Pienten lasten äidit uupuvat nyt entistä enemmän. Syynä muuttunut isovanhemmuus.

Vierailija kirjoitti:

Heh heh, meidän mummi laittoi ruokaa lapsenlapsilleen kesälomilla, kun menimme porukalla maalle talkoisiin. Pöytään saattoi pelmahtaa  kahdeksan lapsukaista ja hienosti meni. Nyt mummilla pitäisi olla jokaisen lapsen allergialista ja kahdeksan erilaista ruokalajia, etteivät piltit tukehdu kalanruotoon ja sairastu👱🏻🤨

Kyllä sinulla hymy hyytyy, jos tahallasi syötät allergiselle lapselle tai aikuiselle hänen henkeään uhkaavaa ruokaa. Jos ikinä olet tilanteessa, jossa allerginen laittaa suuhunsa jotain valmistamaasi, etkä ole kysyttäessä kertonut, että siinä kyllä on sitä, mutta  sinun mielestäsi piltit eivät siihen tukehdu, niin syyllistyt hirveään tekoon. Etkä varmasti ruoki kenenkään pilttejä sen jälkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen ei tarvinnut sanoittaa tunteita, olla läsnä koko ajan, tuntee syyllisyyttä päivähoidosta tai olla koko perheen ohjelmatoimisto. Lapset olivat, missä olivat vapaa-ajalla, harrastuksia oli vähän ja niihin mentiin itse, lapsenvahdiksi pystyi kutsumaan kenet tahansa tai viemään yökylään, lomalla oli vähän ohjelmaa. Vanhemmuutta ei suoritettu ja lapset hoidettiin muun sivussa pakollisena pahana.

Ja lapsista kasvoi toimeliaita ja itsenäisiä, eikä 18v vauvoja kuten nyt, jotka juoksee 10 vuotta terapiassa ja oppivat siellä syyttämään vanhempia kaikista ongelmistaan

Minkälainen ihminen arvostelee terapiassa käyneitä? Ja uskoisin että asetelma ei koskaan muutu silti vaikka terapiassa kävisi vuoden tai kaksikymmentä vuotta jos ainut ongelma on se henkilö joka ei suostu muuttumaan piiruakaan ja jonka kanssa tulee edelleen paha mieli. 

 

Juuri katsoin jostain bacheror-  ohjelmasta miten mies ja nainen pukivat sanoiksi terapiassa käymään asioita. Toinen kertoi että ei päässyt koskaan kavereiden kanssa tasa- arvoiseen asemaan ja tunsi olonsa aina huonommaksi. Ja toinen sanoi, että vanhempi usein veti rakkautensa pois, ei osannut rakastaa. 

Monella voi olla kuvattuja traumoja, vaikka ei myönnä. 

Eikö se terapia autakaan, kun siellä pitää käydä vuosia? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti 1903 syntynyt.  Karjakko ammatiltaan ennen avioitumista. Hoiti karjan , lapset, laittoi hyvää ruokaa, kasvatti salaatit, tomaatit, juurekset. Keritsi lampaat ja niistä lankaa ja neuleita. Kasvatti pellavaa ja niistä lankaa. Osasi luoda loimet kangaspuuhun ja kutoa kankaita ja mattoja. Syksyt juoksi marjassa ha säilöi. Kesät heinäpellolla ja viljapelloilla mukana. 10 lasta. Kuoli 86-vuotiaana, itse soitti taksin ja meni päivystykseen ja aamuyöstä kuoli.

Osaan minäkin kutoa mattoja, ommella ja neuloa vaatteita. Tänään viimeksi olen tehnyt lapsille vaatetta. Joka kesä ja syksy käymme koko perhe marjassa. Lisäksi käyn kokopäivätöissä, kuten miehenikin, joka tekee ihan tavallisesti 12 tunnin työpäiviä. Elämä on varmasti helpompaa ja kevyempää kuin 100 vuotta sitten, mutta kyllä nykynaisetkin osaavat ja ovat ahkeria.

Niin meilläkin jo kolmannen polven naisetkin hyvin näppäriä.  Pojantytär tehnyt itse vanhojen tanssiasit ja yo-juhlapuvun ,  taidokkaat täytekakut juhliinsa, ei isoäitiä siihen tarvitse. 

Mutta kuten luettu, joillekin jo lasten olemassaolo on rasitus ja nykyaikaisen kodin kotityöt.

Mutta eihän ennen ne vaatimuksetkaan olleet samanlaiset. Ennen jos lapsi pissasi housuunsa, niin ne vain kuivatettiin. Ei tarvinnut pestä vaatteita joka päivä. Nykyään olisi lastensuojelu kimpussa hyvin nopeasti, jos lapset kulkisivat kuselle haisevissa vaatteissa.

Mitä sä selität? Nykyään ne kyseiset housut voi nakata koneeseen, tai ainakin ottaa kaapista puhtaat tilalle. Vai onko sun lapsella vain yhdet housut? 

Ei se pyykin pesu nyt niin raskasta ole, lautat pyykit koneeseen ja koneen päälle. Parin tunnin päästä nostat pyykit pois, minä laitan ne kuivuriin, mutta narulle laittokaan ei kauaa vie aikaa. 

 

Ei PITÄISI olla sen vaikeampaa kuin se housujen kuivatus aikanaan.  

Joo mutta älytömimmillään se joillakin menee siihen että kun paidassa on vähän pskaa heti vaihdetaan se kuin psykopaatti kytäten onko kaikki täydellistä tai keittiön tasot siistit ja tätä tasoa sitten oletetaan muiltakin. Lapset ei saa olla lapsia vaan tahdottomia neuroottista siivousuhullun äidin taidonnäytteitä ja mannekiineja. Ja sitten se ukkokin on joku psyko joka ei kestä lapsiaan ja hullu asetelma on valmis. Sekö on täydellinen perhe

- Sivusta 

Meillä pestään pyykit, pidetään koti siistinä, siivoushullu ei tarvitse olla. Riittää kun on järki-ihminen, joka osaa pitää oman pesän puhtaana. En usko, että siitä kukaan kärsii. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen oli helpompaa. Vain isien tarvitsi käydä töissä. Äidit oli kotiäiteinä ja siltikin oli isovanhemmat auttamassa lasten kaitsemisessa.

 

Nykyään molempien vanhempien täytyy käydä töissä selvitäkseen, sen jälkeen kotityöt ja lasten kaitseminen jää äidin vastuulle. Ilman isovanhempien apua. 

Nyt poltetaan molemmat vanhemmat loppuun. Siunaus perheestä on muuttunut pikahuoltamiseksi jaksamisen äärirajoilla. Suomessa pyritään vahvasti samalle viivalle, mutta sekin johtaa epätasa-arvoon, kaikki eivät halua juuri sille määritellylle viivalle. On paljon naisia (ja miehiä), joita ei kiinnosta johtotehtävät, koska se ei sovi luonteelle. Kuin myös heitä, joita ei kiinnosta uralla eteneminen ykkösprioriteettina tai lainkaan, vaan perhearvoihin tai muuhun perustuva elämä. Silti monet naiset pitävät tasa-arvon mittarina sitä, kuinka monta naista on johtotehtävissä, armeijassa, tohtorina, eduskunnassa, kuinka monta äitiä töissä ja kuinka monta isää kotona, Se voi olla naisen oma valinta, että haluaa hoitaa lapset kotona, olla kotiäiti. Onko sekään tasa-arvoa, jos on paine olla tekemättä niin, ettei joudu muiden naisten ja yhteiskunnan sylkykupiksi? Niinpä lapsi joutuu sosiaalisen rankan paineen vuoksi päiväkotiin, joka ei ole lapselle yhtä hyvä valinta kuin koti.

Joskus toisinaan  sellaisilla naisilla on valjastettukin kotiorjan rooliin sellainen tyyppi miehenä joka sopii paremmin lasten kaitsemiseen kuin rankkaan työelämään, tai jokatapauksessa miehisistä tyypeistä se lepsuin tyyppi. Johon voi luottaa sen asian. 

Aika usein menestyneen perheellisen takana on se toinen vanhempi tai isovanhempi joka pakostakin hoitaa isoa osaa arjesta. Voi olla myös taloudellisesti järkevää antaa toisen menestyä kuin että molemmat jää pienempituloisiksi, kuin että toinen menestyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei voi rakastaa normaalisti vaan aina ruokaövereillä? Ja miksi pitää tuijottaa telkkaria? Miksi ei voi olla sen lapsen kanssa? Vaan kokata ja tuputtaa ja ruoka ruoka ruoka?

Onhan se hirveän noloa, jos lapsenlapset perheineen tulee kylään, eikä mitään ruokaa ole tarjolla. Ruokaa voi valmistella hyvissä ajoin etukäteen, niin ei sitten tarvitse "hiki hatussa ruoalla rakastaa". Muualla maailmassa yhdessä ruokailu on yksi tärkeimmistä yhdessäolon muodoista, kaikki yhdessä vauvasta vaariin. Meillä lapsenlapset ovat jo nuoria aikuisia, ja yhä yhteiset ruokahetket ovat tärkeitä, ja aina mukava kuulla mitä ruokaan liittyviä asioita he ovat meiltä perineet. 

Kaikille ei kelpaa kotiruoka, edes juhlasellainen. Perinteinen jouluruoka esimerkiksi. Pitäisi olla joku teema, jotain erilaista, eksoottista. Iänkaikkiset laatikot ja rosollit on niin tylsää.  Onneksi siihen on hyvä ratkaisu: Selvä! Tehkääpä sellainen joulu, mihin aikaan tulemme syömään? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei voi rakastaa normaalisti vaan aina ruokaövereillä? Ja miksi pitää tuijottaa telkkaria? Miksi ei voi olla sen lapsen kanssa? Vaan kokata ja tuputtaa ja ruoka ruoka ruoka?

Onhan se hirveän noloa, jos lapsenlapset perheineen tulee kylään, eikä mitään ruokaa ole tarjolla. Ruokaa voi valmistella hyvissä ajoin etukäteen, niin ei sitten tarvitse "hiki hatussa ruoalla rakastaa". Muualla maailmassa yhdessä ruokailu on yksi tärkeimmistä yhdessäolon muodoista, kaikki yhdessä vauvasta vaariin. Meillä lapsenlapset ovat jo nuoria aikuisia, ja yhä yhteiset ruokahetket ovat tärkeitä, ja aina mukava kuulla mitä ruokaan liittyviä asioita he ovat meiltä perineet. 

Kaikille ei kelpaa kotiruoka, edes juhlasellainen. Perinteinen jouluruoka esimerkiksi. Pitäisi olla joku teema, jotain erilaista, eksoottista. Iänkaikkiset laatikot ja rosollit on niin tylsää.  Onneksi siihen on hyvä ratkaisu: Selvä! Tehkääpä sellainen joulu, mihin aikaan tulemme syömään? 

Meillä kaikki pitävät perinteisistä jouluruoista ja niitä jokainen pystyy syömään parina päivänä vuodesta. Onhan jokaisella omat ruokamieltymykset jouluruoissakin, mutta se ei juurikaan vaikuta kokonaisuuteen. Jouluruokia ei kai kenenkään ole pakko syödä. Onhan sitä vuodessa 365 päivää ja jos yhtenä tai kahtena päivänä syö jouluruokia, niin jää vielä päiviä jäljelle teemaillallisillekin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä. 

Minä sanoin jokaiselle 3 tytölleni että ennenkun teette lapsia ottakaa selvää niistä apujoukoista onko niitä.  Iteåse mummona kannatus vain silloin kun stasan minulle sopii.   Lapsineen kylässä voi käydä koska vain.   Ne lapset tehdään itselle eikä muiden riesaksi . Aamen.  👵😊

Näin ne ajatusmaailmat on meillä erilaiset. En ikinä ajattelisi lasteni lapsia riesoina, eikä omanikaan ole sellaisia olleet.
Vaikka olen ollut kolmen pojan yksinhuoltaja, ei ole ollut raskasta, koska olen tiennyt, että aina tarvittaessa saan apua. Aion itse olla samanlainen tukipilari omille lapsilleni. Toivottavasti en ainoa, itselläni oli apuna kolmet isovanhemmat.

Vierailija kirjoitti:

On muuten kuvaavaa, että tässäkin ketjussa leikkipuistoilevat vanhemmat on haukuttu jo ristiinkin:

 

Ei saa suojella ja seurata koko ajan, mutta pitää suojella seurata koko ajan, koska ei saa olla siellä ihan vaan laiskana, koska silloin jättää lapsensa muiden vahdittaviksi.

 

Ja ennen - jos yleensä äiti sinne puistoon koskaan edes meni mukaan - oli ihan ok, että se äiti luki naistenlehteä ja pois lähtiessä alkoi etsiä omiaan.

 

Itse en ole koskaan käynyt äitini kanssa yhtään missään kahdestaan enkä ainakaan puistossa leikkimässä. Me tosiaan saatiin seurata aina helmassa roikkuen sitä perunan kuorimista ja muuta mielenkiintoista maailmaa avartavaa. 

Naiset haukutaan aina. Tekivät tai eivät tee. Ja väärin joka tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan ajatellut että mun pitäis ostaa jotain hoitokotikäyntejä lapsilta hoitamalla heidän lapsensa.

Emme käy kauppaa.

Niin siis se on vastavuoroisuutta mutta eihän ottajaottaja tunne koko termiä.

Moni ottaa vanhemmiltaan avun ja kaiken mitä saa irti ja ei käy sitten vanhana kun kerran vuodessa jos sitäkään. Kun se on semmonen.

Eli ottajaottajatytär ja miniä.

Itsepähån kasvatit lapsesi. Oisko pitänyt jutella enemmän eikä keskittyä ruokaan?

Voi luoja, nyt on jollain paha ruokatrauma. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei voi rakastaa normaalisti vaan aina ruokaövereillä? Ja miksi pitää tuijottaa telkkaria? Miksi ei voi olla sen lapsen kanssa? Vaan kokata ja tuputtaa ja ruoka ruoka ruoka?

Mulla on kaksi lasta. Kun olivat pieniä (iät 1 ja 2), mummo toi tuliaisiksi molemmille kilon marmeladia. Eikä tämä ole ainoa ylilyönti. Jätskiä kaivetaan pakastimesta juuri ennen ruoka-aikaa, kun jäätelö syöty sit pullaa, sit keksiä, vähän suklaatiakin löytyi, kaikki huuhdellaan alas pillimehulla. Sitten kauhea meteli, kun lapset on niin nirsoja ettei  ruoka kelpaa. Maha pullollaan ei ole nälkä? Eikä auta, vaikka kuinka kieltää. Mummo kun tietää, mitä kullannuput tarvitsee.

 

Sitten ihmetellään, miksi ei löydy luottamusta jättää lapsia hoitoon. Tuota se meno on, vaikka ollaan paikalla, mitä se olisi ilman valvontaa?  Ollaan kyllä vähennetty yhteydenpitoa muutenkin. 

Eikö pienten lasten karkit ota vanhemmat haltuunsa? Mut vanhemmat ocat nykyisin avuttomia.

No ei tietenkään pidä mummoilla käydä, hyvä ratkaisu.

Että mummon on pakko antaa sitä karkkia, mutta vanhemman pitää sitten olla se, joka ottaakin karkit ja tuottaa lapselle pettymyksen. Eikö aikuismainen raktaisu olisi se, että mummo nyt vaan ei tunge sitä karkkia?

Mummolla on oikeus tähän. Ainakin mun anopin mukaan. Meillä tämä herkkujen tyrkytys alkoi jo ristiäisissä. Vauva oli kuusi viikkoa eikä ollut ikinä saanut kuin rintamaitoa. Anoppi "rakastavana" mummona otti lusikallaan ison kasan kermavaahtoa kakun päältä ja isoon ääneen ilmoitti, että nyt saa juhlakalukin herkkua. Ei saanut, kun ehdin väliin. 

Tästä alkoi sitten ristiäisten vieraille viihdyttävä episodi, kun anoppi kulki mun perässä lässyttävällä äänellä vedoten, että jos edes vähän kermavaahtoa vauvalle, kun ei vauvankaan suu tuohesta ole. Että mummo tietää kyllä mitä vauva haluaa. En suostunut. 

Mä kyllä totaalisesti uuvuin. En avun puutteeseen vaan siihen, että anoppi oli ihan koko ajan jaloissa häiritsemässä. Tai auttamassa, kuten hän itse asian ilmaisi. 

Ihan joka asiasta tuli kuittia. Esim se, että kun sain vauvan iltapäivällä päikkäreille, niin keitin kahvia ja istuin sohvalla hörppimässä sen, saatoinpa pistää telkkarinkin päälle. Tämä oli kovin tuomittavaa, kun kunnon äiti käyttäisi tuon ajan tiskeihin, pyykkiin, muuhun siivoamiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan ajatellut että mun pitäis ostaa jotain hoitokotikäyntejä lapsilta hoitamalla heidän lapsensa.

Emme käy kauppaa.

Niin siis se on vastavuoroisuutta mutta eihän ottajaottaja tunne koko termiä.

Moni ottaa vanhemmiltaan avun ja kaiken mitä saa irti ja ei käy sitten vanhana kun kerran vuodessa jos sitäkään. Kun se on semmonen.

Eli ottajaottajatytär ja miniä.

Itsepähån kasvatit lapsesi. Oisko pitänyt jutella enemmän eikä keskittyä ruokaan?

Kirjoitin näkemääni. Minulla on hyvät välit lapsiini.  On todella outoa tuo, jos et hoida lapsiani emme  käy luonasi.  Vähän lapseksi jäänyt asenne näillä naisilla, ei olla  aikuisia.

En ole ruuasta kirjoittanut mitään.  Meillä ei ole pakko  sunnuntaiounaita eilä kulissipääsiäisiä.

Miksi kukaan kävisi jonkun täysin vieraan vanhuksen luona joka on aina keskittynyt vain itseensä?

Toiset kokevat tärkeäksi putää huolta muista ihmisistä, riippumatta siitä, onko tämä huolehtinut ensin takaisin. Sellainen pyyteetön asenne muihin ihmisiin.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei voi rakastaa normaalisti vaan aina ruokaövereillä? Ja miksi pitää tuijottaa telkkaria? Miksi ei voi olla sen lapsen kanssa? Vaan kokata ja tuputtaa ja ruoka ruoka ruoka?

Onhan se hirveän noloa, jos lapsenlapset perheineen tulee kylään, eikä mitään ruokaa ole tarjolla. Ruokaa voi valmistella hyvissä ajoin etukäteen, niin ei sitten tarvitse "hiki hatussa ruoalla rakastaa". Muualla maailmassa yhdessä ruokailu on yksi tärkeimmistä yhdessäolon muodoista, kaikki yhdessä vauvasta vaariin. Meillä lapsenlapset ovat jo nuoria aikuisia, ja yhä yhteiset ruokahetket ovat tärkeitä, ja aina mukava kuulla mitä ruokaan liittyviä asioita he ovat meiltä perineet. 

Eli vaihtoehdot on ei lainkaan ruokaa tai ruokaöverit? Miksei voi olla normaalia suhdetta ruokaan?

Kuulehan, ruokaa voi tehdä ja tarjota ihan normaalia määriä. Mikä sinusta on normaali suhde ruokaan? 

Itsehän sinä kiukuttelit että jos ei saa laittaa övereitä ei saa mitään. Semmonen mummouhma siellä.

Mummouhma😂 Uhma taitaa olla siellä päässä. Ihme kiukuttelua tuntemattomalle siitä, että ihminen laittaa ruokaa ja kehtaa antaa sitä muillekin.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan ajatellut että mun pitäis ostaa jotain hoitokotikäyntejä lapsilta hoitamalla heidän lapsensa.

Emme käy kauppaa.

Niin siis se on vastavuoroisuutta mutta eihän ottajaottaja tunne koko termiä.

Moni ottaa vanhemmiltaan avun ja kaiken mitä saa irti ja ei käy sitten vanhana kun kerran vuodessa jos sitäkään. Kun se on semmonen.

Eli ottajaottajatytär ja miniä.

Itsepähån kasvatit lapsesi. Oisko pitänyt jutella enemmän eikä keskittyä ruokaan?

Kirjoitin näkemääni. Minulla on hyvät välit lapsiini.  On todella outoa tuo, jos et hoida lapsiani emme  käy luonasi.  Vähän lapseksi jäänyt asenne näillä naisilla, ei olla  aikuisia.

En ole ruuasta kirjoittanut mitään.  Meillä ei ole pakko  sunnuntaiounaita eilä kulissipääsiäisiä.

Miksi kukaan kävisi jonkun täysin vieraan vanhuksen luona joka on aina keskittynyt vain itseensä?

Toiset kokevat tärkeäksi putää huolta muista ihmisistä, riippumatta siitä, onko tämä huolehtinut ensin takaisin. Sellainen pyyteetön asenne muihin ihmisiin.

Eri

Niin, sitten on niitä, jotka huolehtivat lapsistaan aina ensisijaisesti ja tuossakin vaiheessa mieluummin käyttävät ne ehtyvät voimansa nimenomaan lastensa tukemiseen. 

Omat vanhempani työnsivät koko kesäksi mummolaan. Nyt ovat liian kiireisiä viettämään aikaa lastenlasten kanssa. Mutta miten jaksaisivat nytkään viettää aikaa lasten kanssa kun ei omatkaan aikanaan kiinnostaneet. Minä tiesin tämän kyllä enkä luottanut heidän apuunsa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei voi rakastaa normaalisti vaan aina ruokaövereillä? Ja miksi pitää tuijottaa telkkaria? Miksi ei voi olla sen lapsen kanssa? Vaan kokata ja tuputtaa ja ruoka ruoka ruoka?

Onhan se hirveän noloa, jos lapsenlapset perheineen tulee kylään, eikä mitään ruokaa ole tarjolla. Ruokaa voi valmistella hyvissä ajoin etukäteen, niin ei sitten tarvitse "hiki hatussa ruoalla rakastaa". Muualla maailmassa yhdessä ruokailu on yksi tärkeimmistä yhdessäolon muodoista, kaikki yhdessä vauvasta vaariin. Meillä lapsenlapset ovat jo nuoria aikuisia, ja yhä yhteiset ruokahetket ovat tärkeitä, ja aina mukava kuulla mitä ruokaan liittyviä asioita he ovat meiltä perineet. 

Eli vaihtoehdot on ei lainkaan ruokaa tai ruokaöverit? Miksei voi olla normaalia suhdetta ruokaan?

Kuulehan, ruokaa voi tehdä ja tarjota ihan normaalia määriä. Mikä sinusta on normaali suhde ruokaan? 

Itsehän sinä kiukuttelit että jos ei saa laittaa övereitä ei saa mitään. Semmonen mummouhma siellä.

Mummouhma😂 Uhma taitaa olla siellä päässä. Ihme kiukuttelua tuntemattomalle siitä, että ihminen laittaa ruokaa ja kehtaa antaa sitä muillekin.

Eri

Minäminäminäminä ruokaruokaruokaruoka ja minuahan ei vanhemmat komentelen ja minä haluun ruokaruokaruoka = mummouhma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan ajatellut että mun pitäis ostaa jotain hoitokotikäyntejä lapsilta hoitamalla heidän lapsensa.

Emme käy kauppaa.

Niin siis se on vastavuoroisuutta mutta eihän ottajaottaja tunne koko termiä.

Moni ottaa vanhemmiltaan avun ja kaiken mitä saa irti ja ei käy sitten vanhana kun kerran vuodessa jos sitäkään. Kun se on semmonen.

Eli ottajaottajatytär ja miniä.

Itsepähån kasvatit lapsesi. Oisko pitänyt jutella enemmän eikä keskittyä ruokaan?

Voi luoja, nyt on jollain paha ruokatrauma. 

Ja kas, koko ketju täpötäynnä mummojen RUOKAtarinoita... Kun ei sen aivorusinan kapasiteetti riitä pidemmälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuinen lomallaan juo alkoholia, syö kalliisti arjesta poiketen. Tenavaille samaan aikaan siellä mummolassa pitäisi olla kaurapuuroa ja porkkanakeittoa ja mitä nyt perheen terveellinen arkiruoka sitten onkin. Mummo ei saa lapselle antaa vaihtelua vaikka jätskillä tai letuilla hillon kanssa tai antaa katsoa jotain jää-elsaa tai mikä nyt onkin nykyinen juttu lapsilla.

Juujuu mummouhmaa

No en kyllä tajua miksi mummolle on niin tärkeää syöttää lapselle lettua ja jäätelöä. Olisiko mummo ehkä sitä pullamössösukupolvea eli buumeri?

Ne nyt on nuorempienkin kesäherkkuja.  Kovin askeettista ja ortoreksistä porukkaa tänään täällä.

Taitaa olla yks ahkera uhmailija, jonka mielestä ruoka on jotenkin väärin, jos sitä houkuttaa syödä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista se pikkulapsiarki on, on ollut siitä asti kun ihmiskunta on ollut olemassa. Isovanhemmuudella ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Ennenvanhaan isovanhemmat olivat jo kuolleet tai niin huonossa kunnossa ettei heistä ollut apua. 
Kun lisätään tähän pikkulapsiarkeen se, että omat vanhemmat tarvitsevat dementian tai huonon kunnon takia apua, niin ollaan jo astetta syvemmällä uupumuksessa.

Ennen vanhaan isovanhemmat oli hyvissä voimissa koska lisäännyttiin nuorena. Nelikymppisellä oli ennen jo lapsenlapsia, nykyään ne tekee ite ekan lapsen.. 

Ennen vanhaan oltiin jo kuolleita nelikymppisinä. Kun tutkin oman äitini äitilinjaa, äidit kuolivat lapsivuoteeseen 25-35 -vuotiaina. Ei ehtinyt nähdä lapsenlapsia. Lapset jäivät isän hoiviin.

Ei nuorena kuoleminen kovin yleistä ennenkään ollut. Sinun suvussasi on ollut varmaan tavallista enemmän noita surullisia tapahtumia. 

Ajattelen omia esiäitejäni: On kyllä joitakin nuorempana kuolleita, mutta myös noin ysikymppisiksi eläneitä. Ehkä keskiarvoksi viimeisten vuosisatojen ajalta tulee noin 70 vuotta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei voi rakastaa normaalisti vaan aina ruokaövereillä? Ja miksi pitää tuijottaa telkkaria? Miksi ei voi olla sen lapsen kanssa? Vaan kokata ja tuputtaa ja ruoka ruoka ruoka?

Onhan se hirveän noloa, jos lapsenlapset perheineen tulee kylään, eikä mitään ruokaa ole tarjolla. Ruokaa voi valmistella hyvissä ajoin etukäteen, niin ei sitten tarvitse "hiki hatussa ruoalla rakastaa". Muualla maailmassa yhdessä ruokailu on yksi tärkeimmistä yhdessäolon muodoista, kaikki yhdessä vauvasta vaariin. Meillä lapsenlapset ovat jo nuoria aikuisia, ja yhä yhteiset ruokahetket ovat tärkeitä, ja aina mukava kuulla mitä ruokaan liittyviä asioita he ovat meiltä perineet. 

Kaikille ei kelpaa kotiruoka, edes juhlasellainen. Perinteinen jouluruoka esimerkiksi. Pitäisi olla joku teema, jotain erilaista, eksoottista. Iänkaikkiset laatikot ja rosollit on niin tylsää.  Onneksi siihen on hyvä ratkaisu: Selvä! Tehkääpä sellainen joulu, mihin aikaan tulemme syömään? 

Meillä se jouluruoka nimenomaan on erilaista. Harvemmin meillä on muulloin rosollia tai lanttulaatikkoa.