Lue keskustelun säännöt.
'Nuorisovalmentaja meni harjoitteluun yläkouluun ja järkyttyi: kilpailu liikuntatunneilla oli kielletty'
27.06.2026 |
"Hänen mielestään kilpaileminen on juuri se, mikä innostaa ja kasvattaa lapsia ja nuoria liikuntaan. Lopulta kielto jäi toteutumatta ja Aarnikko järjesti oppilaille kilpailuja.
– Eikö liikuntatunnin tehtävä ole liikuttaa lasta ja opettaa, mitä liikunta on, Aarnikko kysyy"
Voi voi.
Nyt katsotaan asiaa kyllä niin subjektiivisesti ja ammattitaidottomasti.
Tottakai kilpailu on liikunta-alan ihmiselle mielekästä.
Tottakai kilpailu on niille luokan liikunnallisille lapsille mielekästä.
Mutta liikuntatunti koulussa ei ole harrastustoimintaa, ei seuratoimintaa, ei vapaaehtoistoimintaa.
Vaan pakollinen, opetussuunnitelmaan kuuluva aine, johon joutuvat osallistumaan kaikki oppilaat. Myös ne joita liikunta ei kiinnosta. Myös ne, jotka eivät ole siinä hyviä. Myös ne, joita se ei kiinnosta.
Kilpailulla tapetaan se hentoinenkin into, mikä saattaa liikuntaa harrastamattomalla lapsella olla. Kilpailulla nöyryytetään sitä luokan aina viimeiseksi jäävää pullukkaa. Kilpailulla lisätään kiusatun lapsen kiusaamista. Kilpailulla nostatetaan "suosittujen" lasten sädekehää.
Kilpailu ei välttämättä kuulu mitenkään liikuntaan.
Koululiikunnalla pyritään antamaan eväät liikunnalliseen elämään. Opettamaan liikunnan terveyshyödyt.
Jos joku saa kimmokkeen kilpailuun, se on sitten yksilön asia. Ei koululiikunnan tarkoitus.
Kommentit (137)
Kyky kilpailla resursseista nyt vain niin yksilön kuin yhteiskunnankin elinehto. Siksi siihen tulisi kasvattaa, ettei sitten mene nuoli lyttyyn niin helposti todellisessa maailmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole ihme koulut sylkee nynnyjä ulos. Ei saa kilpailla kun joillekin saattaa tulla paha mieli. Voi voi ja nyyh sille. Sitten koulun jälkeen kova, kilpailuun perustuva maailma iskee täysillä päin näköä. Lähes kaikesta pitää kilpailla, opiskelupaikasta, työpaikasta ja myöhemmin työpaikalla ym ym.
Samaa sanoi mun muinainen liikunnanopettaja, että odotas vaan, aikuisena sitä pitää vasta tehdäkin kaikkea mitä ei halua. Mun täytyy sanoa, että missään ei ole nöyryytetty samalla tavalla kuin koulussa.
Joku on lahjakas matikassa joku jossakin muussa aineessa. Miksi näissä ei noudateta samaa kaavaa? Jos oppilas x ei osaa tai halua oppia esim kertotaulua koska kokee sen vaikeaksi oppia niin miksi ei mennä sielläkin x mukaan ja unohdetaan koko hoito ja lasketellaan plus laskuja tms että kaikilla on kivaa ja ketään ei nöyryytetä osaamattomuudella? Jotkut on lahjakkaita liikunnassa ja se ei saisi näkyä mitenkään kun jotkut loukkaantuu kun eivät itse ole. Kylläpä on tasapuolista.
Vierailija kirjoitti:
Mutta samaan aikaan on ok laittaa lapset kilpailemaan kuka saa parhaan arvosansn äidinkielestä, tai vaikka historiasta.
Jollain laosella/nuorella ne ei-akateemiset aineet voi olla ainoat missä pörjää, mutta siitä ei saa kilpailua tehdä.
Äidinkielen arvosanaa ei muut näe.
Kun koetta tehdään, ei muut näe miten sinulla sujuu.
Kun opettaja palauttaa kokeen, ei muut nöe arvosanaa.
Etkä tiedä muiden arvosanoja.
Kun juostaan kilpaa, kaikki näkee, kuka voittaa ja kuka häviää.
Miten voittaja juoksee kevyesti maaliin muiden hurratessa, miten viimeinen äheltää hikisenä maaliin, muiden jo odottaessa että saako lähteä...
Nyt en enää ihmettele niitä ongelmia, joita tulee, kun nämä lumihiutaleet pääsevät työelämään. Siellä ei varsinaisesti ole kilpailua, jos nyt myyntiedustajan töitä ei sellaiseksi katso, mutta samaa kuuluisaa resilienssia tarvitaan, mitä esim. minä olen koulu- ja harrastusmaailman kilpailuista saanut.
Pitää oppia kaiken mukavan keskellä myös sietämään turhautumista, pettymyksiä ja kateutta, kun toiset pärjääkin jossain paremmin.
Ymmärrän äitinä hyvin, että lapsia haluaisi suojella pettymyksistä, mutta ei tuo vasemmistolainen homma vaan toimi.
Jääkiekkoa voi oppitunneilla harjoitella ilman joukkueitakin. Jokainen vaan lämii vuorollaan kiekkoa maaliin. Vuoroaan odotellessa harjoittelee luistelua. Sama pätee palloilulajeihin, niissä voi harjoitella tekniikoita ilman varsinaista joukkuepelaamista..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koululiikunta oli kyllä sitten hirveää vaikka muuten liikunnasta pidänkin. Voisi lakkauttaa, ei palvele tarkoitustaan millään tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole ihme koulut sylkee nynnyjä ulos. Ei saa kilpailla kun joillekin saattaa tulla paha mieli. Voi voi ja nyyh sille. Sitten koulun jälkeen kova, kilpailuun perustuva maailma iskee täysillä päin näköä. Lähes kaikesta pitää kilpailla, opiskelupaikasta, työpaikasta ja myöhemmin työpaikalla ym ym.
Samaa sanoi mun muinainen liikunnanopettaja, että odotas vaan, aikuisena sitä pitää vasta tehdäkin kaikkea mitä ei halua. Mun täytyy sanoa, että missään ei ole nöyryytetty samalla tavalla kuin koulussa.
Joku on lahjakas matikassa joku jossakin muussa aineessa. Miksi näissä ei noudateta samaa kaavaa? Jos oppilas x ei osaa tai halua oppia esim kertotaulua koska kokee sen vaikeaksi oppia niin miksi ei mennä sielläkin x mukaan ja unohdetaan koko hoito ja lasketellaan plus laskuja tms että kaikilla on kivaa ja ketään ei nöyryytetä osaamattomuudella? Jotkut on lahjakkaita liikunnassa ja se ei saisi näkyä mitenkään kun jotkut loukkaantuu kun eivät itse ole. Kylläpä on tasapuolista.
Muissa aineissa ei samalla tavalla kilpailla joka tunnilla yleensä. Joku on parempi joo, mutta ei siitä järjestetä kilpailuja koko ajan.
Itse tykkäsin kilpailuista, mutta nyt vanhempana näen kuinka ne voivat ainakin pienempiä lapsia masentaa ja viedä liikkumisen ilon. Tämä on tietenkin osittain itsetuntokysymyskin, mutta ei kai tervein aikuinenkaan niin paljon nauti, jos on pelin huonoin kuin tähtihyökkääjä?
Todennäköisesti liikunta-alalle päätyneet ovat melkein kaikki niitä liikunnallisesti lahjakkaita, eivätkä siten oikein ymmärrä koko ongelmaa. Myös lehtien urheilutoimitukset vääristävät jatkuvasti kuvaa ikään kuin liikunnan tärkein tehtävä olisi kasvattaa uusia NHL-pelaajia ja olympiamitalisteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yläkoulussani opettaja järjesti, että tytöt suunnittelevat itse jumppaohjelman. Sitten musiikin soidessa kaikki suorittivat omansa ja muut katsoivat ja antoivat pisteet.
Lihava tyttö sai vähiten pisteitä. Lähti itkien pukuhuoneeseen.
Minä en onneksi ollut tämä lihava tyttö, mutta muistan miettineeni jo silloin ettei tämä ole oikein.
Samoin muistan, kuinka opettaja koitti kaikilla voimillaan saada tätä tyttöä tekemään kieppiä, muttei jaksanut nostaa häntä tangon yli.
Ja muut katsoi vieressä
Aina kun hiihdettiin, hiihdettiin myös kilpaa.
"Kuka on ensimmäisenä koululla"
ja sitten viimeisiä odotettiin rivissä. Ja kiroiltiin kun hitaimman takia seistessä alkoi tulla jo kylmä.
Ap
Ihan oikein porsaalle. 🐷🐷🐷
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta samaan aikaan on ok laittaa lapset kilpailemaan kuka saa parhaan arvosansn äidinkielestä, tai vaikka historiasta.
Jollain laosella/nuorella ne ei-akateemiset aineet voi olla ainoat missä pörjää, mutta siitä ei saa kilpailua tehdä.
Äidinkielen arvosanaa ei muut näe.
Kun koetta tehdään, ei muut näe miten sinulla sujuu.
Kun opettaja palauttaa kokeen, ei muut nöe arvosanaa.
Etkä tiedä muiden arvosanoja.
Kun juostaan kilpaa, kaikki näkee, kuka voittaa ja kuka häviää.
Miten voittaja juoksee kevyesti maaliin muiden hurratessa, miten viimeinen äheltää hikisenä maaliin, muiden jo odottaessa että saako lähteä...
Ihan kuin lapset eivät itse jakaisi niitä numeroitaan muille. Kyllä meillä tiedettiin kuka oli haka missäkin ja mitä numeroita muut sai, vaikka opettaja ei niitä kertonut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni meistä muistaa, että liikuntatunnilla olisi oikeasti opetettu jotain? Aivan päteviä opettajia minulla kouluaikana oli, mutta eipä monta juttua muistu mieleen. Ei opetettu juoksemista eikä hiihtämistä. Sen muistan, että korkeushypyssä opeteltiin oikea tyyli ja lentopallossa kosketukset. Noin kymmenen vuotta sitten joku liikunnanohjaajaharjoittelija kävi pitämässä alakoululaisille hiihtotuntia luisteluhiihdosta. Siinäpä ne kaikki liikunnan opetukset niin omalta kouluajalta kuin luokanopettajan sijaisena ovat.
Koulujen välisissä kisoissa huomasi erot. Jonkun koulun oppilaat heittivät keihästä monta metriä pitemmälle kuin muut. Se on paljon silloin, kun heitot ovat noin kymmenen metriä. Eräät heittivät kuulaa, eivät työntäneet. Oikealla tyylillä työntäneet olivat käärmeissään siitä, että kukaan ei puuttunut asiaan.
Ala-asteella luokanopettaja piti kunnon kalvosulkeiset pesäpallosta. Yläasteella harjoiteltiin tuntikausia kopittelemista mutta ei koskaan pelattu. Tanssit opetettiin kunnolla sekä yläasteella että lukiossa.
Mutta pääasiassa luotettiin siihen, että kyllä jokainen osaa juosta, hiihtää jne.
Mikä uutinen tuo voi olla missä on pelkästään vaaleita lapsia ja opettajia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun itse olin aikoinaan peruskoulussa kävimme usein tunnin uimahallissa ja kilpailtiin jatkuvasti missä lajissa milloinkin. Eräällä uimahalli tunnilla opettaja heitti kolme kiveä 4m syvän hyppyaltaan eri puolille ja sanoi että kuka pystyy sukeltamaan kaikki 3 kiveä yhdellä sukelluksella saa 10 liikunnasta todistukseen. Yksi sai 2 kiveä ja 9 todistukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt en enää ihmettele niitä ongelmia, joita tulee, kun nämä lumihiutaleet pääsevät työelämään. Siellä ei varsinaisesti ole kilpailua, jos nyt myyntiedustajan töitä ei sellaiseksi katso, mutta samaa kuuluisaa resilienssia tarvitaan, mitä esim. minä olen koulu- ja harrastusmaailman kilpailuista saanut.
Pitää oppia kaiken mukavan keskellä myös sietämään turhautumista, pettymyksiä ja kateutta, kun toiset pärjääkin jossain paremmin.
Ymmärrän äitinä hyvin, että lapsia haluaisi suojella pettymyksistä, mutta ei tuo vasemmistolainen homma vaan toimi.
Lapsille pitäisi olla ikätasoinen tie pumpulista realismiin. En osaa maallikkona sen enempää ottaa kantaa, että missä iässä niitä pettymyksiä pitäisi oppia sietämään? Yksi ongelma esimerkiksi jalkapallossa on siinä, että huonoimmat ja motivaatiottomat eivät käytännössä sitten edes pelaa. Seisovat vain kentällä ikään kuin yleisönä kun huiput pyörittävät peliä keskenään. Näin heikoimmat eivät saa edes harjoitusta. Eivät edes hengästy.
tottakai kilpailu on hyvä että ymmärtää ja tietää oman asemansa sosiaalisessa hierarkiassa
Sairasta. Ennen oli vain helikopterivanhempia, nyt myös kouluja. Kilpailu on olennainen osa yhteiskuntaa, se selviää näille kullannupuille aika nopeasti koulujen jälkeen
paljonkohan S2-oppilaat lintsaa liikuntatunneilta? onko aihetta tutkittu? vaikea uida burkha päällä
Vierailija kirjoitti:
Kyky kilpailla resursseista nyt vain niin yksilön kuin yhteiskunnankin elinehto. Siksi siihen tulisi kasvattaa, ettei sitten mene nuoli lyttyyn niin helposti todellisessa maailmassa.
Just näin. Ja sillä miten vanhempi suhtautuu tällaiseen, voi olla lapsen koko tulevaisuutta määrittävä tekijä. Jos ensimmäisenä lähdetään liikaa ymmärtäen paapomaan ja syyttelemään opettajaa tai yhteiskuntaa, kasvatetaan ikuisesti autettava ja muita ongelmistaan syyttelevä rassukka. Oikea tapa olisi kohdata omat heikkoudet ja laatia suunnitelma niissä kehittymiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Nyt en enää ihmettele niitä ongelmia, joita tulee, kun nämä lumihiutaleet pääsevät työelämään. Siellä ei varsinaisesti ole kilpailua, jos nyt myyntiedustajan töitä ei sellaiseksi katso, mutta samaa kuuluisaa resilienssia tarvitaan, mitä esim. minä olen koulu- ja harrastusmaailman kilpailuista saanut.
Pitää oppia kaiken mukavan keskellä myös sietämään turhautumista, pettymyksiä ja kateutta, kun toiset pärjääkin jossain paremmin.
Ymmärrän äitinä hyvin, että lapsia haluaisi suojella pettymyksistä, mutta ei tuo vasemmistolainen homma vaan toimi.
Nyt uohdat koulun perusasian eli tasapäistämisen. Ei ole oikein kilpailla näkyvästi vain urheilutunnilla, samat kisailut pitää ulottaa kaikille tunneille. Selkeä jako osaajiin ja oppimattomiin, lahjakkuuden ylistystä ja laiskojen kauhistelua. Miksi vain liikunnassa pitää sietää pettymystä, kyllä se pärjäämisen ja hyvä suorituksen huomiointi tulee ulottaa kaikkeen koulussa.
Yhteiskunnassa ei loppupelissä pääse pitkälle, jos on hyvä korkeushypyssä, mutta jos on matemaattisesti lahjakas ja hallitsee kieliä, tulee todennäköisesti pärjäämään. Tämä tulisi nostaa enemmän esille koulussa eli ei mitään integroituja luokkia ja tukiopetusta tyhmille, vaan selkeät sävelet eli nämä ovat hyviä, sinä et. Ja tämä käyttöön ihan jokaisella tunnilla, ei enää mitään hymistelyä siitä, että vaikka et opi lukemaan, niin tykkäät kivoista väreistä ja se on mukava juttu.
Mutta jos katsot numeroarvioinnin perusteita, niin siellä ei Cooperin testillä ole mitään merkitystä.