Muita lapsettomia jotka ei jaksa enää nähdä lapsia saaneita kavereita?

Ja ihan ekaksi sanon etten tosiaan ole jämähtänyt mihinkään ikuiseen nuoruuteen ja biletykseen, mikä nähdään ainoana vaihtoehtona lapsettoman elämää. 

Olen nyt monesti yrittänyt ja yrittänyt jaksaa tavata ystäviä, jotka ovat saaneet lapsia. Lopputulos nyt vaan on se ettei näistä tapaamisista enää saa mitään ja kotiin tullessa ei ole olo että olipa mukava nähdä. Jokainen juttu keskeytyy vauvan itkuun tai huomiota vaativan isomman lapsen keskeytykseen. Ei siitä tule mitään jos äiti ei pysty olemaan edes 90% läsnä sille kylään tulleelle aikuiselle. Ja kyse ei ole siitä ettenkö ymmärtäisi, tottakai ymmärrän että tilanne ja prioriteetit on nyt eri ja kai saan silti olla surullinen taas yhden ihmissuhteen menettämisestä. Huvittavinta oli viimeeksi kun yksi ystäväni kysyi että vieläkös olen sen uuden miehen kanssa pyörinyt (tavattiin miehen kanssa 6kk sitten) ja hän ei muistanut edes nimeä, vaikka olen kertonut kaikkea hänestä. Sitten mainitsi myös ettei minusta olekaan kuulunut pitkään aikaan mitään, sanoin etten ole viitsinyt vaivata arkipäiväisillä viesteillä (meillä oli tapana laitella snäppivideoilla kuulumisia ja höpöttelyjä ja ollaan yli 30v) kun on vaikuttanut kiireiseltä. Ja tämä siis sillä kun yli puolet vastauksista alkoi olla sitä että "sori en nyt muista enää oikein mitä laitoit viimeeksi kun katoin nää viestit viikko sitten parina eri päivänä enkä ehtinyt vastaamaan". Niin en kehdannut sanoa että en jaksa enää laitella mitään kun se on turhaa. 

Onko vertaistukea? Ja niin, puhumattakaan siitä kuinka puheenaiheet ovat vaihtuneet lapsen uusista taidoista, ruokailuista ja unirytmistä puhumiseen. Ei vaan kiinnosta, pahoittelut. Se on kuitenkin ihan tavallista että kaikki vauvat kasvaa ja kehittyy ja oppii uutta, kuuluu kehitykseen.