesta videon, jossa erityisherkkä/autisti kertoo videon avulla, miten kuulee ympäristön. Erinomainen video, ja itselläkin heräsi kummastus siitä, että niltä maailma kuulostaa normaalina. Ei todellakaan samalta hälyltä miten itse koen ympäristön. Puolisokin sanoi, että ei ihme jos haluan vetäytyä työelämästä ja sosiaalisesta elämästä mahdollisimman kauas. Ei hänkään jaksaisi samaa meteliä, vaikka on töissä vieläpä tehtaalla, jossa meteliä piisaa!
Vierailija kirjoitti:
Olenko vain vastuuton vätys? Sitten yritän taistella kun voimat ovat taas kertyneet mutta väsyn uudelleen ja lopulta taistelutahtokin alkaa hiipumaan. On niin kyllästynyt itseensä. Ap
tää yhteiskunta ei oo sama kuin täydellisyys, sen useimmat ymmärtäneekin. niin miksi sitten yhteensopivuus yhteiskunnan kanssa olisi mikään täydellisyyden - edes hyvyyden - mittari?
ja muuten, saman tyyppinen minäkin, aina kokenut sitä epäyhteensopivuutta melkein kaikkeen.
voi myös olla että omat vaatimukset riittäväksi on turhan korkealla.
Mieli ja sen terveys ovat ihmeellisiä asioita ja rajat ovat häilyviä. Toivottavasti harhapilvien raosta paistaa aina enemmän ja enemmän ihan tavallinen tylsä tosimaailma sinullekin. Tsemppiä!