Lue keskustelun säännöt.
Mitä paremmin lapsista on Suomessa pidetty huolta, sitä enemmän on tullut mt-ongelmia
26.09.2026 |
Ennen lapsista ei pidetty hyvää huolta, mutta oli kuitenkin vähemmän mt-ongelmia.
Kommentit (127)
Vierailija kirjoitti:
Jos mietin omaa kaveripiiriäni ysärillä niin aika monella oli jotain mt-ongelmia.
Monta oiretta mihin nykyisin osattaisiin hakea apua.
Nyt siis osataan hakea apua? Ei se riitä , että haetaan joku kirjainyhdistelmädiaknoosi ja lääkitys. Ei selvästikään riitä, kun seuraa lasten pahoinvointia. Puukkojen kanssa mennään jo päiväkotiin😳Vanhempien tulisi ottaa vastuu lapsistaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole huolenpidosta vaan karhunpalveluksista.
Mitäs tämä tarkoittaa?
Se on sitä curling vanhemmuutta koko yhteiskunnan tasolla. Lapsia ylisuojellaan, minkä seurauksena lapset eivät opi kohtaamaan vastoinkäymisiä ja muutenkin tulevat riippuvaisiksi huolenpidosta.
Kylläpäs taas pumpulissa kasvamista puollustellaan. Ei ihme että lapset ovat sekaisin kun vanhemmat roikkuu aikuisuuteen asti niskassa.
Vierailija kirjoitti:
Kasvoin kasari/ysärillä lapsesta aikuiseksi ja hyvin ongelmallisissa olosuhteissa. Moni kaverini oli samanlaisista taustoista. Pahoinvointi oli todellista ja pahoja asioita tapahtui. Ajan henki oli kuitenkin se, että nämä lakaistiin nopeasti maton alle tai järjestelmään sisälle, eikä niistä oikein puhuttu. Moni lapsi ja nuori tippui avun ja välinpitämättömyyden väliseen aukkoon eikä heitä kukaan kaivannut. Ihmisten asenne oli hyvin kylmä ja kova, kuten se on ollut aina. Tuolloin piti selvitä omilla keinoilla, vaikka se teki pysyviä henkisiä vammoja. Ainakin sellaisten, jotka ei olleet ihan sekopäitä, vaan siinä sekopäiden ja normaalien välimaastossa. He olivat täysin näkymättömiä niin systeemille kuin muillekin. Ja heillä on paljon ongelmia mielenterveyden kanssa aikuisena.
Me teininä ja nuorena aikuisena 90-luvulla turvauduimme toisiimme pahassa paikassa, vain toisiimme. Meillä oli kokemus ettei aikuisiin, edes viranomaisiin tai lääkäreihin voi tukeutua, ei heitä kiinnosta.
Meillä oli kuitenkin tosi vähän elämänkokemusta. Osasimme antaa emotionaalista tukea mutta emme kovin paljoa auttaa eteenpäin.
Se vähän vääristää noita tilastoja, että jos sulla on unettomuutta ja tarviit unilääkereseptin, Niin se lasketaan psykiatriseksi/ mielenterveysongelmia,vaikka mun mielestä se on varsin normaalia, että jokaisella on välillä enemmän tai vähemmän unettomuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse siinä 80-90 luvulla nuori olin. Kotona tosi pahoja ongelmia. Poliisit kävi monta kertaa viikossa hakemassa jotain juopporemmilläistä putkaan. Ei meitä lapsia kukaan auttanut. Sinne kotiin jäätiin oman huoneennurkkaukseen ja yritettiin nukkua. Aamulla kouluun. Kuri oli koulussa ja sinne piti mennä. Sai ruokaa ja päähän taottiin et ite oot elämäsi seppä. Suomessa pärjäät vaikka kun nka pitkälle kun opiskelet, et hölmöile ja olet itsenäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole paremmasta huolenpidosta vaan vanhempien puuttumisesta sekä takertumisesta lapseen. Ennen lapset olivat kavereiden kanssa ulkona ilman että jonkun äiti fseuraa perässä. Annettiin sitä mahdollisuutta itsenäistyä, kun nykyään pyritään kasvattamaan lasikuvun alla.
Ennen kun lapsi mokasi tuli rangaistus. Kun opettajalta tuli reissuviohkoon merkintä perseilystä, ei kysytty mitä se opettaja teki tai kuka on syypää vaan kysyttyyin mitä sä teit että näin kävi. Vanhemmat epäilivät lastensa puheita eivätkä uskoneet kaikkea paskaa mitä suollettiin.
Päästäisitkö sinä nykypäivänä pikkulapsen itsekseen ulos? Tai vähän isompaakaan ilta-aikaan? Kyllä edelleen koululaiset kulkevat kavereidensa kanssa, mutta en minä ainakaan luota ympäristöön niin paljon, että antaisin vaan mennä miten huvittaa. Haluan tietää missä lapseni menee ja kenen kanssa. Onko se sinusta väärin?
Ja kyllä meiltä löytyy rajat ja kuri, kuten lähes jokaisessa tuntemassani lapsiperheessä. Perseilystä ei toki enää revitä hiustuppoja päästä tai vedetä vyöllä kankuille niin kuin omassa lapsuudessa sekopääisän toimesta.
Huomaatko että suojelet lastasi kaikelta mitä maailmassa on. Estät hänen liikkumista ja olemista. On ok seurata missä lapsi menee, mutta senkin suhteen on hyvä käyttää sitä järkeä. Seurattiinko sinua non stop nuorena vai annettiinko edes se mahdollisuus näyttää että osaa olla. Kotiintuloajat olivat ennenkin ja niitähän noudatettiin, koska arestissa ei ollut kovin mukavaa olla. Jos pelkäät että jotain tapahtuu, et koskaan pysty antamaan toisen aikuistua.
Rangaisuksesta sekä sanan kyseenalaistamisesta puhuessa näet vain psykopaattisen hakkaamisen, tietääkseni en sellaista ainakaan itse koskaan kokenut eli keinoja on muitakin.
Sinä et tiedä nykymaailmasta yhtään mitään. Lapsilta vaaditaan todella paljon heti tarhaikäisestä lähtien ja siksi vanhemmat auttavat kaikin mahdollisin keinoin. Maailma ympärillä on väklivaltaisempi kuin koskaan ennen ja ihmiset ovat todella sekaisin. Vanhempien on suojeltava lastaan koko ajan ja kaikissa tilanteissa.
Kuka vanhempi EI usko omaa lastaan vaan syyllistää? Kyllä lapsi kertoo jo on jotain itse tehnyt.
Esimerkiksi lasten kokemalta seksuaaliselta väkivallalta suljettiin silmät jonnekin 2000-luvulle asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole paremmasta huolenpidosta vaan vanhempien puuttumisesta sekä takertumisesta lapseen. Ennen lapset olivat kavereiden kanssa ulkona ilman että jonkun äiti fseuraa perässä. Annettiin sitä mahdollisuutta itsenäistyä, kun nykyään pyritään kasvattamaan lasikuvun alla.
Ennen kun lapsi mokasi tuli rangaistus. Kun opettajalta tuli reissuviohkoon merkintä perseilystä, ei kysytty mitä se opettaja teki tai kuka on syypää vaan kysyttyyin mitä sä teit että näin kävi. Vanhemmat epäilivät lastensa puheita eivätkä uskoneet kaikkea paskaa mitä suollettiin.
Päästäisitkö sinä nykypäivänä pikkulapsen itsekseen ulos? Tai vähän isompaakaan ilta-aikaan? Kyllä edelleen koululaiset kulkevat kavereidensa kanssa, mutta en minä ainakaan luota ympäristöön niin paljon, että antaisin vaan mennä miten huvittaa. Haluan tietää missä lapseni menee ja kenen kanssa. Onko se sinusta väärin?
Ja kyllä meiltä löytyy rajat ja kuri, kuten lähes jokaisessa tuntemassani lapsiperheessä. Perseilystä ei toki enää revitä hiustuppoja päästä tai vedetä vyöllä kankuille niin kuin omassa lapsuudessa sekopääisän toimesta.
Huomaatko että suojelet lastasi kaikelta mitä maailmassa on. Estät hänen liikkumista ja olemista. On ok seurata missä lapsi menee, mutta senkin suhteen on hyvä käyttää sitä järkeä. Seurattiinko sinua non stop nuorena vai annettiinko edes se mahdollisuus näyttää että osaa olla. Kotiintuloajat olivat ennenkin ja niitähän noudatettiin, koska arestissa ei ollut kovin mukavaa olla. Jos pelkäät että jotain tapahtuu, et koskaan pysty antamaan toisen aikuistua.
Rangaisuksesta sekä sanan kyseenalaistamisesta puhuessa näet vain psykopaattisen hakkaamisen, tietääkseni en sellaista ainakaan itse koskaan kokenut eli keinoja on muitakin.
Ei, en todellakaan huomaa ja annan hänen kyllä olla itsenäisestikin. Se ei kuitenkaan poissulje sitä, ettenkö olisi tietoinen missä hän menee ja kenen kanssa. En minä halua, että kolmasluokkalaiseni vetelee jotain vapea lähikaupan takana tai osallistu jonkun kiusaajaporukan rientoihin - saati joudu tällaisten uhriksi. Olen hyvin perillä nykypäivän menosta ja tästä puhutaan vanhempien ja koulun kesken paljon. On paljon ongelmia. On paljon vanhempia, jotka ei välitä, mutta on paljon vanhempia, jotka välittävät ja haluavat suojella lapsiaan.
Se miten minua seurattiin tai ei seurattu lapsena/nuorena on ehkä se syy miten minä seuraan omaa jälkikasvuani :) kummasti monella tuntuu kuri tarkoittavan fyysistä rangaistusta. Siis kun puhutaan, ettei "nykylapsilla ole kuria". Kyllä monilla nimenomaan on nykyään esimerkiksi sitä, että kivoja juttuja otetaan pois, jos perseillään. Hiuksista ei sentään revitä, onneksi.
Vierailija kirjoitti:
Itse siinä 80-90 luvulla nuori olin. Kotona tosi pahoja ongelmia. Poliisit kävi monta kertaa viikossa hakemassa jotain juopporemmilläistä putkaan. Ei meitä lapsia kukaan auttanut. Sinne kotiin jäätiin oman huoneennurkkaukseen ja yritettiin nukkua. Aamulla kouluun. Kuri oli koulussa ja sinne piti mennä. Sai ruokaa ja päähän taottiin et ite oot elämäsi seppä. Suomessa pärjäät vaikka kun nka pitkälle kun opiskelet, et hölmöile ja olet itsenäinen.
Onneksi maailma on nykyään rauhallisempi ja paljon päihdevapaampi ettei kukaan joudu tuollaista kokemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse siinä 80-90 luvulla nuori olin. Kotona tosi pahoja ongelmia. Poliisit kävi monta kertaa viikossa hakemassa jotain juopporemmilläistä putkaan. Ei meitä lapsia kukaan auttanut. Sinne kotiin jäätiin oman huoneennurkkaukseen ja yritettiin nukkua. Aamulla kouluun. Kuri oli koulussa ja sinne piti mennä. Sai ruokaa ja päähän taottiin et ite oot elämäsi seppä. Suomessa pärjäät vaikka kun nka pitkälle kun opiskelet, et hölmöile ja olet itsenäinen.
Itse pääsin kaiken hulluuden ja väkivallan keskeltä pois vasta kun tein itsestäni lastensuojeluilmoituksen. Kukaan muu ei ollut tehnyt.
lapsia kytätään ei opeteta,ilmianto kulttuuri eli koulun wilmasta valitusta ja kyttäystä 24-7 ja lasut ilman syytä. perheet on rikkirevitty ja en ihmettele tätä ongelmien kasvua yhtään.
kävin itse koulua ilman nettiä ja wilmaa. eli palaaminen tähän normaaliin reissuvihko ja ilmoitus jos jotain erikoista retkeä tai valokuvausta. ei muita viestejä
palaisi rauha kotiin ja kouluun ja lapselle kasvurauha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä niitä ongelmia oli ja pahoja, mutta niitä ei tunnistettu. Täälläkin on ollut pitkä ketju 70-luvulla syntyneiden vanhemmista ja käy hyvin ilmi, kuinka 1930-50-luvulla syntyneillä on monilla melkoisia ongelmia kiintymyssuhteen, empatian ja itsensä kanssa, mutta he itse eivät sitä edes tajua. 1990-luvulla itsemurhat olivat vielä maailman korkeinta tasoa ja liiallinen alkoholinkäyttö oli vakioaihe musiikin sanoituksissa.
On niitä mielenterveysongelmia ollut, mutta niitä vaan ei ole hoidettu.
Höpön höpön. Sadan vuoden takaa on tilastoja koululaisista eikä nykyisen kaltaista itkuisten ja ahdistuneiden tyttöjen kaltaista massahysteriaa ole ollut edes sota-aikana!
1900-luvun alussa tehtiin töitä jopa 16 tuntia päivässä 6 päivänä viikossa. Mitä enemmän on tullut mt-ongelmia, sitä vähemmän on töitäkin tehty. Heikko mielenterveys näkyy heikkona kykynä tehdä töitä. Yhdyntöjen määrä on romahtanut, koska rakastaminen nykyihmiselle on vaikeaa, kun ei ole mieleltään terve, minkä seurauksena hedelmällisyysluku on laskenut Suomessa selvästi alle kriittisen rajan 2,1, joka tarvitaan väestön uusiutumiseen.
Ennen ei edes ymmärretty näitä asioita. Ei päässyt lääkäriin/muulle asiantuntijalle, joka olisi voinut lapsen hyvin/pahoinvointia hieman tutkia ajoissa, tarpeen vaatiessa diagnosoida ja hoitaa. Lapsen aikuistuttua ainoastaan ihmeteltiin, miksi joku sisarusparvesta ajautui päihdekierteeseen tai vankilakierteeseen. Sotatraumatkin jäivät tutkimatta ja hoitamatta kokonaiselta sukupolvelta, joka joutui niitä hirveyksiä kokemaan, lisäksi heidän lapsiltaan, jotka kärsivät vanhempiensa mielenterveys- ja päihdeongelmista, joita ei ollut diagnosoitu saati millään lailla hoidettu. Parempaan on menty tältä osin onneksi. Ehkä osittain nykyisin ylidiagnosoidaankin, sillä tietty uteliaisuus ja vilkkaus on ihan terve olotila lapselle, onhan heille koko maailma aivan uusi asia. On varmasti vaikea ammattilaisellekin määrittää, missä menee raja, että lapsi onkin ylivikas siinä merkityksessä, että tarvitsee lääketieteelistä apua.
On täysin kiistämätön fakta että ennen lapset olivat sosiaalisempia ja leikkivät yhdessä, mikä aiheutti sen että ennen oli oikeasti vähemmän tyttöjen mielenterveysongelmia.
kyllä tässä jotain mätää on, kun vitosen käytösnumerolla kaveri ennen alkoi kuljetus-/kaivinkonealan yrittäjäksi, ja nykyään ei jaksa paremmillakaan numeroilla yrittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin jutun jonka mukaan 1997 syntyneistä tytöistä 34 prosenttia oli saanut mt-puolen apua. Tämä luku on käsittämätön. Joka kolmas. 90-luvulla luku oli varmaankin alle 5 prosenttia. Joko oireilu on lisääntynyt radikaalisti, tai sitten kynnys on laskettu alas ja systeemi kuormittuu asioista, jotka olisi ennen mielletty normaaleiksi, vaihteleviksi tunnetiloiksi. Älkää käsittäkö väärin: on hyvä jos apua hakee ja saa, mutta joskus olen miettinyt onko kynnys tehty jo liian matalaksi ja sitten terapioissa laukkaavat keskiluokan tytöt, joilla ei oikeasti ole mitään sellaisia ongelmia, jotka edellyttävät ammattiapua. Samaan aikaan moni jää edelleen ilman apua. Tämä on hyvin erikoinen yhtälö.
Kynnystä on laskettu alas ja apua on ollut helpompi saada. Ahdistus, masennus, syömishäiriöt, neuroepätyypillisyys ym. ei tosiaan ole mitään harvinaista. Hyvinkin yleistä itse asiassa ja näin on ollut aina, mutta aina niihin ei ole suhtauduttu vakavasti eikä ole saanut apua matalalla kynnyksellä.
Tuo luku on silti yläkanttiin. Järjestelmä kaatuu jos joka ikinen asia vaatii mt-puolen käyntejä. Samaan aikaan kadulla kävelee itsekseen puhuvia hulluja joille ei löydy hoitopaikkoja.
Miten niin ei löydy? Kyllä moni "itsekseen puhuva" on jollain tavalla avun piirissä. Kaikki eivät ole mitään suljetun asiakkaita.
Se apu voi tarkottaa pari kertaa vuodessa reseptien uusimista. Esim. monet skitsofreenikot ei yleensä saa psykoterapiaa, koska terapia on osoitettu niille, joilla on hyvät työelämään paluun mahdollisuudet. Silti tutkimusten mukaan terapia voisi auttaa heitä, lieventää sairautta.
60 luvulta muistan hämärästi todella häiriintyneitä yksilöitä ja varsinkin vanhempaa väkeä. Silloin heitä pelättiin ja heistä kerrottiin vanhemmille. Monet olivat kuitenkin kokeneet jotain mitä toivon ettei kukaan tässä maassa enää koe ja se vaikutti heidän mieleen.