Mitä paremmin lapsista on Suomessa pidetty huolta, sitä enemmän on tullut mt-ongelmia

Kyllä meillä katsottiin iltauutiset aina. 

Vanhempien hysterian ja sössötyksen määrä on noussut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä niitä ongelmia oli ja pahoja, mutta niitä ei tunnistettu. Täälläkin on ollut pitkä ketju 70-luvulla syntyneiden vanhemmista ja käy hyvin ilmi, kuinka 1930-50-luvulla syntyneillä on monilla melkoisia ongelmia kiintymyssuhteen, empatian ja itsensä kanssa, mutta he itse eivät sitä edes tajua. 1990-luvulla itsemurhat olivat vielä maailman korkeinta tasoa ja liiallinen alkoholinkäyttö oli vakioaihe musiikin sanoituksissa.

On niitä mielenterveysongelmia ollut, mutta niitä vaan ei ole hoidettu.

Höpön höpön. Sadan vuoden takaa on tilastoja koululaisista eikä nykyisen kaltaista itkuisten ja ahdistuneiden tyttöjen kaltaista massahysteriaa ole ollut edes sota-aikana!

Minkä sadan vuoden takaisen "tilaston" ajattelet olevan vertailukelpoinen tämän nykyisen tilaston kanssa?

Ihan poliisin tilastot raaoista pahoinpitelyistä ja murhista, mummo. Ne ovat vähentyneet sadassa vuodessa suunnattomasti. 

Ei pidä paikkaansa. Maailma on vaarallisempi kuin koskaan aikaisemmin ja meidän on huolehdittava jälkikasvustamme kovemmin kuin aikaisemmin. 

Millä lailla maailma on vaarallisempi?

- eri

Päihteitä, väkivaltaa, sotia, raiskauksia, kidnappauksia/katoamisia. Kaikkia todella paljon enemmän ku minun lapsuudessa. Haluatko enää olla suojelematta sun lasta?

1. Suomalaisnuorten päihteiden käyttö on vähentynyt

Peruskoulun yhdeksäsluokkalaisista noin neljännes on raittiita ja yhä harvempi juo itsensä humalaan.
2. Esimerkiksi henkirikokset ovat vähentyneet merkittävästi 1990-luvulta lähtien. Myös lasten ja nuorten kokema väkivalta on pitkällä aikavälillä laskenut,
3. Raiskausten määrä ol noussut ainoastaan lain muutoksen takia, nykyäön peniksen kuvan lähettäminen on seksuaalista väkivaltaa 

Seksuaalinen härintä ja raiskaus on eri lainkohtia.

Raiskausten (ilmoitettujen) määrä lisääntyy koska naisilla on enemmän luottamusta poliisia ja oikeuslaitosta kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien hysterian ja sössötyksen määrä on noussut. 

Sehän on selvää. Ei tarvitse kun kerran päivässä katsoa läpi lasten luokan vanhempien whatapp. Voi sitä hössättämisen määrää. Säälin opettajia siltä viestitulvalta mitä monet heille laittelevat, jopa loma-/vapaapäivinä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä niitä ongelmia oli ja pahoja, mutta niitä ei tunnistettu. Täälläkin on ollut pitkä ketju 70-luvulla syntyneiden vanhemmista ja käy hyvin ilmi, kuinka 1930-50-luvulla syntyneillä on monilla melkoisia ongelmia kiintymyssuhteen, empatian ja itsensä kanssa, mutta he itse eivät sitä edes tajua. 1990-luvulla itsemurhat olivat vielä maailman korkeinta tasoa ja liiallinen alkoholinkäyttö oli vakioaihe musiikin sanoituksissa.

On niitä mielenterveysongelmia ollut, mutta niitä vaan ei ole hoidettu.

Höpön höpön. Sadan vuoden takaa on tilastoja koululaisista eikä nykyisen kaltaista itkuisten ja ahdistuneiden tyttöjen kaltaista massahysteriaa ole ollut edes sota-aikana!

Minkä sadan vuoden takaisen "tilaston" ajattelet olevan vertailukelpoinen tämän nykyisen tilaston kanssa?

Ihan poliisin tilastot raaoista pahoinpitelyistä ja murhista, mummo. Ne ovat vähentyneet sadassa vuodessa suunnattomasti. 

Ei pidä paikkaansa. Maailma on vaarallisempi kuin koskaan aikaisemmin ja meidän on huolehdittava jälkikasvustamme kovemmin kuin aikaisemmin. 

Millä lailla maailma on vaarallisempi?

- eri

Päihteitä, väkivaltaa, sotia, raiskauksia, kidnappauksia/katoamisia. Kaikkia todella paljon enemmän ku minun lapsuudessa. Haluatko enää olla suojelematta sun lasta?

Kyllä noita oli aiemminkin. Valitettavasti esimerkiksi päihteitä ja raiskauksia vähäteltiin. Itse olen elänyt aika hurjan lapsuuden ja nuoruuden ysärillä ja nollarilla. Tapahtui asioita, joista olen kärsinyt vielä aikuisenakin. Hätää ei otettu tosissaan. Syyllistettiin uhria, joitain asioita vaan pidettiin normaalina ja suomalaiseen kulttuuriin kuuluvana. Ehkä juuri siksi me tuolloin nuoruutemme eläneet haluamme suojella omia lapsiamme, kun tiedetään mitä tuolla tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 60-70-luvun vaihteessa ja muistan lapsuudesta ja nuoruudesta valtavan määrän häiriintyneitä ja outoja ihmisiä. Eiköhän heillä ollut persoonalliisuushäriöitä ja hoitamattomia mielenterveysongelmia.

Tänä päivänä on vaikea ymmärtää millainen stigma esim. masennusdiagnooosi oli aikaisemmin.

60 luvulta muistan hämärästi todella häiriintyneitä yksilöitä ja varsinkin vanhempaa väkeä. Silloin heitä pelättiin ja heistä kerrottiin vanhemmille. Monet olivat kuitenkin kokeneet jotain mitä toivon ettei kukaan tässä maassa enää koe ja se vaikutti heidän mieleen.

Mitä niin mullistavaa muka olisi silloin tapahtunut? Ei mitään, joten lopeta se satuilu. Nykymaailma on todella vaarallinen lapselle.

Sota siinä aikaisemmin taisi olla....vaikutti moneen ja useaan sukupolveen. Näkyi sen arvet vahvasti minun lapsuudessa.  Mutta voinhan olla väärässäkin.

Ai että olisivat vielä 30 vuotta jälkeenpäin oireilleet. Anna mun kaikki kestää ja lopeta tuo provoaminen trolli!

Vuosituhannen vaihteessa syntyneet ei voi edes kuvitella, mitä oli silloin kun ei ollut turvakoteja eikä auttavia puhelimia rikoksen uhreille. Perheväkivaltaa pidettiin uhrin häpeänä. Mediassa keskusteltiin siitä, millä kaikilla tavoilla naiset omalla käytöksellään aiheuttaa sen että heidät raiskataan. Poliisi osallistui julkisuudessa tähän keskusteluun aktiivisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi lasten kokemalta seksuaaliselta väkivallalta suljettiin silmät jonnekin 2000-luvulle asti.

Mutta niistä tuli terveitä aikuisia vastuunkantajia ja veronmaksajia. Johtopäätös: vapaampi ja ennakkoluulottomampi seksuaali-ilmasto ...

Kappas palstap3dari löysi tänne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä niitä ongelmia oli ja pahoja, mutta niitä ei tunnistettu. Täälläkin on ollut pitkä ketju 70-luvulla syntyneiden vanhemmista ja käy hyvin ilmi, kuinka 1930-50-luvulla syntyneillä on monilla melkoisia ongelmia kiintymyssuhteen, empatian ja itsensä kanssa, mutta he itse eivät sitä edes tajua. 1990-luvulla itsemurhat olivat vielä maailman korkeinta tasoa ja liiallinen alkoholinkäyttö oli vakioaihe musiikin sanoituksissa.

On niitä mielenterveysongelmia ollut, mutta niitä vaan ei ole hoidettu.

Itse olen -90 syntynyt ja tunnistin omat 60-luvun alussa syntyneet vanhempani niistä kertomuksista. Ikinä meillä ei sanottu että rakastetaan. Siitä kyllä jaksettiin muistuttaa, kuinka rasittavia taakkoja ja ylimääräinen rahareikä me lapset oltiin. Äiti ulisee tämäkin päivänä elämänsä paskuutta ja syyttää omaa huonoa lapsuuttaan kaikesta. Ei ole ikinä suostunut ottamaan vastuuta toiminnastaan. Molemmat vanhempani olivat ihmisiä, jotka tekivät lapsia kun se oli siihen aikaan normi, ei oikeasta halusta.

Kummasti itse osasin jo sisäsyntyisesti ajatella lapsena, että vanhempieni toiminta on väärin ja en tod ole siirtänyt heidän toimintatapojaan omaan vanhemmuuteen, pilaten sillä myös omien lasteni elämät.

Olen syntynyt 80-luvulla, mutta vanhempani ovat 60-luvun alkupuolella syntyneitä. Tunnistan hyvin kuvauksesi. Itsekin koen olleeni vain välttämätön paha vanhemmilleni. Vanhempani olivat kodin ulkopuolella asiallisia ja kohteliaita ihmisiä muita kohtaan, mutta omat lapset olivat kuin vihollisia heille. Olin kiltti ja hiljainen tyttölapsi, mutta silti vanhempieni mielestä kuriton ja kamala. Meitä ei haukuttu suoraan, mutta kohtelu oli tylyä esimerkiksi itkemisestä tylytettiin ja vahingostakin saattoi tulla selkään. Vanhempani eivät ymmärtäneet lapsen kasvua ja kehitystä vaan kuvittelivat, että kyllä me opitaan kun tarpeeksi selkään saadaan. 

Olen jo keski-iässä ja joskus tämä tämä kuritusväkivalta tulee esiin. Äiti ihan aidosti on sitä mieltä, että kun me lapset emme totelleet niin oli pakko antaa selkään. Äidilläni ei ole käynyt mielessäkään, että hänen kasvatuskeinoissaan tai vanhemmuudessaan olisi ollut mitään vikaa. Hän on jopa kerran todennut, että miten onnellinen lapsuus meillä olikaan! Jäin sanattomaksi. Lapsuudessani ei ollut mitään hyvää. Teini-iässä olin hyvin itsetuhoinen, mutta koska vanhempiani ei kiinnostanut missä ja kenen kanssa liikun niin he eivät tänäkään päivänä tiedä nuoruuteni päihteidenkäytöstä, lievästä rötöstelystä eikä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hakeuduin itse avun piiriin, mutta sielläkin pyrittiin etsimään vikaa minusta, eikä kotioloista koskaan puhuttu mitään. Sanoin suoraan etten halua olla kotona, mutta asiaan ei tartuttu millään tavalla. Lopulta muutin suoraan kotoa ensimmäisen potentiaalisen miehen luokse ja elin 15 vuotta väkivaltaisessa suhteessa. En edes tajunnut miten huono suhde oli, koska minua ei oltu koskaan kohdeltu hyvin ja rajani oli niin monta kertaa ylitetty, ettei minulla ollut minkäänlaista itsesuojeluvaistoa.

Mitä minusta lopulta tuli? Olen korkeasti koulutettu, hyvätuloinen parin lapsen yksinhuoltaja. Lapseni ovat fiksuja ja hyväkäytöksisiä ja heidät on kasvatettu rakkaudella. Päällisin puolin näytän varsin menestyneeltä, mutta silti edelleen välillä minulle tulee itsetuhoisia ajatuksia ja saatan pitää veistä ranteella ajatuksena vahingoittaa itseäni. En sitä kuitenkaan tee, vaikka välillä myös olen pohtinut, että miksi en vain tappanut itseäni teininä, koska vanhempani olisivat ansainneet rangaistuksen siitä, etteivät huolehtineet minusta. Se, että pärjään nykyään ulkoisesti hyvin, on monen mielestä hyvän kasvatuksen tulosta. Ei, kyse on siitä , että olen kaikista aikaisemmista kokemuksista huolimatta menestynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä niitä ongelmia oli ja pahoja, mutta niitä ei tunnistettu. Täälläkin on ollut pitkä ketju 70-luvulla syntyneiden vanhemmista ja käy hyvin ilmi, kuinka 1930-50-luvulla syntyneillä on monilla melkoisia ongelmia kiintymyssuhteen, empatian ja itsensä kanssa, mutta he itse eivät sitä edes tajua. 1990-luvulla itsemurhat olivat vielä maailman korkeinta tasoa ja liiallinen alkoholinkäyttö oli vakioaihe musiikin sanoituksissa.

On niitä mielenterveysongelmia ollut, mutta niitä vaan ei ole hoidettu.

Höpön höpön. Sadan vuoden takaa on tilastoja koululaisista eikä nykyisen kaltaista itkuisten ja ahdistuneiden tyttöjen kaltaista massahysteriaa ole ollut edes sota-aikana!

Minkä sadan vuoden takaisen "tilaston" ajattelet olevan vertailukelpoinen tämän nykyisen tilaston kanssa?

Ihan poliisin tilastot raaoista pahoinpitelyistä ja murhista, mummo. Ne ovat vähentyneet sadassa vuodessa suunnattomasti. 

Ei pidä paikkaansa. Maailma on vaarallisempi kuin koskaan aikaisemmin ja meidän on huolehdittava jälkikasvustamme kovemmin kuin aikaisemmin. 

Millä lailla maailma on vaarallisempi?

- eri

Päihteitä, väkivaltaa, sotia, raiskauksia, kidnappauksia/katoamisia. Kaikkia todella paljon enemmän ku minun lapsuudessa. Haluatko enää olla suojelematta sun lasta?

Kyllä noita oli aiemminkin. Valitettavasti esimerkiksi päihteitä ja raiskauksia vähäteltiin. Itse olen elänyt aika hurjan lapsuuden ja nuoruuden ysärillä ja nollarilla. Tapahtui asioita, joista olen kärsinyt vielä aikuisenakin. Hätää ei otettu tosissaan. Syyllistettiin uhria, joitain asioita vaan pidettiin normaalina ja suomalaiseen kulttuuriin kuuluvana. Ehkä juuri siksi me tuolloin nuoruutemme eläneet haluamme suojella omia lapsiamme, kun tiedetään mitä tuolla tapahtuu.

Aikoinaan ei raiskattu yhtä paljoa. Se ainoakin tietämäni tapaus ratkaistiin oikein.

Nykyisin meno on paljon villimpää. Nuoret ovat kokemuksistaan hiljaa kun pelkäävät rikoksen uhrina huostaamista ja mielivaltaisia rangaistuksia.

Vierailija kirjoitti:

Itse siinä 80-90 luvulla nuori olin. Kotona tosi pahoja ongelmia. Poliisit kävi monta kertaa viikossa hakemassa jotain juopporemmilläistä putkaan. Ei meitä lapsia kukaan auttanut. Sinne kotiin jäätiin oman huoneennurkkaukseen ja yritettiin nukkua. Aamulla kouluun. Kuri oli koulussa ja sinne piti mennä. Sai ruokaa ja päähän taottiin et ite oot elämäsi seppä. Suomessa pärjäät vaikka kun nka pitkälle kun opiskelet, et hölmöile ja olet itsenäinen.

Samat kokemukset. Meillä känniläinen äidin miesystävä riehui, poliisi haki pois, ja me lapset jäätiin sitten sinne katsomaan ettei äiti oksenna ja tukehdu sammuneena. Poliisia ei kiinnostanut pätkääkään lasten asiat, eikä mitään tietoa esim sossuun asiasta mennyt. Aamulla kouluun, hymyä naamaan ja muiden jatkoksi niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kamala ahdistus oli pikku päässä, mutta sitten sitä oppi dissosioimaan ja viemään itsensä ajatuksissa muualle. Omassa päässä se asia piti käsitellä eikä kellekään voinut kertoa, koska se olisi aiheuttanut naurua ja kiusaamista. Aikuisista ei mitään apua. Omillaan vaan oli pärjättävä. Ja kyllähän se jälkensä jätti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä niitä ongelmia oli ja pahoja, mutta niitä ei tunnistettu. Täälläkin on ollut pitkä ketju 70-luvulla syntyneiden vanhemmista ja käy hyvin ilmi, kuinka 1930-50-luvulla syntyneillä on monilla melkoisia ongelmia kiintymyssuhteen, empatian ja itsensä kanssa, mutta he itse eivät sitä edes tajua. 1990-luvulla itsemurhat olivat vielä maailman korkeinta tasoa ja liiallinen alkoholinkäyttö oli vakioaihe musiikin sanoituksissa.

On niitä mielenterveysongelmia ollut, mutta niitä vaan ei ole hoidettu.

Itse olen -90 syntynyt ja tunnistin omat 60-luvun alussa syntyneet vanhempani niistä kertomuksista. Ikinä meillä ei sanottu että rakastetaan. Siitä kyllä jaksettiin muistuttaa, kuinka rasittavia taakkoja ja ylimääräinen rahareikä me lapset oltiin. Äiti ulisee tämäkin päivänä elämänsä paskuutta ja syyttää omaa huonoa lapsuuttaan kaikesta. Ei ole ikinä suostunut ottamaan vastuuta toiminnastaan. Molemmat vanhempani olivat ihmisiä, jotka tekivät lapsia kun se oli siihen aikaan normi, ei oikeasta halusta.

Kummasti itse osasin jo sisäsyntyisesti ajatella lapsena, että vanhempieni toiminta on väärin ja en tod ole siirtänyt heidän toimintatapojaan omaan vanhemmuuteen, pilaten sillä myös omien lasteni elämät.

Olen syntynyt 80-luvulla, mutta vanhempani ovat 60-luvun alkupuolella syntyneitä. Tunnistan hyvin kuvauksesi. Itsekin koen olleeni vain välttämätön paha vanhemmilleni. Vanhempani olivat kodin ulkopuolella asiallisia ja kohteliaita ihmisiä muita kohtaan, mutta omat lapset olivat kuin vihollisia heille. Olin kiltti ja hiljainen tyttölapsi, mutta silti vanhempieni mielestä kuriton ja kamala. Meitä ei haukuttu suoraan, mutta kohtelu oli tylyä esimerkiksi itkemisestä tylytettiin ja vahingostakin saattoi tulla selkään. Vanhempani eivät ymmärtäneet lapsen kasvua ja kehitystä vaan kuvittelivat, että kyllä me opitaan kun tarpeeksi selkään saadaan. 

 

Olen jo keski-iässä ja joskus tämä tämä kuritusväkivalta tulee esiin. Äiti ihan aidosti on sitä mieltä, että kun me lapset emme totelleet niin oli pakko antaa selkään. Äidilläni ei ole käynyt mielessäkään, että hänen kasvatuskeinoissaan tai vanhemmuudessaan olisi ollut mitään vikaa. Hän on jopa kerran todennut, että miten onnellinen lapsuus meillä olikaan! Jäin sanattomaksi. Lapsuudessani ei ollut mitään hyvää. Teini-iässä olin hyvin itsetuhoinen, mutta koska vanhempiani ei kiinnostanut missä ja kenen kanssa liikun niin he eivät tänäkään päivänä tiedä nuoruuteni päihteidenkäytöstä, lievästä rötöstelystä eikä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hakeuduin itse avun piiriin, mutta sielläkin pyrittiin etsimään vikaa minusta, eikä kotioloista koskaan puhuttu mitään. Sanoin suoraan etten halua olla kotona, mutta asiaan ei tartuttu millään tavalla. Lopulta muutin suoraan kotoa ensimmäisen potentiaalisen miehen luokse ja elin 15 vuotta väkivaltaisessa suhteessa. En edes tajunnut miten huono suhde oli, koska minua ei oltu koskaan kohdeltu hyvin ja rajani oli niin monta kertaa ylitetty, ettei minulla ollut minkäänlaista itsesuojeluvaistoa.

 

Mitä minusta lopulta tuli? Olen korkeasti koulutettu, hyvätuloinen parin lapsen yksinhuoltaja. Lapseni ovat fiksuja ja hyväkäytöksisiä ja heidät on kasvatettu rakkaudella. Päällisin puolin näytän varsin menestyneeltä, mutta silti edelleen välillä minulle tulee itsetuhoisia ajatuksia ja saatan pitää veistä ranteella ajatuksena vahingoittaa itseäni. En sitä kuitenkaan tee, vaikka välillä myös olen pohtinut, että miksi en vain tappanut itseäni teininä, koska vanhempani olisivat ansainneet rangaistuksen siitä, etteivät huolehtineet minusta. Se, että pärjään nykyään ulkoisesti hyvin, on monen mielestä hyvän kasvatuksen tulosta. Ei, kyse on siitä , että olen kaikista aikaisemmista kokemuksista huolimatta menestynyt.

Lopeta se itsekehu. Trolli. 

Vierailija kirjoitti:

Vuosituhannen vaihteessa syntyneet ei voi edes kuvitella, mitä oli silloin kun ei ollut turvakoteja eikä auttavia puhelimia rikoksen uhreille. Perheväkivaltaa pidettiin uhrin häpeänä. Mediassa keskusteltiin siitä, millä kaikilla tavoilla naiset omalla käytöksellään aiheuttaa sen että heidät raiskataan. Poliisi osallistui julkisuudessa tähän keskusteluun aktiivisesti.

Äidit myös opettivat tyttärilleen, että r**skaus on uhrin syytä. Esim. Olin lähdössä viettämään 18-vuotispäivääni kavereiden kansa kaupungille. Äiti vouhkasi aivan paniikissa, että ”älä laita piikkikorkokenkiä, minihametta äläkä hihatonta toppia, ettei miehet villiinny ja r**skaa” asuin jo tuolloin omillani ja olin ostanut itse äitini mielestä liian seksikkäitä vaatteita. Se ”minihame” oli vähän polven yläpuolelle.

Mäkin oon syntynyt -90

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien hysterian ja sössötyksen määrä on noussut. 

Sehän on selvää. Ei tarvitse kun kerran päivässä katsoa läpi lasten luokan vanhempien whatapp. Voi sitä hössättämisen määrää. Säälin opettajia siltä viestitulvalta mitä monet heille laittelevat, jopa loma-/vapaapäivinä. 

Kyllä minä kysyn päivittäin opettajalta miten päivä on mennyt ja onko ollut konflikteja joista minun pitäää saada tietää. Opettajilla on velvollisuus raportoida vanhemmille asioista ja sitähän he eivät tee ilman että sitä vaatii. 

Kannattaa erottaa selvästi paska vanhemmuus ja aikakausi. Se että itsellä on ollut paskat vanhemmat ei tarkoita että se olisi aikakauden erityispiirre. Minulla on paskat ja häiriintyneet vanhemmat, mutta se tuskin on yhteiskunnan vika. Olen syntynyt 70-luvun puolivälissä ja pärjäsin ihan hyvin ympäröivässä maailmassa, mutta vanhempani nyt vaan sattuivat olemaan perseestä. En syytä siitä muita kuin heitä. 

Olin lapsi 80- luvulla ja nuorus meni 90 -luvulla. Vanhempani ja ystävieni vanhemmat olivat aivan tavallisia ihmisiä. Viikonloppuisin meni olutta mutta muuten ei kummempaa. Ei väkivaltaa, kuunneltiin ja pyynnöstä autettiin jos olit sensin itse antanut asialle kaikkesi. Kuri oli kovempi ja meidän puheisiin ei kovin herkästi uskottu, jälkeenpäin ajateltuna todella hyvä näin. Suollettiin aika paljon palturia, koska se olisi hyödyttänyt meitä enemmän. 

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 60-70-luvun vaihteessa ja muistan lapsuudesta ja nuoruudesta valtavan määrän häiriintyneitä ja outoja ihmisiä. Eiköhän heillä ollut persoonalliisuushäriöitä ja hoitamattomia mielenterveysongelmia.

Tänä päivänä on vaikea ymmärtää millainen stigma esim. masennusdiagnooosi oli aikaisemmin.

Samanlainen kokemus omasta lapsuudesta ja nuoruudesta 90-luvulla ja 2000-luvun taitteessa. En ymmärrä miksi entisajat on niin romantisoitu, kun vähintään joka toinen ihminen oli pipi päästään. Koulukiusaaminen lasten kesken oli armotonta ja opettajissa oli kaikenlaisia pedareita ja sadisteja. Perheissä juoppoja vanhempia, moni oli fas lapsi. Lapset vietti päivät yksin avain kaulassa. Puhun ihan työssäkäyvistä ihmisistä, jotka saattoivat juopotella töissä ja käyttäytyä naisia alentavasti. Maailma oli kuin hourula. Mielenterveysongelmista ei ymmärretty mitään ja niiden stigma oli niin valtava, ettei puututtu kun vasta sitten, jos joku tappoi jonkun.

.

Vierailija kirjoitti:

Olin lapsi 80- luvulla ja nuorus meni 90 -luvulla. Vanhempani ja ystävieni vanhemmat olivat aivan tavallisia ihmisiä. Viikonloppuisin meni olutta mutta muuten ei kummempaa. Ei väkivaltaa, kuunneltiin ja pyynnöstä autettiin jos olit sensin itse antanut asialle kaikkesi. Kuri oli kovempi ja meidän puheisiin ei kovin herkästi uskottu, jälkeenpäin ajateltuna todella hyvä näin. Suollettiin aika paljon palturia, koska se olisi hyödyttänyt meitä enemmän. 

Eiköhän lähes kaikki nuoret suolla skeidaa vanhemmille. Siksi kriittisyys näiden puheisiin on ensisijaisen tärkeää. 

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa erottaa selvästi paska vanhemmuus ja aikakausi. Se että itsellä on ollut paskat vanhemmat ei tarkoita että se olisi aikakauden erityispiirre. Minulla on paskat ja häiriintyneet vanhemmat, mutta se tuskin on yhteiskunnan vika. Olen syntynyt 70-luvun puolivälissä ja pärjäsin ihan hyvin ympäröivässä maailmassa, mutta vanhempani nyt vaan sattuivat olemaan perseestä. En syytä siitä muita kuin heitä. 

Tää on niin totta. Ei joku syntymävuosikymmen selitä kaikkea ihmisen käytöstä. Itse olin lapsi 60-luvulla ja monet luulee, että silloin kaikki vanhemmat oli väkivaltaisia ja lapset sai piiskaa ja tukkapöllyä.  No eivät saaneet. Esim meillä ei kotona vanhemmat harrastaneet väkivaltaista kasvatusta, vaikka meitä lapsia oli paljon ja äiti varmasti väsynyt ja äärirajoilla ison lapsilauman kanssa. Sen lisäksi, että oli lähes 20 vuotta jatkuvasti raskaana hoiteli myös navettatyöt yksin ja välillä oli peltotöissäkin. Äitiä oli lapsena lyöty ja hän oli päättänyt, että jos hänellä on lapsia, niitä ei lyödä ja sanansa piti. Meillä oli ihan onnellinen lapsuus siltä suunnalta. Mutta koulussa oli todella häiriintyneitä poikia ja koulukiusaaminen oli tosi rankkaa ja se oli sekä fyysistä, että henkistä.