Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Omaisten velvollisuudet liittyen vanhuksiin?
Sain puhelun liittyen tätiini. Hän on 87v ja kaaduttuaan hän on ollut leikkauksessa ja sen jälkeen siirtymässä ainakin toipumisen ajaksi palveluasumiseen. Kuulin nämä asiat fysioterapeutilta, joka soitti. Kun ihmettelin, onko hänellä lupa kertoa tätini terveystietoja minulle, hän sanoi minun olevan tätini kontaktihenkilönä terveystiedoissa. Ja hänen puhelunsa koski sitä, että omaisen velvollisuus on hakea tädille suunnitellut apuvälineet apuvälinelainaamosta ja viedä ne tädin asumisyksikköön ennen päivä x, jolloin hän tulee opastamaan tätiä niiden käytössä. Kerroin, että.olen kuullut tädistä viimeksi 7kk sitten, asun 250km päässä ja minulla ei ole aikomusta kuljetella apuvälineitä. Fysioterapeutti pahoitteli, että apuvälineiden noudot ja palautukset eivät kuulu fysioterapeutin, vaan omaisten vastuulle. Toistin, että en aio mitään noutaa ja haluan että tietoni poistetaan tädin terveystiedoista. Fysioterapeutti pahoitteli, että hän ei voi tehdä muutosta ja kysyi, että perutaanko fysioterapiakäynti tädin luo. Sanoin, että en aio kommentoida mitenkään etäisen tätini terveysasioita ja päätin puhelun.
Haluaisin kuulla, mitä kaikkea muuta voi kuulua "omaisen" vastuulle? Olin tästä aivan ällikällä lyöty ja pelkään, että pian tulee lisää yhteydenottoja.
Kommentit (614)
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Auttamalla vanhempiasi ja laiminlyömällä itseäsi varmistit, että tulet tarvitsemaan apua enemmän ja pidempään kuin jos olisit keskittynyt omaan hyvinvointiinsi. "
Auttamisen tarve harvoin riippuu siitä missä kunnossa ihminen on fyysisesti. Toinen tarvitsee apua heti kun toimintakyky alenee. Toinen taas selviää hyvinkin pitkään vähäiselläkin toimintakyvyllä ilman ulkopuolista apua. Mutuiluun perustuvat väittämäsi ovat lähinnä typeriä.
Niin ja kukas tuota kommentoijaa sitten edes auttaa, kun omalta lapseltaanhan ei voi sitä ainakaan vaatia (tämän ketjun mukaan). Ja yhteiskunnalta ei apua saa. Kaikilla tuskin on varaa palkata apua joka lampunvaihtoon.
Todennäköisesti ei kukaan jos kukaa ei ilmoita avuntarpeesta sosiaaliviranomaisille. Viranomaiset siinä vaiheessa kun asia on jotenkin selvitetty mikä on todellinen avuntarve ja kuka avun maksaa.
Aikoinaan Vantaan kaupungin seniorityöstä alettiin soittelemaan 75 vuotta täyttäneille vanhuksille ja sopimaan palvelunntarpeenohjaajan käynnistä. . Minusta tällainen oli oikein hyvä juttu. Tottakai sillä vanhuksella oli edelleen itsemääräämisoikeus eikä tarvinnut päästää sosiaalityöntekijää edes käymään, mutta ainakin viranomaisilla oli tiedossa kaupungin vanhukset. Mä olen ehkä vähän turhankin tekoälyuskovainen, mutta kun neljännesvuosisadan olin koodarina, niin uskon siihen, etät jos ja kun joku vanhus lakkaa käymästä netissä ja asioimassa verkkkopankissa, niin ehkä jotain huolenaihetta voisi olla.
Ei niillä sosiaaliviranomaisilla ole resursseja seurata jokaisen 75 vuotta täytyäneen pankkitilejä.
Ja tuossa että seuranta käynti tehdää jossakin tietyssä iässä on se ongelma että jollakin se avuntarve voi olla ajankohtainen 74 vuotiasna tai jollakin vaikkapa 63 vuotiaana, jollakin taas kuukausi kaksi sen jälkeen kun on täyttänyt vaaditun iän ja valvontasoitto on tehty.
Ilmoitukset avuntarpeesta voi tulla käytännössä keneltä tahansa. Syystä tai toisesta henkilö soitaa ensihoidon joka käy asiakkaan kotona. Ensihoitaja huomaa että kaikki ei ole kunnossa ja tekee huoli-ilmoituksen. Se voi olla apteekin henkilkunta joka huomaa että asuakas ei kykene hoitamaan enää asioitaa normaslisti. Se voi olla naapuri joka on huolissaan seinänaapurin pärjäämisestä kun seinänaapurin käytös on jotenkin muuttunut. Se voi olla vaikkapa se pankkivirkailija joka huomaa että kaikki ei ole kohdillaan jne...
En tarkoittanutkaan, että joku sosiaalityöntekijä alkaisi seurata ihmisten pankkitilejä vaan että tietojärjestelmä seuraisi ja lähettäisi havaituista poikkeamista sitten hälytyksen. Olen koodannut useita tämän tapaisia poimintaohjelmia, jotka pyörähtävät automaattisesti kerran vuorokaudessa käyntiin ja hakevat datasta erilaisia tietoja. Jos mitään poikkeavaa ei löytynyt, se oli siinä, mutta jos löytyi, niin niistä poikkeavuuksista lähti sitten ilmoitus. Mulla on mun lapseni, mutta jos ei olisi tai en olisi väleissä heidän kanssaan, niin ihan hyvin voisin antaa jo nyt luvan siihen, että tällainen poimintaohjelma selvittäisi, onko tilitiedoissani jotain huolestuttavaa. 0, jos kaikki kunnossa, ja 1, jos esimerkiksi mitään päivittäistavaraostoksia ei ole ollut vähään aikaan.
On totta - kuten joku jo mainitsikin - miten GDPR ja muut tietosuojavaatimukset istuisi tähän. Mutta meillä on jo nyt tietokantoja, joihin voi muillakin olla pääsy. Tosin tämä yleensä edellyttää asianomaisen suostumusta. Hyvä esimerkki tästä on, kun multa tarvittiin isäni tulotiedot, koska hyvinvointialueen kotihoidon maksu määräytyy asiakkaan tulojen mukaan. Ei mulla ollut hajuakaan isän tuloista eikä Elon Musk ole vielä saanut sateliittiyhteyttä pilven reunalle, jotta olisin voinut kysyä isältä. Mietin, mistähän mä nyt noi tiedot sitten saan, mutta se hyvinvointilueen tyyppi sanoi, että jos annan luvan, niin he saavat ne tiedot kylllä verottajalta ja tulorekisteristä. Annoin luvan eikä mun tarvinnut sen enempää nähdä vaivaa.
Olet ihan oikeassa tuosta, että jonkun pitää tehdä ilmoitus, jotta mitään tapahtuisi. Aina ei ne huoli-ilmoituksetkaan kuitenkaan johda yhtään mihinkään. Ja aina ei ole sitä jokua, joka tekisi mitään. Onhan näitä tapauksia, missä vainaja on ollut puolikin vuotta muumioituneena asunnossaan ja vasta joku huoltomies tullessaan tekemään jotain, on todennut tilanteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Auttamalla vanhempiasi ja laiminlyömällä itseäsi varmistit, että tulet tarvitsemaan apua enemmän ja pidempään kuin jos olisit keskittynyt omaan hyvinvointiinsi. "
Auttamisen tarve harvoin riippuu siitä missä kunnossa ihminen on fyysisesti. Toinen tarvitsee apua heti kun toimintakyky alenee. Toinen taas selviää hyvinkin pitkään vähäiselläkin toimintakyvyllä ilman ulkopuolista apua. Mutuiluun perustuvat väittämäsi ovat lähinnä typeriä.
Niin ja kukas tuota kommentoijaa sitten edes auttaa, kun omalta lapseltaanhan ei voi sitä ainakaan vaatia (tämän ketjun mukaan). Ja yhteiskunnalta ei apua saa. Kaikilla tuskin on varaa palkata apua joka lampunvaihtoon.
Todennäköisesti ei kukaan jos kukaa ei ilmoita avuntarpeesta sosiaaliviranomaisille. Viranomaiset siinä vaiheessa kun asia on jotenkin selvitetty mikä on todellinen avuntarve ja kuka avun maksaa.
Aikoinaan Vantaan kaupungin seniorityöstä alettiin soittelemaan 75 vuotta täyttäneille vanhuksille ja sopimaan palvelunntarpeenohjaajan käynnistä. . Minusta tällainen oli oikein hyvä juttu. Tottakai sillä vanhuksella oli edelleen itsemääräämisoikeus eikä tarvinnut päästää sosiaalityöntekijää edes käymään, mutta ainakin viranomaisilla oli tiedossa kaupungin vanhukset. Mä olen ehkä vähän turhankin tekoälyuskovainen, mutta kun neljännesvuosisadan olin koodarina, niin uskon siihen, etät jos ja kun joku vanhus lakkaa käymästä netissä ja asioimassa verkkkopankissa, niin ehkä jotain huolenaihetta voisi olla.
Ei niillä sosiaaliviranomaisilla ole resursseja seurata jokaisen 75 vuotta täytyäneen pankkitilejä.
Ja tuossa että seuranta käynti tehdää jossakin tietyssä iässä on se ongelma että jollakin se avuntarve voi olla ajankohtainen 74 vuotiasna tai jollakin vaikkapa 63 vuotiaana, jollakin taas kuukausi kaksi sen jälkeen kun on täyttänyt vaaditun iän ja valvontasoitto on tehty.
Ilmoitukset avuntarpeesta voi tulla käytännössä keneltä tahansa. Syystä tai toisesta henkilö soitaa ensihoidon joka käy asiakkaan kotona. Ensihoitaja huomaa että kaikki ei ole kunnossa ja tekee huoli-ilmoituksen. Se voi olla apteekin henkilkunta joka huomaa että asuakas ei kykene hoitamaan enää asioitaa normaslisti. Se voi olla naapuri joka on huolissaan seinänaapurin pärjäämisestä kun seinänaapurin käytös on jotenkin muuttunut. Se voi olla vaikkapa se pankkivirkailija joka huomaa että kaikki ei ole kohdillaan jne...
En tarkoittanutkaan, että joku sosiaalityöntekijä alkaisi seurata ihmisten pankkitilejä vaan että tietojärjestelmä seuraisi ja lähettäisi havaituista poikkeamista sitten hälytyksen. Olen koodannut useita tämän tapaisia poimintaohjelmia, jotka pyörähtävät automaattisesti kerran vuorokaudessa käyntiin ja hakevat datasta erilaisia tietoja. Jos mitään poikkeavaa ei löytynyt, se oli siinä, mutta jos löytyi, niin niistä poikkeavuuksista lähti sitten ilmoitus. Mulla on mun lapseni, mutta jos ei olisi tai en olisi väleissä heidän kanssaan, niin ihan hyvin voisin antaa jo nyt luvan siihen, että tällainen poimintaohjelma selvittäisi, onko tilitiedoissani jotain huolestuttavaa. 0, jos kaikki kunnossa, ja 1, jos esimerkiksi mitään päivittäistavaraostoksia ei ole ollut vähään aikaan.
On totta - kuten joku jo mainitsikin - miten GDPR ja muut tietosuojavaatimukset istuisi tähän. Mutta meillä on jo nyt tietokantoja, joihin voi muillakin olla pääsy. Tosin tämä yleensä edellyttää asianomaisen suostumusta. Hyvä esimerkki tästä on, kun multa tarvittiin isäni tulotiedot, koska hyvinvointialueen kotihoidon maksu määräytyy asiakkaan tulojen mukaan. Ei mulla ollut hajuakaan isän tuloista eikä Elon Musk ole vielä saanut sateliittiyhteyttä pilven reunalle, jotta olisin voinut kysyä isältä. Mietin, mistähän mä nyt noi tiedot sitten saan, mutta se hyvinvointilueen tyyppi sanoi, että jos annan luvan, niin he saavat ne tiedot kylllä verottajalta ja tulorekisteristä. Annoin luvan eikä mun tarvinnut sen enempää nähdä vaivaa.
Olet ihan oikeassa tuosta, että jonkun pitää tehdä ilmoitus, jotta mitään tapahtuisi. Aina ei ne huoli-ilmoituksetkaan kuitenkaan johda yhtään mihinkään. Ja aina ei ole sitä jokua, joka tekisi mitään. Onhan näitä tapauksia, missä vainaja on ollut puolikin vuotta muumioituneena asunnossaan ja vasta joku huoltomies tullessaan tekemään jotain, on todennut tilanteen.
eikös sitä ole sellaisia sänkyjäkin, jotka ilmoittavat jos kukaan ei ole liikkunut sängyssä tiettyyn aikaan? Mutta tietysti omaisille nekin ilmoitukset sitten menevät ja omaisten vastuulla on toimia siitä eteenpäin.
Sain juuri kuulla, että turvarannekkeisiin liittyvissä sopimuksissa on kirjoitettu niin, että ensisijaisesti rannekkeeseen tallennetaan omaisten numerot hälytyksiä varten ja vasta toissijaisesti menevät sitten jonnekin turvakeskukseen tai kotihoitoon. Kyllä siinäkin on melkoinen oletus omaisia kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei fyssarilla ole mitään valtuuksia käskeä hakemaan apuvälineitä tai muutenkaan pakottamaan avuksi vanhukselle.
Ihan ymmärrettävää, että noinkin etäisen ja kaukana asuvan ihmisen kohdalla ei ole tarvetta, eikä halua auttaa.
Sen sijaan en ymmärrä sitä, jos lapset kokevat pakoksi auttaa ikääntyviä vanhempiaan. Jotenkin itse ajattelen sen olevan etuoikeus, että on saanut pitää vanhempansa niin pitkään, että ovat eläke- tai vanhuusiässä.
Luulenpa, että moni nykyihminen ei tajua itse vanhenevansa ja todennäköisesti tarvitsevansa apua lapsiltaan, jotka toki itse on kasvattanut juuri sellaisiksi, jollaisia ovat.
Jos on varaa maksaa yksityiselle, niin sitten nämä ei-auttavat lapset valittavat, kun perintö kuluu hoitomaksuihin.
Suo siellä, vetelä täällä, on vanha sanonta, joka edelleen pitää paikkansa, monessakin asiassa.
Nykyvanhukset eivät tajua tulleensa vanhoiksi, eivätkä tehneet nuorempina mitään järjestelyitä sen suhteen, että toimintakyky laskee. Eivätkä ole pitäneet huolta ihmissuhteistaan omiin aikuisiin lapsiinsa, tai muihin sukulaisiin. Tämä on iso 40-50-luvuilla syntyneiden helmasynti.
Nyt jo parikymppiset säästää eläkettään varten.
Itse olen 43-vuotias. Meille on päivänselvää, että vanhuutta varten säästetään palveluiden ostamista varten ja omakotitalosta luovutaan heti, kun ei saada tätä itse hoidettua. Mitään hiton mökkejä ei hommata vaivoiksi. Kunnossa on testamentti, hoitotahto. Turha lapsia on rankaista siitä, että ei vanhemmat ikääntyy. Se ei ole yllättävä asia, vaan tapahtuu ihan kaikille, jotka saavat elää pitkään.
omakotitalosta luovutaan heti, kun ei saada tätä itse hoidettua.
Se koska omakotitaloa ei saa enää itse hoidettua on aika liukuva käsite ja määritelmä tuntuu myös muuttuvan kun ikää tulee lisää.
Kyllä se määritelmän takaraja menee viimeistään siinä, jos tarvitsee omat lapset talon ja pihan huoltoon, lumitöihin jne. Liukumavaraa on vielä siinä, kauanko itse säästetty raha riittää näiden palveluiden ostamiseen.
Pihi vanhus ei maksa lumitöistä tai palveluista. Siinä joutuu lapset hommiin tai marttyyrivanhus itkee.
Totta, mutta aina ei välttämättä ole kyse pihiydestä. Kyse voi olla siitäkin, että vanhus ei halua, että joku random Pertti tai Pirjo käy nopeasti tekemässä homman ja lähtee sitten pois. Vanhus haluaa seuraa ja mieluiten läheisistään ja siinä samalla sitten hoituu ne hommatkin. Eli kun lumityät on tehty, sen jälkeen voidaan istahtaa yhdessä kahville. Eli vaikka se random Pertti tai Pirjo tekisi homman ilmaiseksikin, niin vanhus ei halua sitäkään.
Miksei vanhus ymmärrä, että vaihtoehdot on että Pertti tekee tai homma jää tekemättä?
Eikä niin, että hän saa päättää omaisensa ajankäytöstä ja tekemisistä.
En tajua tuollaista itsekkyyttä. Kukaan "omista" vanhuksistani ei ole tuollainen. Tietysti seura on niistä mukavaa, mutta ei niillä kenelläkään ole ollut mitään pohjatonta seurankaipuutakaan. Siis edes niistä jotka ovat jo menneet manan majoille, eli ihan loppuun saakka pysyivät samanlaisina kun aina olivat.
Onko nuo syntymäitsekkäitä vai tekeekö joku muistisairaus tuollaista, että muututaan pohjattoman itsekkäiksi?
Jos persoonassa on minkäänlaista rajattomuutta, se ominaisuus räjähtää käsiin ikääntymisen myötä. Muistisairaus aiheutta kognitiivisen heikentymisen myötä voimakasta turvattomuuden tunnetta. Vanhus kokee samaa tarvitsevuutta kuin pieni lapsi, ja kognitiiviset kyvytkin ovat samaa tasoa, mutta ei ole hoivaajaa. Syntyy helposti odotus ja kaipuu siihen, että oma lapsi tulee vanhuksen kotiin ja elämänpiiriin uudeksi äidiksi.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Auttamalla vanhempiasi ja laiminlyömällä itseäsi varmistit, että tulet tarvitsemaan apua enemmän ja pidempään kuin jos olisit keskittynyt omaan hyvinvointiinsi. "
Auttamisen tarve harvoin riippuu siitä missä kunnossa ihminen on fyysisesti. Toinen tarvitsee apua heti kun toimintakyky alenee. Toinen taas selviää hyvinkin pitkään vähäiselläkin toimintakyvyllä ilman ulkopuolista apua. Mutuiluun perustuvat väittämäsi ovat lähinnä typeriä.
Niin ja kukas tuota kommentoijaa sitten edes auttaa, kun omalta lapseltaanhan ei voi sitä ainakaan vaatia (tämän ketjun mukaan). Ja yhteiskunnalta ei apua saa. Kaikilla tuskin on varaa palkata apua joka lampunvaihtoon.
Todennäköisesti ei kukaan jos kukaa ei ilmoita avuntarpeesta sosiaaliviranomaisille. Viranomaiset siinä vaiheessa kun asia on jotenkin selvitetty mikä on todellinen avuntarve ja kuka avun maksaa.
Aikoinaan Vantaan kaupungin seniorityöstä alettiin soittelemaan 75 vuotta täyttäneille vanhuksille ja sopimaan palvelunntarpeenohjaajan käynnistä. . Minusta tällainen oli oikein hyvä juttu. Tottakai sillä vanhuksella oli edelleen itsemääräämisoikeus eikä tarvinnut päästää sosiaalityöntekijää edes käymään, mutta ainakin viranomaisilla oli tiedossa kaupungin vanhukset. Mä olen ehkä vähän turhankin tekoälyuskovainen, mutta kun neljännesvuosisadan olin koodarina, niin uskon siihen, etät jos ja kun joku vanhus lakkaa käymästä netissä ja asioimassa verkkkopankissa, niin ehkä jotain huolenaihetta voisi olla.
Ei niillä sosiaaliviranomaisilla ole resursseja seurata jokaisen 75 vuotta täytyäneen pankkitilejä.
Ja tuossa että seuranta käynti tehdää jossakin tietyssä iässä on se ongelma että jollakin se avuntarve voi olla ajankohtainen 74 vuotiasna tai jollakin vaikkapa 63 vuotiaana, jollakin taas kuukausi kaksi sen jälkeen kun on täyttänyt vaaditun iän ja valvontasoitto on tehty.
Ilmoitukset avuntarpeesta voi tulla käytännössä keneltä tahansa. Syystä tai toisesta henkilö soitaa ensihoidon joka käy asiakkaan kotona. Ensihoitaja huomaa että kaikki ei ole kunnossa ja tekee huoli-ilmoituksen. Se voi olla apteekin henkilkunta joka huomaa että asuakas ei kykene hoitamaan enää asioitaa normaslisti. Se voi olla naapuri joka on huolissaan seinänaapurin pärjäämisestä kun seinänaapurin käytös on jotenkin muuttunut. Se voi olla vaikkapa se pankkivirkailija joka huomaa että kaikki ei ole kohdillaan jne...
En tarkoittanutkaan, että joku sosiaalityöntekijä alkaisi seurata ihmisten pankkitilejä vaan että tietojärjestelmä seuraisi ja lähettäisi havaituista poikkeamista sitten hälytyksen. Olen koodannut useita tämän tapaisia poimintaohjelmia, jotka pyörähtävät automaattisesti kerran vuorokaudessa käyntiin ja hakevat datasta erilaisia tietoja. Jos mitään poikkeavaa ei löytynyt, se oli siinä, mutta jos löytyi, niin niistä poikkeavuuksista lähti sitten ilmoitus. Mulla on mun lapseni, mutta jos ei olisi tai en olisi väleissä heidän kanssaan, niin ihan hyvin voisin antaa jo nyt luvan siihen, että tällainen poimintaohjelma selvittäisi, onko tilitiedoissani jotain huolestuttavaa. 0, jos kaikki kunnossa, ja 1, jos esimerkiksi mitään päivittäistavaraostoksia ei ole ollut vähään aikaan.
On totta - kuten joku jo mainitsikin - miten GDPR ja muut tietosuojavaatimukset istuisi tähän. Mutta meillä on jo nyt tietokantoja, joihin voi muillakin olla pääsy. Tosin tämä yleensä edellyttää asianomaisen suostumusta. Hyvä esimerkki tästä on, kun multa tarvittiin isäni tulotiedot, koska hyvinvointialueen kotihoidon maksu määräytyy asiakkaan tulojen mukaan. Ei mulla ollut hajuakaan isän tuloista eikä Elon Musk ole vielä saanut sateliittiyhteyttä pilven reunalle, jotta olisin voinut kysyä isältä. Mietin, mistähän mä nyt noi tiedot sitten saan, mutta se hyvinvointilueen tyyppi sanoi, että jos annan luvan, niin he saavat ne tiedot kylllä verottajalta ja tulorekisteristä. Annoin luvan eikä mun tarvinnut sen enempää nähdä vaivaa.
Olet ihan oikeassa tuosta, että jonkun pitää tehdä ilmoitus, jotta mitään tapahtuisi. Aina ei ne huoli-ilmoituksetkaan kuitenkaan johda yhtään mihinkään. Ja aina ei ole sitä jokua, joka tekisi mitään. Onhan näitä tapauksia, missä vainaja on ollut puolikin vuotta muumioituneena asunnossaan ja vasta joku huoltomies tullessaan tekemään jotain, on todennut tilanteen.
eikös sitä ole sellaisia sänkyjäkin, jotka ilmoittavat jos kukaan ei ole liikkunut sängyssä tiettyyn aikaan? Mutta tietysti omaisille nekin ilmoitukset sitten menevät ja omaisten vastuulla on toimia siitä eteenpäin.
Sain juuri kuulla, että turvarannekkeisiin liittyvissä sopimuksissa on kirjoitettu niin, että ensisijaisesti rannekkeeseen tallennetaan omaisten numerot hälytyksiä varten ja vasta toissijaisesti menevät sitten jonnekin turvakeskukseen tai kotihoitoon. Kyllä siinäkin on melkoinen oletus omaisia kohtaan.
Mun isälläni oli viimeiset 3 vuotta hyvinvointialueelta turvaranneke ja ei kyllä ollut mitään sellaista, että yhteydenotot olisi tulleet mulle tai siskolleni. Ehkä se sitten on tosiaan kiinni siitä, millaisen sopimuksen tekee. Ei me edes tiedetty, miten usein turvapalvelu oli siellä käynyt, kun isä kompuroi eikä päässyt omin avuin ylös. Vasta ihan viimeisinä kuukausina, kun siskoni alkoi hoitaa isän laskujenmaksut, tuokin selvisi. Että niitä käyntejä oli ollutkin aika paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun vanhemmat tai jompikumpi ovat jo ysikymppisiä ja itse eläkkeellä, niin vieläkö pitää hoitaa ja siivota heille . Oma eläkeikä menee hoivaamiseen , palvelemiseen. Ja sairastuu itse lopulta. Hups vaan oma vanhuus meni siinä. Harrastuksista ym viis.
Pahempi tilanne on heillä, jotka joutuvat hoitajan rooliin työikäisinä ja perheellisinä.
Lapset eivät ole vastuussa vanhemmistaan. Lapset eivät ole pyytäneet lupaa syntyä maailmaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Surullista, että et tunne empatiaa yksinäistä ihmistä kohtaan, jolla ei ole ketään muuta kuollessaan kuin sinut.
Minun äitini takuulla piehtaroi tuossa ajatuksessa joka ikinen päivä. Ei, en tunne empatiaa. En vähääkään. Surullista on, että totaaliyksinäinen ihminen ei koskaan opi etsimään syytä yksinäisyyteensä itsestään.
Ei kannata vertailla tilanteita, kenellä pahempi. On tuhannella eri tavalla hankalia tilanteita nuoremmilla ja vanhemmilla vanhusten läheisillä. Aikaa ja voimia ei ole kellään rajattomasti.
En tiedä, miten tämä ikinä ratkaistaisiin. Määrärahoja vanhustenhuoltoon ei ilmeisesti enempää ole laittaa. Valtionvelka 200 miljardia.
Olisiko kaikille nuorille asetettava asepalvelus/siviilipalvelus pakolliseksi? Kuluja siitäkin kyllä tulisi. Nuoret voisivat suorittaa siviilipalveluksen vanhuspalvelussa saattajina lääkärikäynneillä, hakea apuvälineitä, kuljetella sinne ja tänne. Olla lisäapuna ja tarjoamassa virikkeitä kuten ulkoilua ja seuraa vanhustenhuollossa. Vähän kuin entisajan sairaanhoidon harjoittelijan tittelillä tai potilasavustajan nimikkeellä sekä sairaaloissa, ympärivuorokautisessa palveluasumisessa ja kotihoidossa.
Kannustaisin myös perheitä tekemään enemmän lapsia. Olisi sitten itsellä vanhana isompi mahdollisuus siihen, että joku on edes hiukan huolehtimassa.
Ruotsin mallin mukainen osa-aika työ pitäisi olla myös työntekijälle sallia elämäntilanteen niin vaatiessa. Vaikka se varsinkin naisten eläkekertymää pienentää.
Ja joku Lampaan kehittelemä hälytysjärjestelmä, joka ottaisi kiinni hiljaiset hädänalaiset, olisi tarpeellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hyvä tieto on että jos merkitset jonkun omaisen nimen niin yhteiskunta ei ota vastuuta kun sairastut tai kuolet vaan ko henkilö joutuu kaiken hoitamaan, minä en anna yhdenkään sukulaiseni nimeä mihinkään niin säästyvät sukulaiset niistä toimenpiteistä t: lapseton vanhus
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lähiomaiseksi voi merkitä kenet haluaa?
Tekoäly vastaa:
"Lähiomaiseksi voi merkitä kenet tahansa, koska Suomen laissa ei ole yhtä tiukkaa tai virallista määritelmää sille, kuka "lähiomainen" on. Toisin kuin lakisääteiset sukulaissuhteet (kuten perilliset tai lähiomaiset perintökaaressa), hoitotahdossa, potilastiedoissa tai hätätilanteissa käytettävä lähiomainen on ennen kaikkea luottamushenkilö."
Miksi henkilö voi itse määritellä se kenelle tietoja esim. terveydentilasta luovutetaan?
Miksi henkilö ei halua näitä ttietoja luivutettavan esimerkiksi puolisollee?
Uskoisin, että kuka tahansa meistä mieluiten ilmoittaa lähiomaiseksi henkilön, johon luottaa. Sama koskee terveystietojen luovutusta ja se nyt vielä puuttuisi, että itse ei saisi määritellä kenelle salassa pidettäviä tietoja annetaan. Yleensä on syynsä, miksi jollekin henkilölle ei halua annettavan tietoja, jos kuitenkin haluaa saada näitä tietoja, kannattaa ottaa yhteyttä asianomaiseen ja, jos hänen kuntonsa sen sallii, yrittää sopia asiasta hänen kanssaan.
Nykyään taitaa olla isolla osalla eläkeläisistä edunvalvontavaltuutukset ja hoitotahdot tehtynä ja omat kopiot on annettu asianomaisille, joten isommilta yllätyksiltä säästyttäneen jatkossa enenevässä määrin.
Yllätykset (jos niitä sellaisiksi haluua kutsua) todennäköisesti vain lisääntyvät tulevaisuudessa. Avioerot ja perheen hajoamiset on nykyisin niin tavallisia että aina henkilö ei itsekään ole selvillä kenet yhteystietoihin pitäisi laittaa. Epätavallista ei ole että sieltä löytyy esim lapset vaikka henkilö ei ole heidän kanssaa todellisuudessa ollut tekemisissä vuosikymmeniin. Tai sitten esim. sitä nykyistä kumppania ei vain haluta yhteystietoihin laittaa kosla hänelle ei haluta terveystietoja kerottavan.
Ei tekemisissä lapsiensa kanssa, ei halua kumppanin saavan tietää terveystietoja, ei tiedä ketkä ovat omia lähiomaisia? Nyt kuulostaa jo aika moni oudolta.
Mikä siinä kuulostaa oudolle? Vanhemmat on eronneet. Isä ja lapset eivät ole pitäneet yhteyttä toisiinsa mutta syystä tai toisesta ne lapset edelleen löytyy yhteystiedoista. Kun tulee hetki jolloin heihin otetaan yhteyttä he ilmoitaa että " ei kiinnosta" ovat olleet isänsä kanssa tekemisissä viimeksi parikymmentä vuotta sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lähiomaiseksi voi merkitä kenet haluaa?
Tekoäly vastaa:
"Lähiomaiseksi voi merkitä kenet tahansa, koska Suomen laissa ei ole yhtä tiukkaa tai virallista määritelmää sille, kuka "lähiomainen" on. Toisin kuin lakisääteiset sukulaissuhteet (kuten perilliset tai lähiomaiset perintökaaressa), hoitotahdossa, potilastiedoissa tai hätätilanteissa käytettävä lähiomainen on ennen kaikkea luottamushenkilö."
Miksi henkilö voi itse määritellä se kenelle tietoja esim. terveydentilasta luovutetaan?
Miksi henkilö ei halua näitä ttietoja luivutettavan esimerkiksi puolisollee?
Uskoisin, että kuka tahansa meistä mieluiten ilmoittaa lähiomaiseksi henkilön, johon luottaa. Sama koskee terveystietojen luovutusta ja se nyt vielä puuttuisi, että itse ei saisi määritellä kenelle salassa pidettäviä tietoja annetaan. Yleensä on syynsä, miksi jollekin henkilölle ei halua annettavan tietoja, jos kuitenkin haluaa saada näitä tietoja, kannattaa ottaa yhteyttä asianomaiseen ja, jos hänen kuntonsa sen sallii, yrittää sopia asiasta hänen kanssaan.
Nykyään taitaa olla isolla osalla eläkeläisistä edunvalvontavaltuutukset ja hoitotahdot tehtynä ja omat kopiot on annettu asianomaisille, joten isommilta yllätyksiltä säästyttäneen jatkossa enenevässä määrin.
Yllätykset (jos niitä sellaisiksi haluua kutsua) todennäköisesti vain lisääntyvät tulevaisuudessa. Avioerot ja perheen hajoamiset on nykyisin niin tavallisia että aina henkilö ei itsekään ole selvillä kenet yhteystietoihin pitäisi laittaa. Epätavallista ei ole että sieltä löytyy esim lapset vaikka henkilö ei ole heidän kanssaa todellisuudessa ollut tekemisissä vuosikymmeniin. Tai sitten esim. sitä nykyistä kumppania ei vain haluta yhteystietoihin laittaa kosla hänelle ei haluta terveystietoja kerottavan.
Ei tekemisissä lapsiensa kanssa, ei halua kumppanin saavan tietää terveystietoja, ei tiedä ketkä ovat omia lähiomaisia? Nyt kuulostaa jo aika moni oudolta.
Mikä siinä kuulostaa oudolle? Vanhemmat on eronneet. Isä ja lapset eivät ole pitäneet yhteyttä toisiinsa mutta syystä tai toisesta ne lapset edelleen löytyy yhteystiedoista. Kun tulee hetki jolloin heihin otetaan yhteyttä he ilmoitaa että " ei kiinnosta" ovat olleet isänsä kanssa tekemisissä viimeksi parikymmentä vuotta sitten.
Ei isä eroa lapsistaan vaikka eroaa lasten äidistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lähiomaiseksi voi merkitä kenet haluaa?
Tekoäly vastaa:
"Lähiomaiseksi voi merkitä kenet tahansa, koska Suomen laissa ei ole yhtä tiukkaa tai virallista määritelmää sille, kuka "lähiomainen" on. Toisin kuin lakisääteiset sukulaissuhteet (kuten perilliset tai lähiomaiset perintökaaressa), hoitotahdossa, potilastiedoissa tai hätätilanteissa käytettävä lähiomainen on ennen kaikkea luottamushenkilö."
Miksi henkilö voi itse määritellä se kenelle tietoja esim. terveydentilasta luovutetaan?
Miksi henkilö ei halua näitä ttietoja luivutettavan esimerkiksi puolisollee?
Uskoisin, että kuka tahansa meistä mieluiten ilmoittaa lähiomaiseksi henkilön, johon luottaa. Sama koskee terveystietojen luovutusta ja se nyt vielä puuttuisi, että itse ei saisi määritellä kenelle salassa pidettäviä tietoja annetaan. Yleensä on syynsä, miksi jollekin henkilölle ei halua annettavan tietoja, jos kuitenkin haluaa saada näitä tietoja, kannattaa ottaa yhteyttä asianomaiseen ja, jos hänen kuntonsa sen sallii, yrittää sopia asiasta hänen kanssaan.
Nykyään taitaa olla isolla osalla eläkeläisistä edunvalvontavaltuutukset ja hoitotahdot tehtynä ja omat kopiot on annettu asianomaisille, joten isommilta yllätyksiltä säästyttäneen jatkossa enenevässä määrin.
Yllätykset (jos niitä sellaisiksi haluua kutsua) todennäköisesti vain lisääntyvät tulevaisuudessa. Avioerot ja perheen hajoamiset on nykyisin niin tavallisia että aina henkilö ei itsekään ole selvillä kenet yhteystietoihin pitäisi laittaa. Epätavallista ei ole että sieltä löytyy esim lapset vaikka henkilö ei ole heidän kanssaa todellisuudessa ollut tekemisissä vuosikymmeniin. Tai sitten esim. sitä nykyistä kumppania ei vain haluta yhteystietoihin laittaa kosla hänelle ei haluta terveystietoja kerottavan.
Ei tekemisissä lapsiensa kanssa, ei halua kumppanin saavan tietää terveystietoja, ei tiedä ketkä ovat omia lähiomaisia? Nyt kuulostaa jo aika moni oudolta.
Mikä siinä kuulostaa oudolle? Vanhemmat on eronneet. Isä ja lapset eivät ole pitäneet yhteyttä toisiinsa mutta syystä tai toisesta ne lapset edelleen löytyy yhteystiedoista. Kun tulee hetki jolloin heihin otetaan yhteyttä he ilmoitaa että " ei kiinnosta" ovat olleet isänsä kanssa tekemisissä viimeksi parikymmentä vuotta sitten.
Vielä oudompaa on, että tähän isään voidaan ottaa yhteyttä, kun lapsi on sairaalassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei fyssarilla ole mitään valtuuksia käskeä hakemaan apuvälineitä tai muutenkaan pakottamaan avuksi vanhukselle.
Ihan ymmärrettävää, että noinkin etäisen ja kaukana asuvan ihmisen kohdalla ei ole tarvetta, eikä halua auttaa.
Sen sijaan en ymmärrä sitä, jos lapset kokevat pakoksi auttaa ikääntyviä vanhempiaan. Jotenkin itse ajattelen sen olevan etuoikeus, että on saanut pitää vanhempansa niin pitkään, että ovat eläke- tai vanhuusiässä.
Luulenpa, että moni nykyihminen ei tajua itse vanhenevansa ja todennäköisesti tarvitsevansa apua lapsiltaan, jotka toki itse on kasvattanut juuri sellaisiksi, jollaisia ovat.
Jos on varaa maksaa yksityiselle, niin sitten nämä ei-auttavat lapset valittavat, kun perintö kuluu hoitomaksuihin.
Suo siellä, vetelä täällä, on vanha sanonta, joka edelleen pitää paikkansa, monessakin asiassa.
Itse asiassa se, ettei auta vanhempiaan omien voimiensa äärirajoille voi kummuta erittäin hyvin sen oman kuolevaisuuden ja vanhenemisen tiedostamisesta.
Siinä vaiheessa kun vanhemmat alkavat nykyään tarvita apua, lapset ovat siinä viidenkympin korvilla, ehkä jo paljonkin yli. Siinä vaiheessa huomaa, että työtä ei jaksa, arkea ei jaksa, ellei pidä itsestään huolta. Ja jokainen tiedostava ihminen tietää myös, että keski-iässä valitaan millainen se oma vanhuus tulee olemaan. Tämä tarkoittaa paitsi terveellistä ravintoa, myös riittävää lepoa ja riittävää aerobista ja lihaskuntoharjoittelua.
JOS tahtoo ettei ole itse vanhana kovin pahaksi taakaksi omille lapsilleen, on pikku pakko keski-iässä ruveta priorisoimaan oma hyvinvointi ja omat voimavarat ja itsestä huolen pitäminen.
Puhumattakaan siitä, että meillä on velvollisuuksia myös työyhteisöämme kohtaan. Ei käy laatuun, että työtoveri joutuu paikkailemaan jälkiäni jos minä silmät ristissä teen sutta ja sekundaa kun olen käyttänyt voimani vanhempieni auttamiseen.
Meillä on velvollisuuksia myös lapsiamme kohtaan, joilla saattaa ruveta olemaan omia lapsia tässä kohtaa ja tarvitsevat apua. Puhumattakaan puolisosta. Se tuntuu usein unohtuvan, että ei kenelläkään ole oikeutta pilata onnellista perhe-elämää sillä, että hyysää kaiket liikenevät ajat vanhoja vanhempiaan. Se on väärin myös mahdollisesti kotona asuvia lapsia kohtaan, että luodaan kiirettä eikä rauhallista yhteistä aikaa.
Aika usein se vanhempien auttaminen kumpuaa vain syyllisyydestä ja sentimentaalisuudesta, ei todellisesta rakkaudesta tai velvollisuudentunteesta. Koska niitä velvollisuuksia on kovin paljon. Myös itseä kohtaan.
Itse ainakin näen että ensimmäinen velvollisuuteni on tässä iässä huolehtia itsestäni niin, että olisin itse mahdollisimman vähän riesaksi muille. Se on vähintä, mitä ihminen voi tehdä. Sitten jos voimia jää, voi miettiä ketä auttaa ja minkä verran. Mutta sanomattakin on selvää, että puoliso menee vanhempieni edelle -tähän käsketään jo Isossa Kirjassa, mies erotkoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa jne. Työ menee vanhempien edelle, koska se työ elättää minut, etten ole taakkana yhteiskunnalle, ja olisi väärin lisätä työtovereiden taakkaa tulemalla töihin liian uupuneena, kuten jo sanoin.
Minusta sinä voisit vähän rentoutua ja lopettaa suorittamisen. Tuli stressi jo kun luin tuota sun tekstiä.
Mielenkiintoinen maailman kuva sinulla, että näet apua tarvitsevat ihmiset "rasitteena" tai taakkana yhteiskunnalle. Kylmät arvot.
Mielenkiintoinen maailmankuva sinulla. Ensin valitetaan, miten ihmisillä on vain oikeuksia, ei velvollisuuksia, kun ei auteta vanhuksia. Sitten kun joku listaa velvollisuutensa ja miten ne priorisoi, se onkin liikaa pingottamista ja stressaavaa.
Tiedoksesi, se että jokin asia on velvollisuus, ei tarkoita että sen suorittamisesta ei voisi saada iloa ja tyydytystä. Oman lapsen hoitaminen esimerkiksi on mitä vastuullisin velvollisuus, ja harva meistä silti kärsii antaessaan vauvalle rintaa, päinvastoin. Velvollisuudesta ei mitenkään väistämättä seuraa stressiä.
Ja tottakai ihminen, joka ei "vedä omaa painoaan" on taakka sekä läheisilleen että yhteiskunnalle. Jos ottaa enemmän kuin antaa. Miten asia muuten voisi ollakaan? En sanonut, etteikö niistä silti pitäisi jollain tavalla pitää huolta. Jos sanoisin, että ei pidä, voisit ajatella että arvoni ovat kylmät. Mutta se, että näen taakan taakkana ei itse asiassa kerro arvoistani yhtään mitään. Se kertoo, miten minä siihen taakankantoon suhtaudun.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka tekniikka on valvontaa onkin olemassa, meidän lainsäädäntö tuskin taipuu siihen että kaikkea voisi ilman perusteita valvoa. Moniko haluaa että viranomaisilla on tiedossa oletko käyttänyt pankkitiliä viimeksi viikko vai kaks kuukautta sitten.
Hyvät perusteet pitää olla myös siihen että sosiaaliviranomainen voi tehdä kotikäynnin. Automaattisesti siihen ei riitä se että on tehty huoli-ilmoitus ja henkilöön ei saada yhteyttä puhelimella. Hänellä ei ole ehkä puhelinta jonka numero olisi viranomaisten tiefossa tai sitten hän vain ei syystä tai toisesta vastaa vieraaseen numeroon.
Sitten pitää vielä uskoa, että siihen reagoidaan.
Itsestäni on tehty huoli-ilmoitus ja siihen reagoitiin vasta, kun valitettiin siitä suoraan hyvinvointialueelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun vanhemmat tai jompikumpi ovat jo ysikymppisiä ja itse eläkkeellä, niin vieläkö pitää hoitaa ja siivota heille . Oma eläkeikä menee hoivaamiseen , palvelemiseen. Ja sairastuu itse lopulta. Hups vaan oma vanhuus meni siinä. Harrastuksista ym viis.
Sehän on heidän ongelmansa se siivous. Voit auttaa hankkimaan siivoojan. Ja katsot, että tekevät kotitalousvähennykset.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Auttamalla vanhempiasi ja laiminlyömällä itseäsi varmistit, että tulet tarvitsemaan apua enemmän ja pidempään kuin jos olisit keskittynyt omaan hyvinvointiinsi. "
Auttamisen tarve harvoin riippuu siitä missä kunnossa ihminen on fyysisesti. Toinen tarvitsee apua heti kun toimintakyky alenee. Toinen taas selviää hyvinkin pitkään vähäiselläkin toimintakyvyllä ilman ulkopuolista apua. Mutuiluun perustuvat väittämäsi ovat lähinnä typeriä.
Niin ja kukas tuota kommentoijaa sitten edes auttaa, kun omalta lapseltaanhan ei voi sitä ainakaan vaatia (tämän ketjun mukaan). Ja yhteiskunnalta ei apua saa. Kaikilla tuskin on varaa palkata apua joka lampunvaihtoon.
Todennäköisesti ei kukaan jos kukaa ei ilmoita avuntarpeesta sosiaaliviranomaisille. Viranomaiset siinä vaiheessa kun asia on jotenkin selvitetty mikä on todellinen avuntarve ja kuka avun maksaa.
Aikoinaan Vantaan kaupungin seniorityöstä alettiin soittelemaan 75 vuotta täyttäneille vanhuksille ja sopimaan palvelunntarpeenohjaajan käynnistä. . Minusta tällainen oli oikein hyvä juttu. Tottakai sillä vanhuksella oli edelleen itsemääräämisoikeus eikä tarvinnut päästää sosiaalityöntekijää edes käymään, mutta ainakin viranomaisilla oli tiedossa kaupungin vanhukset. Mä olen ehkä vähän turhankin tekoälyuskovainen, mutta kun neljännesvuosisadan olin koodarina, niin uskon siihen, etät jos ja kun joku vanhus lakkaa käymästä netissä ja asioimassa verkkkopankissa, niin ehkä jotain huolenaihetta voisi olla.
Ei niillä sosiaaliviranomaisilla ole resursseja seurata jokaisen 75 vuotta täytyäneen pankkitilejä.
Ja tuossa että seuranta käynti tehdää jossakin tietyssä iässä on se ongelma että jollakin se avuntarve voi olla ajankohtainen 74 vuotiasna tai jollakin vaikkapa 63 vuotiaana, jollakin taas kuukausi kaksi sen jälkeen kun on täyttänyt vaaditun iän ja valvontasoitto on tehty.
Ilmoitukset avuntarpeesta voi tulla käytännössä keneltä tahansa. Syystä tai toisesta henkilö soitaa ensihoidon joka käy asiakkaan kotona. Ensihoitaja huomaa että kaikki ei ole kunnossa ja tekee huoli-ilmoituksen. Se voi olla apteekin henkilkunta joka huomaa että asuakas ei kykene hoitamaan enää asioitaa normaslisti. Se voi olla naapuri joka on huolissaan seinänaapurin pärjäämisestä kun seinänaapurin käytös on jotenkin muuttunut. Se voi olla vaikkapa se pankkivirkailija joka huomaa että kaikki ei ole kohdillaan jne...
En tarkoittanutkaan, että joku sosiaalityöntekijä alkaisi seurata ihmisten pankkitilejä vaan että tietojärjestelmä seuraisi ja lähettäisi havaituista poikkeamista sitten hälytyksen. Olen koodannut useita tämän tapaisia poimintaohjelmia, jotka pyörähtävät automaattisesti kerran vuorokaudessa käyntiin ja hakevat datasta erilaisia tietoja. Jos mitään poikkeavaa ei löytynyt, se oli siinä, mutta jos löytyi, niin niistä poikkeavuuksista lähti sitten ilmoitus. Mulla on mun lapseni, mutta jos ei olisi tai en olisi väleissä heidän kanssaan, niin ihan hyvin voisin antaa jo nyt luvan siihen, että tällainen poimintaohjelma selvittäisi, onko tilitiedoissani jotain huolestuttavaa. 0, jos kaikki kunnossa, ja 1, jos esimerkiksi mitään päivittäistavaraostoksia ei ole ollut vähään aikaan.
On totta - kuten joku jo mainitsikin - miten GDPR ja muut tietosuojavaatimukset istuisi tähän. Mutta meillä on jo nyt tietokantoja, joihin voi muillakin olla pääsy. Tosin tämä yleensä edellyttää asianomaisen suostumusta. Hyvä esimerkki tästä on, kun multa tarvittiin isäni tulotiedot, koska hyvinvointialueen kotihoidon maksu määräytyy asiakkaan tulojen mukaan. Ei mulla ollut hajuakaan isän tuloista eikä Elon Musk ole vielä saanut sateliittiyhteyttä pilven reunalle, jotta olisin voinut kysyä isältä. Mietin, mistähän mä nyt noi tiedot sitten saan, mutta se hyvinvointilueen tyyppi sanoi, että jos annan luvan, niin he saavat ne tiedot kylllä verottajalta ja tulorekisteristä. Annoin luvan eikä mun tarvinnut sen enempää nähdä vaivaa.
Olet ihan oikeassa tuosta, että jonkun pitää tehdä ilmoitus, jotta mitään tapahtuisi. Aina ei ne huoli-ilmoituksetkaan kuitenkaan johda yhtään mihinkään. Ja aina ei ole sitä jokua, joka tekisi mitään. Onhan näitä tapauksia, missä vainaja on ollut puolikin vuotta muumioituneena asunnossaan ja vasta joku huoltomies tullessaan tekemään jotain, on todennut tilanteen.
eikös sitä ole sellaisia sänkyjäkin, jotka ilmoittavat jos kukaan ei ole liikkunut sängyssä tiettyyn aikaan? Mutta tietysti omaisille nekin ilmoitukset sitten menevät ja omaisten vastuulla on toimia siitä eteenpäin.
Sain juuri kuulla, että turvarannekkeisiin liittyvissä sopimuksissa on kirjoitettu niin, että ensisijaisesti rannekkeeseen tallennetaan omaisten numerot hälytyksiä varten ja vasta toissijaisesti menevät sitten jonnekin turvakeskukseen tai kotihoitoon. Kyllä siinäkin on melkoinen oletus omaisia kohtaan.
Niinpä. Haluatteko itse, että vaikkapa lapsellenne sydänleikkauksen tekevä kirurgi on valvonut vähän huonosti kun dementti paineli turvanappiaan?
Haluaisin muuten nostaa tähän keskusteluun lisäksi omaisten velvollisuudet ei-niin-vanhoja kohtaan. Nimittäin osa ihmisistä kuormittaa läheisiin paaaljon ennen vanhuutta. Siinä vaiheessa kun ne alkavat kuormittaa vanhuuden takia myös, tulee uupumus aika äkkiä.
Erilaiset mt-ongelmat kuormittaa läheisiä vuosikymmeniä, hamstraajat, onhan näitä. Eli voimat voi olla hyvin vähissä siinä vaiheessa kun varsinainen vanhuus ja sen vaivat alkaa. Ja sitten pitäisi vaan taas jaksaa enemmän.
Totisesti on suuri viisaus siinä että jokaisen velvollisuus olisi pitää itsestään niin hyvää huolta, ettei muutu taakaksi toisille ennen aikojaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei fyssarilla ole mitään valtuuksia käskeä hakemaan apuvälineitä tai muutenkaan pakottamaan avuksi vanhukselle.
Ihan ymmärrettävää, että noinkin etäisen ja kaukana asuvan ihmisen kohdalla ei ole tarvetta, eikä halua auttaa.
Sen sijaan en ymmärrä sitä, jos lapset kokevat pakoksi auttaa ikääntyviä vanhempiaan. Jotenkin itse ajattelen sen olevan etuoikeus, että on saanut pitää vanhempansa niin pitkään, että ovat eläke- tai vanhuusiässä.
Luulenpa, että moni nykyihminen ei tajua itse vanhenevansa ja todennäköisesti tarvitsevansa apua lapsiltaan, jotka toki itse on kasvattanut juuri sellaisiksi, jollaisia ovat.
Jos on varaa maksaa yksityiselle, niin sitten nämä ei-auttavat lapset valittavat, kun perintö kuluu hoitomaksuihin.
Suo siellä, vetelä täällä, on vanha sanonta, joka edelleen pitää paikkansa, monessakin asiassa.
Itse asiassa se, ettei auta vanhempiaan omien voimiensa äärirajoille voi kummuta erittäin hyvin sen oman kuolevaisuuden ja vanhenemisen tiedostamisesta.
Siinä vaiheessa kun vanhemmat alkavat nykyään tarvita apua, lapset ovat siinä viidenkympin korvilla, ehkä jo paljonkin yli. Siinä vaiheessa huomaa, että työtä ei jaksa, arkea ei jaksa, ellei pidä itsestään huolta. Ja jokainen tiedostava ihminen tietää myös, että keski-iässä valitaan millainen se oma vanhuus tulee olemaan. Tämä tarkoittaa paitsi terveellistä ravintoa, myös riittävää lepoa ja riittävää aerobista ja lihaskuntoharjoittelua.
JOS tahtoo ettei ole itse vanhana kovin pahaksi taakaksi omille lapsilleen, on pikku pakko keski-iässä ruveta priorisoimaan oma hyvinvointi ja omat voimavarat ja itsestä huolen pitäminen.
Puhumattakaan siitä, että meillä on velvollisuuksia myös työyhteisöämme kohtaan. Ei käy laatuun, että työtoveri joutuu paikkailemaan jälkiäni jos minä silmät ristissä teen sutta ja sekundaa kun olen käyttänyt voimani vanhempieni auttamiseen.
Meillä on velvollisuuksia myös lapsiamme kohtaan, joilla saattaa ruveta olemaan omia lapsia tässä kohtaa ja tarvitsevat apua. Puhumattakaan puolisosta. Se tuntuu usein unohtuvan, että ei kenelläkään ole oikeutta pilata onnellista perhe-elämää sillä, että hyysää kaiket liikenevät ajat vanhoja vanhempiaan. Se on väärin myös mahdollisesti kotona asuvia lapsia kohtaan, että luodaan kiirettä eikä rauhallista yhteistä aikaa.
Aika usein se vanhempien auttaminen kumpuaa vain syyllisyydestä ja sentimentaalisuudesta, ei todellisesta rakkaudesta tai velvollisuudentunteesta. Koska niitä velvollisuuksia on kovin paljon. Myös itseä kohtaan.
Itse ainakin näen että ensimmäinen velvollisuuteni on tässä iässä huolehtia itsestäni niin, että olisin itse mahdollisimman vähän riesaksi muille. Se on vähintä, mitä ihminen voi tehdä. Sitten jos voimia jää, voi miettiä ketä auttaa ja minkä verran. Mutta sanomattakin on selvää, että puoliso menee vanhempieni edelle -tähän käsketään jo Isossa Kirjassa, mies erotkoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa jne. Työ menee vanhempien edelle, koska se työ elättää minut, etten ole taakkana yhteiskunnalle, ja olisi väärin lisätä työtovereiden taakkaa tulemalla töihin liian uupuneena, kuten jo sanoin.
Minusta sinä voisit vähän rentoutua ja lopettaa suorittamisen. Tuli stressi jo kun luin tuota sun tekstiä.
Mielenkiintoinen maailman kuva sinulla, että näet apua tarvitsevat ihmiset "rasitteena" tai taakkana yhteiskunnalle. Kylmät arvot.Mielenkiintoinen maailmankuva sinulla. Ensin valitetaan, miten ihmisillä on vain oikeuksia, ei velvollisuuksia, kun ei auteta vanhuksia. Sitten kun joku listaa velvollisuutensa ja miten ne priorisoi, se onkin liikaa pingottamista ja stressaavaa.
Tiedoksesi, se että jokin asia on velvollisuus, ei tarkoita että sen suorittamisesta ei voisi saada iloa ja tyydytystä. Oman lapsen hoitaminen esimerkiksi on mitä vastuullisin velvollisuus, ja harva meistä silti kärsii antaessaan vauvalle rintaa, päinvastoin. Velvollisuudesta ei mitenkään väistämättä seuraa stressiä.
Ja tottakai ihminen, joka ei "vedä omaa painoaan" on taakka sekä läheisilleen että yhteiskunnalle. Jos ottaa enemmän kuin antaa. Miten asia muuten voisi ollakaan? En sanonut, etteikö niistä silti pitäisi jollain tavalla pitää huolta. Jos sanoisin, että ei pidä, voisit ajatella että arvoni ovat kylmät. Mutta se, että näen taakan taakkana ei itse asiassa kerro arvoistani yhtään mitään. Se kertoo, miten minä siihen taakankantoon suhtaudun.
Taakka ja velvollisuus eivät ole sama asia.
Missä kohtaa ihminen lakkaa olemasta taakka ja siirtyy taas taakaksi mielestäsi? Minulle kuulostaa raskaalta tuollainen ihmiskuva, että jokainen ihminen on aina taakka, ellei ole tuottava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Auttamalla vanhempiasi ja laiminlyömällä itseäsi varmistit, että tulet tarvitsemaan apua enemmän ja pidempään kuin jos olisit keskittynyt omaan hyvinvointiinsi. "
Auttamisen tarve harvoin riippuu siitä missä kunnossa ihminen on fyysisesti. Toinen tarvitsee apua heti kun toimintakyky alenee. Toinen taas selviää hyvinkin pitkään vähäiselläkin toimintakyvyllä ilman ulkopuolista apua. Mutuiluun perustuvat väittämäsi ovat lähinnä typeriä.
Niin ja kukas tuota kommentoijaa sitten edes auttaa, kun omalta lapseltaanhan ei voi sitä ainakaan vaatia (tämän ketjun mukaan). Ja yhteiskunnalta ei apua saa. Kaikilla tuskin on varaa palkata apua joka lampunvaihtoon.
Todennäköisesti ei kukaan jos kukaa ei ilmoita avuntarpeesta sosiaaliviranomaisille. Viranomaiset siinä vaiheessa kun asia on jotenkin selvitetty mikä on todellinen avuntarve ja kuka avun maksaa.
Aikoinaan Vantaan kaupungin seniorityöstä alettiin soittelemaan 75 vuotta täyttäneille vanhuksille ja sopimaan palvelunntarpeenohjaajan käynnistä. . Minusta tällainen oli oikein hyvä juttu. Tottakai sillä vanhuksella oli edelleen itsemääräämisoikeus eikä tarvinnut päästää sosiaalityöntekijää edes käymään, mutta ainakin viranomaisilla oli tiedossa kaupungin vanhukset. Mä olen ehkä vähän turhankin tekoälyuskovainen, mutta kun neljännesvuosisadan olin koodarina, niin uskon siihen, etät jos ja kun joku vanhus lakkaa käymästä netissä ja asioimassa verkkkopankissa, niin ehkä jotain huolenaihetta voisi olla.
Ei niillä sosiaaliviranomaisilla ole resursseja seurata jokaisen 75 vuotta täytyäneen pankkitilejä.
Ja tuossa että seuranta käynti tehdää jossakin tietyssä iässä on se ongelma että jollakin se avuntarve voi olla ajankohtainen 74 vuotiasna tai jollakin vaikkapa 63 vuotiaana, jollakin taas kuukausi kaksi sen jälkeen kun on täyttänyt vaaditun iän ja valvontasoitto on tehty.
Ilmoitukset avuntarpeesta voi tulla käytännössä keneltä tahansa. Syystä tai toisesta henkilö soitaa ensihoidon joka käy asiakkaan kotona. Ensihoitaja huomaa että kaikki ei ole kunnossa ja tekee huoli-ilmoituksen. Se voi olla apteekin henkilkunta joka huomaa että asuakas ei kykene hoitamaan enää asioitaa normaslisti. Se voi olla naapuri joka on huolissaan seinänaapurin pärjäämisestä kun seinänaapurin käytös on jotenkin muuttunut. Se voi olla vaikkapa se pankkivirkailija joka huomaa että kaikki ei ole kohdillaan jne...
En tarkoittanutkaan, että joku sosiaalityöntekijä alkaisi seurata ihmisten pankkitilejä vaan että tietojärjestelmä seuraisi ja lähettäisi havaituista poikkeamista sitten hälytyksen. Olen koodannut useita tämän tapaisia poimintaohjelmia, jotka pyörähtävät automaattisesti kerran vuorokaudessa käyntiin ja hakevat datasta erilaisia tietoja. Jos mitään poikkeavaa ei löytynyt, se oli siinä, mutta jos löytyi, niin niistä poikkeavuuksista lähti sitten ilmoitus. Mulla on mun lapseni, mutta jos ei olisi tai en olisi väleissä heidän kanssaan, niin ihan hyvin voisin antaa jo nyt luvan siihen, että tällainen poimintaohjelma selvittäisi, onko tilitiedoissani jotain huolestuttavaa. 0, jos kaikki kunnossa, ja 1, jos esimerkiksi mitään päivittäistavaraostoksia ei ole ollut vähään aikaan.
On totta - kuten joku jo mainitsikin - miten GDPR ja muut tietosuojavaatimukset istuisi tähän. Mutta meillä on jo nyt tietokantoja, joihin voi muillakin olla pääsy. Tosin tämä yleensä edellyttää asianomaisen suostumusta. Hyvä esimerkki tästä on, kun multa tarvittiin isäni tulotiedot, koska hyvinvointialueen kotihoidon maksu määräytyy asiakkaan tulojen mukaan. Ei mulla ollut hajuakaan isän tuloista eikä Elon Musk ole vielä saanut sateliittiyhteyttä pilven reunalle, jotta olisin voinut kysyä isältä. Mietin, mistähän mä nyt noi tiedot sitten saan, mutta se hyvinvointilueen tyyppi sanoi, että jos annan luvan, niin he saavat ne tiedot kylllä verottajalta ja tulorekisteristä. Annoin luvan eikä mun tarvinnut sen enempää nähdä vaivaa.
Olet ihan oikeassa tuosta, että jonkun pitää tehdä ilmoitus, jotta mitään tapahtuisi. Aina ei ne huoli-ilmoituksetkaan kuitenkaan johda yhtään mihinkään. Ja aina ei ole sitä jokua, joka tekisi mitään. Onhan näitä tapauksia, missä vainaja on ollut puolikin vuotta muumioituneena asunnossaan ja vasta joku huoltomies tullessaan tekemään jotain, on todennut tilanteen.
eikös sitä ole sellaisia sänkyjäkin, jotka ilmoittavat jos kukaan ei ole liikkunut sängyssä tiettyyn aikaan? Mutta tietysti omaisille nekin ilmoitukset sitten menevät ja omaisten vastuulla on toimia siitä eteenpäin.
Sain juuri kuulla, että turvarannekkeisiin liittyvissä sopimuksissa on kirjoitettu niin, että ensisijaisesti rannekkeeseen tallennetaan omaisten numerot hälytyksiä varten ja vasta toissijaisesti menevät sitten jonnekin turvakeskukseen tai kotihoitoon. Kyllä siinäkin on melkoinen oletus omaisia kohtaan.
Niinpä. Haluatteko itse, että vaikkapa lapsellenne sydänleikkauksen tekevä kirurgi on valvonut vähän huonosti kun dementti paineli turvanappiaan?
Haluaisin muuten nostaa tähän keskusteluun lisäksi omaisten velvollisuudet ei-niin-vanhoja kohtaan. Nimittäin osa ihmisistä kuormittaa läheisiin paaaljon ennen vanhuutta. Siinä vaiheessa kun ne alkavat kuormittaa vanhuuden takia myös, tulee uupumus aika äkkiä.
Erilaiset mt-ongelmat kuormittaa läheisiä vuosikymmeniä, hamstraajat, onhan näitä. Eli voimat voi olla hyvin vähissä siinä vaiheessa kun varsinainen vanhuus ja sen vaivat alkaa. Ja sitten pitäisi vaan taas jaksaa enemmän.
Totisesti on suuri viisaus siinä että jokaisen velvollisuus olisi pitää itsestään niin hyvää huolta, ettei muutu taakaksi toisille ennen aikojaan.
Pidetäänkö nyt hiljainen hetki ja jaetaan mitalit niille, jotka ovat pystyneet olemaan itsenäisiä yli odotusarvon.
Ja sitten voimme suorittaa pienen paheksuntahetken kaikille sairaille, vammaisille, syrjäytyneille, köyhille jne.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata vertailla tilanteita, kenellä pahempi. On tuhannella eri tavalla hankalia tilanteita nuoremmilla ja vanhemmilla vanhusten läheisillä. Aikaa ja voimia ei ole kellään rajattomasti.
En tiedä, miten tämä ikinä ratkaistaisiin. Määrärahoja vanhustenhuoltoon ei ilmeisesti enempää ole laittaa. Valtionvelka 200 miljardia.
Olisiko kaikille nuorille asetettava asepalvelus/siviilipalvelus pakolliseksi? Kuluja siitäkin kyllä tulisi. Nuoret voisivat suorittaa siviilipalveluksen vanhuspalvelussa saattajina lääkärikäynneillä, hakea apuvälineitä, kuljetella sinne ja tänne. Olla lisäapuna ja tarjoamassa virikkeitä kuten ulkoilua ja seuraa vanhustenhuollossa. Vähän kuin entisajan sairaanhoidon harjoittelijan tittelillä tai potilasavustajan nimikkeellä sekä sairaaloissa, ympärivuorokautisessa palveluasumisessa ja kotihoidossa.
Kannustaisin myös perheitä tekemään enemmän lapsia. Olisi sitten itsellä vanhana isompi mahdollisuus siihen, että joku on edes hiukan huolehtimassa.
Ruotsin mallin mukainen osa-aika työ pitäisi olla myös työntekijälle sallia elämäntilanteen niin vaatiessa. Vaikka se varsinkin naisten eläkekertymää pienentää.
Ja joku Lampaan kehittelemä hälytysjärjestelmä, joka ottaisi kiinni hiljaiset hädänalaiset, olisi tarpeellinen.
Ratkaisu on tietysti se, että ihmiset alkavat lopultakin ottaa itse vastuuta terveydestään. Eletään niin, että terveitä elinvuosia on mahdollisimman paljon ja sairaita mahdollisimman vähän. Väestötasolla olisi suuri merkitys resurssien kannalta jos kaikki huonojen elintapojen vaikutukset eliminoitaisiin.
Edelleen henkilö voi ottaa vastuuta itsestään niin, että ei vaan porskuta elämäänsä menemään vaan varautuu siihen vanhuuteen ihan itse ja suunnittelee valmiiksi, että miten missäkin tilanteessa menetellään. Eiköhän yksityisten eläke- ja sairaskuluvakuutusten rinnalle voisi saada jonkinlaisen vanhuudenturvavakuutuksenkin, josta palvelut ja hoivakotipaikat sitten maksettaisiin.
Sinänsähän tämä on tilapäistä, tämä huonokuntoisten vanhusten suuri määrä suhteessa kaikkiin muihin. Kun suuret ikäluokat ovat vaihtaneet hiippakuntaa, tilanne helpottaa. Ja lääketiede menee koko ajan eteenpäin. Kun nyt taataan ihmisille kyllä elinvuosia, mutta ei terveitä sellaisia, ehkä tulevaisuudessa saadaan terveitä elinvuosia ja sitten samanlainen ripeä loppuliuku kuin ennen nykyaikaista lääketiedettä -useimmat ihmiset kuolivat aika nopeasti, tuli niille mikä hyvänsä, kun hoitoja ei kerran juuri ollut. Ei kukaan kituuttanut autettavan vuosia ja vuosikymmeniä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei fyssarilla ole mitään valtuuksia käskeä hakemaan apuvälineitä tai muutenkaan pakottamaan avuksi vanhukselle.
Ihan ymmärrettävää, että noinkin etäisen ja kaukana asuvan ihmisen kohdalla ei ole tarvetta, eikä halua auttaa.
Sen sijaan en ymmärrä sitä, jos lapset kokevat pakoksi auttaa ikääntyviä vanhempiaan. Jotenkin itse ajattelen sen olevan etuoikeus, että on saanut pitää vanhempansa niin pitkään, että ovat eläke- tai vanhuusiässä.
Luulenpa, että moni nykyihminen ei tajua itse vanhenevansa ja todennäköisesti tarvitsevansa apua lapsiltaan, jotka toki itse on kasvattanut juuri sellaisiksi, jollaisia ovat.
Jos on varaa maksaa yksityiselle, niin sitten nämä ei-auttavat lapset valittavat, kun perintö kuluu hoitomaksuihin.
Suo siellä, vetelä täällä, on vanha sanonta, joka edelleen pitää paikkansa, monessakin asiassa.
Itse asiassa se, ettei auta vanhempiaan omien voimiensa äärirajoille voi kummuta erittäin hyvin sen oman kuolevaisuuden ja vanhenemisen tiedostamisesta.
Siinä vaiheessa kun vanhemmat alkavat nykyään tarvita apua, lapset ovat siinä viidenkympin korvilla, ehkä jo paljonkin yli. Siinä vaiheessa huomaa, että työtä ei jaksa, arkea ei jaksa, ellei pidä itsestään huolta. Ja jokainen tiedostava ihminen tietää myös, että keski-iässä valitaan millainen se oma vanhuus tulee olemaan. Tämä tarkoittaa paitsi terveellistä ravintoa, myös riittävää lepoa ja riittävää aerobista ja lihaskuntoharjoittelua.
JOS tahtoo ettei ole itse vanhana kovin pahaksi taakaksi omille lapsilleen, on pikku pakko keski-iässä ruveta priorisoimaan oma hyvinvointi ja omat voimavarat ja itsestä huolen pitäminen.
Puhumattakaan siitä, että meillä on velvollisuuksia myös työyhteisöämme kohtaan. Ei käy laatuun, että työtoveri joutuu paikkailemaan jälkiäni jos minä silmät ristissä teen sutta ja sekundaa kun olen käyttänyt voimani vanhempieni auttamiseen.
Meillä on velvollisuuksia myös lapsiamme kohtaan, joilla saattaa ruveta olemaan omia lapsia tässä kohtaa ja tarvitsevat apua. Puhumattakaan puolisosta. Se tuntuu usein unohtuvan, että ei kenelläkään ole oikeutta pilata onnellista perhe-elämää sillä, että hyysää kaiket liikenevät ajat vanhoja vanhempiaan. Se on väärin myös mahdollisesti kotona asuvia lapsia kohtaan, että luodaan kiirettä eikä rauhallista yhteistä aikaa.
Aika usein se vanhempien auttaminen kumpuaa vain syyllisyydestä ja sentimentaalisuudesta, ei todellisesta rakkaudesta tai velvollisuudentunteesta. Koska niitä velvollisuuksia on kovin paljon. Myös itseä kohtaan.
Itse ainakin näen että ensimmäinen velvollisuuteni on tässä iässä huolehtia itsestäni niin, että olisin itse mahdollisimman vähän riesaksi muille. Se on vähintä, mitä ihminen voi tehdä. Sitten jos voimia jää, voi miettiä ketä auttaa ja minkä verran. Mutta sanomattakin on selvää, että puoliso menee vanhempieni edelle -tähän käsketään jo Isossa Kirjassa, mies erotkoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa jne. Työ menee vanhempien edelle, koska se työ elättää minut, etten ole taakkana yhteiskunnalle, ja olisi väärin lisätä työtovereiden taakkaa tulemalla töihin liian uupuneena, kuten jo sanoin.
Minusta sinä voisit vähän rentoutua ja lopettaa suorittamisen. Tuli stressi jo kun luin tuota sun tekstiä.
Mielenkiintoinen maailman kuva sinulla, että näet apua tarvitsevat ihmiset "rasitteena" tai taakkana yhteiskunnalle. Kylmät arvot.Mielenkiintoinen maailmankuva sinulla. Ensin valitetaan, miten ihmisillä on vain oikeuksia, ei velvollisuuksia, kun ei auteta vanhuksia. Sitten kun joku listaa velvollisuutensa ja miten ne priorisoi, se onkin liikaa pingottamista ja stressaavaa.
Tiedoksesi, se että jokin asia on velvollisuus, ei tarkoita että sen suorittamisesta ei voisi saada iloa ja tyydytystä. Oman lapsen hoitaminen esimerkiksi on mitä vastuullisin velvollisuus, ja harva meistä silti kärsii antaessaan vauvalle rintaa, päinvastoin. Velvollisuudesta ei mitenkään väistämättä seuraa stressiä.
Ja tottakai ihminen, joka ei "vedä omaa painoaan" on taakka sekä läheisilleen että yhteiskunnalle. Jos ottaa enemmän kuin antaa. Miten asia muuten voisi ollakaan? En sanonut, etteikö niistä silti pitäisi jollain tavalla pitää huolta. Jos sanoisin, että ei pidä, voisit ajatella että arvoni ovat kylmät. Mutta se, että näen taakan taakkana ei itse asiassa kerro arvoistani yhtään mitään. Se kertoo, miten minä siihen taakankantoon suhtaudun.
Taakka ja velvollisuus eivät ole sama asia.
Missä kohtaa ihminen lakkaa olemasta taakka ja siirtyy taas taakaksi mielestäsi? Minulle kuulostaa raskaalta tuollainen ihmiskuva, että jokainen ihminen on aina taakka, ellei ole tuottava.
Kyse ei ole tuottamisesta työelämämielessä. Mutta onhan esim. sosiaalisessa tilanteessa sellainen ihminen taakka, joka ei anna mitään muille, vaan pelkästään odottaa tulevansa viihdytetyksi.
Ihminen väistämättä aina ja kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa joko antaa tai ottaa. Ottaja on siinä tilanteessa muille taakka.
Aikuisten terveiden ihmisten kesken ollaan yleensä aika vuorotellen saamapuolella, mutta jossain kohtaa ihmiset tuntuvat lakkaavan antamasta kokonaan. Sellaista on sitten niiden antajien vaikea jaksaa, koska kukaan ei pysty antamaan loputtomiin. Esim. lapsilleen ihminen jaksaa antaa ja antaa, koska ihminen saa lapseltaan koko ajan myös: iloa sen kasvamisen seuraamisesta, sen oman rakkaudentunteen omaa lasta kohtaan, lapsen rakkauden itseä kohtaan jne.
Ennen oli sellaisia vanhuksia, jotka eivät avuntarpeesta huolimatta olleet taakkoja. Heidän lähellään oli hyvä olla, vaikka eivät olisi mitään puhuneet. Koska ihminen voi antaa muille myös pelkällä läsnäolollaan. Mutta ovat hävinneet sellaiset kirkastuneet vanhukset. En tiedä lääkitäänkö ne nykyään sellaisiksi, että se vanhuuteen sopiva hengellinen kehitys jää tapahtumatta.
Alue: Aihe vapaa
Kerro lisäksi oma elämäntilanteesi ja terveystilanteesi, sekä kuinka pitkään olet tähän mennessä tehnyt palkatonta hoitotyötä.
Voin toki itsekin aloittaa; keski-ikäinen pariskunta, opiskelevat lapset asuvat edelleen kotona, molemmat päivätyössä, hoitotaakkaa tähän menessä takana 7 vuotta kolmeen vanhukseen liittyen. Tulee jatkumaan oletettavasti vielä pitkään. Minä olen perusterve, mutta koen uupumusoireita kuten kaikki hyvinvointialueilla työskentelevät. Miehellä on muutamia jaksamiseen vaikuttavia perussairauksia, mm unenlaatuun merkittävästi vaikuttava ihosairaus. Mies on pahimman uupumuksen aikaan ollut 2kk mittaisella sairauslomalla burn outista. Siitä on jo 2 vuotta. Nythän on jatkuvat yt:t meneillään, joten välittömästi saa potkut, jos erehtyy toisen kerran uupumaan noin pahoin.
Mites muilla?