Lue keskustelun säännöt.
Mitä paremmin lapsista on Suomessa pidetty huolta, sitä enemmän on tullut mt-ongelmia
26.09.2026 |
Ennen lapsista ei pidetty hyvää huolta, mutta oli kuitenkin vähemmän mt-ongelmia.
Kommentit (127)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 60-70-luvun vaihteessa ja muistan lapsuudesta ja nuoruudesta valtavan määrän häiriintyneitä ja outoja ihmisiä. Eiköhän heillä ollut persoonalliisuushäriöitä ja hoitamattomia mielenterveysongelmia.
Tänä päivänä on vaikea ymmärtää millainen stigma esim. masennusdiagnooosi oli aikaisemmin.
60 luvulta muistan hämärästi todella häiriintyneitä yksilöitä ja varsinkin vanhempaa väkeä. Silloin heitä pelättiin ja heistä kerrottiin vanhemmille. Monet olivat kuitenkin kokeneet jotain mitä toivon ettei kukaan tässä maassa enää koe ja se vaikutti heidän mieleen.
Mitä niin mullistavaa muka olisi silloin tapahtunut? Ei mitään, joten lopeta se satuilu. Nykymaailma on todella vaarallinen lapselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Esimerkiksi lasten kokemalta seksuaaliselta väkivallalta suljettiin silmät jonnekin 2000-luvulle asti.
Mutta niistä tuli terveitä aikuisia vastuunkantajia ja veronmaksajia. Johtopäätös: vapaampi ja ennakkoluulottomampi seksuaali-ilmasto ...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mietin omaa kaveripiiriäni ysärillä niin aika monella oli jotain mt-ongelmia.
Monta oiretta mihin nykyisin osattaisiin hakea apua.Nyt siis osataan hakea apua? Ei se riitä , että haetaan joku kirjainyhdistelmädiaknoosi ja lääkitys. Ei selvästikään riitä, kun seuraa lasten pahoinvointia. Puukkojen kanssa mennään jo päiväkotiin😳Vanhempien tulisi ottaa vastuu lapsistaan!
Älä yleistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä niitä ongelmia oli ja pahoja, mutta niitä ei tunnistettu. Täälläkin on ollut pitkä ketju 70-luvulla syntyneiden vanhemmista ja käy hyvin ilmi, kuinka 1930-50-luvulla syntyneillä on monilla melkoisia ongelmia kiintymyssuhteen, empatian ja itsensä kanssa, mutta he itse eivät sitä edes tajua. 1990-luvulla itsemurhat olivat vielä maailman korkeinta tasoa ja liiallinen alkoholinkäyttö oli vakioaihe musiikin sanoituksissa.
On niitä mielenterveysongelmia ollut, mutta niitä vaan ei ole hoidettu.
Höpön höpön. Sadan vuoden takaa on tilastoja koululaisista eikä nykyisen kaltaista itkuisten ja ahdistuneiden tyttöjen kaltaista massahysteriaa ole ollut edes sota-aikana!
Silloin oli tapana opettaa, että itkeminen on heikkoutta. Kyllä moni kärsi ja se näkyi sukupolvelta toiselle. Mistä luulet, että väkivalta lasta kohtaan kumpuaa? Mielen heikkoudesta, impulsiivisuudesta, traumoista, uupumuksesta... Joskus se oli jopa ihan normaalia satuttaa omaa lastaan, kun itsellä paloi pinna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä niitä ongelmia oli ja pahoja, mutta niitä ei tunnistettu. Täälläkin on ollut pitkä ketju 70-luvulla syntyneiden vanhemmista ja käy hyvin ilmi, kuinka 1930-50-luvulla syntyneillä on monilla melkoisia ongelmia kiintymyssuhteen, empatian ja itsensä kanssa, mutta he itse eivät sitä edes tajua. 1990-luvulla itsemurhat olivat vielä maailman korkeinta tasoa ja liiallinen alkoholinkäyttö oli vakioaihe musiikin sanoituksissa.
On niitä mielenterveysongelmia ollut, mutta niitä vaan ei ole hoidettu.
Höpön höpön. Sadan vuoden takaa on tilastoja koululaisista eikä nykyisen kaltaista itkuisten ja ahdistuneiden tyttöjen kaltaista massahysteriaa ole ollut edes sota-aikana!
Minkä sadan vuoden takaisen "tilaston" ajattelet olevan vertailukelpoinen tämän nykyisen tilaston kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole paremmasta huolenpidosta vaan vanhempien puuttumisesta sekä takertumisesta lapseen. Ennen lapset olivat kavereiden kanssa ulkona ilman että jonkun äiti fseuraa perässä. Annettiin sitä mahdollisuutta itsenäistyä, kun nykyään pyritään kasvattamaan lasikuvun alla.
Ennen kun lapsi mokasi tuli rangaistus. Kun opettajalta tuli reissuviohkoon merkintä perseilystä, ei kysytty mitä se opettaja teki tai kuka on syypää vaan kysyttyyin mitä sä teit että näin kävi. Vanhemmat epäilivät lastensa puheita eivätkä uskoneet kaikkea paskaa mitä suollettiin.
Päästäisitkö sinä nykypäivänä pikkulapsen itsekseen ulos? Tai vähän isompaakaan ilta-aikaan? Kyllä edelleen koululaiset kulkevat kavereidensa kanssa, mutta en minä ainakaan luota ympäristöön niin paljon, että antaisin vaan mennä miten huvittaa. Haluan tietää missä lapseni menee ja kenen kanssa. Onko se sinusta väärin?
Ja kyllä meiltä löytyy rajat ja kuri, kuten lähes jokaisessa tuntemassani lapsiperheessä. Perseilystä ei toki enää revitä hiustuppoja päästä tai vedetä vyöllä kankuille niin kuin omassa lapsuudessa sekopääisän toimesta.
Huomaatko että suojelet lastasi kaikelta mitä maailmassa on. Estät hänen liikkumista ja olemista. On ok seurata missä lapsi menee, mutta senkin suhteen on hyvä käyttää sitä järkeä. Seurattiinko sinua non stop nuorena vai annettiinko edes se mahdollisuus näyttää että osaa olla. Kotiintuloajat olivat ennenkin ja niitähän noudatettiin, koska arestissa ei ollut kovin mukavaa olla. Jos pelkäät että jotain tapahtuu, et koskaan pysty antamaan toisen aikuistua.
Rangaisuksesta sekä sanan kyseenalaistamisesta puhuessa näet vain psykopaattisen hakkaamisen, tietääkseni en sellaista ainakaan itse koskaan kokenut eli keinoja on muitakin.
Sinä et tiedä nykymaailmasta yhtään mitään. Lapsilta vaaditaan todella paljon heti tarhaikäisestä lähtien ja siksi vanhemmat auttavat kaikin mahdollisin keinoin. Maailma ympärillä on väklivaltaisempi kuin koskaan ennen ja ihmiset ovat todella sekaisin. Vanhempien on suojeltava lastaan koko ajan ja kaikissa tilanteissa.
Kuka vanhempi EI usko omaa lastaan vaan syyllistää? Kyllä lapsi kertoo jo on jotain itse tehnyt.
Ei kaikilla ole yhtä hyviä kykyjä vanhemmuuteen.
Kyvyttömät vanhemmat ovat ne äänekkäimmät pätijät. Huutavat muille kovempia rangaistuksia, syyttävät muita omista ongelmistaan jne. Tälläkin palstalla näkyy kaksi hyvin erilaista käsitystä vanhemmuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Kylläpäs taas pumpulissa kasvamista puollustellaan. Ei ihme että lapset ovat sekaisin kun vanhemmat roikkuu aikuisuuteen asti niskassa.
Korkki kiinni ja nukkumaan. Mistä teitä oikein kaivetaan kertomaan mitä historiassa on aina tehty väärin ja vääristelemään asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen ei edes ymmärretty näitä asioita. Ei päässyt lääkäriin/muulle asiantuntijalle, joka olisi voinut lapsen hyvin/pahoinvointia hieman tutkia ajoissa, tarpeen vaatiessa diagnosoida ja hoitaa. Lapsen aikuistuttua ainoastaan ihmeteltiin, miksi joku sisarusparvesta ajautui päihdekierteeseen tai vankilakierteeseen. Sotatraumatkin jäivät tutkimatta ja hoitamatta kokonaiselta sukupolvelta, joka joutui niitä hirveyksiä kokemaan, lisäksi heidän lapsiltaan, jotka kärsivät vanhempiensa mielenterveys- ja päihdeongelmista, joita ei ollut diagnosoitu saati millään lailla hoidettu. Parempaan on menty tältä osin onneksi. Ehkä osittain nykyisin ylidiagnosoidaankin, sillä tietty uteliaisuus ja vilkkaus on ihan terve olotila lapselle, onhan heille koko maailma aivan uusi asia. On varmasti vaikea ammattilaisellekin määrittää, missä menee raja, että lapsi onkin ylivikas siinä merkityksessä, että tarvitsee lääketieteelistä apua.
Täti sulkee sen koneen, kukaan ei lue lässytyksiäsi.
Ilmeisesti esim. sinä luit kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä niitä ongelmia oli ja pahoja, mutta niitä ei tunnistettu. Täälläkin on ollut pitkä ketju 70-luvulla syntyneiden vanhemmista ja käy hyvin ilmi, kuinka 1930-50-luvulla syntyneillä on monilla melkoisia ongelmia kiintymyssuhteen, empatian ja itsensä kanssa, mutta he itse eivät sitä edes tajua. 1990-luvulla itsemurhat olivat vielä maailman korkeinta tasoa ja liiallinen alkoholinkäyttö oli vakioaihe musiikin sanoituksissa.
On niitä mielenterveysongelmia ollut, mutta niitä vaan ei ole hoidettu.
Höpön höpön. Sadan vuoden takaa on tilastoja koululaisista eikä nykyisen kaltaista itkuisten ja ahdistuneiden tyttöjen kaltaista massahysteriaa ole ollut edes sota-aikana!
Silloin oli tapana opettaa, että itkeminen on heikkoutta. Kyllä moni kärsi ja se näkyi sukupolvelta toiselle. Mistä luulet, että väkivalta lasta kohtaan kumpuaa? Mielen heikkoudesta, impulsiivisuudesta, traumoista, uupumuksesta... Joskus se oli jopa ihan normaalia satuttaa omaa lastaan, kun itsellä paloi pinna.
Niin kauan kun lasten fyysistä kurittamista ei oltu tehty laittomaksi, mikä tahansa väkivalta hyväksyttiin "kurinpitotoimena" niin kauan kuin lapsi pysyi hengissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 60-70-luvun vaihteessa ja muistan lapsuudesta ja nuoruudesta valtavan määrän häiriintyneitä ja outoja ihmisiä. Eiköhän heillä ollut persoonalliisuushäriöitä ja hoitamattomia mielenterveysongelmia.
Tänä päivänä on vaikea ymmärtää millainen stigma esim. masennusdiagnooosi oli aikaisemmin.
60 luvulta muistan hämärästi todella häiriintyneitä yksilöitä ja varsinkin vanhempaa väkeä. Silloin heitä pelättiin ja heistä kerrottiin vanhemmille. Monet olivat kuitenkin kokeneet jotain mitä toivon ettei kukaan tässä maassa enää koe ja se vaikutti heidän mieleen.
Mitä niin mullistavaa muka olisi silloin tapahtunut? Ei mitään, joten lopeta se satuilu. Nykymaailma on todella vaarallinen lapselle.
Ihan tilastojen perusteella maailma Suomi on turvallisempi kuin koskaan historian aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen ei edes ymmärretty näitä asioita. Ei päässyt lääkäriin/muulle asiantuntijalle, joka olisi voinut lapsen hyvin/pahoinvointia hieman tutkia ajoissa, tarpeen vaatiessa diagnosoida ja hoitaa. Lapsen aikuistuttua ainoastaan ihmeteltiin, miksi joku sisarusparvesta ajautui päihdekierteeseen tai vankilakierteeseen. Sotatraumatkin jäivät tutkimatta ja hoitamatta kokonaiselta sukupolvelta, joka joutui niitä hirveyksiä kokemaan, lisäksi heidän lapsiltaan, jotka kärsivät vanhempiensa mielenterveys- ja päihdeongelmista, joita ei ollut diagnosoitu saati millään lailla hoidettu. Parempaan on menty tältä osin onneksi. Ehkä osittain nykyisin ylidiagnosoidaankin, sillä tietty uteliaisuus ja vilkkaus on ihan terve olotila lapselle, onhan heille koko maailma aivan uusi asia. On varmasti vaikea ammattilaisellekin määrittää, missä menee raja, että lapsi onkin ylivikas siinä merkityksessä, että tarvitsee lääketieteelistä apua.
Täti sulkee sen koneen, kukaan ei lue lässytyksiäsi.
Ilmeisesti esim. sinä luit kuitenkin.
Voit lopettaa itsesi imartelemisen. En lukenut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä niitä ongelmia oli ja pahoja, mutta niitä ei tunnistettu. Täälläkin on ollut pitkä ketju 70-luvulla syntyneiden vanhemmista ja käy hyvin ilmi, kuinka 1930-50-luvulla syntyneillä on monilla melkoisia ongelmia kiintymyssuhteen, empatian ja itsensä kanssa, mutta he itse eivät sitä edes tajua. 1990-luvulla itsemurhat olivat vielä maailman korkeinta tasoa ja liiallinen alkoholinkäyttö oli vakioaihe musiikin sanoituksissa.
On niitä mielenterveysongelmia ollut, mutta niitä vaan ei ole hoidettu.
Itse olen -90 syntynyt ja tunnistin omat 60-luvun alussa syntyneet vanhempani niistä kertomuksista. Ikinä meillä ei sanottu että rakastetaan. Siitä kyllä jaksettiin muistuttaa, kuinka rasittavia taakkoja ja ylimääräinen rahareikä me lapset oltiin. Äiti ulisee tämäkin päivänä elämänsä paskuutta ja syyttää omaa huonoa lapsuuttaan kaikesta. Ei ole ikinä suostunut ottamaan vastuuta toiminnastaan. Molemmat vanhempani olivat ihmisiä, jotka tekivät lapsia kun se oli siihen aikaan normi, ei oikeasta halusta.
Kummasti itse osasin jo sisäsyntyisesti ajatella lapsena, että vanhempieni toiminta on väärin ja en tod ole siirtänyt heidän toimintatapojaan omaan vanhemmuuteen, pilaten sillä myös omien lasteni elämät.
Minä olen vanhempiesi ikäluokkaa ja koin lapsena samaa kuin sinä. Omat vanhempani olivat syntyneet ennen sotia. Sain selkääni joka päivä, pieni tyttö, koska olin niin tuhma ja pilasin äitini elämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole paremmasta huolenpidosta vaan vanhempien puuttumisesta sekä takertumisesta lapseen. Ennen lapset olivat kavereiden kanssa ulkona ilman että jonkun äiti fseuraa perässä. Annettiin sitä mahdollisuutta itsenäistyä, kun nykyään pyritään kasvattamaan lasikuvun alla.
Ennen kun lapsi mokasi tuli rangaistus. Kun opettajalta tuli reissuviohkoon merkintä perseilystä, ei kysytty mitä se opettaja teki tai kuka on syypää vaan kysyttyyin mitä sä teit että näin kävi. Vanhemmat epäilivät lastensa puheita eivätkä uskoneet kaikkea paskaa mitä suollettiin.
Päästäisitkö sinä nykypäivänä pikkulapsen itsekseen ulos? Tai vähän isompaakaan ilta-aikaan? Kyllä edelleen koululaiset kulkevat kavereidensa kanssa, mutta en minä ainakaan luota ympäristöön niin paljon, että antaisin vaan mennä miten huvittaa. Haluan tietää missä lapseni menee ja kenen kanssa. Onko se sinusta väärin?
Ja kyllä meiltä löytyy rajat ja kuri, kuten lähes jokaisessa tuntemassani lapsiperheessä. Perseilystä ei toki enää revitä hiustuppoja päästä tai vedetä vyöllä kankuille niin kuin omassa lapsuudessa sekopääisän toimesta.
Huomaatko että suojelet lastasi kaikelta mitä maailmassa on. Estät hänen liikkumista ja olemista. On ok seurata missä lapsi menee, mutta senkin suhteen on hyvä käyttää sitä järkeä. Seurattiinko sinua non stop nuorena vai annettiinko edes se mahdollisuus näyttää että osaa olla. Kotiintuloajat olivat ennenkin ja niitähän noudatettiin, koska arestissa ei ollut kovin mukavaa olla. Jos pelkäät että jotain tapahtuu, et koskaan pysty antamaan toisen aikuistua.
Rangaisuksesta sekä sanan kyseenalaistamisesta puhuessa näet vain psykopaattisen hakkaamisen, tietääkseni en sellaista ainakaan itse koskaan kokenut eli keinoja on muitakin.
Sinä et tiedä nykymaailmasta yhtään mitään. Lapsilta vaaditaan todella paljon heti tarhaikäisestä lähtien ja siksi vanhemmat auttavat kaikin mahdollisin keinoin. Maailma ympärillä on väklivaltaisempi kuin koskaan ennen ja ihmiset ovat todella sekaisin. Vanhempien on suojeltava lastaan koko ajan ja kaikissa tilanteissa.
Kuka vanhempi EI usko omaa lastaan vaan syyllistää? Kyllä lapsi kertoo jo on jotain itse tehnyt.
Ei kaikilla ole yhtä hyviä kykyjä vanhemmuuteen.
Kyvyttömät vanhemmat ovat ne äänekkäimmät pätijät. Huutavat muille kovempia rangaistuksia, syyttävät muita omista ongelmistaan jne. Tälläkin palstalla näkyy kaksi hyvin erilaista käsitystä vanhemmuudesta.
Sinä siis olet se joka ei välitä lapsistaan. Hakkaatko lapsiasi kun olet kännissä? Älä koskaan hauku minun vanhemmuutta. Minä pidän lapsistani huolta 24/7 ja he uskaltavat kertoa kaiken mitä on tapahtunut suoraan minulle. Se on luottamusta. Se on vanhemmuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä niitä ongelmia oli ja pahoja, mutta niitä ei tunnistettu. Täälläkin on ollut pitkä ketju 70-luvulla syntyneiden vanhemmista ja käy hyvin ilmi, kuinka 1930-50-luvulla syntyneillä on monilla melkoisia ongelmia kiintymyssuhteen, empatian ja itsensä kanssa, mutta he itse eivät sitä edes tajua. 1990-luvulla itsemurhat olivat vielä maailman korkeinta tasoa ja liiallinen alkoholinkäyttö oli vakioaihe musiikin sanoituksissa.
On niitä mielenterveysongelmia ollut, mutta niitä vaan ei ole hoidettu.
Höpön höpön. Sadan vuoden takaa on tilastoja koululaisista eikä nykyisen kaltaista itkuisten ja ahdistuneiden tyttöjen kaltaista massahysteriaa ole ollut edes sota-aikana!
Minkä sadan vuoden takaisen "tilaston" ajattelet olevan vertailukelpoinen tämän nykyisen tilaston kanssa?
Ihan poliisin tilastot raaoista pahoinpitelyistä ja murhista, mummo. Ne ovat vähentyneet sadassa vuodessa suunnattomasti.
Nykyään tarvitaan lääkärin tekemä diagnoosi, että saa apua. Siksi diagnooseja on niin paljon.
Pitäisi olla enemmän matalan kynnyksen keskusteluapua elämän taitekohdissa ja kriiseissä. Ei sitä tarvitsisi edes kutsua terapiaksi vaan keskustelemiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 60-70-luvun vaihteessa ja muistan lapsuudesta ja nuoruudesta valtavan määrän häiriintyneitä ja outoja ihmisiä. Eiköhän heillä ollut persoonalliisuushäriöitä ja hoitamattomia mielenterveysongelmia.
Tänä päivänä on vaikea ymmärtää millainen stigma esim. masennusdiagnooosi oli aikaisemmin.
60 luvulta muistan hämärästi todella häiriintyneitä yksilöitä ja varsinkin vanhempaa väkeä. Silloin heitä pelättiin ja heistä kerrottiin vanhemmille. Monet olivat kuitenkin kokeneet jotain mitä toivon ettei kukaan tässä maassa enää koe ja se vaikutti heidän mieleen.
Mitä niin mullistavaa muka olisi silloin tapahtunut? Ei mitään, joten lopeta se satuilu. Nykymaailma on todella vaarallinen lapselle.
Sota siinä aikaisemmin taisi olla....vaikutti moneen ja useaan sukupolveen. Näkyi sen arvet vahvasti minun lapsuudessa. Mutta voinhan olla väärässäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä niitä ongelmia oli ja pahoja, mutta niitä ei tunnistettu. Täälläkin on ollut pitkä ketju 70-luvulla syntyneiden vanhemmista ja käy hyvin ilmi, kuinka 1930-50-luvulla syntyneillä on monilla melkoisia ongelmia kiintymyssuhteen, empatian ja itsensä kanssa, mutta he itse eivät sitä edes tajua. 1990-luvulla itsemurhat olivat vielä maailman korkeinta tasoa ja liiallinen alkoholinkäyttö oli vakioaihe musiikin sanoituksissa.
On niitä mielenterveysongelmia ollut, mutta niitä vaan ei ole hoidettu.
Itse olen -90 syntynyt ja tunnistin omat 60-luvun alussa syntyneet vanhempani niistä kertomuksista. Ikinä meillä ei sanottu että rakastetaan. Siitä kyllä jaksettiin muistuttaa, kuinka rasittavia taakkoja ja ylimääräinen rahareikä me lapset oltiin. Äiti ulisee tämäkin päivänä elämänsä paskuutta ja syyttää omaa huonoa lapsuuttaan kaikesta. Ei ole ikinä suostunut ottamaan vastuuta toiminnastaan. Molemmat vanhempani olivat ihmisiä, jotka tekivät lapsia kun se oli siihen aikaan normi, ei oikeasta halusta.
Kummasti itse osasin jo sisäsyntyisesti ajatella lapsena, että vanhempieni toiminta on väärin ja en tod ole siirtänyt heidän toimintatapojaan omaan vanhemmuuteen, pilaten sillä myös omien lasteni elämät.
Minä olen vanhempiesi ikäluokkaa ja koin lapsena samaa kuin sinä. Omat vanhempani olivat syntyneet ennen sotia. Sain selkääni joka päivä, pieni tyttö, koska olin niin tuhma ja pilasin äitini elämän.
Nyyh😢. Vaikka olit pyhimys!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä niitä ongelmia oli ja pahoja, mutta niitä ei tunnistettu. Täälläkin on ollut pitkä ketju 70-luvulla syntyneiden vanhemmista ja käy hyvin ilmi, kuinka 1930-50-luvulla syntyneillä on monilla melkoisia ongelmia kiintymyssuhteen, empatian ja itsensä kanssa, mutta he itse eivät sitä edes tajua. 1990-luvulla itsemurhat olivat vielä maailman korkeinta tasoa ja liiallinen alkoholinkäyttö oli vakioaihe musiikin sanoituksissa.
On niitä mielenterveysongelmia ollut, mutta niitä vaan ei ole hoidettu.
Höpön höpön. Sadan vuoden takaa on tilastoja koululaisista eikä nykyisen kaltaista itkuisten ja ahdistuneiden tyttöjen kaltaista massahysteriaa ole ollut edes sota-aikana!
Minkä sadan vuoden takaisen "tilaston" ajattelet olevan vertailukelpoinen tämän nykyisen tilaston kanssa?
Ihan poliisin tilastot raaoista pahoinpitelyistä ja murhista, mummo. Ne ovat vähentyneet sadassa vuodessa suunnattomasti.
Tässä puhuttiin nuorten tyttöjen mielenterveysoireilusta, ei murhista, poju.
Noista kakaroista tulee niin vaarallisia, että pitää alkaa metsästämään kuin ruttoisia villisikoja.
Täti sulkee sen koneen, kukaan ei lue lässytyksiäsi.