Lue keskustelun säännöt.
Jotenkin tuntuu järjettömältä miten paljon ihmiset haalii harrastuksia itselleen ja lapsilleen
03.08.2026 |
Siis haluaako ihmiset oikeasti elää noin?
Kaikki perheenjäsenet suhaa eri paikoissa arki-illat ja usein myös viikonloppuna, yhteinen aika on todella vähäistä perheen kesken. Eli käytännössä kaikki viettää suurimman osan ajasta muiden kuin niiden kaikkein tärkeimpien ihmisten kanssa.
Miksi meidän yhteiskunta on tällainen, että ihmisen pitää jotenkin ansaita arvonsa jatkuvalla menemisellä ja tekemisellä ja asioiden tavoittelulla?
Ja tässäkö on myös yksi syy siihen miksi monet nuoret voivat pahoin? Jatkuva kiire, pitää mennä ja tehdä ja saavuttaa? Ei aikaa levolle ja palautumiselle.
Kommentit (117)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan harrastavat nuoret eivät voi pahoin tai ole huonoilla teillä toisin kuin nuoret, joilla ei ole harrastuksia. Aikuisenkin pää pysyy kasassa, kun on harrastuksia - etenkin liikuntaharrastuksia.
Jos miettisin elämää, että päivät olisi aina vain töissä/päiväkodissa/koulussa ja kotona, niin olisi kyllä aika turhauttavaa.
Riippuu paljon mitä harrastetaan ja miten. Ja mitkä on vanhempien suunnalta tulevat odotukset ja paineet.
Paljon ollut juttua siitä miten nykyään harrastukset on usein stressaavia kun kaikki pyrkii kehittymään huipuksi siinä omassa lajissaan, oli se sitten urheilua tai musiikkia tms.
Älä valehtele. Eivät kaikki pyrin miksikään huipuksi. Ihan omaksi oloksi esim kunnon kohotusta ja sanhenkisten kanssa seurustelusta ym.😊
Aikuisilla varmasti onnistuu mutta lapset ja nuoret on luonnostaan kilpailuhenkisiä siinä omassa ryhmässään ja voi tulla suuriakin paineita ja stressiä jos huomaa ettei ole "yhtä hyvä kuin muut".
Edelleen ne harrastukset voi lopettaa koska vaan. Kyllä lapset sen tietää että on normaalia eritasoisia suorituksia. Aina joku voittaa ja joku häviää.
Vielä parempi, jos lapsi sinnikkäästi jatkaa eikä lopeta. Kehittyy ja tulos paranee. Ei aikuisenakaan voi heittää hanskoja tiskiin vaan koska tajuaa ettei koskaan pääse toimitusjohtajaksi. Huippu-urheilijat tai muiden alojen huiput eivät ole siellä huipulla koska heillä on luontaisia kykyjä vaan koska tekevät sitä valitsemaansa asiaa päivästä toiseen, satoi tai paistoi.
Ei niillä junioriurheilijoilla kuitenkaan lopulta elämässä niin ylivoimaisesti mene.
Joillain menee, joillain ei. Ihmisten resilienssi on laskussa, kun kaikki on nopeaa dopamiinia ja kivan tekemistä. Harrastukset on yksi tapa kasvattaa sitä. Harrastuksesta ei tarvitse tulla uraa, mutta se antaa paljon hyviä oppeja elämään.
Urheiluhan houkuttelee juuri dopamiinille ahneita yksilöitä. Ammattitautina ADHD. Ja nyt puhun kilpaurheilusta, en kuntoliikunnasta.
Ja kilpaurheilu on erinomainen tapa kanavoida ahneutta. Huomattavasti parempi kuin ruutu. Parhaimmassa tapauksessa joku voi tehdä urheilusta uran jossa menestyy paremmin kuin lukuammateissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsilla ja nuorilla on paljon energiaa ja tarve tehdä asioita ja oppia uutta. Jos tätä energiaa eivät aikuiset auta kohdistamaan oikein ja järkevästi, on lopputulemana usein ongelmia viimeistään teini-iässä.
On tärkeää ohjata lapset järkevän ajankäytön ja hyvän sosiaalisen ympäristön piiriin. Kuka haluaa lapsia, jotka vain pyörivät ostareilla huonossa seurassa ja hakeutuvat ongelmiin?
Meillä oli kolmen lapsen kanssa harrastusrumbaa, mutta kaikki nauttivat harrastuksistaan ja yksi jopa sai harrastuksestaan työn, jolla tulee toimeen oikein mukavasti. Kaikille kolmelle on lapsuuden harrastuksista iloa edelleen, kun on taitoja, joita toiset joutuvat hankkimaan vasta aikuisena.
Itsekin harrastan paljon, koska se nyt vaan on mukavaa - pysyy kunnossa ja mieli on virkeä.
n53
Otan kyllä osaa, jos jollakulla on kolme lasta, joilla on valtavasti energiaa mutta jotka eivät osaa käyttää sitä ollenkaan itsenäisesti ajautumatta ongelmiin viimeistään teini-iässä. Siinähän täytyy olla koko ajan kuljettamassa harrastuksiin, tai muuten lapsi vilahtaa sinne ostarille.
Kasvaako näistä niitä mattinykäsiä?
Noh, niin. Kun lapsilla on harrastuksia, he saavat koko elämänmittaisen lahjan: he ymmärtävät, että mukava ja kiinnostava ajankäyttö tekee elämästä laadukasta. Harrastuksissä syntyy ystäväpiirejä, jotka kantavat parhaassa tapauksessa läpi elämän.
Harrastusten avulla torjutaan tänä päivänä niin yleisiä, elämänlaatua huonontavia asioita: yksinäisyyttä, näköalattomuutta, huonoa itsetuntoa ja niin edelleen.
Mutta sinullehan ei auta selittää, kun olet päättänyt olla ymmärtämättä. Pääasia, ettei tarvitse elää "rumbaa", eikö niin?
Itse asiassa minullakin on kolme lasta, jotka harrastavat sekä taiteita että liikuntaa, omasta tahdostaan, ohjatusti ja myös itsenäisesti. Vastustan ainoastaan sinun tapaasi tehdä harrastamisesta luokkakysynys. Tunnen maahanmuuttajalähiöiden lapsia, jotka ovat todella kohteliaita ja treenaavat urheilua keskenään erittäin kurinalaisesti, ja sitten tunnen tosiaankin näitä ns. parempien perheiden lapsia, jotka vanhemmat ovat vieneet urheilutreeneihin, koska lapsi muuten ajautuisi päihteisiin jo hyvin nuorena. Ja voi ajautua kaikesta harrastuskuskaamisesta huolimatta.
Kaikki pysyvä hyvä vaikutus lähtee lapsen aidosta halusta harrastaa.
Missäköhän kohti tein harrastamisesta luokkakysymyksen? Emme itsekään ole todellakaan mitään ylempää luokkaa, vaan erittäin taviksia. Yksinhuoltajana olen kokenut, että keinoni pitää paketti kasassa on nimenomaan harrastukset. Se on myös osoittautunut erittäin toimivaksi strategiaksi. Mieluummin olen tinkinyt kaikesta muusta, mutta en harrastuksista, koska ne ovat olleet lapsille mieluisia ja ovat halunneet harrastaa. Ei meilläkään ole pakotettu harrastamaan mitään sellaista, mikä ei ole kiinnostanut.
(Näyttää kuitenkin sille, että pitkälti harrastusten ansiosta lapset ovat päätymässä paljon suurempituloisiksi kuin mitä itse olen. Luokka-asiaan en ota tässä kohti kantaa.)
Puhut hyvästä ja huonosta sosiaalisesta seurasta. Kyllä tuo kuulostaa vähän siltä, että ajattelet rahalla saavasi lapsellesi parempia kavereita. Mutta ehkä et tarkoita sitä vaan puhetapasi on vain kärjistävä.
Tietenkin normaalijärkiset vanhemmat haluavat lapsilleen terveitä ja fiksuja kavereita. Kaveripiiri muokkaa arvoja ja tulevaisuuden suunnitelmia pitkälle aikuisuuteen.
Mutta ovatko ne terveimmät ja fiksuimmat lapset ne, joita hovikuski kuskaa harrastuksiin autolla ilta illan jälkeen?
Jos autolla on mentävä, siihen on kai syy: pitkät välimatkat. Minua vietiin musiikkitunnille, koska soitin oli niin iso.
Ei tässä muutenkaan etsitä terveintä ja fiksuinta vaan porukkaa jossa on keskimäärin terveet ja fiksut arvot.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki pysyvä hyvä vaikutus lähtee lapsen aidosta halusta harrastaa.
Vanhemmuutteen kuuluu kasvatus, vaikka lapsi ei aina sitä halua. Esimerkiksi liikuntaa pitää harrastaa (tavalla tai toisella) joka päivä, vaikka ei huvittaisi. Ihan kuten aikuistenkin. Lajit voi valita mielenkiinnon mukaan.
Ei sitä nyt joka päivä tarvitse harrastaa. Huippu-urheilijoillakin on lepopäiviä. Juuri tuollaisista keksityistä säännöistä tulee se kiireinen arki. Jos lapsi muuten liikkuu kavereidensa kanssa monta tuntia päivässä ja sitten joskus löhöää koko illan, se on just oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki pysyvä hyvä vaikutus lähtee lapsen aidosta halusta harrastaa.
Vanhemmuutteen kuuluu kasvatus, vaikka lapsi ei aina sitä halua. Esimerkiksi liikuntaa pitää harrastaa (tavalla tai toisella) joka päivä, vaikka ei huvittaisi. Ihan kuten aikuistenkin. Lajit voi valita mielenkiinnon mukaan.
Ei sitä nyt joka päivä tarvitse harrastaa. Huippu-urheilijoillakin on lepopäiviä. Juuri tuollaisista keksityistä säännöistä tulee se kiireinen arki. Jos lapsi muuten liikkuu kavereidensa kanssa monta tuntia päivässä ja sitten joskus löhöää koko illan, se on just oikein.
Kuten sanoin, tavalla tai toisella. Se voi olla kavereiden kanssa pihalla juoksemista. Koululiikunta ei riitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan harrastavat nuoret eivät voi pahoin tai ole huonoilla teillä toisin kuin nuoret, joilla ei ole harrastuksia. Aikuisenkin pää pysyy kasassa, kun on harrastuksia - etenkin liikuntaharrastuksia.
Jos miettisin elämää, että päivät olisi aina vain töissä/päiväkodissa/koulussa ja kotona, niin olisi kyllä aika turhauttavaa.
Riippuu paljon mitä harrastetaan ja miten. Ja mitkä on vanhempien suunnalta tulevat odotukset ja paineet.
Paljon ollut juttua siitä miten nykyään harrastukset on usein stressaavia kun kaikki pyrkii kehittymään huipuksi siinä omassa lajissaan, oli se sitten urheilua tai musiikkia tms.
Älä valehtele. Eivät kaikki pyrin miksikään huipuksi. Ihan omaksi oloksi esim kunnon kohotusta ja sanhenkisten kanssa seurustelusta ym.😊
Aikuisilla varmasti onnistuu mutta lapset ja nuoret on luonnostaan kilpailuhenkisiä siinä omassa ryhmässään ja voi tulla suuriakin paineita ja stressiä jos huomaa ettei ole "yhtä hyvä kuin muut".
Jos pääasiallinen ongelma on se, ettei oma lapsi ole muiden lasten tasolla edes alkeisryhmässä, niin kyllähän se syy on siinä ettei lapsi ole liikkunut riittävästi. Alle kouluikäisen pitäisi liikkua vähintään kolme tuntia päivässä. Ratkaisu ei ole se, että lähdetään nettiin haukkumaan "suorittajamammat ja -lapset" , vaan kyllä pitää osata ottaa itseäkin niskasta kiinni ja sohvalta ylös. Jokainen lapsi kehittyy liikunnan myötä ja vaikka itse olisi ylipainoinen ja laiska, niin pitää antaa lapselle mahdollisuus terveellisempään elämään. Kyllä se ylipaino ja liikkumattomuus on meidän kansakunnan ongelma, eikä suinkaan liika suorituskeskeisyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan harrastavat nuoret eivät voi pahoin tai ole huonoilla teillä toisin kuin nuoret, joilla ei ole harrastuksia. Aikuisenkin pää pysyy kasassa, kun on harrastuksia - etenkin liikuntaharrastuksia.
Jos miettisin elämää, että päivät olisi aina vain töissä/päiväkodissa/koulussa ja kotona, niin olisi kyllä aika turhauttavaa.
Riippuu paljon mitä harrastetaan ja miten. Ja mitkä on vanhempien suunnalta tulevat odotukset ja paineet.
Paljon ollut juttua siitä miten nykyään harrastukset on usein stressaavia kun kaikki pyrkii kehittymään huipuksi siinä omassa lajissaan, oli se sitten urheilua tai musiikkia tms.
Älä valehtele. Eivät kaikki pyrin miksikään huipuksi. Ihan omaksi oloksi esim kunnon kohotusta ja sanhenkisten kanssa seurustelusta ym.😊
Aikuisilla varmasti onnistuu mutta lapset ja nuoret on luonnostaan kilpailuhenkisiä siinä omassa ryhmässään ja voi tulla suuriakin paineita ja stressiä jos huomaa ettei ole "yhtä hyvä kuin muut".
Edelleen ne harrastukset voi lopettaa koska vaan. Kyllä lapset sen tietää että on normaalia eritasoisia suorituksia. Aina joku voittaa ja joku häviää.
Vielä parempi, jos lapsi sinnikkäästi jatkaa eikä lopeta. Kehittyy ja tulos paranee. Ei aikuisenakaan voi heittää hanskoja tiskiin vaan koska tajuaa ettei koskaan pääse toimitusjohtajaksi. Huippu-urheilijat tai muiden alojen huiput eivät ole siellä huipulla koska heillä on luontaisia kykyjä vaan koska tekevät sitä valitsemaansa asiaa päivästä toiseen, satoi tai paistoi.
Ei niillä junioriurheilijoilla kuitenkaan lopulta elämässä niin ylivoimaisesti mene.
Joillain menee, joillain ei. Ihmisten resilienssi on laskussa, kun kaikki on nopeaa dopamiinia ja kivan tekemistä. Harrastukset on yksi tapa kasvattaa sitä. Harrastuksesta ei tarvitse tulla uraa, mutta se antaa paljon hyviä oppeja elämään.
Urheiluhan houkuttelee juuri dopamiinille ahneita yksilöitä. Ammattitautina ADHD. Ja nyt puhun kilpaurheilusta, en kuntoliikunnasta.
Ja kilpaurheilu on erinomainen tapa kanavoida ahneutta. Huomattavasti parempi kuin ruutu. Parhaimmassa tapauksessa joku voi tehdä urheilusta uran jossa menestyy paremmin kuin lukuammateissa.
Jos lapsen äly ei riitä koulunkäyntiin, ja vaihtoehtoina ovat kilpaurheilu ja ruutu, niin sitten voi noin ollakin. Mutta niillä yksilöillä, joilla on mahdollisuus menestyä koulussa, on opiskelu huomattavasti varmempi keino kanavoida kunnianhimo hyvän uran muotoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki pysyvä hyvä vaikutus lähtee lapsen aidosta halusta harrastaa.
Vanhemmuutteen kuuluu kasvatus, vaikka lapsi ei aina sitä halua. Esimerkiksi liikuntaa pitää harrastaa (tavalla tai toisella) joka päivä, vaikka ei huvittaisi. Ihan kuten aikuistenkin. Lajit voi valita mielenkiinnon mukaan.
Ei sitä nyt joka päivä tarvitse harrastaa. Huippu-urheilijoillakin on lepopäiviä. Juuri tuollaisista keksityistä säännöistä tulee se kiireinen arki. Jos lapsi muuten liikkuu kavereidensa kanssa monta tuntia päivässä ja sitten joskus löhöää koko illan, se on just oikein.
Kuten sanoin, tavalla tai toisella. Se voi olla kavereiden kanssa pihalla juoksemista. Koululiikunta ei riitä.
Kuten sanoin: ei tarvitse joka päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki pysyvä hyvä vaikutus lähtee lapsen aidosta halusta harrastaa.
Vanhemmuutteen kuuluu kasvatus, vaikka lapsi ei aina sitä halua. Esimerkiksi liikuntaa pitää harrastaa (tavalla tai toisella) joka päivä, vaikka ei huvittaisi. Ihan kuten aikuistenkin. Lajit voi valita mielenkiinnon mukaan.
Ei sitä nyt joka päivä tarvitse harrastaa. Huippu-urheilijoillakin on lepopäiviä. Juuri tuollaisista keksityistä säännöistä tulee se kiireinen arki. Jos lapsi muuten liikkuu kavereidensa kanssa monta tuntia päivässä ja sitten joskus löhöää koko illan, se on just oikein.
Kuten sanoin, tavalla tai toisella. Se voi olla kavereiden kanssa pihalla juoksemista. Koululiikunta ei riitä.
Kuten sanoin: ei tarvitse joka päivä.
Kuten täällä jo sanottiin: kaikenikäiset ihmiset tarvitsevat vähintäänkin arkiliikuntaa joka päivä. Se voi olla kävelyä työ- tai koulumatkan muodossa - askelia olisi hyvä tulla reilusti. Tai se voi olla ulkona leikkimistä välitunnilla tai koulun jälkeen, tai aikuisella pihatöitä tai koiran ulkoilutusta.
Täydellisiä löhöpäiviä ei tarvita. Jopa maratoonarit harrastavat palauttavaa liikuntaa maratoonin jälkeisinä päivinä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki pysyvä hyvä vaikutus lähtee lapsen aidosta halusta harrastaa.
Vanhemmuutteen kuuluu kasvatus, vaikka lapsi ei aina sitä halua. Esimerkiksi liikuntaa pitää harrastaa (tavalla tai toisella) joka päivä, vaikka ei huvittaisi. Ihan kuten aikuistenkin. Lajit voi valita mielenkiinnon mukaan.
Ei sitä nyt joka päivä tarvitse harrastaa. Huippu-urheilijoillakin on lepopäiviä. Juuri tuollaisista keksityistä säännöistä tulee se kiireinen arki. Jos lapsi muuten liikkuu kavereidensa kanssa monta tuntia päivässä ja sitten joskus löhöää koko illan, se on just oikein.
Kuten sanoin, tavalla tai toisella. Se voi olla kavereiden kanssa pihalla juoksemista. Koululiikunta ei riitä.
Kuten sanoin: ei tarvitse joka päivä.
Kuten täällä jo sanottiin: kaikenikäiset ihmiset tarvitsevat vähintäänkin arkiliikuntaa joka päivä. Se voi olla kävelyä työ- tai koulumatkan muodossa - askelia olisi hyvä tulla reilusti. Tai se voi olla ulkona leikkimistä välitunnilla tai koulun jälkeen, tai aikuisella pihatöitä tai koiran ulkoilutusta.
Täydellisiä löhöpäiviä ei tarvita. Jopa maratoonarit harrastavat palauttavaa liikuntaa maratoonin jälkeisinä päivinä
Se on maraton eikä maratooni. Täydellisiä löhöpäiviä ei ole pakko pitää, mutta täydellinen löhöpäivä silloin tällöin ei myöskään haittaa, minkään ikäistä. Elämässä on sääntöjä ja lakeja ihan riittävästi, vaikkei niitä itse keksisi lisää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki pysyvä hyvä vaikutus lähtee lapsen aidosta halusta harrastaa.
Vanhemmuutteen kuuluu kasvatus, vaikka lapsi ei aina sitä halua. Esimerkiksi liikuntaa pitää harrastaa (tavalla tai toisella) joka päivä, vaikka ei huvittaisi. Ihan kuten aikuistenkin. Lajit voi valita mielenkiinnon mukaan.
Ei sitä nyt joka päivä tarvitse harrastaa. Huippu-urheilijoillakin on lepopäiviä. Juuri tuollaisista keksityistä säännöistä tulee se kiireinen arki. Jos lapsi muuten liikkuu kavereidensa kanssa monta tuntia päivässä ja sitten joskus löhöää koko illan, se on just oikein.
Kuten sanoin, tavalla tai toisella. Se voi olla kavereiden kanssa pihalla juoksemista. Koululiikunta ei riitä.
Kuten sanoin: ei tarvitse joka päivä.
Kuten täällä jo sanottiin: kaikenikäiset ihmiset tarvitsevat vähintäänkin arkiliikuntaa joka päivä. Se voi olla kävelyä työ- tai koulumatkan muodossa - askelia olisi hyvä tulla reilusti. Tai se voi olla ulkona leikkimistä välitunnilla tai koulun jälkeen, tai aikuisella pihatöitä tai koiran ulkoilutusta.
Täydellisiä löhöpäiviä ei tarvita. Jopa maratoonarit harrastavat palauttavaa liikuntaa maratoonin jälkeisinä päivinä
Se on maraton eikä maratooni. Täydellisiä löhöpäiviä ei ole pakko pitää, mutta täydellinen löhöpäivä silloin tällöin ei myöskään haittaa, minkään ikäistä. Elämässä on sääntöjä ja lakeja ihan riittävästi, vaikkei niitä itse keksisi lisää.
Mikä on täydellinen löhöpäivä? Että maataan sohvalla eikä edes käydä ulkona? Ei sellainen joskus ketään tapa, mutta en kyllä erikseen suunnittelisi sellaista kalenteriin. Ihminen on luotu liikkumaan ja istuu jo muutenkin aivan liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki pysyvä hyvä vaikutus lähtee lapsen aidosta halusta harrastaa.
Vanhemmuutteen kuuluu kasvatus, vaikka lapsi ei aina sitä halua. Esimerkiksi liikuntaa pitää harrastaa (tavalla tai toisella) joka päivä, vaikka ei huvittaisi. Ihan kuten aikuistenkin. Lajit voi valita mielenkiinnon mukaan.
Ei sitä nyt joka päivä tarvitse harrastaa. Huippu-urheilijoillakin on lepopäiviä. Juuri tuollaisista keksityistä säännöistä tulee se kiireinen arki. Jos lapsi muuten liikkuu kavereidensa kanssa monta tuntia päivässä ja sitten joskus löhöää koko illan, se on just oikein.
Kuten sanoin, tavalla tai toisella. Se voi olla kavereiden kanssa pihalla juoksemista. Koululiikunta ei riitä.
Kuten sanoin: ei tarvitse joka päivä.
Kuten täällä jo sanottiin: kaikenikäiset ihmiset tarvitsevat vähintäänkin arkiliikuntaa joka päivä. Se voi olla kävelyä työ- tai koulumatkan muodossa - askelia olisi hyvä tulla reilusti. Tai se voi olla ulkona leikkimistä välitunnilla tai koulun jälkeen, tai aikuisella pihatöitä tai koiran ulkoilutusta.
Täydellisiä löhöpäiviä ei tarvita. Jopa maratoonarit harrastavat palauttavaa liikuntaa maratoonin jälkeisinä päivinä
Se on maraton eikä maratooni. Täydellisiä löhöpäiviä ei ole pakko pitää, mutta täydellinen löhöpäivä silloin tällöin ei myöskään haittaa, minkään ikäistä. Elämässä on sääntöjä ja lakeja ihan riittävästi, vaikkei niitä itse keksisi lisää.
Mikä on täydellinen löhöpäivä? Että maataan sohvalla eikä edes käydä ulkona? Ei sellainen joskus ketään tapa, mutta en kyllä erikseen suunnittelisi sellaista kalenteriin. Ihminen on luotu liikkumaan ja istuu jo muutenkin aivan liikaa.
Ei sellaista tarvitse kalenteriin väkisin suunnitella, mutta sen voi pitää silloin kun siltä tuntuu.
Ylipäätään lasten ja nuorten loppuunpalaminen on huolestuttavan yleistä, ja se liittyy juuri siihen, että vapaamuotoiset lasten väliset leikit ja pelit on korvattu valmentajan ohjaamilla treeneillä, joita sitten tuupataan kalenteri täyteen.
Lapsi kyllä jaksaa ihmeesti, kun hän saa itse päättää toiminnan sisällön, mutta jatkuvaa aikataulutusta ja vieraan aikuisen prässäystå hän ei välttämättä jaksaa.
Siksikin olisi parasta, että lapset liikkuisivat perheidensä kanssa, Norjan tyyliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me harrastetaan mieheni kanssa yhdessä. Kotitreeniä (painot, jumppa) 6x viikossa. Ja nimenomaan koti, koska muuten ei nähtäis toisiamme ikinä, jos mentäis vielä töiden jälkeen aina eri vuoroina salille. Näin tää on kivaa ja lapsetkin näkee samalla terveellistä elämäntapaa ja välillä tulevat mukaankin jumppaan.
Meillä 7vuotiaalla on kaksi harrastusta (uinti ja piano), jotka on itse valinnut ja 4vuotiaalla yksi, jonka hän itse pyysi.
Viikonloppuisin nähdään paljon muita ihmisiä tai tehdään jotain muuta kivaa perheenä (toki myös välillä minä tai mieheni erikseenkin käy jossain). Viikolla lapset näkee paljon kavereitaan tässä okt-alueella, missä asutaan.
Eletään aika aktiivisesti, mutta ei tämä kyllä lapsia kuormita ja sohvallako tässä pitäisi vain löhötä?
Teen n.85% työaikaa lasten takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki pysyvä hyvä vaikutus lähtee lapsen aidosta halusta harrastaa.
Vanhemmuutteen kuuluu kasvatus, vaikka lapsi ei aina sitä halua. Esimerkiksi liikuntaa pitää harrastaa (tavalla tai toisella) joka päivä, vaikka ei huvittaisi. Ihan kuten aikuistenkin. Lajit voi valita mielenkiinnon mukaan.
Ei sitä nyt joka päivä tarvitse harrastaa. Huippu-urheilijoillakin on lepopäiviä. Juuri tuollaisista keksityistä säännöistä tulee se kiireinen arki. Jos lapsi muuten liikkuu kavereidensa kanssa monta tuntia päivässä ja sitten joskus löhöää koko illan, se on just oikein.
Kuten sanoin, tavalla tai toisella. Se voi olla kavereiden kanssa pihalla juoksemista. Koululiikunta ei riitä.
Kuten sanoin: ei tarvitse joka päivä.
Kuten täällä jo sanottiin: kaikenikäiset ihmiset tarvitsevat vähintäänkin arkiliikuntaa joka päivä. Se voi olla kävelyä työ- tai koulumatkan muodossa - askelia olisi hyvä tulla reilusti. Tai se voi olla ulkona leikkimistä välitunnilla tai koulun jälkeen, tai aikuisella pihatöitä tai koiran ulkoilutusta.
Täydellisiä löhöpäiviä ei tarvita. Jopa maratoonarit harrastavat palauttavaa liikuntaa maratoonin jälkeisinä päivinä
Se on maraton eikä maratooni. Täydellisiä löhöpäiviä ei ole pakko pitää, mutta täydellinen löhöpäivä silloin tällöin ei myöskään haittaa, minkään ikäistä. Elämässä on sääntöjä ja lakeja ihan riittävästi, vaikkei niitä itse keksisi lisää.
Mikä on täydellinen löhöpäivä? Että maataan sohvalla eikä edes käydä ulkona? Ei sellainen joskus ketään tapa, mutta en kyllä erikseen suunnittelisi sellaista kalenteriin. Ihminen on luotu liikkumaan ja istuu jo muutenkin aivan liikaa.
Ei sellaista tarvitse kalenteriin väkisin suunnitella, mutta sen voi pitää silloin kun siltä tuntuu.
Ylipäätään lasten ja nuorten loppuunpalaminen on huolestuttavan yleistä, ja se liittyy juuri siihen, että vapaamuotoiset lasten väliset leikit ja pelit on korvattu valmentajan ohjaamilla treeneillä, joita sitten tuupataan kalenteri täyteen.
Lapsi kyllä jaksaa ihmeesti, kun hän saa itse päättää toiminnan sisällön, mutta jatkuvaa aikataulutusta ja vieraan aikuisen prässäystå hän ei välttämättä jaksaa.
Siksikin olisi parasta, että lapset liikkuisivat perheidensä kanssa, Norjan tyyliin.
Ei kukaan sano, että päivittäisen liikunnan pitäisi olla ohjattua harrastusta, tietenkään. Hyvä sellaisiakin on olla viikossa, mutta puhuttiin ylipäätään päivittäisestä liikunnasta, oli se sitten yksin tai perheen/kavereiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa itsekin ihmettelen. Hyvä kun jaksan arkena lähikaupassa käydä töiden jälkeen. Viikonloppuna jotain pientä puuhastelua sentään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki pysyvä hyvä vaikutus lähtee lapsen aidosta halusta harrastaa.
Vanhemmuutteen kuuluu kasvatus, vaikka lapsi ei aina sitä halua. Esimerkiksi liikuntaa pitää harrastaa (tavalla tai toisella) joka päivä, vaikka ei huvittaisi. Ihan kuten aikuistenkin. Lajit voi valita mielenkiinnon mukaan.
Ei sitä nyt joka päivä tarvitse harrastaa. Huippu-urheilijoillakin on lepopäiviä. Juuri tuollaisista keksityistä säännöistä tulee se kiireinen arki. Jos lapsi muuten liikkuu kavereidensa kanssa monta tuntia päivässä ja sitten joskus löhöää koko illan, se on just oikein.
Kuten sanoin, tavalla tai toisella. Se voi olla kavereiden kanssa pihalla juoksemista. Koululiikunta ei riitä.
Kuten sanoin: ei tarvitse joka päivä.
Kuten täällä jo sanottiin: kaikenikäiset ihmiset tarvitsevat vähintäänkin arkiliikuntaa joka päivä. Se voi olla kävelyä työ- tai koulumatkan muodossa - askelia olisi hyvä tulla reilusti. Tai se voi olla ulkona leikkimistä välitunnilla tai koulun jälkeen, tai aikuisella pihatöitä tai koiran ulkoilutusta.
Täydellisiä löhöpäiviä ei tarvita. Jopa maratoonarit harrastavat palauttavaa liikuntaa maratoonin jälkeisinä päivinä
Se on maraton eikä maratooni. Täydellisiä löhöpäiviä ei ole pakko pitää, mutta täydellinen löhöpäivä silloin tällöin ei myöskään haittaa, minkään ikäistä. Elämässä on sääntöjä ja lakeja ihan riittävästi, vaikkei niitä itse keksisi lisää.
Mikä on täydellinen löhöpäivä? Että maataan sohvalla eikä edes käydä ulkona? Ei sellainen joskus ketään tapa, mutta en kyllä erikseen suunnittelisi sellaista kalenteriin. Ihminen on luotu liikkumaan ja istuu jo muutenkin aivan liikaa.
Ei sellaista tarvitse kalenteriin väkisin suunnitella, mutta sen voi pitää silloin kun siltä tuntuu.
Ylipäätään lasten ja nuorten loppuunpalaminen on huolestuttavan yleistä, ja se liittyy juuri siihen, että vapaamuotoiset lasten väliset leikit ja pelit on korvattu valmentajan ohjaamilla treeneillä, joita sitten tuupataan kalenteri täyteen.
Lapsi kyllä jaksaa ihmeesti, kun hän saa itse päättää toiminnan sisällön, mutta jatkuvaa aikataulutusta ja vieraan aikuisen prässäystå hän ei välttämättä jaksaa.
Siksikin olisi parasta, että lapset liikkuisivat perheidensä kanssa, Norjan tyyliin.
Oman perheen kanssa liikkuminen ja ohjattu harrastus eivät sulje toisiaan pois. Olen aina ulkoillut ja liikkunut paljon lasteni kanssa, mutta sen lisäksi he harrastivat esimerkiksi uintia uimaseurassa. Itse en ole niin hyvä uimari, että olisin osannut opettaa lapsilleni oikeita uintitekniikoita. Nyt kun lapset ovat jo aikuisia, heille on paljon iloa siitä, että osaavat uida hyvin. Käyvät edelleen säännöllisesti hallissa uimassa matkaa, koska se on erinomaista kuntoliikuntaa.
Ylipäätään on kummallista tehdä tuollaista vastakkainasettelua. Oikean tekniikan oppimisesta on iloa asiassa kuin asiassa, eikä se sulje pois vapaamuotoista tekemistä. Molempia tarvitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan harrastavat nuoret eivät voi pahoin tai ole huonoilla teillä toisin kuin nuoret, joilla ei ole harrastuksia. Aikuisenkin pää pysyy kasassa, kun on harrastuksia - etenkin liikuntaharrastuksia.
Jos miettisin elämää, että päivät olisi aina vain töissä/päiväkodissa/koulussa ja kotona, niin olisi kyllä aika turhauttavaa.
Riippuu paljon mitä harrastetaan ja miten. Ja mitkä on vanhempien suunnalta tulevat odotukset ja paineet.
Paljon ollut juttua siitä miten nykyään harrastukset on usein stressaavia kun kaikki pyrkii kehittymään huipuksi siinä omassa lajissaan, oli se sitten urheilua tai musiikkia tms.
Paljon on myös juttuja nykylasten ylipaino-ongelmasta. Lapset ei liiku enää kuten ennen. Ja väitän, että nämä ovat juuri niitä lapsia, joilla ei ole ohjattua urheiluharrastusta. He ovat vain kotona koulun jälkeen, syövät ja pelaavat puhelimilla ja tietokoneilla.
Kiitoksia viestistäsi. Nostit esiin erittäin tärkeän asian, joka on nähdäkseni usein ymmärretty väärin.
Kirjoitit, että lapset, joilla ei ole ohjattua urheiluharrastusta, vain ovat kotona, syövät, pelaavat ja lihovat. Näinhän sitä helposti ajatellaan.
Tosiasiassa lasten ylipaino on kasvanut rinnan ohjattujen urheiluharrastuksien määrän kanssa. Minun lapsuudessani 1980-luvulla omalla kylälläni ei harrastettu juuri mitään ohjatusti, ja lapset olivat nykypäivään verrattuna selvästi kovemmassa kunnossa. Ylipaino oli erittäin marginaalista.
Yksi iso muutos on koulujen muuttuminen jättiyksiköiksi. Lapset eivät enää kulje jalan kouluun eivätkä tutustu naapuruston lapsiin ja paikkoihin. Toinen on sitten juuri nämä ohjatut harrastukset. Ne luovat kiireen, juuri sen asian, mistä ap oli huolissaan. Kiire on vapaan leikin vihollinen. Jos itsellä on aikaa, kaverilla ei ainakaan ole. Auto tuo ja auto vie. Kokonaisliikuntamäärä jää surkean vähäiseksi.
Kolmas iso asia on liikunnan sisältöjen muuttuminen. Kun liikutaan kavereiden kanssa, liikutaan väistämättä monipuolisesti ja rohkeasti. Harjoitellaan futistemppuja, kiipeillään, kisataan, mutta aina vain oman motivaation mukaan. Treeneissä valmentaja käskee, osaa lapsista ei kiinnosta ja niitä, joita kiinnostaa, on vaarana yliyrittäminen ja epäonnistumisen pelko. Kun negatiivinen palaute toistuu monta kertaa, vaarana on lapsen loppuunpalaminen.
Ugh. Olen puhunut. Antakaa lapsien olla lapsia.
En kyllä tiedä missä asut, jos lapset ei leiki naapurinlasten kanssa tai kulje kouluun. Helsingin keskustassako?
Kyllä ainakin meidän okt-alueella lapset leikkivät ihan jatkuvasti naapureiden lasten kanssa ja itse kulkevat kilsan matkan pyörällä kouluun.
Meillä toinen lapsista ei ole kovin liikunnallinen (pitää enemmän lukemisesta ja kaikesta käsityönäpräämisestä. Ruutua meillä ei juuri katsella), joten hänelle on ollut tosi tärkeää löytää mieluinen OHJATTU liikuntamuoto, jotta sitä liikuntaakin tulisi. Pyöräilee kyllä paikasta toiseen, mutta siitä ei hirveästi sitä liikuntaa lopulta tule.
Toinen lapsemme taas liikkuu ihan kokoajan ja on luonnostaan ihan erilainen tässä asiassa.
Täysin psykopaattisen sairasta tuollainen yhteiskunnallinen malli normaliudesta.
Miksi pitää jeesustella toisten tekemisiä? Kenties kateutta oman energian puutteen takia? Harrastavat aikuiset ja nuoret ovat usein muutenkin aikaansaavampia.
Vierailija kirjoitti:
Samaa itsekin ihmettelen. Hyvä kun jaksan arkena lähikaupassa käydä töiden jälkeen. Viikonloppuna jotain pientä puuhastelua sentään.
Itse olisin ihan kamalassa kunnossa jos eläisin näin.
Mutta ovatko ne terveimmät ja fiksuimmat lapset ne, joita hovikuski kuskaa harrastuksiin autolla ilta illan jälkeen?