Lue keskustelun säännöt.
Muita lapsettomia jotka ei jaksa enää nähdä lapsia saaneita kavereita?
21.08.2026 |
Ja ihan ekaksi sanon etten tosiaan ole jämähtänyt mihinkään ikuiseen nuoruuteen ja biletykseen, mikä nähdään ainoana vaihtoehtona lapsettoman elämää.
Olen nyt monesti yrittänyt ja yrittänyt jaksaa tavata ystäviä, jotka ovat saaneet lapsia. Lopputulos nyt vaan on se ettei näistä tapaamisista enää saa mitään ja kotiin tullessa ei ole olo että olipa mukava nähdä. Jokainen juttu keskeytyy vauvan itkuun tai huomiota vaativan isomman lapsen keskeytykseen. Ei siitä tule mitään jos äiti ei pysty olemaan edes 90% läsnä sille kylään tulleelle aikuiselle. Ja kyse ei ole siitä ettenkö ymmärtäisi, tottakai ymmärrän että tilanne ja prioriteetit on nyt eri ja kai saan silti olla surullinen taas yhden ihmissuhteen menettämisestä. Huvittavinta oli viimeeksi kun yksi ystäväni kysyi että vieläkös olen sen uuden miehen kanssa pyörinyt (tavattiin miehen kanssa 6kk sitten) ja hän ei muistanut edes nimeä, vaikka olen kertonut kaikkea hänestä. Sitten mainitsi myös ettei minusta olekaan kuulunut pitkään aikaan mitään, sanoin etten ole viitsinyt vaivata arkipäiväisillä viesteillä (meillä oli tapana laitella snäppivideoilla kuulumisia ja höpöttelyjä ja ollaan yli 30v) kun on vaikuttanut kiireiseltä. Ja tämä siis sillä kun yli puolet vastauksista alkoi olla sitä että "sori en nyt muista enää oikein mitä laitoit viimeeksi kun katoin nää viestit viikko sitten parina eri päivänä enkä ehtinyt vastaamaan". Niin en kehdannut sanoa että en jaksa enää laitella mitään kun se on turhaa.
Onko vertaistukea? Ja niin, puhumattakaan siitä kuinka puheenaiheet ovat vaihtuneet lapsen uusista taidoista, ruokailuista ja unirytmistä puhumiseen. Ei vaan kiinnosta, pahoittelut. Se on kuitenkin ihan tavallista että kaikki vauvat kasvaa ja kehittyy ja oppii uutta, kuuluu kehitykseen.
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Olet samanlainen kuin kaikki "Minä olen vegaani/ Minä en juo kahvia/ Minä en käytä alkoholia/ Minä en pidä lapsista"- tyypit. Tyly ja omahyväinen ihmistyyppi.
Minä olen nuo kaikki, paitsi että kahvia kyllä juon.
Olen äärettömän itsekeskeinen, häikäilemätön, omaa etuani ajava ja vilunkiin taipuvainen. En ihmettele, etteivät entiset ystäväni perheellistyttyään enää pitäneet yhteyttä; vihaanhan itsekin itseäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mitä noiden lapsellisten päässä liikkuu sen suhteen, että miksi heidän mielestään muiden pitäisi olla kiinnostuneita pershedelmästään? Eivätkö tajua, ettei se pentu kiinnosta muita kuin lähisukulaisia mahdollisesti? Muut tietävät kyllä, että maailmassa on +8 miljardia ihmistä, niin mikä ihme se yksi pentu on?
Jostain syystä pitäisi olla myös kehumassa sitä lasti. Suurin osa lapsista oppii kävelemään ja piirtää yhtä huonosti alussa. Silti jotenkin pitäisi juuri tätä lasta kehua?
Minusta tuo kuulostaa ehkä enemmän siltä, että olette kavereina kasvaneet nyt hieman erilleen eikä siinä ole mitään pahaa. Plus tämä pienen lapsen äiti voi oikeasti unohdella asioita ihan vain esim yövalvomisen yms vuoksi. Kyllä kuitenkin kavereiden pitäisi voida olla vastavuoroisesti kiinnostuneita toistensa elämästä. Sinun kaverisi elämästä lapsineen kaikkineen ja hänen sinun elämäsi asioista. Muistan kun itse olin lapseton ja kaverini sai lapsia, tottakai eri elämäntilanteet vaikuttivat yhteydenpitoon mutta ei kaveruus minnekään kadonnut ja toista arvosti (ja arvostaa edelleen). Kävin lasten synttäreillä yms mammajuttuiluissa myötäeloa ja vastavuoroisesti kerroin omasta elämästä ja seikkailuista mammakuplalaiselle. Meni 10-15v ja sain omia lapsia, ja sama homma muidenkin kavereiden kanssa. Minä sain kurkistuksen sinkkujen ja lapsettomien elämään, ja he mun vauvailumammailuun. Eikö kaveruus ole sitä, että olipa elämäntilanne mikä, pidetään voimavarojen mukaan yhteyttä ja jatketaan joskus pitkänkin tauon jälkeen juttua siitä mihin viimeksi jäätiin, tuetaan toista elämän eri vaiheissa ja iloitaan näkemisistä.
Ei, lähinnä siinä kävi niin, että lapselliset lopettivat pitämästä yhteyttä aika pian lasten saannin jälkeen. Ilmeisesti löysivät uudet kuviot muista lapsiperheistä. Itse olisin mielelläni nähnyt heitä vielä, vaikka lapset olisikin ollut mukana.
Vierailija kirjoitti:
Vika on nyt siinä ystävässä, joka ei ymmärrä arvostaa ystäviään ja järjestä aikaa itselleen ja heille. Ei lapsen saaminen tarkoita, että kaikki muu oma elämä pitäisi unohtaa.
Ei pidäkään unohtaa, mutta lastensaannin jälkeen prioriteetit menee uusiksi. Elämään tulee niin paljon uutta, että ne vanhat jutut menee vähän sinne sivuun, hetkellisesti tai pysyvästi. Oma elämä se jatkuu siitäkin huolimatta. Niin se vaan menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kokeneena konkarina sanoisin, että näe näitä lapsen saaneita kavereita VAIN kahvilla/syömässä ilman lapsia. Ei niitä lapsia jaksa kukaan, eikä tatviikaan.
Tämä. Järjestän ystävilleni aikaa. 1-2h järjestyy helposti, eikä lapsenvahtikaan paljon maksa. En ota lasta mukaan tapaamisiin.
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsen saatuaan tarvitse palata juuri samaksi kuin oli aiemmin, mutta omaksi itsekseen kuitenkin - erilliseksi henkilöksi lapsestaan, olla muutakin kuin äiti. Yleensä ystävät on ihmisille aidosti tärkeitä ja läheisiä ja heitä haluaa elämäänsä vaikka olisikin lapsi.
Juuri näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeneena konkarina sanoisin, että näe näitä lapsen saaneita kavereita VAIN kahvilla/syömässä ilman lapsia. Ei niitä lapsia jaksa kukaan, eikä tatviikaan.
Tämä. Järjestän ystävilleni aikaa. 1-2h järjestyy helposti, eikä lapsenvahtikaan paljon maksa. En ota lasta mukaan tapaamisiin.
Joo ja sitten totean, että ihan turha tapaaminen, aina samat jutut niillä, ei jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrettävää ettei jaksa tavata, jos se tuollaista on. On minullakin lapsia, nyt jo isoja, mutta silloin pikkulapsiaikana oli juuri tuollaista kuin kuvaat meillä vierailut. Oma ratkaisuni oli tavata kavereita muualla, lenkillä, kahvilla, ostoksilla tai yhdenkin lapsettoman kaverin luokse menin monesti piipahtamaan ”minilomalle” nauttimaan rauhasta, siisteydestä ja aikuisesta seurasta.
Ei onnistunut minun lapsellisten kavereideni kanssa. Jos yritin joskus ehdottaa tapaamista ilman lapsia, alkoi kauhea saarna ”Etkö tajua, että minulla on LAPSIA, minä olen ÄITI, ei noin pientä LASTA voi jättää yksin/isän hoiviin, en minä voi lähteä vielä moneen vuoteen koska LAPSET” jne. Arvatkaa alkoiko vähentyä kiinnostus koko hommaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrettävää ettei jaksa tavata, jos se tuollaista on. On minullakin lapsia, nyt jo isoja, mutta silloin pikkulapsiaikana oli juuri tuollaista kuin kuvaat meillä vierailut. Oma ratkaisuni oli tavata kavereita muualla, lenkillä, kahvilla, ostoksilla tai yhdenkin lapsettoman kaverin luokse menin monesti piipahtamaan ”minilomalle” nauttimaan rauhasta, siisteydestä ja aikuisesta seurasta.
Ei onnistunut minun lapsellisten kavereideni kanssa. Jos yritin joskus ehdottaa tapaamista ilman lapsia, alkoi kauhea saarna ”Etkö tajua, että minulla on LAPSIA, minä olen ÄITI, ei noin pientä LASTA voi jättää yksin/isän hoiviin, en minä voi lähteä vielä moneen vuoteen koska LAPSET” jne. Arvatkaa alkoiko vähentyä kiinnostus koko hommaan.
Perheellisenä en minäkään jaksanut näitä, joiden elämässä ei ollut mitään muuta sisältöä. Nää tyypit ovat siitä pahoja, etteivät meinaa uskoa että jollain muulla perheellisellä elämä on ihan elämisen arvoista silloin tällöin ilman pikkulapsia.
Näin tässä taannoin ohimennen tällaisen entisen kaverin, josta tuli ankea elämäntapa-äiti. Reilusti on ylipainoa tullut, lapsilla myös, nykyään yh. Siihen se saattaa mennä, jos edes liikkumaan ei muka jouda mennä kesken lapsiarjen. Lapset eivät mene hajalle siitä, että äiti pitää itsestään huolen.
Sinun valintasi. Olet vapaa valitsemaan seurasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei, lähinnä siinä kävi niin, että lapselliset lopettivat pitämästä yhteyttä aika pian lasten saannin jälkeen. Ilmeisesti löysivät uudet kuviot muista lapsiperheistä. Itse olisin mielelläni nähnyt heitä vielä, vaikka lapset olisikin ollut mukana.
Omassa lähipiirissäni kävi niin päin, että lapselliset katosivat kuvioista, kun lapsista tuli isoja. Alkoivat elää jotakin uutta hummailuvaihetta, erosivat puolisoistaan, vähän niin kuin palasivat johonkin nuoruuteen tms.
Huutelen vain täältä että kyllä meitä täysjärkisiä äitejäkin on. Kaksi lastani eivät ole missään vaiheessa estäneet ystävien tapaamista, liikuntaa tai muuta menoa. Pikkulapsiaikana nimenomaan oli hyvinkin tärkeää olla välillä myös vain minä.
En tiedä mitä noiden lapsellisten päässä liikkuu sen suhteen, että miksi heidän mielestään muiden pitäisi olla kiinnostuneita pershedelmästään? Eivätkö tajua, ettei se pentu kiinnosta muita kuin lähisukulaisia mahdollisesti? Muut tietävät kyllä, että maailmassa on +8 miljardia ihmistä, niin mikä ihme se yksi pentu on?