Lue keskustelun säännöt.
Onko jollain kokemusta, miten huolestuneisuudesta pääsee eroon?
Minulla on taipumusta huolestua asioista. Nuorena opiskelijana olin huolissani, miten rahat riittää, saanko harjoittelupaikan, opinko asiat ennen tenttiä yms. Aika tavallisia huolia. Silti se vaikutti omaan arkeen, oli vaikea nauttia asioista, kun huolet pyöri päässä.
Nyt on taas ollut jakso, jolloin huolestuin kohtuuttomasti. Tällä viikolla yhtenä aamuna bussi ei ollut pysäkillä oikeaan aikaan. Tarkastin kännykällä, onko jotain onnettomuuksia, onko vuoroja peruttu tai muuta syytä. Ei löytynyt mitään. Ehdin lietsoa itseni niin huolestuneeksi, että lähetin kollegalle viestin, etten ehkä ehdi ajoissa töihin. Bussi tuli 14 minuuttia myöhässä. Ehdin ajoissa töihin. En voinut omalle hätääntymiselle mitään. Kävin keväällä työnantajan maksaman työpsykologikäynnin, kun tuntui, että työasiat häiritsee elämää kotona. Joskus saattoi tulla sellainen tunne, että jätin tärkeän asian tekemättä, piti laivaa tietokone esille ja alkaa etsiä, onko jotain, minkä unohdin. Pakkoajatuksia siis. Sitten jos otan sen tietokoneen, saatan unohtua selaamaan kalenteria tai sähköposteja tunniksikin. Psykologin neuvosta olen nyt jättänyt koneen avaamatta iltaisin, ja pystyn kontrolloimaan tarvetta. Olen yrittänyt opetella, että on asioita, joihin voin vaikuttaa omalla toiminnalla ha sitten niitä, joihin en voi. Energiaa ei kannattaisi suunnata asioihin, joista en voi päättää, mutta aivoni eivät usko sitä.
Onko hyviä neuvoja, miten lievittää huolestuneisuutta?
Kommentit (259)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meni tämäkin ketju pilalle, kaiken paskan myrkyn mainokseksi. Alkuun onneksi tervettä keskustelua, siitä kiitos! Jos tunkee itseensä psyykelääkeitä, ei tunne iloa ei surua. Taapertaa sumussa, onko se elämää?
Lääkkeiden avulla huolensa heittäneitä ei ole ketjussa kovinkaan monta.
Ainakaan minulla lääkitys ei ole poistanut ongelmia. Se on kyllä pitänyt yllä parempaa toimintakykyä.
En sitten tiedä olisiko niitä lääkkeitä pitänyt vetää kaksin käsin, koska aivan liikaa ahdistuneisuutta oli ainakin Venlafaxin 75 mg / vrk annostuksella.
Se ei todellakaan turruttanut tunteita. Vuosien käytön jälkeen kuulin että tuo 75 mg / vrk on aloittelijan annos, en tiedä miksei sitä missään vaiheessa nostettu.
Tuo lääke ei ole tarkoitettu ahdistuneisuushäiriöön, vaan masennukseen! Siksi ei toimi ahdistuksen suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on aika auttanut. Kaikki on mennyt elämässäni hyvin, turhasta murehtimisesta huolimatta. Näin olen pikkuhiljaa päässyt siitä yli. Tai jos huolipallo meinaa alkaa vyörymään, saan sen katkaistua. Mielestäni asia juontaa siitä, että lapsuudessani perusturvallisuuden tunne on järkkynyt tai sitä ei ole kehittynyt lainkaan.
Mulla juuri sama. Koko elämäni ollut huolissani jostain. Mutta kun näin 50v huomaa, että mitään kauheaa katastrofia ei ole tullut, sairaudestakin selvitty ym ikävistä asioista ja tässä oon kaikki hyvin, ei enää samalla tavalla murehdi. Itse uskon, että huolehtiminen ja murehtiminen johtuu persoonallisuudesta ja herkkyydestä. Minulla oli perushyvä lapsuus. Eikä kenenkään lapsuus vanhempien osalta voi olla täydellinen, koska aikuisetkin ihmiset/vanhemmat on epätäydellisiä. Kenenkään vanhemmuus ei ole täydellistä.
Luulen että itselläkin on jäänyt puuttumaan jokin perusturvallisuus (koulukiusaaminen, ja lapsena aikuiset eivät muutenkaan osanneet luoda sitä turvallisuutta) ja se yhdessä luonteen ja ilmeisesti sitten sen herkkyyden kanssa on tehnyt elämästä vaikeampaa. En osaa luottaa siihen että pärjää ja elämä kantaa, ja olen aina huolehtinut liikaa sekä isoista että pienistä asioista.
En osaa vieläkään luottaa omiin kykyihinikään vaikka parempaan suuntaan on menty tai ajatella että joku haluaisi nimenomaan minun työpanokseni kun en ole hyvä missään, mikä varmaan juontaa siitä koulukiusaamisesta. Eli työurakin on mennyt persiilleen sen takia, ehkä asiat olisivat menneet eri tavalla jos olisin uskonut itseeni enemmän sen sijaan että olen huolehtinut koko ajan huonosti menneestä työurasta ja mahdollisesta katuojaan joutumisesta.
Apua ei koskaan saanut, mutta ärsyyntymistä ja vähättelyä sitäkin enemmän, mikä ei varsinaisesti auttanut. Onneksi olen itsekseni saanut parannettua oloani hieman, tai ehkä se on juuri se ikääntyminen mikä tasaa asioita.Samaa kokemusta. Meidän perhe muutti usein kun olin lapsi, isän työn vuoksi. Ulkomailla ja Suomessa. Koin koulukiusaamista Suomessa. Epävarma olo, epävarma tulevaisuus enkä oppinut luottamaan keneenkään, tai mihinkään.
En saanut vakituista kaveripiiriä, joten tänä päivänäkään minulla ei ole muita kuin muutama työkaveri joita tapaan joskus vapaa-ajallakin.
Parisuhdekumppanit vaihtuivat 1-2 vuoden välein. Nyt ollut vakituisessa parisuhteessa lähes 10 vuotta.
Terapiasta ei ole ollut apua.
Sain niin pahoja ahdistuneisuuskohtauksia että jouduin sairaalaan tutkituttamaan sydämeni. Ei mitään vikaa. Sanottiin vaan että "olet menestyneen näköinen ja oloinen, eihän sinua voi ahdistaa mikään kun sinulla on kaikkea". Sain järkyttäviä vatsakouristuskohtauksia ja päänsärkykohtauksia, hengitysahdistusta, mutta noihin annettiin vaan Buranaa ja tilapäisesti käytettävää astmalääkettä. Lopulta yksityislääkäri antoi opamoxia, ikään kuin turvaksi jos tulee ahdistunut olo. Enkä uskaltanut ottaa sitä alkuun mutta otin sen jälkeen kun oli tilanteita joissa alkoi jännittää ja ahdistaa, kuten lentäminen sillä sain yllättäen lentopelon mitä ei ollut aiemmin ollut.
Ikää on 45v.
En koskaan uskaltanut hankkia lapsia ettei niistä tule yhtä epäluuloisia, jännittyneitä ja ahdistuneita kuin minusta.
Tuo on muuten jännä tuo lentopelko, itse rakastan lentämistä - en siis sitä että se saastuttaa mutta sitä tunnetta kun on matkalla menossa jonnekin - mutta jostain syystä samaan aikaan olen alkanut stressata sitä niin paljon ettei se ole enää kivaa muuten kuin ajatuksena. Koneessa kuuntelee jokaista ääntä ja pienikin turbulenssi alkaa hermostuttaa, vaikka niitä ei teininä edes huomannut. Mitään syytä tälle ei tunnu olevan sillä minulla ei ole mitään pahoja kokemuksia, ainoa syy mitä keksin ovat uutiset.
Sama minulla! Aiemmin matkustaminen oli kivaa, lentokentälle meneminen ja lentokoneeseen pääseminen tiesi lomaa, vapaa-aikaa, stressittömyyttä, uusien kokemuksien odotusta.
Matkalle pakkaaminen alkoi aiheuttaa todella paljon ylimääräistä stressiä, maha oli sekaisin ja oksetti pelkästään siinä vaiheessa kun laitoin vaatteita ja kenkiä laukkuun.
Alkoi tapahtua niitä t e r r o r i iskuja ympäri Eurooppaa. Meidänkin tuttavaperhe oli juuri silloin 2016 Nizzassa ja näkivät hotellinsa parvekkeelta miten rantakävelykatua pitkin meni rekka joka ajoi ihmisten päältä, ja heidän kohdallaan alle jäi pieni lapsi. Nykytilanne ei houkuta kun Venäjä uhoaa ja joka puolelle päätyy drone pommeja. Ilmatilassa ei enää tunnu olevan turvallista, ja ennalta ahdistaa että mitä jos maailmalla tapahtuu katastrofi kuten äskettäinen Indonesian tulivuorenpurkaus.
Nykyään ja etenkin koronan jälkeen rikollisuus on lisääntynyt sama minne menee.
Vietän mieluummin stressivapaata elämää kotona ja olen tehnyt kodistani lomaparatiisimaisen mestan sisustuksineen :)
^ Äskeinen jatkaa vielä, että ajattelen myös niin että minun aiemmin ulkomaanmatkoihin menneet rahat jäävät nykyään Suomeen :)
Turha murehtimen lakkaa kun elämään tulee joku todella ja oikeasti huolestuttava asia. Olkaa siinä mielessä onnellisia, että luultavasti turhaan miettivillä ei ole todellisia murheita, eli elämä on melko hyvää. Itse nykyään kun olen taloudellisesti ahtaalla en murehdi oikeastaan mitään muuta kuin, että miten pärjään yksin rahallisesti. Sitä mietinkin sitten miltei jatkuvasti, yölläkin tulee herätessä mieleen. Jos sattumalta tulee lyhyt hetki, että pystyn taloudellisesti olemaan sitä miettimättä oloni on todella onnellinen ja kevyt. Mietin aina silloin, että miten suurta turvaa ja murheettomuutta on ihmisillä, joiden taloustilanne on vakaa.
Jos taloutenne ja terveytenne on kunnossa edes suunnilleen niin kannattaa muistuttaa se mieleen kun murehtiminen painaa päälle.
Minulla auttoi, kun huomasin, että olen aina löytänyt ongelmiin jonkun ratkaisun, joten löydän jatkossakin. Ei välttämättä ole asiat mennyt unelmieni mukaan, mutta olen selvinnyt. Joten kun alan hätäilemään, koetan vaan luottaa itseeni, että jos tapahtuu, niin osaan keksiä ratkaisuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Turha murehtimen lakkaa kun elämään tulee joku todella ja oikeasti huolestuttava asia. Olkaa siinä mielessä onnellisia, että luultavasti turhaan miettivillä ei ole todellisia murheita, eli elämä on melko hyvää. Itse nykyään kun olen taloudellisesti ahtaalla en murehdi oikeastaan mitään muuta kuin, että miten pärjään yksin rahallisesti. Sitä mietinkin sitten miltei jatkuvasti, yölläkin tulee herätessä mieleen. Jos sattumalta tulee lyhyt hetki, että pystyn taloudellisesti olemaan sitä miettimättä oloni on todella onnellinen ja kevyt. Mietin aina silloin, että miten suurta turvaa ja murheettomuutta on ihmisillä, joiden taloustilanne on vakaa.
Jos taloutenne ja terveytenne on kunnossa edes suunnilleen niin kannattaa muistuttaa se mieleen kun murehtiminen painaa päälle.
Tuo ei itseasiassa ole ihan totta kaikilla, jottapa muu turha murehtiminen lakkaa kun tulee jokin todella raskas asia murehdittavaksi. Itsellä hyvissä voimissa positiivisuus ja mielen joustavuus yleensä pysyy yllä. Mutta jos raskas elämäntilanne pitkittyy (ja voimat huomaamatta alkavat loppua), alan murehtia kaikkea, nimenomaan aika vähäpätöistäkin. Siis mistään ei selviä ja kaikki on maailmanloppu. Kaikki stressaa. Varmaan uupumusta tuo.
Lisää niitä asioita, jotka antavat ja tuovat sinulle voimakkaan itseluottamuksen tunteen, voimaa ja energiaa.
Kun sitten taas väsymys, pelot, ylikierroksille joutuminen, paniikki ja hysteria alkavat vaania, olet kuitenkin paljon vahvempi ja pystyt käsittelemään tunteita paremmin, päivä päivältä.
Jatka itseluottamusta tuovia harrastuksia ja tekoja, olivatpa ne sitten urheilusuorituksia, käsitöitä, taulun maalausta. Kaikki sellainen, joka antaa tunteen "Onnistuin", "Osaan", "Olen hyvä tässä." on tärkeää. Vaikka kirjoittaminen.
Ja se suljettava huolivihko on tärkeä. Kirjoitat kaiken ylös, etkä muuna aikaa edes ajattele koko asiaa. Eli teet työvihkon itse itsellesi. Samalla kirjoitat ylös ne tilanteet, jolloin olit panikoida ja kehittelet 2 - 3 vaihtoehtoa, miten niissä olisi voinut tai voi menetellä. Käyt mielellään kaikki em. tilanteet läpi ja laadit varasuunnitelmat. Opit näkemään eri vaihtoehtoja ihan järjellä ja luovut vähitellen niistä tunne- ja draamakuohuista.
Kyseessä on siis aivotyö ja käytännön harjoitukset. Ja sinä osaat ja opit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenterveystalo . fi -sivustolla on hyviä, maksuttomia ja kaikkien käytettävissä olevia omahoito-ohjelmia, myös ahdistukseen, paniikkioireiluun ja pakko-oireisiin. Kannattaa tutustua!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidän itseäni saman tyyppisenä. Murehdin tulevaa ja mennyttä, mietin mitä saattaa tapahtua ja mitä on jo tapahtunut. Analysoin välillä todella vanhojakin asioita, mutta nyt iän myötä osaan jo suhtautua vanhoihin asioihin paremmin "mennyt on mennyttä, voi voi" tyylillä. Lasten myötä tilanne on muuttunut siten että enemmän murehdin sitä onko lapsilla kavereita, sujuuko koulu yms. Toki myös murehdin omaa itseäni, osaanko olla hyvä äiti tai toiminko jossain tilanteessa väärin. Töissä myös analysoin päätöksiä usein pitkään ja saatan miettiä sanoinko jotenkin väärin tai kirjasinko asian huonosti (teen potilas/asiakastyötä). Valmistelen asioita moneen kertaan ja pelkään virheitä. Olen myös aivan ylikiltti töissä ja vieraampien ihmisten kanssa. Mutta tässäkin huomaan, että kun rutiinia tulee niin töissä helpottanut paljon . Mutta tiedostan että paremmin henkisesti jaksaisin varmasti suorittavassa työssä, minusta ei ikinä olisi työhön jossa vastaisin asiakkaan hengestä. Ajoittain olen miettinyt olisiko terapiasta apua ja hyötyä, mutta toisaalta tilanne on helpottunut iän myötä joten uskoisin että parempaan suuntaan mennään kokoajan.
Olet kuin minä nuorempana, hyvin olet asioita miettinyt! Oikeastaan sitähän se elämä on, pähläilyä mitä teinkään tai jätin tekemättä. Eihän ihminen kehity, jos ei väliin pysähdy miettimään. Hyvä olisi jos voi todeta, että parhaani tein!
Niinhän se menee, että moni meistä jossain määrin ahdistuvista ei olisi saavuttanut ammatissaan taitotasoaan ilman, että on herkkä ja märehtivä. Tai koko ammattiin ei olisi ilman sitä päätynyt. Perfektionismilla on kaksi puolta.
Olen tänään jostain syystä omituisen ahdistunut, ja vaikka tiedän siihen syitä, mikään niistä ei ainakaan yksinään riitä selitykseksi. Voi olla, että olen oivaltamassa jotain, ja synnytystuskasta on kyse. Normaalisti toimivat pikkujärjestelemiset eivät tänään jostain syystä riitä. En siedä musiikkia, josta normaalisti pitäisin ja saisin itseni hyvälle tuulelle. Turhaudun kaikkeen, mitä normaalisti siedän häiriintymättä. Mietin, kannattaako kokeilla uloslähtemistä vai voimistaako se oireita. Aina ei tiedä etukäteen, ei ole kiva jos alkaa tuottaa itselleen torikammoa. Mökkihöperryn riittävän taitavasti ilmankin sellaista.
Minulla on myös maha kipeä ja ylävatsa turvoksissa tänään. Mietin, kumpi on syy ja seuraus. Lisäksi alan olla nälkäinen kun ei ole tehnyt mieli syödä pallomahaan. Mietin, voiko sekin vaikuttaa. Vaikka nyt kun maha lopulta alkoi murista, tuntuu että se vie mukavasti huomion korvienvälistä ja aiheuttaa toimeliaisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tänään omituisen ahdistunut pohtii. Omassa elämässä on ollut pitkään ylipainetta. Nyt on tilanne, jossa olen saanut rästissä olevia hoidettavia murheita poistumaan. Mietin, onko tämän hetkinen, yltyvä ahdistus itse asiassa vain piilevää vanhaa tuskaa, jolle on nyt vapautunut tilaa nousta pintaan. Taidanpa ottaa hiukan aikaa sen kanssa kahdestaan. Itken omituisella tavalla, vesi vuotaa ihan kuin ylipaineen ajamana ilman mitään nyyhkyttämisiä. Olo on samaan aikaan paineinen ja omituisella tapaa jopa hyvä. Olen kiihdyksissä, ja rauhoittamisyritykset johtavat tosiaan vain lisääntyviin oireisiin. Mutta koen samaan aikaan omituisesti olevani turvassa. Ihan omituinen olo.
Tulee mieleeni kertomus huolestuneisuudesta, jonka eräs venäläinen desantti koki.
Mies oli tarkoitus pudottaa laskuvarjolla rintamalinjojen taakse lentokoneesta. Valmisteluja oli tehty, tietyssä paikkaa oli polkupyörä ja varustereppu jemmattuna.
Lento sujui hyvin, koneesta irrottautumisen jälkeen piti laskea kuuteen ja vetää varjon laukaisukahva ulos.. Kahva irtosi vedettäessä ja mitään ei tapahtunut. Vapaapudotus jatkui ja jatkui...Ivan mietti hetken... perkele, onkohan siellä pyörän renkaissa ilmaakaan....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoita huoli paperille ja sitten mieti, mitä jos se toteutuisi, mitä siinä tapauksessa tekisit. Huoli yleensä vähenee tai poistuu, jos tietää, miten toimii, jos huoli tai pelko kuitenkin käy toteen.
Tyhjää ei kannata murehtia eli asioita, jotka eivät vielä edes ole tapahtuneet tai jotka eivät ehkä koskaan tapahdukaan.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoita huoli paperille ja sitten mieti, mitä jos se toteutuisi, mitä siinä tapauksessa tekisit. Huoli yleensä vähenee tai poistuu, jos tietää, miten toimii, jos huoli tai pelko kuitenkin käy toteen.
Tyhjää ei kannata murehtia eli asioita, jotka eivät vielä edes ole tapahtuneet tai jotka eivät ehkä koskaan tapahdukaan.
Tästä tulee pahimmillaan sellainen huolilooppi, joka alkaa toteuttamaan itse itseään.
Sen sijaan kannattaa laittaa aivot offlineen, mennä happihyppelylle, nauttia ympäristöstä ja tehdä tietoisesti jotain ihan muuta, ennen kuin uhraa ajatustakaan huolelle.
Sitten syödä kunnolla ja sitten vasta miettiä huolen aihetta.
Ihmiset sekoittavat tunteensa ajatuksiin, jos keho voi hyvin ja tunteet ovat hyviä, ajatuksetkin ovat hyviä ja optimistisia. Siksi pitää ensin huolehtia hyvinvoinnista ja vasta sitten on kelvollinen ajattelemaan. Jos ei osaa huolehtia hyvinvoinnistaan, on parempi olla ajattelematta mitään ja antaa toisten ajatella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meni tämäkin ketju pilalle, kaiken paskan myrkyn mainokseksi. Alkuun onneksi tervettä keskustelua, siitä kiitos! Jos tunkee itseensä psyykelääkeitä, ei tunne iloa ei surua. Taapertaa sumussa, onko se elämää?
Lääkkeiden avulla huolensa heittäneitä ei ole ketjussa kovinkaan monta.
Ainakaan minulla lääkitys ei ole poistanut ongelmia. Se on kyllä pitänyt yllä parempaa toimintakykyä.
En sitten tiedä olisiko niitä lääkkeitä pitänyt vetää kaksin käsin, koska aivan liikaa ahdistuneisuutta oli ainakin Venlafaxin 75 mg / vrk annostuksella.
Se ei todellakaan turruttanut tunteita. Vuosien käytön jälkeen kuulin että tuo 75 mg / vrk on aloittelijan annos, en tiedä miksei sitä missään vaiheessa nostettu.
Tuo lääke ei ole tarkoitettu ahdistuneisuushäiriöön, vaan masennukseen! Siksi ei toimi ahdistuksen suhteen.
Mitä sinä olet saanut? En ole sen kummoisempia tuloksia saanut edes Opamoxilla tai Diapameilla.
Itse olen saanut hurjasti apua kun tutustuin primitiivireflekseihin. Kun mororefleksi on aktivoituneena, on koko elämä yhtä huolta ja valppaana oloa. Moni asia helpotti kun aloin tehdä säännöllisesti harjoitteita. Itse en alussa uskonut tähän, mutta olen tyytyväinen, että annoin mahdollisuuden. Alkujaan ystäväni suositteli tutustumaan aiheeseen, kun aikansa kuunteli hyvinkin monipuolisia huolen aiheitani..
Usko pois, kyseessä on aivojen kemiallinen tila. Siihen ei auta päiväkirjat ja terapiakeskustelut yms. Aivot pitää saada kemiallisesti kuntoon. Eli :
5-HTP (5-hydroksitryptofaani):
Miten se toimii: Tämä on tehokkain ja nopein keino. 5-HTP läpäisee veri-aivoesteen helposti ja muuttuu aivoissa suoraan serotoniiniksi. Se katkaisee usein tehokkaasti jatkuvan "märehtimisen" ja huolikierteen.
Ja toinen 1.
L-Tryptofaani:
Miten se toimii: Kehon käyttämä välttämätön aminohappo, joka muuttuu ensin 5-HTP:ksi ja sitten serotoniiniksi. Se on vaikutukseltaan pehmeämpi ja hitaampi kuin 5-HTP, mutta sopii paremmin pitkäaikaiseen käyttöön.
Käyttö: Otetaan tyhjään vatsaan (esim. 500 mg iltaisin), sillä ruuan muut proteiinit häiritsevät sen pääsyä aivoihin.
Tätä on ihmisten vaikea käsittää, mutta oikeasti masennus, ahdistus , alakulo, ne on oikeasti kemiallinen tila aivoissa. Miettikää toisinpäin. Joku saa ADHD lääkkeet. Niiden sivuvaikutus on masennus ja ahdistus. Vaikka mitään pahaa ei olisi tapahtunut. Mutta kun se muuttaa aivojen kemiaa niin että sinusta tulee masentunut. Eli, kemia, kemia , kemia. on totta.
Pullo tai pari auttaa jonkin aikaa. Itselläni toin noin 26 vuotta. Vaan ei ole poistanut.
Mä olen reipastunut kum lähdin pitkälle ulkomaanmatkalle yksin. Aloin uskoa itseeni ja siihen että selviän. En joutunut matkalla vaarallisiin tilanteisiin kuitenkaan mutta aloin luottamaan itseeni enkä enää stressaa turhia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha murehtimen lakkaa kun elämään tulee joku todella ja oikeasti huolestuttava asia. Olkaa siinä mielessä onnellisia, että luultavasti turhaan miettivillä ei ole todellisia murheita, eli elämä on melko hyvää. Itse nykyään kun olen taloudellisesti ahtaalla en murehdi oikeastaan mitään muuta kuin, että miten pärjään yksin rahallisesti. Sitä mietinkin sitten miltei jatkuvasti, yölläkin tulee herätessä mieleen. Jos sattumalta tulee lyhyt hetki, että pystyn taloudellisesti olemaan sitä miettimättä oloni on todella onnellinen ja kevyt. Mietin aina silloin, että miten suurta turvaa ja murheettomuutta on ihmisillä, joiden taloustilanne on vakaa.
Jos taloutenne ja terveytenne on kunnossa edes suunnilleen niin kannattaa muistuttaa se mieleen kun murehtiminen painaa päälle.
Tuo ei itseasiassa ole ihan totta kaikilla, jottapa muu turha murehtiminen lakkaa kun tulee jokin todella raskas asia murehdittavaksi. Itsellä hyvissä voimissa positiivisuus ja mielen joustavuus yleensä pysyy yllä. Mutta jos raskas elämäntilanne pitkittyy (ja voimat huomaamatta alkavat loppua), alan murehtia kaikkea, nimenomaan aika vähäpätöistäkin. Siis mistään ei selviä ja kaikki on maailmanloppu. Kaikki stressaa. Varmaan uupumusta tuo.
Tutkimusten mukaan se on juuri noin, että isompi huoli ei vähennä huolestuneisuutta tai ahdistusta vaan yleensä päin vastoin.
Kun alan saada ahdistuneisuuskohtauksen, lähden järjestelemään jotain keittiön laatikkoa tai kaappia, tai vaikka kynsilakkoja värijärjestykseen.
Huomio siirtyy muualle ja viiden minuutin päästä olo huomattavasti parempi.
Juuri tuossa tilanteessa en todellakaan viitsi lähteä ulos ja luontoon kävelemään kun alan pelätä jos vieraita miehiä seurailee, joku tulee irtonaisen koiran kanssa vastaan, villieläin käy päälle tms. Ahdistus jää päälle pidemmäksi aikaa.