Lue keskustelun säännöt.
Oikein havahduin miettimään kuinka tyhjää elämän täytyy olla kun on ikää 50--> ja on lapseton
15.08.2026 |
Koska siinä vaiheessa kun alkaa ikää tulla ja kremppoja, reissutkaan enää kiinnosta samalla tavalla, ystävyyssuhteita ei saa luotua yhtä helposti kuin nuorempana ja elämä kutistuu yhä enemmän kotiin ja ei ole ketään jos ei ole puolisoakaan. Aika yksin alkaa olla siinä vaiheessa. Silloin se katkeruus helposti valtaa mielen. Enkä sano tätä pilkatakseen lapsettomia, vaan enemmän vain on pohdiskelun tulos. Koska lastenlapset tuovat niin paljon iloa elämään ja tuntuisi elämä tyhjältä ilman heitä.
Kommentit (380)
Kuin olisi sohaissut muurahaispesään! 🤣
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oho, meitä oli jo kaksi jotka samaan aikaan kommentoitiin aika samoilla sanoillakin tämän mummin onnellisuutta lastenlasten pyyteettömästä rakkaudesta.
18veenä havahduimme jo siihen kuinka tyhmää elämää joillakin päässä pyöri.
20veenä aivot eivät ole vielä kehittyneet. joillakin ei senkään jälkeen.
Minusta sellainen, ettei osata olla yksin on säälittävää.
Ihmisen täytyy aikuisena viimeistään tutustua itseensä edes sen verran, että sietää itseään ja pystyy mielellään nauttimaan omasta seurastaan.
Jos ei osaa olla itsensä kanssa, eikä osaa nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta, on ihmisellä päässään jotain mätää.
Joku ongelmahan ihmisellä on, jos pitää kaikki hetket täyttää hälinällä, hölinällä, kohkaamisella, ärsykkeillä ja virikkeillä.
Ei minun mielestäni ole ihan täyteen mittaan kypsynyt sellainen, joka ei ole sen vertaa viisastunut, että ymmärtää hiljaisuuden ja rauhan mittaamattoman arvon. Ne ei ole sama asia, kuin tyhjyys, tylsyys tai yksinäisyys.
Niistä kärsivä on levoton, hukassa, turvaton ja pakenee jotain.
Aikuinen ei tarvitse jatkuvaa virikkeillä ja ärsykkeillä kyllästettyä elämää.
Ne on pikkutaaperot ja vauvat, jotka tarvitsee rälinää rölinää, pauketta, pilpatusta ja melua.
Vierailija kirjoitti:
Kuin olisi sohaissut muurahaispesään! 🤣
Niin. Lapsellisilla on jäänyt henkinen kehitys ja laaja-alaisen ymmärryksen kasvaminen niin suppeaksi että eivät hermostumatta kestä asiallista keskustelua. Sitä se kotiseinien sisälle linnoittautuminen ja muiden ihmissuhteiden poissulkeminen vuosikymmeniksi tekee. Aletaan elää omassa kuplassa todellisuudesta vieraantuneena ja kuvitellaan oma kapea kokemus normaaliksi ja ainoaksi oikeaksi. Vähän kuin jokin lahkojuttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä juuri lähijunassa kuuntelen korvat soiden kiukuttelevaa ja palosireenin lailla kirkuvaa vaahtosammutinta, enkä voisi enempää olla tyytyväinen ratkaisuuni lapsettomuudesta.
Ja vanhemmat on vaan että ”kyllä meidän Eeli-Jennika on niiiiin söpö, kun sillä on OMA TAHTO!!!!”
🤮🤮🤮🤮🤮🤮🤮🤮🤮🤮🤮
Mulla on se tilanne että olen pian 50 ja lapset muuttamassa kotoa. Enkä missään nimessä haluaisi vielä lapsenlapsia! Haluaisin nyt seuraavan vuosikymmenen elää vain itselleni ja tehdä kaikkea ihanaa omaksi hyväksi. (Sitä mitä ei ole edelliseen kahteenkymmeneen vuoteen voinut). Joo ehken osaa kuvitella, mitä elämäni olisi ollut ilman lapsia, mutta tuntuu että jostain olen jäänyt paitsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta sellainen, ettei osata olla yksin on säälittävää.
Ihmisen täytyy aikuisena viimeistään tutustua itseensä edes sen verran, että sietää itseään ja pystyy mielellään nauttimaan omasta seurastaan.
Jos ei osaa olla itsensä kanssa, eikä osaa nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta, on ihmisellä päässään jotain mätää.
Joku ongelmahan ihmisellä on, jos pitää kaikki hetket täyttää hälinällä, hölinällä, kohkaamisella, ärsykkeillä ja virikkeillä.
Ei minun mielestäni ole ihan täyteen mittaan kypsynyt sellainen, joka ei ole sen vertaa viisastunut, että ymmärtää hiljaisuuden ja rauhan mittaamattoman arvon. Ne ei ole sama asia, kuin tyhjyys, tylsyys tai yksinäisyys.
Niistä kärsivä on levoton, hukassa, turvaton ja pakenee jotain.
Aikuinen ei tarvitse jatkuvaa virikkeillä ja ärsykkeillä kyllästettyä elämää.
Ne on pikkutaaperot ja vauvat, jotka tarvitsee rälinää rölinää, pauketta, pilpatusta ja melua.
Eikä nekään oikeasti tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on aivan sama, mitä valintoja muut ovat tehneet, mutta minä olen onnellinen mummi kahdelle lapselle.
Juuri tänään aamulla 4-vuotias soitti ja kysyi: Mummi, koska tulet hakemaan, me tullaan mummolaan! Ja taustalla 2-vuotias huuteli mummi, mummi, mummi! Heiltä saa niin pyyteetöntä rakkautta. Parin tunnin kuluttua lähden hakemaan heitä mummolaan yökylään.
Uskon että iloitset ja olet onnellinen lapsenlapsistasi ja kiva niin. Sille en voi mitään että tuli kuitenkin vähän epämiellyttävä olo tekstistäsi. Korostit vain kuinka ihanaa on että pikkuiset niin kovin sinua rakastavat ja sinua palvovat. Oma mummiutesi on tärkeämpää kuin nuo kaksi pientä persoonaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta taas on aika tyhjää elämää, jos viisikymppisenä elämän ainoa sisältö on omat lapset ja mahdolliset lapsenlapset.
Ja kamalan raskasta ja tuskallista työkavereille ym, kuunnella loputtomia juttuja kuinka Pirkkopetteri sitä ja katsella kännykästä kuvia kuinka Jussijannika tätä.
Työkaveri from Hell.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Höpsis.
Eipä olekaan. Jos oikein kunnolla mietit, niin se on juurikin noin. Päivät yksin, ei lapsia, ei lastenlapsia, vain yksin. Mahdollisilla ystävillä omat perheet, lastenlapset jne.
Niin me ihmiset ollaan erilaisia, minulle olisi painajainen jos olisi lapsia ja nämä tyrkkäsivät kylään lapsenlapsineen! Tykkään olla yksin, liikkua luonnossa kameran kanssa, lukea ja vain nauttia omasta kodista ja kaksi ihanaa kissaa on seurana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut Tove Janssonilla elämässä sisältöä, ei Kirsti Paakkasella yms. Ketä näitä lapsettomia naisia nyt olikaan.
Oletko jättänyt vastaavan jäljen historiaan?
Vierailija kirjoitti:
Avaus kertoo täydellisesti varmuudesta omien valintojen sopineen aloittajalle. Huokuu se tyytyväisyys ja onnellisuus..
T.perheellinen mies
Ja paskat huokuu. Tyytyväinen ja onnellinen ihminen ei pidä omia valintojaan ainoina oikeina vaan sallii muutkin näkemykset ja ihmiskohtalot. Kaikki eivät saa lapsia, kaikki eivät halua lapsia. Kaikki eivät saa lastenlapsia. Kaikki eivät rakasta lapsiaan eivätkä kaikki lapset rakasta vanhempiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on aivan sama, mitä valintoja muut ovat tehneet, mutta minä olen onnellinen mummi kahdelle lapselle.
Juuri tänään aamulla 4-vuotias soitti ja kysyi: Mummi, koska tulet hakemaan, me tullaan mummolaan! Ja taustalla 2-vuotias huuteli mummi, mummi, mummi! Heiltä saa niin pyyteetöntä rakkautta. Parin tunnin kuluttua lähden hakemaan heitä mummolaan yökylään.Mitenkäs sitten kun pikkulapsi-ikä mene ohi ja mummi ei olekaan äärettömän ihailun kohde? Alkaa tulla oma tahto, vanhempien ja isovanhempien uhmaaminen ja heidän tapojen ym halveksunta, kun se rakkaus ei olekaan enää ehdotonta? Miten oma rakkautesi heitä kohtaan, rakastatko heitä heidän itsensä vuoksi vai siksi että sinua hivelee kun he rakastavat - nyt - sinua ehdoitta kun eivät muusta vielä ymmärrä?
Voi kuule, se on jo käyty läpi omien lasten kanssa, kun he kipuilivat teini-ikänsä kanssa, mutta niinpä vaan siitäkin selvittiin. Samalla tavalla rakastin lapsiani ja tulen rakastamaan lapsenlapsiani ehdoitta. Itselläni oli hyvin läheiset välit isovanhempiini vielä teini-ikäisenäkin ja uskonkin siihen, että kun ne lujat ja lämpimät välit luodaan alusta alkaen, ne säilyvät.
Miehen kanssa onkin puhuttu, että nyt ollaan lastenlasten kanssa niin paljon kuin mahdollista, sillä aika kuluu niin nopeasti ja kohta alkavat lapsen omat kaverit tulla tärkeäksi, mummia ja pappaa tärkeämmäksi. Mutta uskon läheisten ja lämpimien välien säilyvän siitä huolimatta. Onhan ne säilyneet omiin lapsiimmekin, kaikki tulevat mielellään meille, vietämme lomia yhdessä jne.
Eikä se nyt herttilei sitä tarkoita, etteikö meillä muutakin elämää olisi! Matkustelemme edelleen, meillä on kakkoskoti etelässä, käydään kulttuuritapahtumissa, oopperassa, konserteissa, taidenäyttelyissä, ravintoloissa, you name it!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on aivan sama, mitä valintoja muut ovat tehneet, mutta minä olen onnellinen mummi kahdelle lapselle.
Juuri tänään aamulla 4-vuotias soitti ja kysyi: Mummi, koska tulet hakemaan, me tullaan mummolaan! Ja taustalla 2-vuotias huuteli mummi, mummi, mummi! Heiltä saa niin pyyteetöntä rakkautta. Parin tunnin kuluttua lähden hakemaan heitä mummolaan yökylään.Uskon että iloitset ja olet onnellinen lapsenlapsistasi ja kiva niin. Sille en voi mitään että tuli kuitenkin vähän epämiellyttävä olo tekstistäsi. Korostit vain kuinka ihanaa on että pikkuiset niin kovin sinua rakastavat ja sinua palvovat. Oma mummiutesi on tärkeämpää kuin nuo kaksi pientä persoonaa.
Tämä. Minun äitini välitti lastenlapsistaan vain valokuvina jotka voi kiinnittää jääkaapin oveen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on aivan sama, mitä valintoja muut ovat tehneet, mutta minä olen onnellinen mummi kahdelle lapselle.
Juuri tänään aamulla 4-vuotias soitti ja kysyi: Mummi, koska tulet hakemaan, me tullaan mummolaan! Ja taustalla 2-vuotias huuteli mummi, mummi, mummi! Heiltä saa niin pyyteetöntä rakkautta. Parin tunnin kuluttua lähden hakemaan heitä mummolaan yökylään.Uskon että iloitset ja olet onnellinen lapsenlapsistasi ja kiva niin. Sille en voi mitään että tuli kuitenkin vähän epämiellyttävä olo tekstistäsi. Korostit vain kuinka ihanaa on että pikkuiset niin kovin sinua rakastavat ja sinua palvovat. Oma mummiutesi on tärkeämpää kuin nuo kaksi pientä persoonaa.
Ja tämän päättelit muutaman rivin tekstistä 🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on aivan sama, mitä valintoja muut ovat tehneet, mutta minä olen onnellinen mummi kahdelle lapselle.
Juuri tänään aamulla 4-vuotias soitti ja kysyi: Mummi, koska tulet hakemaan, me tullaan mummolaan! Ja taustalla 2-vuotias huuteli mummi, mummi, mummi! Heiltä saa niin pyyteetöntä rakkautta. Parin tunnin kuluttua lähden hakemaan heitä mummolaan yökylään.Mitenkäs sitten kun pikkulapsi-ikä mene ohi ja mummi ei olekaan äärettömän ihailun kohde? Alkaa tulla oma tahto, vanhempien ja isovanhempien uhmaaminen ja heidän tapojen ym halveksunta, kun se rakkaus ei olekaan enää ehdotonta? Miten oma rakkautesi heitä kohtaan, rakastatko heitä heidän itsensä vuoksi vai siksi että sinua hivelee kun he rakastavat - nyt - sinua ehdoitta kun eivät muusta vielä ymmärrä?
Voi kuule, se on jo käyty läpi omien lasten kanssa, kun he kipuilivat teini-ikänsä kanssa, mutta niinpä vaan siitäkin selvittiin. Samalla tavalla rakastin lapsiani ja tulen rakastamaan lapsenlapsiani ehdoitta. Itselläni oli hyvin läheiset välit isovanhempiini vielä teini-ikäisenäkin ja uskonkin siihen, että kun ne lujat ja lämpimät välit luodaan alusta alkaen, ne säilyvät.
Miehen kanssa onkin puhuttu, että nyt ollaan lastenlasten kanssa niin paljon kuin mahdollista, sillä aika kuluu niin nopeasti ja kohta alkavat lapsen omat kaverit tulla tärkeäksi, mummia ja pappaa tärkeämmäksi. Mutta uskon läheisten ja lämpimien välien säilyvän siitä huolimatta. Onhan ne säilyneet omiin lapsiimmekin, kaikki tulevat mielellään meille, vietämme lomia yhdessä jne.
Eikä se nyt herttilei sitä tarkoita, etteikö meillä muutakin elämää olisi! Matkustelemme edelleen, meillä on kakkoskoti etelässä, käydään kulttuuritapahtumissa, oopperassa, konserteissa, taidenäyttelyissä, ravintoloissa, you name it!
Omakehusi haisee tänne asti.
Olisin halunnut perheen ja lapsia ja nelikymppisenä oli vaikea hyväksyä ettei niin käy. Sairastin endometrioosia ikävuoset 25-50 v. Myös pysyvää parisuhdetta en ole sitonut eli olen sinkku.
Mutta nyt kuusikymppisenä olen onnellisempi kuin koskaan. Olen terve, varakas, minullao on paljon ystäviä ja suhteet sukulaisiin on hyvät ja aktiiviset. Minulla ole lapsia mutta hoidin sisarusten lapsia silloin kun he olivat pieniä ja sihteet sisaruksiin ja heidän lapsiinsa ovat läheiset. Lisäksi minulla on monia rakkaita harrastuksia joissa tapaan myös ihmisiä. Olen vielä työelämässä ja teen työtäni ihmisten parissa. Suunnitelmissa on tehdä töitä vielä pari vuotta ja sen jälkeen hypätä pois oravanpyörästä koska minulla on sen verran säästöjä etten ehdi niitä elinaikanani tuhlaamaan. En kaipaa yhtään enempää sosiaalista kanssakäymistä kuin mitä minulla on nyt. Nautin myös yksin olosta, luonnosta ja tilavasta ja kauniista kodista.
Jälkeenpäin ajatellen en ehkä kuitenkaan olisi kestänyt perhe-elämää ja sen vaativuutta jossa omat tarpeet, harrastukset ja mielenkiinon kohteet olisi ainakin jossain määrin joutunut laittamaan sivuun. Myöskin oman rauhan ja tilan tarpeesta olisi joutunut lupumaan.
Sinkuna olosta on ollut myös se etu että on koko ajan joutunut ottamaan vastuuta omista asioista ja on joutunut oppimaan asioita joita en olisi parisuhteessa oppinut. Osaan korjata/huoltaa autoa, tehdä kodin remontteja ja muutenkin tottunut hoitamaan asioita joita yleensä mies hoitaa parisuhteessa.
Lasten ja lastenlasten olemassaolon tarkoitus ei ole olla vanhempiensa ja isovanhempiensa elämänsisältö. Ihminen kuuluu itselleen.
Kuule nyt loppuu tuo kiukuttelu.