Lue keskustelun säännöt.
Muita lapsettomia jotka ei jaksa enää nähdä lapsia saaneita kavereita?
21.08.2026 |
Ja ihan ekaksi sanon etten tosiaan ole jämähtänyt mihinkään ikuiseen nuoruuteen ja biletykseen, mikä nähdään ainoana vaihtoehtona lapsettoman elämää.
Olen nyt monesti yrittänyt ja yrittänyt jaksaa tavata ystäviä, jotka ovat saaneet lapsia. Lopputulos nyt vaan on se ettei näistä tapaamisista enää saa mitään ja kotiin tullessa ei ole olo että olipa mukava nähdä. Jokainen juttu keskeytyy vauvan itkuun tai huomiota vaativan isomman lapsen keskeytykseen. Ei siitä tule mitään jos äiti ei pysty olemaan edes 90% läsnä sille kylään tulleelle aikuiselle. Ja kyse ei ole siitä ettenkö ymmärtäisi, tottakai ymmärrän että tilanne ja prioriteetit on nyt eri ja kai saan silti olla surullinen taas yhden ihmissuhteen menettämisestä. Huvittavinta oli viimeeksi kun yksi ystäväni kysyi että vieläkös olen sen uuden miehen kanssa pyörinyt (tavattiin miehen kanssa 6kk sitten) ja hän ei muistanut edes nimeä, vaikka olen kertonut kaikkea hänestä. Sitten mainitsi myös ettei minusta olekaan kuulunut pitkään aikaan mitään, sanoin etten ole viitsinyt vaivata arkipäiväisillä viesteillä (meillä oli tapana laitella snäppivideoilla kuulumisia ja höpöttelyjä ja ollaan yli 30v) kun on vaikuttanut kiireiseltä. Ja tämä siis sillä kun yli puolet vastauksista alkoi olla sitä että "sori en nyt muista enää oikein mitä laitoit viimeeksi kun katoin nää viestit viikko sitten parina eri päivänä enkä ehtinyt vastaamaan". Niin en kehdannut sanoa että en jaksa enää laitella mitään kun se on turhaa.
Onko vertaistukea? Ja niin, puhumattakaan siitä kuinka puheenaiheet ovat vaihtuneet lapsen uusista taidoista, ruokailuista ja unirytmistä puhumiseen. Ei vaan kiinnosta, pahoittelut. Se on kuitenkin ihan tavallista että kaikki vauvat kasvaa ja kehittyy ja oppii uutta, kuuluu kehitykseen.
Kommentit (121)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat hieman joustamattomalta. Mutta tekstistäsi oikeastaan välittyykin, miksi olet vapaaehtoisesti lapseton: lapset eivät kiinnosta. Minuakaan ei kiinnostanut ennen kuin sain lapsen. Sitten vasta ymmärsin kuinka ihanaa ja ihmeellistä se on ja miten millään muulla ei ole enää väliä. Et ole enää lapellisten kaveriesi prioriteetti no silloinkaan kun näette, mikä ymmärrettävästi harmittaa, mutta näin se vaan on ainakin jonkin aikaa kun lapst ovat pieniä. On omä päätöksesi, kestääkö egosi sitä vai ei.
Taidat olla itse niitä jotka eivät osaa löytää itsestään tai elämästä muuten mitään mielenkiintoista vaan osaa elää vain muiden (nyt lapsien, tulevaisuudessa lapsenlapsien) kautta. Ehkä jopa jonkilaista yksinkertaisuutta mielestäni jos ainut mielenkiinto on seurata toisen ihmisen kasvua ja elämää. Maailmahan on täynnä mielenkiintoisia asioita, ilmiöitä, näkemyksiä ja uuden oppimista. Nämä tietysti vaatii vaivaa ja itseensä tutustumista eikä tule "kuten manulle illallinen" eli syntynyt lapsi johon voi katseensa seuraavaksi 20 vuodeksi kohdistaa eikä tarvitse miettiä miten muuten elämän voisi mielekkäästi täyttää.
Olen lapsellinen, mutta tämä se vasta vaatiikin itseensä tutustumista, jos mikä. Eivät nuo ipanat ole vieneet mielenkiintoani maailman menoon tai uuden oppimiseen. AP, turha vähätellä niitäkään äitejä, jotka saavat elämäänsä sisältöä lapsistaan. Jokainen kai tavallaan??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mitä noiden lapsellisten päässä liikkuu sen suhteen, että miksi heidän mielestään muiden pitäisi olla kiinnostuneita pershedelmästään? Eivätkö tajua, ettei se pentu kiinnosta muita kuin lähisukulaisia mahdollisesti? Muut tietävät kyllä, että maailmassa on +8 miljardia ihmistä, niin mikä ihme se yksi pentu on?
Aika ikävään sävyyn asiasta kirjoitat, mielestäni. Jokainen maailman ihminen on ihme ja ainutlaatuinen.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo kuulostaa ehkä enemmän siltä, että olette kavereina kasvaneet nyt hieman erilleen eikä siinä ole mitään pahaa. Plus tämä pienen lapsen äiti voi oikeasti unohdella asioita ihan vain esim yövalvomisen yms vuoksi. Kyllä kuitenkin kavereiden pitäisi voida olla vastavuoroisesti kiinnostuneita toistensa elämästä. Sinun kaverisi elämästä lapsineen kaikkineen ja hänen sinun elämäsi asioista. Muistan kun itse olin lapseton ja kaverini sai lapsia, tottakai eri elämäntilanteet vaikuttivat yhteydenpitoon mutta ei kaveruus minnekään kadonnut ja toista arvosti (ja arvostaa edelleen). Kävin lasten synttäreillä yms mammajuttuiluissa myötäeloa ja vastavuoroisesti kerroin omasta elämästä ja seikkailuista mammakuplalaiselle. Meni 10-15v ja sain omia lapsia, ja sama homma muidenkin kavereiden kanssa. Minä sain kurkistuksen sinkkujen ja lapsettomien elämään, ja he mun vauvailumammailuun. Eikö kaveruus ole sitä, että olipa elämäntilanne mikä, pidetään voimavarojen mukaan yhteyttä ja jatketaan joskus pitkänkin tauon jälkeen juttua siitä mihin viimeksi jäätiin, tuetaan toista elämän eri vaiheissa ja iloitaan näkemisistä.
Tässä hyvä pointti!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei, lähinnä siinä kävi niin, että lapselliset lopettivat pitämästä yhteyttä aika pian lasten saannin jälkeen. Ilmeisesti löysivät uudet kuviot muista lapsiperheistä. Itse olisin mielelläni nähnyt heitä vielä, vaikka lapset olisikin ollut mukana.
Omassa lähipiirissäni kävi niin päin, että lapselliset katosivat kuvioista, kun lapsista tuli isoja. Alkoivat elää jotakin uutta hummailuvaihetta, erosivat puolisoistaan, vähän niin kuin palasivat johonkin nuoruuteen tms.
Mikä ettei?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat hieman joustamattomalta. Mutta tekstistäsi oikeastaan välittyykin, miksi olet vapaaehtoisesti lapseton: lapset eivät kiinnosta. Minuakaan ei kiinnostanut ennen kuin sain lapsen. Sitten vasta ymmärsin kuinka ihanaa ja ihmeellistä se on ja miten millään muulla ei ole enää väliä. Et ole enää lapellisten kaveriesi prioriteetti no silloinkaan kun näette, mikä ymmärrettävästi harmittaa, mutta näin se vaan on ainakin jonkin aikaa kun lapst ovat pieniä. On omä päätöksesi, kestääkö egosi sitä vai ei.
Taidat olla itse niitä jotka eivät osaa löytää itsestään tai elämästä muuten mitään mielenkiintoista vaan osaa elää vain muiden (nyt lapsien, tulevaisuudessa lapsenlapsien) kautta. Ehkä jopa jonkilaista yksinkertaisuutta mielestäni jos ainut mielenkiinto on seurata toisen ihmisen kasvua ja elämää. Maailmahan on täynnä mielenkiintoisia asioita, ilmiöitä, näkemyksiä ja uuden oppimista. Nämä tietysti vaatii vaivaa ja itseensä tutustumista eikä tule "kuten manulle illallinen" eli syntynyt lapsi johon voi katseensa seuraavaksi 20 vuodeksi kohdistaa eikä tarvitse miettiä miten muuten elämän voisi mielekkäästi täyttää.
Anteeksi, sanoitko juuri että lapsen kasvattaminen vauvasta aikuiseksi ei vaadi vaivaa ja itseensä tutustumista? Tiedätkö että tuskin mikään auttaa ihmistä tutustumaan itseensä paremmin kuin oma lapsi? Kun siinä omassa lapsessa näkee itsensä taas lapsena mutta aikuisen silmin, oivaltaa itsensä ihan uudella tavalla. Kuka minä olen, mistä minä tulen, minne olen menossa. Samalla ymmärtää ehkä omia vanhempiaan ja näiden aiemmin käsittämättömältä tuntuneita ratkaisuja, ja näkee omat vanhempansa itsessään. Oma minä samanaikaisesti laajenee ja kutistuu osaksi sukupolvien ketjua.
Ulkoa päin se kaikki tietysti voi näyttää vain joltain vaippojen tuijottelulta, sisältä katsoen kokemus on erilainen. Elämä opettaa niitä jotka sitä opiskelevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä yksi! En jaksa sitä jatkuvaa uhriutunista kuinka on niin rankkaa kun minulla on lapsia, enkä sitä jatkuvaa passuuttamista kuinka kyllähän sinä voit minua palvella ja tehdä asioita minun puolesta kun sinulla ei ole lapsia enkä todellakaan jaksa sitä asennetta että kyllä koko universumi pyörii minun ja minun lapsien ympärillä. Helvetti minä osaa käyttää ehkäisyä niin en minä halua muiden kakaroista huolehtia ja miettiä niitä
Jokainen perhe elää omaa elämää. Kaikki perheet eivät jaa jokaista elämänkäännettä julkisessa foorumissa. Elämä on. Olet nyt sitten lapseton, lapsellinen, avopari, aviopari ym. Elämä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi! En jaksa sitä jatkuvaa uhriutunista kuinka on niin rankkaa kun minulla on lapsia, enkä sitä jatkuvaa passuuttamista kuinka kyllähän sinä voit minua palvella ja tehdä asioita minun puolesta kun sinulla ei ole lapsia enkä todellakaan jaksa sitä asennetta että kyllä koko universumi pyörii minun ja minun lapsien ympärillä. Helvetti minä osaa käyttää ehkäisyä niin en minä halua muiden kakaroista huolehtia ja miettiä niitä
Vau, tässäpä sitä olikin oikein rautaisannos katkeruutta! Oletko harkinnut että menisit terapiaan miettimään mistä tuo vihasi kumpuaa ja käsittelemään sitä rakentavasti?
No sitten et. Ei se ole sen kummempaa. Itselläkin pieniä lapsia ja hankalaa se on tavata lapsettomia, kun eivät ymmärrä esim, että joskus joutuu perumaan tapaamisen, jos lapsi sairastuu. En jaksa sitä loukkaantumista ja suuttumista. Enkä jaksa niin intensiivistä tapaamista, että pitäisi 90% keskittyä koko ajan toiseen ihmiseen. Joskus on mukava olla yhdessä hiljaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut kyllä, että lapsettomat nyrpeliköt ovat aivan uskomattoman itsekeskeisiä.
Oletko adoptoinut etkä vääntänyt miniversiota itsestäsi?
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi! En jaksa sitä jatkuvaa uhriutunista kuinka on niin rankkaa kun minulla on lapsia, enkä sitä jatkuvaa passuuttamista kuinka kyllähän sinä voit minua palvella ja tehdä asioita minun puolesta kun sinulla ei ole lapsia enkä todellakaan jaksa sitä asennetta että kyllä koko universumi pyörii minun ja minun lapsien ympärillä. Helvetti minä osaa käyttää ehkäisyä niin en minä halua muiden kakaroista huolehtia ja miettiä niitä
Se uhriutuminen on aivan käsittämätöntä. Itse ovat 100% itse valinneet lisääntyä ja sitten valittavat sen rankkuudesta ollen kateellisia lapsettomille. Minäkään en jaksanut kuunnella tuota enää ja lopetin yhteydenpidon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan samaa ajattelevat sinusta ne perheelliset ystävät. Eivät enää jaksa sun teinimäisiä juttuja.
Ap. Pysy sitten poissa lapsiperheellisistä ystävistäsi, jos olet niin yksipiippuinen ihminen, ettet voi seurustella ystäviesi kanssa ystäviesi lastensa ollessaan läsnä. Kaappiinko ystäväsi lapset pitäisi tunkea siksi aikaa, kun Sinä prinsessa tulet vierailemaan ystäviesi kotona???
Ootko vähän tyhmä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osin ymmärrän aloittajaa. Itsellä pikkulapset ja mieluiten juttelen muiden lapsellisten kaverien kanssa niin, ettei lapset jatkuvasti melua ja keskeytä. Muuten kyllä keskustelusisällössämme tietenkin lapset ovat. Ei minuakaan kiinnosta välttämättä tippaakaan joidenkin kaverien harrastukset tai puheenaiheet, mutta kuuntelen ja kyselen kohteliaasti sillä se on kunnioittavaa käytöstä. Unohtelu pitää antaa pikkulapsiarjelliselle anteeksi, muisti menee oikeasti rikki rikkonaisen unen ja lasten hoitamisen pyörteessä.
Vinkkinä aivan kaikille jotka puhuvat puhelimessa: tilatkaa (vastamelu-)kuulokkeet hetimiten, kaiuttimen kanssa pelleily on pelleilyä.
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea.
En mäkään. Tykkään lujemisedta mut nää ibcelien valitysvirret on tyhmiä.
OLKOON YKSIN SE, JOKA HALUAA SYRJÄYTYÄ, IHAN SAMA.
Joku hullu tilittäå ja vinkuu. Poisto
Vierailija kirjoitti:
Varmaan samaa ajattelevat sinusta ne perheelliset ystävät. Eivät enää jaksa sun teinimäisiä juttuja.
Jotkut kypsyy, toiset ei, ja ap kitisee kun ei onnistu rakentamaan parisuhdetta. Ainahan syy omiin ikävyyksiin ja elämän epätyydyttävyyteen on muissa, haha!
Kateus. Tyhmyys. Epäkypsyys, todellakin. Muut elää mutta ap jumittaa yksinään hiekkalaatikossa
Pidä välit hyvinä, mutta älä odota ystäviltäsi pikkulapsiaikoina samanlaista suhdetta kuin ennen. Kun lapset ovat huomattavasti isompia, ystävyys taas lähenee. Sain tämän neuvon äidiltäni, kun parhaat kaverini alkoivat saada lapsia. Se oli oikea neuvo, on pitänyt paikkaansa.
Paluu duuniin, harrastuksiin, ystävien tapaamiseen jms. tapahtuu tottakai. Ei äitiys ihmistä muumioksi muuta.