Mitä tarkoittaa terapeutin kirjaus "ei tunnetason yhteyttä?"

Vierailija kirjoitti:

Melko tavallista traumoja kokeneille. Voin luetella lukuisia traumaattisia kokemuksiani, ilman tunneyhteyttä. Tosiaan kuin luettelisin ostoslistaa. Tiedostan, että jollekin toiselle yksikin näistä voisi olla liikaa. En tiedä miksi tai miten olen selvinnyt.

Kun kerron ystävälle tai tutulle, yleensä ahdistuvat tai eivät usko. Heille olisi helpompi tuntea myötätuntoa tai uskoa, jos olisin kokenut vain yhden trauman. Tällainen jättää uhrin melko yksin. Muut eivät ymmärrä yhtään, eivätkä osaa olla myötätuntoisia, vaan heitä pitää ymmärtää.

"Tällainen jättää uhrin melko yksin. Muut eivät ymmärrä yhtään, eivätkä osaa olla myötätuntoisia, vaan heitä pitää ymmärtää."

Olet vielä niin kiinni niissä traumoissasi että avaudut niistä liikaa ja väärille ihmisille. Ei muilta pidä odottaa jotain tiettyä reaktiota tai suhtautumistapaa. Kukin reagoi miten kykenee, eikä ole ystävien eikä varsinkaan tuttujen tehtävä olla terapeutti. Onko mieleesi koskaan juolahtanut, että niillä muillakin voi olla vaikeaa ja vaikeita kokemuksia? Eivät vaan kerro niistä, koska traumadumppaus ei vaan ole kauhean rakentavaa ihmissuhteissa. Olen syyllistynyt siihen aikoinaan itsekin ja sitten ihmetellyt kun jää niin yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lyhyesti: käsittelet vielä asiaa pintapuolisesti eli ei olla terapiassa vielä päästy itse asiaan eli siihen, mikä oikeasti korjaa sinua.

Eli vasta kun kykenee itkemään/suremaan tms niin terapia on onnistunut?

 

Ap

Monessa tapauksessa kyllä. Kokemaan tapahtuman tunnetasolla. Esim. hyväksikäytetyksi tuleminen vaikuttaa ihmiseen aina jotenkin. Terapiassa kohdataan niitä tunteita, jotka ovat unohtuneet mielen odotushuoneeseen kokematta.

Omista varhaisaikuisuuden psykologikäynneistäni jäi kyllä vaivaannuttavana mieleen yksi ammattilainen, jolla pari kertaa kävin. Hän oli aina kylmä ja tympeä, naljailevakin, kunnes itkin. Sitten hän muuttui taikaiskusta lämpimäksi ja hymyileväksi.  Vaikutti siltä, että hänen nimenomainen tarkoituksensa ja päämääränsä oli saada asiakas itkemään, ja sitten hän koki tyydytystä ja saaneensa homman hoidetuksi. Hänestä ei jäänyt hyvä eikä ammattitaitoinen kuva. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku voi puhua hyvin traumaattisistakin asioista ihan vain asioina, kuin kertoisi mitä hänellä on jääkaapissa. Esim. kertoo tulleensa lapsena isän hyväksikäyttämäksi, mutta puhuu asiasta kuin lukisi uutisia tai jopa naureskellen. Eli pystyy kyllä puhumaan asioista, mutta irrottautuu niistä tunnetasolla täysin. Terapiassa pyritään tuomaan eri tasot yhteen, yhdeksi, kokonaiseksi. 

Ainakin minut on terapiassa heitetty sekavassa tilassa ulos ovesta kun käyntiin varattu aika on ohi. Siinä sitten oppii jatkossa selostamaan asiat samalla tavalla kuin selostaisi mitä on syönyt aamiaiseksi.

Osa näistä "auttajista" nimittäin tekee ikäänkuin ruumiinavauksen potilaan kokemuksille kyselemällä hyvin yksityiskohtaisesti traumakokemuksista.

Kun selostat ties kuinka monetta kertaa miltä tuntuu löytää ruumis asunnolta, niin pakkohan siinä on oppia itsensä kuolettamaan.

Hyvin ikävä kokemus sinulla, enkä ihmettele jos tuollaisesta jää pelko. Ammattitaitoinen terapeutti osaa katsoa kelloa ja alkaa keventää keskustelua hyvissä ajoin niin, ettei asiakas ole aivan sekavana ja tunteidensa syövereissä, kun aika loppuu. 

Aina ei tietenkään voi ajatusten kulkua ennakoida, mutta sen pitäisi olla terapeutin vastuulla yrittää huolehtia, että asiakkaan on turvallista olla, puhua ja avautua. 

Huonoja terapeutteja on paljon. Itse en enää usko siihen, että puhuminen auttaisi yhtään mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melko tavallista traumoja kokeneille. Voin luetella lukuisia traumaattisia kokemuksiani, ilman tunneyhteyttä. Tosiaan kuin luettelisin ostoslistaa. Tiedostan, että jollekin toiselle yksikin näistä voisi olla liikaa. En tiedä miksi tai miten olen selvinnyt.

Kun kerron ystävälle tai tutulle, yleensä ahdistuvat tai eivät usko. Heille olisi helpompi tuntea myötätuntoa tai uskoa, jos olisin kokenut vain yhden trauman. Tällainen jättää uhrin melko yksin. Muut eivät ymmärrä yhtään, eivätkä osaa olla myötätuntoisia, vaan heitä pitää ymmärtää.

"Tällainen jättää uhrin melko yksin. Muut eivät ymmärrä yhtään, eivätkä osaa olla myötätuntoisia, vaan heitä pitää ymmärtää."

 

Olet vielä niin kiinni niissä traumoissasi että avaudut niistä liikaa ja väärille ihmisille. Ei muilta pidä odottaa jotain tiettyä reaktiota tai suhtautumistapaa. Kukin reagoi miten kykenee, eikä ole ystävien eikä varsinkaan tuttujen tehtävä olla terapeutti. Onko mieleesi koskaan juolahtanut, että niillä muillakin voi olla vaikeaa ja vaikeita kokemuksia? Eivät vaan kerro niistä, koska traumadumppaus ei vaan ole kauhean rakentavaa ihmissuhteissa. Olen syyllistynyt siihen aikoinaan itsekin ja sitten ihmetellyt kun jää niin yksin.

Minä olen toiminut niin, että olen antanut ihmissuhteen kehittyä ja vasta sitten avautunut vaikeista kokemuksista.

Se ei vain toimi, koska sellainen ihminen joka ei olisi heti suhteen alussa kestänyt kuulla tuollaisista asioista, ei sitten kestä kuulla niistä myöhemminkään.

Kovia kokeneelle taas on aika raskasta, jos seurassa koko ajan joudut miettimään mistä voit puhua ja miten, ettei joku muun seurauksena ahdistu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melko tavallista traumoja kokeneille. Voin luetella lukuisia traumaattisia kokemuksiani, ilman tunneyhteyttä. Tosiaan kuin luettelisin ostoslistaa. Tiedostan, että jollekin toiselle yksikin näistä voisi olla liikaa. En tiedä miksi tai miten olen selvinnyt.

Kun kerron ystävälle tai tutulle, yleensä ahdistuvat tai eivät usko. Heille olisi helpompi tuntea myötätuntoa tai uskoa, jos olisin kokenut vain yhden trauman. Tällainen jättää uhrin melko yksin. Muut eivät ymmärrä yhtään, eivätkä osaa olla myötätuntoisia, vaan heitä pitää ymmärtää.

"Tällainen jättää uhrin melko yksin. Muut eivät ymmärrä yhtään, eivätkä osaa olla myötätuntoisia, vaan heitä pitää ymmärtää."

 

Olet vielä niin kiinni niissä traumoissasi että avaudut niistä liikaa ja väärille ihmisille. Ei muilta pidä odottaa jotain tiettyä reaktiota tai suhtautumistapaa. Kukin reagoi miten kykenee, eikä ole ystävien eikä varsinkaan tuttujen tehtävä olla terapeutti. Onko mieleesi koskaan juolahtanut, että niillä muillakin voi olla vaikeaa ja vaikeita kokemuksia? Eivät vaan kerro niistä, koska traumadumppaus ei vaan ole kauhean rakentavaa ihmissuhteissa. Olen syyllistynyt siihen aikoinaan itsekin ja sitten ihmetellyt kun jää niin yksin.

Minä olen toiminut niin, että olen antanut ihmissuhteen kehittyä ja vasta sitten avautunut vaikeista kokemuksista.

Se ei vain toimi, koska sellainen ihminen joka ei olisi heti suhteen alussa kestänyt kuulla tuollaisista asioista, ei sitten kestä kuulla niistä myöhemminkään.

Kovia kokeneelle taas on aika raskasta, jos seurassa koko ajan joudut miettimään mistä voit puhua ja miten, ettei joku muun seurauksena ahdistu.

Olen todennut, että on minulle helpompaa jopa olla yksin kuin pinnallisissa ihmissuhteissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KVG

Olen googlannut. Ihmettelen silti, koska omasta mielestäni kykenen luottamaan terapeuttiini ja avautumaan hyvin. Eli olen entistä hämmentyneempi.

 

Ap

Ei sillä tarkoiteta tunneyhteyttä sinun ja terapeutin välillä, vaan sinun itsesi yhteyttä omiin tunteisiisi.  Itse olen joskus kirjannut jotain sinne päin, että asiakkaan on vaikea tavoittaa tai kertoa tunteistaan. Ei ole mitenkään negatiivinen kommentti, vaan neutraalin kuvaileva. 

Vierailija kirjoitti:

Ettet rakastunut häneen vaikka hän yritti.

 

Ei vaan, se tarkoittaa sitä että olet tunnekylmä. Tunnevammainen, kuten suuri osa naisista. Eli sinänsä normaali.

Tai sitten tääkin terapeutti on yhden kikan poni joka ei ymmärrä niitä joihin tää yksi kikka ei toimi eri syistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KVG

Olen googlannut. Ihmettelen silti, koska omasta mielestäni kykenen luottamaan terapeuttiini ja avautumaan hyvin. Eli olen entistä hämmentyneempi.

 

Ap

Ei sillä tarkoiteta tunneyhteyttä sinun ja terapeutin välillä, vaan sinun itsesi yhteyttä omiin tunteisiisi.  Itse olen joskus kirjannut jotain sinne päin, että asiakkaan on vaikea tavoittaa tai kertoa tunteistaan. Ei ole mitenkään negatiivinen kommentti, vaan neutraalin kuvaileva. 

Se, että ymmärtääkö omia tunteitaan, ja se että haluaako kertoa niistä muille, esim. suht tuntemattomalle terapeutille on kaksi eri asiaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lyhyesti: käsittelet vielä asiaa pintapuolisesti eli ei olla terapiassa vielä päästy itse asiaan eli siihen, mikä oikeasti korjaa sinua.

Eli vasta kun kykenee itkemään/suremaan tms niin terapia on onnistunut?

 

Ap

Ei se ole sille edellytys? Minkä tavoitteen olet terapeuttisisi kanssa asettanut terapialle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melko tavallista traumoja kokeneille. Voin luetella lukuisia traumaattisia kokemuksiani, ilman tunneyhteyttä. Tosiaan kuin luettelisin ostoslistaa. Tiedostan, että jollekin toiselle yksikin näistä voisi olla liikaa. En tiedä miksi tai miten olen selvinnyt.

Kun kerron ystävälle tai tutulle, yleensä ahdistuvat tai eivät usko. Heille olisi helpompi tuntea myötätuntoa tai uskoa, jos olisin kokenut vain yhden trauman. Tällainen jättää uhrin melko yksin. Muut eivät ymmärrä yhtään, eivätkä osaa olla myötätuntoisia, vaan heitä pitää ymmärtää.

"Tällainen jättää uhrin melko yksin. Muut eivät ymmärrä yhtään, eivätkä osaa olla myötätuntoisia, vaan heitä pitää ymmärtää."

 

Olet vielä niin kiinni niissä traumoissasi että avaudut niistä liikaa ja väärille ihmisille. Ei muilta pidä odottaa jotain tiettyä reaktiota tai suhtautumistapaa. Kukin reagoi miten kykenee, eikä ole ystävien eikä varsinkaan tuttujen tehtävä olla terapeutti. Onko mieleesi koskaan juolahtanut, että niillä muillakin voi olla vaikeaa ja vaikeita kokemuksia? Eivät vaan kerro niistä, koska traumadumppaus ei vaan ole kauhean rakentavaa ihmissuhteissa. Olen syyllistynyt siihen aikoinaan itsekin ja sitten ihmetellyt kun jää niin yksin.

En avaudu liikaa enkä väärille ihmisille, enkä harrasta mitään "traumadumppausta". Vaan esim. ystävyyssuhteessa olen jossakin vaiheessa kertonut yhdestä tai kahdesta traumasta, en kaikista. On ystäviä, jotka ovat myötätuntoisia, mutta osa ahdistuu ja ovat epäuskoisia. Heillä on itsellä myös traumoja, mutta jotenkin minä olen ottanut ne vastaan, ollut empaattinen heille. Empatia ei vaadi mitään. 

Nykyisin en puhu näistä. Mutta tilanne, jossa toinen on ihmeissään miksen edisty jollakin alueella elämässäni on kurja, koska selitystä syystä ei haluta nähdä tai kuulla. Traumat ovat osa elämääni ja vaikuttaneet minuun, niitä ei voi leikata irti. Koen, ettei minua haluta nähdä vaan halutaan selitellä epäonnistumiseni muilla tekijöillä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KVG

Olen googlannut. Ihmettelen silti, koska omasta mielestäni kykenen luottamaan terapeuttiini ja avautumaan hyvin. Eli olen entistä hämmentyneempi.

 

Ap

Ei sillä tarkoiteta tunneyhteyttä sinun ja terapeutin välillä, vaan sinun itsesi yhteyttä omiin tunteisiisi.  Itse olen joskus kirjannut jotain sinne päin, että asiakkaan on vaikea tavoittaa tai kertoa tunteistaan. Ei ole mitenkään negatiivinen kommentti, vaan neutraalin kuvaileva. 

Se, että ymmärtääkö omia tunteitaan, ja se että haluaako kertoa niistä muille, esim. suht tuntemattomalle terapeutille on kaksi eri asiaa. 

Silloinhan terapiasuhde on vasta alussa ja luottamusta vasta rakennetaan. 

Jos tätä sattuisi lukemaan ammattilaiset, viranomaiset tai terapeutit. Kun trauman kokenut kertoo kokemastaan, on se luottamuksen osoitus. Tällöin epäuskon ilmaiseminen tai suora väite, ettei toinen puhu totta, aiheuttaa lisätraumaa. Ehkä kauheinta mitä voi kokea. Tulla esim. raiskatuksi ja kokea sitten sen, ettei ystävä tai auttava taho kuten poliisi tai terapeutti usko sinua. En toivo kenellekään vastaavaa. 

On kuin lakkaisi olemasta kokonaan. Kuin oikeutesi kokemuksiisi kiellettäisiin. Vaikea edes kuvata tunnetta. Yksi tapa tappaa ihminen on kieltää tämän kokema.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KVG

Olen googlannut. Ihmettelen silti, koska omasta mielestäni kykenen luottamaan terapeuttiini ja avautumaan hyvin. Eli olen entistä hämmentyneempi.

 

Ap

Ei sillä tarkoiteta tunneyhteyttä sinun ja terapeutin välillä, vaan sinun itsesi yhteyttä omiin tunteisiisi.  Itse olen joskus kirjannut jotain sinne päin, että asiakkaan on vaikea tavoittaa tai kertoa tunteistaan. Ei ole mitenkään negatiivinen kommentti, vaan neutraalin kuvaileva. 

Se, että ymmärtääkö omia tunteitaan, ja se että haluaako kertoa niistä muille, esim. suht tuntemattomalle terapeutille on kaksi eri asiaa. 

Jos henkilö on hakenut aktiivisesti apua itselleen, niin voi olla valtava määrä ammattilaisia, joille kerta toisensa jälkeen joutuu avautumaan asioistaan, jotta tulisi ymmärretyksi. Se ei välttämättä enää siinä vaiheessa hyödytä asiakasta muuten kuin hoidon jatkon kannalta, että hän kertoo kokemuksistaan.

Asiakkaan näkökulmasta kokemusten jatkuva toistaminen ja kysymyksiin vastailu voi olla jopa traumatisoivaa. Yleensä nimittäin ammattilaiset ajattelevat että traimaattisesta kokemuksesta ääneen puhuminen olisi itsessään trauman käsittelyä eivätkä ymmärrä että trauman käsittelyyn kuuluu se, että tilanne yhteistyöllä ns. suljetaan, jotta asiakas kykenee säilyttämään toimintakykynsä.

Itse olen ollut aiemmin todella hoitomyönteinen, mutta ajan saatossa menettänyt uskoni siihen, että joku ulkopuolinen kykenisi merkittävästi auttamaan ongelmien kanssa. Moni vain antaa asiakkaan puhua ja sitten heittelee ilmoille satunnaisen valikoiman keinoja sillä ajatuksella, että ehkä niistä jokin muuttaisi tilanteen.

Ammattilaisella on tosiasiassa käynneillä aika vähän mitään pelissä, kun maksun saa joka tapauksessa vaikka asiakas menisi käynnin seurauksena entistä pahemmin rikki. Kohtaamiset ovat usein pintapuolisia ja garva ammattilainen on valmis esimerkiksi pohtimaan asiakkaan kanssa miksei jokin hengitysharjoitus siihen mennessä ole auttanut ja mikä voisi asiakkaan kohdalla toimia paremmin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KVG

Olen googlannut. Ihmettelen silti, koska omasta mielestäni kykenen luottamaan terapeuttiini ja avautumaan hyvin. Eli olen entistä hämmentyneempi.

 

Ap

Ei sillä tarkoiteta tunneyhteyttä sinun ja terapeutin välillä, vaan sinun itsesi yhteyttä omiin tunteisiisi.  Itse olen joskus kirjannut jotain sinne päin, että asiakkaan on vaikea tavoittaa tai kertoa tunteistaan. Ei ole mitenkään negatiivinen kommentti, vaan neutraalin kuvaileva. 

Se, että ymmärtääkö omia tunteitaan, ja se että haluaako kertoa niistä muille, esim. suht tuntemattomalle terapeutille on kaksi eri asiaa. 

Jos henkilö on hakenut aktiivisesti apua itselleen, niin voi olla valtava määrä ammattilaisia, joille kerta toisensa jälkeen joutuu avautumaan asioistaan, jotta tulisi ymmärretyksi. Se ei välttämättä enää siinä vaiheessa hyödytä asiakasta muuten kuin hoidon jatkon kannalta, että hän kertoo kokemuksistaan.

Asiakkaan näkökulmasta kokemusten jatkuva toistaminen ja kysymyksiin vastailu voi olla jopa traumatisoivaa. Yleensä nimittäin ammattilaiset ajattelevat että traimaattisesta kokemuksesta ääneen puhuminen olisi itsessään trauman käsittelyä eivätkä ymmärrä että trauman käsittelyyn kuuluu se, että tilanne yhteistyöllä ns. suljetaan, jotta asiakas kykenee säilyttämään toimintakykynsä.

Itse olen ollut aiemmin todella hoitomyönteinen, mutta ajan saatossa menettänyt uskoni siihen, että joku ulkopuolinen kykenisi merkittävästi auttamaan ongelmien kanssa. Moni vain antaa asiakkaan puhua ja sitten heittelee ilmoille satunnaisen valikoiman keinoja sillä ajatuksella, että ehkä niistä jokin muuttaisi tilanteen.

Ammattilaisella on tosiasiassa käynneillä aika vähän mitään pelissä, kun maksun saa joka tapauksessa vaikka asiakas menisi käynnin seurauksena entistä pahemmin rikki. Kohtaamiset ovat usein pintapuolisia ja garva ammattilainen on valmis esimerkiksi pohtimaan asiakkaan kanssa miksei jokin hengitysharjoitus siihen mennessä ole auttanut ja mikä voisi asiakkaan kohdalla toimia paremmin. 

Todella hyvin kuvattu. Itse olen joutunut puhumaan varmasti yli 20 ihmiselle vuosien varrella kokemistani asioista. Hyvin harvalta olen saanut tarvitsemaani apua. Joillekin olen ollut jonkinlainen "apina häkissä", eli kiinnosta keissi, jota voi ihmetellä. Suurin osa "ammattilaisista" nimenomaan heittelee jotakin ilmoille auttaakseen. Todella osaavia ammattilaisia on vähän. Olen saanut myös väärän diagnoosin, joka myöhemmin poistettiin. Diagnoosi pohjasi ajatukselle, että kuvittelen traumakokemukseni. Niin järkyttävä ja kamala kokemus, että jätti kyllä hiljaiseksi.

Pysäyttävintä on psykiatrin ammattilaisen kommentti, että "sinun pitää yrittää olla vain jämäkämpi" kun tuli puhe toistuvasta traumatisoivasta kokemuksesta, jossa olen myös rikoksen uhri ja jossa henkilö kohdistaa minuun väkivaltaa. Jämäkkyyttä vaan hei.

Ap: tekoäly on siinä mielessä hyvä, että sen avulla pääsee hyvin käsiksi asiallisten tahojen linkkeihin ja voi hakea halutessan lisätietoja mielenterveydestä.

Lisäksi tekoäly harvemmin kommentoi tai kyselee yhtä törpösti kuin terveydenhuollon työntekijä tai kylänmies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KVG

Olen googlannut. Ihmettelen silti, koska omasta mielestäni kykenen luottamaan terapeuttiini ja avautumaan hyvin. Eli olen entistä hämmentyneempi.

 

Ap

Ei tästä ole kyse. Olet kertonut jonkin traumaattisen asian ilman, että vedät tunteesi siihen mukaan eli et ole itkenyt tai ollut poissa tolaltasi, kun olet sitä asiaa siinä puinut.

Miksi sitä tapahtumaa pitäisi itkeä, jos siitä on itkunsa itkenyt jo silloin aikanaan? Historiallinen faktahan tapahtuma kuitenkin on, siinä määrin kuin asiat mitä ihminen muistaa ovat faktoja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KVG

Olen googlannut. Ihmettelen silti, koska omasta mielestäni kykenen luottamaan terapeuttiini ja avautumaan hyvin. Eli olen entistä hämmentyneempi.

 

Ap

Ei tästä ole kyse. Olet kertonut jonkin traumaattisen asian ilman, että vedät tunteesi siihen mukaan eli et ole itkenyt tai ollut poissa tolaltasi, kun olet sitä asiaa siinä puinut.

Miksi sitä tapahtumaa pitäisi itkeä, jos siitä on itkunsa itkenyt jo silloin aikanaan? Historiallinen faktahan tapahtuma kuitenkin on, siinä määrin kuin asiat mitä ihminen muistaa ovat faktoja

Terveydenhuollon työntekijät tuntuvat ajattelevan, että puhuminen auttaa aina. Eivät he ymmärrä sitä, että asiakkaalle voi olla tuskaista palata traumakokemuksen äärelle. Ei lopulta kenellekään ole hyväksi muistella moneen kertaan kuinka joutui väkivallan kohteeksi ja jäi sen jälkeen yksin, jos kommentointi vastapuolelta sen jälkeen on lakonisesti vain tyyliä "sellaista se vain on".

Miten traumat näkyvät päivittäisessä elämässänne? Olen itse peruspositiivinen luonteeltani ja elän melko näennäisesti hyvää elämää. Mutta kun pääsen kotiin täytän tyhjän ajattelutilan hälyllä. Joko katson jatkuvasti jotakin sarjaa tai elokuvaa tai kuuntelen äänikirjaa tai siivoan. Usein myös teen jotakin fyysistä ja kuuntelen äänikirjaa, mitä toki tekee moni muukin. En kykene olemaan yksin ajatuksineni. Tämä on eräänlainen selviytymiskeinoni. Suoritan elämääni. Ulospäin tällainen voi vaikuttaa oikein aikaansaavalta ja moni ihannoi tällaisia ihmisiä. Minulla on vain yksi harrastus, jota tehdessä ajatukseni ovat vapaat, ja jolloin koen olevani minä itse enkä suorittavan elämääni. Yritän lisätä sitä elämääni vähitellen. Myös kävely luonnossa auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lyhyesti: käsittelet vielä asiaa pintapuolisesti eli ei olla terapiassa vielä päästy itse asiaan eli siihen, mikä oikeasti korjaa sinua.

Eli vasta kun kykenee itkemään/suremaan tms niin terapia on onnistunut?

 

Ap

Se on aika tavanomainen tapa ilmaista juuri sitä

mitä moni jo kertoi. Että puhuessasi jostain oletettavasti isoja tunteita herättävästä asiasta ja sinun tunteet eivät näy. Se voi johtua monesta asiasta. Esim suomalaiset on usein kasvatettu olemaan irrallaan tunteista vaikka heillä ei olisi isompaa traumaa. Traumatisoituneilla henkilöillä se voi osoittaa dissosiaatiota eli mielen jakaantumista. Tuollainen dissosiaatio on kehittynyt suojaksi kestämättömissä tilanteissa.

Tärkeintä on ymmärtää, että se ei ole moite sinua kohtaan. Ei osoitus, että sinun pitäisi olla erilainen tai pitäisi  väkisin yrittää itkeä. Vaan huomio sinun mielesi toiminnasta. Ota asia puheeksi terapeutin kanssa ja kerro myös tästä huolesta mitä kirjaus sinussa herätti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KVG

Olen googlannut. Ihmettelen silti, koska omasta mielestäni kykenen luottamaan terapeuttiini ja avautumaan hyvin. Eli olen entistä hämmentyneempi.

 

Ap

Ei sillä tarkoiteta tunneyhteyttä sinun ja terapeutin välillä, vaan sinun itsesi yhteyttä omiin tunteisiisi.  Itse olen joskus kirjannut jotain sinne päin, että asiakkaan on vaikea tavoittaa tai kertoa tunteistaan. Ei ole mitenkään negatiivinen kommentti, vaan neutraalin kuvaileva. 

Se, että ymmärtääkö omia tunteitaan, ja se että haluaako kertoa niistä muille, esim. suht tuntemattomalle terapeutille on kaksi eri asiaa. 

Juu niin on. Siksi kirjaankin vain oman havaintoni asiakkaan käytöksestä ja jätän oletukseni taustalla olevasta syystä vain työskentelyn välineeksi. Tosin en ole psykoterapeutti, vaan työskentelen lievempien oireiden ihmisten kanssa ja todellakaan en ole pätevä vakavasti traumatisoituneita asiakkaita hoitamaan.