Lue keskustelun säännöt.
Muita lapsettomia jotka ei jaksa enää nähdä lapsia saaneita kavereita?
21.08.2026 |
Ja ihan ekaksi sanon etten tosiaan ole jämähtänyt mihinkään ikuiseen nuoruuteen ja biletykseen, mikä nähdään ainoana vaihtoehtona lapsettoman elämää.
Olen nyt monesti yrittänyt ja yrittänyt jaksaa tavata ystäviä, jotka ovat saaneet lapsia. Lopputulos nyt vaan on se ettei näistä tapaamisista enää saa mitään ja kotiin tullessa ei ole olo että olipa mukava nähdä. Jokainen juttu keskeytyy vauvan itkuun tai huomiota vaativan isomman lapsen keskeytykseen. Ei siitä tule mitään jos äiti ei pysty olemaan edes 90% läsnä sille kylään tulleelle aikuiselle. Ja kyse ei ole siitä ettenkö ymmärtäisi, tottakai ymmärrän että tilanne ja prioriteetit on nyt eri ja kai saan silti olla surullinen taas yhden ihmissuhteen menettämisestä. Huvittavinta oli viimeeksi kun yksi ystäväni kysyi että vieläkös olen sen uuden miehen kanssa pyörinyt (tavattiin miehen kanssa 6kk sitten) ja hän ei muistanut edes nimeä, vaikka olen kertonut kaikkea hänestä. Sitten mainitsi myös ettei minusta olekaan kuulunut pitkään aikaan mitään, sanoin etten ole viitsinyt vaivata arkipäiväisillä viesteillä (meillä oli tapana laitella snäppivideoilla kuulumisia ja höpöttelyjä ja ollaan yli 30v) kun on vaikuttanut kiireiseltä. Ja tämä siis sillä kun yli puolet vastauksista alkoi olla sitä että "sori en nyt muista enää oikein mitä laitoit viimeeksi kun katoin nää viestit viikko sitten parina eri päivänä enkä ehtinyt vastaamaan". Niin en kehdannut sanoa että en jaksa enää laitella mitään kun se on turhaa.
Onko vertaistukea? Ja niin, puhumattakaan siitä kuinka puheenaiheet ovat vaihtuneet lapsen uusista taidoista, ruokailuista ja unirytmistä puhumiseen. Ei vaan kiinnosta, pahoittelut. Se on kuitenkin ihan tavallista että kaikki vauvat kasvaa ja kehittyy ja oppii uutta, kuuluu kehitykseen.
Kommentit (54)
Kuulostat hieman joustamattomalta. Mutta tekstistäsi oikeastaan välittyykin, miksi olet vapaaehtoisesti lapseton: lapset eivät kiinnosta. Minuakaan ei kiinnostanut ennen kuin sain lapsen. Sitten vasta ymmärsin kuinka ihanaa ja ihmeellistä se on ja miten millään muulla ei ole enää väliä. Et ole enää lapellisten kaveriesi prioriteetti no silloinkaan kun näette, mikä ymmärrettävästi harmittaa, mutta näin se vaan on ainakin jonkin aikaa kun lapst ovat pieniä. On omä päätöksesi, kestääkö egosi sitä vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja kun edes sen yhden kerran olisi kuullut sen äidin kuulumisia, ei lapsen. Siis tietenkin se äiti on kotona sen vauvan kanssa, mutta kun kertoisi sitten edes omasta väsymyksestään ja omasta ketutuksestaan ja omasta onnen huumastaan (mikä nyt validia onkin), ei sen lapsen siitä ja tästä ja tuosta.
Ensimmäisen lapsen ensimmäiset kuukaudet on sellainen aika, jolloin tuoreelle äidille sallittakoon vauvakuplaan vajoaminen ja se, että äidiksi muuttuminen täyttää ajatukset. Se on niin valtava muutos ja hormonaalisestikin tekee vaikka mitä, lapseen rakastuu. Mutta kyllä sieltä sitten jossain kohtaa pitäisi nousta taas muunkin maailman pariin, tavata omia ystäviä ja jatkaa omia harrastuksia.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat hieman joustamattomalta. Mutta tekstistäsi oikeastaan välittyykin, miksi olet vapaaehtoisesti lapseton: lapset eivät kiinnosta. Minuakaan ei kiinnostanut ennen kuin sain lapsen. Sitten vasta ymmärsin kuinka ihanaa ja ihmeellistä se on ja miten millään muulla ei ole enää väliä. Et ole enää lapellisten kaveriesi prioriteetti no silloinkaan kun näette, mikä ymmärrettävästi harmittaa, mutta näin se vaan on ainakin jonkin aikaa kun lapst ovat pieniä. On omä päätöksesi, kestääkö egosi sitä vai ei.
Mulle ainakin ystävät olivat korkealla prioriteetilla vaikka olikin lapsia. Koko elämän ei tarvitse pyöriä lapsen ympärillä, ihan hullua.
Sori, ei tule vertaistukea täältä, kun näen kavereita joskus jopa vain sen takia että saan nähdä niiden 0-17v lapsia😭
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa (entiseltä) kaveriltani, josta tuli vegaani. Ei enää muusta puhunutkaan.
Voin kertoa, että sillä lapsen saaneella on rankempaa. Sinä kuuntelet sitä itkua hetken, hän jatkuvasti. Ja kyllä se ystävä susta välittää, se on vain hemmetin väsynyt yövalvomisista ja muusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet samanlainen kuin kaikki "Minä olen vegaani/ Minä en juo kahvia/ Minä en käytä alkoholia/ Minä en pidä lapsista"- tyypit. Tyly ja omahyväinen ihmistyyppi.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat hieman joustamattomalta. Mutta tekstistäsi oikeastaan välittyykin, miksi olet vapaaehtoisesti lapseton: lapset eivät kiinnosta. Minuakaan ei kiinnostanut ennen kuin sain lapsen. Sitten vasta ymmärsin kuinka ihanaa ja ihmeellistä se on ja miten millään muulla ei ole enää väliä. Et ole enää lapellisten kaveriesi prioriteetti no silloinkaan kun näette, mikä ymmärrettävästi harmittaa, mutta näin se vaan on ainakin jonkin aikaa kun lapst ovat pieniä. On omä päätöksesi, kestääkö egosi sitä vai ei.
Taidat olla itse niitä jotka eivät osaa löytää itsestään tai elämästä muuten mitään mielenkiintoista vaan osaa elää vain muiden (nyt lapsien, tulevaisuudessa lapsenlapsien) kautta. Ehkä jopa jonkilaista yksinkertaisuutta mielestäni jos ainut mielenkiinto on seurata toisen ihmisen kasvua ja elämää. Maailmahan on täynnä mielenkiintoisia asioita, ilmiöitä, näkemyksiä ja uuden oppimista. Nämä tietysti vaatii vaivaa ja itseensä tutustumista eikä tule "kuten manulle illallinen" eli syntynyt lapsi johon voi katseensa seuraavaksi 20 vuodeksi kohdistaa eikä tarvitse miettiä miten muuten elämän voisi mielekkäästi täyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäisen lapsen ensimmäiset kuukaudet on sellainen aika, jolloin tuoreelle äidille sallittakoon vauvakuplaan vajoaminen ja se, että äidiksi muuttuminen täyttää ajatukset. Se on niin valtava muutos ja hormonaalisestikin tekee vaikka mitä, lapseen rakastuu. Mutta kyllä sieltä sitten jossain kohtaa pitäisi nousta taas muunkin maailman pariin, tavata omia ystäviä ja jatkaa omia harrastuksia.
Minusta aika julmaa antaa joku aikaraja, että nyt sitten palaat samaksi ihmiseksi ja teet samoja juttuja.
Ystäväsi pitäisi siis olla kiinnostunut 100% sinun arjestasi, kun taas sinä olet 0% kiinnostunut ystäväsi arjesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No se pikkulapsiaika menee nopeasti. Minä en itse tajua lapsista mitään, mutta äkkiä vuodet menevät ja nyt ystävän lapsi on 16-vuotias nuori, jonka kanssa on mukava jutella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäisen lapsen ensimmäiset kuukaudet on sellainen aika, jolloin tuoreelle äidille sallittakoon vauvakuplaan vajoaminen ja se, että äidiksi muuttuminen täyttää ajatukset. Se on niin valtava muutos ja hormonaalisestikin tekee vaikka mitä, lapseen rakastuu. Mutta kyllä sieltä sitten jossain kohtaa pitäisi nousta taas muunkin maailman pariin, tavata omia ystäviä ja jatkaa omia harrastuksia.
Minusta aika julmaa antaa joku aikaraja, että nyt sitten palaat samaksi ihmiseksi ja teet samoja juttuja.
Ihmiset kasvavat ja kehittyvät elämän mukana. Osa myös kasvaa erilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritin joskus viettää aikaa ystävien kanssa, mutta heidän juttunsa olivan vain vauvoissaan. Ihmiset, joiden kanssa ennen puhuttiin syvällisesti ja kiinnostuksista tuli pelkästään vauva sitä ja tätä- tyyppejä. En halua puhua vain yhdestä aiheesta, varsinkaan jos en voi edes osallistua keskusteluun.
Ei lapsen saatuaan tarvitse palata juuri samaksi kuin oli aiemmin, mutta omaksi itsekseen kuitenkin - erilliseksi henkilöksi lapsestaan, olla muutakin kuin äiti. Yleensä ystävät on ihmisille aidosti tärkeitä ja läheisiä ja heitä haluaa elämäänsä vaikka olisikin lapsi.
Kokeneena konkarina sanoisin, että näe näitä lapsen saaneita kavereita VAIN kahvilla/syömässä ilman lapsia. Ei niitä lapsia jaksa kukaan, eikä tatviikaan.
Vierailija kirjoitti:
Sinua ei siis kiinnosta edes ne joiden lapset ovat kasvaneet aikuisiksi. Miksi sinäkään kiinnostaisit ketään.
Jos keskustelu on pelkkää lässyttämistä toisen keha rikersoista, niin kenenkään tarvi kuunnella semmoista.
Yksi tylsimmistä aiheista on jonkun kersat, mutta ymmärrän, että heille tärkeä.
Vierailija kirjoitti:
Yksi tylsimmistä aiheista on jonkun kersat, mutta ymmärrän, että heille tärkeä.
Totta. Kyllä lapsista voi välillä puhua, muttei ihan koko tapaamista. Maailmassa on muitakin aiheita.
Sinuna etsisin parempia ystäviä, mutta älä kuitenkaan tee niin rajua jaottelua, että vain lapsettomat kelpaa. Meitä täyspäisiä perheellisiä on paljon, ja minä ainakin nautin lapsettomien ystävien seurasta suuresti ja tietääkseni lapsettomat ystävät minun seurasta. Ainakin minua pyydetään mukaan vähän kaikkialle. Mua ei todellakaan kiinnosta puhua lapsistani. En voi ymmärtää ”ystäväsi” käytöstä. Kuulostaa todella itsekkäältä.