Lue keskustelun säännöt.
Jotenkin tuntuu järjettömältä miten paljon ihmiset haalii harrastuksia itselleen ja lapsilleen
03.08.2026 |
Siis haluaako ihmiset oikeasti elää noin?
Kaikki perheenjäsenet suhaa eri paikoissa arki-illat ja usein myös viikonloppuna, yhteinen aika on todella vähäistä perheen kesken. Eli käytännössä kaikki viettää suurimman osan ajasta muiden kuin niiden kaikkein tärkeimpien ihmisten kanssa.
Miksi meidän yhteiskunta on tällainen, että ihmisen pitää jotenkin ansaita arvonsa jatkuvalla menemisellä ja tekemisellä ja asioiden tavoittelulla?
Ja tässäkö on myös yksi syy siihen miksi monet nuoret voivat pahoin? Jatkuva kiire, pitää mennä ja tehdä ja saavuttaa? Ei aikaa levolle ja palautumiselle.
Kommentit (117)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on silkkaa ahneutta. Kolikollakin on myös toinenkin puoli.
Sitä rt sinä määrittele mitä muut imiset tekee!!!! Paina kalloosi!
Näköjään et osaa kirjoittaa. Miten mahtaa sujua puhuminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan livenä seurannut kun suorittajamammat kilpailivat musiikkikoulun ilmottautumisjonossa lasten harrastusten määrällä. Ihan pimeää touhua.
Eivät he kilpailleen harrastuksien määrällä, todennäköisesti huokailivat sitä, miten useamman lapsen palapeli saadaan järjestymään. Olen itsekin tällaisia keskusteluja käynyt, ja minulle kyllä sopisi paremmin kuin hyvin, että lapset harrastaisivat vähän vähemmän. Nyt kun kaksi isointa on yläkoulussa eivätkä tarvitse enää kyytejä, en enää rajoita heidän harrastuksiaan, vaan kustannan mitä tarvis on.
Vierailija kirjoitti:
Lapsilla ja nuorilla on paljon energiaa ja tarve tehdä asioita ja oppia uutta. Jos tätä energiaa eivät aikuiset auta kohdistamaan oikein ja järkevästi, on lopputulemana usein ongelmia viimeistään teini-iässä.
On tärkeää ohjata lapset järkevän ajankäytön ja hyvän sosiaalisen ympäristön piiriin. Kuka haluaa lapsia, jotka vain pyörivät ostareilla huonossa seurassa ja hakeutuvat ongelmiin?
Meillä oli kolmen lapsen kanssa harrastusrumbaa, mutta kaikki nauttivat harrastuksistaan ja yksi jopa sai harrastuksestaan työn, jolla tulee toimeen oikein mukavasti. Kaikille kolmelle on lapsuuden harrastuksista iloa edelleen, kun on taitoja, joita toiset joutuvat hankkimaan vasta aikuisena.
Itsekin harrastan paljon, koska se nyt vaan on mukavaa - pysyy kunnossa ja mieli on virkeä.
n53
Otan kyllä osaa, jos jollakulla on kolme lasta, joilla on valtavasti energiaa mutta jotka eivät osaa käyttää sitä ollenkaan itsenäisesti ajautumatta ongelmiin viimeistään teini-iässä. Siinähän täytyy olla koko ajan kuljettamassa harrastuksiin, tai muuten lapsi vilahtaa sinne ostarille.
Kasvaako näistä niitä mattinykäsiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä se sinua puristelee?
Eipä se minua puristele mutta olen seurannut läheisiä perheitä joissa edes lapset ei saa koskaan kunnolla levätä ja olla vaan, kun vanhempien mielestä pitää jatkuvasti mennä johonkin ja tehdä jotain.
Minä olen ollut elämäni aikana erittäin huonossa fyysisessä kunnossa, mutta olen tällä hetkellä kaikilla mittareilla aika hyvässä kondiksessa. Voin kokemuksen syvällä rintaäänellä kertoa, että kun ihminen on paremmassa kunnossa, hän tarvitsee huomattavasti vähemmän "lepäämistä", koska normiarjen pyörittäminen ja töissä käynti ei ole niin raskasta.
Minä haluan ainakin tehdä parhaani, että lapseni olisivat sellaisessa kunnossa, että arki ei aseta elämälle liian suuria haasteita. Mitään huippu-urheilijoita heistä ei tarvitse tulla.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, kun puolitoistavuotias raahataan johonkin muskariin. Mammahan se vaan haluaa seuraa. Itsepähän ovat sitten puhkipoikki eikä se minua haittaa. Ehkä se on jotain tyhjyyden täyttämisen tarve kun ei osata olla enää yhtään yksi tai rauhassa milloinkaan. Tyhjää on lapsiperheiden elämä, vaikka toisin väittävät.
Puhutaanko nyt kotona olevasta lapsesta ja äidistä? Totta hitossa se seura on mammalle tärkeää ja terveydelle tarpeellista. Lapsi saa erilaisia virikkeitä ja oppii olemaan julkisella paikalla kuten ihmisen kuuluu. Tunti muskaria viikossa ei ole liikaa kellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan harrastavat nuoret eivät voi pahoin tai ole huonoilla teillä toisin kuin nuoret, joilla ei ole harrastuksia. Aikuisenkin pää pysyy kasassa, kun on harrastuksia - etenkin liikuntaharrastuksia.
Jos miettisin elämää, että päivät olisi aina vain töissä/päiväkodissa/koulussa ja kotona, niin olisi kyllä aika turhauttavaa.
Riippuu paljon mitä harrastetaan ja miten. Ja mitkä on vanhempien suunnalta tulevat odotukset ja paineet.
Paljon ollut juttua siitä miten nykyään harrastukset on usein stressaavia kun kaikki pyrkii kehittymään huipuksi siinä omassa lajissaan, oli se sitten urheilua tai musiikkia tms.
Paljon on myös juttuja nykylasten ylipaino-ongelmasta. Lapset ei liiku enää kuten ennen. Ja väitän, että nämä ovat juuri niitä lapsia, joilla ei ole ohjattua urheiluharrastusta. He ovat vain kotona koulun jälkeen, syövät ja pelaavat puhelimilla ja tietokoneilla.
Näin. Liikuntaharrastusten ei tarvitse olla ohjattua, mutta sekä lapsi että aikuinen tarvitsee liikuntaa joka päivä. Lapset yleensä nauttivat ajan viettämisestä muiden ikäistensä kanssa. Harrastukset ei tietenkään poista vanhempien kanssa vietetyn ajan tärkeyttä. Ollaanhan perheissä kuitenkin yhdessä, kun on ruoka-aika, tehdään läksyjä ja luetaan kirjoja jne. Pääasia ettei hautauduta omaan huoneeseen dataamaan tuntikausiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsilla ja nuorilla on paljon energiaa ja tarve tehdä asioita ja oppia uutta. Jos tätä energiaa eivät aikuiset auta kohdistamaan oikein ja järkevästi, on lopputulemana usein ongelmia viimeistään teini-iässä.
On tärkeää ohjata lapset järkevän ajankäytön ja hyvän sosiaalisen ympäristön piiriin. Kuka haluaa lapsia, jotka vain pyörivät ostareilla huonossa seurassa ja hakeutuvat ongelmiin?
Meillä oli kolmen lapsen kanssa harrastusrumbaa, mutta kaikki nauttivat harrastuksistaan ja yksi jopa sai harrastuksestaan työn, jolla tulee toimeen oikein mukavasti. Kaikille kolmelle on lapsuuden harrastuksista iloa edelleen, kun on taitoja, joita toiset joutuvat hankkimaan vasta aikuisena.
Itsekin harrastan paljon, koska se nyt vaan on mukavaa - pysyy kunnossa ja mieli on virkeä.
n53
Otan kyllä osaa, jos jollakulla on kolme lasta, joilla on valtavasti energiaa mutta jotka eivät osaa käyttää sitä ollenkaan itsenäisesti ajautumatta ongelmiin viimeistään teini-iässä. Siinähän täytyy olla koko ajan kuljettamassa harrastuksiin, tai muuten lapsi vilahtaa sinne ostarille.
Kasvaako näistä niitä mattinykäsiä?
Noh, niin. Kun lapsilla on harrastuksia, he saavat koko elämänmittaisen lahjan: he ymmärtävät, että mukava ja kiinnostava ajankäyttö tekee elämästä laadukasta. Harrastuksissä syntyy ystäväpiirejä, jotka kantavat parhaassa tapauksessa läpi elämän.
Harrastusten avulla torjutaan tänä päivänä niin yleisiä, elämänlaatua huonontavia asioita: yksinäisyyttä, näköalattomuutta, huonoa itsetuntoa ja niin edelleen.
Mutta sinullehan ei auta selittää, kun olet päättänyt olla ymmärtämättä. Pääasia, ettei tarvitse elää "rumbaa", eikö niin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan harrastavat nuoret eivät voi pahoin tai ole huonoilla teillä toisin kuin nuoret, joilla ei ole harrastuksia. Aikuisenkin pää pysyy kasassa, kun on harrastuksia - etenkin liikuntaharrastuksia.
Jos miettisin elämää, että päivät olisi aina vain töissä/päiväkodissa/koulussa ja kotona, niin olisi kyllä aika turhauttavaa.
Riippuu paljon mitä harrastetaan ja miten. Ja mitkä on vanhempien suunnalta tulevat odotukset ja paineet.
Paljon ollut juttua siitä miten nykyään harrastukset on usein stressaavia kun kaikki pyrkii kehittymään huipuksi siinä omassa lajissaan, oli se sitten urheilua tai musiikkia tms.
Älä valehtele. Eivät kaikki pyrin miksikään huipuksi. Ihan omaksi oloksi esim kunnon kohotusta ja sanhenkisten kanssa seurustelusta ym.😊
Aikuisilla varmasti onnistuu mutta lapset ja nuoret on luonnostaan kilpailuhenkisiä siinä omassa ryhmässään ja voi tulla suuriakin paineita ja stressiä jos huomaa ettei ole "yhtä hyvä kuin muut".
Edelleen ne harrastukset voi lopettaa koska vaan. Kyllä lapset sen tietää että on normaalia eritasoisia suorituksia. Aina joku voittaa ja joku häviää.
Vielä parempi, jos lapsi sinnikkäästi jatkaa eikä lopeta. Kehittyy ja tulos paranee. Ei aikuisenakaan voi heittää hanskoja tiskiin vaan koska tajuaa ettei koskaan pääse toimitusjohtajaksi. Huippu-urheilijat tai muiden alojen huiput eivät ole siellä huipulla koska heillä on luontaisia kykyjä vaan koska tekevät sitä valitsemaansa asiaa päivästä toiseen, satoi tai paistoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan harrastavat nuoret eivät voi pahoin tai ole huonoilla teillä toisin kuin nuoret, joilla ei ole harrastuksia. Aikuisenkin pää pysyy kasassa, kun on harrastuksia - etenkin liikuntaharrastuksia.
Jos miettisin elämää, että päivät olisi aina vain töissä/päiväkodissa/koulussa ja kotona, niin olisi kyllä aika turhauttavaa.
Riippuu paljon mitä harrastetaan ja miten. Ja mitkä on vanhempien suunnalta tulevat odotukset ja paineet.
Paljon ollut juttua siitä miten nykyään harrastukset on usein stressaavia kun kaikki pyrkii kehittymään huipuksi siinä omassa lajissaan, oli se sitten urheilua tai musiikkia tms.
Paljon on myös juttuja nykylasten ylipaino-ongelmasta. Lapset ei liiku enää kuten ennen. Ja väitän, että nämä ovat juuri niitä lapsia, joilla ei ole ohjattua urheiluharrastusta. He ovat vain kotona koulun jälkeen, syövät ja pelaavat puhelimilla ja tietokoneilla.
Kiitoksia viestistäsi. Nostit esiin erittäin tärkeän asian, joka on nähdäkseni usein ymmärretty väärin.
Kirjoitit, että lapset, joilla ei ole ohjattua urheiluharrastusta, vain ovat kotona, syövät, pelaavat ja lihovat. Näinhän sitä helposti ajatellaan.
Tosiasiassa lasten ylipaino on kasvanut rinnan ohjattujen urheiluharrastuksien määrän kanssa. Minun lapsuudessani 1980-luvulla omalla kylälläni ei harrastettu juuri mitään ohjatusti, ja lapset olivat nykypäivään verrattuna selvästi kovemmassa kunnossa. Ylipaino oli erittäin marginaalista.
Yksi iso muutos on koulujen muuttuminen jättiyksiköiksi. Lapset eivät enää kulje jalan kouluun eivätkä tutustu naapuruston lapsiin ja paikkoihin. Toinen on sitten juuri nämä ohjatut harrastukset. Ne luovat kiireen, juuri sen asian, mistä ap oli huolissaan. Kiire on vapaan leikin vihollinen. Jos itsellä on aikaa, kaverilla ei ainakaan ole. Auto tuo ja auto vie. Kokonaisliikuntamäärä jää surkean vähäiseksi.
Kolmas iso asia on liikunnan sisältöjen muuttuminen. Kun liikutaan kavereiden kanssa, liikutaan väistämättä monipuolisesti ja rohkeasti. Harjoitellaan futistemppuja, kiipeillään, kisataan, mutta aina vain oman motivaation mukaan. Treeneissä valmentaja käskee, osaa lapsista ei kiinnosta ja niitä, joita kiinnostaa, on vaarana yliyrittäminen ja epäonnistumisen pelko. Kun negatiivinen palaute toistuu monta kertaa, vaarana on lapsen loppuunpalaminen.
Ugh. Olen puhunut. Antakaa lapsien olla lapsia.
Mulla oli pienessä kylässä 80-luvulla harrastuksia joka päivä. Oli naisvoimistelua ja 4H-kerhoa, musiikkikoulua ja partiota.
Silloin ei ollut kuin pari ylipainoista koko alakoulussa, mutta se johtui ruokavaliosta eikä harrastuksista. Ja siitä, että kuljettiin kylillä jo pienestä asti yksin - teininä norkoiltiin tuntikausia jossain grillin kulmilla iltaisin. Ennemmin niitä harrastuksia kuin vapaita ryhmiä joissa tyhmyys tiivistyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsilla ja nuorilla on paljon energiaa ja tarve tehdä asioita ja oppia uutta. Jos tätä energiaa eivät aikuiset auta kohdistamaan oikein ja järkevästi, on lopputulemana usein ongelmia viimeistään teini-iässä.
On tärkeää ohjata lapset järkevän ajankäytön ja hyvän sosiaalisen ympäristön piiriin. Kuka haluaa lapsia, jotka vain pyörivät ostareilla huonossa seurassa ja hakeutuvat ongelmiin?
Meillä oli kolmen lapsen kanssa harrastusrumbaa, mutta kaikki nauttivat harrastuksistaan ja yksi jopa sai harrastuksestaan työn, jolla tulee toimeen oikein mukavasti. Kaikille kolmelle on lapsuuden harrastuksista iloa edelleen, kun on taitoja, joita toiset joutuvat hankkimaan vasta aikuisena.
Itsekin harrastan paljon, koska se nyt vaan on mukavaa - pysyy kunnossa ja mieli on virkeä.
n53
Otan kyllä osaa, jos jollakulla on kolme lasta, joilla on valtavasti energiaa mutta jotka eivät osaa käyttää sitä ollenkaan itsenäisesti ajautumatta ongelmiin viimeistään teini-iässä. Siinähän täytyy olla koko ajan kuljettamassa harrastuksiin, tai muuten lapsi vilahtaa sinne ostarille.
Kasvaako näistä niitä mattinykäsiä?
Noh, niin. Kun lapsilla on harrastuksia, he saavat koko elämänmittaisen lahjan: he ymmärtävät, että mukava ja kiinnostava ajankäyttö tekee elämästä laadukasta. Harrastuksissä syntyy ystäväpiirejä, jotka kantavat parhaassa tapauksessa läpi elämän.
Harrastusten avulla torjutaan tänä päivänä niin yleisiä, elämänlaatua huonontavia asioita: yksinäisyyttä, näköalattomuutta, huonoa itsetuntoa ja niin edelleen.
Mutta sinullehan ei auta selittää, kun olet päättänyt olla ymmärtämättä. Pääasia, ettei tarvitse elää "rumbaa", eikö niin?
Itse asiassa minullakin on kolme lasta, jotka harrastavat sekä taiteita että liikuntaa, omasta tahdostaan, ohjatusti ja myös itsenäisesti. Vastustan ainoastaan sinun tapaasi tehdä harrastamisesta luokkakysynys. Tunnen maahanmuuttajalähiöiden lapsia, jotka ovat todella kohteliaita ja treenaavat urheilua keskenään erittäin kurinalaisesti, ja sitten tunnen tosiaankin näitä ns. parempien perheiden lapsia, jotka vanhemmat ovat vieneet urheilutreeneihin, koska lapsi muuten ajautuisi päihteisiin jo hyvin nuorena. Ja voi ajautua kaikesta harrastuskuskaamisesta huolimatta.
Kaikki pysyvä hyvä vaikutus lähtee lapsen aidosta halusta harrastaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsilla ja nuorilla on paljon energiaa ja tarve tehdä asioita ja oppia uutta. Jos tätä energiaa eivät aikuiset auta kohdistamaan oikein ja järkevästi, on lopputulemana usein ongelmia viimeistään teini-iässä.
On tärkeää ohjata lapset järkevän ajankäytön ja hyvän sosiaalisen ympäristön piiriin. Kuka haluaa lapsia, jotka vain pyörivät ostareilla huonossa seurassa ja hakeutuvat ongelmiin?
Meillä oli kolmen lapsen kanssa harrastusrumbaa, mutta kaikki nauttivat harrastuksistaan ja yksi jopa sai harrastuksestaan työn, jolla tulee toimeen oikein mukavasti. Kaikille kolmelle on lapsuuden harrastuksista iloa edelleen, kun on taitoja, joita toiset joutuvat hankkimaan vasta aikuisena.
Itsekin harrastan paljon, koska se nyt vaan on mukavaa - pysyy kunnossa ja mieli on virkeä.
n53
Otan kyllä osaa, jos jollakulla on kolme lasta, joilla on valtavasti energiaa mutta jotka eivät osaa käyttää sitä ollenkaan itsenäisesti ajautumatta ongelmiin viimeistään teini-iässä. Siinähän täytyy olla koko ajan kuljettamassa harrastuksiin, tai muuten lapsi vilahtaa sinne ostarille.
Kasvaako näistä niitä mattinykäsiä?
Noh, niin. Kun lapsilla on harrastuksia, he saavat koko elämänmittaisen lahjan: he ymmärtävät, että mukava ja kiinnostava ajankäyttö tekee elämästä laadukasta. Harrastuksissä syntyy ystäväpiirejä, jotka kantavat parhaassa tapauksessa läpi elämän.
Harrastusten avulla torjutaan tänä päivänä niin yleisiä, elämänlaatua huonontavia asioita: yksinäisyyttä, näköalattomuutta, huonoa itsetuntoa ja niin edelleen.
Mutta sinullehan ei auta selittää, kun olet päättänyt olla ymmärtämättä. Pääasia, ettei tarvitse elää "rumbaa", eikö niin?
Itse asiassa minullakin on kolme lasta, jotka harrastavat sekä taiteita että liikuntaa, omasta tahdostaan, ohjatusti ja myös itsenäisesti. Vastustan ainoastaan sinun tapaasi tehdä harrastamisesta luokkakysynys. Tunnen maahanmuuttajalähiöiden lapsia, jotka ovat todella kohteliaita ja treenaavat urheilua keskenään erittäin kurinalaisesti, ja sitten tunnen tosiaankin näitä ns. parempien perheiden lapsia, jotka vanhemmat ovat vieneet urheilutreeneihin, koska lapsi muuten ajautuisi päihteisiin jo hyvin nuorena. Ja voi ajautua kaikesta harrastuskuskaamisesta huolimatta.
Kaikki pysyvä hyvä vaikutus lähtee lapsen aidosta halusta harrastaa.
Missäköhän kohti tein harrastamisesta luokkakysymyksen? Emme itsekään ole todellakaan mitään ylempää luokkaa, vaan erittäin taviksia. Yksinhuoltajana olen kokenut, että keinoni pitää paketti kasassa on nimenomaan harrastukset. Se on myös osoittautunut erittäin toimivaksi strategiaksi. Mieluummin olen tinkinyt kaikesta muusta, mutta en harrastuksista, koska ne ovat olleet lapsille mieluisia ja ovat halunneet harrastaa. Ei meilläkään ole pakotettu harrastamaan mitään sellaista, mikä ei ole kiinnostanut.
(Näyttää kuitenkin sille, että pitkälti harrastusten ansiosta lapset ovat päätymässä paljon suurempituloisiksi kuin mitä itse olen. Luokka-asiaan en ota tässä kohti kantaa.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan harrastavat nuoret eivät voi pahoin tai ole huonoilla teillä toisin kuin nuoret, joilla ei ole harrastuksia. Aikuisenkin pää pysyy kasassa, kun on harrastuksia - etenkin liikuntaharrastuksia.
Jos miettisin elämää, että päivät olisi aina vain töissä/päiväkodissa/koulussa ja kotona, niin olisi kyllä aika turhauttavaa.
Riippuu paljon mitä harrastetaan ja miten. Ja mitkä on vanhempien suunnalta tulevat odotukset ja paineet.
Paljon ollut juttua siitä miten nykyään harrastukset on usein stressaavia kun kaikki pyrkii kehittymään huipuksi siinä omassa lajissaan, oli se sitten urheilua tai musiikkia tms.
Älä valehtele. Eivät kaikki pyrin miksikään huipuksi. Ihan omaksi oloksi esim kunnon kohotusta ja sanhenkisten kanssa seurustelusta ym.😊
Aikuisilla varmasti onnistuu mutta lapset ja nuoret on luonnostaan kilpailuhenkisiä siinä omassa ryhmässään ja voi tulla suuriakin paineita ja stressiä jos huomaa ettei ole "yhtä hyvä kuin muut".
Edelleen ne harrastukset voi lopettaa koska vaan. Kyllä lapset sen tietää että on normaalia eritasoisia suorituksia. Aina joku voittaa ja joku häviää.
Vielä parempi, jos lapsi sinnikkäästi jatkaa eikä lopeta. Kehittyy ja tulos paranee. Ei aikuisenakaan voi heittää hanskoja tiskiin vaan koska tajuaa ettei koskaan pääse toimitusjohtajaksi. Huippu-urheilijat tai muiden alojen huiput eivät ole siellä huipulla koska heillä on luontaisia kykyjä vaan koska tekevät sitä valitsemaansa asiaa päivästä toiseen, satoi tai paistoi.
Ei niillä junioriurheilijoilla kuitenkaan lopulta elämässä niin ylivoimaisesti mene.
Kaikki pysyvä hyvä vaikutus lähtee lapsen aidosta halusta harrastaa.
Vanhemmuutteen kuuluu kasvatus, vaikka lapsi ei aina sitä halua. Esimerkiksi liikuntaa pitää harrastaa (tavalla tai toisella) joka päivä, vaikka ei huvittaisi. Ihan kuten aikuistenkin. Lajit voi valita mielenkiinnon mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan harrastavat nuoret eivät voi pahoin tai ole huonoilla teillä toisin kuin nuoret, joilla ei ole harrastuksia. Aikuisenkin pää pysyy kasassa, kun on harrastuksia - etenkin liikuntaharrastuksia.
Jos miettisin elämää, että päivät olisi aina vain töissä/päiväkodissa/koulussa ja kotona, niin olisi kyllä aika turhauttavaa.
Riippuu paljon mitä harrastetaan ja miten. Ja mitkä on vanhempien suunnalta tulevat odotukset ja paineet.
Paljon ollut juttua siitä miten nykyään harrastukset on usein stressaavia kun kaikki pyrkii kehittymään huipuksi siinä omassa lajissaan, oli se sitten urheilua tai musiikkia tms.
Paljon on myös juttuja nykylasten ylipaino-ongelmasta. Lapset ei liiku enää kuten ennen. Ja väitän, että nämä ovat juuri niitä lapsia, joilla ei ole ohjattua urheiluharrastusta. He ovat vain kotona koulun jälkeen, syövät ja pelaavat puhelimilla ja tietokoneilla.
Kiitoksia viestistäsi. Nostit esiin erittäin tärkeän asian, joka on nähdäkseni usein ymmärretty väärin.
Kirjoitit, että lapset, joilla ei ole ohjattua urheiluharrastusta, vain ovat kotona, syövät, pelaavat ja lihovat. Näinhän sitä helposti ajatellaan.
Tosiasiassa lasten ylipaino on kasvanut rinnan ohjattujen urheiluharrastuksien määrän kanssa. Minun lapsuudessani 1980-luvulla omalla kylälläni ei harrastettu juuri mitään ohjatusti, ja lapset olivat nykypäivään verrattuna selvästi kovemmassa kunnossa. Ylipaino oli erittäin marginaalista.
Yksi iso muutos on koulujen muuttuminen jättiyksiköiksi. Lapset eivät enää kulje jalan kouluun eivätkä tutustu naapuruston lapsiin ja paikkoihin. Toinen on sitten juuri nämä ohjatut harrastukset. Ne luovat kiireen, juuri sen asian, mistä ap oli huolissaan. Kiire on vapaan leikin vihollinen. Jos itsellä on aikaa, kaverilla ei ainakaan ole. Auto tuo ja auto vie. Kokonaisliikuntamäärä jää surkean vähäiseksi.
Kolmas iso asia on liikunnan sisältöjen muuttuminen. Kun liikutaan kavereiden kanssa, liikutaan väistämättä monipuolisesti ja rohkeasti. Harjoitellaan futistemppuja, kiipeillään, kisataan, mutta aina vain oman motivaation mukaan. Treeneissä valmentaja käskee, osaa lapsista ei kiinnosta ja niitä, joita kiinnostaa, on vaarana yliyrittäminen ja epäonnistumisen pelko. Kun negatiivinen palaute toistuu monta kertaa, vaarana on lapsen loppuunpalaminen.
Ugh. Olen puhunut. Antakaa lapsien olla lapsia.
Mulla oli pienessä kylässä 80-luvulla harrastuksia joka päivä. Oli naisvoimistelua ja 4H-kerhoa, musiikkikoulua ja partiota.
Silloin ei ollut kuin pari ylipainoista koko alakoulussa, mutta se johtui ruokavaliosta eikä harrastuksista. Ja siitä, että kuljettiin kylillä jo pienestä asti yksin - teininä norkoiltiin tuntikausia jossain grillin kulmilla iltaisin. Ennemmin niitä harrastuksia kuin vapaita ryhmiä joissa tyhmyys tiivistyy.
Siis jotkut alakoululaiset söivät itsensä ylipainoisiksi 1980-luvulla notkumalla kaikki illat grillin kulmalla? En nyt voi vastaankaan väittää, mutta ei olisi meillä päin kellään rahat riittäneet tuollaiseen notkumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan harrastavat nuoret eivät voi pahoin tai ole huonoilla teillä toisin kuin nuoret, joilla ei ole harrastuksia. Aikuisenkin pää pysyy kasassa, kun on harrastuksia - etenkin liikuntaharrastuksia.
Jos miettisin elämää, että päivät olisi aina vain töissä/päiväkodissa/koulussa ja kotona, niin olisi kyllä aika turhauttavaa.
Riippuu paljon mitä harrastetaan ja miten. Ja mitkä on vanhempien suunnalta tulevat odotukset ja paineet.
Paljon ollut juttua siitä miten nykyään harrastukset on usein stressaavia kun kaikki pyrkii kehittymään huipuksi siinä omassa lajissaan, oli se sitten urheilua tai musiikkia tms.
Älä valehtele. Eivät kaikki pyrin miksikään huipuksi. Ihan omaksi oloksi esim kunnon kohotusta ja sanhenkisten kanssa seurustelusta ym.😊
Aikuisilla varmasti onnistuu mutta lapset ja nuoret on luonnostaan kilpailuhenkisiä siinä omassa ryhmässään ja voi tulla suuriakin paineita ja stressiä jos huomaa ettei ole "yhtä hyvä kuin muut".
Edelleen ne harrastukset voi lopettaa koska vaan. Kyllä lapset sen tietää että on normaalia eritasoisia suorituksia. Aina joku voittaa ja joku häviää.
Vielä parempi, jos lapsi sinnikkäästi jatkaa eikä lopeta. Kehittyy ja tulos paranee. Ei aikuisenakaan voi heittää hanskoja tiskiin vaan koska tajuaa ettei koskaan pääse toimitusjohtajaksi. Huippu-urheilijat tai muiden alojen huiput eivät ole siellä huipulla koska heillä on luontaisia kykyjä vaan koska tekevät sitä valitsemaansa asiaa päivästä toiseen, satoi tai paistoi.
Ei niillä junioriurheilijoilla kuitenkaan lopulta elämässä niin ylivoimaisesti mene.
Joillain menee, joillain ei. Ihmisten resilienssi on laskussa, kun kaikki on nopeaa dopamiinia ja kivan tekemistä. Harrastukset on yksi tapa kasvattaa sitä. Harrastuksesta ei tarvitse tulla uraa, mutta se antaa paljon hyviä oppeja elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsilla ja nuorilla on paljon energiaa ja tarve tehdä asioita ja oppia uutta. Jos tätä energiaa eivät aikuiset auta kohdistamaan oikein ja järkevästi, on lopputulemana usein ongelmia viimeistään teini-iässä.
On tärkeää ohjata lapset järkevän ajankäytön ja hyvän sosiaalisen ympäristön piiriin. Kuka haluaa lapsia, jotka vain pyörivät ostareilla huonossa seurassa ja hakeutuvat ongelmiin?
Meillä oli kolmen lapsen kanssa harrastusrumbaa, mutta kaikki nauttivat harrastuksistaan ja yksi jopa sai harrastuksestaan työn, jolla tulee toimeen oikein mukavasti. Kaikille kolmelle on lapsuuden harrastuksista iloa edelleen, kun on taitoja, joita toiset joutuvat hankkimaan vasta aikuisena.
Itsekin harrastan paljon, koska se nyt vaan on mukavaa - pysyy kunnossa ja mieli on virkeä.
n53
Otan kyllä osaa, jos jollakulla on kolme lasta, joilla on valtavasti energiaa mutta jotka eivät osaa käyttää sitä ollenkaan itsenäisesti ajautumatta ongelmiin viimeistään teini-iässä. Siinähän täytyy olla koko ajan kuljettamassa harrastuksiin, tai muuten lapsi vilahtaa sinne ostarille.
Kasvaako näistä niitä mattinykäsiä?
Noh, niin. Kun lapsilla on harrastuksia, he saavat koko elämänmittaisen lahjan: he ymmärtävät, että mukava ja kiinnostava ajankäyttö tekee elämästä laadukasta. Harrastuksissä syntyy ystäväpiirejä, jotka kantavat parhaassa tapauksessa läpi elämän.
Harrastusten avulla torjutaan tänä päivänä niin yleisiä, elämänlaatua huonontavia asioita: yksinäisyyttä, näköalattomuutta, huonoa itsetuntoa ja niin edelleen.
Mutta sinullehan ei auta selittää, kun olet päättänyt olla ymmärtämättä. Pääasia, ettei tarvitse elää "rumbaa", eikö niin?
Itse asiassa minullakin on kolme lasta, jotka harrastavat sekä taiteita että liikuntaa, omasta tahdostaan, ohjatusti ja myös itsenäisesti. Vastustan ainoastaan sinun tapaasi tehdä harrastamisesta luokkakysynys. Tunnen maahanmuuttajalähiöiden lapsia, jotka ovat todella kohteliaita ja treenaavat urheilua keskenään erittäin kurinalaisesti, ja sitten tunnen tosiaankin näitä ns. parempien perheiden lapsia, jotka vanhemmat ovat vieneet urheilutreeneihin, koska lapsi muuten ajautuisi päihteisiin jo hyvin nuorena. Ja voi ajautua kaikesta harrastuskuskaamisesta huolimatta.
Kaikki pysyvä hyvä vaikutus lähtee lapsen aidosta halusta harrastaa.
Missäköhän kohti tein harrastamisesta luokkakysymyksen? Emme itsekään ole todellakaan mitään ylempää luokkaa, vaan erittäin taviksia. Yksinhuoltajana olen kokenut, että keinoni pitää paketti kasassa on nimenomaan harrastukset. Se on myös osoittautunut erittäin toimivaksi strategiaksi. Mieluummin olen tinkinyt kaikesta muusta, mutta en harrastuksista, koska ne ovat olleet lapsille mieluisia ja ovat halunneet harrastaa. Ei meilläkään ole pakotettu harrastamaan mitään sellaista, mikä ei ole kiinnostanut.
(Näyttää kuitenkin sille, että pitkälti harrastusten ansiosta lapset ovat päätymässä paljon suurempituloisiksi kuin mitä itse olen. Luokka-asiaan en ota tässä kohti kantaa.)
Puhut hyvästä ja huonosta sosiaalisesta seurasta. Kyllä tuo kuulostaa vähän siltä, että ajattelet rahalla saavasi lapsellesi parempia kavereita. Mutta ehkä et tarkoita sitä vaan puhetapasi on vain kärjistävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan harrastavat nuoret eivät voi pahoin tai ole huonoilla teillä toisin kuin nuoret, joilla ei ole harrastuksia. Aikuisenkin pää pysyy kasassa, kun on harrastuksia - etenkin liikuntaharrastuksia.
Jos miettisin elämää, että päivät olisi aina vain töissä/päiväkodissa/koulussa ja kotona, niin olisi kyllä aika turhauttavaa.
Riippuu paljon mitä harrastetaan ja miten. Ja mitkä on vanhempien suunnalta tulevat odotukset ja paineet.
Paljon ollut juttua siitä miten nykyään harrastukset on usein stressaavia kun kaikki pyrkii kehittymään huipuksi siinä omassa lajissaan, oli se sitten urheilua tai musiikkia tms.
Paljon on myös juttuja nykylasten ylipaino-ongelmasta. Lapset ei liiku enää kuten ennen. Ja väitän, että nämä ovat juuri niitä lapsia, joilla ei ole ohjattua urheiluharrastusta. He ovat vain kotona koulun jälkeen, syövät ja pelaavat puhelimilla ja tietokoneilla.
Kiitoksia viestistäsi. Nostit esiin erittäin tärkeän asian, joka on nähdäkseni usein ymmärretty väärin.
Kirjoitit, että lapset, joilla ei ole ohjattua urheiluharrastusta, vain ovat kotona, syövät, pelaavat ja lihovat. Näinhän sitä helposti ajatellaan.
Tosiasiassa lasten ylipaino on kasvanut rinnan ohjattujen urheiluharrastuksien määrän kanssa. Minun lapsuudessani 1980-luvulla omalla kylälläni ei harrastettu juuri mitään ohjatusti, ja lapset olivat nykypäivään verrattuna selvästi kovemmassa kunnossa. Ylipaino oli erittäin marginaalista.
Yksi iso muutos on koulujen muuttuminen jättiyksiköiksi. Lapset eivät enää kulje jalan kouluun eivätkä tutustu naapuruston lapsiin ja paikkoihin. Toinen on sitten juuri nämä ohjatut harrastukset. Ne luovat kiireen, juuri sen asian, mistä ap oli huolissaan. Kiire on vapaan leikin vihollinen. Jos itsellä on aikaa, kaverilla ei ainakaan ole. Auto tuo ja auto vie. Kokonaisliikuntamäärä jää surkean vähäiseksi.
Kolmas iso asia on liikunnan sisältöjen muuttuminen. Kun liikutaan kavereiden kanssa, liikutaan väistämättä monipuolisesti ja rohkeasti. Harjoitellaan futistemppuja, kiipeillään, kisataan, mutta aina vain oman motivaation mukaan. Treeneissä valmentaja käskee, osaa lapsista ei kiinnosta ja niitä, joita kiinnostaa, on vaarana yliyrittäminen ja epäonnistumisen pelko. Kun negatiivinen palaute toistuu monta kertaa, vaarana on lapsen loppuunpalaminen.
Ugh. Olen puhunut. Antakaa lapsien olla lapsia.
Mulla oli pienessä kylässä 80-luvulla harrastuksia joka päivä. Oli naisvoimistelua ja 4H-kerhoa, musiikkikoulua ja partiota.
Silloin ei ollut kuin pari ylipainoista koko alakoulussa, mutta se johtui ruokavaliosta eikä harrastuksista. Ja siitä, että kuljettiin kylillä jo pienestä asti yksin - teininä norkoiltiin tuntikausia jossain grillin kulmilla iltaisin. Ennemmin niitä harrastuksia kuin vapaita ryhmiä joissa tyhmyys tiivistyy.
Siis jotkut alakoululaiset söivät itsensä ylipainoisiksi 1980-luvulla notkumalla kaikki illat grillin kulmalla? En nyt voi vastaankaan väittää, mutta ei olisi meillä päin kellään rahat riittäneet tuollaiseen notkumiseen.
Kuten sanottiin, ylipainoisia koululaisia ei ollut kuin muutama, koska ihmisten ruokavalio oli erilainen ja arjessa liikuttiin enemmän.
Ennemmin harrastuksia kuin haahuilua jossain kylillä rikkomassa autiotalojen ikkunoita. Tai nykypäivänä kaatelemassa ties mitä siivousaineita toisten päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsilla ja nuorilla on paljon energiaa ja tarve tehdä asioita ja oppia uutta. Jos tätä energiaa eivät aikuiset auta kohdistamaan oikein ja järkevästi, on lopputulemana usein ongelmia viimeistään teini-iässä.
On tärkeää ohjata lapset järkevän ajankäytön ja hyvän sosiaalisen ympäristön piiriin. Kuka haluaa lapsia, jotka vain pyörivät ostareilla huonossa seurassa ja hakeutuvat ongelmiin?
Meillä oli kolmen lapsen kanssa harrastusrumbaa, mutta kaikki nauttivat harrastuksistaan ja yksi jopa sai harrastuksestaan työn, jolla tulee toimeen oikein mukavasti. Kaikille kolmelle on lapsuuden harrastuksista iloa edelleen, kun on taitoja, joita toiset joutuvat hankkimaan vasta aikuisena.
Itsekin harrastan paljon, koska se nyt vaan on mukavaa - pysyy kunnossa ja mieli on virkeä.
n53
Otan kyllä osaa, jos jollakulla on kolme lasta, joilla on valtavasti energiaa mutta jotka eivät osaa käyttää sitä ollenkaan itsenäisesti ajautumatta ongelmiin viimeistään teini-iässä. Siinähän täytyy olla koko ajan kuljettamassa harrastuksiin, tai muuten lapsi vilahtaa sinne ostarille.
Kasvaako näistä niitä mattinykäsiä?
Noh, niin. Kun lapsilla on harrastuksia, he saavat koko elämänmittaisen lahjan: he ymmärtävät, että mukava ja kiinnostava ajankäyttö tekee elämästä laadukasta. Harrastuksissä syntyy ystäväpiirejä, jotka kantavat parhaassa tapauksessa läpi elämän.
Harrastusten avulla torjutaan tänä päivänä niin yleisiä, elämänlaatua huonontavia asioita: yksinäisyyttä, näköalattomuutta, huonoa itsetuntoa ja niin edelleen.
Mutta sinullehan ei auta selittää, kun olet päättänyt olla ymmärtämättä. Pääasia, ettei tarvitse elää "rumbaa", eikö niin?
Itse asiassa minullakin on kolme lasta, jotka harrastavat sekä taiteita että liikuntaa, omasta tahdostaan, ohjatusti ja myös itsenäisesti. Vastustan ainoastaan sinun tapaasi tehdä harrastamisesta luokkakysynys. Tunnen maahanmuuttajalähiöiden lapsia, jotka ovat todella kohteliaita ja treenaavat urheilua keskenään erittäin kurinalaisesti, ja sitten tunnen tosiaankin näitä ns. parempien perheiden lapsia, jotka vanhemmat ovat vieneet urheilutreeneihin, koska lapsi muuten ajautuisi päihteisiin jo hyvin nuorena. Ja voi ajautua kaikesta harrastuskuskaamisesta huolimatta.
Kaikki pysyvä hyvä vaikutus lähtee lapsen aidosta halusta harrastaa.
Missäköhän kohti tein harrastamisesta luokkakysymyksen? Emme itsekään ole todellakaan mitään ylempää luokkaa, vaan erittäin taviksia. Yksinhuoltajana olen kokenut, että keinoni pitää paketti kasassa on nimenomaan harrastukset. Se on myös osoittautunut erittäin toimivaksi strategiaksi. Mieluummin olen tinkinyt kaikesta muusta, mutta en harrastuksista, koska ne ovat olleet lapsille mieluisia ja ovat halunneet harrastaa. Ei meilläkään ole pakotettu harrastamaan mitään sellaista, mikä ei ole kiinnostanut.
(Näyttää kuitenkin sille, että pitkälti harrastusten ansiosta lapset ovat päätymässä paljon suurempituloisiksi kuin mitä itse olen. Luokka-asiaan en ota tässä kohti kantaa.)
Puhut hyvästä ja huonosta sosiaalisesta seurasta. Kyllä tuo kuulostaa vähän siltä, että ajattelet rahalla saavasi lapsellesi parempia kavereita. Mutta ehkä et tarkoita sitä vaan puhetapasi on vain kärjistävä.
Tietenkin normaalijärkiset vanhemmat haluavat lapsilleen terveitä ja fiksuja kavereita. Kaveripiiri muokkaa arvoja ja tulevaisuuden suunnitelmia pitkälle aikuisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan harrastavat nuoret eivät voi pahoin tai ole huonoilla teillä toisin kuin nuoret, joilla ei ole harrastuksia. Aikuisenkin pää pysyy kasassa, kun on harrastuksia - etenkin liikuntaharrastuksia.
Jos miettisin elämää, että päivät olisi aina vain töissä/päiväkodissa/koulussa ja kotona, niin olisi kyllä aika turhauttavaa.
Riippuu paljon mitä harrastetaan ja miten. Ja mitkä on vanhempien suunnalta tulevat odotukset ja paineet.
Paljon ollut juttua siitä miten nykyään harrastukset on usein stressaavia kun kaikki pyrkii kehittymään huipuksi siinä omassa lajissaan, oli se sitten urheilua tai musiikkia tms.
Älä valehtele. Eivät kaikki pyrin miksikään huipuksi. Ihan omaksi oloksi esim kunnon kohotusta ja sanhenkisten kanssa seurustelusta ym.😊
Aikuisilla varmasti onnistuu mutta lapset ja nuoret on luonnostaan kilpailuhenkisiä siinä omassa ryhmässään ja voi tulla suuriakin paineita ja stressiä jos huomaa ettei ole "yhtä hyvä kuin muut".
Edelleen ne harrastukset voi lopettaa koska vaan. Kyllä lapset sen tietää että on normaalia eritasoisia suorituksia. Aina joku voittaa ja joku häviää.
Vielä parempi, jos lapsi sinnikkäästi jatkaa eikä lopeta. Kehittyy ja tulos paranee. Ei aikuisenakaan voi heittää hanskoja tiskiin vaan koska tajuaa ettei koskaan pääse toimitusjohtajaksi. Huippu-urheilijat tai muiden alojen huiput eivät ole siellä huipulla koska heillä on luontaisia kykyjä vaan koska tekevät sitä valitsemaansa asiaa päivästä toiseen, satoi tai paistoi.
Ei niillä junioriurheilijoilla kuitenkaan lopulta elämässä niin ylivoimaisesti mene.
Joillain menee, joillain ei. Ihmisten resilienssi on laskussa, kun kaikki on nopeaa dopamiinia ja kivan tekemistä. Harrastukset on yksi tapa kasvattaa sitä. Harrastuksesta ei tarvitse tulla uraa, mutta se antaa paljon hyviä oppeja elämään.
Urheiluhan houkuttelee juuri dopamiinille ahneita yksilöitä. Ammattitautina ADHD. Ja nyt puhun kilpaurheilusta, en kuntoliikunnasta.
Itse vein ainakin 5-vuotiaan, 1-vuotiaan ja 0-vuotiaan muskariin. Meistä se oli hauskaa. Lapset autoon ja menoksi.