Onko tekopyhää äänestää Haavistoa, jos on kristitty uskova ja
haluaa esim. avioliiton säilyvän miehen ja naisen välisenä? Mutta sydän kuitenkin sanoo Haaviston olevan parempi kuin Niinistön.
Kommentit (129)
samaa mieltä mitä itse on. Silloin täytyy päättää, mitkä asiat painavat vaakakupissa.
En pidä siitä, että lähimmäisenrakkaus ja välittäminen omitaan kristillisiksi arvoiksi. En kuulu kirkkoon, en kuitenkaan ole ateisti vaan läheinnä agnostikko, mutta en koe itseäni sen itsekkäämmäksi kuin joku kristitty. Haluan elää sellaisessa yhteiskunnassa, jossa sukupuolesta, rodusta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai iästä riippumatta kaikkiin suhtaudutaan yhtä arvostavasti. Tekojen pitäisi olla ne, jotka määrittävät ihmistä ja joiden perusteella hänet voi tuomita tai hyväksyä.
Minusta se on tässä tilanteessa ainoa hyvä vaihtoehto. En voi äänestää kovaa porvaria enkä myöskään vihreää homoa.
Minusta se on tässä tilanteessa ainoa hyvä vaihtoehto. En voi äänestää kovaa porvaria enkä myöskään vihreää homoa.
Jakuvasti saa lukea uutisia ilmastonmuutoksen vaikutuksista, mutta silti ekologisuus ei kiinnosta. En ymmärrä.
Kyllä minun tuttavapiirissäni on mennyt juuri toisin päin. Niinistön kannattajat kertovat äänestävänsä Niinistöä, kun eivät halua homoa. Haaviston kannattajat perustelevat valintansa järkisyillä, mm. monipuolisemmalla ja presidentille olennaisemmalla kv kokemuksella sekä konfliktinratkaisukyvyillä.
Siis monen mielestä Niinistö päteytyy pressan tehtävään vain sillä, ettei ole homo. Sinänsä tuota pitää kunnioittaa, että sanovat syyn ääneen eivätkä verhoa sitä pätevyyteen tai muihin ei-todellisiin syihin.
Demokratiassa jokainen ääni on yhtä arvokas vaikka välillä meininki on todella koomista.
Tekeekö se, että aion äänestää Haavistoa minusta vähemmän hyvän kristityn? Tai huonon vanhemman?
Minusta se on tässä tilanteessa ainoa hyvä vaihtoehto. En voi äänestää kovaa porvaria enkä myöskään vihreää homoa.
Jakuvasti saa lukea uutisia ilmastonmuutoksen vaikutuksista, mutta silti ekologisuus ei kiinnosta. En ymmärrä.
mutta ei vihreän liiton toiminta. Ne ovat kiiluvasilmäisiä kiihkoilijoita ja haluan ehdottomasti pysyä kaukana kaikesta fanaattisyydesta. En ikimaailmassa äänestäisi vihreitä koska eivät he todellisuudessa ole yhtään "vihreämpiä" kuin muutkaan puolueet, pikemminkin päin vastoin.
maallinen mammona on tärkeämpää kuin yleinen hyvinvointi.
Minusta se on tässä tilanteessa ainoa hyvä vaihtoehto. En voi äänestää kovaa porvaria enkä myöskään vihreää homoa.
Jakuvasti saa lukea uutisia ilmastonmuutoksen vaikutuksista, mutta silti ekologisuus ei kiinnosta. En ymmärrä.
mutta ei vihreän liiton toiminta. Ne ovat kiiluvasilmäisiä kiihkoilijoita ja haluan ehdottomasti pysyä kaukana kaikesta fanaattisyydesta. En ikimaailmassa äänestäisi vihreitä koska eivät he todellisuudessa ole yhtään "vihreämpiä" kuin muutkaan puolueet, pikemminkin päin vastoin.
vaikka en ihan kaikkia asioita allekirjoita. Yritän elää mahdollisimman ekologisesti ja suvaitsevaisesti ja annan arvon erilaisillekin ihmisille.
Nämä ovat ne asiat, jotka ovat lähinnä itseäni ja siksi kuulun vihreisiin.
Liekö sitten niin, että muihin puolueisiin kuuluvat allekirjoittavat aina kaiken, mitä kansanedustajansa päättävät?
Itse en voisi hyvällä omallatunnolla äänestää Haavistoa, mutta ei homoseksuaalisuuden takia, vaan siksi, että haluan Suomelle kirkkoon kuuluvan presidentin ja myös siksi, että Haavisto edustaa Suomen kenties kirkonvastaisinta puoluetta...
Itse en voisi hyvällä omallatunnolla äänestää Haavistoa, mutta ei homoseksuaalisuuden takia, vaan siksi, että haluan Suomelle kirkkoon kuuluvan presidentin ja myös siksi, että Haavisto edustaa Suomen kenties kirkonvastaisinta puoluetta...
tuossa viimeisessä kommentissa. Tunnetko Armon Vihreät? Eli et?
Minulle Uusi Testamentti suorastaan huutaa, että äänestä Haavistoa.
Presidentti johtaa ulkopolitiikkaa.
Suomen korkeimpana diplomaattina Haavisto voi vaikuttaa suoraan köyhien, sotivien ja ihmisoikeuksia rikkovien maiden toimintaan. Hänellä on vankka kokemus rauhanneuvotteluista. Jo pari vuotta ennen vaalikampanjaa Ulkopolitiikka-lehti listasi Haaviston ulkomailla vaikutusvaltaisimpien suomalaisten joukkoon, joten tämä on realistinen arvio.
Myös kotimaassa presidentillä on paljon epäsuoraa valtaa suhdeverkostojen kautta.
Näin minulla äänestäjänä ja kristittynä on tässä vastakkain Raamatun homolauseet ja Raamatun (jonkin verran useammat) lauseet lähimmäisenrakkaudesta, yhteisvastuusta, sovinnollisuudesta ja heikkojen puolesta pitämisestä. Kumpaa argumenttia Jeesus pitäisi tärkeämpänä?
Kunpa vastassa olisikin joku muu kuin Kokoomuksen ehdokas. Suomessa on korruptiota, lahjontaa, rikkaat pitävät huolta toisista rikkaista. Ulkopoliittinen kokemus Niinistöllä on HAavistoa ohuempi. EU:n asioita hoitaa pääministeri ja hallitus.
Kun vaihtoehdot ovat nämä, minun kristillinen, Raamattuun pohjautuva valintani on tietenkin Haavisto.
Kun verrataan Haaviston ja Niinistön pätevyyttä presidentin tehtävien hallitsemisen kannalta - Niinistön kokemus ja työhistoria ovat aivan omaa luokkaansa.Perehtykää asioihin hyvät ihmiset !! Sillä, että Haavistolla on miespuolinen kumppani - kyllä vaan on enemmistölle suomalaisista suuri merkitys !!! Presidentin tehtäviin kuuluu edustaa Suomea valtiovierailuilla ulkomailla sekä ottaa valtioiden päämiehiä vastaan Suomessa. Näissä tilaisuuksissa edustetaan maatamme puolison kanssa. Kuka haluaa - että itsenäisyyspäivän vastaanotolla presidentin linnassa juhlavieraita on vastaanottamassa presidentti - vierellään homo-puoliso !!! Tämä ei ole suvaitsematonta puhetta - vaan jokin perinteisten arvojen kunnioitus on syytä säilyttää , kun kyseessä on arvokas - presidentin virka !!! Hyvä Sauli ja Jenni !!!!
Työkokemusta viimeksi Palloiluliitosta, kieltämättä aivan omaa luokkaansa :-D Laitettu sinne taktisesti jäähylle ennen presidentin vaalia, ettei vastuu päätöksistä vaaranna vaaleja. Eikö ketään häiritse, miten isoilla sijoittajien ja rikkaiden rahoilla Niinistön kampanjaa on koko ajan rahoitettu?
Perehtykää asioihin, todellakin. Kokemuksen, työhistorian ja ulkopoliittisten kontaktien perusteella pätevämpi on Haavisto.
Vihje: Se Naurunappuloissa ja Ilmajoen sanomissa julkaistu Cv-vertailu on väärennys, se ei ole totta.
Ps.
Kaksi, kolme tai neljä huutomerkkiä ei lisää tekstin tehoa. Se vie siltä uskottavuutta.
Siinä vaiheessa, kun kaikilla Raamattuun vetoavilla mammoilla on myös huivi päässä kirkossa, lupaan miettiä uudelleen myös Raamatun homokohtien painoarvoa.
1.kor11.
Pysykää erossa haureudesta! Kaikki muut synnit, joita ihminen tekee, kohdistuvat muualle kuin hänen ruumiiseensa, mutta siveetön teko osuu ihmisen omaan ruumiiseen. 19 Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli? Tämän Hengen on Jumala antanut asumaan teissä. Te ette itse omista itseänne, 20 sillä Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Tuottakaa siis ruumiillanne Jumalalle kunniaa!
1Kor.6: 18-20
18 Jumalan viha ilmestyy taivaasta ja kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja vääryyteen, jota ihmiset tekevät pitäessään totuutta vääryyden vallassa. 19 Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. 20 Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua. 21 Vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole kunnioittaneet ja kiittäneet häntä Jumalana, vaan heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
22 He väittävät olevansa viisaita mutta ovat tulleet tyhmiksi, 23 ja he ovat vaihtaneet katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavaisten ihmisten ja lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden kuviin. 24 Sen vuoksi Jumala on jättänyt heidät mielihalujensa valtaan sellaiseen saastaisuuteen, että he keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa. 25 He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa -- olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen. 26 Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, 27 ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan.
Room.1: 18-27
1Kr 11:5-6, 10, 13-15
"Mutta jokainen vaimo, joka rukoilee tai profetoi pää peittämätönnä, häpäisee päänsä, sillä se on aivan sama, kuin jos hänen päänsä olisi paljaaksi ajeltu. Sillä jos vaimo ei verhoa päätään, leikkauttakoon hiuksensakin; mutta koska on häpeäksi vaimolle, että hän leikkauttaa tai ajattaa hiuksensa, niin verhotkoon itsensä."
"...Sentähden vaimon tulee pitää päässään vallanalaisuuden merkki enkelien tähden."
"...Päättäkää itse: sopiiko vaimon rukoilla Jumalaa pää peittämätönnä? Eikö itse luontokin opeta teille, että jos miehellä on pitkät hiukset, se on hänelle häpeäksi; ja että jos vaimolla on pitkät hiukset, se on hänelle kunniaksi? Sillä ovathan hiukset annetut hänelle hunnuksi."
Olisko se nyt sitten Raamatun mukaista pitää orjia, kyllä varmasti.
On siis suoraan Raamatusta Kokoomuksen kanta siihen, että pienituloiset pysyköön pienituloisina ja rikkaat rikastukoon.
Haavistolla on hyvin järkeviä mielipiteitä ja henkilönä vaikuttaa inhimilliseltä. Niinistö puolestaan on kovemman oloinen, mutta mielestäni presidentiksi sopivampi ainakin vaalitenteissä antamiensa vastausten ja tietojensa puolesta.
Kristittynä en voi äänestää Haavistoa, sillä hän elää Jumalan tahdon vastaisessa suhteessa. Homous itsessään ei ole Jumalalle kauhistus (näin siis Raamattua lukiessa olen ymmärtänyt), mutta homouden harjoittaminen on synti. Vaikka olemme kaikki syntisiä, on iso ero valita synti elämäntavaksi. Niin... on vain tilanteita, joissa Jumalan sanan on mentävä jopa lähimmäisenrakkuden edelle.
Kyllä minun tuttavapiirissäni on mennyt juuri toisin päin. Niinistön kannattajat kertovat äänestävänsä Niinistöä, kun eivät halua homoa. Haaviston kannattajat perustelevat valintansa järkisyillä, mm. monipuolisemmalla ja presidentille olennaisemmalla kv kokemuksella sekä konfliktinratkaisukyvyillä.