Lue keskustelun säännöt.
Sappikivipotilasta ei suostuttu uudelleen tutkimaan, vaan pistettiin psykiatriselle. Päätyi laajennettuun itsemurhaan
26.07.2026 |
Siis mikä Suomen terveydenhoitoa vaivaa? Ihmistä ei suostuta tutkimaan ja jälkikäteen vähätellään, että kun potilas ei ollut keltainen. Ei siinä heti tule keltaisuutta ja sappikivikohtausten luonne onkin just sitä, että kovat kivut tulee ja menee, niinkuin tällä naisella. Ne kivut on tosi kovat oikeasti! Hänellä oli jo todettu sappikivet 10 päivää aiemmin, kun hakeutui taas päivystykseen ja hänet pistetään psykiatriselle!
https://www.is.fi/perhe/art-2000011991561.html
"Joulukuun 14. päivä vuonna 2018 vatsan ultraäänitutkimuksessa Kaisalla todettiin kolme sappikiveä, mutta ei muita poikkeavuuksia. Sappikiviä ei operoitu. Kaisalle varattiin kontrolliaika, jonka hän itse perui.
Kivut yltyivät niin sietämättömän koviksi, että Kaisa piti viedä sairaalaan. Sinne jouduttiin lähtemään myös perheen viimeisen yhteisen jouluaaton iltana.
Kaisan vastaanotti psykiatrinen sairaanhoitaja, päivystävänä lääkärinä oli lääketieteen kandidaatti. Papereihin on kirjattu, että Kaisa tuli hoitoon voimakkaan vatsakivun vuoksi, mutta uusia vatsan alueen tutkimuksia ei tarvita.
”Keskustelussa potilaasta syntyi voimakkaan ahdistunut vaikutelma. Varsinaista psykoottisuutta ei todettu, mutta kivun voimakas kokemus ja myös oma vahva epäily raskasmetallimyrkytyksestä viittasivat realiteetintajun häiriintymiseen.”
Kaisa lähetettiin kolmeksi viikoksi psykiatriselle osastolle diagnooseilla vaikea-asteinen masennustila ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.
Vasta kuolonkolarin jälkeen tehdyssä ruumiinavauksessa paljastui, että yksi Kaisan sappikivistä oli kiilautunut sappitiehyeeseen.
– Olin vihainen. Tämä asia olisi ollut hoidettavissa, Antti sanoo.
Kaisan isä laati valituksen Valviraan. Kaisaa hoitaneet lääkärit selittivät, etteivät he osanneet epäillä tiehyen ongelmia, sillä Kaisa ei kuulunut tyypilliseen riskiryhmään ja häneltä puuttui ominainen oire, keltaisuus. Lääkärit kuvailivat Kaisaa ”haastavaksi” potilaaksi.
Valviran mukaan Kaisan hoidossa ei tehty virheitä."
"Seitsemän vuotta sitten suomalainen perheenisä menetti hetkessä kaiken. Hänen vaimonsa surmasi itsensä ja parin kaksi pientä poikaa. Kun mies sai vaimonsa puhelimen auki, paljastuivat musertavat päiväkirjamerkinnät ja hirmuteon lohduton motiivi. Nyt perheensä menettänyt mies kertoo koko tarinan. Hän uskoo, että äidin ja lasten kuolema olisi voitu estää."
Kommentit (1177)
Vierailija kirjoitti:
Olen seurannut järkyttyneenä keskustelua potilaasta, joka ajautui itsemurhaan sen jälkeen kun hänen kovia kipujaan ei otettu todesta ja hänet ohjattiin fyysisen hoidon sijasta mielenterveyspalveluihin. Vielä järkyttävämpää on se, että täällä keskustelupalstalla jotkut kehtaavat vähätellä ja haukkua ihmistä, joka joutui kokemaan tämän epätoivon.
Fakta on se, että potilaalla oli todettu sappikivet. Kun hän palasi hoitoon sietämättömien kipujen kanssa, häntä kieltäydyttiin tutkimasta enempää- vain siksi, ettei hän ollut iholtaan keltainen ja vastannut lääkärin mielikuvaa. Vaikka ruumiinavauskin paljasti, että hänellä oli koko ajan todellinen kivulias tila elimistössään.
Tämä tragedia paljastaa terveydenhuoltojärjestelmämme synkimmän puolen. Miksi lääkärit eivät pysty myöntämään virheitään ja edes pahoittelemaan niitä? Järjestelmä on rakennettu suojelemaan itseään juridiselta vastuulta, ei ihmistä. Virheen myöntämisen sijaan lyödään jo valmiiksi lyötyä: Potilaan oireet kuitataan psyykkisiksi ja särkyneiden omaisten aiheelliset valitukset tyrmätään kylmästi. Sama kylmyys jatkuu valvontaviranomaisissa, kuten Valvirassa. Viranomaiset tuijottavat sokeasti lääkäreiden tekemiä "puhtaita" paperimerkintöjä sen sijaan, että kuuntelisivat ihmistä, joka hätää kärsivän vierellä oli. Yhteiskunnassamme lääkärin sana on nostettu pyhäksi muiden yli. Potilas tai omainen ohitetaan "tunteellisena kokijana", vaikka he tietävät tasan tarkkaan, kuinka vakava tilanne on.
Monet lääkärit elävät siinä harhaluulossa, että sappisairaus näkyy aina keltaisuutena, tulehdusarvojen nousuna tai varjoainekuvissa. Se ei pidä paikkaansa. Tiedän tämän itsekin: Minulla kytevä krooninen sappitulehdus ei näkynyt verikokeissa, varjoainekuvissa eikä ihon keltaisuutena ja sain odottaa leikkausta monta vuotta. Sappirakko ehti hitsautua maksaan, mikä johti mm. maksan repeämiseen ja vaikeaan verenvuotoon sekä sappirakon puhkeamiseen.
Meitä molempia vähäteltiin. Toinen meistä selvisi hengissä vaikean kautta, mutta toisen mieli ja elämä murtuivat täydellisen avuttomuuden ja hoitojärjestelmän seinän edessä. Kun kehoa repii sietämätön kipu, eikä kukaan usko, ihminen ajetaan nurkkaan. Se ei ole potilaan syy, vaan virheistään vaikenevan järjestelmän ja hoitovirheen syy. Haukkumisen ja vähättelyn sijaan meidän pitäisi vaatia lääkäriltä potilaiden kuuntelemista ja virastoilta todellista valvontaa. Kivun syy löytyi lopulta, mutta liian myöhään. Kukaan ei ansaitse tulla kohdelluksi näin.
Lopulta kyse on järjestelmästä, joka kouluttaa lääkärit suojelemaan omaa egoaan ja juridisia selustojaan. Tässä epäterveessä asiantuntijavallassa lääkärin sana menee aina potilaan yli. Järjestelmän ohjeiden taakse piiloutumisen sijaan viisas lääkäri pyrkii aina toimimaan moraalisesti oikein, kohtaamaan potilaan ihmisenä ja ottamaan oppia virheistään. Koska järjestelmä ei sitä selvästikään vaadi, vastuu jää ihmisyyden varaan. Vastuunpakoilun on loputtava.
Kannattaa ymmärtää keskustelupalsstojen luonne. Varsinaisesta aiheesta keskustellaan vain parin viestin ajan, jonka jälkeen keskustelu siirtyy olettajien ja väärinymmärtäjien kanssa kinasteluun ja heidän oikaisemiseensa, vaikka käytetään esimerkkinä ketjun aloitusta. Minua järkyttää se miten ihmiset tuntuvat oikeasti kuvittelevan, että pakkohoitoon voidaan kaapata noin vain ja pitää ihmistä siellä vankina. Ei se ole niin. Pakkohoitokriteerit on tiukat. Tai se miten jotkut ajattelee, että jos hänen sappensa kärrättiin hätäleikkaukseen kaksi tuntia sairaalaan tulon jälkeen, niin kaikken muidenkin sapet pitäisi hoitaa samoin. Ihmset ovat pelottavan yksinkertaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen seurannut järkyttyneenä keskustelua potilaasta, joka ajautui itsemurhaan sen jälkeen kun hänen kovia kipujaan ei otettu todesta ja hänet ohjattiin fyysisen hoidon sijasta mielenterveyspalveluihin. Vielä järkyttävämpää on se, että täällä keskustelupalstalla jotkut kehtaavat vähätellä ja haukkua ihmistä, joka joutui kokemaan tämän epätoivon.
Fakta on se, että potilaalla oli todettu sappikivet. Kun hän palasi hoitoon sietämättömien kipujen kanssa, häntä kieltäydyttiin tutkimasta enempää- vain siksi, ettei hän ollut iholtaan keltainen ja vastannut lääkärin mielikuvaa. Vaikka ruumiinavauskin paljasti, että hänellä oli koko ajan todellinen kivulias tila elimistössään.
Tämä tragedia paljastaa terveydenhuoltojärjestelmämme synkimmän puolen. Miksi lääkärit eivät pysty myöntämään virheitään ja edes pahoittelemaan niitä? Järjestelmä on rakennettu suojelemaan itseään juridiselta vastuulta, ei ihmistä. Virheen myöntämisen sijaan lyödään jo valmiiksi lyötyä: Potilaan oireet kuitataan psyykkisiksi ja särkyneiden omaisten aiheelliset valitukset tyrmätään kylmästi. Sama kylmyys jatkuu valvontaviranomaisissa, kuten Valvirassa. Viranomaiset tuijottavat sokeasti lääkäreiden tekemiä "puhtaita" paperimerkintöjä sen sijaan, että kuuntelisivat ihmistä, joka hätää kärsivän vierellä oli. Yhteiskunnassamme lääkärin sana on nostettu pyhäksi muiden yli. Potilas tai omainen ohitetaan "tunteellisena kokijana", vaikka he tietävät tasan tarkkaan, kuinka vakava tilanne on.
Monet lääkärit elävät siinä harhaluulossa, että sappisairaus näkyy aina keltaisuutena, tulehdusarvojen nousuna tai varjoainekuvissa. Se ei pidä paikkaansa. Tiedän tämän itsekin: Minulla kytevä krooninen sappitulehdus ei näkynyt verikokeissa, varjoainekuvissa eikä ihon keltaisuutena ja sain odottaa leikkausta monta vuotta. Sappirakko ehti hitsautua maksaan, mikä johti mm. maksan repeämiseen ja vaikeaan verenvuotoon sekä sappirakon puhkeamiseen.
Meitä molempia vähäteltiin. Toinen meistä selvisi hengissä vaikean kautta, mutta toisen mieli ja elämä murtuivat täydellisen avuttomuuden ja hoitojärjestelmän seinän edessä. Kun kehoa repii sietämätön kipu, eikä kukaan usko, ihminen ajetaan nurkkaan. Se ei ole potilaan syy, vaan virheistään vaikenevan järjestelmän ja hoitovirheen syy. Haukkumisen ja vähättelyn sijaan meidän pitäisi vaatia lääkäriltä potilaiden kuuntelemista ja virastoilta todellista valvontaa. Kivun syy löytyi lopulta, mutta liian myöhään. Kukaan ei ansaitse tulla kohdelluksi näin.
Lopulta kyse on järjestelmästä, joka kouluttaa lääkärit suojelemaan omaa egoaan ja juridisia selustojaan. Tässä epäterveessä asiantuntijavallassa lääkärin sana menee aina potilaan yli. Järjestelmän ohjeiden taakse piiloutumisen sijaan viisas lääkäri pyrkii aina toimimaan moraalisesti oikein, kohtaamaan potilaan ihmisenä ja ottamaan oppia virheistään. Koska järjestelmä ei sitä selvästikään vaadi, vastuu jää ihmisyyden varaan. Vastuunpakoilun on loputtava.
Täähän se ois. Ilmiselvää pitäisi olla. Silti ketjussa ilmeisimmin terveydenhuollossa työskentelevät inttävät ja vänkäävät kusta aivoissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen seurannut järkyttyneenä keskustelua potilaasta, joka ajautui itsemurhaan sen jälkeen kun hänen kovia kipujaan ei otettu todesta ja hänet ohjattiin fyysisen hoidon sijasta mielenterveyspalveluihin. Vielä järkyttävämpää on se, että täällä keskustelupalstalla jotkut kehtaavat vähätellä ja haukkua ihmistä, joka joutui kokemaan tämän epätoivon.
Fakta on se, että potilaalla oli todettu sappikivet. Kun hän palasi hoitoon sietämättömien kipujen kanssa, häntä kieltäydyttiin tutkimasta enempää- vain siksi, ettei hän ollut iholtaan keltainen ja vastannut lääkärin mielikuvaa. Vaikka ruumiinavauskin paljasti, että hänellä oli koko ajan todellinen kivulias tila elimistössään.
Tämä tragedia paljastaa terveydenhuoltojärjestelmämme synkimmän puolen. Miksi lääkärit eivät pysty myöntämään virheitään ja edes pahoittelemaan niitä? Järjestelmä on rakennettu suojelemaan itseään juridiselta vastuulta, ei ihmistä. Virheen myöntämisen sijaan lyödään jo valmiiksi lyötyä: Potilaan oireet kuitataan psyykkisiksi ja särkyneiden omaisten aiheelliset valitukset tyrmätään kylmästi. Sama kylmyys jatkuu valvontaviranomaisissa, kuten Valvirassa. Viranomaiset tuijottavat sokeasti lääkäreiden tekemiä "puhtaita" paperimerkintöjä sen sijaan, että kuuntelisivat ihmistä, joka hätää kärsivän vierellä oli. Yhteiskunnassamme lääkärin sana on nostettu pyhäksi muiden yli. Potilas tai omainen ohitetaan "tunteellisena kokijana", vaikka he tietävät tasan tarkkaan, kuinka vakava tilanne on.
Monet lääkärit elävät siinä harhaluulossa, että sappisairaus näkyy aina keltaisuutena, tulehdusarvojen nousuna tai varjoainekuvissa. Se ei pidä paikkaansa. Tiedän tämän itsekin: Minulla kytevä krooninen sappitulehdus ei näkynyt verikokeissa, varjoainekuvissa eikä ihon keltaisuutena ja sain odottaa leikkausta monta vuotta. Sappirakko ehti hitsautua maksaan, mikä johti mm. maksan repeämiseen ja vaikeaan verenvuotoon sekä sappirakon puhkeamiseen.
Meitä molempia vähäteltiin. Toinen meistä selvisi hengissä vaikean kautta, mutta toisen mieli ja elämä murtuivat täydellisen avuttomuuden ja hoitojärjestelmän seinän edessä. Kun kehoa repii sietämätön kipu, eikä kukaan usko, ihminen ajetaan nurkkaan. Se ei ole potilaan syy, vaan virheistään vaikenevan järjestelmän ja hoitovirheen syy. Haukkumisen ja vähättelyn sijaan meidän pitäisi vaatia lääkäriltä potilaiden kuuntelemista ja virastoilta todellista valvontaa. Kivun syy löytyi lopulta, mutta liian myöhään. Kukaan ei ansaitse tulla kohdelluksi näin.
Lopulta kyse on järjestelmästä, joka kouluttaa lääkärit suojelemaan omaa egoaan ja juridisia selustojaan. Tässä epäterveessä asiantuntijavallassa lääkärin sana menee aina potilaan yli. Järjestelmän ohjeiden taakse piiloutumisen sijaan viisas lääkäri pyrkii aina toimimaan moraalisesti oikein, kohtaamaan potilaan ihmisenä ja ottamaan oppia virheistään. Koska järjestelmä ei sitä selvästikään vaadi, vastuu jää ihmisyyden varaan. Vastuunpakoilun on loputtava.
Kannattaa ymmärtää keskustelupalsstojen luonne. Varsinaisesta aiheesta keskustellaan vain parin viestin ajan, jonka jälkeen keskustelu siirtyy olettajien ja väärinymmärtäjien kanssa kinasteluun ja heidän oikaisemiseensa, vaikka käytetään esimerkkinä ketjun aloitusta. Minua järkyttää se miten ihmiset tuntuvat oikeasti kuvittelevan, että pakkohoitoon voidaan kaapata noin vain ja pitää ihmistä siellä vankina. Ei se ole niin. Pakkohoitokriteerit on tiukat. Tai se miten jotkut ajattelee, että jos hänen sappensa kärrättiin hätäleikkaukseen kaksi tuntia sairaalaan tulon jälkeen, niin kaikken muidenkin sapet pitäisi hoitaa samoin. Ihmset ovat pelottavan yksinkertaisia.
Keskustelun ydin psykiatrisen osaston osalta on ollut se, miksi se ylipäänsä katsottiin sopivaksi paikaksi vatsakipuiselle henkilölle, jolla oli juuri todettu sappikivet.
Ei todellakaan saa. Suorastaan kielsivät viemään lasta päivystykseen. Emme kuunnelleet. Lääkäri vilkaisi lasta siinä arviointitiskillä ja saman tien osastolle. Influenssa ja kuume kuivattanut pienen. Tuossa numerossa sanottiin vain, että särkylääkettä paketin ohjeen mukaan
>Meidän lapsi kuivui rajussa ripulissa. Onneksi veimme osastolle nesteytykseen ja tarkkailuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen seurannut järkyttyneenä keskustelua potilaasta, joka ajautui itsemurhaan sen jälkeen kun hänen kovia kipujaan ei otettu todesta ja hänet ohjattiin fyysisen hoidon sijasta mielenterveyspalveluihin. Vielä järkyttävämpää on se, että täällä keskustelupalstalla jotkut kehtaavat vähätellä ja haukkua ihmistä, joka joutui kokemaan tämän epätoivon.
Fakta on se, että potilaalla oli todettu sappikivet. Kun hän palasi hoitoon sietämättömien kipujen kanssa, häntä kieltäydyttiin tutkimasta enempää- vain siksi, ettei hän ollut iholtaan keltainen ja vastannut lääkärin mielikuvaa. Vaikka ruumiinavauskin paljasti, että hänellä oli koko ajan todellinen kivulias tila elimistössään.
Tämä tragedia paljastaa terveydenhuoltojärjestelmämme synkimmän puolen. Miksi lääkärit eivät pysty myöntämään virheitään ja edes pahoittelemaan niitä? Järjestelmä on rakennettu suojelemaan itseään juridiselta vastuulta, ei ihmistä. Virheen myöntämisen sijaan lyödään jo valmiiksi lyötyä: Potilaan oireet kuitataan psyykkisiksi ja särkyneiden omaisten aiheelliset valitukset tyrmätään kylmästi. Sama kylmyys jatkuu valvontaviranomaisissa, kuten Valvirassa. Viranomaiset tuijottavat sokeasti lääkäreiden tekemiä "puhtaita" paperimerkintöjä sen sijaan, että kuuntelisivat ihmistä, joka hätää kärsivän vierellä oli. Yhteiskunnassamme lääkärin sana on nostettu pyhäksi muiden yli. Potilas tai omainen ohitetaan "tunteellisena kokijana", vaikka he tietävät tasan tarkkaan, kuinka vakava tilanne on.
Monet lääkärit elävät siinä harhaluulossa, että sappisairaus näkyy aina keltaisuutena, tulehdusarvojen nousuna tai varjoainekuvissa. Se ei pidä paikkaansa. Tiedän tämän itsekin: Minulla kytevä krooninen sappitulehdus ei näkynyt verikokeissa, varjoainekuvissa eikä ihon keltaisuutena ja sain odottaa leikkausta monta vuotta. Sappirakko ehti hitsautua maksaan, mikä johti mm. maksan repeämiseen ja vaikeaan verenvuotoon sekä sappirakon puhkeamiseen.
Meitä molempia vähäteltiin. Toinen meistä selvisi hengissä vaikean kautta, mutta toisen mieli ja elämä murtuivat täydellisen avuttomuuden ja hoitojärjestelmän seinän edessä. Kun kehoa repii sietämätön kipu, eikä kukaan usko, ihminen ajetaan nurkkaan. Se ei ole potilaan syy, vaan virheistään vaikenevan järjestelmän ja hoitovirheen syy. Haukkumisen ja vähättelyn sijaan meidän pitäisi vaatia lääkäriltä potilaiden kuuntelemista ja virastoilta todellista valvontaa. Kivun syy löytyi lopulta, mutta liian myöhään. Kukaan ei ansaitse tulla kohdelluksi näin.
Lopulta kyse on järjestelmästä, joka kouluttaa lääkärit suojelemaan omaa egoaan ja juridisia selustojaan. Tässä epäterveessä asiantuntijavallassa lääkärin sana menee aina potilaan yli. Järjestelmän ohjeiden taakse piiloutumisen sijaan viisas lääkäri pyrkii aina toimimaan moraalisesti oikein, kohtaamaan potilaan ihmisenä ja ottamaan oppia virheistään. Koska järjestelmä ei sitä selvästikään vaadi, vastuu jää ihmisyyden varaan. Vastuunpakoilun on loputtava.
Kannattaa ymmärtää keskustelupalsstojen luonne. Varsinaisesta aiheesta keskustellaan vain parin viestin ajan, jonka jälkeen keskustelu siirtyy olettajien ja väärinymmärtäjien kanssa kinasteluun ja heidän oikaisemiseensa, vaikka käytetään esimerkkinä ketjun aloitusta. Minua järkyttää se miten ihmiset tuntuvat oikeasti kuvittelevan, että pakkohoitoon voidaan kaapata noin vain ja pitää ihmistä siellä vankina. Ei se ole niin. Pakkohoitokriteerit on tiukat. Tai se miten jotkut ajattelee, että jos hänen sappensa kärrättiin hätäleikkaukseen kaksi tuntia sairaalaan tulon jälkeen, niin kaikken muidenkin sapet pitäisi hoitaa samoin. Ihmset ovat pelottavan yksinkertaisia.
Keskustelun ydin psykiatrisen osaston osalta on ollut se, miksi se ylipäänsä katsottiin sopivaksi paikaksi vatsakipuiselle henkilölle, jolla oli juuri todettu sappikivet.
Ne sai päähänsä, että kivut olivat kuviteltuja. Eivät uskoneet, että naisen kivut olivat tosia. 🤷. Shit happens. Ja tutkimatta päättelivät.
Monet lääkärit elävät siinä harhaluulossa, että sappisairaus näkyy aina keltaisuutena, tulehdusarvojen nousuna tai varjoainekuvissa. Se ei pidä paikkaansa. Tiedän tämän itsekin: Minulla kytevä krooninen sappitulehdus ei näkynyt verikokeissa, varjoainekuvissa eikä ihon keltaisuutena ja sain odottaa leikkausta monta vuotta. Sappirakko ehti hitsautua maksaan, mikä johti mm. maksan repeämiseen ja vaikeaan verenvuotoon sekä sappirakon puhkeamiseen.
>Voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen seurannut järkyttyneenä keskustelua potilaasta, joka ajautui itsemurhaan sen jälkeen kun hänen kovia kipujaan ei otettu todesta ja hänet ohjattiin fyysisen hoidon sijasta mielenterveyspalveluihin. Vielä järkyttävämpää on se, että täällä keskustelupalstalla jotkut kehtaavat vähätellä ja haukkua ihmistä, joka joutui kokemaan tämän epätoivon.
Fakta on se, että potilaalla oli todettu sappikivet. Kun hän palasi hoitoon sietämättömien kipujen kanssa, häntä kieltäydyttiin tutkimasta enempää- vain siksi, ettei hän ollut iholtaan keltainen ja vastannut lääkärin mielikuvaa. Vaikka ruumiinavauskin paljasti, että hänellä oli koko ajan todellinen kivulias tila elimistössään.
Tämä tragedia paljastaa terveydenhuoltojärjestelmämme synkimmän puolen. Miksi lääkärit eivät pysty myöntämään virheitään ja edes pahoittelemaan niitä? Järjestelmä on rakennettu suojelemaan itseään juridiselta vastuulta, ei ihmistä. Virheen myöntämisen sijaan lyödään jo valmiiksi lyötyä: Potilaan oireet kuitataan psyykkisiksi ja särkyneiden omaisten aiheelliset valitukset tyrmätään kylmästi. Sama kylmyys jatkuu valvontaviranomaisissa, kuten Valvirassa. Viranomaiset tuijottavat sokeasti lääkäreiden tekemiä "puhtaita" paperimerkintöjä sen sijaan, että kuuntelisivat ihmistä, joka hätää kärsivän vierellä oli. Yhteiskunnassamme lääkärin sana on nostettu pyhäksi muiden yli. Potilas tai omainen ohitetaan "tunteellisena kokijana", vaikka he tietävät tasan tarkkaan, kuinka vakava tilanne on.
Monet lääkärit elävät siinä harhaluulossa, että sappisairaus näkyy aina keltaisuutena, tulehdusarvojen nousuna tai varjoainekuvissa. Se ei pidä paikkaansa. Tiedän tämän itsekin: Minulla kytevä krooninen sappitulehdus ei näkynyt verikokeissa, varjoainekuvissa eikä ihon keltaisuutena ja sain odottaa leikkausta monta vuotta. Sappirakko ehti hitsautua maksaan, mikä johti mm. maksan repeämiseen ja vaikeaan verenvuotoon sekä sappirakon puhkeamiseen.
Meitä molempia vähäteltiin. Toinen meistä selvisi hengissä vaikean kautta, mutta toisen mieli ja elämä murtuivat täydellisen avuttomuuden ja hoitojärjestelmän seinän edessä. Kun kehoa repii sietämätön kipu, eikä kukaan usko, ihminen ajetaan nurkkaan. Se ei ole potilaan syy, vaan virheistään vaikenevan järjestelmän ja hoitovirheen syy. Haukkumisen ja vähättelyn sijaan meidän pitäisi vaatia lääkäriltä potilaiden kuuntelemista ja virastoilta todellista valvontaa. Kivun syy löytyi lopulta, mutta liian myöhään. Kukaan ei ansaitse tulla kohdelluksi näin.
Lopulta kyse on järjestelmästä, joka kouluttaa lääkärit suojelemaan omaa egoaan ja juridisia selustojaan. Tässä epäterveessä asiantuntijavallassa lääkärin sana menee aina potilaan yli. Järjestelmän ohjeiden taakse piiloutumisen sijaan viisas lääkäri pyrkii aina toimimaan moraalisesti oikein, kohtaamaan potilaan ihmisenä ja ottamaan oppia virheistään. Koska järjestelmä ei sitä selvästikään vaadi, vastuu jää ihmisyyden varaan. Vastuunpakoilun on loputtava.
Kannattaa ymmärtää keskustelupalsstojen luonne. Varsinaisesta aiheesta keskustellaan vain parin viestin ajan, jonka jälkeen keskustelu siirtyy olettajien ja väärinymmärtäjien kanssa kinasteluun ja heidän oikaisemiseensa, vaikka käytetään esimerkkinä ketjun aloitusta. Minua järkyttää se miten ihmiset tuntuvat oikeasti kuvittelevan, että pakkohoitoon voidaan kaapata noin vain ja pitää ihmistä siellä vankina. Ei se ole niin. Pakkohoitokriteerit on tiukat. Tai se miten jotkut ajattelee, että jos hänen sappensa kärrättiin hätäleikkaukseen kaksi tuntia sairaalaan tulon jälkeen, niin kaikken muidenkin sapet pitäisi hoitaa samoin. Ihmset ovat pelottavan yksinkertaisia.
Keskustelun ydin psykiatrisen osaston osalta on ollut se, miksi se ylipäänsä katsottiin sopivaksi paikaksi vatsakipuiselle henkilölle, jolla oli juuri todettu sappikivet.
Me emme sitä tiedä, koska meille ei ole kerrottu koko tarinaa. psykiatriselle ei laiteta noin vain, toisin kuin pelätään. Ja varsinkin, kun hän oli sitten siellä osastolla kolme viikkoa, niin mitä ilmeisemmin psykatrisia syitä siellä olemiselle oli. Tämä ei merkitse sitä etteikö hänen kipuaan olisi pitänyt hoitaa kunnolla. Psykiatriselakin kyllä on niitä kipulääkkeittä saatavilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan saa. Suorastaan kielsivät viemään lasta päivystykseen. Emme kuunnelleet. Lääkäri vilkaisi lasta siinä arviointitiskillä ja saman tien osastolle. Influenssa ja kuume kuivattanut pienen. Tuossa numerossa sanottiin vain, että särkylääkettä paketin ohjeen mukaan
>Meidän lapsi kuivui rajussa ripulissa. Onneksi veimme osastolle nesteytykseen ja tarkkailuun.
Tässä influenssan kanssa varmasti ajattelivat, että kuumelääkkeellä (selitin monet kerrat. että on saanut maksimiannokset särkylääkkeitä) kuumeen saa alas ja lapsen juomaan. Mutta lapsi ehti kuivahtaa veltoksi, eikä päivystysapu suostunut ottamaan asiaa vakavavasti. Arvioinnissa ei meinattu päästä läpi myöskään, kun ei tullut etukäteispuhelua, mutta lääkäri kävi kurkkaamassa ja tosiaan heti osastolle siitä.
Sanomattakin selvää, että tämän jälkeen jos on vähänkin kovempi kuume, herätetään lapsi juomaan muutaman kerran yöllä ja muutenkin muistutetaan juomisesta. Kokemus oli myös hänelle traumaattinen ja ei pistä hanttiin ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asia on vähän turhan ajankohtainen. En epäile raskasmetalleja, rokotteita tai viisgeetä. Mutta kun on noita mielenterveysongelmia. Saa aika tarkkaan harkita sanansa. Ei saa vaikuttaa ahdistuneelta, mutta jos taas vaikuttaa ettei ole riittävän kipeä....
Konkretisoi asia. Kerro, mitä et kykene tekemään ja miksi (joku fyysinen kuvaus eli ei jaksa = en fyysisesti kykene nostamaan kuten ennen tai mielletäön masennukseksi).
Käytä kipuasteikkoa ja voit pisteyttää muutakin. Jos on argumentti, jolla voit erottaa sairauden henkisestä, käytä sitä.
Lähes kaikilla vakavilla sairauksilla on lopulta myös henkinen vaikutus. Syöpä sairaat saavat jopa automaattisesti keskustelutukea, siellä se tunnustetaan.
Kun lääkäri jotain on päättänyt siinä ei konkretisoinnit auta.
Itse kuvaan konkretian kautta mutta lääkärin mielestä minulla oli motivaatio-ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen seurannut järkyttyneenä keskustelua potilaasta, joka ajautui itsemurhaan sen jälkeen kun hänen kovia kipujaan ei otettu todesta ja hänet ohjattiin fyysisen hoidon sijasta mielenterveyspalveluihin. Vielä järkyttävämpää on se, että täällä keskustelupalstalla jotkut kehtaavat vähätellä ja haukkua ihmistä, joka joutui kokemaan tämän epätoivon.
Fakta on se, että potilaalla oli todettu sappikivet. Kun hän palasi hoitoon sietämättömien kipujen kanssa, häntä kieltäydyttiin tutkimasta enempää- vain siksi, ettei hän ollut iholtaan keltainen ja vastannut lääkärin mielikuvaa. Vaikka ruumiinavauskin paljasti, että hänellä oli koko ajan todellinen kivulias tila elimistössään.
Tämä tragedia paljastaa terveydenhuoltojärjestelmämme synkimmän puolen. Miksi lääkärit eivät pysty myöntämään virheitään ja edes pahoittelemaan niitä? Järjestelmä on rakennettu suojelemaan itseään juridiselta vastuulta, ei ihmistä. Virheen myöntämisen sijaan lyödään jo valmiiksi lyötyä: Potilaan oireet kuitataan psyykkisiksi ja särkyneiden omaisten aiheelliset valitukset tyrmätään kylmästi. Sama kylmyys jatkuu valvontaviranomaisissa, kuten Valvirassa. Viranomaiset tuijottavat sokeasti lääkäreiden tekemiä "puhtaita" paperimerkintöjä sen sijaan, että kuuntelisivat ihmistä, joka hätää kärsivän vierellä oli. Yhteiskunnassamme lääkärin sana on nostettu pyhäksi muiden yli. Potilas tai omainen ohitetaan "tunteellisena kokijana", vaikka he tietävät tasan tarkkaan, kuinka vakava tilanne on.
Monet lääkärit elävät siinä harhaluulossa, että sappisairaus näkyy aina keltaisuutena, tulehdusarvojen nousuna tai varjoainekuvissa. Se ei pidä paikkaansa. Tiedän tämän itsekin: Minulla kytevä krooninen sappitulehdus ei näkynyt verikokeissa, varjoainekuvissa eikä ihon keltaisuutena ja sain odottaa leikkausta monta vuotta. Sappirakko ehti hitsautua maksaan, mikä johti mm. maksan repeämiseen ja vaikeaan verenvuotoon sekä sappirakon puhkeamiseen.
Meitä molempia vähäteltiin. Toinen meistä selvisi hengissä vaikean kautta, mutta toisen mieli ja elämä murtuivat täydellisen avuttomuuden ja hoitojärjestelmän seinän edessä. Kun kehoa repii sietämätön kipu, eikä kukaan usko, ihminen ajetaan nurkkaan. Se ei ole potilaan syy, vaan virheistään vaikenevan järjestelmän ja hoitovirheen syy. Haukkumisen ja vähättelyn sijaan meidän pitäisi vaatia lääkäriltä potilaiden kuuntelemista ja virastoilta todellista valvontaa. Kivun syy löytyi lopulta, mutta liian myöhään. Kukaan ei ansaitse tulla kohdelluksi näin.
Lopulta kyse on järjestelmästä, joka kouluttaa lääkärit suojelemaan omaa egoaan ja juridisia selustojaan. Tässä epäterveessä asiantuntijavallassa lääkärin sana menee aina potilaan yli. Järjestelmän ohjeiden taakse piiloutumisen sijaan viisas lääkäri pyrkii aina toimimaan moraalisesti oikein, kohtaamaan potilaan ihmisenä ja ottamaan oppia virheistään. Koska järjestelmä ei sitä selvästikään vaadi, vastuu jää ihmisyyden varaan. Vastuunpakoilun on loputtava.
Kannattaa ymmärtää keskustelupalsstojen luonne. Varsinaisesta aiheesta keskustellaan vain parin viestin ajan, jonka jälkeen keskustelu siirtyy olettajien ja väärinymmärtäjien kanssa kinasteluun ja heidän oikaisemiseensa, vaikka käytetään esimerkkinä ketjun aloitusta. Minua järkyttää se miten ihmiset tuntuvat oikeasti kuvittelevan, että pakkohoitoon voidaan kaapata noin vain ja pitää ihmistä siellä vankina. Ei se ole niin. Pakkohoitokriteerit on tiukat. Tai se miten jotkut ajattelee, että jos hänen sappensa kärrättiin hätäleikkaukseen kaksi tuntia sairaalaan tulon jälkeen, niin kaikken muidenkin sapet pitäisi hoitaa samoin. Ihmset ovat pelottavan yksinkertaisia.
Keskustelun ydin psykiatrisen osaston osalta on ollut se, miksi se ylipäänsä katsottiin sopivaksi paikaksi vatsakipuiselle henkilölle, jolla oli juuri todettu sappikivet.
Me emme sitä tiedä, koska meille ei ole kerrottu koko tarinaa. psykiatriselle ei laiteta noin vain, toisin kuin pelätään. Ja varsinkin, kun hän oli sitten siellä osastolla kolme viikkoa, niin mitä ilmeisemmin psykatrisia syitä siellä olemiselle oli. Tämä ei merkitse sitä etteikö hänen kipuaan olisi pitänyt hoitaa kunnolla. Psykiatriselakin kyllä on niitä kipulääkkeittä saatavilla.
Ibuprofeenia ja parasetamolia korkeintaan saa mutta siinäpä se. Jos haluat kipuun apua niin haluta saat aina mutta et sinä sillä vielä mitään saa. Täytyy olla lääkäri joka uskoo sinulla olevan kipulääkkeen tarve ennen kuin kipulääkettä saa.
"Minua järkyttää se miten ihmiset tuntuvat oikeasti kuvittelevan, että pakkohoitoon voidaan kaapata noin vain ja pitää ihmistä siellä vankina. Ei se ole niin. Pakkohoitokriteerit on tiukat. Tai se miten jotkut ajattelee, että jos hänen sappensa kärrättiin hätäleikkaukseen kaksi tuntia sairaalaan tulon jälkeen, niin kaikken muidenkin sapet pitäisi hoitaa samoin. Ihmset ovat pelottavan yksinkertaisia. "
Miten olet voinut vetää tällaisia johtopäätöksiä tästä ketjusta? Eihän täällä näin ajatella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen myös insinööri, jos sillä on mitään merkitystä. Olen ollut kipujen kanssa sairaalahoidossa ja alle kolmessa vuorokaudessa olin valmis harkitsemaan itsemurhaa, että saisin kivut loppumaan.
Kivut voi todellakin saada pään sekaisin.
Minä olen ammattilainen joka tietää Panacodin yliannostuksen vaarat, mutta kun olin tuskissani, otin sitä silti liikaa. Kipu oli niin hirveä.
Ei siinä vaiheessa ajattele järjellä.
Aika moni osaa käyttää kivuissakin järkeään. Menevät päivystykseen tai ottavat yhteyttä hoitavaan lääkäriinsä, joka kirjoittaa voimakkaammat lääkkeet tai muuten ohjeistaa.
Ei minulla ole lääkäriä jolle soittaa.
"Ei minulla ole lääkäriä jolle soittaa. " hei trolli!
Mitä trollia tuossa on? Mene kokeilemaan saatko päivystyksestä Panacodia tehokkaampaa lääkettä ja vielä ADHD diagnoosin kera.
Ei sieltä mitään Panacodeja saa vaikka olisi päihteetön ilman adhd-diagnoosia. Jengi luulee että buranaa vahvempaa saa kunhan käyttäytyy asiallisesti ja valittaa kipua.
Lääkkeitä saa jos lääkäri tekee päätöksen antaa niitä. Se onko potilaalla kipuja ei liity reseptintekoon. Vain lääkärin oman pään sisällä tapahtuva toiminta mahdollistaa sen että hän siirtyy reseptintekoon.
Vierailija kirjoitti:
Päivystyksessä voi olla todella hankalaa tai mahdotonta hoitaa harhaista potilasta. Jutusta syntyy kuva, että hän kertoi vatsakivun syyksi rokotteista (useita vuosia sitten annetuista) saadun raskasmetallimyrkytyksen. Mitä siinä päivystyksen olisi pitänyt tutkia? Muuta kuin mielen ongelmia, jotka kyllä tutkittiin.
Ultraus ei kuulosta monimutkaiselta vaikka toinen juttelisi sekavia. Avaisitko vähän tarkemmin.
Vanhukset kuulemma repivät tippaletkuja irti ja kaatuilevat vessoihin. Ja silti heitä jostain syystä voidaan hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on taas sosiaalipuoli mokannut. Jos häneen olisi laitettu enemmän resursseja, hän olisi hengissä.
Ihan taloudelliseltakin kannalta menetettiin ahkera ja tunnollinen työntekijä. Jos mietitään vain rahaa. Menetettiin myös kaksi tulevaa veronmaksajaa. Isänkin työkyky todennäköisesti alentunut.
Mitä tässä tapauksessa olisi muka voinut enempää tehdä? Nainen lähetettiin hoitoon, sappikivet oli todettu, mutta kieltäytyi niiden hoidosta, koska ei uskonut kipujen syyn olevan siinä.
Mitä vielä voisi muka tehdä?
Hän ei kieltäytynyt niiden hoidosta. Lue juttu.
Hänet olisi pitänyt tutkia sappikivipotilaana siinä päivystyksessä, kun sappikivikohtauksessa marssi sisälle. Häntä ei tutkittu, vaan pistettiin sappikivuissa kolmeksi viikoksi psykiatriselle osastolle.
Sinne psykiatriselle ei ketään pistetä kovinkaan helpolla. Tässä on jotain muutakin, miksi sinne psykiatriselle on päätynyt. Onko ollut jo tässä vaiheessa itsetuhoinen. Mikään foliohattuteoriakaan ei riitä kolmen viikon hoidon syyksi
Itsetuhoistakin sappikivipotilasta pitää hoitaa sappikivien takia! Miten tämä on monelle niin vaikea tajuta?
Missä logiikka? Haluatko itse, että sinulle lääkäri sanoo: "emme anna sinun tehdä itse*urhaa, koska haluamme tap*aa sinut hoitamattomiin sappikiviin"?
Miten häntä voidaan hoitaa, jos hän ei mene hänelle annetulla vastaanotto ajalle, jossa mietitään hoitopolku?
Miten voidaan hoitaa potilasta, jonka mielestä vaivan syy ei ole sappikivet,vaan erilaiset rokotussalaliitot ja myrkytykset.
Ei sellainen potilas ole hoitomyönteinen, ja jos hän ei itse hoitoon hakeudu, ei häntä voi kotoakaan pakolla hakea.
Jopa hänen aviomiehensä sanoi, että hän oli hyvin vakuuttava. Ilmeisesti jopa mies on ollut neuvoton vaimonsa sairauden edessä.
Ei tuossa tarvita mitään hoitopolkujen miettimistä. Vain sen että lääkäri kirjoittaa lähetteen leikkaukseen ja sairaala ilmoittaa kun voidaan leikata. Reseptin kipulääkkeelle voi kirjoittaa myös heti kun todetaan sappikivet. Kaikki muu on täysin turhaa.
No mutta kun niitä lähetteitä ei sieltä päivystyksestä kirjoiteta. Siksi oli se varattu lääkäri aika, minne hän ei mennyt. Se oli se "hoitopolku".
Mikä päivystyksen pointti on jos sinne ei saa mennä kovissa kivuissa? Miksi tehdään ylipäätään kenellekään päivystyksellisiä leikkauksia kun ne voidaan antaa ajanvarauksella. Miksi ihmisille ei vaan sanota no can do, me täällä päivystyksessä emme ota kantaa nyt, varaa aika niin katsotaan onko leikkaustarvetta. Ja vaikka leikkausaika olisikin ollut olemassa niin ei se saman tien tapahdu. Kivut eivät katoa leikkauspäivämäärän näkemiseen. Ne katoavat kun syy on hoidettu pois. Eikö hoitotakuu kuitenkin ole jopa 6kk. Sinä aikana leikkauksen on oltava mutta jos sen haluat, odotat. Jos kerran päivystyksessä ei mitään voida tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Olen seurannut järkyttyneenä keskustelua potilaasta, joka ajautui itsemurhaan sen jälkeen kun hänen kovia kipujaan ei otettu todesta ja hänet ohjattiin fyysisen hoidon sijasta mielenterveyspalveluihin. Vielä järkyttävämpää on se, että täällä keskustelupalstalla jotkut kehtaavat vähätellä ja haukkua ihmistä, joka joutui kokemaan tämän epätoivon.
Fakta on se, että potilaalla oli todettu sappikivet. Kun hän palasi hoitoon sietämättömien kipujen kanssa, häntä kieltäydyttiin tutkimasta enempää- vain siksi, ettei hän ollut iholtaan keltainen ja vastannut lääkärin mielikuvaa. Vaikka ruumiinavauskin paljasti, että hänellä oli koko ajan todellinen kivulias tila elimistössään.
Tämä tragedia paljastaa terveydenhuoltojärjestelmämme synkimmän puolen. Miksi lääkärit eivät pysty myöntämään virheitään ja edes pahoittelemaan niitä? Järjestelmä on rakennettu suojelemaan itseään juridiselta vastuulta, ei ihmistä. Virheen myöntämisen sijaan lyödään jo valmiiksi lyötyä: Potilaan oireet kuitataan psyykkisiksi ja särkyneiden omaisten aiheelliset valitukset tyrmätään kylmästi. Sama kylmyys jatkuu valvontaviranomaisissa, kuten Valvirassa. Viranomaiset tuijottavat sokeasti lääkäreiden tekemiä "puhtaita" paperimerkintöjä sen sijaan, että kuuntelisivat ihmistä, joka hätää kärsivän vierellä oli. Yhteiskunnassamme lääkärin sana on nostettu pyhäksi muiden yli. Potilas tai omainen ohitetaan "tunteellisena kokijana", vaikka he tietävät tasan tarkkaan, kuinka vakava tilanne on.
Monet lääkärit elävät siinä harhaluulossa, että sappisairaus näkyy aina keltaisuutena, tulehdusarvojen nousuna tai varjoainekuvissa. Se ei pidä paikkaansa. Tiedän tämän itsekin: Minulla kytevä krooninen sappitulehdus ei näkynyt verikokeissa, varjoainekuvissa eikä ihon keltaisuutena ja sain odottaa leikkausta monta vuotta. Sappirakko ehti hitsautua maksaan, mikä johti mm. maksan repeämiseen ja vaikeaan verenvuotoon sekä sappirakon puhkeamiseen.
Meitä molempia vähäteltiin. Toinen meistä selvisi hengissä vaikean kautta, mutta toisen mieli ja elämä murtuivat täydellisen avuttomuuden ja hoitojärjestelmän seinän edessä. Kun kehoa repii sietämätön kipu, eikä kukaan usko, ihminen ajetaan nurkkaan. Se ei ole potilaan syy, vaan virheistään vaikenevan järjestelmän ja hoitovirheen syy. Haukkumisen ja vähättelyn sijaan meidän pitäisi vaatia lääkäriltä potilaiden kuuntelemista ja virastoilta todellista valvontaa. Kivun syy löytyi lopulta, mutta liian myöhään. Kukaan ei ansaitse tulla kohdelluksi näin.
Lopulta kyse on järjestelmästä, joka kouluttaa lääkärit suojelemaan omaa egoaan ja juridisia selustojaan. Tässä epäterveessä asiantuntijavallassa lääkärin sana menee aina potilaan yli. Järjestelmän ohjeiden taakse piiloutumisen sijaan viisas lääkäri pyrkii aina toimimaan moraalisesti oikein, kohtaamaan potilaan ihmisenä ja ottamaan oppia virheistään. Koska järjestelmä ei sitä selvästikään vaadi, vastuu jää ihmisyyden varaan. Vastuunpakoilun on loputtava.
Olen nelikymppinen mies ja hoitovirheiden takia menetin kilpirauhaseni ja kärsin rintojen liikakasvusta. Naispuolinen plastiikkakirurgi yritti estää leikkauksen monta kertaa sen jälkeen, kun lähete oli jo laitettu. Kuulemma vaiva oli "kosmeettinen". Aloin kärsiä myös seksuaalihäiriöistä. Itsetuntoni lytättiin täysin psykiatrisella osastolla nuorena ja aikuistuminen kesti pitkään. Hoitajat jakoivat yksityisasioitani eteenpäin ja vaativat minua esim. esittelemään itseni iloisesti hoitajille, jotka eivät kuuluneet hoitotiimiin. Kerran naislääkäri nauroi minulle, kun menin esittelemään revennyttä olkapäätä ja vaihtoi puheenaihetta. Listaa tuskin tarvitsee pitkään jatkaa; pointti menee perille muutenkin.
Olen myös ollut ilman seksiä ja eroottista osallisuutta koko elämäni ja joka päivä herään siihen ajatukseen, että tuo ei koskaan tule muuttumaan, jos hindulaisuus ei ole totta ja en synny uudelleen 200cm pornotähdeksi.
Silti hoidan työkseni toisten mielenterveysongelmia ja kuuntelen murheita. Koskaan en ole miettinyt, että tappaisin muita ihmisiä. En edes välilevyn pullistumakivuissa.
Nainen päätti tappaa lapsensa ja se on hänen vikansa. Ei voida suun vasemmalla pielellä väittää, että psykiatrinen oli hänelle väärä paikka ja suun oikealla puolella sitten antaa ymmärtää, että hulluus pakotti tappamaan omat lapset siten, että sukulaiset eivät voi edes hyvästellä lapsia, kun ruumiit on murskattu mössöksi. Hulluudelle on yksi vaihtoehto eli helvetinmoinen pahuus. Hulluus tietysti vaikeuttaa hoidon saamista myös muihin vaivoihin, kun on ns. komorbiditeettia ja lääkärit joutuvat pitämään käsissään monta lankaa yhtä aikaa.
Asiasta murtunut omainen on tehnyt tapahtumista oman sekavan tarinansa, mikä selittää äidin enkelimäisyyden, jakaa valtavasti vastuuta terveydenhuollolle ja poimii faktoja valikoivasti pitääkseen tämän kyhäelmän kasassa. Sallittakoon se murtuneelle omaiselle.
Kannattaa muistaa se, että lääkäreillä tai muilla ammattilaisilla ei ole lupaa kommentoida potilaiden asioita julkisuudessa. Se olisi laitonta ja väärin.
Omainen voi kertoa valikoivasti oman tarinansa medioille eikä sekään ole väärin, kunhan suhtautuu järkevän kriittisesti.
Ilmeisesti omainen on kehittänyt tarinan, jossa nainen ajatteli, että lapset eivät selviäisi ilman häntä ja sitten murhasi heidät. Jotenkin tämä on kääntynyt omaisen päässä armollisuudeksi, koska hän on ilmeisesti rakastanut puolisoaan niin paljon.
Jos mies tappaa lapsensa, koska ei kestä ajatusta siitä, että he jäisivät elämään hänen jälkeensä, hänet luultavasti haukuttaisiin narsistiksi ja toivottaisiin helvetin tulia. Näyttää siltä, että nainen kuvitteli olevansa niin tärkeä, että lasten olisi parempi kuolla kuin elää ilman häntä. Koska miehelle puolison vaihtaminen on todella vaikeaa ilman miesmallin ulkonäköä, mies on ilmeisesti kiintynyt muistoon niin paljon, että on valmis keksimään mitä tahansa selityksiä suojellakseen tuota muistoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen seurannut järkyttyneenä keskustelua potilaasta, joka ajautui itsemurhaan sen jälkeen kun hänen kovia kipujaan ei otettu todesta ja hänet ohjattiin fyysisen hoidon sijasta mielenterveyspalveluihin. Vielä järkyttävämpää on se, että täällä keskustelupalstalla jotkut kehtaavat vähätellä ja haukkua ihmistä, joka joutui kokemaan tämän epätoivon.
Fakta on se, että potilaalla oli todettu sappikivet. Kun hän palasi hoitoon sietämättömien kipujen kanssa, häntä kieltäydyttiin tutkimasta enempää- vain siksi, ettei hän ollut iholtaan keltainen ja vastannut lääkärin mielikuvaa. Vaikka ruumiinavauskin paljasti, että hänellä oli koko ajan todellinen kivulias tila elimistössään.
Tämä tragedia paljastaa terveydenhuoltojärjestelmämme synkimmän puolen. Miksi lääkärit eivät pysty myöntämään virheitään ja edes pahoittelemaan niitä? Järjestelmä on rakennettu suojelemaan itseään juridiselta vastuulta, ei ihmistä. Virheen myöntämisen sijaan lyödään jo valmiiksi lyötyä: Potilaan oireet kuitataan psyykkisiksi ja särkyneiden omaisten aiheelliset valitukset tyrmätään kylmästi. Sama kylmyys jatkuu valvontaviranomaisissa, kuten Valvirassa. Viranomaiset tuijottavat sokeasti lääkäreiden tekemiä "puhtaita" paperimerkintöjä sen sijaan, että kuuntelisivat ihmistä, joka hätää kärsivän vierellä oli. Yhteiskunnassamme lääkärin sana on nostettu pyhäksi muiden yli. Potilas tai omainen ohitetaan "tunteellisena kokijana", vaikka he tietävät tasan tarkkaan, kuinka vakava tilanne on.
Monet lääkärit elävät siinä harhaluulossa, että sappisairaus näkyy aina keltaisuutena, tulehdusarvojen nousuna tai varjoainekuvissa. Se ei pidä paikkaansa. Tiedän tämän itsekin: Minulla kytevä krooninen sappitulehdus ei näkynyt verikokeissa, varjoainekuvissa eikä ihon keltaisuutena ja sain odottaa leikkausta monta vuotta. Sappirakko ehti hitsautua maksaan, mikä johti mm. maksan repeämiseen ja vaikeaan verenvuotoon sekä sappirakon puhkeamiseen.
Meitä molempia vähäteltiin. Toinen meistä selvisi hengissä vaikean kautta, mutta toisen mieli ja elämä murtuivat täydellisen avuttomuuden ja hoitojärjestelmän seinän edessä. Kun kehoa repii sietämätön kipu, eikä kukaan usko, ihminen ajetaan nurkkaan. Se ei ole potilaan syy, vaan virheistään vaikenevan järjestelmän ja hoitovirheen syy. Haukkumisen ja vähättelyn sijaan meidän pitäisi vaatia lääkäriltä potilaiden kuuntelemista ja virastoilta todellista valvontaa. Kivun syy löytyi lopulta, mutta liian myöhään. Kukaan ei ansaitse tulla kohdelluksi näin.
Lopulta kyse on järjestelmästä, joka kouluttaa lääkärit suojelemaan omaa egoaan ja juridisia selustojaan. Tässä epäterveessä asiantuntijavallassa lääkärin sana menee aina potilaan yli. Järjestelmän ohjeiden taakse piiloutumisen sijaan viisas lääkäri pyrkii aina toimimaan moraalisesti oikein, kohtaamaan potilaan ihmisenä ja ottamaan oppia virheistään. Koska järjestelmä ei sitä selvästikään vaadi, vastuu jää ihmisyyden varaan. Vastuunpakoilun on loputtava.
Olen nelikymppinen mies ja hoitovirheiden takia menetin kilpirauhaseni ja kärsin rintojen liikakasvusta. Naispuolinen plastiikkakirurgi yritti estää leikkauksen monta kertaa sen jälkeen, kun lähete oli jo laitettu. Kuulemma vaiva oli "kosmeettinen". Aloin kärsiä myös seksuaalihäiriöistä. Itsetuntoni lytättiin täysin psykiatrisella osastolla nuorena ja aikuistuminen kesti pitkään. Hoitajat jakoivat yksityisasioitani eteenpäin ja vaativat minua esim. esittelemään itseni iloisesti hoitajille, jotka eivät kuuluneet hoitotiimiin. Kerran naislääkäri nauroi minulle, kun menin esittelemään revennyttä olkapäätä ja vaihtoi puheenaihetta. Listaa tuskin tarvitsee pitkään jatkaa; pointti menee perille muutenkin.
Olen myös ollut ilman seksiä ja eroottista osallisuutta koko elämäni ja joka päivä herään siihen ajatukseen, että tuo ei koskaan tule muuttumaan, jos hindulaisuus ei ole totta ja en synny uudelleen 200cm pornotähdeksi.
Silti hoidan työkseni toisten mielenterveysongelmia ja kuuntelen murheita. Koskaan en ole miettinyt, että tappaisin muita ihmisiä. En edes välilevyn pullistumakivuissa.
Nainen päätti tappaa lapsensa ja se on hänen vikansa. Ei voida suun vasemmalla pielellä väittää, että psykiatrinen oli hänelle väärä paikka ja suun oikealla puolella sitten antaa ymmärtää, että hulluus pakotti tappamaan omat lapset siten, että sukulaiset eivät voi edes hyvästellä lapsia, kun ruumiit on murskattu mössöksi. Hulluudelle on yksi vaihtoehto eli helvetinmoinen pahuus. Hulluus tietysti vaikeuttaa hoidon saamista myös muihin vaivoihin, kun on ns. komorbiditeettia ja lääkärit joutuvat pitämään käsissään monta lankaa yhtä aikaa.
Asiasta murtunut omainen on tehnyt tapahtumista oman sekavan tarinansa, mikä selittää äidin enkelimäisyyden, jakaa valtavasti vastuuta terveydenhuollolle ja poimii faktoja valikoivasti pitääkseen tämän kyhäelmän kasassa. Sallittakoon se murtuneelle omaiselle.
😂 Vai niin.
Olen seurannut järkyttyneenä keskustelua potilaasta, joka ajautui itsemurhaan sen jälkeen kun hänen kovia kipujaan ei otettu todesta ja hänet ohjattiin fyysisen hoidon sijasta mielenterveyspalveluihin. Vielä järkyttävämpää on se, että täällä keskustelupalstalla jotkut kehtaavat vähätellä ja haukkua ihmistä, joka joutui kokemaan tämän epätoivon.
Fakta on se, että potilaalla oli todettu sappikivet. Kun hän palasi hoitoon sietämättömien kipujen kanssa, häntä kieltäydyttiin tutkimasta enempää- vain siksi, ettei hän ollut iholtaan keltainen ja vastannut lääkärin mielikuvaa. Vaikka ruumiinavauskin paljasti, että hänellä oli koko ajan todellinen kivulias tila elimistössään.
Tämä tragedia paljastaa terveydenhuoltojärjestelmämme synkimmän puolen. Miksi lääkärit eivät pysty myöntämään virheitään ja edes pahoittelemaan niitä? Järjestelmä on rakennettu suojelemaan itseään juridiselta vastuulta, ei ihmistä. Virheen myöntämisen sijaan lyödään jo valmiiksi lyötyä: Potilaan oireet kuitataan psyykkisiksi ja särkyneiden omaisten aiheelliset valitukset tyrmätään kylmästi. Sama kylmyys jatkuu valvontaviranomaisissa, kuten Valvirassa. Viranomaiset tuijottavat sokeasti lääkäreiden tekemiä "puhtaita" paperimerkintöjä sen sijaan, että kuuntelisivat ihmistä, joka hätää kärsivän vierellä oli. Yhteiskunnassamme lääkärin sana on nostettu pyhäksi muiden yli. Potilas tai omainen ohitetaan "tunteellisena kokijana", vaikka he tietävät tasan tarkkaan, kuinka vakava tilanne on.
Monet lääkärit elävät siinä harhaluulossa, että sappisairaus näkyy aina keltaisuutena, tulehdusarvojen nousuna tai varjoainekuvissa. Se ei pidä paikkaansa. Tiedän tämän itsekin: Minulla kytevä krooninen sappitulehdus ei näkynyt verikokeissa, varjoainekuvissa eikä ihon keltaisuutena ja sain odottaa leikkausta monta vuotta. Sappirakko ehti hitsautua maksaan, mikä johti mm. maksan repeämiseen ja vaikeaan verenvuotoon sekä sappirakon puhkeamiseen.
Meitä molempia vähäteltiin. Toinen meistä selvisi hengissä vaikean kautta, mutta toisen mieli ja elämä murtuivat täydellisen avuttomuuden ja hoitojärjestelmän seinän edessä. Kun kehoa repii sietämätön kipu, eikä kukaan usko, ihminen ajetaan nurkkaan. Se ei ole potilaan syy, vaan virheistään vaikenevan järjestelmän ja hoitovirheen syy. Haukkumisen ja vähättelyn sijaan meidän pitäisi vaatia lääkäriltä potilaiden kuuntelemista ja virastoilta todellista valvontaa. Kivun syy löytyi lopulta, mutta liian myöhään. Kukaan ei ansaitse tulla kohdelluksi näin.
Lopulta kyse on järjestelmästä, joka kouluttaa lääkärit suojelemaan omaa egoaan ja juridisia selustojaan. Tässä epäterveessä asiantuntijavallassa lääkärin sana menee aina potilaan yli. Järjestelmän ohjeiden taakse piiloutumisen sijaan viisas lääkäri pyrkii aina toimimaan moraalisesti oikein, kohtaamaan potilaan ihmisenä ja ottamaan oppia virheistään. Koska järjestelmä ei sitä selvästikään vaadi, vastuu jää ihmisyyden varaan. Vastuunpakoilun on loputtava.