Mitä paremmin lapsista on Suomessa pidetty huolta, sitä enemmän on tullut mt-ongelmia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin jutun jonka mukaan 1997 syntyneistä tytöistä 34 prosenttia oli saanut mt-puolen apua. Tämä luku on käsittämätön. Joka kolmas. 90-luvulla luku oli varmaankin alle 5 prosenttia. Joko oireilu on lisääntynyt radikaalisti,  tai sitten kynnys on laskettu alas ja systeemi kuormittuu asioista, jotka olisi ennen mielletty normaaleiksi, vaihteleviksi tunnetiloiksi. Älkää käsittäkö väärin: on hyvä jos apua hakee ja saa, mutta joskus olen miettinyt onko kynnys tehty jo liian matalaksi ja sitten terapioissa laukkaavat keskiluokan tytöt, joilla ei oikeasti ole mitään sellaisia ongelmia, jotka edellyttävät ammattiapua. Samaan aikaan moni jää edelleen ilman apua. Tämä on hyvin erikoinen yhtälö.

Nämä nuoret eivät käsitä että ei ole mitään taikanappia tai ulkopuolista tahoa jotka ratkaisee ne asiat. Se on väärä oletus johon olen törmännyt. Ero parisuhteesta, läheisen kuolema ja vastaavat ovat osa elämää, jotka on pakko kestää omillaan. Kukaan ei tule sitä tuskaa poistamaan sinulta, se ei ole ostettavissa pois. On petos nuoria kohtaan uskotella että "kaikkeen saa apua" kun ei saa. En ole mikään kovan linjan kannattaja, mutta en myöskään hyväksy tätä humpuukia jolla kaikki medikalisoidaan. Joskus on pakko vaan tunnustaa että aika auttaa, eikä mikään muu. Jokaisesta kokemuksesta oppii, vaikka se sillä hetkellä tuntuisi olevan kaiken loppu. 

Tunteiden käsittelyyn tarvitaan apua monesti. Teini-iässä ero tai vaikka tuo läheisen kuolema saattaa saada luokattomat mittasuhteet; ahdistuneisuus, masennus->itsetuhoisuus. Kyllä varmasti jokainen tietää miten nuori saattaa olla hukassa tunnesäätelyn kanssa ja jos ei saa apua ja vähätellään, niin tilanne pahentuu. Se näkyy sitten myös aikuisena. Monesti myös hoitamaton ADHD saattaa aiheuttaa impulsiivisuutta ja pienet asiat tuntuvat suurilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin jutun jonka mukaan 1997 syntyneistä tytöistä 34 prosenttia oli saanut mt-puolen apua. Tämä luku on käsittämätön. Joka kolmas. 90-luvulla luku oli varmaankin alle 5 prosenttia. Joko oireilu on lisääntynyt radikaalisti,  tai sitten kynnys on laskettu alas ja systeemi kuormittuu asioista, jotka olisi ennen mielletty normaaleiksi, vaihteleviksi tunnetiloiksi. Älkää käsittäkö väärin: on hyvä jos apua hakee ja saa, mutta joskus olen miettinyt onko kynnys tehty jo liian matalaksi ja sitten terapioissa laukkaavat keskiluokan tytöt, joilla ei oikeasti ole mitään sellaisia ongelmia, jotka edellyttävät ammattiapua. Samaan aikaan moni jää edelleen ilman apua. Tämä on hyvin erikoinen yhtälö.

Kynnystä on laskettu alas ja apua on ollut helpompi saada. Ahdistus, masennus, syömishäiriöt, neuroepätyypillisyys ym. ei tosiaan ole mitään harvinaista. Hyvinkin yleistä itse asiassa ja näin on ollut aina, mutta aina niihin ei ole suhtauduttu vakavasti eikä ole saanut apua matalalla kynnyksellä.

Tuo luku on silti yläkanttiin. Järjestelmä kaatuu jos joka ikinen asia vaatii mt-puolen käyntejä. Samaan aikaan kadulla kävelee itsekseen puhuvia hulluja joille ei löydy hoitopaikkoja.

Miten niin ei löydy? Kyllä moni "itsekseen puhuva" on jollain tavalla avun piirissä. Kaikki eivät ole mitään suljetun asiakkaita.

Vierailija kirjoitti:

Luin jutun jonka mukaan 1997 syntyneistä tytöistä 34 prosenttia oli saanut mt-puolen apua. Tämä luku on käsittämätön. Joka kolmas. 90-luvulla luku oli varmaankin alle 5 prosenttia. Joko oireilu on lisääntynyt radikaalisti,  tai sitten kynnys on laskettu alas ja systeemi kuormittuu asioista, jotka olisi ennen mielletty normaaleiksi, vaihteleviksi tunnetiloiksi. Älkää käsittäkö väärin: on hyvä jos apua hakee ja saa, mutta joskus olen miettinyt onko kynnys tehty jo liian matalaksi ja sitten terapioissa laukkaavat keskiluokan tytöt, joilla ei oikeasti ole mitään sellaisia ongelmia, jotka edellyttävät ammattiapua. Samaan aikaan moni jää edelleen ilman apua. Tämä on hyvin erikoinen yhtälö.

Olisi mielenkiintoista tietää mitkä asiat on luokiteltu mt-puolen avuksi tässä jutussa? 

Vierailija kirjoitti:

Huoh enpä sanoisi noin. Ne kirjainlapset + muut ongelmaiset oli ennen ”häirikköjä” ja ”tarkkislaisia”. Aikuisena niistä tuli juoppoja, narkkeja ja rikollisia.

Toki näistä nykyajan lapsistakin voi tulla.

Minun lapsuudessani 50-luvulla ei ollut edes tarkkiksia eikä puhuttu häiriköistä.  Oli vain villejä tenavia.  Ei niitä mihinkään kiikutettu tutkittaviksi.  Aikanaan ne asettui aikuisen elämään ihan siinä missä muutkin, samassa suhteessa ne onnistui tai epäonnistui elämässään kuin ne kiltit ja tavallisetkin lapset.

Kansakoulussa luokallani oli oppilas, jolla oli puhevika ja jotain sellaista motoriikkahäiriötä, että hänellä ei pysynyt kynä kunnolla kädessä.  Hän sai siihen erikseen jotain lisäopetusta ja kun hänet aikuisena tapasin, niin ihan ok hän oli.  Ja yhden muun oppilaan muistan, joka ei ollut vielä koulukypsä, vaikka ikää oli jo riittävästi.  Hänet otettiin pois koulusta kesken lukuvuoden.

Mutta villejä lapsia, poikia varsinkin oli montakin.  Aikuisena pärjäsivät elämässä ihan hyvin, ei mitään ongelmia.

Puututaanko näihin "ongelmiin" liian hanakasti?  Lapsi alkaa itsekin pitää itseään erityisenä ja käyttäytyä sen mukaisesti.  

Koulukiusaamistapauksiin sitten ei tunnuta puuttuvan mitenkään, omakin lapsenlapseni sai kärsiä yhden hyvin dominoivan oppilaan käytöksestä vuosikausia, eikä opettaja voinut millään tehdä mitään muutoksia, että esim. tämä oppilas olisi vaihtanut luokassa paikkaa eikä aina olisi laitettu samaan ryhmätyöhön lapsenlapseni kanssa.  Ja olisi voitu hieman tarkemmin seurata juuri tiettyjen oppilaitten käytöstä välitunneilla.  Nämä välituntivalvojat tuntuivat vain keskittyvän niihin mukaviin oppilaisiin, joitten kanssa sitten rupateltiin ja touhuttiin siellä välitunnilla.  Eikä vain kuitata toisen hätää sanomalla aina vaan, että sellaista sattuu.

Minun kouluaikanani nämä pikku pahisjunkkarit laitettiin nurkkaan seisomaan tai saivat jälki-istuntoa, jos jotain liian ilkikurista tekivät.  Kunnon nuhteetkin kaikkien kuullen tuntui tehoavan ihan hyvin.

Nyt etsitään diagnooseja ja määrätään lääkityksiä ja terapioita.  Ei ihme, että kaikkia nuoria nykyään AHDISTAA niin julmetusti.  Kun nuori heittää ilmoille tämän valtavan AHDISTUKSENSA, jonka vuoksi he ei voi tehdä sitä eikä tätä eikä pysty mihinkään, niin mitä sille sitten voisi kukaan muukaan?  Meidän aikanamme ei ollut mahdollisuutta ahdistua, meidät pantiin vain vastakkain kylmien tosiasioitten kanssa, on mentävä töihin ja elätettävä itsensä, tehtävä itse, siis ITSE!  Siinä se ahdistus meni menojaan ja vanha totuus, että työ on terapiaa, piti paikkansa.  

Kyse ei ole huolenpidosta vaan karhunpalveluksista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huoh enpä sanoisi noin. Ne kirjainlapset + muut ongelmaiset oli ennen ”häirikköjä” ja ”tarkkislaisia”. Aikuisena niistä tuli juoppoja, narkkeja ja rikollisia.

Toki näistä nykyajan lapsistakin voi tulla.

Minun lapsuudessani 50-luvulla ei ollut edes tarkkiksia eikä puhuttu häiriköistä.  Oli vain villejä tenavia.  Ei niitä mihinkään kiikutettu tutkittaviksi.  Aikanaan ne asettui aikuisen elämään ihan siinä missä muutkin, samassa suhteessa ne onnistui tai epäonnistui elämässään kuin ne kiltit ja tavallisetkin lapset.

Kansakoulussa luokallani oli oppilas, jolla oli puhevika ja jotain sellaista motoriikkahäiriötä, että hänellä ei pysynyt kynä kunnolla kädessä.  Hän sai siihen erikseen jotain lisäopetusta ja kun hänet aikuisena tapasin, niin ihan ok hän oli.  Ja yhden muun oppilaan muistan, joka ei ollut vielä koulukypsä, vaikka ikää oli jo riittävästi.  Hänet otettiin pois koulusta kesken lukuvuoden.

Mutta villejä lapsia, poikia varsinkin oli montakin.  Aikuisena pärjäsivät elämässä ihan hyvin, ei mitään ongelmia.

Puututaanko näihin "ongelmiin" liian hanakasti?  Lapsi alkaa itsekin pitää itseään erityisenä ja käyttäytyä sen mukaisesti.  

Koulukiusaamistapauksiin sitten ei tunnuta puuttuvan mitenkään, omakin lapsenlapseni sai kärsiä yhden hyvin dominoivan oppilaan käytöksestä vuosikausia, eikä opettaja voinut millään tehdä mitään muutoksia, että esim. tämä oppilas olisi vaihtanut luokassa paikkaa eikä aina olisi laitettu samaan ryhmätyöhön lapsenlapseni kanssa.  Ja olisi voitu hieman tarkemmin seurata juuri tiettyjen oppilaitten käytöstä välitunneilla.  Nämä välituntivalvojat tuntuivat vain keskittyvän niihin mukaviin oppilaisiin, joitten kanssa sitten rupateltiin ja touhuttiin siellä välitunnilla.  Eikä vain kuitata toisen hätää sanomalla aina vaan, että sellaista sattuu.

Minun kouluaikanani nämä pikku pahisjunkkarit laitettiin nurkkaan seisomaan tai saivat jälki-istuntoa, jos jotain liian ilkikurista tekivät.  Kunnon nuhteetkin kaikkien kuullen tuntui tehoavan ihan hyvin.

Nyt etsitään diagnooseja ja määrätään lääkityksiä ja terapioita.  Ei ihme, että kaikkia nuoria nykyään AHDISTAA niin julmetusti.  Kun nuori heittää ilmoille tämän valtavan AHDISTUKSENSA, jonka vuoksi he ei voi tehdä sitä eikä tätä eikä pysty mihinkään, niin mitä sille sitten voisi kukaan muukaan?  Meidän aikanamme ei ollut mahdollisuutta ahdistua, meidät pantiin vain vastakkain kylmien tosiasioitten kanssa, on mentävä töihin ja elätettävä itsensä, tehtävä itse, siis ITSE!  Siinä se ahdistus meni menojaan ja vanha totuus, että työ on terapiaa, piti paikkansa.  

Hahhah minkä vitsin murjaisit! Viinalla ja väkivallalla moni ikäisesi on lääkinnyt ongelmiaan. Pahaa oloa purettu heikompiin.

Vielä 90-luvulla lasten kotona tapahtuva pahoinpitelykin pysyi salassa, kyllä ennen oli kaikki paremmin 😔

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole huolenpidosta vaan karhunpalveluksista.

Mitäs tämä tarkoittaa?

Miksi lapsista ei olisi pidetty ennen huolta? Tietenkin pidettiin. Jollei vanhemmilla sitten ollut pahoja elämänhallinnan ongelmia, mutta se ei liity aikakausiin mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin jutun jonka mukaan 1997 syntyneistä tytöistä 34 prosenttia oli saanut mt-puolen apua. Tämä luku on käsittämätön. Joka kolmas. 90-luvulla luku oli varmaankin alle 5 prosenttia. Joko oireilu on lisääntynyt radikaalisti,  tai sitten kynnys on laskettu alas ja systeemi kuormittuu asioista, jotka olisi ennen mielletty normaaleiksi, vaihteleviksi tunnetiloiksi. Älkää käsittäkö väärin: on hyvä jos apua hakee ja saa, mutta joskus olen miettinyt onko kynnys tehty jo liian matalaksi ja sitten terapioissa laukkaavat keskiluokan tytöt, joilla ei oikeasti ole mitään sellaisia ongelmia, jotka edellyttävät ammattiapua. Samaan aikaan moni jää edelleen ilman apua. Tämä on hyvin erikoinen yhtälö.

Kynnystä on laskettu alas ja apua on ollut helpompi saada. Ahdistus, masennus, syömishäiriöt, neuroepätyypillisyys ym. ei tosiaan ole mitään harvinaista. Hyvinkin yleistä itse asiassa ja näin on ollut aina, mutta aina niihin ei ole suhtauduttu vakavasti eikä ole saanut apua matalalla kynnyksellä.

Kyllä hulluunkin tyttöön mies tarpeensa tekee. Pitää vain huolta, ettei se rupea stalkkaamaan.

Huumeiden käyttö on kasvanut räjähdysmäisesti 1990-luvun lamasta lähtien. Tämäkin heijastaa juuri sitä, että huonovointisuus on lisääntynyt ihmisten keskuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole huolenpidosta vaan karhunpalveluksista.

Derkut ovat meidän esikuva tuossa huolenpidossa :D

mm. koulut, lastensuojelun järjestelmälliset ilmiannot jne. 

Derkkujen puolustukseksi pitää kyllä mainita, että heidän koulusysteemi oli hyvä ja lapsilla oli hyvät harrastusmahdolisuudet koulun jälkeen. Tuo ilmiantosysteemi ei kyllä oikein sovellu lapsiin, derkuissakin sitä käytettiin lähinnä toisinajattelijoihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin jutun jonka mukaan 1997 syntyneistä tytöistä 34 prosenttia oli saanut mt-puolen apua. Tämä luku on käsittämätön. Joka kolmas. 90-luvulla luku oli varmaankin alle 5 prosenttia. Joko oireilu on lisääntynyt radikaalisti,  tai sitten kynnys on laskettu alas ja systeemi kuormittuu asioista, jotka olisi ennen mielletty normaaleiksi, vaihteleviksi tunnetiloiksi. Älkää käsittäkö väärin: on hyvä jos apua hakee ja saa, mutta joskus olen miettinyt onko kynnys tehty jo liian matalaksi ja sitten terapioissa laukkaavat keskiluokan tytöt, joilla ei oikeasti ole mitään sellaisia ongelmia, jotka edellyttävät ammattiapua. Samaan aikaan moni jää edelleen ilman apua. Tämä on hyvin erikoinen yhtälö.

Kynnystä on laskettu alas ja apua on ollut helpompi saada. Ahdistus, masennus, syömishäiriöt, neuroepätyypillisyys ym. ei tosiaan ole mitään harvinaista. Hyvinkin yleistä itse asiassa ja näin on ollut aina, mutta aina niihin ei ole suhtauduttu vakavasti eikä ole saanut apua matalalla kynnyksellä.

Kyllä hulluunkin tyttöön mies tarpeensa tekee. Pitää vain huolta, ettei se rupea stalkkaamaan.

Samaa mieltä. Paljon hyvää pilua on saatavilla nuorten jalkojen välissä. Ei pidä olla nirso!

Kyse ei ole paremmasta huolenpidosta vaan vanhempien puuttumisesta sekä takertumisesta lapseen. Ennen lapset olivat kavereiden kanssa ulkona ilman että jonkun äiti fseuraa perässä. Annettiin sitä mahdollisuutta itsenäistyä, kun nykyään pyritään kasvattamaan lasikuvun alla. 

Ennen kun lapsi mokasi tuli rangaistus. Kun opettajalta tuli reissuviohkoon merkintä perseilystä, ei kysytty mitä se opettaja teki tai kuka on syypää vaan kysyttyyin mitä sä teit että näin kävi. Vanhemmat epäilivät lastensa puheita eivätkä uskoneet kaikkea paskaa mitä suollettiin. 

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole paremmasta huolenpidosta vaan vanhempien puuttumisesta sekä takertumisesta lapseen. Ennen lapset olivat kavereiden kanssa ulkona ilman että jonkun äiti fseuraa perässä. Annettiin sitä mahdollisuutta itsenäistyä, kun nykyään pyritään kasvattamaan lasikuvun alla. 

Ennen kun lapsi mokasi tuli rangaistus. Kun opettajalta tuli reissuviohkoon merkintä perseilystä, ei kysytty mitä se opettaja teki tai kuka on syypää vaan kysyttyyin mitä sä teit että näin kävi. Vanhemmat epäilivät lastensa puheita eivätkä uskoneet kaikkea paskaa mitä suollettiin. 

Päästäisitkö sinä nykypäivänä pikkulapsen itsekseen ulos? Tai vähän isompaakaan ilta-aikaan? Kyllä edelleen koululaiset kulkevat kavereidensa kanssa, mutta en minä ainakaan luota ympäristöön niin paljon, että antaisin vaan mennä miten huvittaa. Haluan tietää missä lapseni menee ja kenen kanssa. Onko se sinusta väärin? 

Ja kyllä meiltä löytyy rajat ja kuri, kuten lähes jokaisessa tuntemassani lapsiperheessä. Perseilystä ei toki enää revitä hiustuppoja päästä tai vedetä vyöllä kankuille niin kuin omassa lapsuudessa sekopääisän toimesta.

Jos lapsi ei heti jotain nykyään osaa niin vanhemmat tekevät sen lapsen puolesta. Ei anneta oppia, ei anneta epäonnistua, ei anneta kasvaa ihmisenä vaan tehdään kaikki sen lapsen puolesta. 

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi ei heti jotain nykyään osaa niin vanhemmat tekevät sen lapsen puolesta. Ei anneta oppia, ei anneta epäonnistua, ei anneta kasvaa ihmisenä vaan tehdään kaikki sen lapsen puolesta. 

Mitä tarkoitat? Mihin perustat tällaisen väitteesi? Omakohtaista kokemusta?

Olen syntynyt 60-70-luvun vaihteessa ja muistan lapsuudesta ja nuoruudesta valtavan määrän häiriintyneitä ja outoja ihmisiä. Eiköhän heillä ollut persoonalliisuushäriöitä ja hoitamattomia mielenterveysongelmia.

Tänä päivänä on vaikea ymmärtää millainen stigma esim. masennusdiagnooosi oli aikaisemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole paremmasta huolenpidosta vaan vanhempien puuttumisesta sekä takertumisesta lapseen. Ennen lapset olivat kavereiden kanssa ulkona ilman että jonkun äiti fseuraa perässä. Annettiin sitä mahdollisuutta itsenäistyä, kun nykyään pyritään kasvattamaan lasikuvun alla. 

Ennen kun lapsi mokasi tuli rangaistus. Kun opettajalta tuli reissuviohkoon merkintä perseilystä, ei kysytty mitä se opettaja teki tai kuka on syypää vaan kysyttyyin mitä sä teit että näin kävi. Vanhemmat epäilivät lastensa puheita eivätkä uskoneet kaikkea paskaa mitä suollettiin. 

Päästäisitkö sinä nykypäivänä pikkulapsen itsekseen ulos? Tai vähän isompaakaan ilta-aikaan? Kyllä edelleen koululaiset kulkevat kavereidensa kanssa, mutta en minä ainakaan luota ympäristöön niin paljon, että antaisin vaan mennä miten huvittaa. Haluan tietää missä lapseni menee ja kenen kanssa. Onko se sinusta väärin? 

Ja kyllä meiltä löytyy rajat ja kuri, kuten lähes jokaisessa tuntemassani lapsiperheessä. Perseilystä ei toki enää revitä hiustuppoja päästä tai vedetä vyöllä kankuille niin kuin omassa lapsuudessa sekopääisän toimesta.

Huomaatko että suojelet lastasi kaikelta mitä maailmassa on. Estät hänen liikkumista ja olemista.  On ok seurata missä lapsi menee, mutta senkin suhteen on hyvä käyttää sitä järkeä. Seurattiinko sinua non stop nuorena vai annettiinko edes se mahdollisuus näyttää että osaa olla.  Kotiintuloajat olivat ennenkin ja niitähän noudatettiin, koska arestissa ei ollut kovin mukavaa olla. Jos pelkäät että jotain tapahtuu, et koskaan pysty antamaan toisen aikuistua. 

Rangaisuksesta sekä sanan kyseenalaistamisesta puhuessa näet vain psykopaattisen hakkaamisen, tietääkseni en sellaista ainakaan itse koskaan kokenut eli keinoja on muitakin. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi lapsista ei olisi pidetty ennen huolta? Tietenkin pidettiin. Jollei vanhemmilla sitten ollut pahoja elämänhallinnan ongelmia, mutta se ei liity aikakausiin mitenkään.

Sodan kokeneessa sukupolvessa moni vanhemmista oli tunne-elämältään vaurioituneita.