Lue keskustelun säännöt.
Muita lapsettomia jotka ei jaksa enää nähdä lapsia saaneita kavereita?
21.08.2026 |
Ja ihan ekaksi sanon etten tosiaan ole jämähtänyt mihinkään ikuiseen nuoruuteen ja biletykseen, mikä nähdään ainoana vaihtoehtona lapsettoman elämää.
Olen nyt monesti yrittänyt ja yrittänyt jaksaa tavata ystäviä, jotka ovat saaneet lapsia. Lopputulos nyt vaan on se ettei näistä tapaamisista enää saa mitään ja kotiin tullessa ei ole olo että olipa mukava nähdä. Jokainen juttu keskeytyy vauvan itkuun tai huomiota vaativan isomman lapsen keskeytykseen. Ei siitä tule mitään jos äiti ei pysty olemaan edes 90% läsnä sille kylään tulleelle aikuiselle. Ja kyse ei ole siitä ettenkö ymmärtäisi, tottakai ymmärrän että tilanne ja prioriteetit on nyt eri ja kai saan silti olla surullinen taas yhden ihmissuhteen menettämisestä. Huvittavinta oli viimeeksi kun yksi ystäväni kysyi että vieläkös olen sen uuden miehen kanssa pyörinyt (tavattiin miehen kanssa 6kk sitten) ja hän ei muistanut edes nimeä, vaikka olen kertonut kaikkea hänestä. Sitten mainitsi myös ettei minusta olekaan kuulunut pitkään aikaan mitään, sanoin etten ole viitsinyt vaivata arkipäiväisillä viesteillä (meillä oli tapana laitella snäppivideoilla kuulumisia ja höpöttelyjä ja ollaan yli 30v) kun on vaikuttanut kiireiseltä. Ja tämä siis sillä kun yli puolet vastauksista alkoi olla sitä että "sori en nyt muista enää oikein mitä laitoit viimeeksi kun katoin nää viestit viikko sitten parina eri päivänä enkä ehtinyt vastaamaan". Niin en kehdannut sanoa että en jaksa enää laitella mitään kun se on turhaa.
Onko vertaistukea? Ja niin, puhumattakaan siitä kuinka puheenaiheet ovat vaihtuneet lapsen uusista taidoista, ruokailuista ja unirytmistä puhumiseen. Ei vaan kiinnosta, pahoittelut. Se on kuitenkin ihan tavallista että kaikki vauvat kasvaa ja kehittyy ja oppii uutta, kuuluu kehitykseen.
Kommentit (121)
Mun lapset on 17v ja täysi-ikäisiä, että ehkä saan vastata. Tulin äidiksi 22-vuotiaana. Ja jouduin kasvamaan nopeasti sen myötä. Ja muistan vieläkin sen tunteen, miten säälittävän itsekeskeisiltä ja lapsellisilta kavereiden jutut tuntuivat. Minäminäminä. Baarit, reissut, kaveridraamat. Miehetmiehetmiehet. Ja taas minäminäminä. Ja vastaavasti kaverit suhtautuivat säälillä ja välinpitämättömyydellä muhun, mun elämään ja äitiyteen. Oli todellakin viisasta, että toisiamme kunnioittaen annoimme väliemme lempeästi etääntyä ja uudet ystävät samasta elämäntilanteesta tulivat tilalle.
Nyt ole 44v. Monilla samanikäisillä on nyt pieniä tai kouluikäisiä lapsia. Mua ei kiinnosta heidän lapsiperhe-elämä, äitijutut ja lasten asiat yhtään. Vauvat ja taaperot ärsyttää, ei ole söpöjä ei hellyyttäviä juuri nyt. Ja tajuan täysin, että en mitenkään voi olettaa, että tuota elämänvaihetta elävien kavereiden mielestä on aidosti kiinnostavaa, että aloitin barren, teetin mekon paikallisella käsityöläisellä, otin uuden projektin töissä tai kävin mieheni kanssa festareilla. Kaikki tuo on täysin turhaa, lapsellista, itsekeskeistä tyhjänpäiväisyyttä sen rinnalla, mistä heidän elämänsä koostuu nyt. Olisi heidän lapsiensa kannalta (ja heidän itsensäkin) erittäin haitallista, jos heitä kiehtoisi tuo kaikki tyhjänpäiväisyys enemmän kuin oma lapsi.
Aika aikansa kutakin. Ei siinä ole mitään väärää, että etsii elämäänsä siihen vaiheeseen sopivat ystävät, joihin on helppo samaistua. Ei välejä tarvitse katkaista. Minusta kannattaa kunnioittaa omia erilaisia elämänvaiheitaan ja muidenkin ilman, että aletaan loukkaantumaan muille ja ottamaan luonnolliset asiat henkilökohtaisina loukkauksina. Me ehditään elää monta elämää yhden elämän aikana. Eikö se ole ihanaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä haluan tavata ystäviä ilman lapsia, mua ei kiinnosta mitä lapsille kuuluu ellen sitä erikseen kysy. Ei sen lapsen, koiran, kissan, harrastuksen sun muun tarvitse hallita koko keskustelua siten, että henkilö itse jää taka-alalle. Sitten voin yhtä hyvin olla tapaamatta henkilöä, jos hän käyttää kaiken aikansa kertoakseen IrmaPetterin asioita. Aivan kuten en haluaisi, että toinen henkilö kertoo puolisostaan koko ajan jos kahvilla istutaan, tällöin ihminen itse jää kertomansa asian taakse eikä välttämättä edes kerro oikeasti, että mitä hänelle itselleen kuuluu tai miten hän voi. Ei sellaisesta tapaamisesta jää mitään käteen itselle, en mä ainakaan ajattele, että "kiva nyt tiedän. mitä IrmaPetterille kuuluu" tai "nyt se kertoi puolisostaan kaiken" ja itsestään ei mitään.
Vierailija kirjoitti:
Mä haluan tavata ystäviä ilman lapsia, mua ei kiinnosta mitä lapsille kuuluu ellen sitä erikseen kysy. Ei sen lapsen, koiran, kissan, harrastuksen sun muun tarvitse hallita koko keskustelua siten, että henkilö itse jää taka-alalle. Sitten voin yhtä hyvin olla tapaamatta henkilöä, jos hän käyttää kaiken aikansa kertoakseen IrmaPetterin asioita. Aivan kuten en haluaisi, että toinen henkilö kertoo puolisostaan koko ajan jos kahvilla istutaan, tällöin ihminen itse jää kertomansa asian taakse eikä välttämättä edes kerro oikeasti, että mitä hänelle itselleen kuuluu tai miten hän voi. Ei sellaisesta tapaamisesta jää mitään käteen itselle, en mä ainakaan ajattele, että "kiva nyt tiedän. mitä IrmaPetterille kuuluu" tai "nyt se kertoi puolisostaan kaiken" ja itsestään ei mitään.
Toivottavasti en järkytä sua, mutta sama ongelma toistuu vielä sittenkin, kun lapset on jo (toivottavasti) isoja ja tilalle on tullut hoivavastuu vanhuksista. Sitten taas meidän kuulumiset ovatkin Erkin tai Irjan kuulumisia. Miksikö? Oma elämä ei ole oikeastaan omaa, kun on riittävän isossa mittakaavassa vastuussa toisesta ihmisestä. Jos satut tapamaan mua huono-onnisella viikolla ja kysyt mun kuulumisia, saat kuulla että Annelilla oli taas virtsatulehdus. Ja syy on se, että kyseinen virtsatulehdus laittoi uusiksi koko viikkoni; aiheutti 6 puhelua, yhden ambulanssin tilaamisen, työviikon järjestelyn uusiksi, sillä keskiviikko oli pakko ottaa vapaaksi, draaman siitå kun en muistanut perua kotihoidon käyntiä tuolta kyseiseltä keskiviikolta ja vielä tämän meidän kahvittelun jälkeen mun pitää mennä apteekin kautta Annelin luo. Missä välissä olisin ehtinyt tai jaksanut mitään sellaista, joka täyttäisi sinun määritelmäsi minun omista kuulumisista, jotka olisivat ainoaa käypää vaihdon välinettä vastineeksi sinun kuulumisistasi, jotka sun onneksesi ovat täysin sinun omiasi, eivätkä kenenkään muun?
Ihan normaalia. Itse olin ennen samanlainen, ärsytti lapsellisten kaverien jutut, miksi ne puhuu koko ajan siitä lapsesta ja se lapsi keskeyttää kaiken. Etäännytin itseni aina lapsia saaneista kavereista. Nyt oon itse alle 6kkn äiti ja niin se vaan on että nyt kun oon lapsen kanssa kotona, ne on ne mun kuulumiset. Mun päivät täyttyy siitä että hoidan vauvaa eikä mulla ole juurikaan omaa aikaa. Jos yö menee huonosti, myös mä jaksan huonosti. Jos vauvalla on hyvä päivä, myös mulla on hyvä päivä. En pysty keskittymään kaverin juttuihin jos vauva on vieressä härväämässä. Yleensä tehdäänkin niin että puoliso lähtee vaikka kärryttelemään vauvaa osaksi aikaa kun tulee vieraita, että pystyn keskittymään muuhunkin.
Samassa elämäntilanteessa olevat tulevat toimeen parhaiten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska kerron sinulle vain itsestäni ja itseeni liittyviä asioita, sinä et saa kertoa minulle läheisistäsi vaan pelkästään itsestäsi? Kuka jaksaa jauhaa itsestään joka keskustelussa?
Vierailija kirjoitti:
Mä haluan tavata ystäviä ilman lapsia, mua ei kiinnosta mitä lapsille kuuluu ellen sitä erikseen kysy. Ei sen lapsen, koiran, kissan, harrastuksen sun muun tarvitse hallita koko keskustelua siten, että henkilö itse jää taka-alalle. Sitten voin yhtä hyvin olla tapaamatta henkilöä, jos hän käyttää kaiken aikansa kertoakseen IrmaPetterin asioita. Aivan kuten en haluaisi, että toinen henkilö kertoo puolisostaan koko ajan jos kahvilla istutaan, tällöin ihminen itse jää kertomansa asian taakse eikä välttämättä edes kerro oikeasti, että mitä hänelle itselleen kuuluu tai miten hän voi. Ei sellaisesta tapaamisesta jää mitään käteen itselle, en mä ainakaan ajattele, että "kiva nyt tiedän. mitä IrmaPetterille kuuluu" tai "nyt se kertoi puolisostaan kaiken" ja itsestään ei mitään.
Kuulostaa siltä, että kaipaisit elämääsi lisää läheisiä ihmisiä. Sellaisia, joista aidosti välität. Ehkä jopa enemmän kuin itsestäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan kun olin vielä itse lapseton, että 2v oli se maaginen ikä, kun taaperon oma persoona jo selkeästi näkyi ja häneen saattoi alkaa tutustua. Aivan samalla tavalla kuin olin ollut kiinnostunut ystävien vaikkapa lemmikeistä, myös lapsista tuli uusia "jengiläisiä" tuon iän jälkeen.
Tein itse lapset myöhemmin, ja on ollut ihanaa kun on jo ystävien vauvavuosista oppinut niksejä ja parhaimmillaan ystävien jo aikuiset lapset ovat olleet meidän lasten vahteina.
Sitten taas jos ystävien lemmikit, lapset, harrastukset tai työpulmat eivät lainkaan kiinnosta missään tilanteessa, pohtisin omaa asennettani ja mitä itse tuon ystävyyteen. Olenko se tyyppi, joka vain ottaa, enkä itse anna? Haluanko pitää keskustelut pinnallisina? Ovatko nämä edes ystäviä, vai pelkkiä tuttavia?
Toki myönnän, että perheellisten on myös priorisoitava aikaa ystäville (ilman perhettä), jos haluavat ystävyyden säilyvän. Mutta omaa elämää ei tarvitse häivyttää koska ystävien on kyllä tarkoitus olla tukena ylä- ja alamäissä. Itsellä muut lapsettomat ystävyydet säilyivät, mutta itsekkäät ja aikasyöpöt tapaukset tippuivat pois.
Jaa. Mun mielestä ihminen on kiinnostava juuri suhteessa muihin ihmisiin, osana omaa laumaansa. Jos ihminen voi puhua pitkään pelkästään itsestään mainitsematta ketään muuta, on se minusta tylsää ja huolestuttavaa. Alan epäilemään, voisiko olla myös niitä n-persoonallisuuden ihmisiä. Vai pelkästään vain nuori ja lapsellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noh minulla ei ole kyllä samaa ongelmaa. Olen vela ja sinut asian kanssa. Elän nyt just tätä kavereiden vauvabuumia ja vilpittömästi iloitsen jokaisesta kaverini lapsesta. Kavereita tapaan välill heidän lastensa kanssa ja välillä ilman. Mielestän on ihan luonnollista että varsikin pienen lapsen kanssa äidin huomio menee siihen lapseen. Silloin yritän lähinnä seurustella molempien kanssa, onhan ystäväni lapsi osa minunki elämääni. Tulee kyllä aika, jolloin lapset ovat isompia ja kavereilla on taas enemmän aikaa muille. Olen tarpeeksi kypsä hyväksymään sen, että ystävyytemme on juuri nyt vähän aallonpohjalla. Se on ihan ok ja haluan pysyä mukana ystävieni elämässä myös silloin kun yhteiset intressit eivät oikein kohtaa.
Tekoäly?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä haluan tavata ystäviä ilman lapsia, mua ei kiinnosta mitä lapsille kuuluu ellen sitä erikseen kysy. Ei sen lapsen, koiran, kissan, harrastuksen sun muun tarvitse hallita koko keskustelua siten, että henkilö itse jää taka-alalle. Sitten voin yhtä hyvin olla tapaamatta henkilöä, jos hän käyttää kaiken aikansa kertoakseen IrmaPetterin asioita. Aivan kuten en haluaisi, että toinen henkilö kertoo puolisostaan koko ajan jos kahvilla istutaan, tällöin ihminen itse jää kertomansa asian taakse eikä välttämättä edes kerro oikeasti, että mitä hänelle itselleen kuuluu tai miten hän voi. Ei sellaisesta tapaamisesta jää mitään käteen itselle, en mä ainakaan ajattele, että "kiva nyt tiedän. mitä IrmaPetterille kuuluu" tai "nyt se kertoi puolisostaan kaiken" ja itsestään ei mitään.
Kuulostaa siltä, että kaipaisit elämääsi lisää läheisiä ihmisiä. Sellaisia, joista aidosti välität. Ehkä jopa enemmän kuin itsestäsi.
Mamma tyrkyttämässä äitiyttä kaikille. Älä yritä saada muita samaan ansaan 💩
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mitä noiden lapsellisten päässä liikkuu sen suhteen, että miksi heidän mielestään muiden pitäisi olla kiinnostuneita pershedelmästään? Eivätkö tajua, ettei se pentu kiinnosta muita kuin lähisukulaisia mahdollisesti? Muut tietävät kyllä, että maailmassa on +8 miljardia ihmistä, niin mikä ihme se yksi pentu on?
Ja mikä ihme ihminen se sitten sinäkään olet?
Oli kyllä niin ruma kommenttisi, että ei sinua tarvitsisikaan kenenkään huomioida.
Tottakai oma lapsi on tärkeä ja aina etusijalla. Jos et pysty mukautumaan kaverisi elämän tilanteeseen, et ole kovinkaan hääppöinen ystävä.
Aina kun luen tai kuulen sanan "pershedelmä," käännyn poispäin. Et ole fiksu ihminen.
Nuo ”tietenkin aina oma lapsi etusijalla” -tyypit saavat kääntymään pois päin. Eivät ole fiksuja ihmisiä.
YHYYYYY YSTÄVÄNI PRIORISOIVAT PERHETTÄÄN MINUN SIJAAN!!!! MITEN HE KEHTAAVAT ASETTAA LAPSENSA MINUN EDELLE BWÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinun valintasi. Olet vapaa valitsemaan seurasi.
Hän kysyikin vertaistukea. Miten tämä aihe voikin mennä niin monelta ohi tai loukkaannutaan että harmittaa äitiystävien menetys?
Muidenkin vauvapalstan käyttäjien ohessa olen ehdottomasti lapsettoman puolella. Fuck mamas and babys!
Ymmärrän erittäin hyvin. Siksi kaikka ystäväni ovat jiko nuoria sinkkuja, eronneita tai 60v leskiä
Vierailija kirjoitti:
YHYYYYY YSTÄVÄNI PRIORISOIVAT PERHETTÄÄN MINUN SIJAAN!!!! MITEN HE KEHTAAVAT ASETTAA LAPSENSA MINUN EDELLE BWÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!
Mutta kun ketään ei pohjimmiltaan kiinnosta se sinun lapsesi. Olisit iloinen, että sinulla on ystäviä. Hoida itse se oma lapsesi ja tee sen lisäksi mitä haluat, jos haluat. Ja koita kunnioittaa myös muiden ihmisten elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei, lähinnä siinä kävi niin, että lapselliset lopettivat pitämästä yhteyttä aika pian lasten saannin jälkeen. Ilmeisesti löysivät uudet kuviot muista lapsiperheistä. Itse olisin mielelläni nähnyt heitä vielä, vaikka lapset olisikin ollut mukana.
Omassa lähipiirissäni kävi niin päin, että lapselliset katosivat kuvioista, kun lapsista tuli isoja. Alkoivat elää jotakin uutta hummailuvaihetta, erosivat puolisoistaan, vähän niin kuin palasivat johonkin nuoruuteen tms.
Mikä ettei?
Mikäpä siinä, kukin tavallaan, mutta kun itse oli sen 15-20 vuotta notkunut niiden lapsiperhekuvioiden laitamilla odottamassa sitä täälläkin moneen kertaan mainittua aikaa, jolloin ne lapset eivät enää määrittäisi kaikkea, niin vähän yllätti, ettei tällainen tylsä viisikymppinen aloilleen rauhoittunut vanha ystävä enää ollutkaan kovin tärkeä sen uuden nuoruuden koitettua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota huomioon että sinäkin olet (kai?) joskus ollut lapsi.
Ja?
Mieti sitä.
Ihminen joka kelpuuttaa seurakseen vain omanlaisensa menettää paljon.
Imee imeee imee IMEEEEE!
Ja mikä ihme ihminen se sitten sinäkään olet?
Oli kyllä niin ruma kommenttisi, että ei sinua tarvitsisikaan kenenkään huomioida.
Tottakai oma lapsi on tärkeä ja aina etusijalla. Jos et pysty mukautumaan kaverisi elämän tilanteeseen, et ole kovinkaan hääppöinen ystävä.
Aina kun luen tai kuulen sanan "pershedelmä," käännyn poispäin. Et ole fiksu ihminen.