Oikein havahduin miettimään kuinka tyhjää elämän täytyy olla kun on ikää 50--> ja on lapseton

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas tätäkin keskustelua lukiessa tulee surulliseksi, kun huomaa kuinka paha olo joillakin, niin paha, että se suorastaan pitää yrittää oksentaa toisten niskaan ja yrittää lytätä sellaiset, jotka ovat tyytyväisiä ja onnellisia. Mutta hei! Ei se heitä hetkauta, koska heillä on asiat hyvin ja he tietävät sen. 

Oletko sinä se pyyteetön rakkaus -mummi vai keitä tarkoitat?

Tämä oli vain yleinen huomio monien palstalaisten pahoinvoinnista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on aivan sama, mitä valintoja muut ovat tehneet, mutta minä olen onnellinen mummi kahdelle lapselle. 
Juuri tänään aamulla 4-vuotias soitti ja kysyi: Mummi, koska tulet hakemaan, me tullaan mummolaan! Ja taustalla 2-vuotias huuteli mummi, mummi, mummi! Heiltä saa niin pyyteetöntä rakkautta. Parin tunnin kuluttua lähden hakemaan heitä mummolaan yökylään.

Mitenkäs sitten kun pikkulapsi-ikä mene ohi ja mummi ei olekaan äärettömän ihailun kohde? Alkaa tulla oma tahto, vanhempien ja isovanhempien uhmaaminen ja heidän tapojen ym halveksunta, kun se rakkaus ei olekaan enää ehdotonta? Miten oma rakkautesi heitä kohtaan, rakastatko heitä heidän itsensä vuoksi vai siksi että sinua hivelee kun he rakastavat - nyt - sinua ehdoitta kun eivät muusta vielä ymmärrä?

Voi kuule, se on jo käyty läpi omien lasten kanssa, kun he kipuilivat teini-ikänsä kanssa, mutta niinpä vaan siitäkin selvittiin. Samalla tavalla rakastin lapsiani ja tulen rakastamaan lapsenlapsiani ehdoitta. Itselläni oli hyvin läheiset välit isovanhempiini vielä teini-ikäisenäkin ja uskonkin siihen, että kun ne lujat ja lämpimät välit luodaan alusta alkaen, ne säilyvät.

Miehen kanssa onkin puhuttu, että nyt ollaan lastenlasten kanssa niin paljon kuin mahdollista, sillä aika kuluu niin nopeasti ja kohta alkavat lapsen omat kaverit tulla tärkeäksi, mummia ja pappaa tärkeämmäksi. Mutta uskon läheisten ja lämpimien välien säilyvän siitä huolimatta. Onhan ne säilyneet omiin lapsiimmekin, kaikki tulevat mielellään meille, vietämme lomia yhdessä jne.

Eikä se nyt herttilei sitä tarkoita, etteikö meillä muutakin elämää olisi! Matkustelemme edelleen, meillä on kakkoskoti etelässä, käydään kulttuuritapahtumissa, oopperassa, konserteissa, taidenäyttelyissä, ravintoloissa, you name it!

Miten ihmeessä ehditte tuon kaiken? Minua hengästyttää lukeakin. Yksikin aktiviteetti olisi jo tarpeeksi. Ihan jo lapsiperheiden aiheuttama melu ja sekasorto aiheuttaa minulle niin suurta kuormitusta, että pitää saada palautua monta tuntia hiljaisuudessa.

Ihmiset ovat erilaisia. Sinulle sopii rauha ja yksinäisyys, toiset haluavat menoa ja meininkiä elämäänsä.

Hiljattain julkaistiin tutkimus pitkän ja hyvän elämän perusteista, joiden yhteistä nimittäjää kutsutaan nimellä Power nine. 
Yksi näistä on perheen (laajennetun sellaisen) priorisoiminen. Toinen on henkilökohtaisiin suhteisiin investoiminen. Parisuhteessa olevat elävät pitempään kuin sinkut, samoin investoiminen suhteisiin lasten kanssa johtivat parempaan elämään ja alhaisempaan kuolleisuuteen.

Nämä ihmiset arvostavat lähipiiriään suuresti. Ystävyys on erittäin tärkeää pitkän ja hyvän elämän eläville ihmisille, ja monilla on laajat sosiaaliset piirit.

Sinun mielestäsi:

Lapset = Ihmissuhteita

Ei lapsia = Ei ihmissuhteita

Mummin (?) logiikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on aivan sama, mitä valintoja muut ovat tehneet, mutta minä olen onnellinen mummi kahdelle lapselle. 
Juuri tänään aamulla 4-vuotias soitti ja kysyi: Mummi, koska tulet hakemaan, me tullaan mummolaan! Ja taustalla 2-vuotias huuteli mummi, mummi, mummi! Heiltä saa niin pyyteetöntä rakkautta. Parin tunnin kuluttua lähden hakemaan heitä mummolaan yökylään.

Mitenkäs sitten kun pikkulapsi-ikä mene ohi ja mummi ei olekaan äärettömän ihailun kohde? Alkaa tulla oma tahto, vanhempien ja isovanhempien uhmaaminen ja heidän tapojen ym halveksunta, kun se rakkaus ei olekaan enää ehdotonta? Miten oma rakkautesi heitä kohtaan, rakastatko heitä heidän itsensä vuoksi vai siksi että sinua hivelee kun he rakastavat - nyt - sinua ehdoitta kun eivät muusta vielä ymmärrä?

Voi kuule, se on jo käyty läpi omien lasten kanssa, kun he kipuilivat teini-ikänsä kanssa, mutta niinpä vaan siitäkin selvittiin. Samalla tavalla rakastin lapsiani ja tulen rakastamaan lapsenlapsiani ehdoitta. Itselläni oli hyvin läheiset välit isovanhempiini vielä teini-ikäisenäkin ja uskonkin siihen, että kun ne lujat ja lämpimät välit luodaan alusta alkaen, ne säilyvät.

Miehen kanssa onkin puhuttu, että nyt ollaan lastenlasten kanssa niin paljon kuin mahdollista, sillä aika kuluu niin nopeasti ja kohta alkavat lapsen omat kaverit tulla tärkeäksi, mummia ja pappaa tärkeämmäksi. Mutta uskon läheisten ja lämpimien välien säilyvän siitä huolimatta. Onhan ne säilyneet omiin lapsiimmekin, kaikki tulevat mielellään meille, vietämme lomia yhdessä jne.

Eikä se nyt herttilei sitä tarkoita, etteikö meillä muutakin elämää olisi! Matkustelemme edelleen, meillä on kakkoskoti etelässä, käydään kulttuuritapahtumissa, oopperassa, konserteissa, taidenäyttelyissä, ravintoloissa, you name it!

Omakehusi haisee tänne asti.

Sinun on siis vaikea hyväksyä sitä, että jotkut ovat onnellisia valinnoistaan ja tyytyväisiä elämäänsä? Olen pahoillani, jos sinulla ei ole ollut hyvä ja mukava elämä.

Nuo sanat osoittaisin niille jotka joko säälivät tai halveksivat lapsettomia. Niitäkin jotka kertovat miten onnellisia ovat elämäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas tätäkin keskustelua lukiessa tulee surulliseksi, kun huomaa kuinka paha olo joillakin, niin paha, että se suorastaan pitää yrittää oksentaa toisten niskaan ja yrittää lytätä sellaiset, jotka ovat tyytyväisiä ja onnellisia. Mutta hei! Ei se heitä hetkauta, koska heillä on asiat hyvin ja he tietävät sen. 

Oletko sinä se pyyteetön rakkaus -mummi vai keitä tarkoitat?

Tämä oli vain yleinen huomio monien palstalaisten pahoinvoinnista. 

Ja ne ovat tietenkin niitä lapsettomia, koska lapselliset eivät voi voida huonosti, koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Ette te lapsellisetkaam mitään jälkeä maailmaan jätä jos ette ole jostakin kuuluisia. Lapsenlapset muistavat varmaan mummin ja sitten jäätte ikuisiksi ajoiksi unholaan.

Vaikka olisi julkkis ei seuraavat sukupolvet heitä jää kaipaamaan eikä muista kun tulee nuorista uusia julkkiksia .  Ihmispalvonta on turhaa kun kaikki kuolee . Kuolevat ihmiset tekee työtä elääkseen vain TV radio .  Musiikki. Se on heidän ammatti .  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on aivan sama, mitä valintoja muut ovat tehneet, mutta minä olen onnellinen mummi kahdelle lapselle. 
Juuri tänään aamulla 4-vuotias soitti ja kysyi: Mummi, koska tulet hakemaan, me tullaan mummolaan! Ja taustalla 2-vuotias huuteli mummi, mummi, mummi! Heiltä saa niin pyyteetöntä rakkautta. Parin tunnin kuluttua lähden hakemaan heitä mummolaan yökylään.

Uskon että iloitset ja olet onnellinen lapsenlapsistasi ja kiva niin. Sille en voi mitään että tuli kuitenkin vähän epämiellyttävä olo tekstistäsi. Korostit vain kuinka ihanaa on että pikkuiset niin kovin sinua rakastavat ja sinua palvovat. Oma mummiutesi on tärkeämpää kuin nuo kaksi pientä persoonaa.

Ja tämän päättelit muutaman rivin tekstistä 🙄

Kyllä. Sanaakaan ei ollut kuinka ihania ovat omina itsinään ne lapsenlapset, hehkutusta vain kuinka mummi mummi ja rakastavat niin pyyteettömästi. Eikö sen pyyteettömän rakkauden pitäisi tulla sieltä mummin(kin) puolelta?

Eri.

Voi hyvänen aika. Olisin tietysti voinut kirjoittaa vaikka kirjan verran siitä, mutta pidin kommentin lyhyenä. En arvannut, että se (tahallaan) ymmärretään väärin. Sekin.

Vierailija kirjoitti:

Ette te lapsellisetkaam mitään jälkeä maailmaan jätä jos ette ole jostakin kuuluisia. Lapsenlapset muistavat varmaan mummin ja sitten jäätte ikuisiksi ajoiksi unholaan.

Ja sitä mummia kuitenkin lähinnä haukutaan av-palstalla kun on ostanut ihan vääränlaisia joululahjoja.

Vierailija kirjoitti:

Säälittävä vanhapiika- porukkaa ne lapsettomat 50-60. Olen 4 AIKUISEN lapsen äiti, lapseni muuttaneet kotoa. Voi tehdä mitä lystää. En roiku lapsissani, mutta ollaan yhteydessä ja huolehtitaan puolin ja toisin jos tarvetta. 

Saa minua sääliä ja nimitellä vanhaksipiiaksi jos haluaa mutta ei se estä minua olemasta onnellinen.

t. 60 v. vanhapiika

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on aivan sama, mitä valintoja muut ovat tehneet, mutta minä olen onnellinen mummi kahdelle lapselle. 
Juuri tänään aamulla 4-vuotias soitti ja kysyi: Mummi, koska tulet hakemaan, me tullaan mummolaan! Ja taustalla 2-vuotias huuteli mummi, mummi, mummi! Heiltä saa niin pyyteetöntä rakkautta. Parin tunnin kuluttua lähden hakemaan heitä mummolaan yökylään.

Mitenkäs sitten kun pikkulapsi-ikä mene ohi ja mummi ei olekaan äärettömän ihailun kohde? Alkaa tulla oma tahto, vanhempien ja isovanhempien uhmaaminen ja heidän tapojen ym halveksunta, kun se rakkaus ei olekaan enää ehdotonta? Miten oma rakkautesi heitä kohtaan, rakastatko heitä heidän itsensä vuoksi vai siksi että sinua hivelee kun he rakastavat - nyt - sinua ehdoitta kun eivät muusta vielä ymmärrä?

Voi kuule, se on jo käyty läpi omien lasten kanssa, kun he kipuilivat teini-ikänsä kanssa, mutta niinpä vaan siitäkin selvittiin. Samalla tavalla rakastin lapsiani ja tulen rakastamaan lapsenlapsiani ehdoitta. Itselläni oli hyvin läheiset välit isovanhempiini vielä teini-ikäisenäkin ja uskonkin siihen, että kun ne lujat ja lämpimät välit luodaan alusta alkaen, ne säilyvät.

Miehen kanssa onkin puhuttu, että nyt ollaan lastenlasten kanssa niin paljon kuin mahdollista, sillä aika kuluu niin nopeasti ja kohta alkavat lapsen omat kaverit tulla tärkeäksi, mummia ja pappaa tärkeämmäksi. Mutta uskon läheisten ja lämpimien välien säilyvän siitä huolimatta. Onhan ne säilyneet omiin lapsiimmekin, kaikki tulevat mielellään meille, vietämme lomia yhdessä jne.

Eikä se nyt herttilei sitä tarkoita, etteikö meillä muutakin elämää olisi! Matkustelemme edelleen, meillä on kakkoskoti etelässä, käydään kulttuuritapahtumissa, oopperassa, konserteissa, taidenäyttelyissä, ravintoloissa, you name it!

Miten ihmeessä ehditte tuon kaiken? Minua hengästyttää lukeakin. Yksikin aktiviteetti olisi jo tarpeeksi. Ihan jo lapsiperheiden aiheuttama melu ja sekasorto aiheuttaa minulle niin suurta kuormitusta, että pitää saada palautua monta tuntia hiljaisuudessa.

Ihmiset ovat erilaisia. Sinulle sopii rauha ja yksinäisyys, toiset haluavat menoa ja meininkiä elämäänsä.

Hiljattain julkaistiin tutkimus pitkän ja hyvän elämän perusteista, joiden yhteistä nimittäjää kutsutaan nimellä Power nine. 
Yksi näistä on perheen (laajennetun sellaisen) priorisoiminen. Toinen on henkilökohtaisiin suhteisiin investoiminen. Parisuhteessa olevat elävät pitempään kuin sinkut, samoin investoiminen suhteisiin lasten kanssa johtivat parempaan elämään ja alhaisempaan kuolleisuuteen.

Nämä ihmiset arvostavat lähipiiriään suuresti. Ystävyys on erittäin tärkeää pitkän ja hyvän elämän eläville ihmisille, ja monilla on laajat sosiaaliset piirit.

Sinun mielestäsi:

Lapset = Ihmissuhteita

Ei lapsia = Ei ihmissuhteita

Mummin (?) logiikkaa.

Ei ole todellista! Kuinka väärin ymmärretty kaikki, ilmeisesti rivien välistä etsitään jotain, mitä siellä ei ole. 

Aika moni lapsellinen on narkomaani ja juoppo istuu baarissa tai ollut väkivaltainen tai väkivaltaa kokenut eronnut .  Ei maan päällä mitään paratiisia ole olemassa .  

Vierailija kirjoitti:

On selkeä syy miksi ns. Auervaarat ja rakkaushuijarit valikoivat uhrikseen juuri 50+ naisia. Yksinäisyys ja epätoivo saa putoamaan noiden loukkuun.

Kyllä suurin osa näistä on sinkkuja siksi että ovat olleet liian kranttuja ja pärjänneet elämässään kaikin tavoin hyvin yksin.

Porsimaton akka on elämässään epäonnistunut nolla ja evoluution umpikuja.

Ei ollenkaan yksin, elämä on ihanaa yli 50 vuotiaana ilman lapsia. Minulla kyllä harrastuksia riittää tässä elämässä, jotka pitävät virkeänä! Monella yli 50 vuotiaalla joilla lapsia elämä taas on täysin tyhjää kun lapset lähteneet kotoa eikä nämä osaa elää elämäänsä ilman lapsiaan. Moni on täysin hukassa.

Vierailija kirjoitti:

Aloitin lukemaan tätä vauva.fi-foorumia noin viikko sitten. Tätä ketjua lukiessa tajusin, että monet muut ihmiset (oli lapsia tai ei) ovat juuri nyt viettämässä lauantaiaamua omaa elämäänsä eläen, eivätkä täällä tuhlaamassa elämäänsä kiistellen. Laitan nyt koneen kiinni ja taitaa jäädä minun palsta lukeminen tähän yhteen viikkoon.

Sulkekaa tekin koneenne ja puhelimenne ja menkää elämään sitä oikeaa elämää. 

Itsellekin tämä vain viikonloppuaamun (piitkän sellaisen) huvia kunnes alkaa päivän touhut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on aivan sama, mitä valintoja muut ovat tehneet, mutta minä olen onnellinen mummi kahdelle lapselle. 
Juuri tänään aamulla 4-vuotias soitti ja kysyi: Mummi, koska tulet hakemaan, me tullaan mummolaan! Ja taustalla 2-vuotias huuteli mummi, mummi, mummi! Heiltä saa niin pyyteetöntä rakkautta. Parin tunnin kuluttua lähden hakemaan heitä mummolaan yökylään.

Mitenkäs sitten kun pikkulapsi-ikä mene ohi ja mummi ei olekaan äärettömän ihailun kohde? Alkaa tulla oma tahto, vanhempien ja isovanhempien uhmaaminen ja heidän tapojen ym halveksunta, kun se rakkaus ei olekaan enää ehdotonta? Miten oma rakkautesi heitä kohtaan, rakastatko heitä heidän itsensä vuoksi vai siksi että sinua hivelee kun he rakastavat - nyt - sinua ehdoitta kun eivät muusta vielä ymmärrä?

Voi kuule, se on jo käyty läpi omien lasten kanssa, kun he kipuilivat teini-ikänsä kanssa, mutta niinpä vaan siitäkin selvittiin. Samalla tavalla rakastin lapsiani ja tulen rakastamaan lapsenlapsiani ehdoitta. Itselläni oli hyvin läheiset välit isovanhempiini vielä teini-ikäisenäkin ja uskonkin siihen, että kun ne lujat ja lämpimät välit luodaan alusta alkaen, ne säilyvät.

Miehen kanssa onkin puhuttu, että nyt ollaan lastenlasten kanssa niin paljon kuin mahdollista, sillä aika kuluu niin nopeasti ja kohta alkavat lapsen omat kaverit tulla tärkeäksi, mummia ja pappaa tärkeämmäksi. Mutta uskon läheisten ja lämpimien välien säilyvän siitä huolimatta. Onhan ne säilyneet omiin lapsiimmekin, kaikki tulevat mielellään meille, vietämme lomia yhdessä jne.

Eikä se nyt herttilei sitä tarkoita, etteikö meillä muutakin elämää olisi! Matkustelemme edelleen, meillä on kakkoskoti etelässä, käydään kulttuuritapahtumissa, oopperassa, konserteissa, taidenäyttelyissä, ravintoloissa, you name it!

Miten ihmeessä ehditte tuon kaiken? Minua hengästyttää lukeakin. Yksikin aktiviteetti olisi jo tarpeeksi. Ihan jo lapsiperheiden aiheuttama melu ja sekasorto aiheuttaa minulle niin suurta kuormitusta, että pitää saada palautua monta tuntia hiljaisuudessa.

Ihmiset ovat erilaisia. Sinulle sopii rauha ja yksinäisyys, toiset haluavat menoa ja meininkiä elämäänsä.

Hiljattain julkaistiin tutkimus pitkän ja hyvän elämän perusteista, joiden yhteistä nimittäjää kutsutaan nimellä Power nine. 
Yksi näistä on perheen (laajennetun sellaisen) priorisoiminen. Toinen on henkilökohtaisiin suhteisiin investoiminen. Parisuhteessa olevat elävät pitempään kuin sinkut, samoin investoiminen suhteisiin lasten kanssa johtivat parempaan elämään ja alhaisempaan kuolleisuuteen.

Nämä ihmiset arvostavat lähipiiriään suuresti. Ystävyys on erittäin tärkeää pitkän ja hyvän elämän eläville ihmisille, ja monilla on laajat sosiaaliset piirit.

Sinun mielestäsi:

Lapset = Ihmissuhteita

Ei lapsia = Ei ihmissuhteita

Mummin (?) logiikkaa.

Ei ole todellista! Kuinka väärin ymmärretty kaikki, ilmeisesti rivien välistä etsitään jotain, mitä siellä ei ole. 

Ymmärsithän sinäkin väärin minut, kun väitit minua yksinäiseksi, kun en kestä lapsiperheiden melua ja kaaosta enkä jaksa koko ajan olla tekemisissä kaikkien kanssa ja juosta siellä täällä. Ei sillä ole yksinäisyyden kanssa mitään tekemistä.

No minä olen noin 50 ja lapseton omasta tahdostani. Aviomiehen kanssa asun ja 20v hääpäivä tulee tänä vuonna. Arkena käydään töissä, mies harrastaa juoksua ja minä käyn salilla/jumpissa/juoksen myös. Loma vietettiin mökillä ja käytiin myös autolla Norjassa. Kremppoja on ollut, mutta ne on pieniä, joten vielä onnistuu matkustelu, vaellukset ja urheilu. En sanoisi elämäämme huonommaksi/paremmaksi kuin lapsia hankkineilla ystävilläni. Jokainen tekee näissä asioissa omat valintansa (ainakin vapaaehtoisesti lapsettomista) ja elää omaa elämäänsä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on aivan sama, mitä valintoja muut ovat tehneet, mutta minä olen onnellinen mummi kahdelle lapselle. 
Juuri tänään aamulla 4-vuotias soitti ja kysyi: Mummi, koska tulet hakemaan, me tullaan mummolaan! Ja taustalla 2-vuotias huuteli mummi, mummi, mummi! Heiltä saa niin pyyteetöntä rakkautta. Parin tunnin kuluttua lähden hakemaan heitä mummolaan yökylään.

Uskon että iloitset ja olet onnellinen lapsenlapsistasi ja kiva niin. Sille en voi mitään että tuli kuitenkin vähän epämiellyttävä olo tekstistäsi. Korostit vain kuinka ihanaa on että pikkuiset niin kovin sinua rakastavat ja sinua palvovat. Oma mummiutesi on tärkeämpää kuin nuo kaksi pientä persoonaa.

Ja tämän päättelit muutaman rivin tekstistä 🙄

Kyllä. Sanaakaan ei ollut kuinka ihania ovat omina itsinään ne lapsenlapset, hehkutusta vain kuinka mummi mummi ja rakastavat niin pyyteettömästi. Eikö sen pyyteettömän rakkauden pitäisi tulla sieltä mummin(kin) puolelta?

Eri.

Voi hyvänen aika. Olisin tietysti voinut kirjoittaa vaikka kirjan verran siitä, mutta pidin kommentin lyhyenä. En arvannut, että se (tahallaan) ymmärretään väärin. Sekin.

Joo, kirjoita vaan kirja täynnä lastenlasten ihanuuden hehkutusta. Kukaan ei vaan jaksa sitä lukea.

Joku kysyi sanoiko ap että hänellä itsellään on lapsia. Sanoi vaikkei suoraan. Hyvin erikoisesti muotoiltu aloituskommentti ja koko pohdinta/asenne os hänellä ei ole lapsenlapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Säälittävä vanhapiika- porukkaa ne lapsettomat 50-60. Olen 4 AIKUISEN lapsen äiti, lapseni muuttaneet kotoa. Voi tehdä mitä lystää. En roiku lapsissani, mutta ollaan yhteydessä ja huolehtitaan puolin ja toisin jos tarvetta. 

Saa minua sääliä ja nimitellä vanhaksipiiaksi jos haluaa mutta ei se estä minua olemasta onnellinen.

 

t. 60 v. vanhapiika

Tosta Piika sanasta , jos sulla on joku muu ammatti niin käytä sitä .  Ja sana vanha ei ehkä sovi taas nuorille . Että jos olisi aika hiukan miettiä kielen käyttöä 30 vuotias ei ole vanha eikä myymäläpäällikkö ole piika eikä lääkäri vaikka muita auttaa.   Vanha naimaton apteekkari ?  Vanha naimaton raviohjastaja.  Vanha naimaton valmentaja?  No kuitenkin aika moni on nainut vaikka ei avioitunut.  Useimmin naiset juoksee karkuun kosijoita kuin raiskaajia ja ujot miehet juoksee karkuun naisia. Kuin moni mies ei voi mennä avioliittoon kun omaisuus on vanhempien ja työ siinä.  Ei voi pettää vanhempiaan. Ei voi kun on yritys. Mutta jos piika ja poika sanaa vertaa niin piika on entisen vanhan Suomen murteissa ollut tyttö.  Ei nainen .  Silloin se tarkoittaisi nuorta tyttöä eikä vanhaa naista .  Nuori tyttö usein onkin naimaton vielä. Latinan ja kreikan kielen sekoituksia. Vanha poika sana on sekin harhaan johtava sekasotku VANHA ja POIKA , poika tarkoittaa nuorta poikaa. Mies on mies . Jos on vanha on jo mies. Aikuinen. 

Vierailija kirjoitti:

Porsimaton akka on elämässään epäonnistunut nolla ja evoluution umpikuja.

Onko tämä elämässään onnistuneen jalostuneen yksilön sofistikoitunutta ja muita kunnioittavaa, elämän monimuotoisuutta ja erilaisuutta kunnioittavan ihmisen tekstiä?

Jos vanhemmuus nostaa yksilön korkeammalle tasolle.