Alkaa ottaa päähän nämä mediassa poliisia haukkuvat mopojonneymmärtäjät. Olisi eri ääni kellossa, jos
seuraavan mutkan takana mopojonne olisi ajanut jonkun taaperon kuoliaaksi.
Ojaan vaan ja vielä taseria lisäksi.
Kommentit (643)
Nuorempana tuli ajettua ylinopeutta ja kun poliisit tuli kerran vastaan ja nakkas valot päälle, niin todettuani kortin lähtevän välittömästi, päätin ajaa karkuun. Poliisilla kesti auton kääntö sen verran, että ehdin ajaa piiloon ja hetken parkissa oltuani lähdin muina miehinä ajeleen ja sattuipa poliisit tulemaan vastaan, mutta tuntomerkit jäivät ilmeisen hatariksi, kun eivät tunnistaneet tai sitten olettivat, ettei pakenia ajelisi rauhallisesti.
Jos tuossa tai muissa vastaavissa tilanteissa poliisi olisi käyttänyt pakkopysäytystä ja ajattanut minut talon seinään, niin en olisi syyttänyt poliisia, vaan itseäni kun lähdin karkuun. Tuohon aikaan tuntui, ettei poliisit edes yritä tosissaan pysäyttää, vaan saattoivat ajaa kotiovelle odottamaan ja sakottivat siellä.
Maailma kuitenkin muuttuu ja minunlaisia tuntuu olevan huomattavasti enemmän. Jos minulla olisi ollut nuorena kavereita, jotka myös uskalsivat vastustaa poliiseja, olisin ollut vielä törkeämpi ja jättänyt monet pysähtymiset tekemättä. Silloin ei ollut somea ja "vertaistukea", kuten nyt. Nyt jokainen reikäpää löytää vertaistukea ja yllyttävät toinen toisiaan.
Olen siis sitä mieltä, että poliisin tulee saada pakkopysäyttää kenet tahansa ja jopa aseenkäyttösääntöjä tulisi höllentää. Vain se katkaisee tämän alkaneen kierteen. Jos minulla olisi ollut nuorena mielikuva, että poliisi pysäyttää pakenian vaikka pakolla, niin en todellakaan olisi paennut, kun ei sattunut olemaan panssarivaunua alla. Samoin ehdoton vankeustuomio ylinopeudesta jättäisi vauhdinhurman hakemisen kilparadoille.
En edelleenkään kunnioita poliiseja (lapsuuden traumat), mutta sitä saa mitä tilaa ja otan vastuuni törttöilyistä ja ymmärrän, että jonkun tuotakin paskahommaa on tehtävä ja jossain tulee raja vastaan, jos lakeja rikkoo liikaa. Nykynuoriso tuntuu olevan mammaa huutamassa, kun saavat sitä mitä ansaitsevat.
Tuo mielenosoitus oli piste. Vanhemmille vastuu penikoittensa mopoista heti. Ei voi olla, että vanhemmat hyväksyvät tuollaisen mielenosoitusmarssin, kun ko. mopojepen vanhemmat olivat päästäneet lapsukaisensa tuollaisella tappovehkeellä liikenteeseen. Tällä marssilla oikeutetaan tuo mopojepen teko ja myös vanhempien vastuuttomuus.
On mennyt liian pitkälle tuo farssi.
Media ja iltapäivälehdistö on ottanut ikävän vastuun uutisoinnista, jossa vääristellään tilannetta, maalitetaan POLIISIA, ja jätetään mopojepen toiminta täysin syrjään.
Tuomari jakavat oikeutta tutkinnan jälkeen, ei maallikot eikä toimittajat!
Vierailija kirjoitti:
Eniten ottaa päähän mediat, esim. iltis joka on nyt monta päivää maalittanut tätä yksittäistä poliisia mitä naurettavimmilla artikkeleilla ja väitteillä. Ja nyt sitten hurskastelee että "somessa kohutaan kovasti ja maalitetaan poliisia" kuten aito narsisti joka ei tule ikinä myöntämään omaa osuuttaan tapahtumiin. En suoraans sanottuna ole ennen tajunnut että kokonainen firma tai suomen tapauksessa ala voi olla narsisti, mutta mediallemme onnistuu sekin tänä päivänä.
Esim. noiden eilinen artikkeli tämän poliisin ajokoulutuksesta jossa on nyt sitten mainittu että koulutusta on enemmänkin kuin se yksi perustason ajokoe jonka arvosanaa nuo korosti monena päivänä ennen, ja itse asiassa eilisessäkin artikkelissa vielä. Ei nuo yksinkertaisesti kykene myöntämään että tämän yhden ajokokeen korostaminen on epärehellistä journalismia koska se ei todellakaan kuvasta tämän poliisin ajotaitoja mitenkään.
Juuri näin! Samaa mieltä ehdottomasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse mopopojan äitinä ajattelen että poliisi teki oikein. Jos oma poika on niin tyhmä että lähtee poliisia karkuun viritetyllä mopolla, niin saavat pysäyttää voimalla, ettei tapa muita. Ja sen jälkeen ei olisi enää mopoa, eikä muita ajoneuvoja enää koskaan ennen kuin on täysi ikäinen ja omalla vastuullaan
Toisen, entisen mopopojan äitinä ajattelen, että poliisin pitää tarvittaessa pysäyttää mopo tai moottoripyörä turvallisesti niin, että kenenkään henkeä ja terveyttä ei vaaranneta.
Mopopoikasi kaahaa juuri ja vaarantaa 200 nuoren ja muiden sivullisten hengen ja terveyden. Miten pysäytät hänet turvallisesti.
Kerro toki, ehkäpä poliisi palkkaa sinut kouluttajaksi.
Olet sitä mieltä, että pakenevan mopon saa pysäyttää tappavalla voimalla?
Mopon sallittu enimmäisnopeus on 45 km tunnissa. Nyt puheen aiheena oleva viritys ei ollut mopo vaan pikemminkin kevytmoottoripyörä. Puhuttaisiinko asioista niiden oikeilla nimillä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä poliisin voimankäyttö pitää olla suhteessa epäiltyyn rikoksen vakavuuteen. Mopon rassaaminen ja ylinopeus ei ole tuollaisen toiminnan arvoista.
No kyllä se muiden liikenteessä olevien vaarantaminen on ihan vakava juttu. Olisi pysähtynyt, se mopoilija, vaan eipä ollut munaa pysähtyä.
Eikä persulla ole munaa myöntää omia virheitään. Tai toimia oikein. Tai...tai...tai...
Voi reppanaa, kyllä on niin persut menneet ihon alle. Säälittävää pelkäämistä.
PURRA on PARAS, RANTANEN ON IHAN SUPER JA RANNE SAMOIN!! MÄKELÄ OSAA ASIANSA! JATKOOOOOOON!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
taas on hauskaa lukee kun il/is maalittaa poliisia 2päivää ja 3mantena kysyy meneekö tää jo vähän yli. hieno journalismia
Oikea kysymys on, miksi persu puolustaa lapsen päälle ajanutta?
Söpöä, palata täynnä sanaa persu tänään. Pikku Jonne oppinut uuden sanan, niin söpöä. Mikäköhän on hänen seuraava sana?
En ole itse koskaan mitään kaksipyöräistä moottoriajoneuvoa ajanut, mutta voisin veikata, että kun tuollaisen kevyen mopon kiihdyttää 90 kmh vauhtiin hiekkatiellä niin ohjattavuuskaan ja ajoneuvon hallinta ei ehkä ole enää kovin helppoa. Poliisi teki tilanteessa myös täysin virhearvion, mutta ei siitä mielestäni ole syytä lynkata koko ammattikuntaa. Täällä lähdetään jo vertaamaan sitä syyttömien selkään ampusiin yms. niin menee aivan väärille raiteille koko asia ja sen pointti. Tuntuu, että myös media pakottaa ihmiset valitsemaan puolensa.
Jos kypäräkamera niin tarkoitus ole kuvata sitten pelkkää ajelua paikasta toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse mopopojan äitinä ajattelen että poliisi teki oikein. Jos oma poika on niin tyhmä että lähtee poliisia karkuun viritetyllä mopolla, niin saavat pysäyttää voimalla, ettei tapa muita. Ja sen jälkeen ei olisi enää mopoa, eikä muita ajoneuvoja enää koskaan ennen kuin on täysi ikäinen ja omalla vastuullaan
Toisen, entisen mopopojan äitinä ajattelen, että poliisin pitää tarvittaessa pysäyttää mopo tai moottoripyörä turvallisesti niin, että kenenkään henkeä ja terveyttä ei vaaranneta.
Mopopoikasi kaahaa juuri ja vaarantaa 200 nuoren ja muiden sivullisten hengen ja terveyden. Miten pysäytät hänet turvallisesti.
Kerro toki, ehkäpä poliisi palkkaa sinut kouluttajaksi.
Olet sitä mieltä, että pakenevan mopon saa pysäyttää tappavalla voimalla?
Kyllä. Jos pakenee, ei ole puhtaat jauhot pussissa.
15v poika lähtee mopilla karkuun, poiliisilla on oikeus ampua hänet?
Vierailija kirjoitti:
En ole itse koskaan mitään kaksipyöräistä moottoriajoneuvoa ajanut, mutta voisin veikata, että kun tuollaisen kevyen mopon kiihdyttää 90 kmh vauhtiin hiekkatiellä niin ohjattavuuskaan ja ajoneuvon hallinta ei ehkä ole enää kovin helppoa. Poliisi teki tilanteessa myös täysin virhearvion, mutta ei siitä mielestäni ole syytä lynkata koko ammattikuntaa. Täällä lähdetään jo vertaamaan sitä syyttömien selkään ampusiin yms. niin menee aivan väärille raiteille koko asia ja sen pointti. Tuntuu, että myös media pakottaa ihmiset valitsemaan puolensa.
Ongelma ei ole se, että yksittäinen poliisi teki järjettömän päätöksen. Ongelma on se mitä on tapahtunut sen jälkeen. Poliisi organisaationa on epäonnistunut asian käsittelyssä täysin. On valehdeltu, vähätelty, annettu päättömiä lausuntoja, yritetty vaikuttaa keskusteluun ja joka päivä kerrotaan asioista eri tavalla. Tämä jälkitoiminta on se mikä syö poliisin uskottavuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä poliisin voimankäyttö pitää olla suhteessa epäiltyyn rikoksen vakavuuteen. Mopon rassaaminen ja ylinopeus ei ole tuollaisen toiminnan arvoista.
Samaa mieltä. Trimmattuja mopoja ei pysäytetä kiilailemalla 3 sekunnin takaa-ajon jälkeen. Siinä voi lähteä lapselta henki. Sama kuin alaikäiseltä näpistelijältä katkaistaisiin käsi. Kyllä se taitaa poliisilaissakin lukea, että pakkotoimet pitää olla oikein suhteutettuja. Sen vuoksi asiasta kohu nousikin.
parempi vertaus olisi että on sama kuin näpistelijän niskasta otetaan kiinni. Siitä voi tulla paha mieli kun ei pääse pakoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä poliisin voimankäyttö pitää olla suhteessa epäiltyyn rikoksen vakavuuteen. Mopon rassaaminen ja ylinopeus ei ole tuollaisen toiminnan arvoista.
Tuohon tyyliin myös bemareilla kaahaavat rattijuopot selittelevät tekemiään rikoksia.
Miksi nulikka pakeni, jos ei ollut syyllistynyt mihinkään?
Eikö mennyt perille, nulikka varmasti pakeni eikä ole syytön mutta voimankäytön epäsuhta on tuossa nyt se pointti.
Poliisi käytti selkeästi harkintaa kiilatessa mopo pojan pehmeelle penkereelle eikä asfaltille.
Vierailija kirjoitti:
multa ei tipu yhtään ymmärrystä näille mopopelleille. Poliisille full support, että edes yrittävät rajoittaa laitonta pelleilyä liikenteessä
ainoat mopo pojan puolustelijat onkin nämä palstan jonnet ja veetit ite.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taaperoiden ei kuulu taapertaa keskellä tietä.
Teollisuusalue lauantai-iltana, ei liene montaa taaperoa liikentessä?Rattijuopatkaan ei ole sitten ongelma, hehän liikkuvat enimmäkseen öisin ja hiljaiseen aikaan. Mistä näitä i.diootteja sikiää?
Mistä näitä idiootteja sikiää jotka jossittelevat joka asiaa???? jos ja jos. Mitä jos ojasta kimmonnut poliisiauto olisikin kimmonnut pyörätielle ja siellä joku taapero olisi ollut iltakävelyllä???? jos jos.....
Tämä on totta. Ei kannata jossitella. Ainoa mitä tiedetään varmasti on se että poliisi pysäytti nuoren joka rikkoi lakia usealla eri tavalla.
Vihdoinkin järkevä kannanotto. Pojan törttöilyt ja myös sen, tekikö poliisi väärin ja ehkä senkin, saako pitää ajokorttinsa ja työnsä, tutkii poliisi. Videot tilanteesta näyttävät tapahtumat sellaisena kuin ne tapahtuivat. Ei tarvitse punnita kumman osapuolen kertomus on luotettavampi.
Oikeudenkäynneissä päättävät molempien syyttömyydet ja syyllisyydet.
Meidän firman pomo otti yhteyttä tuohon poliisiin ja sanoi että jos tulee potkut meiltä löytyy työpaikka heti. Kuulema oli satakunta muutakin firmaa tarjonnut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä poliisin voimankäyttö pitää olla suhteessa epäiltyyn rikoksen vakavuuteen. Mopon rassaaminen ja ylinopeus ei ole tuollaisen toiminnan arvoista.
No kyllä se muiden liikenteessä olevien vaarantaminen on ihan vakava juttu. Olisi pysähtynyt, se mopoilija, vaan eipä ollut munaa pysähtyä.
Ehkä olisi pysähtynyt, jos pysäytysvalo olisi ollut päällä.
Mopo poika olisi voinut katsoa siitä peilistä jos sellainen olisi pyörässä ollut.
Vierailija kirjoitti:
Tässä tapauksessa on kolme väärin tekijää, lakia rikkovaa tahoa. VANHEMMAT jotka ovat antaneet lapsen virittää moposta moottoripyörän, eivät ole maksaneet vakuutusta, rekisteröintiä jne eivätkä välittäneet lapsestaan sen vertaa että olisivat estäneet ajamisen. POIKA joka ajoi ilman lupaa, liian kovaa ja poliisia karkuun. POLIISI jonka ylilyönti suisti pojan pois tieltä ja jätti kutsumatta heti ambulanssin paikalle, siirsi loukkaantunutta lasta. JOKAINEN näistä nyt kärsii, poika kivusta, vanhemmat toivottavasti häpeästä, poliisi rikossyytteistä. Kaikki ovat kärsimyksensä itse aiheuttaneet ja kaikki ovat osaltaan syyllisiä.
Viimeisimmän tiedon mukaan ambulanssi soitettiin heti sekä poika itse nousi ylös kaatumisen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse mopopojan äitinä ajattelen että poliisi teki oikein. Jos oma poika on niin tyhmä että lähtee poliisia karkuun viritetyllä mopolla, niin saavat pysäyttää voimalla, ettei tapa muita. Ja sen jälkeen ei olisi enää mopoa, eikä muita ajoneuvoja enää koskaan ennen kuin on täysi ikäinen ja omalla vastuullaan
Teini pitää ottaa kiinni muulla tavoin kuin kiilaamalla konttia päin. Aita pelasti pojan hengen. Ei olisi enää välttämättä poikaakaan, jos olisi osunut tuohon konttiin.
Mitä tapaa ehdotat?
Muista että se pikkulapsi ajaa sivullisia vaarantavalla nopeudella moottoriajoneuvolla johon hänellä ei ole ajo-oikeutta.
Mikä on se muu tapa?
Suljetulla teollisuus alueella johon hänellä ei ole lupaa mennä.

No esimerkiksi jututtaa kavereita että kuka kaahari on ja painuu pojan kotiin hakemaan päristimen pois. Turha se on kilpaa ajaa tiellä. Ovelampi, viisaampi keksii pätevämmät konstit. Poika ei olisi ajanut niin kovaa jos poliisi ei olisi lähtenyt perään saalistamaan.
Poika kaahas laittomalla mopolla oli poliisia tai ei. Mistä kodista? Mistä tieto kun ei ole kilpiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taaperoiden ei kuulu taapertaa keskellä tietä.
Teollisuusalue lauantai-iltana, ei liene montaa taaperoa liikentessä?Rattijuopatkaan ei ole sitten ongelma, hehän liikkuvat enimmäkseen öisin ja hiljaiseen aikaan. Mistä näitä i.diootteja sikiää?
No tämä!
Siellä voi olla äiti lastenrattaiden kanssa ylittämässä suojatietä. Vauvoja on usein helpompi nukuttaa ulkona, hiljaisella alueella ja onhan vieressä pururata, urheilukeskus ja asuinalue.
Ja sit sinne kaahaa pärinäpojat satasta
Ei tuollainen osu suomalaisten sydämeen. Täytyy sanoa että pieni koira olisi voinut kuolla. Tämä aiheuttaa ymmärrystä paremmin.
Saa jos lapsi vaarantaa muita omalla toiminnalla eikä suostu pysähtymään.