Lue keskustelun säännöt.
Muita lapsettomia jotka ei jaksa enää nähdä lapsia saaneita kavereita?
21.08.2026 |
Ja ihan ekaksi sanon etten tosiaan ole jämähtänyt mihinkään ikuiseen nuoruuteen ja biletykseen, mikä nähdään ainoana vaihtoehtona lapsettoman elämää.
Olen nyt monesti yrittänyt ja yrittänyt jaksaa tavata ystäviä, jotka ovat saaneet lapsia. Lopputulos nyt vaan on se ettei näistä tapaamisista enää saa mitään ja kotiin tullessa ei ole olo että olipa mukava nähdä. Jokainen juttu keskeytyy vauvan itkuun tai huomiota vaativan isomman lapsen keskeytykseen. Ei siitä tule mitään jos äiti ei pysty olemaan edes 90% läsnä sille kylään tulleelle aikuiselle. Ja kyse ei ole siitä ettenkö ymmärtäisi, tottakai ymmärrän että tilanne ja prioriteetit on nyt eri ja kai saan silti olla surullinen taas yhden ihmissuhteen menettämisestä. Huvittavinta oli viimeeksi kun yksi ystäväni kysyi että vieläkös olen sen uuden miehen kanssa pyörinyt (tavattiin miehen kanssa 6kk sitten) ja hän ei muistanut edes nimeä, vaikka olen kertonut kaikkea hänestä. Sitten mainitsi myös ettei minusta olekaan kuulunut pitkään aikaan mitään, sanoin etten ole viitsinyt vaivata arkipäiväisillä viesteillä (meillä oli tapana laitella snäppivideoilla kuulumisia ja höpöttelyjä ja ollaan yli 30v) kun on vaikuttanut kiireiseltä. Ja tämä siis sillä kun yli puolet vastauksista alkoi olla sitä että "sori en nyt muista enää oikein mitä laitoit viimeeksi kun katoin nää viestit viikko sitten parina eri päivänä enkä ehtinyt vastaamaan". Niin en kehdannut sanoa että en jaksa enää laitella mitään kun se on turhaa.
Onko vertaistukea? Ja niin, puhumattakaan siitä kuinka puheenaiheet ovat vaihtuneet lapsen uusista taidoista, ruokailuista ja unirytmistä puhumiseen. Ei vaan kiinnosta, pahoittelut. Se on kuitenkin ihan tavallista että kaikki vauvat kasvaa ja kehittyy ja oppii uutta, kuuluu kehitykseen.
Kommentit (121)
Vierailija kirjoitti:
Olet samanlainen kuin kaikki "Minä olen vegaani/ Minä en juo kahvia/ Minä en käytä alkoholia/ Minä en pidä lapsista"- tyypit. Tyly ja omahyväinen ihmistyyppi.
Minä olen nuo kaikki, paitsi että kahvia kyllä juon.
Olen äärettömän itsekeskeinen, häikäilemätön, omaa etuani ajava ja vilunkiin taipuvainen. En ihmettele, etteivät entiset ystäväni perheellistyttyään enää pitäneet yhteyttä; vihaanhan itsekin itseäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mitä noiden lapsellisten päässä liikkuu sen suhteen, että miksi heidän mielestään muiden pitäisi olla kiinnostuneita pershedelmästään? Eivätkö tajua, ettei se pentu kiinnosta muita kuin lähisukulaisia mahdollisesti? Muut tietävät kyllä, että maailmassa on +8 miljardia ihmistä, niin mikä ihme se yksi pentu on?
Jostain syystä pitäisi olla myös kehumassa sitä lasti. Suurin osa lapsista oppii kävelemään ja piirtää yhtä huonosti alussa. Silti jotenkin pitäisi juuri tätä lasta kehua?
Minusta tuo kuulostaa ehkä enemmän siltä, että olette kavereina kasvaneet nyt hieman erilleen eikä siinä ole mitään pahaa. Plus tämä pienen lapsen äiti voi oikeasti unohdella asioita ihan vain esim yövalvomisen yms vuoksi. Kyllä kuitenkin kavereiden pitäisi voida olla vastavuoroisesti kiinnostuneita toistensa elämästä. Sinun kaverisi elämästä lapsineen kaikkineen ja hänen sinun elämäsi asioista. Muistan kun itse olin lapseton ja kaverini sai lapsia, tottakai eri elämäntilanteet vaikuttivat yhteydenpitoon mutta ei kaveruus minnekään kadonnut ja toista arvosti (ja arvostaa edelleen). Kävin lasten synttäreillä yms mammajuttuiluissa myötäeloa ja vastavuoroisesti kerroin omasta elämästä ja seikkailuista mammakuplalaiselle. Meni 10-15v ja sain omia lapsia, ja sama homma muidenkin kavereiden kanssa. Minä sain kurkistuksen sinkkujen ja lapsettomien elämään, ja he mun vauvailumammailuun. Eikö kaveruus ole sitä, että olipa elämäntilanne mikä, pidetään voimavarojen mukaan yhteyttä ja jatketaan joskus pitkänkin tauon jälkeen juttua siitä mihin viimeksi jäätiin, tuetaan toista elämän eri vaiheissa ja iloitaan näkemisistä.
Ei, lähinnä siinä kävi niin, että lapselliset lopettivat pitämästä yhteyttä aika pian lasten saannin jälkeen. Ilmeisesti löysivät uudet kuviot muista lapsiperheistä. Itse olisin mielelläni nähnyt heitä vielä, vaikka lapset olisikin ollut mukana.
Vierailija kirjoitti:
Vika on nyt siinä ystävässä, joka ei ymmärrä arvostaa ystäviään ja järjestä aikaa itselleen ja heille. Ei lapsen saaminen tarkoita, että kaikki muu oma elämä pitäisi unohtaa.
Ei pidäkään unohtaa, mutta lastensaannin jälkeen prioriteetit menee uusiksi. Elämään tulee niin paljon uutta, että ne vanhat jutut menee vähän sinne sivuun, hetkellisesti tai pysyvästi. Oma elämä se jatkuu siitäkin huolimatta. Niin se vaan menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kokeneena konkarina sanoisin, että näe näitä lapsen saaneita kavereita VAIN kahvilla/syömässä ilman lapsia. Ei niitä lapsia jaksa kukaan, eikä tatviikaan.
Tämä. Järjestän ystävilleni aikaa. 1-2h järjestyy helposti, eikä lapsenvahtikaan paljon maksa. En ota lasta mukaan tapaamisiin.
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsen saatuaan tarvitse palata juuri samaksi kuin oli aiemmin, mutta omaksi itsekseen kuitenkin - erilliseksi henkilöksi lapsestaan, olla muutakin kuin äiti. Yleensä ystävät on ihmisille aidosti tärkeitä ja läheisiä ja heitä haluaa elämäänsä vaikka olisikin lapsi.
Juuri näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeneena konkarina sanoisin, että näe näitä lapsen saaneita kavereita VAIN kahvilla/syömässä ilman lapsia. Ei niitä lapsia jaksa kukaan, eikä tatviikaan.
Tämä. Järjestän ystävilleni aikaa. 1-2h järjestyy helposti, eikä lapsenvahtikaan paljon maksa. En ota lasta mukaan tapaamisiin.
Joo ja sitten totean, että ihan turha tapaaminen, aina samat jutut niillä, ei jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrettävää ettei jaksa tavata, jos se tuollaista on. On minullakin lapsia, nyt jo isoja, mutta silloin pikkulapsiaikana oli juuri tuollaista kuin kuvaat meillä vierailut. Oma ratkaisuni oli tavata kavereita muualla, lenkillä, kahvilla, ostoksilla tai yhdenkin lapsettoman kaverin luokse menin monesti piipahtamaan ”minilomalle” nauttimaan rauhasta, siisteydestä ja aikuisesta seurasta.
Ei onnistunut minun lapsellisten kavereideni kanssa. Jos yritin joskus ehdottaa tapaamista ilman lapsia, alkoi kauhea saarna ”Etkö tajua, että minulla on LAPSIA, minä olen ÄITI, ei noin pientä LASTA voi jättää yksin/isän hoiviin, en minä voi lähteä vielä moneen vuoteen koska LAPSET” jne. Arvatkaa alkoiko vähentyä kiinnostus koko hommaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrettävää ettei jaksa tavata, jos se tuollaista on. On minullakin lapsia, nyt jo isoja, mutta silloin pikkulapsiaikana oli juuri tuollaista kuin kuvaat meillä vierailut. Oma ratkaisuni oli tavata kavereita muualla, lenkillä, kahvilla, ostoksilla tai yhdenkin lapsettoman kaverin luokse menin monesti piipahtamaan ”minilomalle” nauttimaan rauhasta, siisteydestä ja aikuisesta seurasta.
Ei onnistunut minun lapsellisten kavereideni kanssa. Jos yritin joskus ehdottaa tapaamista ilman lapsia, alkoi kauhea saarna ”Etkö tajua, että minulla on LAPSIA, minä olen ÄITI, ei noin pientä LASTA voi jättää yksin/isän hoiviin, en minä voi lähteä vielä moneen vuoteen koska LAPSET” jne. Arvatkaa alkoiko vähentyä kiinnostus koko hommaan.
Perheellisenä en minäkään jaksanut näitä, joiden elämässä ei ollut mitään muuta sisältöä. Nää tyypit ovat siitä pahoja, etteivät meinaa uskoa että jollain muulla perheellisellä elämä on ihan elämisen arvoista silloin tällöin ilman pikkulapsia.
Näin tässä taannoin ohimennen tällaisen entisen kaverin, josta tuli ankea elämäntapa-äiti. Reilusti on ylipainoa tullut, lapsilla myös, nykyään yh. Siihen se saattaa mennä, jos edes liikkumaan ei muka jouda mennä kesken lapsiarjen. Lapset eivät mene hajalle siitä, että äiti pitää itsestään huolen.
Sinun valintasi. Olet vapaa valitsemaan seurasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei, lähinnä siinä kävi niin, että lapselliset lopettivat pitämästä yhteyttä aika pian lasten saannin jälkeen. Ilmeisesti löysivät uudet kuviot muista lapsiperheistä. Itse olisin mielelläni nähnyt heitä vielä, vaikka lapset olisikin ollut mukana.
Omassa lähipiirissäni kävi niin päin, että lapselliset katosivat kuvioista, kun lapsista tuli isoja. Alkoivat elää jotakin uutta hummailuvaihetta, erosivat puolisoistaan, vähän niin kuin palasivat johonkin nuoruuteen tms.
Huutelen vain täältä että kyllä meitä täysjärkisiä äitejäkin on. Kaksi lastani eivät ole missään vaiheessa estäneet ystävien tapaamista, liikuntaa tai muuta menoa. Pikkulapsiaikana nimenomaan oli hyvinkin tärkeää olla välillä myös vain minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun mun kaveripiirissäni tapahtui aikanaan vauvabuumi, putosin kyllä siitä kaveripiiristä pois. Kasvoin erilleen, kun en vain jaksanut kiinnostua loputtomista vauva- ja lapsiasioista. Ja siis varmasti mullakin olisi lapsia, jos olisin kyennyt niitä saamaan, ja olisin hölöttänyt heistä ihan yhtä antaumuksellisesti.
Nyt kun kaverien lapset alkavat olla isoja, olen taas saanut kutsuja yhteisiin "iltamiin". Yritin käydäkin muutamissa, mutta on jotenkin tunnustettava, että en välttämättä viihdy enää kovin hyvin näiden kavereiden kanssa. Toki vanhemmiten mulla on erakkoluonne tullut muutenkin esille.
En jaksanut tutun rasavilliä poikaa.
Noh minulla ei ole kyllä samaa ongelmaa. Olen vela ja sinut asian kanssa. Elän nyt just tätä kavereiden vauvabuumia ja vilpittömästi iloitsen jokaisesta kaverini lapsesta. Kavereita tapaan välill heidän lastensa kanssa ja välillä ilman. Mielestän on ihan luonnollista että varsikin pienen lapsen kanssa äidin huomio menee siihen lapseen. Silloin yritän lähinnä seurustella molempien kanssa, onhan ystäväni lapsi osa minunki elämääni. Tulee kyllä aika, jolloin lapset ovat isompia ja kavereilla on taas enemmän aikaa muille. Olen tarpeeksi kypsä hyväksymään sen, että ystävyytemme on juuri nyt vähän aallonpohjalla. Se on ihan ok ja haluan pysyä mukana ystävieni elämässä myös silloin kun yhteiset intressit eivät oikein kohtaa.
Ymmärrän sinua. Minulla on pieni lapsi ja aika ystävien tai muiden aikuisien kanssa on kortilla. Valitettavasti ystäväpiirissäni on vain ihmisiä, kenellä on suht samanikäisiä lapsia kuin minulla. Jos näemme lasten kanssa, tapaamisesta ei tule mitään. En nauti tapaamisesta enkä saa mitään siitä irti, vie vaan energiaa. Ystäväni kuitenkin aina haluavat että näemme lasten kanssa. Koko tapaaminen pyörii sitten vain lasten ympärillä. Jos ehdottaa että nähdään ilman lapsia, niin saa paheksuntaa osakseen. Voi se mennä näinkin.
Olen ap aloituksen kanssa ihan samaa mieltä ja samalla aaltopituudella. Lapseton 30v M
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota huomioon että sinäkin olet (kai?) joskus ollut lapsi.
Niin? Lapset on lapsia ja suurin osa kasvaa ikätasonsa mukaan. Välillä vaikea ymmärtää suurta ilahdusta jostain soseen syömisestä tai potalla käynnistä. Kun ne on asioita jotka tapahtuu luonnollisen kehityskaaren mukaan kun vähän opettaa ja neuvoo. Enemmän minua kiinnostaa aikuisten saavutukset, ajatusmaailmat ja pohdinnat kun niissä voi olla jotain uutta ja yllättävääkin eikä tapahdu luonnostaan. Ap
Jaa-a. Minulla on kolme lasta. Jokaisen kehityskaari on ollut erilainen, ja kyllä, jokainen on oppinut asioita omaan tahtiinsa. Eivät lapset ole mikään heterogeeninen populaatio, joka kehittyy "luonnollisen kehityskaaren" mukaan, kun vähän noita neuvoo. Jokainen minun yksilöistäni on myös opettanut minua - äitiään - näkemään/katsomaan elämää ja maailmaa näkökulmista, joista en lapsettomana tajunnut mitään. Ja siis minulla on aikuisen ajatus-pohdinnat yllätyksineen sen lisäksi, että saan elää keskellä pikkuihmisten ajatus-pohdintoja yllätyksineen. Tämä on minun näkökulmani, enkä suinkaan tyrkytä sitä kenellekään-
En tiedä mitä noiden lapsellisten päässä liikkuu sen suhteen, että miksi heidän mielestään muiden pitäisi olla kiinnostuneita pershedelmästään? Eivätkö tajua, ettei se pentu kiinnosta muita kuin lähisukulaisia mahdollisesti? Muut tietävät kyllä, että maailmassa on +8 miljardia ihmistä, niin mikä ihme se yksi pentu on?