Onko tekopyhää äänestää Haavistoa, jos on kristitty uskova ja
haluaa esim. avioliiton säilyvän miehen ja naisen välisenä? Mutta sydän kuitenkin sanoo Haaviston olevan parempi kuin Niinistön.
Kommentit (129)
Sillä Haaviston linja perustuu kaikkien ihmisten ihmisarvon kunnioittamiseen ja vastuulliseen elämäntapaan suhteessa elinympäristöön sekä liiketoimintaan.
Pekka Haavisto ei muuten halua että kirkon asemaa heikennettäisiin suhteessa valtioon. Tämä tuli esiin tv-haastattelussa perjantaina.
Haaviston seksuaalisesta suuntautumisesta ja sen merkityksestä:
http://freepathways.wordpress.com/2012/02/04/arvot-ja-sydan-paikallaan/
Ikävintä Niinistössä on se että hän kannattaa suomalaisten tuloerojen kasvattamista, Tämän hän on itse sanonut useissa vaalikoneissa. Haavisto pitää tätä kansakunnan kannalta turmiollisena suuntana.
Tuloerojen kasvaessa ovat jo nyt kansalaiset tulleet eriarvoiseen asemaan. Mitä köyhempi, sitä lyhyempi ja sairaampi elämä, esimerkiksi.
Toinen ikävä piirre Niinnistössä on se, että hän mittaa hyvinvointia yksinomaan rahalla. Hyvinvointiin liittyy kuitenkin sellaisia asioita joita ei voi rahalla edes mitata, kuten elinympäristön ja luonnon säilyttäminen terveenä ja elinkelpoisena, ihmisarvon kunnioittaminen, ei vain bisneksen, mielenrauha ja hyvät ihmissuhteet.
Jos AIKUISET jotka rakastavat toisiaan haluavat naimisiin, pitäisi sen onnistua ihonväristä, sukupuolesta ja osapuolten lukumäärästä riippumatta.
Ääni Pekka Haavistolle on ääni aidolle suvaitsevaisuudelle ja monimuotoisuudelle. Puolueena Vihreät on aina ollut edistyksellinen. Silloin kuin muut paheksuivat vielä homosuhteita, Vihreät jo ajoivat uutta parisuhdelakia!
Elämme monimuotoisessa maailmassa. Ruotsin Vihreät ja Suomessakin nuorisojärjestöt jo ymmärtävät että avioliitto käsitteenä muuttuu. 10 vuotta eteenpäin ja sekä SUKUPUOLI- että LUKUMÄÄRÄneutraali avioliitto on normaalia arkipäivää. Jälkimmäisestä hyvä juttu: http://ylioppilaslehti.fi/2010/09/tahdon-naida-monta/
Jos jotkin uskonlahkot haluavat vihkiä vain heteropareja, niin se on ok. Nyt ei valita kuitenkaan paavia vaan Suomelle maallista arvojohtajaa ja valtion päämiestä.
Joten jätän äänestämättä koska minusta kumpikin on huono.
Kun verrataan Haaviston ja Niinistön pätevyyttä presidentin tehtävien hallitsemisen kannalta - Niinistön kokemus ja työhistoria ovat aivan omaa luokkaansa.Perehtykää asioihin hyvät ihmiset !! Sillä, että Haavistolla on miespuolinen kumppani - kyllä vaan on enemmistölle suomalaisista suuri merkitys !!! Presidentin tehtäviin kuuluu edustaa Suomea valtiovierailuilla ulkomailla sekä ottaa valtioiden päämiehiä vastaan Suomessa. Näissä tilaisuuksissa edustetaan maatamme puolison kanssa. Kuka haluaa - että itsenäisyyspäivän vastaanotolla presidentin linnassa juhlavieraita on vastaanottamassa presidentti - vierellään homo-puoliso !!! Tämä ei ole suvaitsematonta puhetta - vaan jokin perinteisten arvojen kunnioitus on syytä säilyttää , kun kyseessä on arvokas - presidentin virka !!! Hyvä Sauli ja Jenni !!!!
Raamatussa sanotaan , että älä vihaa tai tuomitse ihmmistä joka syntiä tekee Vaan vihaa syntiä
Niin, ihmisen seksuaalisuus on hänen yksityisasiansa. Ei presidenttiä valita seksuaalisiin tekoihin vaan maan asioita hoitamaan. (- Eikä niitäkään juurikaan, eihän presidentillä oikeasti ole valtaoikeuksia. Presidentti on jonkinlainen keulakuva. Maassa ja sen ulkopoliittisissa suhteissa. Arvovaikuttaja keskusteluissa toki.)
Tietysti tässä tapauksessa seksuaalinen suuntautuneisuus pakostakin tulee myös julkiseksi, keulakuvan näkyväksi tatuoinniksi. Mutta olen varma, että ainakin linnanjuhlien perinteinen valssi siinä muodossaan, että presidenttipari siihen ensimmäisenä lähtee, jätetään traditioista pois, mikäli Haavisto valitaan presidentiksi. Ja Haavistohan on tähänkin asti kulkenut ulkomailla ilman puolisoa. Ei lie mikään ongelma jatkossakaan.
- Hippunen -
Kyllähän moni panee vaimon peppureikäänkin. Ei se miesten välinen rakkaus ole sen kummempaa. Makuja on monia.
on, homous on kuolemansynti ja pedon merkki
https://www.churchmilitant.com/news/article/the-gay-rainbow-is-a-mark-o…
Raamattua voi tulkita monella tavalla. Jeesus ei puhunut homoudesta mitään, mutta opetti lähimmäisenrakkautta ja suvaitsevaisuutta ja toistaalta haastoi vanhoja sääntöjä.
Vierailija kirjoitti:
homous on synti, mutta samoin on syrjiminen!
Itse äänestin Haavistoa!Raamatun mukaan syntiä on monenlaista ja kaikki sitä ovat tehneet tavalla tai toisella. Jumala vetää ihmisiä puoleensa armosta ja puhuu ihmiselle yksilöllisesti. En tiedä, onko homous suurempi kuoleman synti kuin joku muu. raamatussa esim. sanotaan, mitä olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette tehneet minulle. lähimmäisenrakkaus on kristillisyyden ohje eikä kivien heittely.
Ei. Kirkko on aika liberaali nykyään muuten ;)
Tanssitaanko linnan juhlissa letkajenkkaa, jos Haavisto voittaa vaalit?
Ihmettelin pitkään miksi puhutaan Niinistöstä eikä stubbista, kappas, onkin vuoden 2012 aloitettu ketju 😅🤣
Ei tässä avioliitoista äänestetä vaan presidentistä.
Linnan juhlat on noussut kovasti esille. Onko se niin tärkeä juttu, kun suhteutetaan se
presidentin toimenkuvaan?
Varmaan valssataan kuten aina ennenkin, mutta presidentti(pari) ei vain osallistu tanssiin.
- Hippunen -
Vierailija kirjoitti:
Pitäiskö näitten uskovaisten kerrata hieman tätä isoa kirjaa. Toinen asia, mitä on kristillisyys? Onko se mammoille kaiken suvaitsemista ja missä niin sanotaan että se kuuluu kristillisyyteen? Vai meinaatteko, että lakatkaa tuomitsemasta tarkoittaa kaiken sellaistenkin tekojen hyväksymistä mistä Raamattu antaa tuomion? Ettekö re silloin ole viisaampia kuin Jumalan sana?
En ota kantaa äänestämiseen vaan Raamatun periaatteisiin kun kerran uskovaisia olette.
No se nyt ei paljoa vaadi että on viisaampi kuin Jumalan sana, niin uskomatonta paskaa on se sanonut.
Kirkko on kirkko ja Pyhän Hengen vaikuttama usko on usko. Ne ovat kaksi eri asiaa.
Tunnen eräänkin emerituspapin, joka kovaäänisesti kirjoittelee homoliittoja ja kirkkonsa maallistumista vastaan. HetkinenVäärin. En tunne, koska hän ei halua tuntea minua ja puolisoani (-olemme siis uudestisyntynyt eli uskossa oleva heteropariskunta). Tämä pappi on uskovien tuttaviemme raahaamana tullut pari kertaa käymään yrityksessämme ja osallistunut järjestämiimme laulutapahtumiin ym. Olen myös erään muun seurakunnan pikkujoulujuhlassa käynyt pöytään istumaan vastapäätä tätä emeritusta, joka siis on tavannut minut/meidät useita kertoja aiemmin. YHTÄ AINUTTA KERTAA TÄMÄ ENERITUSPAPPI EI OLE MINUA/PUOLISOANI EDES TERVEHTINYT.
Vähän luulen, että jos olisin jossakin tavannut Haaviston tai hän olisi kutsustani saapunut vaikkapa toimitiloihimme, hän kyllä tervehtisi minua. Olen siitä varma.
Kyllä näitä kivienheittelijöitä piisaa, mutta suurin kaikista on rakkaus. (Eri asia sitten on, että kirkon kyllä pitäisi pitäytyä Jumalan Sanassa.)
- Hippunen -
Vierailija kirjoitti:
Ei. Kirkko on aika liberaali nykyään muuten ;)
Vierailija kirjoitti:
Mikä on seuraava askel 20 v päästä?? Pedofiilia?
Nykyisin hyväksytään kaikkea, koska ei uskalletaan sanoa suoraan: se on synti.
Mikä on seuraava askel? Pedofiilia 20 v päästä?
Koska joku on synytnyt "näin"?!?
Pedofiilinen rikos on aivan hirveä teko lasta kohtaan. Homoseksissä kaksi aikuista eivät pahenna muita. (Jos ei oteta lukuun näitä Pride-kulkueissa riehuvia.) - Eikö Mannerheimkin ollut homoseksuaali - vai onko hänestä väärä todistus?
1. Kor 6:18-20: "Paetkaa haureutta. Kaikki muu synti, mitä ikinä ihminen tekee, on ruumiin ulkopuolella; mutta haureuden harjoittaja tekee syntiä omaa ruumistansa vastaan. Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat? Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne."
1Kor.6: 9-11:
Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät. Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta.
***
Raamatussa sanotaan myös että hommouden harjoittaminen on Jumalalle kauhistus. Tällä nostetaan esiin sen synnin kauheus.