Lue keskustelun säännöt.
Onko jollain kokemusta, miten huolestuneisuudesta pääsee eroon?
Minulla on taipumusta huolestua asioista. Nuorena opiskelijana olin huolissani, miten rahat riittää, saanko harjoittelupaikan, opinko asiat ennen tenttiä yms. Aika tavallisia huolia. Silti se vaikutti omaan arkeen, oli vaikea nauttia asioista, kun huolet pyöri päässä.
Nyt on taas ollut jakso, jolloin huolestuin kohtuuttomasti. Tällä viikolla yhtenä aamuna bussi ei ollut pysäkillä oikeaan aikaan. Tarkastin kännykällä, onko jotain onnettomuuksia, onko vuoroja peruttu tai muuta syytä. Ei löytynyt mitään. Ehdin lietsoa itseni niin huolestuneeksi, että lähetin kollegalle viestin, etten ehkä ehdi ajoissa töihin. Bussi tuli 14 minuuttia myöhässä. Ehdin ajoissa töihin. En voinut omalle hätääntymiselle mitään. Kävin keväällä työnantajan maksaman työpsykologikäynnin, kun tuntui, että työasiat häiritsee elämää kotona. Joskus saattoi tulla sellainen tunne, että jätin tärkeän asian tekemättä, piti laivaa tietokone esille ja alkaa etsiä, onko jotain, minkä unohdin. Pakkoajatuksia siis. Sitten jos otan sen tietokoneen, saatan unohtua selaamaan kalenteria tai sähköposteja tunniksikin. Psykologin neuvosta olen nyt jättänyt koneen avaamatta iltaisin, ja pystyn kontrolloimaan tarvetta. Olen yrittänyt opetella, että on asioita, joihin voin vaikuttaa omalla toiminnalla ha sitten niitä, joihin en voi. Energiaa ei kannattaisi suunnata asioihin, joista en voi päättää, mutta aivoni eivät usko sitä.
Onko hyviä neuvoja, miten lievittää huolestuneisuutta?
Kommentit (260)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on täysin sama mekanismi kuin tuossa muutamaa viestiä ylempänä olevalla; kun huolestuneisuus ja ahdistus jostakin mahdollisesti tapahtuvasta katastrofista on päällä, en voi keskittyä mihinkään muuhun kuin sen asian ratkaisemiseen. Jos ratkaisua ei löydy, asia jää painamaan takaraivoon ja pahenee entisestään. Kaikki ajatukset pyörivät sen ympärillä, ratkaisu on löydyttävä, kesti siinä päiviä tai kuukausia. Parhaiten auttaa, kun miettii kaikkein pahimman skenaarion mitä voi asiassa tapahtua ja siihen ratkaisun, se vie pahimman terän pois.
Kun yksi huoli poistuu, tulee toinen tilalle, en saa sitä loppumaan. Nämä ovat nimenomaan tulevaisuuden uhkakuvia, terveyshuolia, pelkoa onnettomuuksista, menettämisen pelkoa vähän kaikkea kohtaan, ei mitään asioiden tarkistelua tai sen sorttista. Huolehdin kaikesta etukäteen, varmistelen ja olen varuillani. Juurikin kaikki epämäääiset äänet ja hajut tms saavat minut suunniltani, jos en saa selville, mistä ne kuuluivat/ tulivat.
Vähän helpottaa, kun pitää itsensä kiireisenä, mutta heti kun vähän levähtää, päässä alkaa tapahtua enemmän. Tälläkin hetkellä olen lopen uupunut niin fyysisesti kuin henkisesti ihan työasioiden vuoksi, mutta tiedän, että heti kun saan levätä, alkaa toisenlainen helvetti pyöriä.
Tunne on sellainen taustalla jomottava, painostava tunne että kohta rysähtää.
Jos minulla ei omissa asioissa ole katastrofin aineksia, otan muiden murheita lisäksi käsittelyyn. Olen muka niin mahtava tyyppi😡
Minulla tismalleen sama, olen siis tuo jonka kommenttiin aiemmin ilmeisesti viittasit. Kun omissa murheissa ei näköjään ole tarpeeksi miettimistä, mieli kaappaa lisäksi myös muiden tuskaa koettavakseni 🥰
Ja nimenomaan tuo, että täysin huoletonta hetkeä harvoin on. Satunnaisia onnen välähdyksiä, että vau, onko kaikki tosiaan nyt hyvin? Sitten yhtäkkiä mieli keksiikin jonkun uuden huolen tai palaa vanhaan jo unohdettuun.
Ja vaikka sitä kuinka toteaisi, että tämä murehtiminen on typerää ja turhaa, ei se mene kuitenkaan ”perille”. Sanotaan että asian myöntäminen on jo iso askel eteenpäin, mutta minä olen myönnellyt noin jo toistakymmentä vuotta, enkä silti osaa lopettaa vaan tämä pahenee vain. Todella kuormittavaa, mutta kai meidät on sitten vain ohjelmoitu toimimaan elämässä näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin olen jossain määrin OCD. Ei tuo ominaisuus poistu ihmisestä. Aina on jotain mistä huolestua.
Mä taas olen täysin eri mieltä. Tuota välitöntä reaktiota on vaikea saada pois, mutta sitä todellakin voi muuttaa miten sen ensimmäisen hälytyksen jälkeen toimii. Eli alkaako palohälyttimen soidessa purkaa koko taloa ja etsiä mahdollista tulipaloa, vai toteaako vain, että en näe enkä haista savua, joten ei ole syytä tehdä sen enempää juuri nyt.
Mieli pyörittää vuosien takaa asioita ellei ole nyt mitään akuuttia. Osa ihmisistä on sellaisia. Toki sillä saa niitä vuosien takaisia asioita sitten prosessoitua, mutta aika raskasta on.
Ei se haittaa mitään vaikka ne tulisi mieleen, sitä tuskin voi millään edes estää. Eri asia on miten alat toimimaan sen jälkeen, kun ajatus on tullut. Alatko vellomaan, pyörittelemään eri skenaarioita, jossittelemaan, etsimään tietoa ja varmistusta, vai toteatko, että minun ei tarvitse ratkaista tätä nyt tai en voi asialle enää mitään. Ajatus ja reaktio siihen ovat kaksi eri asiaa.
Luitko että koen olevani OCD-piirteinen? Mieli pyörittää asioita aina siihen pisteeseen asti, että lopulta itsekin totean että lähti lapasesta. En saa tuota pysäytettyä.
Itsellä ocd, ja tuo, jolle kommentoit, on oikeassa.
Ajattelin tän olevan vertaistukiketju eikä mikään typerien ohjeiden kaatopaikka. Huolestuneisuus on synnynnäinen ominaisuus ja siihen voi vaikuttaa yhtä paljon kuin vaikkapa silmien väriin. Kyllä huomaa, että joillain ei ole mitään kokemusta koko aiheesta! Lopettakaa tuo vähättely.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin olen jossain määrin OCD. Ei tuo ominaisuus poistu ihmisestä. Aina on jotain mistä huolestua.
Mä taas olen täysin eri mieltä. Tuota välitöntä reaktiota on vaikea saada pois, mutta sitä todellakin voi muuttaa miten sen ensimmäisen hälytyksen jälkeen toimii. Eli alkaako palohälyttimen soidessa purkaa koko taloa ja etsiä mahdollista tulipaloa, vai toteaako vain, että en näe enkä haista savua, joten ei ole syytä tehdä sen enempää juuri nyt.
Mieli pyörittää vuosien takaa asioita ellei ole nyt mitään akuuttia. Osa ihmisistä on sellaisia. Toki sillä saa niitä vuosien takaisia asioita sitten prosessoitua, mutta aika raskasta on.
Ei se haittaa mitään vaikka ne tulisi mieleen, sitä tuskin voi millään edes estää. Eri asia on miten alat toimimaan sen jälkeen, kun ajatus on tullut. Alatko vellomaan, pyörittelemään eri skenaarioita, jossittelemaan, etsimään tietoa ja varmistusta, vai toteatko, että minun ei tarvitse ratkaista tätä nyt tai en voi asialle enää mitään. Ajatus ja reaktio siihen ovat kaksi eri asiaa.
Luitko että koen olevani OCD-piirteinen? Mieli pyörittää asioita aina siihen pisteeseen asti, että lopulta itsekin totean että lähti lapasesta. En saa tuota pysäytettyä.
Itsellä ocd, ja tuo, jolle kommentoit, on oikeassa.
Ajattelin tän olevan vertaistukiketju eikä mikään typerien ohjeiden kaatopaikka. Huolestuneisuus on synnynnäinen ominaisuus ja siihen voi vaikuttaa yhtä paljon kuin vaikkapa silmien väriin. Kyllä huomaa, että joillain ei ole mitään kokemusta koko aiheesta! Lopettakaa tuo vähättely.
Mikä sut sai siinä kommentissa noin tolaltasi? Ahdistuneisuus ja siihen liittyvä ocd on ihan älyttömän yleinen vaiva. Voi olla peräti jokaisella ihmisellä jonkun asteisena
Vierailija kirjoitti:
Varmaa on ainakin se, että olipa huolissaan tai ei ollut huilissaan, niin kumpikaan tunnetila ei vaikuta mitään siihen, mitä tuleman pitää. Yhtä hyvin siis voi valita olla huoleton, koska se on kevyempää itselle.
Toki varautuminen erilaisiin tilanteisiin aina kannattaa. Mutta varautuminen ei ole huolta, vaan jonkinlaisen realistisen varasuunnnitelman laatimista sen varalta, jos kuitenkin tulee niitä pelättyjä huolia. Jo se, että on etukäteen miettinyt, ennakoinut jollain tavalla, mitä sitten teen, jos tuleekin jotain, vaikuttaa psyykeeseen rauhoittavasti. Ja ennakointi saattaa jopa helpottaa tilannetta, kun se sitten on päällä, jos on vaikka rahahuolet ennakoinut säästämällä.
Täällä on myös joitakin sellaisia kirjoitellut, jotka sanovat menettävänsä yöunensakin huolien, kuten työttömyyden takia. No, eihän useimpia asioita voi yöllä edes hoitaa, silloin ei kukaan esim. rekrytoi, joten on ihan turha yöllä tai yritysten kiiinniolopäivinä stressata esim. tuosta työttömyydestä ja työnhausta. Kannattaa siis yöt ja vapaapäivät levätä ja sitten kun arki taas koittaa, niin silloin yrittää tehdä asioitten eteen jotain, kun niille oikeasti voi jotain tehdä.
Varmasti jokainen huolien takia valvoja ymmärtää tuon asian, mutta kyse onkin siitä kuinka sen huolen saa pois päältä, että saisi nukuttua
Sulkee iltapäivälehdet, nyt ainakin.
Ne tekevät tietoista energiahyökkäystä siellä kaiken aikaa.
Kun avaa yhdenkin kerran uutiset, sen luoma pelkoenergia tulee hetkessä kehoosi.
Ne ovat niin syvällä meissä, niihin on siksi niin helppo "hyökätä".
Mutta siitä voi päästä toki eroon, kun tulee siitä tietoiseksi, ja alkaa täyttää päiväänsä kaikella kivalla. Kivalla tunteella, millä vaan, mistä tulee hyvä mukava olla.
Kun löytää uskon Jumalaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse suosittelisin liikuntaa ja fyysistä tekemistä, jossa saat keskittyä ihan konkreettisesti tekemään käsillä. Ajankohtaisesti esim. haravoiminen, marjanpoiminta, pensasaidan leikkuu ja oksien kantaminen rentouttavat kummasti myös mieltä.
Mä olen luonnoltani todella ahdistunut, stressaantunut ja hermostunut, erityisesti julkisilla paikoilla, mutta kunnon ulkoilun, liikkeen ja touhuamisen jälkeen aivan rento, eivätkä pinnallisemmat asiat äkkiä stressaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla lapsia? Sitten sitä vasta tällaisella huolehtijalla huolen aiheita riittääkin. Inhottavinta on herätä aamu kolmelta ja joku huoliajatus iskee ensimmäisenä mieleen ja vie unet mennessään.
Tämän minäkin tunnistan. Mieli vie ajatuksia ihan hirvittävän pitkälle ja lopulta lapset on siellä jo hengenvaarassa ja mieli pyörittää asioita, mitä kamalaa voikaan sattua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla lapsia? Sitten sitä vasta tällaisella huolehtijalla huolen aiheita riittääkin. Inhottavinta on herätä aamu kolmelta ja joku huoliajatus iskee ensimmäisenä mieleen ja vie unet mennessään.
Tämän minäkin tunnistan. Mieli vie ajatuksia ihan hirvittävän pitkälle ja lopulta lapset on siellä jo hengenvaarassa ja mieli pyörittää asioita, mitä kamalaa voikaan sattua.
Sanotaan, että pienet lapset pienet huolet, isot lapset isot huolet. Se vielä meni, kun lapsi oli siinä sylissä, mutta annas olla kun lähti jopa yksin ulkomaille🥺
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin olen jossain määrin OCD. Ei tuo ominaisuus poistu ihmisestä. Aina on jotain mistä huolestua.
Mä taas olen täysin eri mieltä. Tuota välitöntä reaktiota on vaikea saada pois, mutta sitä todellakin voi muuttaa miten sen ensimmäisen hälytyksen jälkeen toimii. Eli alkaako palohälyttimen soidessa purkaa koko taloa ja etsiä mahdollista tulipaloa, vai toteaako vain, että en näe enkä haista savua, joten ei ole syytä tehdä sen enempää juuri nyt.
Mieli pyörittää vuosien takaa asioita ellei ole nyt mitään akuuttia. Osa ihmisistä on sellaisia. Toki sillä saa niitä vuosien takaisia asioita sitten prosessoitua, mutta aika raskasta on.
Ei se haittaa mitään vaikka ne tulisi mieleen, sitä tuskin voi millään edes estää. Eri asia on miten alat toimimaan sen jälkeen, kun ajatus on tullut. Alatko vellomaan, pyörittelemään eri skenaarioita, jossittelemaan, etsimään tietoa ja varmistusta, vai toteatko, että minun ei tarvitse ratkaista tätä nyt tai en voi asialle enää mitään. Ajatus ja reaktio siihen ovat kaksi eri asiaa.
Luitko että koen olevani OCD-piirteinen? Mieli pyörittää asioita aina siihen pisteeseen asti, että lopulta itsekin totean että lähti lapasesta. En saa tuota pysäytettyä.
Itsellä ocd, ja tuo, jolle kommentoit, on oikeassa.
Ajattelin tän olevan vertaistukiketju eikä mikään typerien ohjeiden kaatopaikka. Huolestuneisuus on synnynnäinen ominaisuus ja siihen voi vaikuttaa yhtä paljon kuin vaikkapa silmien väriin. Kyllä huomaa, että joillain ei ole mitään kokemusta koko aiheesta! Lopettakaa tuo vähättely.
Mikä sut sai siinä kommentissa noin tolaltasi? Ahdistuneisuus ja siihen liittyvä ocd on ihan älyttömän yleinen vaiva. Voi olla peräti jokaisella ihmisellä jonkun asteisena
Se, että täällä pöljät väittää, että sairaus parantuu vaan sillä, että lopettaa sairastamisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi huolestunut lisää vertaistukiketjuun.
Minulle sanonnat "kaikki järjestyy" tai "älä murehdi asioita joille et voi mitään" ovat täyttä sanahelinää, eivätkä aivoni kykene rekisteröimään niitä huolen hetkellä. En ole onnistunut löytämään yhtäkään keinoa, jolla voisin aidosti huolestuessani "luovuttaa", ymmärtää ja hyväksyä sen, että tilanne on nyt tämä. Ainoa tapa saada huoli laantumaan täysin on saada siihen mieltä tyydyttävä vastaus tai ratkaisu. Huolenaiheesta puhuminen läheisille lievittää kyllä oloa, mutta ei poista sitä, sillä harvoin heilläkään on antaa tilanteeseen kaipaamaani ratkaisua. Siispä pyöritän huolta ja murhetta mielessäni niin kauan, että ratkaisu tai vastaus löytyy jostain. Erityisen vahvan huolen kohdalla keskittyminen mihinkään on vaikeaa, olen levoton ja vatsa menee sekaisin, en yksinkertaisesti saa mieltä rauhoittumaan.
Lapsuudessani huolestuneisuus kytkeytyi lähinnä hysteeriseen pelkoon vanhempien menettämisestä. Nykyäänkin alle kolmekymppisenä toki huoliajatukset saattavat joskus lähteä laukalle, jos soitan vanhemmilleni enkä saa heihin yhteyttä useaan tuntiin. Iän myötä aloin kuitenkin huolestua pienemmistäkin asioista. Myös heidän ikääntymisensä herättää luontaisesti huolta.
Nykyisin huolehdin aivan turhista asioista: murehdin puolison ollessa työreissulla, mitä hän mahtaa siellä syödä, kun majoituspaikassa ruoanlaittomahdollisuutta ei ole ja ainoat kylän ruokapaikat ovat mättölöitä, syökö hän niissä joka päivä viikon ajan? Säästössä on kyllä rahaa, mutta pelkään että jokin taloudellinen katastrofi saa minut käyttämään ne kaikki, jolloin tulevaisuuden haaveet on syytä unohtaa. Murehdin jatkuvasti sellaista, jota ei ole olemassa tai joka olisi kyllä "selvitettävissä", mutta aivot eivät vain usko.
Etenkin työttömyyden tuoma epävarmuus ja tulevaisuuden suunnitelmien (esim. uuden talon rakentaminen, perheen perustaminen) jatkuva lykkääntyminen ovat lähes päivittäin huolina mielen päällä. Ristiriitaisesti näiden suunnitelmien toteuttaminenkin huolettaa: raskaus ja synnytys sekä velkaantuminen ahdistavat, millainen mahdollisesta lapsesta tulee vaikka kuinka kasvattaisi hänet hyvin.. Jos teen täysin vääriä valintoja elämässä ja kaikki vain yksinkertaisesti epäonnistuu ja menee pieleen?
Jollain sadistisella tavalla olen kuitenkin oppinut nauttimaan tästä murehtimisesta niin paljon, että annetut neuvot myös ärsyttävät minua, mikäli ne eivät ole sellaisia kuin toivoisin. En myöskään tiedä, olenko täysin valmis pääsemään huolehtimisesta eroon, sillä jonkinlaista selviytymismekanismiahan tämä todennäköisesti on.
Jonkinlaisesta terapiasta olisi voinut olla minulle jo lapsuudessa korvaamatonta hyötyä, nyt aikuisena tuntuu ylitsepääsemättömältä lähteä siihen prosessiin.
Ainiin, listasta unohtuivat täysin terveyshuolet. Pienetkin oudot oireet ahdistavat ja pistävät huoliajatukset liikkeelle. Myönnettäköön, olen googlailija, mutta tästä olen todella yrittänyt pyrkiä eroon oman mielenrauhan vahvistamiseksi. En mielelläni mene kuitenkaan lääkäriin, koska en halua saada huonoja uutisia, sehän tarkoittaisi lisää valtavaa huolta jo valmiiksi huolestuneelle mielelle.
Mulla on sama ja sitten kun vihdoin pääsen sinne lääkäriin, niin naureskelen siellä vaan ja vähättelen oireitani. Ulos kävellessäin yleensä soimaan itseäni, että olisin voinut olla edes nauramatta, koska terveyden menettämisessä ei ole mitään naurettavaa. Jotenkin vaan jännittäessäni asioita puran sitä hermostumista nauramiseen. Pyydän anteeksi kaikilta, jos olen jossain vakavassa tilanteessa tirskunut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin olen jossain määrin OCD. Ei tuo ominaisuus poistu ihmisestä. Aina on jotain mistä huolestua.
Mä taas olen täysin eri mieltä. Tuota välitöntä reaktiota on vaikea saada pois, mutta sitä todellakin voi muuttaa miten sen ensimmäisen hälytyksen jälkeen toimii. Eli alkaako palohälyttimen soidessa purkaa koko taloa ja etsiä mahdollista tulipaloa, vai toteaako vain, että en näe enkä haista savua, joten ei ole syytä tehdä sen enempää juuri nyt.
Mieli pyörittää vuosien takaa asioita ellei ole nyt mitään akuuttia. Osa ihmisistä on sellaisia. Toki sillä saa niitä vuosien takaisia asioita sitten prosessoitua, mutta aika raskasta on.
Ei se haittaa mitään vaikka ne tulisi mieleen, sitä tuskin voi millään edes estää. Eri asia on miten alat toimimaan sen jälkeen, kun ajatus on tullut. Alatko vellomaan, pyörittelemään eri skenaarioita, jossittelemaan, etsimään tietoa ja varmistusta, vai toteatko, että minun ei tarvitse ratkaista tätä nyt tai en voi asialle enää mitään. Ajatus ja reaktio siihen ovat kaksi eri asiaa.
Luitko että koen olevani OCD-piirteinen? Mieli pyörittää asioita aina siihen pisteeseen asti, että lopulta itsekin totean että lähti lapasesta. En saa tuota pysäytettyä.
Itsellä ocd, ja tuo, jolle kommentoit, on oikeassa.
Ajattelin tän olevan vertaistukiketju eikä mikään typerien ohjeiden kaatopaikka. Huolestuneisuus on synnynnäinen ominaisuus ja siihen voi vaikuttaa yhtä paljon kuin vaikkapa silmien väriin. Kyllä huomaa, että joillain ei ole mitään kokemusta koko aiheesta! Lopettakaa tuo vähättely.
Mikä sut sai siinä kommentissa noin tolaltasi? Ahdistuneisuus ja siihen liittyvä ocd on ihan älyttömän yleinen vaiva. Voi olla peräti jokaisella ihmisellä jonkun asteisena
Se, että täällä pöljät väittää, että sairaus parantuu vaan sillä, että lopettaa sairastamisen.
Ei se ole sairaus, vaan todennäköisesti hyvin luonnollinen hermostollinen reaktio. Voihan olla, että jollekin auttaa se, että lakkaa vaan ajattelemasta, mutta valitettavan monilla se ei tuota minkäänlaista tulosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskaltaudun ehdottamaan kirjaa, vaikka et lukumiehiä olekaan.
Kun mitään taikakeinoa ei tuohonkaan ongelmaan ole.
Dale Carnegie: Miten päästä eroon turhista huolista, elämisen taidon opastusta. Alkuteos How to stop worrying and start living 1948, suomentanut J.A Hollo, WSOY, 1986. Sivumäärä 322.
Yhdysvaltalainen Dale Carnegie (1888 - 1955) on kuuluisin kirjastaan, Miten saada ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Kirja on hyvin amerikkalainen. Teos Miten päästä eroon turhista huolista on esitystavaltaan samanlainen. Kerronta on laveaa ja perustuu kirjoittajan omaan kasvamiseen. Ohjeet ovat helppoja kirjoittaa ja lukea, mutta vaikeampi toteuttaa:
Elä päivä kerrallaan (idea älä murehdi etukäteen)
Varaudu pahimpaan (kun se ei tapahdu, on helpompaa)
Ota selvää tosiasioista, punnitse eri vaihtoehtoja ja tee päätös (tämä on usein juuri vaikeaa, etsiä tosiasioita ja olla viileä analysoimaan ja kovahermoinen päättämään, tulevaisuutta kun ei tiedä)
Dalen ohjeet ovat kirjoitettu hauskasti esim "Kun kohtalo tarjoaa meille happamen sitruunan, yrittäkäämme tehdä siitä virkistävä juoma" (Sangen hyvä neuvo).
Muutenkin ohjeet ovat hyödyllisiä, kuten ei kannata kostaa, täyttäkää mielenne "rauhan, rohkeuden, terveyden ja toivon ajatuksilla".
Yleensä menestyjiä kritisoidaan, mutta Dale antaa tähänkin ohjeet
"Epäoikeudenmukainen kritiikki on monesti peiteltyä kiitosta, Se merkitsee usein sitä, että olette virittänyt toisten mieleen kateutta".
Dale myöskin kehottaa avaamaan "sateenvarjon" josta päälle satava kritiikki valuu pois.
Rentoutuminen on tärkeää, sitäkään Dale ei unohda. Levätkää, ennen kuin väsytte, oppikaa rentoutumaan kun teette työtä. Hyviä perusohjeita.
Lisäksi kannattaa tyhjentää työpöydältä turhat paperit
Suorittakaa tehtävät tärkeysjärjestyksessä
Jos teille tulee ongelma, se pitää ratkaista heti, jos kaikki tarvittava tieto on olemassa
Oppikaa organisoimaan ja delegoimaan.
Vanhahtavasta kirjoitusasusta huolimatta Dale Carnegien teos Miten päästä eroon huolista on hyvä perusteos, jos haluaa päästä eroon turhista huolista.
Joku on toisaalta sanonut, että huolien määrä on vakio ja kun on huolia ja kipua tietää elävänsä. Toisaalta tällä tekee elämästä mielekkäämmän. Ei kannata tuhlata aikaansa turhaan murehtimiseen ja märehtimiseen.
Tuo kertoo tunnollisesta ja vastuuntuntoisesta luonteesta, eli olet todennäköisesti hyvä työntekijä.
Usko Jeesukseen auttaa paljon, kun oppii jättämään huolet Jumalalle rukouksissa. Se ei tietenkään poista omaa vastuuta, mutta jakaa vastuun Jumalan kanssa. Hän antaa sisäisen rauhan, sellaisen, mitä maailma ei voi antaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uskaltaudun ehdottamaan kirjaa, vaikka et lukumiehiä olekaan.
Kun mitään taikakeinoa ei tuohonkaan ongelmaan ole.
Dale Carnegie: Miten päästä eroon turhista huolista, elämisen taidon opastusta. Alkuteos How to stop worrying and start living 1948, suomentanut J.A Hollo, WSOY, 1986. Sivumäärä 322.
Yhdysvaltalainen Dale Carnegie (1888 - 1955) on kuuluisin kirjastaan, Miten saada ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Kirja on hyvin amerikkalainen. Teos Miten päästä eroon turhista huolista on esitystavaltaan samanlainen. Kerronta on laveaa ja perustuu kirjoittajan omaan kasvamiseen. Ohjeet ovat helppoja kirjoittaa ja lukea, mutta vaikeampi toteuttaa:
Elä päivä kerrallaan (idea älä murehdi etukäteen)
Varaudu pahimpaan (kun se ei tapahdu, on helpompaa)
Ota selvää tosiasioista, punnitse eri vaihtoehtoja ja tee päätös (tämä on usein juuri vaikeaa, etsiä tosiasioita ja olla viileä analysoimaan ja kovahermoinen päättämään, tulevaisuutta kun ei tiedä)
Dalen ohjeet ovat kirjoitettu hauskasti esim "Kun kohtalo tarjoaa meille happamen sitruunan, yrittäkäämme tehdä siitä virkistävä juoma" (Sangen hyvä neuvo).
Muutenkin ohjeet ovat hyödyllisiä, kuten ei kannata kostaa, täyttäkää mielenne "rauhan, rohkeuden, terveyden ja toivon ajatuksilla".
Yleensä menestyjiä kritisoidaan, mutta Dale antaa tähänkin ohjeet
"Epäoikeudenmukainen kritiikki on monesti peiteltyä kiitosta, Se merkitsee usein sitä, että olette virittänyt toisten mieleen kateutta".
Dale myöskin kehottaa avaamaan "sateenvarjon" josta päälle satava kritiikki valuu pois.
Rentoutuminen on tärkeää, sitäkään Dale ei unohda. Levätkää, ennen kuin väsytte, oppikaa rentoutumaan kun teette työtä. Hyviä perusohjeita.
Lisäksi kannattaa tyhjentää työpöydältä turhat paperit
Suorittakaa tehtävät tärkeysjärjestyksessä
Jos teille tulee ongelma, se pitää ratkaista heti, jos kaikki tarvittava tieto on olemassa
Oppikaa organisoimaan ja delegoimaan.
Vanhahtavasta kirjoitusasusta huolimatta Dale Carnegien teos Miten päästä eroon huolista on hyvä perusteos, jos haluaa päästä eroon turhista huolista.
Joku on toisaalta sanonut, että huolien määrä on vakio ja kun on huolia ja kipua tietää elävänsä. Toisaalta tällä tekee elämästä mielekkäämmän. Ei kannata tuhlata aikaansa turhaan murehtimiseen ja märehtimiseen.
Miten saada ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa on aika huono ja vanhentunut kirja. Nuo toisesta teoksesta jakamasi ohjeet vaikuttavat vielä huonommilta. Ahdistuneisuushäiriöön voi kuulua sitä, että puntaroi vaihtoehtoja ikuisuuden ja ahdistuu lisää, eikä koskaan löydä ratkaisua ongelmaan, vaikka yrittäisi löytää ”totuuden” ja se tekee ahdistuneemmaksi. Ei toimi. Pahimman odottaminen on katastrofiajattelua ja myös se lisää ahdistusta. Just sitä pitäisi välttää ja oppia pois siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin olen jossain määrin OCD. Ei tuo ominaisuus poistu ihmisestä. Aina on jotain mistä huolestua.
Mä taas olen täysin eri mieltä. Tuota välitöntä reaktiota on vaikea saada pois, mutta sitä todellakin voi muuttaa miten sen ensimmäisen hälytyksen jälkeen toimii. Eli alkaako palohälyttimen soidessa purkaa koko taloa ja etsiä mahdollista tulipaloa, vai toteaako vain, että en näe enkä haista savua, joten ei ole syytä tehdä sen enempää juuri nyt.
Mieli pyörittää vuosien takaa asioita ellei ole nyt mitään akuuttia. Osa ihmisistä on sellaisia. Toki sillä saa niitä vuosien takaisia asioita sitten prosessoitua, mutta aika raskasta on.
Ei se haittaa mitään vaikka ne tulisi mieleen, sitä tuskin voi millään edes estää. Eri asia on miten alat toimimaan sen jälkeen, kun ajatus on tullut. Alatko vellomaan, pyörittelemään eri skenaarioita, jossittelemaan, etsimään tietoa ja varmistusta, vai toteatko, että minun ei tarvitse ratkaista tätä nyt tai en voi asialle enää mitään. Ajatus ja reaktio siihen ovat kaksi eri asiaa.
Luitko että koen olevani OCD-piirteinen? Mieli pyörittää asioita aina siihen pisteeseen asti, että lopulta itsekin totean että lähti lapasesta. En saa tuota pysäytettyä.
Itsellä ocd, ja tuo, jolle kommentoit, on oikeassa.
Ajattelin tän olevan vertaistukiketju eikä mikään typerien ohjeiden kaatopaikka. Huolestuneisuus on synnynnäinen ominaisuus ja siihen voi vaikuttaa yhtä paljon kuin vaikkapa silmien väriin. Kyllä huomaa, että joillain ei ole mitään kokemusta koko aiheesta! Lopettakaa tuo vähättely.
Mikä sut sai siinä kommentissa noin tolaltasi? Ahdistuneisuus ja siihen liittyvä ocd on ihan älyttömän yleinen vaiva. Voi olla peräti jokaisella ihmisellä jonkun asteisena
Se, että täällä pöljät väittää, että sairaus parantuu vaan sillä, että lopettaa sairastamisen.
Ei se ole sairaus, vaan todennäköisesti hyvin luonnollinen hermostollinen reaktio. Voihan olla, että jollekin auttaa se, että lakkaa vaan ajattelemasta, mutta valitettavan monilla se ei tuota minkäänlaista tulosta.
Hermostollinen reaktio? Suomessa tänä päivänä tärkeä selviytymiskeino, kun vaatteet revitään päältä ja kaikki varastetaan. Naiselle öisin taksiin meno on hyvin vaarallista, samoin yksin metsätiellä kävely.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin olen jossain määrin OCD. Ei tuo ominaisuus poistu ihmisestä. Aina on jotain mistä huolestua.
Mä taas olen täysin eri mieltä. Tuota välitöntä reaktiota on vaikea saada pois, mutta sitä todellakin voi muuttaa miten sen ensimmäisen hälytyksen jälkeen toimii. Eli alkaako palohälyttimen soidessa purkaa koko taloa ja etsiä mahdollista tulipaloa, vai toteaako vain, että en näe enkä haista savua, joten ei ole syytä tehdä sen enempää juuri nyt.
Mieli pyörittää vuosien takaa asioita ellei ole nyt mitään akuuttia. Osa ihmisistä on sellaisia. Toki sillä saa niitä vuosien takaisia asioita sitten prosessoitua, mutta aika raskasta on.
Ei se haittaa mitään vaikka ne tulisi mieleen, sitä tuskin voi millään edes estää. Eri asia on miten alat toimimaan sen jälkeen, kun ajatus on tullut. Alatko vellomaan, pyörittelemään eri skenaarioita, jossittelemaan, etsimään tietoa ja varmistusta, vai toteatko, että minun ei tarvitse ratkaista tätä nyt tai en voi asialle enää mitään. Ajatus ja reaktio siihen ovat kaksi eri asiaa.
Luitko että koen olevani OCD-piirteinen? Mieli pyörittää asioita aina siihen pisteeseen asti, että lopulta itsekin totean että lähti lapasesta. En saa tuota pysäytettyä.
Itsellä ocd, ja tuo, jolle kommentoit, on oikeassa.
Ajattelin tän olevan vertaistukiketju eikä mikään typerien ohjeiden kaatopaikka. Huolestuneisuus on synnynnäinen ominaisuus ja siihen voi vaikuttaa yhtä paljon kuin vaikkapa silmien väriin. Kyllä huomaa, että joillain ei ole mitään kokemusta koko aiheesta! Lopettakaa tuo vähättely.
Mikä sut sai siinä kommentissa noin tolaltasi? Ahdistuneisuus ja siihen liittyvä ocd on ihan älyttömän yleinen vaiva. Voi olla peräti jokaisella ihmisellä jonkun asteisena
Se, että täällä pöljät väittää, että sairaus parantuu vaan sillä, että lopettaa sairastamisen.
Ei se ole sairaus, vaan todennäköisesti hyvin luonnollinen hermostollinen reaktio. Voihan olla, että jollekin auttaa se, että lakkaa vaan ajattelemasta, mutta valitettavan monilla se ei tuota minkäänlaista tulosta.
On mahdollista olla huolissaan ilman, että huoleen tarvitsee välittömästi reagoida. Samoin huoleen voi reagoida rauhallisesti ja rakentavasti ilman, että huolestuminen johtaa voimakkaaseen toimintaan. Näiden kahden asian erottaminen toisistaan voi auttaa suhtautumaan huoleen tasapainoisemmin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin olen jossain määrin OCD. Ei tuo ominaisuus poistu ihmisestä. Aina on jotain mistä huolestua.
Mä taas olen täysin eri mieltä. Tuota välitöntä reaktiota on vaikea saada pois, mutta sitä todellakin voi muuttaa miten sen ensimmäisen hälytyksen jälkeen toimii. Eli alkaako palohälyttimen soidessa purkaa koko taloa ja etsiä mahdollista tulipaloa, vai toteaako vain, että en näe enkä haista savua, joten ei ole syytä tehdä sen enempää juuri nyt.
Mieli pyörittää vuosien takaa asioita ellei ole nyt mitään akuuttia. Osa ihmisistä on sellaisia. Toki sillä saa niitä vuosien takaisia asioita sitten prosessoitua, mutta aika raskasta on.
Ei se haittaa mitään vaikka ne tulisi mieleen, sitä tuskin voi millään edes estää. Eri asia on miten alat toimimaan sen jälkeen, kun ajatus on tullut. Alatko vellomaan, pyörittelemään eri skenaarioita, jossittelemaan, etsimään tietoa ja varmistusta, vai toteatko, että minun ei tarvitse ratkaista tätä nyt tai en voi asialle enää mitään. Ajatus ja reaktio siihen ovat kaksi eri asiaa.
Luitko että koen olevani OCD-piirteinen? Mieli pyörittää asioita aina siihen pisteeseen asti, että lopulta itsekin totean että lähti lapasesta. En saa tuota pysäytettyä.
Itsellä ocd, ja tuo, jolle kommentoit, on oikeassa.
Ajattelin tän olevan vertaistukiketju eikä mikään typerien ohjeiden kaatopaikka. Huolestuneisuus on synnynnäinen ominaisuus ja siihen voi vaikuttaa yhtä paljon kuin vaikkapa silmien väriin. Kyllä huomaa, että joillain ei ole mitään kokemusta koko aiheesta! Lopettakaa tuo vähättely.
Mikä sut sai siinä kommentissa noin tolaltasi? Ahdistuneisuus ja siihen liittyvä ocd on ihan älyttömän yleinen vaiva. Voi olla peräti jokaisella ihmisellä jonkun asteisena
Se, että täällä pöljät väittää, että sairaus parantuu vaan sillä, että lopettaa sairastamisen.
Ei se ole sairaus, vaan todennäköisesti hyvin luonnollinen hermostollinen reaktio. Voihan olla, että jollekin auttaa se, että lakkaa vaan ajattelemasta, mutta valitettavan monilla se ei tuota minkäänlaista tulosta.
On mahdollista olla huolissaan ilman, että huoleen tarvitsee välittömästi reagoida. Samoin huoleen voi reagoida rauhallisesti ja rakentavasti ilman, että huolestuminen johtaa voimakkaaseen toimintaan. Näiden kahden asian erottaminen toisistaan voi auttaa suhtautumaan huoleen tasapainoisemmin
No ei auta
Mulla on auttanut ahdistuslääke. Aiemmin esim.aamuisin olin aina huolestuneen jännittyneen ahdistunut. Ei auttanut self helpit eikä meditaatiot. En enää moneen vuoteen lääkkeen kanssa.
Minulla kuten varmaan kaikilla huolestuneisuus liittyy epävarmuuteen.
Minulle, joka on koko elämänsä pelännyt vanhempiensa menetystä, oli häiritsevää huomata että olin tyynen rauhallinen äitini saattohoitohuoneessa. Siinä tilanteessa, kun äiti ei enää voinut ajaa kauppamatkalla kolaria tai jäädä työpäivän aikana bussin alle, vaan tiesin, että hänellä on ehkä viikko elinaikaa, en huolehtinut tai panikoinut ollenkaan. Tietenkin olin surullinen ja varmasti shokissa, mutta se ikuinen "mitä jos" "entä jos" -hyrrä päässä pysähtyi tuolloin. Toki vain hetkeksi.
Samanlaista alistumista kohtaloon, tai miksi sitä nyt kutsuisi, olen tuntenut myös esim erotessa tai kun en saanut haaveilemaani työpaikkaa. Asia meni niin ja nyt sen kanssa on elettävä. Samaistun Tove Janssonin novelliin Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin, siinäkin Vilijonkka pelkää ja pelkää, että katastrofi sattuu, mutta katastrofin tultua hän saakin rauhan.
Itsellä ocd, ja tuo, jolle kommentoit, on oikeassa.