Lue keskustelun säännöt.
Miten sen kunnollisen miehen löytää - mahdoton tehtävä
06.07.2026 |
Kaikki vinkit kehiin, miten ihmeessä löytää kunnollinen mies? Vai onko peli menetetty. Olen 40+, lapset jo teinejä/aikuisia. Olen normaali, keskiluokkainen ja ihan hyvin toimeentuleva. Harrastuksia on. Ulkonäkö ok, ei ylipainoa.
Kokemukset menneistä suhteista. JOKAINEN mies on pettänyt. Yleensä eksiensä kanssa, toisinaan löytäneet myös uusia seuralaisia. Yksi oli alkoholisti ja heitti minua kodistamme ulos, se liitto loppui siihen. Yhdessä suhteessa olin täysin yksin, eikä mies kommentoinut mihinkään mitään eikä ottanut mitään vastuutta yhteisestä kodista tms. Pari miestä eivät ole kyselleet minun asioita tai kuulumisia mitenkään.
Onko vaatimukseni aivan liian kohtuuttomia, jos toivoisin suhteelta sitä ettei mies karkaa ensimmäisen vikittelevän eksän tai muun naisen mukaan, keskustelisi ja ottaisi osaa keskusteluun ja yhteisten asioiden suunnitteluun, elämänhallinta olisi kunnossa ja olisi vaikka vähän huumoariakin. Alkon käyttökin tulisi olla hanskassa. Rikas ei tarvitse olla, mutta ei myöskään hölmöillyt raha-asioitaan. Plussa jos lapset olisi edes teini-iässä, ettei ihan pieniä, tai sitten ei lapsia ollenkaan. Ikähaitarina kelpaisi 35-55v ainakin. Ulkonäellä tai pituudella ei väliä.
Mahdoton tehtävä?
Kommentit (306)
Älä ota miestä, jolla on rikkinäinen lapsuus. Eivät pysty tasapainoiseen suhteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedätkö kuka on on yhdistänyt kaikkia suhteitasi? Sinä.
Mieti ap sitä, sinä olet se joka on valinnut juuri nuo miehet.
Joillekin naisille pitäisi määrätä joku holhooja joka vähän katsoo perään millaisten miesten kanssa nämä sen suhteen aloittavat.
No kyllähän täällä monikin on kertonut että mies on hyvältä vaikuttanut ensin mutta kun nainen on saatu varmistettua alkaa vapaamatkustaminen, pettäminen ja/tai alkon kanssa läträäminen.
moni nelikymppinen eroaa pitkästä suhteesta.
minä olen viime vuosien aikana käynyt treffeillä 63 miehen kanssa. Näistä miehistä 2/3 antoi minulle pakit joko heti ensitreffien jälkeen tai viimeistään parin kuukauden tapailun jälkeen. Vain neljä lyhyttä tapailusuhdetta muodostunut. ELi tuntuu siltä, että suurin osa miehistä on tosi nirsoja eivätkä he ymmärrä, millaiset heidän omat resurssinsa on saada se kaikista halutuin nainen.
Täällähän on ainakin yksi kunnollinen mies, joka etsii kunnollista naista. Treffit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin eronneena miehenä, joka kai suunnilleen vastaa kriteereihisikin: Miksi minä alkaisin parisuhteeseen?
Erosin vuosi sitten ja olen nauttinut ihan pirusti kaikesta omasta ajasta ja vapaasta päätösvallasta.
Kaveri- ja laajemmassa tuttavaporukassa muutamia on samassa tilanteessa. Meno on hauskaa kuin joskus nuorena miehenä: käymme muutamia harrastereissuja (laskettelu, golf, pyöräily, metsästysreissu) vuoteen vaihtelevilla porukoilla, ilman tarvetta sovitella ja keskustella näistä kenenkään kanssa.
En kaipaa minkäänlaisia parisuhdeiltoja sohvalla. Nyt saan katsoa vapaasti urheilua, kun huvittaa. Ottaa muutaman oluen rauhassa ja katsao vaikka yömatsit MM-kisoissa, nukkua aamulla puolillepäivin, ja lähteä touhuamaan omia juttuja.
Mitä lisäarvoa parisuhde, vs. ne "pari suhdetta", toisi tähän kuvioon Minulle? Ei yhtään mitään.
Ne "jännäukot", jotka kaipaavat sitä äitihahmoa elämästä selviytyäkseen, on sitten ne, jotka samantien yrittävät löytää seuraavan naisen, jonka kyljessä loisia. Sen takia ne korostuvat naisten kokemuksissakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitänee alkaa tutkimaan itseäni. Petänkö sitten jotenkin itse itseäni? Miten, miksi? Miten sen voisin selvittää? Miksi vedän puoleeni miehiä, jotka lankeavat samantien toisen naisen pauloihin eikä pysty hillitsemään itseään? Miksi ne miehet haluavat niin paljon huomioita muilta, etteivät tyydy vain omaan naiseen? Vaikka on seksiä, vaikka on läheisyyttä jne. Onko heillä niin huono itsetunto että sitä huomiota on haettava muualta kokoajan? Mistä tunnistan sen miehen, jolla on huono itsetunto? Aluksi nämä eivät ole tulleet ilmi minulle, tai läheisilleni jotka ovat mieheen tutustuneet.
Jotenkin puistattaa tuo ajatus, että riittäisi, kunhan mies "hillitsee itsensä". Että ei ihan täysillä olisi teidän jutussa mukana, aina toinen jalka ulkona, katselee muita ja valmiina "lankemaan". Millaisia nämä miehet ovat olleet sinua kohtaan? Vaikuttivatko edes rakastuneilta ja että olivat teidän jutussanne täysillä mukana missään vaiheessa? Oliko mitään puhetta, oliko heidän arvo oikeasti loppuelämän suhde yhden kanssa vai olivatko vain tavan takia suhteessa, kun joku on oltava?
Kaikki miehet ovat olleet omien sanojensa mukaan täysillä mukana. Haluavat elää parisuhteessa ja olen heille se "elämän nainen". Antoivat todellakin ymmärtää olevansa täysillä mukana, enhän minä muuten niissä suhteissa olisi ollutkaan. Silti kaikissa suhteissa on kuitenkin paljastunut paljon epärehellisyyttä, ihme säätöä, selittelyä ja pettämisestä kiinni jäämistä. Tiedostan olevani varmasti normaalia herkempi myös havaitsemaan tällaista toimintaa, minulla on todella hyvä ihmistuntemus ja olen tietyistä jutuista oppinut huomaamaan että nyt on selittelyn makua. Intuitio on ollut aina oikeassa ja sen perässä olen asioita alkanut tonkia. Olen huomannut monen ystävnkin miesten hämärähommat, vaikka ystävillä ei ole ollut harmainta hajua miehen puuhista. Moni nainen on sinisilmäinen, minä en ole. Valitettvasti, elämä voisi olla paljon helpompaa ja rennompaa jos olisin. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun kilttis ei kelpaa!
Joopajoo. Itse luulin löytäneeni sen kiltin miehen, jo toistamiseen. Ensimmäisen kohdalla jaksoin uskoa siihen mielikuvaan mitä hän itsestään tarjosi, ja suljin vuosiksi silmät kaikelta haukkumiselta, loukkaamiselta ja katoamistempuilta, koska hänhän oli kiltti. Toinen oli entistä pahempi vedättäjä, tiesi tästä taustastani ja kovaan ääneen julisti kuinka hän on sitä ja tätä, rehellinen, tunnollinen, luotettava, kunnollinen, naisia arvostava... uskoin kyllä, koska hän oli ujo ja rauhallinen, hyvin erilainen kuin edellinen. Mutta mitä vielä, hän paljastui lopulta kaiken sanomansa vastakohdaksi. Siis kaiken. Hän valehteli menoistaan, oli muka stressaavia ylitöitä, harrastuskerhossaan käyntiä, mutta olikin muita naisia ja piilojuopottelua. Minä vielä tuin ja kannustin. Töitäkin oli paljon vähemmän kun oli väittänyt. Kaikki ylevät harrastuksensa oli täysin keksittyjä, valehteli miellyttääkseen minua. Pikkuhiljaa alkoi paljastua myös naisia ja muitakin halveksuvia asenteita ja aggressiivisuutta. Yllättävän pitkään osasi vetää rooliaan, vaikka koko sen ajan jokin vaivasi minua. Luulin vain että olen edellisen suhteen takia vainoharhainen. Olikin lopulta täysin eri ihminen kuin mitä oli esittänyt. Itki vielä perään, että hän on vain niin kiltti, että esitti koska haluaa olla mieliksi. Outo käsitys kiltteydestä.
Elikä olet surkea valitsemaan miehiä ja olet selkeästi onnistunut oikein HAKEUTUMAAN narsu-miesten luokse. Eivät he kilttejä ole. Jos olisitkin oikeasti kiltin miehen onnistunut tapaamaan, niin olisit jo heti tutustumis-vaiheessa käskenyt häntä painumaan h...vettiin. Ihan oma syy!
No kerrotko sitten miten sellaisen oikeasti kiltin tunnistaa? Sehän on ketjun aiheenakin. Kumpikaan näitä ei näyttänyt alkuun mitään merkkejä narsismista (ei ollut rakkauspommitusta tai lahjontaa) tai muista ikävistä piirteistään. Molemmat vaikuttivat kilteiltä ja kunnollisilta. Eli minkälainen on oikeasti kiltti?
Ensin pitää hyväksyä se tosiasia, että itse tosiaan on se yhteinen nimittäjä.
Enkä siis tarkoita pahalla, samaistun sinuun niin täysin.
Kun kumppanista on alkanut tulla ikäviä piirteitä esiin, niin yleensä joku lähipiiristä on todennut, että tästä tuli outo vaikutelma. Eli jotain, mitä muut huomaavat mutta minä en.
Siksi en mene yhteenkään suhteeseen, ennenkuin olen käynyt terapiat läpi.
Itsellä on ollut päinvastoin, eli lähipiiri on ollut innoissaan näistä "hyvistä miehistä", ja ovat kehoittaneet unohtamaan epäilykseni, kun vaikuttaa niin kunnolliselta ja kivalta.
-sama
Eli sinulla on siis vaistot kertoneet, että jotain on oudosti.
Eli sitä kuuntelet jatkossa enemmän.
Itse olen ihmissuhteiden alussa niin sinisilmäinen, etten näe noita varoitusmerkkejä.
Saattaa olla. En vain silti tunnista vieläkään mitä ne varoitusmerkit olivat, oli vain epäilyttävä olo. Olisi mukava kuulla, jos joku tietäisi paremmin.
-sama
Juuri tuo epäilyttävä olo.
Vierailija kirjoitti:
Älä ota miestä, jolla on rikkinäinen lapsuus. Eivät pysty tasapainoiseen suhteeseen.
Tämähän taas riippuu siitä miten mies on käsitellyt tuota asiaa, onhan hän voinut vaikka käydä hakemassa terapiasta apua lapsuuden traumoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kenestäkään varmasti voi tietää etukäteen, onko hyvä vai huono. Jokaisessa ihmisryhmässä on molempia.
Mutta jos hakee kumppania ns. paremmista piireistä, niin ainakin todennäköisyys siihen kasvaa, että voi löytää paremman.
Jostain kulttuurista yms. kiinnostuneet eivät ole ihan samanlaisia kuin vaikkapa duunarit, joiden ainoat kiinnostuksen kohteet ovat usein jotkut baarit, autot ja kuntosali yms. keskiluokkaiset harrastukset ja ajanvietteet. Jos tyyppi taas on kiinnostunut vaikka ympäristöasioista, politiikasta, kirjallisuudesta, oopperasta tms., ajatus ei ehkä niin paljon seikkaile juomakokemusten ja naistenkaatamisten parissa.
Kyllä joistakin tietää jos ensimmäisen 5 minuutin aikana onko mies huono ihan vaikka siitä, että käytöstavat puuttuvat.
Ota akateemisesti kouluttaunut aspergermies. Tee selvä ja suora aloite ilman vihjailua. Näin tein itse ja on paras mies mitä voi olla. Älykäs, kunnollinen ja luotettava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joka vuosi tapahtuu 14000 eroa, eli 7000 miestä vapautuu markkinoille, niin eivät ne kaikki voi kaistapäisiä olla.
Missähän ikäluokissa nämä erot sattuu?
Rotkirchin mukaan harvempi kuin joka kymmenes 50 vuotta täyttänyt suomalainen on erittäin tyytymätön suhteeseensa ja on harkinnut eroa. Eroaikeiden taustalla korostuvat vahvasti rakkauden tunteen ja fyysisen läheisyyden puute. Läheisyys ja seksi koetaan todella tärkeiksi tekijöiksi suhteessa jopa 80 ikävuoteen asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitänee alkaa tutkimaan itseäni. Petänkö sitten jotenkin itse itseäni? Miten, miksi? Miten sen voisin selvittää? Miksi vedän puoleeni miehiä, jotka lankeavat samantien toisen naisen pauloihin eikä pysty hillitsemään itseään? Miksi ne miehet haluavat niin paljon huomioita muilta, etteivät tyydy vain omaan naiseen? Vaikka on seksiä, vaikka on läheisyyttä jne. Onko heillä niin huono itsetunto että sitä huomiota on haettava muualta kokoajan? Mistä tunnistan sen miehen, jolla on huono itsetunto? Aluksi nämä eivät ole tulleet ilmi minulle, tai läheisilleni jotka ovat mieheen tutustuneet.
Jotenkin puistattaa tuo ajatus, että riittäisi, kunhan mies "hillitsee itsensä". Että ei ihan täysillä olisi teidän jutussa mukana, aina toinen jalka ulkona, katselee muita ja valmiina "lankemaan". Millaisia nämä miehet ovat olleet sinua kohtaan? Vaikuttivatko edes rakastuneilta ja että olivat teidän jutussanne täysillä mukana missään vaiheessa? Oliko mitään puhetta, oliko heidän arvo oikeasti loppuelämän suhde yhden kanssa vai olivatko vain tavan takia suhteessa, kun joku on oltava?
Kaikki miehet ovat olleet omien sanojensa mukaan täysillä mukana. Haluavat elää parisuhteessa ja olen heille se "elämän nainen". Antoivat todellakin ymmärtää olevansa täysillä mukana, enhän minä muuten niissä suhteissa olisi ollutkaan. Silti kaikissa suhteissa on kuitenkin paljastunut paljon epärehellisyyttä, ihme säätöä, selittelyä ja pettämisestä kiinni jäämistä. Tiedostan olevani varmasti normaalia herkempi myös havaitsemaan tällaista toimintaa, minulla on todella hyvä ihmistuntemus ja olen tietyistä jutuista oppinut huomaamaan että nyt on selittelyn makua. Intuitio on ollut aina oikeassa ja sen perässä olen asioita alkanut tonkia. Olen huomannut monen ystävnkin miesten hämärähommat, vaikka ystävillä ei ole ollut harmainta hajua miehen puuhista. Moni nainen on sinisilmäinen, minä en ole. Valitettvasti, elämä voisi olla paljon helpompaa ja rennompaa jos olisin. -ap
Sanojensa mukaan, ja ilmeisesti myös tekojensa, koska kuten sanoit, muuten et olisi suhteessa ollut. Jos ei alussa intuitio varoita mistään, eihän sille sitten mitään voi, ilmeisesti nämä miehet muuttuivat suhteen aikana. Kai ihmissuhde on aina riski. Itse en sitä tuolla taustalla varmaan jaksaisi enää uudestaan ottaa. Tai en ainakaan pistäisi sen varaan, että olisi jokin taikatemppu, jolla voisit tietää alusta saakka, keneen luottaa ja keneen ei. Ei kai meistä kukaan voi sitä tietää. Pitää vain valita, haluaako/uskaltaako/viitsiikö taas ottaa riskin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikös tarvittaisi rakastuminen.
Se tapahtuu 1-3 kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Näin eronneena miehenä, joka kai suunnilleen vastaa kriteereihisikin: Miksi minä alkaisin parisuhteeseen?
Erosin vuosi sitten ja olen nauttinut ihan pirusti kaikesta omasta ajasta ja vapaasta päätösvallasta.
Kaveri- ja laajemmassa tuttavaporukassa muutamia on samassa tilanteessa. Meno on hauskaa kuin joskus nuorena miehenä: käymme muutamia harrastereissuja (laskettelu, golf, pyöräily, metsästysreissu) vuoteen vaihtelevilla porukoilla, ilman tarvetta sovitella ja keskustella näistä kenenkään kanssa.
En kaipaa minkäänlaisia parisuhdeiltoja sohvalla. Nyt saan katsoa vapaasti urheilua, kun huvittaa. Ottaa muutaman oluen rauhassa ja katsao vaikka yömatsit MM-kisoissa, nukkua aamulla puolillepäivin, ja lähteä touhuamaan omia juttuja.
Mitä lisäarvoa parisuhde, vs. ne "pari suhdetta", toisi tähän kuvioon Minulle? Ei yhtään mitään.
Ne "jännäukot", jotka kaipaavat sitä äitihahmoa elämästä selviytyäkseen, on sitten ne, jotka samantien yrittävät löytää seuraavan naisen, jonka kyljessä loisia. Sen takia ne korostuvat naisten kokemuksissakin.
Omalla ex-miehellä tuntuu olevan sama tilanne. Suoraan sanottuna ärsyttää, kun hän tuntuu saaneen erosta irti eniten, vaikka minä sen eron halusin. Juuri sen takia, että miestä tuntui kiinnostavan aina enemmän omat menot kavereidensa kanssa kuin meidän yhteiset. Perhereissut lapsien kanssa kyllä "suoritti" myös suhdeaikoina kuin nykyäänkin, jopa omasta aloitteestaan. Minun kanssani tekemiset ei sitten niin tuntunutkaan kiinnostavan.
Tuntui, että vuosia kaipasin jotain enemmän ja elin vajaalla. Kypsyttelin eropäätöstä pitkään, eikä ollut helppo. Miehelle sekin oli lopulta vähän sellainen "aha, no jos näin tahdot". Osti itselleen uuden kämpän tuosta vain ja jäin vähän ihmettelemään, että mitäs tälle yhteiselle talolle... "no, laitetaan tietysti myyntiin, mutta se aina ottaa aikansa. Heippa!".
Olen suoraan sanottua sekä hieman kateellinen, että kiukkuinen tästä tilanteesta. Oma fiilis on, ettei pitäisi! Minähän sen pirun eron halusin, ja laitoin alulle, alunperin. En kyllä yhteenpaluusta todellakaan haaveile kyllä myöskään.
Tästä on nyt pari vuotta ja itsellä tunnelmat, että minä haluan löytää uuden elämänkumppanin, mutta vaikeaa on. Asiaa ei helpota, että olisin halunnut pitää sen talon, mutta ei yhden hengen taloudellinen tilanne moista sallinut sitten millään. Lapsetkin täysikäistyneet, tai siinä kintaalle, joten tilantarvekin laskee piakkoin roimasti.
Samaan aikaan, kun näitä pähkäilee, ukot just on kuin parikymppisenä, että "eihän tässä mitään, naatitaan elämästä!". Ehkä parempi itsekin alkaa asennoitumaan samalla tavalla ja tyytyä satunnaisiin viikonloppukohtamisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun kilttis ei kelpaa!
Joopajoo. Itse luulin löytäneeni sen kiltin miehen, jo toistamiseen. Ensimmäisen kohdalla jaksoin uskoa siihen mielikuvaan mitä hän itsestään tarjosi, ja suljin vuosiksi silmät kaikelta haukkumiselta, loukkaamiselta ja katoamistempuilta, koska hänhän oli kiltti. Toinen oli entistä pahempi vedättäjä, tiesi tästä taustastani ja kovaan ääneen julisti kuinka hän on sitä ja tätä, rehellinen, tunnollinen, luotettava, kunnollinen, naisia arvostava... uskoin kyllä, koska hän oli ujo ja rauhallinen, hyvin erilainen kuin edellinen. Mutta mitä vielä, hän paljastui lopulta kaiken sanomansa vastakohdaksi. Siis kaiken. Hän valehteli menoistaan, oli muka stressaavia ylitöitä, harrastuskerhossaan käyntiä, mutta olikin muita naisia ja piilojuopottelua. Minä vielä tuin ja kannustin. Töitäkin oli paljon vähemmän kun oli väittänyt. Kaikki ylevät harrastuksensa oli täysin keksittyjä, valehteli miellyttääkseen minua. Pikkuhiljaa alkoi paljastua myös naisia ja muitakin halveksuvia asenteita ja aggressiivisuutta. Yllättävän pitkään osasi vetää rooliaan, vaikka koko sen ajan jokin vaivasi minua. Luulin vain että olen edellisen suhteen takia vainoharhainen. Olikin lopulta täysin eri ihminen kuin mitä oli esittänyt. Itki vielä perään, että hän on vain niin kiltti, että esitti koska haluaa olla mieliksi. Outo käsitys kiltteydestä.
Elikä olet surkea valitsemaan miehiä ja olet selkeästi onnistunut oikein HAKEUTUMAAN narsu-miesten luokse. Eivät he kilttejä ole. Jos olisitkin oikeasti kiltin miehen onnistunut tapaamaan, niin olisit jo heti tutustumis-vaiheessa käskenyt häntä painumaan h...vettiin. Ihan oma syy!
No kerrotko sitten miten sellaisen oikeasti kiltin tunnistaa? Sehän on ketjun aiheenakin. Kumpikaan näitä ei näyttänyt alkuun mitään merkkejä narsismista (ei ollut rakkauspommitusta tai lahjontaa) tai muista ikävistä piirteistään. Molemmat vaikuttivat kilteiltä ja kunnollisilta. Eli minkälainen on oikeasti kiltti?
Ensin pitää hyväksyä se tosiasia, että itse tosiaan on se yhteinen nimittäjä.
Enkä siis tarkoita pahalla, samaistun sinuun niin täysin.
Kun kumppanista on alkanut tulla ikäviä piirteitä esiin, niin yleensä joku lähipiiristä on todennut, että tästä tuli outo vaikutelma. Eli jotain, mitä muut huomaavat mutta minä en.
Siksi en mene yhteenkään suhteeseen, ennenkuin olen käynyt terapiat läpi.
Itsellä on ollut päinvastoin, eli lähipiiri on ollut innoissaan näistä "hyvistä miehistä", ja ovat kehoittaneet unohtamaan epäilykseni, kun vaikuttaa niin kunnolliselta ja kivalta.
-sama
Eli sinulla on siis vaistot kertoneet, että jotain on oudosti.
Eli sitä kuuntelet jatkossa enemmän.
Itse olen ihmissuhteiden alussa niin sinisilmäinen, etten näe noita varoitusmerkkejä.
Mä olin myös nuorena aivan liian sinisilmäinen plus kelpuutin ihan kenet vaan joka osoitti kiinnostusta jopa silloinkin kun joku sisäinen ääni ymmärsi varoittaa että tästä se ei hyvä taatusti seuraa. Eikä seurannut. (lisään vielä, ettei noita kiinnostuneita miehiä siis koskaan ole jonoksi asti ollut)
Nykyisin olen sitten ilmeisesti jo liiankin kyyninen, koska nyt niitä varoitusmerkkejä tuntuu löytyvän kaikista enkä osaa erottaa mikä on oikeasti varoitusmerkki ja mikä vain väärää tulkintaani jolle ei pidä antaa mitään painoarvoa.
Ei olisi osannut arvatakaan nuorempana kuinka hirveän hankalaksi kaikki voikaan mennä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun kilttis ei kelpaa!
Joopajoo. Itse luulin löytäneeni sen kiltin miehen, jo toistamiseen. Ensimmäisen kohdalla jaksoin uskoa siihen mielikuvaan mitä hän itsestään tarjosi, ja suljin vuosiksi silmät kaikelta haukkumiselta, loukkaamiselta ja katoamistempuilta, koska hänhän oli kiltti. Toinen oli entistä pahempi vedättäjä, tiesi tästä taustastani ja kovaan ääneen julisti kuinka hän on sitä ja tätä, rehellinen, tunnollinen, luotettava, kunnollinen, naisia arvostava... uskoin kyllä, koska hän oli ujo ja rauhallinen, hyvin erilainen kuin edellinen. Mutta mitä vielä, hän paljastui lopulta kaiken sanomansa vastakohdaksi. Siis kaiken. Hän valehteli menoistaan, oli muka stressaavia ylitöitä, harrastuskerhossaan käyntiä, mutta olikin muita naisia ja piilojuopottelua. Minä vielä tuin ja kannustin. Töitäkin oli paljon vähemmän kun oli väittänyt. Kaikki ylevät harrastuksensa oli täysin keksittyjä, valehteli miellyttääkseen minua. Pikkuhiljaa alkoi paljastua myös naisia ja muitakin halveksuvia asenteita ja aggressiivisuutta. Yllättävän pitkään osasi vetää rooliaan, vaikka koko sen ajan jokin vaivasi minua. Luulin vain että olen edellisen suhteen takia vainoharhainen. Olikin lopulta täysin eri ihminen kuin mitä oli esittänyt. Itki vielä perään, että hän on vain niin kiltti, että esitti koska haluaa olla mieliksi. Outo käsitys kiltteydestä.
Elikä olet surkea valitsemaan miehiä ja olet selkeästi onnistunut oikein HAKEUTUMAAN narsu-miesten luokse. Eivät he kilttejä ole. Jos olisitkin oikeasti kiltin miehen onnistunut tapaamaan, niin olisit jo heti tutustumis-vaiheessa käskenyt häntä painumaan h...vettiin. Ihan oma syy!
No kerrotko sitten miten sellaisen oikeasti kiltin tunnistaa? Sehän on ketjun aiheenakin. Kumpikaan näitä ei näyttänyt alkuun mitään merkkejä narsismista (ei ollut rakkauspommitusta tai lahjontaa) tai muista ikävistä piirteistään. Molemmat vaikuttivat kilteiltä ja kunnollisilta. Eli minkälainen on oikeasti kiltti?
Ensin pitää hyväksyä se tosiasia, että itse tosiaan on se yhteinen nimittäjä.
Enkä siis tarkoita pahalla, samaistun sinuun niin täysin.
Kun kumppanista on alkanut tulla ikäviä piirteitä esiin, niin yleensä joku lähipiiristä on todennut, että tästä tuli outo vaikutelma. Eli jotain, mitä muut huomaavat mutta minä en.
Siksi en mene yhteenkään suhteeseen, ennenkuin olen käynyt terapiat läpi.
Itsellä on ollut päinvastoin, eli lähipiiri on ollut innoissaan näistä "hyvistä miehistä", ja ovat kehoittaneet unohtamaan epäilykseni, kun vaikuttaa niin kunnolliselta ja kivalta.
-sama
Eli sinulla on siis vaistot kertoneet, että jotain on oudosti.
Eli sitä kuuntelet jatkossa enemmän.
Itse olen ihmissuhteiden alussa niin sinisilmäinen, etten näe noita varoitusmerkkejä.
Saattaa olla. En vain silti tunnista vieläkään mitä ne varoitusmerkit olivat, oli vain epäilyttävä olo. Olisi mukava kuulla, jos joku tietäisi paremmin.
-sama
Se varmaan on just toi epäilyttävä olo ja sellainen kumma tunne toisen seurassa ja kun alkaa ajatella jotain vakavampaa / enempää kyseisen ihmisen kanssa. En kyllä tiedä varmaksi sanoa minäkään.
Sitten vielä ihmettelette, että näine kaikkine keittiöpsykologisine pohdintoinenne ja etiäistenne johdattamina, ette löydä sitä Suurta Rakkautta ja unelmien (DI) prinssiänne.
Go figure...
Huutista. Vietä loppuelämäsi yksin kun olet siinä noin hyvin onnistunut.