Lue keskustelun säännöt.
Oikein havahduin miettimään kuinka tyhjää elämän täytyy olla kun on ikää 50--> ja on lapseton
15.08.2026 |
Koska siinä vaiheessa kun alkaa ikää tulla ja kremppoja, reissutkaan enää kiinnosta samalla tavalla, ystävyyssuhteita ei saa luotua yhtä helposti kuin nuorempana ja elämä kutistuu yhä enemmän kotiin ja ei ole ketään jos ei ole puolisoakaan. Aika yksin alkaa olla siinä vaiheessa. Silloin se katkeruus helposti valtaa mielen. Enkä sano tätä pilkatakseen lapsettomia, vaan enemmän vain on pohdiskelun tulos. Koska lastenlapset tuovat niin paljon iloa elämään ja tuntuisi elämä tyhjältä ilman heitä.
Kommentit (443)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on aivan sama, mitä valintoja muut ovat tehneet, mutta minä olen onnellinen mummi kahdelle lapselle.
Juuri tänään aamulla 4-vuotias soitti ja kysyi: Mummi, koska tulet hakemaan, me tullaan mummolaan! Ja taustalla 2-vuotias huuteli mummi, mummi, mummi! Heiltä saa niin pyyteetöntä rakkautta. Parin tunnin kuluttua lähden hakemaan heitä mummolaan yökylään.Mitenkäs sitten kun pikkulapsi-ikä mene ohi ja mummi ei olekaan äärettömän ihailun kohde? Alkaa tulla oma tahto, vanhempien ja isovanhempien uhmaaminen ja heidän tapojen ym halveksunta, kun se rakkaus ei olekaan enää ehdotonta? Miten oma rakkautesi heitä kohtaan, rakastatko heitä heidän itsensä vuoksi vai siksi että sinua hivelee kun he rakastavat - nyt - sinua ehdoitta kun eivät muusta vielä ymmärrä?
Voi kuule, se on jo käyty läpi omien lasten kanssa, kun he kipuilivat teini-ikänsä kanssa, mutta niinpä vaan siitäkin selvittiin. Samalla tavalla rakastin lapsiani ja tulen rakastamaan lapsenlapsiani ehdoitta. Itselläni oli hyvin läheiset välit isovanhempiini vielä teini-ikäisenäkin ja uskonkin siihen, että kun ne lujat ja lämpimät välit luodaan alusta alkaen, ne säilyvät.
Miehen kanssa onkin puhuttu, että nyt ollaan lastenlasten kanssa niin paljon kuin mahdollista, sillä aika kuluu niin nopeasti ja kohta alkavat lapsen omat kaverit tulla tärkeäksi, mummia ja pappaa tärkeämmäksi. Mutta uskon läheisten ja lämpimien välien säilyvän siitä huolimatta. Onhan ne säilyneet omiin lapsiimmekin, kaikki tulevat mielellään meille, vietämme lomia yhdessä jne.
Eikä se nyt herttilei sitä tarkoita, etteikö meillä muutakin elämää olisi! Matkustelemme edelleen, meillä on kakkoskoti etelässä, käydään kulttuuritapahtumissa, oopperassa, konserteissa, taidenäyttelyissä, ravintoloissa, you name it!
Miten ihmeessä ehditte tuon kaiken? Minua hengästyttää lukeakin. Yksikin aktiviteetti olisi jo tarpeeksi. Ihan jo lapsiperheiden aiheuttama melu ja sekasorto aiheuttaa minulle niin suurta kuormitusta, että pitää saada palautua monta tuntia hiljaisuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas tätäkin keskustelua lukiessa tulee surulliseksi, kun huomaa kuinka paha olo joillakin, niin paha, että se suorastaan pitää yrittää oksentaa toisten niskaan ja yrittää lytätä sellaiset, jotka ovat tyytyväisiä ja onnellisia. Mutta hei! Ei se heitä hetkauta, koska heillä on asiat hyvin ja he tietävät sen.
Vierailija kirjoitti:
Taas tätäkin keskustelua lukiessa tulee surulliseksi, kun huomaa kuinka paha olo joillakin, niin paha, että se suorastaan pitää yrittää oksentaa toisten niskaan ja yrittää lytätä sellaiset, jotka ovat tyytyväisiä ja onnellisia. Mutta hei! Ei se heitä hetkauta, koska heillä on asiat hyvin ja he tietävät sen.
Oletko sinä se pyyteetön rakkaus -mummi vai keitä tarkoitat?
Olen 50+, yksi lapsi. Lapsella on oma elämänsä, minulla omani. Hän mahtuu elämääni, mutta ei ole sen sisältö ja tapaamme silloin tällöin. Anoppi roikkui lapsissaan kynsin ja hampain. Muuta elämää ei sitten ollutkaan.
Vierailija kirjoitti:
En ole katkera lapsettomana yli 50 v. Miten se katkeruus ja katumus omasta valinnasta nyt tulisi, kun ei ole tullut aiemminkaan. Ajoittain olen yksinäinen, mutta en ole ajatellut, että lapset sen poistaisi. Heillä olisi kuitenkin oma elämä.
Juurikin näin. Koko aikuisen ikäni olen ollut onnellinen valinnastani, kun oon seurannut lapsellisten kamujen raskasta raatamista perheidensä kanssa. Minä tiesin jo parikymppisenä, että en halua lapsia. Jossain vaiheessa oli sellainen mies, jonka kanssa lasta olisi voinut yrittää, mutta totesin asiaa kunnolla mietittyäni, että en ihan oikeasti halua lasta.
Äitini on 85 v, enkä ole hänen kanssaan puhunut tällä erää koko kesänä. Viimeksi ollaan nähty yli 2 vuotta sitten, vaikka välimatkaa ei ole kuin pari sataa kilometriä. Veljeäni tapaa kerran vuodessa. Eipä ole hänellekään mitään iloa/seuraa lapsista ja lapsenlapsista, kun on itse ollut huono äiti ja juurikin sellainen ihminen, jonka ei ikinä olisi pitänyt lapsia saada, kun ei ole niitä halunnut, mutta vaan tavan vuoksi saanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jep. Naapuri jäi eläkkeelle ja raataa nyt päätoimisesti kolmen alle kouluikäisen kanssa kun vanhemmat eivät jaksa. Onneksi on neljäs tulossa, se varmasti auttaa jaksamaan paremmin. On sisältöä elämässä.
Kertoo paljon puhutusta yhteiskuntaluokasta, jos kokee lasten olevan ainoa elämään sisältöä tuova asia. Itsekin olen yhteyksissä vain noin kerran kuukaudessa ja vierailemme muutaman kerran vuodessa lyhyesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut Tove Janssonilla elämässä sisältöä, ei Kirsti Paakkasella yms. Ketä näitä lapsettomia naisia nyt olikaan.
Oletko jättänyt vastaavan jäljen historiaan?
Meinaat että "yksinäinen" ihminen ei voi olla onnellinen ja elämänsä merkityksellistä jos ei jätä jälkeä historiaan "kaikkien" tuntemana?
me kaikki jätämme jälkemme ja vaikutamme muihin, etenkin lähimpänä oleviin mutta sellaisiinkin joista emme itse tiedäkään. Parempi elää niin ettei ne jäljet ole rumia ja rikkovia. Ihan jo sillä että mietimm mitä ja miten puhumme, kuinka toisia kohtelemme, jopa anonyymina vauvapalstalla.
Vierailija kirjoitti:
Minusta sellainen, ettei osata olla yksin on säälittävää.
Ihmisen täytyy aikuisena viimeistään tutustua itseensä edes sen verran, että sietää itseään ja pystyy mielellään nauttimaan omasta seurastaan.
Jos ei osaa olla itsensä kanssa, eikä osaa nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta, on ihmisellä päässään jotain mätää.
Joku ongelmahan ihmisellä on, jos pitää kaikki hetket täyttää hälinällä, hölinällä, kohkaamisella, ärsykkeillä ja virikkeillä.
Ei minun mielestäni ole ihan täyteen mittaan kypsynyt sellainen, joka ei ole sen vertaa viisastunut, että ymmärtää hiljaisuuden ja rauhan mittaamattoman arvon. Ne ei ole sama asia, kuin tyhjyys, tylsyys tai yksinäisyys.
Niistä kärsivä on levoton, hukassa, turvaton ja pakenee jotain.
Aikuinen ei tarvitse jatkuvaa virikkeillä ja ärsykkeillä kyllästettyä elämää.
Ne on pikkutaaperot ja vauvat, jotka tarvitsee rälinää rölinää, pauketta, pilpatusta ja melua.
Tai jotakuta jolle on soitettava jopa joka päivä. Ei tuo ole mikään rakkauden mitta roikkua toisessa kiinni ja tilittää hänelle jokaisen päivänsä käänteet tai vaatia toista selostamaan tekemisiään. Ajatus on täysin vieras.
Se on ihan tuurissaan millaiset välit lapseen/lapsiin on aikuisina. Voivat saada päähänsä että olet pahin konna kaikista vain siksi että ajattelet eri lailla kuin he. En ihan hirveästi kaipaisi tuollaista käännettä elämääni jos he olisivat olleet aikuisuuteen asti läheisiä. Kuin saisi tikarin selkäänsä kiitokseksi. En tiedä miten paljon tätä on mutta nyt kun omia vanhempia suorastaan yllytetään vihaamaan ja syyttämään (kaikesta) niin taatusti enemmän kuin aikaisemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avaus kertoo täydellisesti varmuudesta omien valintojen sopineen aloittajalle. Huokuu se tyytyväisyys ja onnellisuus..
T.perheellinen miesJa paskat huokuu. Tyytyväinen ja onnellinen ihminen ei pidä omia valintojaan ainoina oikeina vaan sallii muutkin näkemykset ja ihmiskohtalot. Kaikki eivät saa lapsia, kaikki eivät halua lapsia. Kaikki eivät saa lastenlapsia. Kaikki eivät rakasta lapsiaan eivätkä kaikki lapset rakasta vanhempiaan.
Tuohan oli perheelliselltä mieheltä selvää sarkasmia, samalla lailla ajattelee kuin sinäkin.
Ei tää vanhemmuus mitään auvoisaa lapsellisellakaan ole. Pahin murlluikä on päällä kun viiskymmentä tulee mittariin ja lapsella adhd ja muutenkin jästipää,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on aivan sama, mitä valintoja muut ovat tehneet, mutta minä olen onnellinen mummi kahdelle lapselle.
Juuri tänään aamulla 4-vuotias soitti ja kysyi: Mummi, koska tulet hakemaan, me tullaan mummolaan! Ja taustalla 2-vuotias huuteli mummi, mummi, mummi! Heiltä saa niin pyyteetöntä rakkautta. Parin tunnin kuluttua lähden hakemaan heitä mummolaan yökylään.Mitenkäs sitten kun pikkulapsi-ikä mene ohi ja mummi ei olekaan äärettömän ihailun kohde? Alkaa tulla oma tahto, vanhempien ja isovanhempien uhmaaminen ja heidän tapojen ym halveksunta, kun se rakkaus ei olekaan enää ehdotonta? Miten oma rakkautesi heitä kohtaan, rakastatko heitä heidän itsensä vuoksi vai siksi että sinua hivelee kun he rakastavat - nyt - sinua ehdoitta kun eivät muusta vielä ymmärrä?
Voi kuule, se on jo käyty läpi omien lasten kanssa, kun he kipuilivat teini-ikänsä kanssa, mutta niinpä vaan siitäkin selvittiin. Samalla tavalla rakastin lapsiani ja tulen rakastamaan lapsenlapsiani ehdoitta. Itselläni oli hyvin läheiset välit isovanhempiini vielä teini-ikäisenäkin ja uskonkin siihen, että kun ne lujat ja lämpimät välit luodaan alusta alkaen, ne säilyvät.
Miehen kanssa onkin puhuttu, että nyt ollaan lastenlasten kanssa niin paljon kuin mahdollista, sillä aika kuluu niin nopeasti ja kohta alkavat lapsen omat kaverit tulla tärkeäksi, mummia ja pappaa tärkeämmäksi. Mutta uskon läheisten ja lämpimien välien säilyvän siitä huolimatta. Onhan ne säilyneet omiin lapsiimmekin, kaikki tulevat mielellään meille, vietämme lomia yhdessä jne.
Eikä se nyt herttilei sitä tarkoita, etteikö meillä muutakin elämää olisi! Matkustelemme edelleen, meillä on kakkoskoti etelässä, käydään kulttuuritapahtumissa, oopperassa, konserteissa, taidenäyttelyissä, ravintoloissa, you name it!
Eli isovanhemmilla kaikki tuo mitä luettelit on hyvä juttu ja tuo mukavaa sisältöä elämään mutta lapsettomilla se onkin surullista ja onnetonta yritystä saada elämäänsä edes jotain kun se ainut mikä todellisuudessa merkitsee, lapset ja lastenlapset puuttuu? Jos lapsettomat olisivat rehellisiä itselleen he istuisivat kotona itkemässä yksinäisyyttään kun heillä ei ole ketään läheisiä eikä mitään virkaa olla olemassa - muuta kuin veronmaksajana ja lopuksi vielä tulee dementia?
Yhdistelin tähän vähän lapsellisten väittämiä lapsettomista, et sinä suinkaan kaikkea tuota ole sanonut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on aivan sama, mitä valintoja muut ovat tehneet, mutta minä olen onnellinen mummi kahdelle lapselle.
Juuri tänään aamulla 4-vuotias soitti ja kysyi: Mummi, koska tulet hakemaan, me tullaan mummolaan! Ja taustalla 2-vuotias huuteli mummi, mummi, mummi! Heiltä saa niin pyyteetöntä rakkautta. Parin tunnin kuluttua lähden hakemaan heitä mummolaan yökylään.Mitenkäs sitten kun pikkulapsi-ikä mene ohi ja mummi ei olekaan äärettömän ihailun kohde? Alkaa tulla oma tahto, vanhempien ja isovanhempien uhmaaminen ja heidän tapojen ym halveksunta, kun se rakkaus ei olekaan enää ehdotonta? Miten oma rakkautesi heitä kohtaan, rakastatko heitä heidän itsensä vuoksi vai siksi että sinua hivelee kun he rakastavat - nyt - sinua ehdoitta kun eivät muusta vielä ymmärrä?
Voi kuule, se on jo käyty läpi omien lasten kanssa, kun he kipuilivat teini-ikänsä kanssa, mutta niinpä vaan siitäkin selvittiin. Samalla tavalla rakastin lapsiani ja tulen rakastamaan lapsenlapsiani ehdoitta. Itselläni oli hyvin läheiset välit isovanhempiini vielä teini-ikäisenäkin ja uskonkin siihen, että kun ne lujat ja lämpimät välit luodaan alusta alkaen, ne säilyvät.
Miehen kanssa onkin puhuttu, että nyt ollaan lastenlasten kanssa niin paljon kuin mahdollista, sillä aika kuluu niin nopeasti ja kohta alkavat lapsen omat kaverit tulla tärkeäksi, mummia ja pappaa tärkeämmäksi. Mutta uskon läheisten ja lämpimien välien säilyvän siitä huolimatta. Onhan ne säilyneet omiin lapsiimmekin, kaikki tulevat mielellään meille, vietämme lomia yhdessä jne.
Eikä se nyt herttilei sitä tarkoita, etteikö meillä muutakin elämää olisi! Matkustelemme edelleen, meillä on kakkoskoti etelässä, käydään kulttuuritapahtumissa, oopperassa, konserteissa, taidenäyttelyissä, ravintoloissa, you name it!
Miten ihmeessä ehditte tuon kaiken? Minua hengästyttää lukeakin. Yksikin aktiviteetti olisi jo tarpeeksi. Ihan jo lapsiperheiden aiheuttama melu ja sekasorto aiheuttaa minulle niin suurta kuormitusta, että pitää saada palautua monta tuntia hiljaisuudessa.
Ihmiset ovat erilaisia. Sinulle sopii rauha ja yksinäisyys, toiset haluavat menoa ja meininkiä elämäänsä.
Hiljattain julkaistiin tutkimus pitkän ja hyvän elämän perusteista, joiden yhteistä nimittäjää kutsutaan nimellä Power nine.
Yksi näistä on perheen (laajennetun sellaisen) priorisoiminen. Toinen on henkilökohtaisiin suhteisiin investoiminen. Parisuhteessa olevat elävät pitempään kuin sinkut, samoin investoiminen suhteisiin lasten kanssa johtivat parempaan elämään ja alhaisempaan kuolleisuuteen.
Nämä ihmiset arvostavat lähipiiriään suuresti. Ystävyys on erittäin tärkeää pitkän ja hyvän elämän eläville ihmisille, ja monilla on laajat sosiaaliset piirit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on aivan sama, mitä valintoja muut ovat tehneet, mutta minä olen onnellinen mummi kahdelle lapselle.
Juuri tänään aamulla 4-vuotias soitti ja kysyi: Mummi, koska tulet hakemaan, me tullaan mummolaan! Ja taustalla 2-vuotias huuteli mummi, mummi, mummi! Heiltä saa niin pyyteetöntä rakkautta. Parin tunnin kuluttua lähden hakemaan heitä mummolaan yökylään.Mitenkäs sitten kun pikkulapsi-ikä mene ohi ja mummi ei olekaan äärettömän ihailun kohde? Alkaa tulla oma tahto, vanhempien ja isovanhempien uhmaaminen ja heidän tapojen ym halveksunta, kun se rakkaus ei olekaan enää ehdotonta? Miten oma rakkautesi heitä kohtaan, rakastatko heitä heidän itsensä vuoksi vai siksi että sinua hivelee kun he rakastavat - nyt - sinua ehdoitta kun eivät muusta vielä ymmärrä?
Voi kuule, se on jo käyty läpi omien lasten kanssa, kun he kipuilivat teini-ikänsä kanssa, mutta niinpä vaan siitäkin selvittiin. Samalla tavalla rakastin lapsiani ja tulen rakastamaan lapsenlapsiani ehdoitta. Itselläni oli hyvin läheiset välit isovanhempiini vielä teini-ikäisenäkin ja uskonkin siihen, että kun ne lujat ja lämpimät välit luodaan alusta alkaen, ne säilyvät.
Miehen kanssa onkin puhuttu, että nyt ollaan lastenlasten kanssa niin paljon kuin mahdollista, sillä aika kuluu niin nopeasti ja kohta alkavat lapsen omat kaverit tulla tärkeäksi, mummia ja pappaa tärkeämmäksi. Mutta uskon läheisten ja lämpimien välien säilyvän siitä huolimatta. Onhan ne säilyneet omiin lapsiimmekin, kaikki tulevat mielellään meille, vietämme lomia yhdessä jne.
Eikä se nyt herttilei sitä tarkoita, etteikö meillä muutakin elämää olisi! Matkustelemme edelleen, meillä on kakkoskoti etelässä, käydään kulttuuritapahtumissa, oopperassa, konserteissa, taidenäyttelyissä, ravintoloissa, you name it!
Miksi? Eikö teille riitäkään lapsenlapset ja lapset koska mitään muuta elämässä ei menestynyt ja onnellinen ihminen tarvitse, näin on ketjussa kerrottu. Se on pelkkää tyhjyyden pakenemista ja yksinäisyyden peittämistä. Vai koskeeko se ainoastaan lapsettomia.
Vierailija kirjoitti:
kohta velat herää panikissa selittelemään ja haukkumaan
Moni ei ole vapaaehtoisesti lapseton. Mutta moni on koulun opettaja tai kätilö tai lasten hoitaja joilla ei ole omia lapsia tai saaneet keskenmenoja. Ja heillä on ystävien lapset kuin sukulaisten ja sisarusten , eivät he yksin ole . Ystävien lapset muuttaa usein toiseen maahan opiskelemaan ja työhön tai on huonot välit eivät tapaa toisiaan. Tai jonkun lapsi on kuollut pienenä tai teini iässä , niin parempi pitää suunsa kiinni ettei loukkaa heitä joilla puheilla. Kun olette selvästi pahaa toisille tahtovia epäkohteliaita . Et voi mitenkään kuuluttaa suurella äänellä missään joukossa kuinka erinomainen olet kun se lääkäri tai sairaanhoitaja tai hammaslääkärisi voi olla juuri se lapsen menettänyt tai hedelmöitys hoidoissa käyvä tai kohdun poiston kokenut .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on aivan sama, mitä valintoja muut ovat tehneet, mutta minä olen onnellinen mummi kahdelle lapselle.
Juuri tänään aamulla 4-vuotias soitti ja kysyi: Mummi, koska tulet hakemaan, me tullaan mummolaan! Ja taustalla 2-vuotias huuteli mummi, mummi, mummi! Heiltä saa niin pyyteetöntä rakkautta. Parin tunnin kuluttua lähden hakemaan heitä mummolaan yökylään.Mitenkäs sitten kun pikkulapsi-ikä mene ohi ja mummi ei olekaan äärettömän ihailun kohde? Alkaa tulla oma tahto, vanhempien ja isovanhempien uhmaaminen ja heidän tapojen ym halveksunta, kun se rakkaus ei olekaan enää ehdotonta? Miten oma rakkautesi heitä kohtaan, rakastatko heitä heidän itsensä vuoksi vai siksi että sinua hivelee kun he rakastavat - nyt - sinua ehdoitta kun eivät muusta vielä ymmärrä?
Voi kuule, se on jo käyty läpi omien lasten kanssa, kun he kipuilivat teini-ikänsä kanssa, mutta niinpä vaan siitäkin selvittiin. Samalla tavalla rakastin lapsiani ja tulen rakastamaan lapsenlapsiani ehdoitta. Itselläni oli hyvin läheiset välit isovanhempiini vielä teini-ikäisenäkin ja uskonkin siihen, että kun ne lujat ja lämpimät välit luodaan alusta alkaen, ne säilyvät.
Miehen kanssa onkin puhuttu, että nyt ollaan lastenlasten kanssa niin paljon kuin mahdollista, sillä aika kuluu niin nopeasti ja kohta alkavat lapsen omat kaverit tulla tärkeäksi, mummia ja pappaa tärkeämmäksi. Mutta uskon läheisten ja lämpimien välien säilyvän siitä huolimatta. Onhan ne säilyneet omiin lapsiimmekin, kaikki tulevat mielellään meille, vietämme lomia yhdessä jne.
Eikä se nyt herttilei sitä tarkoita, etteikö meillä muutakin elämää olisi! Matkustelemme edelleen, meillä on kakkoskoti etelässä, käydään kulttuuritapahtumissa, oopperassa, konserteissa, taidenäyttelyissä, ravintoloissa, you name it!
Miten ihmeessä ehditte tuon kaiken? Minua hengästyttää lukeakin. Yksikin aktiviteetti olisi jo tarpeeksi. Ihan jo lapsiperheiden aiheuttama melu ja sekasorto aiheuttaa minulle niin suurta kuormitusta, että pitää saada palautua monta tuntia hiljaisuudessa.
Ihmiset ovat erilaisia. Sinulle sopii rauha ja yksinäisyys, toiset haluavat menoa ja meininkiä elämäänsä.
Hiljattain julkaistiin tutkimus pitkän ja hyvän elämän perusteista, joiden yhteistä nimittäjää kutsutaan nimellä Power nine.
Yksi näistä on perheen (laajennetun sellaisen) priorisoiminen. Toinen on henkilökohtaisiin suhteisiin investoiminen. Parisuhteessa olevat elävät pitempään kuin sinkut, samoin investoiminen suhteisiin lasten kanssa johtivat parempaan elämään ja alhaisempaan kuolleisuuteen.Nämä ihmiset arvostavat lähipiiriään suuresti. Ystävyys on erittäin tärkeää pitkän ja hyvän elämän eläville ihmisille, ja monilla on laajat sosiaaliset piirit.
Missä kohtaa mainitsin yksinäisyyden? En todellakaan ole yksinäinen. Tässä tule taas tyypillinen ennakkoluulo lapsettomia kohtaan: Jos kärsit lapsiperheiden aiheuttamasta melusta ja sekasorrosta, olet yksinäinen. Ja todellakin elämässäni on antoisia ihmissuhteita, menoa ja meininkiä, mutta omilla ehdoillani - ei jonkun lapsiperheen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on aivan sama, mitä valintoja muut ovat tehneet, mutta minä olen onnellinen mummi kahdelle lapselle.
Juuri tänään aamulla 4-vuotias soitti ja kysyi: Mummi, koska tulet hakemaan, me tullaan mummolaan! Ja taustalla 2-vuotias huuteli mummi, mummi, mummi! Heiltä saa niin pyyteetöntä rakkautta. Parin tunnin kuluttua lähden hakemaan heitä mummolaan yökylään.Uskon että iloitset ja olet onnellinen lapsenlapsistasi ja kiva niin. Sille en voi mitään että tuli kuitenkin vähän epämiellyttävä olo tekstistäsi. Korostit vain kuinka ihanaa on että pikkuiset niin kovin sinua rakastavat ja sinua palvovat. Oma mummiutesi on tärkeämpää kuin nuo kaksi pientä persoonaa.
Ja tämän päättelit muutaman rivin tekstistä 🙄
Kyllä. Sanaakaan ei ollut kuinka ihania ovat omina itsinään ne lapsenlapset, hehkutusta vain kuinka mummi mummi ja rakastavat niin pyyteettömästi. Eikö sen pyyteettömän rakkauden pitäisi tulla sieltä mummin(kin) puolelta?
Eri.
Ette te lapsellisetkaam mitään jälkeä maailmaan jätä jos ette ole jostakin kuuluisia. Lapsenlapset muistavat varmaan mummin ja sitten jäätte ikuisiksi ajoiksi unholaan.
Onhan aloittaja saanut Suomen valtiolta lapsilisä millä syöttänyt lapsensa . Veronmaksajat sen on maksanut myös ne joilla ei ole omia . Samoin koulut kouluruuat. Opintotuen. Olisi nyt edes kiitollinen että kätilö on voinut olla lapseton veronmaksaja tai opettaja.
Sinun on siis vaikea hyväksyä sitä, että jotkut ovat onnellisia valinnoistaan ja tyytyväisiä elämäänsä? Olen pahoillani, jos sinulla ei ole ollut hyvä ja mukava elämä.