Lue keskustelun säännöt.
Oikein havahduin miettimään kuinka tyhjää elämän täytyy olla kun on ikää 50--> ja on lapseton
15.08.2026 |
Koska siinä vaiheessa kun alkaa ikää tulla ja kremppoja, reissutkaan enää kiinnosta samalla tavalla, ystävyyssuhteita ei saa luotua yhtä helposti kuin nuorempana ja elämä kutistuu yhä enemmän kotiin ja ei ole ketään jos ei ole puolisoakaan. Aika yksin alkaa olla siinä vaiheessa. Silloin se katkeruus helposti valtaa mielen. Enkä sano tätä pilkatakseen lapsettomia, vaan enemmän vain on pohdiskelun tulos. Koska lastenlapset tuovat niin paljon iloa elämään ja tuntuisi elämä tyhjältä ilman heitä.
Kommentit (717)
Vierailija kirjoitti:
Minä myönnän, että pelkään vähän jääväni yksin. Erityisesti vanhemmat vuodet tuntuvat yksinäisiltä ajatella, jos omaa perhettä ei silloin ole.
Olen siis reilu 30-vuotias nainen ja siksi on todennäköistä, etten omaa perhettä saa, koska minulla on uskonnollinen vakaumus ja on hyvin vaikeaa löytää miestä, jolla olisi samat arvot.
No, on minulla yliopistoura alalla, jota rakastan, ehkä se täyttää tyhjistä vähän. Mutta olisin sen sijaan ottanut oman perheen.
Vielä ehdit. :)
Pyydä ystäviäsi etsimään, erittäin hyvä tapa löytåä puoliso, harrasta, seuraa urheilua, osallistu erilaisiin tapahtumiin.
Kotoa ei kukaan osaa sinua hakea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hämmentävää. Eikö lapset yleensä täysi-ikäistyttyään muuta kotoa pois, usein ihan toiselle paikkakunnallekin opiskelemaan? Miten ne mahdollisesti satojen kilometrien päässä asuvat, omaa elämäänsä elävät lapset sieltä käsin tuo sen kaiken sisällön teikäläisten arkeen? Tämmösistä alotuksista tulee se mielikuva, että aikuiset lapset jäis vanhempiensa naapuriin asumaan ja päivät pitkät roikuttais yhdessä. No, ehkä jotkut jossain tekeekin niin, mutta väitän, että suuri enemmistö ei.
Ap, relaa hieman ja laskeudu sieltä tornistasi alas.
Minusta tyhjintä elämää olivat perhetouhuihin haaskatut vuosikymmenet. Suorastaan harmaata mössöä.
Ap:n teksti vaikuttaa taas kouluttamattoman ihmisen höpinältä. Ei ole ymmärretty, että elämässä voi olla muutakin sisältöä ja mielenkiinnon kohteita kuin lapset. Eletään elämää vain lasten kautta. Aloitus kuulostaa siltä, että itsellä on huono olla kun elämä on jotenkin jäänyt tyhjäksi ja elämättömäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kekseliäs ja fiksi koulutettu ihminen kaipaa virikkeitä ja keksii mielekästä tekemistä esim. uuden oppiminen ja itsensä kehittäminen on ainakin minulle elämänmittainen tehtävä.
On hienoa, että lapset ovat tärkeitä, mutta on ihmisiä, jotka kykenevät muuhunkin kuin kaitsemaan lapsia.
Elän parasta aikaa ja ikää on 60v. Aikuiset lapset elävät omaa arkea ja säännöllisesti tavataan mutta saattaa mennä monta viikkoa ettei nähdä. Lapsenlapsia näen säännöllisesti mutta onhan heilläkin koulut ja harrastukset sekä oma elämä. En roiku lapsissani, ja täytyy myöntää että pikkulapsi arki oli aika stressaavaa ja välillä uuvuttavaa. Nyt saamme miehen kanssa tehdä mitä haluamme! Liikunta pitää mielen virkeänä, ystävät ja matkustelu. En itsekään välitä hälinästä joten kartan paikkoja jossa pieniä lapsia, en jaksa enää sitä melua joka heistä lähtee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta taas on aika tyhjää elämää, jos viisikymppisenä elämän ainoa sisältö on omat lapset ja mahdolliset lapsenlapset.
Ja kamalan raskasta ja tuskallista työkavereille ym, kuunnella loputtomia juttuja kuinka Pirkkopetteri sitä ja katsella kännykästä kuvia kuinka Jussijannika tätä.
Kaveri on tuollainen. Jatkuvaa pommitusta ja kuvaa noista räkä-Liisoista.
Siinä kohtaa piti ärähtää, kun jakoi facessaan alastonkuvia mummun pikku kullannupuista.
Piti vähän kertoa, että on lähettänyt kivoja hinkkauskuvia limasedille. Facensa nimittäin oli julkinen.
Mainiosti toimittu.
Olen 64-vuotias nainen, elän yksin ja olen lapseton. En ole koskaan halunnut lapsia. Enkä tunne koskaan olevani yksin, koska viihdyn parhaiten yksin. Tykkään käydä taidemuseoissa ja konserteissa. Käyn puistoissa ja hautausmailla kävelemässä. Nautin lukemisesta, kesäisin istun parvekkeellani lukemassa. Olen innokas penkkiurheilija ja katson paljon urheilua. Elämä on mukavaa joka päivä, en kaipaa mitään muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Havahduin oikein miettimään kuinka tyhjää jonkun toisen elämän täytyy olla.." Just joo :D :D :D
On monia asioita, jotka voivat haavoittaa ihmistä syvästi ja jopa särkeä hänem sielunsa palasiksi. Päiväkodista kotiutuneet täit esimerkiksi tai hampurilaisravintolan tarjoilijan yrmy katse, kun lapsi hakee kolmatta kertaa lisää ketsuppia ranskanperunoihinsa. Puhumattakaan siitä, miltä äidistä tuntuu pikku taaperoiden jokapäiväinen puremahippa aamiaispöydässä.
Siksi on hienoa, että on perheitä, joissa noita ongelmia ei ole. Rohkaisevana esimerkkinä tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.
Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.
Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.
Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.
Se liitto oli alkanut uskottomuudesta (mummo tosin käytti siitä rumempaa sanaa), mutta alkoholia se pariskunta ei käyttänyt pisaraakaan. Eikä käyttänyt mummokaan ja mistä hän olisi sitä voinut saadakaan, kun oli vasta lapsi.
Kaikenlaista voi siis sattua ja joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, kuten mummo aina opetti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On monia asioita, jotka voivat haavoittaa ihmistä syvästi ja jopa särkeä hänem sielunsa palasiksi. Päiväkodista kotiutuneet täit esimerkiksi tai hampurilaisravintolan tarjoilijan yrmy katse, kun lapsi hakee kolmatta kertaa lisää ketsuppia ranskanperunoihinsa. Puhumattakaan siitä, miltä äidistä tuntuu pikku taaperoiden jokapäiväinen puremahippa aamiaispöydässä.
Siksi on hienoa, että on perheitä, joissa noita ongelmia ei ole. Rohkaisevana esimerkkinä tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.
Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.
Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.
Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.
Se liitto oli alkanut uskottomuudesta (mummo tosin käytti siitä rumempaa sanaa), mutta alkoholia se pariskunta ei käyttänyt pisaraakaan. Eikä käyttänyt mummokaan ja mistä hän olisi sitä voinut saadakaan, kun oli vasta lapsi.
Kaikenlaista voi siis sattua ja joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, kuten mummo aina opetti.
Voi, kuinka suloinen tarina 💕💕💕
Ihmisen pitää osata olla myös itsekseen.Toki lapset tuo iloa.En kyllä myöskään ymmärtä ihmisiä,jotka elää kokonaan kumppanin tai lasten kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikkea paskaa sitä saakin netistä lukea. 😂
Mene nukkumaan AP
Monen palstamamman katkera kohtalo.
Ei se elämä muutu täydemmäksi lasten kanssa tai ilman. Jokainen yksilö tekee itse oman elämänsä sisällön, mutta lapsettomuutta puollan sillä perusteella, että ketään tuntevaa ja elävää olentoa ei tähän maailmaan pidä itsekkäästi tuoda, kun hän ei ole omaa olemassaoloaan saanut koskaan valita. Elämä voi olla myös pelkkää kärsimystä, enkä koskaan antaisi itselleni anteeksi sitä, että aikaansain jollekin niin rakkaalle via dolorosan hänen tahtomattaan.
Ehkä pääset kokeilemaan tilannetta.