Lue keskustelun säännöt.
Jotenkin tuntuu järjettömältä miten paljon ihmiset haalii harrastuksia itselleen ja lapsilleen
03.08.2026 |
Siis haluaako ihmiset oikeasti elää noin?
Kaikki perheenjäsenet suhaa eri paikoissa arki-illat ja usein myös viikonloppuna, yhteinen aika on todella vähäistä perheen kesken. Eli käytännössä kaikki viettää suurimman osan ajasta muiden kuin niiden kaikkein tärkeimpien ihmisten kanssa.
Miksi meidän yhteiskunta on tällainen, että ihmisen pitää jotenkin ansaita arvonsa jatkuvalla menemisellä ja tekemisellä ja asioiden tavoittelulla?
Ja tässäkö on myös yksi syy siihen miksi monet nuoret voivat pahoin? Jatkuva kiire, pitää mennä ja tehdä ja saavuttaa? Ei aikaa levolle ja palautumiselle.
Kommentit (117)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan harrastavat nuoret eivät voi pahoin tai ole huonoilla teillä toisin kuin nuoret, joilla ei ole harrastuksia. Aikuisenkin pää pysyy kasassa, kun on harrastuksia - etenkin liikuntaharrastuksia.
Jos miettisin elämää, että päivät olisi aina vain töissä/päiväkodissa/koulussa ja kotona, niin olisi kyllä aika turhauttavaa.
Riippuu paljon mitä harrastetaan ja miten. Ja mitkä on vanhempien suunnalta tulevat odotukset ja paineet.
Paljon ollut juttua siitä miten nykyään harrastukset on usein stressaavia kun kaikki pyrkii kehittymään huipuksi siinä omassa lajissaan, oli se sitten urheilua tai musiikkia tms.
Paljon on myös juttuja nykylasten ylipaino-ongelmasta. Lapset ei liiku enää kuten ennen. Ja väitän, että nämä ovat juuri niitä lapsia, joilla ei ole ohjattua urheiluharrastusta. He ovat vain kotona koulun jälkeen, syövät ja pelaavat puhelimilla ja tietokoneilla.
Kiitoksia viestistäsi. Nostit esiin erittäin tärkeän asian, joka on nähdäkseni usein ymmärretty väärin.
Kirjoitit, että lapset, joilla ei ole ohjattua urheiluharrastusta, vain ovat kotona, syövät, pelaavat ja lihovat. Näinhän sitä helposti ajatellaan.
Tosiasiassa lasten ylipaino on kasvanut rinnan ohjattujen urheiluharrastuksien määrän kanssa. Minun lapsuudessani 1980-luvulla omalla kylälläni ei harrastettu juuri mitään ohjatusti, ja lapset olivat nykypäivään verrattuna selvästi kovemmassa kunnossa. Ylipaino oli erittäin marginaalista.
Yksi iso muutos on koulujen muuttuminen jättiyksiköiksi. Lapset eivät enää kulje jalan kouluun eivätkä tutustu naapuruston lapsiin ja paikkoihin. Toinen on sitten juuri nämä ohjatut harrastukset. Ne luovat kiireen, juuri sen asian, mistä ap oli huolissaan. Kiire on vapaan leikin vihollinen. Jos itsellä on aikaa, kaverilla ei ainakaan ole. Auto tuo ja auto vie. Kokonaisliikuntamäärä jää surkean vähäiseksi.
Kolmas iso asia on liikunnan sisältöjen muuttuminen. Kun liikutaan kavereiden kanssa, liikutaan väistämättä monipuolisesti ja rohkeasti. Harjoitellaan futistemppuja, kiipeillään, kisataan, mutta aina vain oman motivaation mukaan. Treeneissä valmentaja käskee, osaa lapsista ei kiinnosta ja niitä, joita kiinnostaa, on vaarana yliyrittäminen ja epäonnistumisen pelko. Kun negatiivinen palaute toistuu monta kertaa, vaarana on lapsen loppuunpalaminen.
Ugh. Olen puhunut. Antakaa lapsien olla lapsia.
En kyllä tiedä missä asut, jos lapset ei leiki naapurinlasten kanssa tai kulje kouluun. Helsingin keskustassako?
Kyllä ainakin meidän okt-alueella lapset leikkivät ihan jatkuvasti naapureiden lasten kanssa ja itse kulkevat kilsan matkan pyörällä kouluun.
Meillä toinen lapsista ei ole kovin liikunnallinen (pitää enemmän lukemisesta ja kaikesta käsityönäpräämisestä. Ruutua meillä ei juuri katsella), joten hänelle on ollut tosi tärkeää löytää mieluinen OHJATTU liikuntamuoto, jotta sitä liikuntaakin tulisi. Pyöräilee kyllä paikasta toiseen, mutta siitä ei hirveästi sitä liikuntaa lopulta tule.
Toinen lapsemme taas liikkuu ihan kokoajan ja on luonnostaan ihan erilainen tässä asiassa.
Tässä näemme taas, miksi täällä noin hirveän helposti keskustelut kärjistyvät ja eskaloituvat riitelyksi.
Lue uudelleen läpi viesti, jota lainasit. Puhunko siinä sanaakaan omista lapsistani? Sitten lue oma vastauksesi ja mieti, että miten se oikein aiheeseen liittyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omassa lapsuudestani muistan ikätoverin, joka harrasti urheilulajia tavoitteellisesti. Nyt aikuisena hän on menestynyt elämässään huomattavasti paremmin kuin esim kouluaikainen keskinkertainen koulumenestys olisi antanut odottaa. Olen miettinyt, tavoitteellisen harrastuksen kautta hän ehkä tuli hankkineeksi taitoja, kykyjä ja keinoja, joista hyötyä myöhemminkin elämässä.
Miksi tämä avaus on saanut niin paljon yläpeukkuja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan harrastavat nuoret eivät voi pahoin tai ole huonoilla teillä toisin kuin nuoret, joilla ei ole harrastuksia. Aikuisenkin pää pysyy kasassa, kun on harrastuksia - etenkin liikuntaharrastuksia.
Jos miettisin elämää, että päivät olisi aina vain töissä/päiväkodissa/koulussa ja kotona, niin olisi kyllä aika turhauttavaa.
Riippuu paljon mitä harrastetaan ja miten. Ja mitkä on vanhempien suunnalta tulevat odotukset ja paineet.
Paljon ollut juttua siitä miten nykyään harrastukset on usein stressaavia kun kaikki pyrkii kehittymään huipuksi siinä omassa lajissaan, oli se sitten urheilua tai musiikkia tms.
Älä valehtele. Eivät kaikki pyrin miksikään huipuksi. Ihan omaksi oloksi esim kunnon kohotusta ja sanhenkisten kanssa seurustelusta ym.😊
Aikuisilla varmasti onnistuu mutta lapset ja nuoret on luonnostaan kilpailuhenkisiä siinä omassa ryhmässään ja voi tulla suuriakin paineita ja stressiä jos huomaa ettei ole "yhtä hyvä kuin muut".
Jos pääasiallinen ongelma on se, ettei oma lapsi ole muiden lasten tasolla edes alkeisryhmässä, niin kyllähän se syy on siinä ettei lapsi ole liikkunut riittävästi. Alle kouluikäisen pitäisi liikkua vähintään kolme tuntia päivässä. Ratkaisu ei ole se, että lähdetään nettiin haukkumaan "suorittajamammat ja -lapset" , vaan kyllä pitää osata ottaa itseäkin niskasta kiinni ja sohvalta ylös. Jokainen lapsi kehittyy liikunnan myötä ja vaikka itse olisi ylipainoinen ja laiska, niin pitää antaa lapselle mahdollisuus terveellisempään elämään. Kyllä se ylipaino ja liikkumattomuus on meidän kansakunnan ongelma, eikä suinkaan liika suorituskeskeisyys.
No eihän se, ettei lapsi ole muiden lasten tasolla alkeisryhmässä, tarkoita ainoastaan sitä, että lapsi ei ole liikkunut riittävästi. Mulla on superenerginen ja liikkuva lapsi, jolla on myös ollut ongelmia kehonhallinan kanssa. Hän oppi vasta 9 kuukauden iässä ryömimään ja jouduttiin käydä fysioterapeutilla treenauttamassa muitakin liikunnallisia taitoja. Nyt 5 vuotta myöhemmin edelleen näkee, että kehonhallintaa vaativat taidot ovat hänelle hankalia. Käydään jumpassa, jossa muut saman ikäiset lapset tekee voltteja ja kiipeilee ketterästi tangolle, kun meidän lapsi taas ei pysty samaan. Ollaan käyty samassa jumpassa jo kolme vuotta ja lisänä on yleensä ollut toinenkin liikuntaharrastus. Tarhan jälkeen voidaan rymytä kolmekin tuntia ulkona puistossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua on aina kiinnostanut asiat ja siksi olen tykännyt enemmän harrastaa, kuin maata kotona telkkaria katsomassa.
Aikuisenakin harrastan. Mutta perhettä minulla ei ole eikä tuo aika ole keltään pois. Toisaalta yhdessäkin voi harrastaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan harrastavat nuoret eivät voi pahoin tai ole huonoilla teillä toisin kuin nuoret, joilla ei ole harrastuksia. Aikuisenkin pää pysyy kasassa, kun on harrastuksia - etenkin liikuntaharrastuksia.
Jos miettisin elämää, että päivät olisi aina vain töissä/päiväkodissa/koulussa ja kotona, niin olisi kyllä aika turhauttavaa.
Riippuu paljon mitä harrastetaan ja miten. Ja mitkä on vanhempien suunnalta tulevat odotukset ja paineet.
Paljon ollut juttua siitä miten nykyään harrastukset on usein stressaavia kun kaikki pyrkii kehittymään huipuksi siinä omassa lajissaan, oli se sitten urheilua tai musiikkia tms.
Paljon on myös juttuja nykylasten ylipaino-ongelmasta. Lapset ei liiku enää kuten ennen. Ja väitän, että nämä ovat juuri niitä lapsia, joilla ei ole ohjattua urheiluharrastusta. He ovat vain kotona koulun jälkeen, syövät ja pelaavat puhelimilla ja tietokoneilla.
Kiitoksia viestistäsi. Nostit esiin erittäin tärkeän asian, joka on nähdäkseni usein ymmärretty väärin.
Kirjoitit, että lapset, joilla ei ole ohjattua urheiluharrastusta, vain ovat kotona, syövät, pelaavat ja lihovat. Näinhän sitä helposti ajatellaan.
Tosiasiassa lasten ylipaino on kasvanut rinnan ohjattujen urheiluharrastuksien määrän kanssa. Minun lapsuudessani 1980-luvulla omalla kylälläni ei harrastettu juuri mitään ohjatusti, ja lapset olivat nykypäivään verrattuna selvästi kovemmassa kunnossa. Ylipaino oli erittäin marginaalista.
Yksi iso muutos on koulujen muuttuminen jättiyksiköiksi. Lapset eivät enää kulje jalan kouluun eivätkä tutustu naapuruston lapsiin ja paikkoihin. Toinen on sitten juuri nämä ohjatut harrastukset. Ne luovat kiireen, juuri sen asian, mistä ap oli huolissaan. Kiire on vapaan leikin vihollinen. Jos itsellä on aikaa, kaverilla ei ainakaan ole. Auto tuo ja auto vie. Kokonaisliikuntamäärä jää surkean vähäiseksi.
Kolmas iso asia on liikunnan sisältöjen muuttuminen. Kun liikutaan kavereiden kanssa, liikutaan väistämättä monipuolisesti ja rohkeasti. Harjoitellaan futistemppuja, kiipeillään, kisataan, mutta aina vain oman motivaation mukaan. Treeneissä valmentaja käskee, osaa lapsista ei kiinnosta ja niitä, joita kiinnostaa, on vaarana yliyrittäminen ja epäonnistumisen pelko. Kun negatiivinen palaute toistuu monta kertaa, vaarana on lapsen loppuunpalaminen.
Ugh. Olen puhunut. Antakaa lapsien olla lapsia.
En kyllä tiedä missä asut, jos lapset ei leiki naapurinlasten kanssa tai kulje kouluun. Helsingin keskustassako?
Kyllä ainakin meidän okt-alueella lapset leikkivät ihan jatkuvasti naapureiden lasten kanssa ja itse kulkevat kilsan matkan pyörällä kouluun.
Meillä toinen lapsista ei ole kovin liikunnallinen (pitää enemmän lukemisesta ja kaikesta käsityönäpräämisestä. Ruutua meillä ei juuri katsella), joten hänelle on ollut tosi tärkeää löytää mieluinen OHJATTU liikuntamuoto, jotta sitä liikuntaakin tulisi. Pyöräilee kyllä paikasta toiseen, mutta siitä ei hirveästi sitä liikuntaa lopulta tule.
Toinen lapsemme taas liikkuu ihan kokoajan ja on luonnostaan ihan erilainen tässä asiassa.
Tässä näemme taas, miksi täällä noin hirveän helposti keskustelut kärjistyvät ja eskaloituvat riitelyksi.
Lue uudelleen läpi viesti, jota lainasit. Puhunko siinä sanaakaan omista lapsistani? Sitten lue oma vastauksesi ja mieti, että miten se oikein aiheeseen liittyy.
Ehdotan, että sinä luet uudelleen läpi oma viestisi. Esität siinä ikään kuin faktana, että nykyään lapset eivät kulje itsenäisesti kouluun tai leiki ulkona naapureiden lasten kanssa. Tämän takia sait vastauksen, joka liittyy nimenomaan tuohon omaan väitteeseesi.
Nyt valoja päälle...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan harrastavat nuoret eivät voi pahoin tai ole huonoilla teillä toisin kuin nuoret, joilla ei ole harrastuksia. Aikuisenkin pää pysyy kasassa, kun on harrastuksia - etenkin liikuntaharrastuksia.
Jos miettisin elämää, että päivät olisi aina vain töissä/päiväkodissa/koulussa ja kotona, niin olisi kyllä aika turhauttavaa.
Riippuu paljon mitä harrastetaan ja miten. Ja mitkä on vanhempien suunnalta tulevat odotukset ja paineet.
Paljon ollut juttua siitä miten nykyään harrastukset on usein stressaavia kun kaikki pyrkii kehittymään huipuksi siinä omassa lajissaan, oli se sitten urheilua tai musiikkia tms.
Älä valehtele. Eivät kaikki pyrin miksikään huipuksi. Ihan omaksi oloksi esim kunnon kohotusta ja sanhenkisten kanssa seurustelusta ym.😊
Aikuisilla varmasti onnistuu mutta lapset ja nuoret on luonnostaan kilpailuhenkisiä siinä omassa ryhmässään ja voi tulla suuriakin paineita ja stressiä jos huomaa ettei ole "yhtä hyvä kuin muut".
Jos pääasiallinen ongelma on se, ettei oma lapsi ole muiden lasten tasolla edes alkeisryhmässä, niin kyllähän se syy on siinä ettei lapsi ole liikkunut riittävästi. Alle kouluikäisen pitäisi liikkua vähintään kolme tuntia päivässä. Ratkaisu ei ole se, että lähdetään nettiin haukkumaan "suorittajamammat ja -lapset" , vaan kyllä pitää osata ottaa itseäkin niskasta kiinni ja sohvalta ylös. Jokainen lapsi kehittyy liikunnan myötä ja vaikka itse olisi ylipainoinen ja laiska, niin pitää antaa lapselle mahdollisuus terveellisempään elämään. Kyllä se ylipaino ja liikkumattomuus on meidän kansakunnan ongelma, eikä suinkaan liika suorituskeskeisyys.
No eihän se, ettei lapsi ole muiden lasten tasolla alkeisryhmässä, tarkoita ainoastaan sitä, että lapsi ei ole liikkunut riittävästi. Mulla on superenerginen ja liikkuva lapsi, jolla on myös ollut ongelmia kehonhallinan kanssa. Hän oppi vasta 9 kuukauden iässä ryömimään ja jouduttiin käydä fysioterapeutilla treenauttamassa muitakin liikunnallisia taitoja. Nyt 5 vuotta myöhemmin edelleen näkee, että kehonhallintaa vaativat taidot ovat hänelle hankalia. Käydään jumpassa, jossa muut saman ikäiset lapset tekee voltteja ja kiipeilee ketterästi tangolle, kun meidän lapsi taas ei pysty samaan. Ollaan käyty samassa jumpassa jo kolme vuotta ja lisänä on yleensä ollut toinenkin liikuntaharrastus. Tarhan jälkeen voidaan rymytä kolmekin tuntia ulkona puistossa.
Meillä on myös tälläinen lapsi ja harmittu, kun päiväkodissa (itse lapseton) opettaja kommentoi siihen tyyliin, kuin olisimme itse aiheuttaneet asian. Siis ettei lapsi olisi päässyt liikkumaan. Vaikka olemme liikkuneet aktiivisesti metsissä samoillen, lapsella on liikuntaharrastus, meillä on tramppa, puolapuut ja renkaat ja olemme tehneet todella paljon sen eteen, että lapsi uskaltaisi ja oppisi kiipeleimään yms samaan tapaan kuin ikätoverinsa. Lapsi on myös käynyt fyssarilla.
Silti tosiaan sain sen tyylistä palautetta, että lapsen kanssa kannattaisi joskus tehdä asioita x. Vaikka teemme todella paljon asioita vrt niiden lasten kanssa joilla nämä asiat tulevat luonnostaan.
Itse olin lapsena samanlainen (nyt aikuisena olen hyvässä kunnossa ja harrastan paljon liikuntaa), mutta siihen aikaan siitä ei vielä syyllistetty vanhempia. Eikä kyllä viety fyssarillekaan.
Harrastin lapsena vanhempien kanssa. Käytiin kirjastossa, tutkittiin lähiluontoa, talvella luisteltiin yms.
Tämä ei todellakaan pilannut elämääni. Yhdessä oloa oli paljon. Vielä vanhanakin liikun ja luen. Tuskin tekisin niin, jos vanhemmat eivät olisi siihen lapsena kannustaneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Innostuin viisikymppisenä kielten opiskelusta ja into piukeana olen taas menossa kansalaisopistoon useammalle kurssille. Ajatuksena on mennä myös ohjattuun jumppaan lenkkeilyn lisäksi. Vietän päivät pääosin kotona ja on ihanaa nähdä ihmisiä iltaisin. Mikä tässäkin on sitten kyvyttömyyttä kohdata itseään ja tunteitaan ym. tuubaa.
Vierailija kirjoitti:
Harrastin lapsena vanhempien kanssa. Käytiin kirjastossa, tutkittiin lähiluontoa, talvella luisteltiin yms.
Tämä ei todellakaan pilannut elämääni. Yhdessä oloa oli paljon. Vielä vanhanakin liikun ja luen. Tuskin tekisin niin, jos vanhemmat eivät olisi siihen lapsena kannustaneet.
Et tainnut lukea aloitusta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Innostuin viisikymppisenä kielten opiskelusta ja into piukeana olen taas menossa kansalaisopistoon useammalle kurssille. Ajatuksena on mennä myös ohjattuun jumppaan lenkkeilyn lisäksi. Vietän päivät pääosin kotona ja on ihanaa nähdä ihmisiä iltaisin. Mikä tässäkin on sitten kyvyttömyyttä kohdata itseään ja tunteitaan ym. tuubaa.
No eihän toi sun tilanne liity aloitukseen oikein mitenkään.
Mitä tämä perheiden yhdessäolo nykyään on. Kaikki tuijottavat kotona omaa ruutua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä se sinua puristelee?
Olen moukka ja kyselen paskoja.
Täyteen ahdettu kalanteri voi toki ahdistaa. Mutta väittäisin, että nuorten pahoinvointi johtuu enemmän siitä, ettei kukaan enää harrasta mitään. Ei ole oikeita ihmiskontakteja, ei liikuta. Ollaan vaan passiivisena kotona ja somessa.
Harrastus pitäisi olla lapsellekin mukavaa. Itse olen vapaaehtoisena oman lapsen harrastusryhmässä ja siellä huomaa, että melkein 50-50 jaolla siellä ollaan omasta tahdosta. Toiset rakastaa lajia ja tekee asiat täysillä. Toiset on siellä lastenhoidossa paikoitettuna. Useampi on ihan suoraa sanonut, ettei kiinnosta. Ja osalla on ollut ennen sitä jotain muuta. Vanhemmat tuovat ja lähtevät pois... Eli ei heitäkään kiinnosta näiden lapsien osalta. Itse olen tästä vapaaehtoistyöstä nauttinut, mutta nyt alkaa olla ryhmässä jo sen verran näitä lapsia, jotka vievät koko porukalta sen energian sillä ettei kiinnosta. Eli selkeästi lapsia ei kuunnella harrastusta valitessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki pysyvä hyvä vaikutus lähtee lapsen aidosta halusta harrastaa.
Vanhemmuutteen kuuluu kasvatus, vaikka lapsi ei aina sitä halua. Esimerkiksi liikuntaa pitää harrastaa (tavalla tai toisella) joka päivä, vaikka ei huvittaisi. Ihan kuten aikuistenkin. Lajit voi valita mielenkiinnon mukaan.
Ei sitä nyt joka päivä tarvitse harrastaa. Huippu-urheilijoillakin on lepopäiviä. Juuri tuollaisista keksityistä säännöistä tulee se kiireinen arki. Jos lapsi muuten liikkuu kavereidensa kanssa monta tuntia päivässä ja sitten joskus löhöää koko illan, se on just oikein.
Kuten sanoin, tavalla tai toisella. Se voi olla kavereiden kanssa pihalla juoksemista. Koululiikunta ei riitä.
Kuten sanoin: ei tarvitse joka päivä.
Vittuakos sulle kuuluu puuttua muiden tekemisiin. Tuki turpasi ja pidä lapsesi ilman harrastuksia. Sinulta ei kysytä mitään. 💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Innostuin viisikymppisenä kielten opiskelusta ja into piukeana olen taas menossa kansalaisopistoon useammalle kurssille. Ajatuksena on mennä myös ohjattuun jumppaan lenkkeilyn lisäksi. Vietän päivät pääosin kotona ja on ihanaa nähdä ihmisiä iltaisin. Mikä tässäkin on sitten kyvyttömyyttä kohdata itseään ja tunteitaan ym. tuubaa.
No eihän toi sun tilanne liity aloitukseen oikein mitenkään.
No kyllä aloituksessa ihmeteltiin miksi aikuisetkin hankkii monta harrastusta että mitä pätemistä se on. Ja kyllä mulle on päin naamaakin ihmetelty että miksi opiskelen kieliä kun ei ole pakko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan harrastavat nuoret eivät voi pahoin tai ole huonoilla teillä toisin kuin nuoret, joilla ei ole harrastuksia. Aikuisenkin pää pysyy kasassa, kun on harrastuksia - etenkin liikuntaharrastuksia.
Jos miettisin elämää, että päivät olisi aina vain töissä/päiväkodissa/koulussa ja kotona, niin olisi kyllä aika turhauttavaa.
Riippuu paljon mitä harrastetaan ja miten. Ja mitkä on vanhempien suunnalta tulevat odotukset ja paineet.
Paljon ollut juttua siitä miten nykyään harrastukset on usein stressaavia kun kaikki pyrkii kehittymään huipuksi siinä omassa lajissaan, oli se sitten urheilua tai musiikkia tms.
Älä valehtele. Eivät kaikki pyrin miksikään huipuksi. Ihan omaksi oloksi esim kunnon kohotusta ja sanhenkisten kanssa seurustelusta ym.😊
Aikuisilla varmasti onnistuu mutta lapset ja nuoret on luonnostaan kilpailuhenkisiä siinä omassa ryhmässään ja voi tulla suuriakin paineita ja stressiä jos huomaa ettei ole "yhtä hyvä kuin muut".
Jos pääasiallinen ongelma on se, ettei oma lapsi ole muiden lasten tasolla edes alkeisryhmässä, niin kyllähän se syy on siinä ettei lapsi ole liikkunut riittävästi. Alle kouluikäisen pitäisi liikkua vähintään kolme tuntia päivässä. Ratkaisu ei ole se, että lähdetään nettiin haukkumaan "suorittajamammat ja -lapset" , vaan kyllä pitää osata ottaa itseäkin niskasta kiinni ja sohvalta ylös. Jokainen lapsi kehittyy liikunnan myötä ja vaikka itse olisi ylipainoinen ja laiska, niin pitää antaa lapselle mahdollisuus terveellisempään elämään. Kyllä se ylipaino ja liikkumattomuus on meidän kansakunnan ongelma, eikä suinkaan liika suorituskeskeisyys.
No eihän se, ettei lapsi ole muiden lasten tasolla alkeisryhmässä, tarkoita ainoastaan sitä, että lapsi ei ole liikkunut riittävästi. Mulla on superenerginen ja liikkuva lapsi, jolla on myös ollut ongelmia kehonhallinan kanssa. Hän oppi vasta 9 kuukauden iässä ryömimään ja jouduttiin käydä fysioterapeutilla treenauttamassa muitakin liikunnallisia taitoja. Nyt 5 vuotta myöhemmin edelleen näkee, että kehonhallintaa vaativat taidot ovat hänelle hankalia. Käydään jumpassa, jossa muut saman ikäiset lapset tekee voltteja ja kiipeilee ketterästi tangolle, kun meidän lapsi taas ei pysty samaan. Ollaan käyty samassa jumpassa jo kolme vuotta ja lisänä on yleensä ollut toinenkin liikuntaharrastus. Tarhan jälkeen voidaan rymytä kolmekin tuntia ulkona puistossa.
Minulla oli juuri tällainen motorisissa taidoissaan hitaasti kehittyvä lapsi. Hän kuitenkin rakasti vedessä polskimista ihan pienestä pitäen, joten omaksi lajiksi valikoitui kuin luonnostaan uinti. Siellä hän ei erottunut joukosta, vaan oppi samaan tahtiin muiden kanssa, ja vieläpä kovasti nautti harrastuksesta.
Muita juttuja harjoiteltiin sitten enemmän oman perheen kanssa. Käytiin hiihtämässä, luistelemassa ja ulkona leikkipuistoissa kiipeilemässä.
Moni ei oireile. Tavoitteellinen harrastus kasvattaa parhaimmillaan paineensietokykyä, päämäärätietoisuutta ja itseluottamusta, joista on hyötyä kaikilla elämän alueilla.