Lue keskustelun säännöt.
Omaisten velvollisuudet liittyen vanhuksiin?
Sain puhelun liittyen tätiini. Hän on 87v ja kaaduttuaan hän on ollut leikkauksessa ja sen jälkeen siirtymässä ainakin toipumisen ajaksi palveluasumiseen. Kuulin nämä asiat fysioterapeutilta, joka soitti. Kun ihmettelin, onko hänellä lupa kertoa tätini terveystietoja minulle, hän sanoi minun olevan tätini kontaktihenkilönä terveystiedoissa. Ja hänen puhelunsa koski sitä, että omaisen velvollisuus on hakea tädille suunnitellut apuvälineet apuvälinelainaamosta ja viedä ne tädin asumisyksikköön ennen päivä x, jolloin hän tulee opastamaan tätiä niiden käytössä. Kerroin, että.olen kuullut tädistä viimeksi 7kk sitten, asun 250km päässä ja minulla ei ole aikomusta kuljetella apuvälineitä. Fysioterapeutti pahoitteli, että apuvälineiden noudot ja palautukset eivät kuulu fysioterapeutin, vaan omaisten vastuulle. Toistin, että en aio mitään noutaa ja haluan että tietoni poistetaan tädin terveystiedoista. Fysioterapeutti pahoitteli, että hän ei voi tehdä muutosta ja kysyi, että perutaanko fysioterapiakäynti tädin luo. Sanoin, että en aio kommentoida mitenkään etäisen tätini terveysasioita ja päätin puhelun.
Haluaisin kuulla, mitä kaikkea muuta voi kuulua "omaisen" vastuulle? Olin tästä aivan ällikällä lyöty ja pelkään, että pian tulee lisää yhteydenottoja.
Kommentit (614)
Vierailija kirjoitti:
Mikä teidän mielestä on kohtuullinen viikkokohtainen tuntimäärä läheisten hoivatyötä? Täällä on tuotu esiin hyvä huomio siitä, että apua tarvitsevia vanhuksia voi olla useampi samalla ihmisellä/perheellä. Täyttyykö kohtuullisuuden rajan jollain tietyllä määrällä vanhuksia?
Muuttuuko kohtuullisena pidettävä tuntimäärä, mikäli hoivaaja on työssä? Entä jos hän on perheellinen?
Entä mikä arvo pitäisi laskea sille päivystysluonteiselle saatavilla olemiselle, jossa ollaan valmiudessa lähteä hoitamaan, tarkistamaan ja auttamaan, kun yhtäkkiä jotain äkillistä ilmenee?
Kyselen tällaista konkretiaa, sillä havaitsen melkoisen kahtiajaon tässä keskustelussa. Toisten mielestä ainoa oikea tapa on olla saatavilla määrättömästi ja rajattomasti tai muutoin olet epäinhimillinen narsisti tai sitten hoivalle pitää olla oikeutettua määritellä joku raja. Kohtuullisuuden määre vaikuttaa hyvin epämääräiseltä. Mutta annetaanhan ammattillisellekin hoivalle tarkat määreet. Miksi siis ei muullekin hoivalle voisi olla edes jotain määreitä?
Esität oikein hyviä kysymyksiä. Mä en tule edes elämään niin vanhaksi, että omat lapseni olisivat vanhuuseläkkeellä. Eläkeikää koko ajan nostetaan ja samalla työelämä kiristyy vaatimuksineen ja työntekijän asemaa heikennetään koko ajan, niin kuka hemmetti on keksinyt ajatuksen, että se sairaanhoitaja, vake-opettaja, bussikuski, kaupan kanssa tms ottaisi omat vanhempansa mukaansa töihin? Tai kuka meistä haluaisi olla leikkaussalissa vaikka sydämenohitusleikkauksessa ja sitten anestesialääkäri sanoo, että sori, mun pitää nyt lähteä auttamaan äitiäni?
Sotien jälkeen hyvinvointiyhteiskunta rakennettiin siten, että yhteiskunta hoiti vanhukset ja vanhusten lapset kävivät töissä ja veroissaan maksoivat sen, että vanhuksista huolehditaan. Nyt maksetaan edelleen kovia veroja, mutta vanhusten saavassa avussahan se ei näy. Päinvastoin...koko ajanhan tilanne vaan menee huonommaksi. Asuntotuotantokin on muuttunut niin, että yhä pienempiä koirankoppeja vaan rakennetaan, Mihin on ajateltu, että niissä aunnoissa omat vanhemmat ja appivanhemmat rollaattoreideen ja pyörätuoleineen mahdutetaan?
Väestön ikääntyminen ja lisääntyvä avuntarve tiedostettiin kyllä jo silloin, kun mä kasarilla opiskelin sairaanhoitajaksi. Poliitikot - eli ne, jotka olemme äänestäeet päättämään meille tärkeistä asioista - eivät ole tehneet asialle yhtikäs mitään. Aikaa olisi ollut jo vuosikymmeniä. Mä olin puolet työurastani konkreettisesti sote-alalla ja sen toisen puolikkaan sitten liittyen vahvasti sote-alaan. Tunnen kaikki sote-alan lainsäädännöt, viranomaismääräyset, EU direktiivit sun muuta paremmin kuin omat varpaani. Kun hyppäsin pois oravanpyörästä, mulla oli useampikin idea. miten vanhusten ja varsinkin heidän omaistensa elämää voitaisiin edes vähän helpottaa. Kun oli ollut ne omat vanhempanikin siinä rumbassa. Lahjoitin ideani työnantajalleni, mutta ongelmaksihan muodostui rahoitus. Ja juu, minä en ala omista rahoistani mitään makselemaan.
Isäni kuolemasta on vielä alle kuukausi, mutta ehkä jonain päivänä toteutan ideani ihan itse. Ja lahjoitan sen Vantaa-Kerava hyvinvointialueelle. Vanhuksista on tehty bisnestä. Ihan sama, miten niitä vanhuksia kohdellaan, kunhan vaan sijoittajat saavat osinkonsa. En pidä tästä. Raha, raha ja taas kerran raha ratkaisee aivan kaiken.
Summa summarum: omaisia ei pidä syyttää sitä, millaiseksi tämä yhteiskunta on rakennettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei fyssarilla ole mitään valtuuksia käskeä hakemaan apuvälineitä tai muutenkaan pakottamaan avuksi vanhukselle.
Ihan ymmärrettävää, että noinkin etäisen ja kaukana asuvan ihmisen kohdalla ei ole tarvetta, eikä halua auttaa.
Sen sijaan en ymmärrä sitä, jos lapset kokevat pakoksi auttaa ikääntyviä vanhempiaan. Jotenkin itse ajattelen sen olevan etuoikeus, että on saanut pitää vanhempansa niin pitkään, että ovat eläke- tai vanhuusiässä.
Luulenpa, että moni nykyihminen ei tajua itse vanhenevansa ja todennäköisesti tarvitsevansa apua lapsiltaan, jotka toki itse on kasvattanut juuri sellaisiksi, jollaisia ovat.
Jos on varaa maksaa yksityiselle, niin sitten nämä ei-auttavat lapset valittavat, kun perintö kuluu hoitomaksuihin.
Suo siellä, vetelä täällä, on vanha sanonta, joka edelleen pitää paikkansa, monessakin asiassa.
Itse asiassa se, ettei auta vanhempiaan omien voimiensa äärirajoille voi kummuta erittäin hyvin sen oman kuolevaisuuden ja vanhenemisen tiedostamisesta.
Siinä vaiheessa kun vanhemmat alkavat nykyään tarvita apua, lapset ovat siinä viidenkympin korvilla, ehkä jo paljonkin yli. Siinä vaiheessa huomaa, että työtä ei jaksa, arkea ei jaksa, ellei pidä itsestään huolta. Ja jokainen tiedostava ihminen tietää myös, että keski-iässä valitaan millainen se oma vanhuus tulee olemaan. Tämä tarkoittaa paitsi terveellistä ravintoa, myös riittävää lepoa ja riittävää aerobista ja lihaskuntoharjoittelua.
JOS tahtoo ettei ole itse vanhana kovin pahaksi taakaksi omille lapsilleen, on pikku pakko keski-iässä ruveta priorisoimaan oma hyvinvointi ja omat voimavarat ja itsestä huolen pitäminen.
Puhumattakaan siitä, että meillä on velvollisuuksia myös työyhteisöämme kohtaan. Ei käy laatuun, että työtoveri joutuu paikkailemaan jälkiäni jos minä silmät ristissä teen sutta ja sekundaa kun olen käyttänyt voimani vanhempieni auttamiseen.
Meillä on velvollisuuksia myös lapsiamme kohtaan, joilla saattaa ruveta olemaan omia lapsia tässä kohtaa ja tarvitsevat apua. Puhumattakaan puolisosta. Se tuntuu usein unohtuvan, että ei kenelläkään ole oikeutta pilata onnellista perhe-elämää sillä, että hyysää kaiket liikenevät ajat vanhoja vanhempiaan. Se on väärin myös mahdollisesti kotona asuvia lapsia kohtaan, että luodaan kiirettä eikä rauhallista yhteistä aikaa.
Aika usein se vanhempien auttaminen kumpuaa vain syyllisyydestä ja sentimentaalisuudesta, ei todellisesta rakkaudesta tai velvollisuudentunteesta. Koska niitä velvollisuuksia on kovin paljon. Myös itseä kohtaan.
Itse ainakin näen että ensimmäinen velvollisuuteni on tässä iässä huolehtia itsestäni niin, että olisin itse mahdollisimman vähän riesaksi muille. Se on vähintä, mitä ihminen voi tehdä. Sitten jos voimia jää, voi miettiä ketä auttaa ja minkä verran. Mutta sanomattakin on selvää, että puoliso menee vanhempieni edelle -tähän käsketään jo Isossa Kirjassa, mies erotkoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa jne. Työ menee vanhempien edelle, koska se työ elättää minut, etten ole taakkana yhteiskunnalle, ja olisi väärin lisätä työtovereiden taakkaa tulemalla töihin liian uupuneena, kuten jo sanoin.
Eihän tuohon kysymykseen mikä on kohtuullinen tuntimäärä ole mitään yksiselitteistä vastausta. Jokaisen on päätettävä itse mikä hänelle on kohtuullista. Tilanteesta riippuen kohtuutonta voi olla vaatia mitää ja toinen taas kokee että kohtuullista on auttaa päivittäin tunti tai kaksi jne.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei fyssarilla ole mitään valtuuksia käskeä hakemaan apuvälineitä tai muutenkaan pakottamaan avuksi vanhukselle.
Ihan ymmärrettävää, että noinkin etäisen ja kaukana asuvan ihmisen kohdalla ei ole tarvetta, eikä halua auttaa.
Sen sijaan en ymmärrä sitä, jos lapset kokevat pakoksi auttaa ikääntyviä vanhempiaan. Jotenkin itse ajattelen sen olevan etuoikeus, että on saanut pitää vanhempansa niin pitkään, että ovat eläke- tai vanhuusiässä.
Luulenpa, että moni nykyihminen ei tajua itse vanhenevansa ja todennäköisesti tarvitsevansa apua lapsiltaan, jotka toki itse on kasvattanut juuri sellaisiksi, jollaisia ovat.
Jos on varaa maksaa yksityiselle, niin sitten nämä ei-auttavat lapset valittavat, kun perintö kuluu hoitomaksuihin.
Suo siellä, vetelä täällä, on vanha sanonta, joka edelleen pitää paikkansa, monessakin asiassa.
Nykyvanhukset eivät tajua tulleensa vanhoiksi, eivätkä tehneet nuorempina mitään järjestelyitä sen suhteen, että toimintakyky laskee. Eivätkä ole pitäneet huolta ihmissuhteistaan omiin aikuisiin lapsiinsa, tai muihin sukulaisiin. Tämä on iso 40-50-luvuilla syntyneiden helmasynti.
Nyt jo parikymppiset säästää eläkettään varten.
Itse olen 43-vuotias. Meille on päivänselvää, että vanhuutta varten säästetään palveluiden ostamista varten ja omakotitalosta luovutaan heti, kun ei saada tätä itse hoidettua. Mitään hiton mökkejä ei hommata vaivoiksi. Kunnossa on testamentti, hoitotahto. Turha lapsia on rankaista siitä, että ei vanhemmat ikääntyy. Se ei ole yllättävä asia, vaan tapahtuu ihan kaikille, jotka saavat elää pitkään.
omakotitalosta luovutaan heti, kun ei saada tätä itse hoidettua.
Se koska omakotitaloa ei saa enää itse hoidettua on aika liukuva käsite ja määritelmä tuntuu myös muuttuvan kun ikää tulee lisää.
Kyllä se määritelmän takaraja menee viimeistään siinä, jos tarvitsee omat lapset talon ja pihan huoltoon, lumitöihin jne. Liukumavaraa on vielä siinä, kauanko itse säästetty raha riittää näiden palveluiden ostamiseen.
Pihi vanhus ei maksa lumitöistä tai palveluista. Siinä joutuu lapset hommiin tai marttyyrivanhus itkee.
Totta, mutta aina ei välttämättä ole kyse pihiydestä. Kyse voi olla siitäkin, että vanhus ei halua, että joku random Pertti tai Pirjo käy nopeasti tekemässä homman ja lähtee sitten pois. Vanhus haluaa seuraa ja mieluiten läheisistään ja siinä samalla sitten hoituu ne hommatkin. Eli kun lumityät on tehty, sen jälkeen voidaan istahtaa yhdessä kahville. Eli vaikka se random Pertti tai Pirjo tekisi homman ilmaiseksikin, niin vanhus ei halua sitäkään.
Miksei vanhus ymmärrä, että vaihtoehdot on että Pertti tekee tai homma jää tekemättä?
Eikä niin, että hän saa päättää omaisensa ajankäytöstä ja tekemisistä.
En tajua tuollaista itsekkyyttä. Kukaan "omista" vanhuksistani ei ole tuollainen. Tietysti seura on niistä mukavaa, mutta ei niillä kenelläkään ole ollut mitään pohjatonta seurankaipuutakaan. Siis edes niistä jotka ovat jo menneet manan majoille, eli ihan loppuun saakka pysyivät samanlaisina kun aina olivat.
Onko nuo syntymäitsekkäitä vai tekeekö joku muistisairaus tuollaista, että muututaan pohjattoman itsekkäiksi?
Vierailija kirjoitti:
On aika uskomatonta tekstiä..näköjään nykyajan työelämässä olevat ovat sitä mieltä, että kaikki eläkeläiset tulisi viedä kaasukammioon viemästä pois heidän eläkkeittään. Ja ollaan vain perintöjonossa kädet pitkällä. Keskustelun aloittajakin on sitä mieltä, että 250km on pitkä matka mennä hoitamaan tai auttamaan äitiään. Mihin helvettiin tämä yhteiskunta on menossa?
Aloittaja ei kyllä puhu äitinsä auttamisesta, vaan tädin, joka on hänelle käytännössä vieras ihminen.
Ja jota hän ei peri.
Ja 250 km on pitkä matka. Talvikelillä menee 3 h pelkästään yhteen suuntaan.
Ap:lla sitäpaitsi lienee muitakin velvollisuuksia, lapsia, puolisoa ja sen sellaista. Kovin on itsekästä silloin haaskata 6 h pelkkiin ajamisiin jonkun tädin asioita hoitaakseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyään ihmisillä ei ole velvollisuuksia, on vain oikeuksia. Tämä ajatus taustana kannattaa miettiä omaa tulevaa vanhuutta. Tosin vanhusten oikeudet eivät näytä toteutuvan nykypäivänä, joten ikävässä tilanteessa ollaan. Täytyy tapahtua yhteiskunnassa jotakin hyvin radikaalia, että nykytilanne muuttuisi paremmaksi.
Sinä ilmeisesti näet velvollisuutena vain vanhuksen auttamisen?
Missaat ne kaikki velvollisuudet, joita keski-ikäisellä työssäkäyvälle perheenäidillä on puolisoaan, lapsiaan, työnantajaansa, työkavereitaan ja itseään kohtaan?
Ei se muu elämä häviä mihinkään silloin kun vanhus alkaa tarvita apua, eikä niitä muita velvollisuuksia voi alkaa laiminlyödä.
"Onko nuo syntymäitsekkäitä vai tekeekö joku muistisairaus tuollaista, että muututaan pohjattoman itsekkäiksi?"
Taustalla voi olla monenlaisia asioita mutta kyllä myös muistisairaus vaikuttaa siihen että ei pysty ajattelemaan asioista muiden näkökulmaa huomioiden. Muistisairaus ei vaikuta vain muistiin vaan se vaikuttaa hyvinkin monenlaisiin asioihin vähän siitäkin riippuen missä osassa aivoja suurimmat häiriöt on ja mitä toimintoja nämä alueet ohjaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Tästä ketjusta huomaa hyvin, miten erilaisia avuntarpeita vanhuksilla on. Sen vuoksi on mielestäni ihan selvää, että ihmiset myös suhtautuvat eri tavalla. Kirjoitin eilen omasta tilanteestani ja miten koko homma meni kuin tarinassa sammakosta kattilassa. Ensin kävi vanhempiaan moikkaamassa, istumassa kahvilla ja rupattelemassa, ja jos olikin sitten joku homma - kuten mulla uuden tietokoneen asentaminen käyttökuntoon - se meni sitten sillä samalla reissulla. En siis mennyt sinne "töihin" vaan viettämään aikaani vanhempieni kanssa. Vähitellen tilanne kuitenkin muuttui eli en mennytkään enää tapaamaan vanhempiani vaan "töihin". Joten niitä mukavia kahvittelu- ja rupatteluhetkiä ei enää ollut, ksoka piti vaan nopeasti hoitaa homma ja kiiruhtaa takaisin töihin ja jos soittoja tuli öisin, niin takaisin nukkumaan. Jos nyt unta enää sai.
Kun muistisairas äitini oli vihdoin päässyt tästä elämästä pois, isäni pärjäsi melko hyvin itsekseen. Tilasi itse ostoksensa ja kykeni menemään avaamaan ulko-oven. Hitaasti, mutta varmasti kykeni napsauttamaan sähkösaunan päälle ja saunomaan. Aikaahan isällä sellaiseen kului enemmän kuin nuorempana, mutta eipä hänellä mitään kiirettä minnekään ollutkaan. Äidin kuoleman jälkeen aloin käydä isän luona kerran viikossa ihan vaan kahvilla. Oltiin taas isä ja tytär. Jos jotain pientä hommaa oli, niin tein. Vaikka itsekin jo välttelin esimerkiksi tikkaille kiipeämistä, niin jos isän kattovalaisimesta oli lamppu palanut, niin mä vaihdoin uuden tilalle. Nämä olivat kuitenkin asioita, joita ei tarvinnut mennä tekemään heti vaan riitti, että kun tulen seuraavan kerran käymään, niin teen. Tilanne kuitenkin isänkin kohdalla lopulta muuttui ja ne viikottaiset kahvittelut jäivät historiaan. Aloin taas olla vain hoitaja ja handyman.
Vaikka viimeiset vuodet mulle raskaita olikin, niin olen silti ihan tyytyväinen. Siis nyt, kun se on ohi. Mutta tarvitsen aika pitkän ajan olla ihan vaan yksin ja niin, että kukaan muu kuin kissani ei tarvitse mua yhtään mihinkään. Omien sairauksieni hoito oli pakko lopettaa ja se tietysti aiheuttanut sen, että oma terveyteni ja toimintakykyni on myös romahtanut. Etenevissä sairauksissa ei voi kääntää kelloa taaksepäin vaan vahinko, mikä on tapahtunut, on tapahtunut eikä sitä voi millään enää korjata.
Pointtini nyt tässä ehkä oli se, että vaikka miten juuri nyt ajattelisi, että tottakai hoidan itse vanhempani, mieli saattaa muuttua. Moni on jo kokenut itse sen kuormittavuuden tai ainakin jollain tavalla seurannut sivusta, mitä vanhuksesta huolehtiminen pahimmillaan voi olla. Ja jotkut voivat - vaikka lähipiirissä tällaista olisikin - autuaan tietämättömiä. Oma tyttäreni äitini kuoleman jälkeen mulle sanoi, että ei hän tiennyt, milalisessa limbossa mä elin. Aina, kun soitti ukilleen ja kysyi, tarvitseeko isovanhemmat jotain, niin isäni vastasi, että ei ei...meillä on mummin kanssa kaikki ihan hyvin.
Tuo, että jätit omat perussairautesi hoitamatta, oli aikamoinen karhunpalvelus paitsi itsellesi, myös lapsillesi ja koko yhteiskunnalle.
Auttamalla vanhempiasi ja laiminlyömällä itseäsi varmistit, että tulet tarvitsemaan apua enemmän ja pidempään kuin jos olisit keskittynyt omaan hyvinvointiinsi.
Ihmisen ensisijainen velvollisuus on AINA huolehtia itsestään. Tähän se tyhmä happinaamarivertaus.
Ymmärsivätkö vanhempasi, että heidän hyvinvointinsa revitään oman lapsen terveydestä, terveistä elinvuosista? Jos eivät, kuinka itsekkäitä ja vihjeettömiä he oikein olivat, ja miksi tahdoit hoitaa sellaisia ihmisiä?
Arvostan sinua kovasti kirjoittajana ja palstalaisena.
"Auttamalla vanhempiasi ja laiminlyömällä itseäsi varmistit, että tulet tarvitsemaan apua enemmän ja pidempään kuin jos olisit keskittynyt omaan hyvinvointiinsi. "
Auttamisen tarve harvoin riippuu siitä missä kunnossa ihminen on fyysisesti. Toinen tarvitsee apua heti kun toimintakyky alenee. Toinen taas selviää hyvinkin pitkään vähäiselläkin toimintakyvyllä ilman ulkopuolista apua. Mutuiluun perustuvat väittämäsi ovat lähinnä typeriä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei fyssarilla ole mitään valtuuksia käskeä hakemaan apuvälineitä tai muutenkaan pakottamaan avuksi vanhukselle.
Ihan ymmärrettävää, että noinkin etäisen ja kaukana asuvan ihmisen kohdalla ei ole tarvetta, eikä halua auttaa.
Sen sijaan en ymmärrä sitä, jos lapset kokevat pakoksi auttaa ikääntyviä vanhempiaan. Jotenkin itse ajattelen sen olevan etuoikeus, että on saanut pitää vanhempansa niin pitkään, että ovat eläke- tai vanhuusiässä.
Luulenpa, että moni nykyihminen ei tajua itse vanhenevansa ja todennäköisesti tarvitsevansa apua lapsiltaan, jotka toki itse on kasvattanut juuri sellaisiksi, jollaisia ovat.
Jos on varaa maksaa yksityiselle, niin sitten nämä ei-auttavat lapset valittavat, kun perintö kuluu hoitomaksuihin.
Suo siellä, vetelä täällä, on vanha sanonta, joka edelleen pitää paikkansa, monessakin asiassa.
Nykyvanhukset eivät tajua tulleensa vanhoiksi, eivätkä tehneet nuorempina mitään järjestelyitä sen suhteen, että toimintakyky laskee. Eivätkä ole pitäneet huolta ihmissuhteistaan omiin aikuisiin lapsiinsa, tai muihin sukulaisiin. Tämä on iso 40-50-luvuilla syntyneiden helmasynti.
Nyt jo parikymppiset säästää eläkettään varten.
Itse olen 43-vuotias. Meille on päivänselvää, että vanhuutta varten säästetään palveluiden ostamista varten ja omakotitalosta luovutaan heti, kun ei saada tätä itse hoidettua. Mitään hiton mökkejä ei hommata vaivoiksi. Kunnossa on testamentti, hoitotahto. Turha lapsia on rankaista siitä, että ei vanhemmat ikääntyy. Se ei ole yllättävä asia, vaan tapahtuu ihan kaikille, jotka saavat elää pitkään.
omakotitalosta luovutaan heti, kun ei saada tätä itse hoidettua.
Se koska omakotitaloa ei saa enää itse hoidettua on aika liukuva käsite ja määritelmä tuntuu myös muuttuvan kun ikää tulee lisää.
Kyllä se määritelmän takaraja menee viimeistään siinä, jos tarvitsee omat lapset talon ja pihan huoltoon, lumitöihin jne. Liukumavaraa on vielä siinä, kauanko itse säästetty raha riittää näiden palveluiden ostamiseen.
Pihi vanhus ei maksa lumitöistä tai palveluista. Siinä joutuu lapset hommiin tai marttyyrivanhus itkee.
Totta, mutta aina ei välttämättä ole kyse pihiydestä. Kyse voi olla siitäkin, että vanhus ei halua, että joku random Pertti tai Pirjo käy nopeasti tekemässä homman ja lähtee sitten pois. Vanhus haluaa seuraa ja mieluiten läheisistään ja siinä samalla sitten hoituu ne hommatkin. Eli kun lumityät on tehty, sen jälkeen voidaan istahtaa yhdessä kahville. Eli vaikka se random Pertti tai Pirjo tekisi homman ilmaiseksikin, niin vanhus ei halua sitäkään.
Miksei vanhus ymmärrä, että vaihtoehdot on että Pertti tekee tai homma jää tekemättä?
Eikä niin, että hän saa päättää omaisensa ajankäytöstä ja tekemisistä.
En tajua tuollaista itsekkyyttä. Kukaan "omista" vanhuksistani ei ole tuollainen. Tietysti seura on niistä mukavaa, mutta ei niillä kenelläkään ole ollut mitään pohjatonta seurankaipuutakaan. Siis edes niistä jotka ovat jo menneet manan majoille, eli ihan loppuun saakka pysyivät samanlaisina kun aina olivat.
Onko nuo syntymäitsekkäitä vai tekeekö joku muistisairaus tuollaista, että muututaan pohjattoman itsekkäiksi?
Sille vanhukselle saattaa loppujen lopuksi olla ihan yks hailee, kuka ne hommat tekee. Ihan sama, tuleeko tehdyksi vai jääkö tekemättä. Hän kaipaa vain läheisiään. Mä tiedostin tämän asian aikoinaan, kun isä halusi mut tekemään asioita, jotka olisi kyllä ihan hyvin voinut tehdä itsekin.
Mutta tosiaan on paljon ihmisiä - siis vanhemmassa ikäluokassa - joille perhe ja sukulaiset on olleet aina se tärkein yhteisö. Ja jos jotain ystäviä on ehkä ollutkin, niin kun tarpeeksi ikää tulee, niin ne ystävätkin ovat jo hoivakodissa tai mullan alla. Eli niitä ihmisiä, joille voisi edes soitella ei enää ole. Paitsi lapset ja lapsenlapset. Maaseudulla sentään naapureieista oli jotain juttuseuraa välillä, mutta ei kaupungeissa kerrostaloissa enää. Porraskäytävässä ehkä tervehdsitään, mutta siinä se.
Mä kyllä uskon, että monen vanhuksen kohdalla on kyse yksinäisyyden tunteesta., Ihan sama, kuinka usein vanhuksen luona käy piipahtamassa joku Ahmed, Safira tai Veeti. Vanha ihminen kaipaa niitä läheisiään, mutta valitettavan moni vanha ihminen vaatimuksillan työntää vaan ne läheisensä kauemmaksi. Surullista.
no en ole kykenäiväinen hoitaa esim omaa äitiä kun jos menee huonoo kuntoo,ei varallisuutta eikä voimia.hän saa ihan ok eläkkeen ja ostaa sitten palvelut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
no en ole kykenäiväinen hoitaa esim omaa äitiä kun jos menee huonoo kuntoo,ei varallisuutta eikä voimia.hän saa ihan ok eläkkeen ja ostaa sitten palvelut.
Kuinka moni apua tarvitseva vanhus kykener sen palvelun ostamaan vaikka rahaa olisikin?
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei fyssarilla ole mitään valtuuksia käskeä hakemaan apuvälineitä tai muutenkaan pakottamaan avuksi vanhukselle.
Ihan ymmärrettävää, että noinkin etäisen ja kaukana asuvan ihmisen kohdalla ei ole tarvetta, eikä halua auttaa.
Sen sijaan en ymmärrä sitä, jos lapset kokevat pakoksi auttaa ikääntyviä vanhempiaan. Jotenkin itse ajattelen sen olevan etuoikeus, että on saanut pitää vanhempansa niin pitkään, että ovat eläke- tai vanhuusiässä.
Luulenpa, että moni nykyihminen ei tajua itse vanhenevansa ja todennäköisesti tarvitsevansa apua lapsiltaan, jotka toki itse on kasvattanut juuri sellaisiksi, jollaisia ovat.
Jos on varaa maksaa yksityiselle, niin sitten nämä ei-auttavat lapset valittavat, kun perintö kuluu hoitomaksuihin.
Suo siellä, vetelä täällä, on vanha sanonta, joka edelleen pitää paikkansa, monessakin asiassa.
Nykyvanhukset eivät tajua tulleensa vanhoiksi, eivätkä tehneet nuorempina mitään järjestelyitä sen suhteen, että toimintakyky laskee. Eivätkä ole pitäneet huolta ihmissuhteistaan omiin aikuisiin lapsiinsa, tai muihin sukulaisiin. Tämä on iso 40-50-luvuilla syntyneiden helmasynti.
Nyt jo parikymppiset säästää eläkettään varten.
Itse olen 43-vuotias. Meille on päivänselvää, että vanhuutta varten säästetään palveluiden ostamista varten ja omakotitalosta luovutaan heti, kun ei saada tätä itse hoidettua. Mitään hiton mökkejä ei hommata vaivoiksi. Kunnossa on testamentti, hoitotahto. Turha lapsia on rankaista siitä, että ei vanhemmat ikääntyy. Se ei ole yllättävä asia, vaan tapahtuu ihan kaikille, jotka saavat elää pitkään.
omakotitalosta luovutaan heti, kun ei saada tätä itse hoidettua.
Se koska omakotitaloa ei saa enää itse hoidettua on aika liukuva käsite ja määritelmä tuntuu myös muuttuvan kun ikää tulee lisää.
Kyllä se määritelmän takaraja menee viimeistään siinä, jos tarvitsee omat lapset talon ja pihan huoltoon, lumitöihin jne. Liukumavaraa on vielä siinä, kauanko itse säästetty raha riittää näiden palveluiden ostamiseen.
Pihi vanhus ei maksa lumitöistä tai palveluista. Siinä joutuu lapset hommiin tai marttyyrivanhus itkee.
Totta, mutta aina ei välttämättä ole kyse pihiydestä. Kyse voi olla siitäkin, että vanhus ei halua, että joku random Pertti tai Pirjo käy nopeasti tekemässä homman ja lähtee sitten pois. Vanhus haluaa seuraa ja mieluiten läheisistään ja siinä samalla sitten hoituu ne hommatkin. Eli kun lumityät on tehty, sen jälkeen voidaan istahtaa yhdessä kahville. Eli vaikka se random Pertti tai Pirjo tekisi homman ilmaiseksikin, niin vanhus ei halua sitäkään.
Miksei vanhus ymmärrä, että vaihtoehdot on että Pertti tekee tai homma jää tekemättä?
Eikä niin, että hän saa päättää omaisensa ajankäytöstä ja tekemisistä.
En tajua tuollaista itsekkyyttä. Kukaan "omista" vanhuksistani ei ole tuollainen. Tietysti seura on niistä mukavaa, mutta ei niillä kenelläkään ole ollut mitään pohjatonta seurankaipuutakaan. Siis edes niistä jotka ovat jo menneet manan majoille, eli ihan loppuun saakka pysyivät samanlaisina kun aina olivat.
Onko nuo syntymäitsekkäitä vai tekeekö joku muistisairaus tuollaista, että muututaan pohjattoman itsekkäiksi?
Sille vanhukselle saattaa loppujen lopuksi olla ihan yks hailee, kuka ne hommat tekee. Ihan sama, tuleeko tehdyksi vai jääkö tekemättä. Hän kaipaa vain läheisiään. Mä tiedostin tämän asian aikoinaan, kun isä halusi mut tekemään asioita, jotka olisi kyllä ihan hyvin voinut tehdä itsekin.
Mutta tosiaan on paljon ihmisiä - siis vanhemmassa ikäluokassa - joille perhe ja sukulaiset on olleet aina se tärkein yhteisö. Ja jos jotain ystäviä on ehkä ollutkin, niin kun tarpeeksi ikää tulee, niin ne ystävätkin ovat jo hoivakodissa tai mullan alla. Eli niitä ihmisiä, joille voisi edes soitella ei enää ole. Paitsi lapset ja lapsenlapset. Maaseudulla sentään naapureieista oli jotain juttuseuraa välillä, mutta ei kaupungeissa kerrostaloissa enää. Porraskäytävässä ehkä tervehdsitään, mutta siinä se.
Mä kyllä uskon, että monen vanhuksen kohdalla on kyse yksinäisyyden tunteesta., Ihan sama, kuinka usein vanhuksen luona käy piipahtamassa joku Ahmed, Safira tai Veeti. Vanha ihminen kaipaa niitä läheisiään, mutta valitettavan moni vanha ihminen vaatimuksillan työntää vaan ne läheisensä kauemmaksi. Surullista.
Tämäpä tämä, mitä suuremmassa määrin. Olet asian ytimessä. Ja tämä kyltymätön kasvava läheisyyden tarve näännyttää lapset.
Voi olla, että lasten aikuistuttua, ollaan erkaannuttu, eletty omillaan puolin ja toisin eikä olla paljon haluttukaan olla paljon tekemisissä. Sitten kun alkaa ilmetä avuntarvetta, ne lapset alkavatkin taas kummasti kiinnostaa siihen hommaan.
Tai toiset vanhemmat ovat olleet yltiöperhekeskeisiä roikkuen koko ikänsä lapsissaan. Halunneet joka juhlapyhän ja synttärit vietettävän heidän knssaan kaikki yhdessä vähän kuten äitini. Tottakai hän voimiensa ja muistinsa heikentyessä yhä enemmän ripustautuu minuun.
Kiitos tästä ketjusta. Muistuttelen jälleen itselleni tärkeysjärjestyksestä: Ykkönen ei ole äitini vaan oma jaksaminen ja terveys, kakkonen on puoliso, kolmas on työ, mielestäni myös omien aikuisten lasteni ja lastenlasteni auttaminen menee vanhuksen edelle. Heissä ovat tulevaisuus, kohta neljä. Vanhus tulee viidentenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
no en ole kykenäiväinen hoitaa esim omaa äitiä kun jos menee huonoo kuntoo,ei varallisuutta eikä voimia.hän saa ihan ok eläkkeen ja ostaa sitten palvelut.
Kuinka moni apua tarvitseva vanhus kykener sen palvelun ostamaan vaikka rahaa olisikin?
Äidin tapauksessa me lapset järjestettiin asiat ja äiti maksoi eläkkeestään ruokahuollon, kotisivun, siivouksen. Lopulta saatiin äiti 24/7 hoivakotiin.
Kannattaa järjestää edunvalvonnat hyvissä ajoin niin kauan kuin vanhus on vielä tolkuissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
no en ole kykenäiväinen hoitaa esim omaa äitiä kun jos menee huonoo kuntoo,ei varallisuutta eikä voimia.hän saa ihan ok eläkkeen ja ostaa sitten palvelut.
Kuinka moni apua tarvitseva vanhus kykener sen palvelun ostamaan vaikka rahaa olisikin?
Äidin tapauksessa me lapset järjestettiin asiat ja äiti maksoi eläkkeestään ruokahuollon, kotisivun, siivouksen. Lopulta saatiin äiti 24/7 hoivakotiin.
Kannattaa järjestää edunvalvonnat hyvissä ajoin niin kauan kuin vanhus on vielä tolkuissaan.
Jokatapauksessa sen edunvalvonnankin joutuu joku hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin ystävällinen, mutta selkeä puhelussa ja pahoittelin, että emme voi auttaa toisiamme enempää asian suhteen. En tiedä, miksi tädin poika ei ole tädin terveystiedoissa yhteyshenkilönä. Yritin etsiä hyvinvointialueen sivuilta lomaketta, jolla voi poistaa itsensä toisen ihmisen terveystiedoista. En löytänyt sellaista. Alan ymmärtää, miksi sellaista ei laiteta tarjolle. Löysin huoli-ilmoituksen, joten täytin sen ja avasin tilanteen avoimeen tekstikenttään.
Ap
Soita vielä sille tädin pojalle jotta varmasti tietää äitinsä tilanteesta.
Itsekin ajattelin ensin, että miksei AP ollut yhteydessä tätinsä poikaan, kunnes tajusin, etten itsekään ole ollut tekemisissä serkkujeni kanssa sitten lapsuusiän 30 vuotta sitten, eikä minulla tosiaankaan ole heidän yhteystietojaan. Tuossa tilanteessa olisi varmaan kannattanut kertoa fysioterapeutille, että tädillä on oma poika, että koittakaapa saada häneen yhteys. Luulisi tädillä olevan poikansa yhteystiedot ja pystyvän ne antamaan, ellei aivan täysin muistisairas ole.
Vierailija kirjoitti:
"Auttamalla vanhempiasi ja laiminlyömällä itseäsi varmistit, että tulet tarvitsemaan apua enemmän ja pidempään kuin jos olisit keskittynyt omaan hyvinvointiinsi. "
Auttamisen tarve harvoin riippuu siitä missä kunnossa ihminen on fyysisesti. Toinen tarvitsee apua heti kun toimintakyky alenee. Toinen taas selviää hyvinkin pitkään vähäiselläkin toimintakyvyllä ilman ulkopuolista apua. Mutuiluun perustuvat väittämäsi ovat lähinnä typeriä.
Niin ja kukas tuota kommentoijaa sitten edes auttaa, kun omalta lapseltaanhan ei voi sitä ainakaan vaatia (tämän ketjun mukaan). Ja yhteiskunnalta ei apua saa. Kaikilla tuskin on varaa palkata apua joka lampunvaihtoon.
Huoli-ilmoituksen jälkeen sossu soittaa valitettavasti sinulle, mutta tässä kohtaa voit selittää oman tilanteen. Ellet ole lisännyt hänen pojan yhteystietoja siis. He järjestävät kotiutumisen, välineet ja hänet laitetaan kotihoidon piiriin todennäköisesti. Kotihoito kulut lasketaan eläkkeestä max.70-80%, sossu tai kotihoito hoitaa tuon edunvalvonnan järjestämisen virallisesti. Toki omasta kokemuksesta kotihoito on melko vasemmalla kädellä tekemistä. Tavoite on vaan tehdä mahdollisimman vähän, jotta vanhus pysyy hengissä. Sinun ei kuitenkaan todellakaan tarvitse olla missään tekemisessä jos et halua. Varsinkin jos sinulla on terveyshaasteita myös. En ole varma, kerroitko ap tästä vai joku muu. Loppuen lopuksi kaikki kyllä hoidetaan vanhukselle Suomessa, ilman omaisiakin. Vaarana vaan on, että jos ei kukaan omainen valvo niin vanhus voidaan valitettavasti jättää heitteille.
Vierailija kirjoitti:
"Mistä yhteiskunta voi tietää milloin kriteerit täytyy jos kenelläkään ei ole veövollisuutta ilmoittaa tai vaatia palvelutarpeen arviota. "
Se on ihan eri kysymys kuin että onko yhteiskunnalla yleensä velvollisuus tarjota palveluita.
"Tässäkin ketjussa käy ilmi että ne palvelut odotetaan vain järjestyvän jostain ilman että läheisten tai kenenkää tarvitsee laittaa tikkuaristiin asian suhteen."
Nykytilanne on se että läheisten pitää tehdä ihan todella kovasti töitä että se yhteiskunta saadaan hoitamaan velvollisuutensa. Yhteiskunta tekee kaikkensa jotta se välttyisi velvollisuudelta.
Miksi me maksamme veroja?
Minä en nähnyt tätiäni koskaan. On jo kuollut. Sama koskee toista setääni.