Omaisten velvollisuudet liittyen vanhuksiin?

On outoa,että on laillista ilmoittaa läheiseksi kuka vaan. Mutta on myös outoa, että ikäihmisellä itsellään ei ole mitään velvollisuuksia. Ei tarvitse muuttaa mihinkään kodista, missä ei voi itsenäisesti selvitä. Ei ole velvollisuutta suostua yhtään mihinkään. Ja ymmärtäisin tämän, jos olisi realismia, että vastuuttomuus ei valuisi kenenkään muun ongelmaksi. Mutta niinhän se ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas vaikuttaa aina jotenkin niin järkevältä ja realistilta. Olen sanonut tästä aikaisemmin, mutta sanon vielä, että harmittaa kun ei lähtenyt mukaan politiikkaan ja profiloitunut sosiaalipolitiikoksi ajamaan soten asioita. 

Mä joskus aikoinaan harkitsinkin politiikkaan lähtemistä. Mutta mun isäni isoveli oli yhden kauden kansanedustajana 1970-luvulla. Toiselle kaudelle ei edes yrittänyt. Sanoi jo silloin, että ei siellä mihinkään voi yksin vaikuttaa, kun puoluekuri pitää huolen siitä, että joko jätät äänestämättä tai äänestät omien arvojesi vastaisesti. 

Meillä iäkkään äitini, vielä vanhempi lapseton naapuri oli sanonut sairaalassa, että naapuri eli äitini, hoitaa, eikä siksi tarvitse kodinhoitajaa, kun lonkkaleikkauksen jälkeen olivat kotiuttamassa.  Onneksi sairaalasta soittivat ja kysyivät, pitääkö tämä paikkansa ja äitini kertoi, ettei missään tapauksessa pysty hoitamaan, oli jo 95 vuotias ja sairas itsekin.
On muuten erikoista, että kun tietoja päivitetään sairaalassa, voi itse ilmoittaa kenet tahansa lähiomaiseksi, mutta tältä henkilöltä ei kysytä lupaa siihen. Luulisi, että itsemääräämisoikeuden ollessa nykyään niin ylivertainen laki, jouduttaisiin kysymään lupa myös tältä henkilöltä. 

Tässähän on äkkinäisestä vammasta kyse, ei sitä ole edeltäkäsin voinut hoitaa. 

Täti oli pärjännyt sen 7 kuukauden ajan nähtävästi hyvin, kun olit hänet tavannut.

On se ihme, ettei muuttofirnasta saa apua laitteiden hakemiseen. Ap ei ole mitenkään vastaantuleva, ja moni muukaan.

Ulkomailla asuvana haukuttiin, ettei tytär pidä huolta äidistään. Sitten omaisen kuoltua oli 3 päivää aikaa hakea omaisen tavarat palvelutalosta. 

Vastahakoisia ovat suomalaiset ja syyttäväisiä. 

Apnä olisin hommannut ne välineet tädille. SITTEN olisin ehdottomasti ottanut yhteyttä poikaan tai keitä läheisiä tädillä oli. Asia täytyy hoitaa, eikä molemminpuolinen holtittomuus auta.

Ei ole vanhoja omaisia. Niin ei tartte ketään hoitaa. En myöskään ala ulkomaisten lapsia hoitamaan päiväkodeissa tai kouluissa. Antaa muiden hoitaa heidät. 

Minä vaan nautin elämästä. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole vanhoja omaisia. Niin ei tartte ketään hoitaa. En myöskään ala ulkomaisten lapsia hoitamaan päiväkodeissa tai kouluissa. Antaa muiden hoitaa heidät. 

Minä vaan nautin elämästä. 

Kuka sinut hoitaa, jos tarpeen? Meilläkin on lähisuku jo edesmennyt edellisestä sukupolvesta. Me ollaan seuraavat...

Vierailija kirjoitti:

Tässähän on äkkinäisestä vammasta kyse, ei sitä ole edeltäkäsin voinut hoitaa. 

Täti oli pärjännyt sen 7 kuukauden ajan nähtävästi hyvin, kun olit hänet tavannut.

On se ihme, ettei muuttofirnasta saa apua laitteiden hakemiseen. Ap ei ole mitenkään vastaantuleva, ja moni muukaan.

Ulkomailla asuvana haukuttiin, ettei tytär pidä huolta äidistään. Sitten omaisen kuoltua oli 3 päivää aikaa hakea omaisen tavarat palvelutalosta. 

Vastahakoisia ovat suomalaiset ja syyttäväisiä. 

Apnä olisin hommannut ne välineet tädille. SITTEN olisin ehdottomasti ottanut yhteyttä poikaan tai keitä läheisiä tädillä oli. Asia täytyy hoitaa, eikä molemminpuolinen holtittomuus auta.

Tavallaan samaa mieltä, mutta ymmärrän kyllä huolen siitä, että jos auttaa vähän niin joutuu seuraavaksi auttamaan paljon enemmänkin. Sinänsä joku apuvälineiden kuljetus, vaikka olisikin 250 km päässä ei ole kovin iso juttu, mutta siitä seuraa helposti oletus monesta muustakin asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässähän on äkkinäisestä vammasta kyse, ei sitä ole edeltäkäsin voinut hoitaa. 

Täti oli pärjännyt sen 7 kuukauden ajan nähtävästi hyvin, kun olit hänet tavannut.

On se ihme, ettei muuttofirnasta saa apua laitteiden hakemiseen. Ap ei ole mitenkään vastaantuleva, ja moni muukaan.

Ulkomailla asuvana haukuttiin, ettei tytär pidä huolta äidistään. Sitten omaisen kuoltua oli 3 päivää aikaa hakea omaisen tavarat palvelutalosta. 

Vastahakoisia ovat suomalaiset ja syyttäväisiä. 

Apnä olisin hommannut ne välineet tädille. SITTEN olisin ehdottomasti ottanut yhteyttä poikaan tai keitä läheisiä tädillä oli. Asia täytyy hoitaa, eikä molemminpuolinen holtittomuus auta.

Tavallaan samaa mieltä, mutta ymmärrän kyllä huolen siitä, että jos auttaa vähän niin joutuu seuraavaksi auttamaan paljon enemmänkin. Sinänsä joku apuvälineiden kuljetus, vaikka olisikin 250 km päässä ei ole kovin iso juttu, mutta siitä seuraa helposti oletus monesta muustakin asiasta.

Muuten samaa mieltä kansssasi, mutta missä päin Suomea ne apuvälinelainaamot ovat auki muulloinkin kuin virka-aikaan? Siis silloin, kun ihmiset ovat töissä? Täällä Vantaa-Kerava hyvinvointiaeella meidän lähin  apuvälinelainaamo on auki ainoastaan ma-pe  klo 8:00-11:00. 

Mä mietin sitäkin, että kun tänä päivänä suunnilleen joka toisella on potkujen uhka ilmassa, niin miten työpaikoilla, joilla on yt:t menossa suhtaudutaan niihin työntekijöihin, jotka tarvitsee vapaata viedäkseen jollekin sukulaiselle apuvälineitä? Vaikka kyseessä olisikin työntekijän oma äiti, ei työnantajan silti tarvitse suostiua moiseen. Ja varsinkin, jos kyseessä on vain työntekijän täti, niin ei senkään vertaa. Työnantajan ei tarvitse antaa edes palkatonta vapaata työntekijän tädin hautajaisiinkaan. 

Mutta noin muuten kanssasi samaa mieltä. Annat pirulle pikkusormen ja se vie sulta koko käden.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitän, vielä kerran, ap:tä ketjun avaamisesta. Aihe todellakin koskettaa monia, niinkuin viestitulvasta voi päätelläkin. Toivon niin, että itse pääsen ns. suorilta jaloilta kuolemaan. En tahdo ketään velvoittaa apuun, ellen itse selviäisi päivittäisistä hommista, syömisistä, kauppareissuista, pesuista laskunmaksuun yms.

Asioihin voi onneksi varautua. Kaikki juoksevat menot kannattaa laittaa jo hyvissä ajoin suoraveloitukseen. Mä käyn postilaatikolla ehkä kerran kuukaudessa. Ei siellä mitään tärkeää postia yleensä ole. Riippuen siitä, missä asuu, niin kauppareissutkin voi hoitaa ihan netissä. Toki edellyttää, että pää ja sormet toimii sen verran, että kykenee ne tilaukset tekemään. Siinä vaiheessa, kun ei enää ole siinä kunnossa, niin edunvalvontavaltuutuksen tekeminen etukäteen on ihan järkevää. Se valtuutushan ei vielä sinällään tarkoita, että nimeämäsi henkilö saisi tehdä kaiken tuon. Menee jonkin aikaa, että DVV hyväksyy sen. Mulla on edunvalvontavaltuutuksessani ensimmäisenä poikani, sitten tyttäreni, seuraavaksi siskoni ja jos kenellekään em ei sovi, niin sitten yksi lakitoimisto.

Mulla on tehtynä hoitotestamentti. Hoitotestamenttihan on juridisesti velvoittava, mutta ongelma on, että monet tekee liian ympäripyöreän hoitotestamentin. Ja jos hoitotestamentissa on tulkinnanvaraa, sote-puolella joudutaan toimimaan ikäänkuin mitään hoitotestamenttia ei olisikaan. Yksinkertaistettuna se mulla olisi,että sinä päivänä, kun hoitotestamenttini on otettava käyttän, mulle ei saa antaa enää mitään muuta kuin punaviiniä ja kipulääkkeit :D Mutta joo...mun hoitotestamenttini on tosi pitkä ja tarkasti yksilöity. Se ei ole lista, mitä mun omaisteni pitäisi  tehdä, vaan lista siitä, mitä nimenomaan kukaan ei saa enää tehdä. 

Sivusta tähän:

Maalla voi olla kymmeniä kilometrejä lähimpään kauppaan, eipä siellä verkko-ostokset toimi. Postilootaan voi tulla useitakin henkilökohtaisia posteja kuukaudessa, kirjeitä, kortteja.

Kaikki eivät tod.asu kuntakeskuksissa.

Olet aivan oikeasssa!! Ja siksi mun mielestä viiimeistään silloin, kun jää eläkkeelle, pitää alkaa miettiä, missä paikassa vanhuutensa voi viettää. Ja se ei - sitten, kun ei enää pystykään itse käymään edes kaupassa - olekaan välttämättä just se paikka, missä nyt asuu. Muutokset omaan elämään pitää tehdä silloin, kun vielä siihen kykenee. Myös meidän ikääntyvien pitää varautua omaan tulevaisuuteemme eikä kipata kaikkea vastuuta omista mielihaluistamme  lapsillemme. 

No näinhän sen pitäisi mennä. Mutta ei. Asutaan jumalan selän takana jonne palveluja ei saa ja sitten uhrudutaan kun mitään apua ei saa. 

Vierailija kirjoitti:

Mun narsistinen vanhempani on niin huonokuntoinen, että kun puolisonsa ei jaksa enää olla omaishoitaja kunnan on pakko tarjota joku laitospaikka. Toisen vanhemman pankki- ja viranomaisasioissa voin etänä auttaakin, mutta lähiapua minusta ei pitkän välimatkan takia ole. Mitään velvollisuuksia ei lapsilla vanhemmistaan ole.

Meillä oikein ottivat asiakseen muuttaa 600 kilometrin päähän kylmään ja korpeen eläkepäiviksi. Ei auttanut vaikka yritin järkeillä että mitäs sitten kun apuja tarviitte? Eivät kuulemma tarvitse, ikinä. Nyt sitten tilanne eskaloitunut ja niin vaan kummasti ulina ja uhriutuminen alkanut. 

Onhan se huvittavaa että lapset pitää pistää ihmisvarastoon puolivuotiaana ja vanhemmat äkkiä takas töihin, mutta samaan aikaan pitäisi pysyä kotona hoitamassa vanhuksia. The math ain't mathing.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunta ei voi hoitaa kaikkea. Jos ei mikään kiinnosta, niin hae täti edunvalvontaan. Hän voi sitten palkata tätisi rahoilla yksityisen tahon hoitamaan nämä asiat. 

Omaisen tekemä työ tulee lisääntymään. Yt neuvottelujen myötä yhä huonokuntoisemmat kotitutetaan sairaalasta ja kotihoidon kriteerit nousee.

Tätisi on ilmoittanut sinut lähiomaiseksi. Se ei ole fysioterapeutin vika.

No ei kai ketään voi pakottaa jonkun sukulaisen asioita hoitamaan jos ei halua?? 

Suomalaiset on kyllä todella itsekkit mykyään. Jos sinulla on sukulaisia elossa, se on etuoikeus. Aina on suoalaisille ollut kunnia asia hoitaa sukulaisia  kunnioittavasti ja auttaa adianmukaisesti. Nyt ei mikään kiinnosta, ei haluta auttaa, ei pidetä mitään yhteyttä, ei mennä edes hautajaisiin,  mutta perintörahat kyllä kelpaavat.

Asia ei ole noin mustavalkoinen. Tässä yhteiskunnassa alkoi iso muutos 1960- ja 1970-luvuilla, kun suuret ikäluokat muuttivat kaupunkeihin opiskelemaan ja töihin. Osa lähti kauemmaskin kuten Ruotsiin, Kanadaan ja Australiaan. Tuolloin alettiin rakentaa yhtä enemmän vanhainkoteja, koska ikääntyvien kotipaikkakunnille ei juurikaan jäänyt heidän lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Sisaruksia jäi, mutta ei nuorempaa sukupolvea. Toki muutama saattoi jäädäkin, mutta kaupuingistuminen alkoi vauhdilla silloin. Moni löysi sitten kaupungista itselleen puolison ja oli ihan normaalia, että toinen  puolisoista oli kotoisin esimerkiksi Lieksasta ja toinen Sastamalasta. Molemmilla aikanaan ne ikääntyvät vanhempansa kotipaikkakunnilla. Eikä siihen aikaan ne vanhuksetkaan - vaikka paljon näyrempiä olivatkin kuin nuoremmat suvussa - halunneet kotitaloistaan minnekään muualle muuttaa. Ei edes Sastamalasta Lieksaan tai päinvastoin, jotta olisi kummankin puolison vanhemmat edes samalla paikkakunnalla. 

Toinen asia sitten on sekin, että kun elintaso nousi, myös vanhuksilla oli omat mielipiteensä siitä, miten haluavat elää. Ei riittänyt enää hetekka lapsensa keittiön nurkassa ja kauravelli eteen kannettuna ja välillä sentään kuppi kahvia ja kanelipulla. Omat vanhempani olivat syntyneet 1920-luvun lopulla ja isovanhempani 1890-luvulla ja aika iso ero oli jo näillä kahdella sukupolvella, millaiseen elämään, arkeen ja vanhuuteen olivat tyytyväisiä. Nykyisin tilannetta hankaloittaa vielä se, että siinä missä aikoinaan kunnanlääkäri tuli katsomaan vanhusta tämän kotiin ja totesi, että eipä mitään ole enää tehtävissä, mutta tässä pullo kamferitippoja, niin lääketiede on kehittynyt ja nyt vanhusta joutuu viemään lääkärikäyntien (perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito) lisäksi myös verikokeisiin, kuvantamistutkimuksiin ja erilaisiin hoitoihin. Mun isovanhempani eivät koskaan käyneet parturissa tai kampaajalla, mutta mun äitini halusi kyllä säännöllisesti käydä, vaikka muistisarautta alkoikin jo olla. Ja isä halusi parturiin vielä kuukausi ennen kuolemaansakin. 

Mun vanhempani saivat olla loppuun asti kotona ja suurin syy siihen oli se, että ymmärsaivät jo noin 30 vuotta sitten muuttaa samaan taloyhtiöön kuin missä minä ja siskonikin asuttiin. Toinen iso syy oli se, että mulla on taustalla sairaanhoitajan koulutus ja lisäksi tein jo etätöitä ja työnantajani oli niin joustava, että jos nyt ei ollut heti aamukahdeksalta jotain palaveria ja olin koko aamuyön ollut vanhemmillani, niin sain aloittaa työpäiväni tavallista myöhemmin. Jos olisivat asuneet edes 10 km päässä, niin autottomana en kolmen aikaan yöllä olisi mitenkään alle minuutissa juossut etsimään muistisairasta äitiäni tuolta ulkoa. En siinäkään tapauksessa, että mulla olisi ollut auto, vaan äiti olisi ehtinyt jo ties mihin suuntaan. Palveluita hekin kuitenkin joutuivat ostamaan (siivoukset, suihkutukset yms)

Ihmiset vanhenee eri tavoin ja siinä missä yhtä pitää vahtia 24/7, toiselle riittää, jos omainen hoitaa laskujenmaksut ja tekee kauppatilaukset. Ja moni sitten tarvitsee jotain siltä väliltä. Itse tulen olemaan  yli 90-vuotias ennenkuin omat lapseni pääsevät edes eläkkeelle, joten en todellakaan voi laskea sen varaan, että lapseni musta huolehtisivat. Korkeintaan netin kautta eli hoitaen laskujenmaksut ja ruokatilaukseni. 

Mikään ei ole mustavalkoista, mutta ihan lehdistä saa lukea kuinka sukulaisista ei enää välitetä niin kuin ennen, eikä kiinnosta järjestää edes hautaamista.

Puhut sukulaisista, mutta mä itse ajattelen, että ei kai mulle kuulukaan muiden sukulaisten hautajaisten järjestäminen kuin korkeintaan omille vanhemmilleni ja lapsilleni (jos lapseni sattuisivat kuolemaan ennen minua).  Mutta se lienee totta, että ihan geneettisten jälkeläistenkin kohdalla kaikenlainen yhteydenpito vähenee. Eläkeläiset elää omaa elämäänsä ulkomaanmatkoineen ja Espanjassa asumisineen, harrastavat ja tekevät kaikenlaista, ja samalla myös nuoremmat sukupolvet elävät omaa elämäänsä. Näkyyhän se jo ihan häissäkin, että kun rahaa ei ole kutsua "puolta Suomea" juhliin, niin kutsutaan mieluummin ystäviä kuin sukulaisia. Sekin perinne on kadonnut, että sulhasen vanhemmat maksaa kihlajaiset ja morsiamen vanhemmat maksaa häät. Ja lisäksi hyvä muistaa, että läheskään kaikki vanhemmat eivät ole olleet lapsilleen hyviä, turvallisia, rohkaisevia ja kannustavia vanhempia. 

"Ja lisäksi hyvä muistaa, että läheskään kaikki vanhemmat eivät ole olleet lapsilleen hyviä, turvallisia, rohkaisevia ja kannustavia vanhempia. "

Yleensä nämä keskustelut typistyy juuri tämän takia kun osan ymmärrys ei riitä että kaikilla ei ole ollut hyviä vanhempia. Sanoisin että jopa harvalla on ollut.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunta ei voi hoitaa kaikkea. Jos ei mikään kiinnosta, niin hae täti edunvalvontaan. Hän voi sitten palkata tätisi rahoilla yksityisen tahon hoitamaan nämä asiat. 

Omaisen tekemä työ tulee lisääntymään. Yt neuvottelujen myötä yhä huonokuntoisemmat kotitutetaan sairaalasta ja kotihoidon kriteerit nousee.

Tätisi on ilmoittanut sinut lähiomaiseksi. Se ei ole fysioterapeutin vika.

No ei kai ketään voi pakottaa jonkun sukulaisen asioita hoitamaan jos ei halua?? 

Suomalaiset on kyllä todella itsekkit mykyään. Jos sinulla on sukulaisia elossa, se on etuoikeus. Aina on suoalaisille ollut kunnia asia hoitaa sukulaisia  kunnioittavasti ja auttaa adianmukaisesti. Nyt ei mikään kiinnosta, ei haluta auttaa, ei pidetä mitään yhteyttä, ei mennä edes hautajaisiin,  mutta perintörahat kyllä kelpaavat.

Asia ei ole noin mustavalkoinen. Tässä yhteiskunnassa alkoi iso muutos 1960- ja 1970-luvuilla, kun suuret ikäluokat muuttivat kaupunkeihin opiskelemaan ja töihin. Osa lähti kauemmaskin kuten Ruotsiin, Kanadaan ja Australiaan. Tuolloin alettiin rakentaa yhtä enemmän vanhainkoteja, koska ikääntyvien kotipaikkakunnille ei juurikaan jäänyt heidän lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Sisaruksia jäi, mutta ei nuorempaa sukupolvea. Toki muutama saattoi jäädäkin, mutta kaupuingistuminen alkoi vauhdilla silloin. Moni löysi sitten kaupungista itselleen puolison ja oli ihan normaalia, että toinen  puolisoista oli kotoisin esimerkiksi Lieksasta ja toinen Sastamalasta. Molemmilla aikanaan ne ikääntyvät vanhempansa kotipaikkakunnilla. Eikä siihen aikaan ne vanhuksetkaan - vaikka paljon näyrempiä olivatkin kuin nuoremmat suvussa - halunneet kotitaloistaan minnekään muualle muuttaa. Ei edes Sastamalasta Lieksaan tai päinvastoin, jotta olisi kummankin puolison vanhemmat edes samalla paikkakunnalla. 

Toinen asia sitten on sekin, että kun elintaso nousi, myös vanhuksilla oli omat mielipiteensä siitä, miten haluavat elää. Ei riittänyt enää hetekka lapsensa keittiön nurkassa ja kauravelli eteen kannettuna ja välillä sentään kuppi kahvia ja kanelipulla. Omat vanhempani olivat syntyneet 1920-luvun lopulla ja isovanhempani 1890-luvulla ja aika iso ero oli jo näillä kahdella sukupolvella, millaiseen elämään, arkeen ja vanhuuteen olivat tyytyväisiä. Nykyisin tilannetta hankaloittaa vielä se, että siinä missä aikoinaan kunnanlääkäri tuli katsomaan vanhusta tämän kotiin ja totesi, että eipä mitään ole enää tehtävissä, mutta tässä pullo kamferitippoja, niin lääketiede on kehittynyt ja nyt vanhusta joutuu viemään lääkärikäyntien (perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito) lisäksi myös verikokeisiin, kuvantamistutkimuksiin ja erilaisiin hoitoihin. Mun isovanhempani eivät koskaan käyneet parturissa tai kampaajalla, mutta mun äitini halusi kyllä säännöllisesti käydä, vaikka muistisarautta alkoikin jo olla. Ja isä halusi parturiin vielä kuukausi ennen kuolemaansakin. 

Mun vanhempani saivat olla loppuun asti kotona ja suurin syy siihen oli se, että ymmärsaivät jo noin 30 vuotta sitten muuttaa samaan taloyhtiöön kuin missä minä ja siskonikin asuttiin. Toinen iso syy oli se, että mulla on taustalla sairaanhoitajan koulutus ja lisäksi tein jo etätöitä ja työnantajani oli niin joustava, että jos nyt ei ollut heti aamukahdeksalta jotain palaveria ja olin koko aamuyön ollut vanhemmillani, niin sain aloittaa työpäiväni tavallista myöhemmin. Jos olisivat asuneet edes 10 km päässä, niin autottomana en kolmen aikaan yöllä olisi mitenkään alle minuutissa juossut etsimään muistisairasta äitiäni tuolta ulkoa. En siinäkään tapauksessa, että mulla olisi ollut auto, vaan äiti olisi ehtinyt jo ties mihin suuntaan. Palveluita hekin kuitenkin joutuivat ostamaan (siivoukset, suihkutukset yms)

Ihmiset vanhenee eri tavoin ja siinä missä yhtä pitää vahtia 24/7, toiselle riittää, jos omainen hoitaa laskujenmaksut ja tekee kauppatilaukset. Ja moni sitten tarvitsee jotain siltä väliltä. Itse tulen olemaan  yli 90-vuotias ennenkuin omat lapseni pääsevät edes eläkkeelle, joten en todellakaan voi laskea sen varaan, että lapseni musta huolehtisivat. Korkeintaan netin kautta eli hoitaen laskujenmaksut ja ruokatilaukseni. 

Mikään ei ole mustavalkoista, mutta ihan lehdistä saa lukea kuinka sukulaisista ei enää välitetä niin kuin ennen, eikä kiinnosta järjestää edes hautaamista.

Puhut sukulaisista, mutta mä itse ajattelen, että ei kai mulle kuulukaan muiden sukulaisten hautajaisten järjestäminen kuin korkeintaan omille vanhemmilleni ja lapsilleni (jos lapseni sattuisivat kuolemaan ennen minua).  Mutta se lienee totta, että ihan geneettisten jälkeläistenkin kohdalla kaikenlainen yhteydenpito vähenee. Eläkeläiset elää omaa elämäänsä ulkomaanmatkoineen ja Espanjassa asumisineen, harrastavat ja tekevät kaikenlaista, ja samalla myös nuoremmat sukupolvet elävät omaa elämäänsä. Näkyyhän se jo ihan häissäkin, että kun rahaa ei ole kutsua "puolta Suomea" juhliin, niin kutsutaan mieluummin ystäviä kuin sukulaisia. Sekin perinne on kadonnut, että sulhasen vanhemmat maksaa kihlajaiset ja morsiamen vanhemmat maksaa häät. Ja lisäksi hyvä muistaa, että läheskään kaikki vanhemmat eivät ole olleet lapsilleen hyviä, turvallisia, rohkaisevia ja kannustavia vanhempia. 

"Ja lisäksi hyvä muistaa, että läheskään kaikki vanhemmat eivät ole olleet lapsilleen hyviä, turvallisia, rohkaisevia ja kannustavia vanhempia. "

Yleensä nämä keskustelut typistyy juuri tämän takia kun osan ymmärrys ei riitä että kaikilla ei ole ollut hyviä vanhempia. Sanoisin että jopa harvalla on ollut.

Eiköhän suurimmalla osalla ole ollut ihan tavalliset vanhemmat joilla on sekä vikoja että hyviä puolia. Samoin kuin tämän päivän vanhemmat ovat pääasiassa ihan normaaleja vanhempia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunta ei voi hoitaa kaikkea. Jos ei mikään kiinnosta, niin hae täti edunvalvontaan. Hän voi sitten palkata tätisi rahoilla yksityisen tahon hoitamaan nämä asiat. 

Omaisen tekemä työ tulee lisääntymään. Yt neuvottelujen myötä yhä huonokuntoisemmat kotitutetaan sairaalasta ja kotihoidon kriteerit nousee.

Tätisi on ilmoittanut sinut lähiomaiseksi. Se ei ole fysioterapeutin vika.

No ei kai ketään voi pakottaa jonkun sukulaisen asioita hoitamaan jos ei halua?? 

Suomalaiset on kyllä todella itsekkit mykyään. Jos sinulla on sukulaisia elossa, se on etuoikeus. Aina on suoalaisille ollut kunnia asia hoitaa sukulaisia  kunnioittavasti ja auttaa adianmukaisesti. Nyt ei mikään kiinnosta, ei haluta auttaa, ei pidetä mitään yhteyttä, ei mennä edes hautajaisiin,  mutta perintörahat kyllä kelpaavat.

Asia ei ole noin mustavalkoinen. Tässä yhteiskunnassa alkoi iso muutos 1960- ja 1970-luvuilla, kun suuret ikäluokat muuttivat kaupunkeihin opiskelemaan ja töihin. Osa lähti kauemmaskin kuten Ruotsiin, Kanadaan ja Australiaan. Tuolloin alettiin rakentaa yhtä enemmän vanhainkoteja, koska ikääntyvien kotipaikkakunnille ei juurikaan jäänyt heidän lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Sisaruksia jäi, mutta ei nuorempaa sukupolvea. Toki muutama saattoi jäädäkin, mutta kaupuingistuminen alkoi vauhdilla silloin. Moni löysi sitten kaupungista itselleen puolison ja oli ihan normaalia, että toinen  puolisoista oli kotoisin esimerkiksi Lieksasta ja toinen Sastamalasta. Molemmilla aikanaan ne ikääntyvät vanhempansa kotipaikkakunnilla. Eikä siihen aikaan ne vanhuksetkaan - vaikka paljon näyrempiä olivatkin kuin nuoremmat suvussa - halunneet kotitaloistaan minnekään muualle muuttaa. Ei edes Sastamalasta Lieksaan tai päinvastoin, jotta olisi kummankin puolison vanhemmat edes samalla paikkakunnalla. 

Toinen asia sitten on sekin, että kun elintaso nousi, myös vanhuksilla oli omat mielipiteensä siitä, miten haluavat elää. Ei riittänyt enää hetekka lapsensa keittiön nurkassa ja kauravelli eteen kannettuna ja välillä sentään kuppi kahvia ja kanelipulla. Omat vanhempani olivat syntyneet 1920-luvun lopulla ja isovanhempani 1890-luvulla ja aika iso ero oli jo näillä kahdella sukupolvella, millaiseen elämään, arkeen ja vanhuuteen olivat tyytyväisiä. Nykyisin tilannetta hankaloittaa vielä se, että siinä missä aikoinaan kunnanlääkäri tuli katsomaan vanhusta tämän kotiin ja totesi, että eipä mitään ole enää tehtävissä, mutta tässä pullo kamferitippoja, niin lääketiede on kehittynyt ja nyt vanhusta joutuu viemään lääkärikäyntien (perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito) lisäksi myös verikokeisiin, kuvantamistutkimuksiin ja erilaisiin hoitoihin. Mun isovanhempani eivät koskaan käyneet parturissa tai kampaajalla, mutta mun äitini halusi kyllä säännöllisesti käydä, vaikka muistisarautta alkoikin jo olla. Ja isä halusi parturiin vielä kuukausi ennen kuolemaansakin. 

Mun vanhempani saivat olla loppuun asti kotona ja suurin syy siihen oli se, että ymmärsaivät jo noin 30 vuotta sitten muuttaa samaan taloyhtiöön kuin missä minä ja siskonikin asuttiin. Toinen iso syy oli se, että mulla on taustalla sairaanhoitajan koulutus ja lisäksi tein jo etätöitä ja työnantajani oli niin joustava, että jos nyt ei ollut heti aamukahdeksalta jotain palaveria ja olin koko aamuyön ollut vanhemmillani, niin sain aloittaa työpäiväni tavallista myöhemmin. Jos olisivat asuneet edes 10 km päässä, niin autottomana en kolmen aikaan yöllä olisi mitenkään alle minuutissa juossut etsimään muistisairasta äitiäni tuolta ulkoa. En siinäkään tapauksessa, että mulla olisi ollut auto, vaan äiti olisi ehtinyt jo ties mihin suuntaan. Palveluita hekin kuitenkin joutuivat ostamaan (siivoukset, suihkutukset yms)

Ihmiset vanhenee eri tavoin ja siinä missä yhtä pitää vahtia 24/7, toiselle riittää, jos omainen hoitaa laskujenmaksut ja tekee kauppatilaukset. Ja moni sitten tarvitsee jotain siltä väliltä. Itse tulen olemaan  yli 90-vuotias ennenkuin omat lapseni pääsevät edes eläkkeelle, joten en todellakaan voi laskea sen varaan, että lapseni musta huolehtisivat. Korkeintaan netin kautta eli hoitaen laskujenmaksut ja ruokatilaukseni. 

Mikään ei ole mustavalkoista, mutta ihan lehdistä saa lukea kuinka sukulaisista ei enää välitetä niin kuin ennen, eikä kiinnosta järjestää edes hautaamista.

Puhut sukulaisista, mutta mä itse ajattelen, että ei kai mulle kuulukaan muiden sukulaisten hautajaisten järjestäminen kuin korkeintaan omille vanhemmilleni ja lapsilleni (jos lapseni sattuisivat kuolemaan ennen minua).  Mutta se lienee totta, että ihan geneettisten jälkeläistenkin kohdalla kaikenlainen yhteydenpito vähenee. Eläkeläiset elää omaa elämäänsä ulkomaanmatkoineen ja Espanjassa asumisineen, harrastavat ja tekevät kaikenlaista, ja samalla myös nuoremmat sukupolvet elävät omaa elämäänsä. Näkyyhän se jo ihan häissäkin, että kun rahaa ei ole kutsua "puolta Suomea" juhliin, niin kutsutaan mieluummin ystäviä kuin sukulaisia. Sekin perinne on kadonnut, että sulhasen vanhemmat maksaa kihlajaiset ja morsiamen vanhemmat maksaa häät. Ja lisäksi hyvä muistaa, että läheskään kaikki vanhemmat eivät ole olleet lapsilleen hyviä, turvallisia, rohkaisevia ja kannustavia vanhempia. 

"Ja lisäksi hyvä muistaa, että läheskään kaikki vanhemmat eivät ole olleet lapsilleen hyviä, turvallisia, rohkaisevia ja kannustavia vanhempia. "

Yleensä nämä keskustelut typistyy juuri tämän takia kun osan ymmärrys ei riitä että kaikilla ei ole ollut hyviä vanhempia. Sanoisin että jopa harvalla on ollut.

Eiköhän suurimmalla osalla ole ollut ihan tavalliset vanhemmat joilla on sekä vikoja että hyviä puolia. Samoin kuin tämän päivän vanhemmat ovat pääasiassa ihan normaaleja vanhempia.

Ja ne hyvät ja tavalliset vanhemmat myös ymmärtävät, että heidän lapsillaan on omakin elämänsä ja siksi järjestävät omat vanhuudenpäivänsä siten, että asuvat riittävän hyvien palveluiden äärellä ja tarvitsevat lapsiaan korkeintaan huolehtimaan laskujen maksusta ja erilaisten palveluiden tilaamisesta. 

Vierailija kirjoitti:

Onhan se huvittavaa että lapset pitää pistää ihmisvarastoon puolivuotiaana ja vanhemmat äkkiä takas töihin, mutta samaan aikaan pitäisi pysyä kotona hoitamassa vanhuksia. The math ain't mathing.

Tämäpä juuri. Kaikkia muita ikäluokkia koskaa melko raskaat elämisen raamit tässä yhteiskunnassa. Lapset on laitettava pienenä päiväkotiin, kun vanhempien on tehtävä töitä. Työssäkäyvä joutuu sopeutumaan ihan kaikkeen mahdolliseen. Koululaiselle määrätään koulupiiri ja sinne menet ellei vanhemmat kuljeta muualle. Ei keneltäkään kysellä, että mitä haluaisit ja kenen haluaisit sen toteutettavan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunta ei voi hoitaa kaikkea. Jos ei mikään kiinnosta, niin hae täti edunvalvontaan. Hän voi sitten palkata tätisi rahoilla yksityisen tahon hoitamaan nämä asiat. 

Omaisen tekemä työ tulee lisääntymään. Yt neuvottelujen myötä yhä huonokuntoisemmat kotitutetaan sairaalasta ja kotihoidon kriteerit nousee.

Tätisi on ilmoittanut sinut lähiomaiseksi. Se ei ole fysioterapeutin vika.

No ei kai ketään voi pakottaa jonkun sukulaisen asioita hoitamaan jos ei halua?? 

Suomalaiset on kyllä todella itsekkit mykyään. Jos sinulla on sukulaisia elossa, se on etuoikeus. Aina on suoalaisille ollut kunnia asia hoitaa sukulaisia  kunnioittavasti ja auttaa adianmukaisesti. Nyt ei mikään kiinnosta, ei haluta auttaa, ei pidetä mitään yhteyttä, ei mennä edes hautajaisiin,  mutta perintörahat kyllä kelpaavat.

Asia ei ole noin mustavalkoinen. Tässä yhteiskunnassa alkoi iso muutos 1960- ja 1970-luvuilla, kun suuret ikäluokat muuttivat kaupunkeihin opiskelemaan ja töihin. Osa lähti kauemmaskin kuten Ruotsiin, Kanadaan ja Australiaan. Tuolloin alettiin rakentaa yhtä enemmän vanhainkoteja, koska ikääntyvien kotipaikkakunnille ei juurikaan jäänyt heidän lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Sisaruksia jäi, mutta ei nuorempaa sukupolvea. Toki muutama saattoi jäädäkin, mutta kaupuingistuminen alkoi vauhdilla silloin. Moni löysi sitten kaupungista itselleen puolison ja oli ihan normaalia, että toinen  puolisoista oli kotoisin esimerkiksi Lieksasta ja toinen Sastamalasta. Molemmilla aikanaan ne ikääntyvät vanhempansa kotipaikkakunnilla. Eikä siihen aikaan ne vanhuksetkaan - vaikka paljon näyrempiä olivatkin kuin nuoremmat suvussa - halunneet kotitaloistaan minnekään muualle muuttaa. Ei edes Sastamalasta Lieksaan tai päinvastoin, jotta olisi kummankin puolison vanhemmat edes samalla paikkakunnalla. 

Toinen asia sitten on sekin, että kun elintaso nousi, myös vanhuksilla oli omat mielipiteensä siitä, miten haluavat elää. Ei riittänyt enää hetekka lapsensa keittiön nurkassa ja kauravelli eteen kannettuna ja välillä sentään kuppi kahvia ja kanelipulla. Omat vanhempani olivat syntyneet 1920-luvun lopulla ja isovanhempani 1890-luvulla ja aika iso ero oli jo näillä kahdella sukupolvella, millaiseen elämään, arkeen ja vanhuuteen olivat tyytyväisiä. Nykyisin tilannetta hankaloittaa vielä se, että siinä missä aikoinaan kunnanlääkäri tuli katsomaan vanhusta tämän kotiin ja totesi, että eipä mitään ole enää tehtävissä, mutta tässä pullo kamferitippoja, niin lääketiede on kehittynyt ja nyt vanhusta joutuu viemään lääkärikäyntien (perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito) lisäksi myös verikokeisiin, kuvantamistutkimuksiin ja erilaisiin hoitoihin. Mun isovanhempani eivät koskaan käyneet parturissa tai kampaajalla, mutta mun äitini halusi kyllä säännöllisesti käydä, vaikka muistisarautta alkoikin jo olla. Ja isä halusi parturiin vielä kuukausi ennen kuolemaansakin. 

Mun vanhempani saivat olla loppuun asti kotona ja suurin syy siihen oli se, että ymmärsaivät jo noin 30 vuotta sitten muuttaa samaan taloyhtiöön kuin missä minä ja siskonikin asuttiin. Toinen iso syy oli se, että mulla on taustalla sairaanhoitajan koulutus ja lisäksi tein jo etätöitä ja työnantajani oli niin joustava, että jos nyt ei ollut heti aamukahdeksalta jotain palaveria ja olin koko aamuyön ollut vanhemmillani, niin sain aloittaa työpäiväni tavallista myöhemmin. Jos olisivat asuneet edes 10 km päässä, niin autottomana en kolmen aikaan yöllä olisi mitenkään alle minuutissa juossut etsimään muistisairasta äitiäni tuolta ulkoa. En siinäkään tapauksessa, että mulla olisi ollut auto, vaan äiti olisi ehtinyt jo ties mihin suuntaan. Palveluita hekin kuitenkin joutuivat ostamaan (siivoukset, suihkutukset yms)

Ihmiset vanhenee eri tavoin ja siinä missä yhtä pitää vahtia 24/7, toiselle riittää, jos omainen hoitaa laskujenmaksut ja tekee kauppatilaukset. Ja moni sitten tarvitsee jotain siltä väliltä. Itse tulen olemaan  yli 90-vuotias ennenkuin omat lapseni pääsevät edes eläkkeelle, joten en todellakaan voi laskea sen varaan, että lapseni musta huolehtisivat. Korkeintaan netin kautta eli hoitaen laskujenmaksut ja ruokatilaukseni. 

Mikään ei ole mustavalkoista, mutta ihan lehdistä saa lukea kuinka sukulaisista ei enää välitetä niin kuin ennen, eikä kiinnosta järjestää edes hautaamista.

Puhut sukulaisista, mutta mä itse ajattelen, että ei kai mulle kuulukaan muiden sukulaisten hautajaisten järjestäminen kuin korkeintaan omille vanhemmilleni ja lapsilleni (jos lapseni sattuisivat kuolemaan ennen minua).  Mutta se lienee totta, että ihan geneettisten jälkeläistenkin kohdalla kaikenlainen yhteydenpito vähenee. Eläkeläiset elää omaa elämäänsä ulkomaanmatkoineen ja Espanjassa asumisineen, harrastavat ja tekevät kaikenlaista, ja samalla myös nuoremmat sukupolvet elävät omaa elämäänsä. Näkyyhän se jo ihan häissäkin, että kun rahaa ei ole kutsua "puolta Suomea" juhliin, niin kutsutaan mieluummin ystäviä kuin sukulaisia. Sekin perinne on kadonnut, että sulhasen vanhemmat maksaa kihlajaiset ja morsiamen vanhemmat maksaa häät. Ja lisäksi hyvä muistaa, että läheskään kaikki vanhemmat eivät ole olleet lapsilleen hyviä, turvallisia, rohkaisevia ja kannustavia vanhempia. 

"Ja lisäksi hyvä muistaa, että läheskään kaikki vanhemmat eivät ole olleet lapsilleen hyviä, turvallisia, rohkaisevia ja kannustavia vanhempia. "

Yleensä nämä keskustelut typistyy juuri tämän takia kun osan ymmärrys ei riitä että kaikilla ei ole ollut hyviä vanhempia. Sanoisin että jopa harvalla on ollut.

Eiköhän suurimmalla osalla ole ollut ihan tavalliset vanhemmat joilla on sekä vikoja että hyviä puolia. Samoin kuin tämän päivän vanhemmat ovat pääasiassa ihan normaaleja vanhempia.

Jos ajatusmaailma on, että minun vanhenemiseni on lasteni murhe ja ongelma, ei siinä ole mitään normaalia. Narsististahan se on.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunta ei voi hoitaa kaikkea. Jos ei mikään kiinnosta, niin hae täti edunvalvontaan. Hän voi sitten palkata tätisi rahoilla yksityisen tahon hoitamaan nämä asiat. 

Omaisen tekemä työ tulee lisääntymään. Yt neuvottelujen myötä yhä huonokuntoisemmat kotitutetaan sairaalasta ja kotihoidon kriteerit nousee.

Tätisi on ilmoittanut sinut lähiomaiseksi. Se ei ole fysioterapeutin vika.

No ei kai ketään voi pakottaa jonkun sukulaisen asioita hoitamaan jos ei halua?? 

Suomalaiset on kyllä todella itsekkit mykyään. Jos sinulla on sukulaisia elossa, se on etuoikeus. Aina on suoalaisille ollut kunnia asia hoitaa sukulaisia  kunnioittavasti ja auttaa adianmukaisesti. Nyt ei mikään kiinnosta, ei haluta auttaa, ei pidetä mitään yhteyttä, ei mennä edes hautajaisiin,  mutta perintörahat kyllä kelpaavat.

Asia ei ole noin mustavalkoinen. Tässä yhteiskunnassa alkoi iso muutos 1960- ja 1970-luvuilla, kun suuret ikäluokat muuttivat kaupunkeihin opiskelemaan ja töihin. Osa lähti kauemmaskin kuten Ruotsiin, Kanadaan ja Australiaan. Tuolloin alettiin rakentaa yhtä enemmän vanhainkoteja, koska ikääntyvien kotipaikkakunnille ei juurikaan jäänyt heidän lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Sisaruksia jäi, mutta ei nuorempaa sukupolvea. Toki muutama saattoi jäädäkin, mutta kaupuingistuminen alkoi vauhdilla silloin. Moni löysi sitten kaupungista itselleen puolison ja oli ihan normaalia, että toinen  puolisoista oli kotoisin esimerkiksi Lieksasta ja toinen Sastamalasta. Molemmilla aikanaan ne ikääntyvät vanhempansa kotipaikkakunnilla. Eikä siihen aikaan ne vanhuksetkaan - vaikka paljon näyrempiä olivatkin kuin nuoremmat suvussa - halunneet kotitaloistaan minnekään muualle muuttaa. Ei edes Sastamalasta Lieksaan tai päinvastoin, jotta olisi kummankin puolison vanhemmat edes samalla paikkakunnalla. 

Toinen asia sitten on sekin, että kun elintaso nousi, myös vanhuksilla oli omat mielipiteensä siitä, miten haluavat elää. Ei riittänyt enää hetekka lapsensa keittiön nurkassa ja kauravelli eteen kannettuna ja välillä sentään kuppi kahvia ja kanelipulla. Omat vanhempani olivat syntyneet 1920-luvun lopulla ja isovanhempani 1890-luvulla ja aika iso ero oli jo näillä kahdella sukupolvella, millaiseen elämään, arkeen ja vanhuuteen olivat tyytyväisiä. Nykyisin tilannetta hankaloittaa vielä se, että siinä missä aikoinaan kunnanlääkäri tuli katsomaan vanhusta tämän kotiin ja totesi, että eipä mitään ole enää tehtävissä, mutta tässä pullo kamferitippoja, niin lääketiede on kehittynyt ja nyt vanhusta joutuu viemään lääkärikäyntien (perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito) lisäksi myös verikokeisiin, kuvantamistutkimuksiin ja erilaisiin hoitoihin. Mun isovanhempani eivät koskaan käyneet parturissa tai kampaajalla, mutta mun äitini halusi kyllä säännöllisesti käydä, vaikka muistisarautta alkoikin jo olla. Ja isä halusi parturiin vielä kuukausi ennen kuolemaansakin. 

Mun vanhempani saivat olla loppuun asti kotona ja suurin syy siihen oli se, että ymmärsaivät jo noin 30 vuotta sitten muuttaa samaan taloyhtiöön kuin missä minä ja siskonikin asuttiin. Toinen iso syy oli se, että mulla on taustalla sairaanhoitajan koulutus ja lisäksi tein jo etätöitä ja työnantajani oli niin joustava, että jos nyt ei ollut heti aamukahdeksalta jotain palaveria ja olin koko aamuyön ollut vanhemmillani, niin sain aloittaa työpäiväni tavallista myöhemmin. Jos olisivat asuneet edes 10 km päässä, niin autottomana en kolmen aikaan yöllä olisi mitenkään alle minuutissa juossut etsimään muistisairasta äitiäni tuolta ulkoa. En siinäkään tapauksessa, että mulla olisi ollut auto, vaan äiti olisi ehtinyt jo ties mihin suuntaan. Palveluita hekin kuitenkin joutuivat ostamaan (siivoukset, suihkutukset yms)

Ihmiset vanhenee eri tavoin ja siinä missä yhtä pitää vahtia 24/7, toiselle riittää, jos omainen hoitaa laskujenmaksut ja tekee kauppatilaukset. Ja moni sitten tarvitsee jotain siltä väliltä. Itse tulen olemaan  yli 90-vuotias ennenkuin omat lapseni pääsevät edes eläkkeelle, joten en todellakaan voi laskea sen varaan, että lapseni musta huolehtisivat. Korkeintaan netin kautta eli hoitaen laskujenmaksut ja ruokatilaukseni. 

Mikään ei ole mustavalkoista, mutta ihan lehdistä saa lukea kuinka sukulaisista ei enää välitetä niin kuin ennen, eikä kiinnosta järjestää edes hautaamista.

Mietin siellä lehdissä sitten määritellään se "välittäminen"? Eli mikä lasketaan välittämiseksi?

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässähän on äkkinäisestä vammasta kyse, ei sitä ole edeltäkäsin voinut hoitaa. 

Täti oli pärjännyt sen 7 kuukauden ajan nähtävästi hyvin, kun olit hänet tavannut.

On se ihme, ettei muuttofirnasta saa apua laitteiden hakemiseen. Ap ei ole mitenkään vastaantuleva, ja moni muukaan.

Ulkomailla asuvana haukuttiin, ettei tytär pidä huolta äidistään. Sitten omaisen kuoltua oli 3 päivää aikaa hakea omaisen tavarat palvelutalosta. 

Vastahakoisia ovat suomalaiset ja syyttäväisiä. 

Apnä olisin hommannut ne välineet tädille. SITTEN olisin ehdottomasti ottanut yhteyttä poikaan tai keitä läheisiä tädillä oli. Asia täytyy hoitaa, eikä molemminpuolinen holtittomuus auta.

Tavallaan samaa mieltä, mutta ymmärrän kyllä huolen siitä, että jos auttaa vähän niin joutuu seuraavaksi auttamaan paljon enemmänkin. Sinänsä joku apuvälineiden kuljetus, vaikka olisikin 250 km päässä ei ole kovin iso juttu, mutta siitä seuraa helposti oletus monesta muustakin asiasta.

Muuten samaa mieltä kansssasi, mutta missä päin Suomea ne apuvälinelainaamot ovat auki muulloinkin kuin virka-aikaan? Siis silloin, kun ihmiset ovat töissä? Täällä Vantaa-Kerava hyvinvointiaeella meidän lähin  apuvälinelainaamo on auki ainoastaan ma-pe  klo 8:00-11:00. 

Mä mietin sitäkin, että kun tänä päivänä suunnilleen joka toisella on potkujen uhka ilmassa, niin miten työpaikoilla, joilla on yt:t menossa suhtaudutaan niihin työntekijöihin, jotka tarvitsee vapaata viedäkseen jollekin sukulaiselle apuvälineitä? Vaikka kyseessä olisikin työntekijän oma äiti, ei työnantajan silti tarvitse suostiua moiseen. Ja varsinkin, jos kyseessä on vain työntekijän täti, niin ei senkään vertaa. Työnantajan ei tarvitse antaa edes palkatonta vapaata työntekijän tädin hautajaisiinkaan. 

Mutta noin muuten kanssasi samaa mieltä. Annat pirulle pikkusormen ja se vie sulta koko käden.

Tätä olin juuri tulossa sanomaan, että eipä onnistuisi ainakaan meillä. Nyt kun syksy on alkanut, on hirveä ilmapiiri ongelma siitä, että lasten sairastumisten ja työntekijöiden sairastumisten vuoksi on poissaoloja. Väki käy sairaana töissä. Työkaveri itki tänään väsymystä vessassa, kun hänen korvakierteessä oleva lapsi valvottaa. Jokainen miettii ihan kaikkia poissaolojaan, lakisääteisiäkin, että miten vaikuttaa omaan asemaan seuraavissa yt:ssä tai kuluvalla viikolla omaan kertyvään työtaakkaan tai työkavereiden. Jos tässä joku ilmoittaisi, että otanpa vapaapäivän, että lähden tädin apuvälineitä kuljettelemaan, niin voisi kahvihuoneessa olla kolkko tunnelma. Ja takuulla ei vapaapäivää myönnettäisi palkattomanakaan, jos rehellisesti sanoisi tuollaisen syyksi. 

Se on jännä, miten vähän oma äitini vieraili omien vanhempiensa luona aikanaan.

Mutta nyt vaatii meiltä omilta lapsiltaan jotain paljon suurempaa aktiivisuutta, kuin mitä ikinä itse teki.

Pääosin äiti näki vanhempiaan synttäreillä ja jouluisin, toki ehkä pari kertaa kesän aikanakin.

Ja nyt hänen mielestään edes kerran viikossa ei ole tarpeeksi (ja itse en jaksa edes kerran viikossa näkemistä, kun en paljon ihmisiä jaksa muutenkaann nähdä ja kuitenkin haluan nähdä muitakin kuin vain äitiäni).

Että minusta aika mielenkiintoinen yhtälö. Toki sitten kun äidin vanhempien loppu alkoi lähestyä, niin otti aktiivisemman roolin siinä, toisen vanhemman kuoltua saatiin toinen hoitokotiin jne. ja sen jälkeenkin hoitokodilla vieraili useammin kuin mitä oli vieraillut vanhempiensa luona kun nämä olivat vielä ihan voimissaan.

Itse näkisi omaa äitiäni useammin, jos se äidin näkeminen ei olisi sellainen helvetin työleiri. Asioita mitä hän voisi aivan hyvin itsekkin tehdä, ei ole mitenkään estynyt, mutta jostain syystä haluaa jotain hemmottelua, tajuamatta, että ihan minä aikuisena joudun omassa arjessa ne asiat tekemään itse minäkin, sen lisäksi, että käyn vielä töissä.

Harmittaa ihan todella, että hän omilla vaatimuksillaan tekee tilanteesta sellaisen, että en vain jaksa hänen luona vierailla. Toki aina helpompi jos kutsuu kylään minun luokse/näkee jossain neutraalilla paikalla.