Onko jollain kokemusta, miten huolestuneisuudesta pääsee eroon?

Minulle sanonnat "kaikki järjestyy" tai "älä murehdi asioita joille et voi mitään" ovat täyttä sanahelinää, eivätkä aivoni kykene rekisteröimään niitä huolen hetkellä. En ole onnistunut löytämään yhtäkään keinoa, jolla voisin aidosti huolestuessani "luovuttaa", ymmärtää ja hyväksyä sen, että tilanne on nyt tämä. Ainoa tapa saada huoli laantumaan täysin on saada siihen mieltä tyydyttävä vastaus tai ratkaisu. Huolenaiheesta puhuminen läheisille lievittää kyllä oloa, mutta ei poista sitä, sillä harvoin heilläkään on antaa tilanteeseen kaipaamaani ratkaisua. Siispä pyöritän huolta ja murhetta mielessäni niin kauan, että ratkaisu tai vastaus löytyy jostain. Erityisen vahvan huolen kohdalla keskittyminen mihinkään on vaikeaa, olen levoton ja vatsa menee sekaisin, en yksinkertaisesti saa mieltä rauhoittumaan. 

Tällainen ongelma on fyysinen, aivosi ovat hälytystilassa eikä sitä useimmiten sanat ratkaise. Mutta ylipäätään se että toistat itsellesi tuollaista narratiivia, ettet voi asiasta parantua, on sen ylläpitämistä, vahvistamista ja entistä todemmaksi tekemistä. Ensin pitää korjata narratiivi "minä voin päästä irti haasteista ja vhingollisista tavoistani" vaikka noin esimerkiksi. "Minä voin rauhoittua." "Rauhoitun helposti." Näitä sitten toistelee itselleen kuin mantraa. Ei se huoli mahdu päähän, kun pää on keskittynyt mantraan, että on rauhallinen. 

Sitten huomion voi tuoda kehoon ja hengitykseen. Näin alkuun. Oikeastaan vähän turha viedä asiaa pidemmälle ennen kuin ensi askeleet on otettu. Palataan asiaan sitten kun olet edes valmis uskomaan, että kykenet muutokseen ja rennompaan elämään. Kaikki eivät sitä edes halua, toiset haluavat olla hankalia ja dramaattisia, sekä ongelmallisia itselleen ja ympäristölleen, eivät haluakaan uskoa että elämästä voi selvitä niin että se on rauhallista ja mukavaa. Silloin se on valinta ja draamailu pelkkää huomionhakua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi huolestunut lisää vertaistukiketjuun.

 

Minulle sanonnat "kaikki järjestyy" tai "älä murehdi asioita joille et voi mitään" ovat täyttä sanahelinää, eivätkä aivoni kykene rekisteröimään niitä huolen hetkellä. En ole onnistunut löytämään yhtäkään keinoa, jolla voisin aidosti huolestuessani "luovuttaa", ymmärtää ja hyväksyä sen, että tilanne on nyt tämä. Ainoa tapa saada huoli laantumaan täysin on saada siihen mieltä tyydyttävä vastaus tai ratkaisu. Huolenaiheesta puhuminen läheisille lievittää kyllä oloa, mutta ei poista sitä, sillä harvoin heilläkään on antaa tilanteeseen kaipaamaani ratkaisua. Siispä pyöritän huolta ja murhetta mielessäni niin kauan, että ratkaisu tai vastaus löytyy jostain. Erityisen vahvan huolen kohdalla keskittyminen mihinkään on vaikeaa, olen levoton ja vatsa menee sekaisin, en yksinkertaisesti saa mieltä rauhoittumaan. 

 

Lapsuudessani huolestuneisuus kytkeytyi lähinnä hysteeriseen pelkoon vanhempien menettämisestä. Nykyäänkin alle kolmekymppisenä toki huoliajatukset saattavat joskus lähteä laukalle, jos soitan vanhemmilleni enkä saa heihin yhteyttä useaan tuntiin. Iän myötä aloin kuitenkin huolestua pienemmistäkin asioista. Myös heidän ikääntymisensä herättää luontaisesti huolta.

 

Nykyisin huolehdin aivan turhista asioista: murehdin puolison ollessa työreissulla, mitä hän mahtaa siellä syödä, kun majoituspaikassa ruoanlaittomahdollisuutta ei ole ja ainoat kylän ruokapaikat ovat mättölöitä, syökö hän niissä joka päivä viikon ajan? Säästössä on kyllä rahaa, mutta pelkään että jokin taloudellinen katastrofi saa minut käyttämään ne kaikki, jolloin tulevaisuuden haaveet on syytä unohtaa. Murehdin jatkuvasti sellaista, jota ei ole olemassa tai joka olisi kyllä "selvitettävissä", mutta aivot eivät vain usko.

 

Etenkin työttömyyden tuoma epävarmuus ja tulevaisuuden suunnitelmien (esim. uuden talon rakentaminen, perheen perustaminen) jatkuva lykkääntyminen ovat lähes päivittäin huolina mielen päällä. Ristiriitaisesti näiden suunnitelmien toteuttaminenkin huolettaa: raskaus ja synnytys sekä velkaantuminen ahdistavat, millainen mahdollisesta lapsesta tulee vaikka kuinka kasvattaisi hänet hyvin.. Jos teen täysin vääriä valintoja elämässä ja kaikki vain yksinkertaisesti epäonnistuu ja menee pieleen? 

 

Jollain sadistisella tavalla olen kuitenkin oppinut nauttimaan tästä murehtimisesta niin paljon, että annetut neuvot myös ärsyttävät minua, mikäli ne eivät ole sellaisia kuin toivoisin. En myöskään tiedä, olenko täysin valmis pääsemään huolehtimisesta eroon, sillä jonkinlaista selviytymismekanismiahan tämä todennäköisesti on.

 

Jonkinlaisesta terapiasta olisi voinut olla minulle jo lapsuudessa korvaamatonta hyötyä, nyt aikuisena tuntuu ylitsepääsemättömältä lähteä siihen prosessiin. 

Omallakin kohdalla murehtimisesta on usein ollut hyötyä, moni katastrofi on vältetty kun olen ollut huolissani.

Katastrofiajattelu on ihan sairaus ja se että sinun päässäsi rullaa tällaisia kammottavia tarinoita ei tarkoita sitä, että ne manifestoituisivat kuin sinun läsnäollessasi. Niitäei ole siellä, missä sinä et ole. Et voi olla lääke itse aiheuttamaasi ongelmaan, silloin olet ongelman lähde ja juuri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käsittämätön ketju. Ilmeisesti kovinkaan moni ei kykene ymmärtämään ettei huolestuneisuudella ole mitään tekemistä sen kanssa onko huolen aihe järkevä vai ei. Kun on ylikierroksilla, mieli pyörittää tyhmiäkin ajatuksia kykenemättä irrottamaan niistä. 

Kannattaa opetella että päästää ajatukset sisään ja puhaltaa ne samantien ulos. Tätä luonnollisesti harjoitellaan ennen kuin ollaan hyperventilaatiossa lähdössä psykpäivystykseen.

Ihmisellä on 100% hallinta omaan kehoonsa ja omiin ajatuksiinsa. Erilaisia hengitystekniikoita voi ja kannattaa opetella, moni niistä on erinomainen hermoston rauhoittamiseen. Esimerkiksi pienet hengitykset sisään ja hidas, rauhallinen, jopa huokaava hengitys ulos. Sitten jonkin aikaa hengityksen pidättäminen. Ei ihminen ole mikään hallitsemattomien ajatustensa räsynukke :D

Vierailija kirjoitti:

Mulla on auttanut ahdistuslääke. Aiemmin esim.aamuisin olin aina huolestuneen jännittyneen ahdistunut. Ei auttanut self helpit eikä meditaatiot. En enää moneen vuoteen lääkkeen kanssa. 

Metaboliikassa on jotain pielessä jos aamut ovat kurjia. Itselleni on auttanut sekä paasto että kevyeen, rasvattomaan kasvisruokaan siirtyminen. Aamuisin olo on energinen kuin jousella, voin nousta sängystä suoraan tekemään joogaa ja kehoni toimii optimaalisesti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi huolestunut lisää vertaistukiketjuun.

 

Minulle sanonnat "kaikki järjestyy" tai "älä murehdi asioita joille et voi mitään" ovat täyttä sanahelinää, eivätkä aivoni kykene rekisteröimään niitä huolen hetkellä. En ole onnistunut löytämään yhtäkään keinoa, jolla voisin aidosti huolestuessani "luovuttaa", ymmärtää ja hyväksyä sen, että tilanne on nyt tämä. Ainoa tapa saada huoli laantumaan täysin on saada siihen mieltä tyydyttävä vastaus tai ratkaisu. Huolenaiheesta puhuminen läheisille lievittää kyllä oloa, mutta ei poista sitä, sillä harvoin heilläkään on antaa tilanteeseen kaipaamaani ratkaisua. Siispä pyöritän huolta ja murhetta mielessäni niin kauan, että ratkaisu tai vastaus löytyy jostain. Erityisen vahvan huolen kohdalla keskittyminen mihinkään on vaikeaa, olen levoton ja vatsa menee sekaisin, en yksinkertaisesti saa mieltä rauhoittumaan. 

 

Lapsuudessani huolestuneisuus kytkeytyi lähinnä hysteeriseen pelkoon vanhempien menettämisestä. Nykyäänkin alle kolmekymppisenä toki huoliajatukset saattavat joskus lähteä laukalle, jos soitan vanhemmilleni enkä saa heihin yhteyttä useaan tuntiin. Iän myötä aloin kuitenkin huolestua pienemmistäkin asioista. Myös heidän ikääntymisensä herättää luontaisesti huolta.

 

Nykyisin huolehdin aivan turhista asioista: murehdin puolison ollessa työreissulla, mitä hän mahtaa siellä syödä, kun majoituspaikassa ruoanlaittomahdollisuutta ei ole ja ainoat kylän ruokapaikat ovat mättölöitä, syökö hän niissä joka päivä viikon ajan? Säästössä on kyllä rahaa, mutta pelkään että jokin taloudellinen katastrofi saa minut käyttämään ne kaikki, jolloin tulevaisuuden haaveet on syytä unohtaa. Murehdin jatkuvasti sellaista, jota ei ole olemassa tai joka olisi kyllä "selvitettävissä", mutta aivot eivät vain usko.

 

Etenkin työttömyyden tuoma epävarmuus ja tulevaisuuden suunnitelmien (esim. uuden talon rakentaminen, perheen perustaminen) jatkuva lykkääntyminen ovat lähes päivittäin huolina mielen päällä. Ristiriitaisesti näiden suunnitelmien toteuttaminenkin huolettaa: raskaus ja synnytys sekä velkaantuminen ahdistavat, millainen mahdollisesta lapsesta tulee vaikka kuinka kasvattaisi hänet hyvin.. Jos teen täysin vääriä valintoja elämässä ja kaikki vain yksinkertaisesti epäonnistuu ja menee pieleen? 

 

Jollain sadistisella tavalla olen kuitenkin oppinut nauttimaan tästä murehtimisesta niin paljon, että annetut neuvot myös ärsyttävät minua, mikäli ne eivät ole sellaisia kuin toivoisin. En myöskään tiedä, olenko täysin valmis pääsemään huolehtimisesta eroon, sillä jonkinlaista selviytymismekanismiahan tämä todennäköisesti on.

 

Jonkinlaisesta terapiasta olisi voinut olla minulle jo lapsuudessa korvaamatonta hyötyä, nyt aikuisena tuntuu ylitsepääsemättömältä lähteä siihen prosessiin. 

Ainiin, listasta unohtuivat täysin terveyshuolet. Pienetkin oudot oireet ahdistavat ja pistävät huoliajatukset liikkeelle. Myönnettäköön, olen googlailija, mutta tästä olen todella yrittänyt pyrkiä eroon oman mielenrauhan vahvistamiseksi. En mielelläni mene kuitenkaan lääkäriin, koska en halua saada huonoja uutisia, sehän tarkoittaisi lisää valtavaa huolta jo valmiiksi huolestuneelle mielelle.

Uutiset ja lääketiede ovat lähes täyttä noseboa, varsinkin se ns. ilmaissisältö millä on tarkoitus pelottelemalla ja nosebolla kalastella itselle asiakkaita, joiden huolia voi sitten rauhoittaa. He siis tarkoituksella syöttävät sinulle negatiivisia ajatuksia, jotta voivat rahalla viedä niitä sinulta pois. 

Se sisältö mitä mielelleen syöttää ajatusten, kuvien ja äänien muodossa on ihan yhtä tärkeää kuin se, mitä laitat kurkustasi alas ruokana ja juomana. Lääketiede on myrkkyä, sota on myrkkyä, kaikenlainen surullinen ja negatiivinen sisältö on myrkkyä. 

Onhan näitä: Meditaatio ja rentoutumisjarjoitukset, päiväkirjan pito (ns. huolihetki), terapiatyöskentely (omien arvojen selkiyttäminen ja niihin keskittyminen, oman henkisen hyvinvoinnin priorisointi erittäin korkealle).

Tietoisesti pyrin ottamaan mallia rennommista ihmisistä, jotka eivät ole ihan niin äärimmäisen tunnollisia aina kaikessa kuin mitä oma sisäinen tarve sanoo. Hekin pärjäävät -minunkin siis täytyy pärjätä vähemmällä. 

Vierailija kirjoitti:

Onhan näitä: Meditaatio ja rentoutumisjarjoitukset, päiväkirjan pito (ns. huolihetki), terapiatyöskentely (omien arvojen selkiyttäminen ja niihin keskittyminen, oman henkisen hyvinvoinnin priorisointi erittäin korkealle).

 

Tietoisesti pyrin ottamaan mallia rennommista ihmisistä, jotka eivät ole ihan niin äärimmäisen tunnollisia aina kaikessa kuin mitä oma sisäinen tarve sanoo. Hekin pärjäävät -minunkin siis täytyy pärjätä vähemmällä. 

Jatkan vielä, että meditaatiolle iso suositus, siinä nimenomaan harjoitetaan hermostoa rauhoittumaan ja pysähtymään. Se tekee niin hyvää ylivirittyneisyyteen taipuville huolestujille.  

Ehkä niin, että paskiaiset rikolliset (osa muka kunnon perheenäitejä ja isiä) eivät lavasta tai vihjaile konkreettisin keinoin joistain ikävistä  asioista, mistä vielä osa osoittautuu todeksi.

Voisiko  silloin turha huolestuminen vähentyä?

Buhahaaaaaaaa!!!!!

Pitäisi yrittää vain ajatella positiivisesti ja psyykata itseään ettei olisi niin huolestunut!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekin olen jossain määrin OCD. Ei tuo ominaisuus poistu ihmisestä. Aina on jotain mistä huolestua.

Mä taas olen täysin eri mieltä. Tuota välitöntä reaktiota on vaikea saada pois, mutta sitä todellakin voi muuttaa miten sen ensimmäisen hälytyksen jälkeen toimii. Eli alkaako palohälyttimen soidessa purkaa koko taloa ja etsiä mahdollista tulipaloa, vai toteaako vain, että en näe enkä haista savua, joten ei ole syytä tehdä sen enempää juuri nyt.

Mieli pyörittää vuosien takaa asioita ellei ole nyt mitään akuuttia. Osa ihmisistä on sellaisia. Toki sillä saa niitä vuosien takaisia asioita sitten prosessoitua, mutta aika raskasta on.

Ei se haittaa mitään vaikka ne tulisi mieleen, sitä tuskin voi millään edes estää. Eri asia on miten alat toimimaan sen jälkeen, kun ajatus on tullut. Alatko vellomaan, pyörittelemään eri skenaarioita, jossittelemaan, etsimään tietoa ja varmistusta, vai toteatko, että minun ei tarvitse ratkaista tätä nyt tai en voi asialle enää mitään. Ajatus ja reaktio siihen ovat kaksi eri asiaa.

Luitko että koen olevani OCD-piirteinen? Mieli pyörittää asioita aina siihen pisteeseen asti, että lopulta itsekin totean että lähti lapasesta. En saa tuota pysäytettyä.

Itsellä ocd, ja tuo, jolle kommentoit, on oikeassa.

Ajattelin tän olevan vertaistukiketju eikä mikään typerien ohjeiden kaatopaikka. Huolestuneisuus on synnynnäinen ominaisuus ja siihen voi vaikuttaa yhtä paljon kuin vaikkapa silmien väriin. Kyllä huomaa, että joillain ei ole mitään kokemusta koko aiheesta! Lopettakaa tuo vähättely.

Siihen voi vaikuttaa ja olen vaikuttanut. Haluan ihmisille hyvää, joten en halua valehdella, että siihen ei voi vaikuttaa. -sama

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekin olen jossain määrin OCD. Ei tuo ominaisuus poistu ihmisestä. Aina on jotain mistä huolestua.

Mä taas olen täysin eri mieltä. Tuota välitöntä reaktiota on vaikea saada pois, mutta sitä todellakin voi muuttaa miten sen ensimmäisen hälytyksen jälkeen toimii. Eli alkaako palohälyttimen soidessa purkaa koko taloa ja etsiä mahdollista tulipaloa, vai toteaako vain, että en näe enkä haista savua, joten ei ole syytä tehdä sen enempää juuri nyt.

Mieli pyörittää vuosien takaa asioita ellei ole nyt mitään akuuttia. Osa ihmisistä on sellaisia. Toki sillä saa niitä vuosien takaisia asioita sitten prosessoitua, mutta aika raskasta on.

Ei se haittaa mitään vaikka ne tulisi mieleen, sitä tuskin voi millään edes estää. Eri asia on miten alat toimimaan sen jälkeen, kun ajatus on tullut. Alatko vellomaan, pyörittelemään eri skenaarioita, jossittelemaan, etsimään tietoa ja varmistusta, vai toteatko, että minun ei tarvitse ratkaista tätä nyt tai en voi asialle enää mitään. Ajatus ja reaktio siihen ovat kaksi eri asiaa.

Luitko että koen olevani OCD-piirteinen? Mieli pyörittää asioita aina siihen pisteeseen asti, että lopulta itsekin totean että lähti lapasesta. En saa tuota pysäytettyä.

Itsellä ocd, ja tuo, jolle kommentoit, on oikeassa.

Ajattelin tän olevan vertaistukiketju eikä mikään typerien ohjeiden kaatopaikka. Huolestuneisuus on synnynnäinen ominaisuus ja siihen voi vaikuttaa yhtä paljon kuin vaikkapa silmien väriin. Kyllä huomaa, että joillain ei ole mitään kokemusta koko aiheesta! Lopettakaa tuo vähättely.

Mikä sut sai siinä kommentissa noin tolaltasi? Ahdistuneisuus ja siihen liittyvä ocd on ihan älyttömän yleinen vaiva. Voi olla peräti jokaisella ihmisellä jonkun asteisena 

Se, että täällä pöljät väittää, että sairaus parantuu vaan sillä, että lopettaa sairastamisen.

Niinhän täällä ei ole väitetty. Ocd ei myöskään ole sairaus vaan oirekuvaus kuten muutkin psykiatriset diagnoosit.

Lääkkeellä (duloksetiini). Aivot hiljeni noin kuukauden käytön jälkeen merkittävästi.

Olet kontrollissa huolissaan olostasi vasta kun huomaat, että määräät itse sitä kuinka intensiivistä se voi olla. Tekisin niin, että maksimoisin huolissani olon ensin huomatakseni kontrollini tähän. Ahdistelisin itseäni lisää absurdin määrän. Muuttaisin elämäni mielessäni sarjakuvaksi, ja keksisin itselleni vieläkin pahempia huolenaiheita. 

Kuinka absurdia! 

Ajattelet silleen, että kaikki menee tässä maassa päin helvettiä joka tapauksessa, niin on ihan turha olla huolissaan. 

Tyypillinen päivä murehtijan elämässä:
A: Mitenköhän pääsisin tuosta murehtimisesta eroon, pelkään koko ajan että tulevaisuudessa tapahtuu jotain pahaa. :(

B: Ihan turha murehtia ja pelätä etukäteen. Asioilla on tapana järjestyä. Elämä kantaa! :)

A: Olen nyt tekoälylle kertonut murheitani ja se on kyllä monesti auttanut.

B: Herra siunaa ja varjele! Etkö ole ollenkaan ajatellut, että noita tietoja voidaan käyttää sinua vastaan tulevaisuudessa tavoilla joita ihmiskunta ei osaa vielä edes kuvitella??????????

Itsellä huolestuneisuutta ja ahdistuneisuutta on helpottanut se, että sain surkeat ferritiiniarvot kuntoon ja lisäksi se, että lopetin kokonaan kahvin juonnin ja muutkin kofeiinipitoiset juomat. 

Nämä olivat varmaan vaivanneet käytännössä vuosikymmeniä, vasta vaille viisikymppisenä päädyin ferritiiniverikokeeseen. Ihan rautatableteilla ja hormonikierukan avulla sain ne kuntoon. 

Meni tämäkin ketju pilalle, kaiken paskan myrkyn mainokseksi. Alkuun onneksi tervettä keskustelua, siitä kiitos! Jos tunkee itseensä psyykelääkeitä, ei tunne iloa ei surua. Taapertaa sumussa, onko se elämää? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskaltaudun ehdottamaan kirjaa, vaikka et lukumiehiä olekaan.

Kun mitään taikakeinoa ei tuohonkaan ongelmaan ole.

Dale Carnegie: Miten päästä eroon turhista huolista, elämisen taidon opastusta. Alkuteos How to stop worrying and start living 1948, suomentanut J.A Hollo, WSOY, 1986. Sivumäärä 322.
Yhdysvaltalainen Dale Carnegie (1888 - 1955) on kuuluisin kirjastaan, Miten  saada ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Kirja on hyvin amerikkalainen. Teos Miten päästä eroon turhista huolista on esitystavaltaan samanlainen. Kerronta on laveaa ja perustuu kirjoittajan omaan kasvamiseen. Ohjeet ovat helppoja kirjoittaa ja lukea, mutta vaikeampi toteuttaa:
Elä päivä kerrallaan (idea älä murehdi etukäteen)
Varaudu pahimpaan (kun se ei tapahdu, on helpompaa)
Ota selvää tosiasioista, punnitse eri vaihtoehtoja ja tee päätös (tämä on usein juuri vaikeaa, etsiä tosiasioita ja olla viileä analysoimaan ja kovahermoinen päättämään, tulevaisuutta kun ei tiedä)
Dalen ohjeet ovat kirjoitettu hauskasti esim "Kun kohtalo tarjoaa meille happamen sitruunan, yrittäkäämme tehdä siitä virkistävä juoma" (Sangen hyvä neuvo).
Muutenkin ohjeet ovat hyödyllisiä, kuten ei kannata kostaa, täyttäkää mielenne "rauhan, rohkeuden, terveyden ja toivon ajatuksilla".
Yleensä menestyjiä kritisoidaan, mutta Dale antaa tähänkin ohjeet
"Epäoikeudenmukainen kritiikki on monesti peiteltyä kiitosta, Se merkitsee usein sitä, että olette virittänyt toisten mieleen kateutta".
Dale myöskin kehottaa avaamaan "sateenvarjon" josta päälle satava kritiikki valuu pois.
Rentoutuminen on tärkeää, sitäkään Dale ei unohda. Levätkää, ennen kuin väsytte, oppikaa rentoutumaan kun teette työtä. Hyviä perusohjeita.
Lisäksi kannattaa tyhjentää työpöydältä turhat paperit
Suorittakaa tehtävät tärkeysjärjestyksessä
Jos teille tulee ongelma, se pitää ratkaista heti, jos kaikki tarvittava tieto on olemassa
Oppikaa organisoimaan ja delegoimaan.
Vanhahtavasta kirjoitusasusta huolimatta Dale Carnegien teos Miten päästä eroon huolista on hyvä perusteos, jos haluaa päästä eroon turhista huolista.
Joku on toisaalta sanonut, että huolien määrä on vakio ja kun on huolia ja kipua tietää elävänsä. Toisaalta tällä tekee elämästä mielekkäämmän. Ei kannata tuhlata aikaansa turhaan murehtimiseen ja märehtimiseen.

Miten saada ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa on aika huono ja vanhentunut kirja. Nuo toisesta teoksesta jakamasi ohjeet vaikuttavat vielä huonommilta. Ahdistuneisuushäiriöön voi kuulua sitä, että puntaroi vaihtoehtoja ikuisuuden ja ahdistuu lisää, eikä koskaan löydä ratkaisua ongelmaan, vaikka yrittäisi löytää ”totuuden” ja se tekee ahdistuneemmaksi. Ei toimi. Pahimman odottaminen on katastrofiajattelua ja myös se lisää ahdistusta. Just sitä pitäisi välttää ja oppia pois siitä.

Pahimpaan varautumista käytettiin mielenrauhan tavoitteluun jo antiikin Kreikassa. Se kuuluu olennaisena osana stoalaiseen elämänfilosofiaan.

Vierailija kirjoitti:

Meni tämäkin ketju pilalle, kaiken paskan myrkyn mainokseksi. Alkuun onneksi tervettä keskustelua, siitä kiitos! Jos tunkee itseensä psyykelääkeitä, ei tunne iloa ei surua. Taapertaa sumussa, onko se elämää? 

Psyykelääkkeitä on monenlaisia. 

Vierailija kirjoitti:

Meni tämäkin ketju pilalle, kaiken paskan myrkyn mainokseksi. Alkuun onneksi tervettä keskustelua, siitä kiitos! Jos tunkee itseensä psyykelääkeitä, ei tunne iloa ei surua. Taapertaa sumussa, onko se elämää? 

Lääkkeiden avulla huolensa heittäneitä ei ole ketjussa kovinkaan monta.