Pienten lasten äidit uupuvat nyt entistä enemmän. Syynä muuttunut isovanhemmuus.

Vierailija kirjoitti:

Paljon on 90- ja 2000-luvulla syntyneillä mielenterveyden ongelmia ja traumataustaa lapsuudesta. Näillä on nyt omia pieniä lapsia ja nimenomaan traumoilla on paljon tekemistä sen kanssa miten jaksaa lapsiperhearkea... 

Minun nuorin lapseni on 6-vuotias, itse olen syntynyt 70-luvulla. Naisen hedelmällinen ikä kestää lähes 40 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljon on 90- ja 2000-luvulla syntyneillä mielenterveyden ongelmia ja traumataustaa lapsuudesta. Näillä on nyt omia pieniä lapsia ja nimenomaan traumoilla on paljon tekemistä sen kanssa miten jaksaa lapsiperhearkea... 

Siksihän he just ei halua enää laittaa eteenpäin sitä oman lapsuutensa paskaa. 

Niinpä. Ja sitten haukutaan huonoiksi vanhemmiksi. Ja vaikka kuinka ei haluaisi jotain jatkaa, niin moni asia vaan tulee sieltä jostain selkärangasta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kutsun syömään lapset ja lapsenlapset tasan kerran vuodessa. Jouluna. Sekin on raskasta, seistä monta tuntia valmistelemassa ruokia ja leivonnaisia, ja kun he istuvat pöytään niin koko ajan on siinä tekemistä. Olen vinkannut että jokainen voisi tuoda jotain ja näin ollen helpottaisi minun työtä mutta se ei ole oikein nnostanut ketään.

Kun lapsenlapset tulee meille yökylään niin haemme kaupasta tai ravintolasta valmista ruokaa (onneksi he pitävät suhsista ja pizzasta). Aamiaiset, välipalat ja iltapalat valmistan heille, tottakai. Kun aikuiset lapset tulee lapsineen meille niin se on joko kahvipöytä (jotain suolaista ja makeaa) tai sitten menemme yhdessä ravintolaan syömään. En näe mitään syytä miksi ruokkisin joka kerta aikuisia lapsia ja uupuisin itse, olen vielä työelömässä ja en muutenkaan pidä ruoanlaitosta siitä huolimatta että osaan tehdä hyvää ruokaa ja leipoa. Olen kuullut niin paljon horror tarinoita siitä miten aikuiset lapset menevät isovanhempien luo vierailulle ja olettavat että se on kuin all inclusive hotelli. Tämä voi olla yksi syy siihen miksei isovanhemmat jaksa tavata usein? 

Mäkin olen työelämässä, ja meillä on teinipoikia, jotka tarvitsevat näin kesällä vähintään kaksi lämmintä ruokaa päivässä. Toki myös puoliso ja pojat itse kokkaavat, mutta silti tuntuu tosi hassulta, että joku rasittuu joulusta kerran vuodessa. Itsestäni joulu on tosi mukava juhla, töistä on vapaata, uuniruoat valmistuvat helposti ja keittiössä on mukava puuhastella, kun ulkona on kylmää ja pimeää. Paljon ankeampaa on kokata näin kesällä, kun ulkona olisi hieno ulkoilusää.

Jokainen tekee tyylillään. Ei ole yhtä oikeaa tapaa. Minusta tuossa oli tärkeää se, että perhe tapaa toisiaan, tyylillä tai toisella.

Minä teen myls jouluruuat, pääsiäisruuat, arkiruuat ja viikonloppuruuat. Miehen kanssa kaksin elämme, mutta lapset +käyvät monta kertaa vuodessa. Kyllä minäkin väsyn ruuanlaittoon ja välillä jaan siitä osavastuita muille. Tärkeintä kuitenkin on yhdessä ajanviettäminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se syy jaksamattomuuteen on se, että ennen ei raadettu itseä kuoliaaksi töissä ja ylitöissä ennenkuin tultiin kotiin raatamaan itsensä siellä hengiltä.

 

Eiks ole jänskää ettei yksikään lafka edes puhu mistään kotitalousrobotin kehittämisestä. Mutta terminaattorituhosotaroboteista kyllä puhutaan mikä keretään.

Meillähän on jo robotti-imureita, on astianpesukoneet, pyykinpesukoneet, robottiruohonleikkurit yms. Kuinka helpoksi elämä pitää tehdä, että ei olisi rankkaa?

Hienoa, että keksit noin monta kodinkonetta. Nyt voit samalla intensiteetillä miettiä lisääntyneitä vaatimuksia työssä ja lasten kasvatuksessa.

Ymmärrän työn vaativuuden, mutta mitä vaatimuksia lasten kasvattamiseen on tullut niin paljon lisää, että se kuormittaa liikaa?

Minusta tuntuu, että asiaan vaikuttaa ennemminkin ulkopuoliset uhkat.  Yhteiskunta on vaarallisempi kuin ennen.  Lasta ei voi enää päästää ulos toisten lasten kanssa leikkimään, kuten ennen.  Aina pitää olla joku joka vartioi.

Liikenteestä on tullut vaarallisempi, kaikenlaiset kulkuvälineet on lisääntyneet ihan räjähdysmäisesti sitten minun lapsuuteni.

Päihteet on tulleet jäädäkseen.  Minun lapsuudessani ei kuultuaan sellaisesta, että lapsille tai nuorille olisi tultu tarjoamaan huumeita.  Juoppoja oli kyllä paljon, mutta nekin oli yleensä aikuisia ukkoja.  Eikä ne lapsia hätyytelleet eikä houkutelleet.

Televisiosta ja Internetistä voi nähdä jos mitäkin väkivaltaa.  Sille ei voi ilmeisesti mitään,muuta kuin ohjata lasta olemaan katsomatta, mutta ei taida olla mahdollista.

Eli nämä kyllä ymmärrän, mutta onko jotain sellaisia kasvatusvaatimuksia, joita ei ole ollut ennen?  Miten itse asiassa käytännössä lasta kasvatetaan vaikkapa kansainvälisyyteen tai avarakatseisuuteen tai omaehtoiseen ajatteluun jne?  Lapsethan on yleensä aina omaksuneet vanhempiensa elämänkatsomuksen, joko tietoisesti tai tiedostamattaan.  Joten miksi siitä olisi tullut vanhemmuuteen erityinen taakka?

Olen jo omat lapseni kasvattanut ja lapsenlapsenikin hoitanut ilman sen kummempia oppimetodeja, ja  kunnon ihmisiä niistä on tullut, sitä seuraavaa polvea en enää ajattele, olen tehtäväni tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljon on 90- ja 2000-luvulla syntyneillä mielenterveyden ongelmia ja traumataustaa lapsuudesta. Näillä on nyt omia pieniä lapsia ja nimenomaan traumoilla on paljon tekemistä sen kanssa miten jaksaa lapsiperhearkea... 

Siksihän he just ei halua enää laittaa eteenpäin sitä oman lapsuutensa paskaa. 

Niinpä. Ja sitten haukutaan huonoiksi vanhemmiksi. Ja vaikka kuinka ei haluaisi jotain jatkaa, niin moni asia vaan tulee sieltä jostain selkärangasta. 

Esimerkiksi huutaminen... Jos sinulle on koko lapsuutesi huudettu, niin se saattaa puskea esiin kuormittuneena ja siitä seuraa ahdistuminen ja huono omatunto ja tunne epäonnistumisesta vanhempana. Nykyajan suositukset on oikeasti hyvin erilaisia mitä vaikka ysärillä ja nollarilla. Vanhemmilla on paljon opeteltavaa ja töitä tehtävänä, jotta voisivat irtautua siitä miten heidät on kasvatettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljon on 90- ja 2000-luvulla syntyneillä mielenterveyden ongelmia ja traumataustaa lapsuudesta. Näillä on nyt omia pieniä lapsia ja nimenomaan traumoilla on paljon tekemistä sen kanssa miten jaksaa lapsiperhearkea... 

Siksihän he just ei halua enää laittaa eteenpäin sitä oman lapsuutensa paskaa. 

Ja osa ei tee lapsia ollenkaan kun ymmärtää että ongelmat tulisi lapselle vääjäämättä. Nykynuoret ovat fiksuja koska miettivät lapsen etua ennen kuin se on syntynyt. Sitä kutsutaan empatiaksi myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljon on 90- ja 2000-luvulla syntyneillä mielenterveyden ongelmia ja traumataustaa lapsuudesta. Näillä on nyt omia pieniä lapsia ja nimenomaan traumoilla on paljon tekemistä sen kanssa miten jaksaa lapsiperhearkea... 

Minun nuorin lapseni on 6-vuotias, itse olen syntynyt 70-luvulla. Naisen hedelmällinen ikä kestää lähes 40 vuotta.

Okei. Väitän, että enemmän on kyllä 90-luvulla syntyneitä pikkulasten vanhempia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se syy jaksamattomuuteen on se, että ennen ei raadettu itseä kuoliaaksi töissä ja ylitöissä ennenkuin tultiin kotiin raatamaan itsensä siellä hengiltä.

 

Eiks ole jänskää ettei yksikään lafka edes puhu mistään kotitalousrobotin kehittämisestä. Mutta terminaattorituhosotaroboteista kyllä puhutaan mikä keretään.

Meillähän on jo robotti-imureita, on astianpesukoneet, pyykinpesukoneet, robottiruohonleikkurit yms. Kuinka helpoksi elämä pitää tehdä, että ei olisi rankkaa?

Hienoa, että keksit noin monta kodinkonetta. Nyt voit samalla intensiteetillä miettiä lisääntyneitä vaatimuksia työssä ja lasten kasvatuksessa.

Ymmärrän työn vaativuuden, mutta mitä vaatimuksia lasten kasvattamiseen on tullut niin paljon lisää, että se kuormittaa liikaa?

 

Minusta tuntuu, että asiaan vaikuttaa ennemminkin ulkopuoliset uhkat.  Yhteiskunta on vaarallisempi kuin ennen.  Lasta ei voi enää päästää ulos toisten lasten kanssa leikkimään, kuten ennen.  Aina pitää olla joku joka vartioi.

 

Liikenteestä on tullut vaarallisempi, kaikenlaiset kulkuvälineet on lisääntyneet ihan räjähdysmäisesti sitten minun lapsuuteni.

 

Päihteet on tulleet jäädäkseen.  Minun lapsuudessani ei kuultuaan sellaisesta, että lapsille tai nuorille olisi tultu tarjoamaan huumeita.  Juoppoja oli kyllä paljon, mutta nekin oli yleensä aikuisia ukkoja.  Eikä ne lapsia hätyytelleet eikä houkutelleet.

 

Televisiosta ja Internetistä voi nähdä jos mitäkin väkivaltaa.  Sille ei voi ilmeisesti mitään,muuta kuin ohjata lasta olemaan katsomatta, mutta ei taida olla mahdollista.

 

Eli nämä kyllä ymmärrän, mutta onko jotain sellaisia kasvatusvaatimuksia, joita ei ole ollut ennen?  Miten itse asiassa käytännössä lasta kasvatetaan vaikkapa kansainvälisyyteen tai avarakatseisuuteen tai omaehtoiseen ajatteluun jne?  Lapsethan on yleensä aina omaksuneet vanhempiensa elämänkatsomuksen, joko tietoisesti tai tiedostamattaan.  Joten miksi siitä olisi tullut vanhemmuuteen erityinen taakka?

 

Olen jo omat lapseni kasvattanut ja lapsenlapsenikin hoitanut ilman sen kummempia oppimetodeja, ja  kunnon ihmisiä niistä on tullut, sitä seuraavaa polvea en enää ajattele, olen tehtäväni tehnyt.

Vasta 12-vuotiaan saa jättää yksin. Lapselle pitää olla koko ajan läsnä. Päiväkodin ja koulun tilauksia ja muutoksia pitää päivystää 24/7. Yläkoululainenkin pitää viedä hammaslääkäriin. Kesken päivän pitää juosta keskusteluissa. Ihan jatkuva julkinen arvostelu ja mollaaminen ja loputon ohjeistaminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljon on 90- ja 2000-luvulla syntyneillä mielenterveyden ongelmia ja traumataustaa lapsuudesta. Näillä on nyt omia pieniä lapsia ja nimenomaan traumoilla on paljon tekemistä sen kanssa miten jaksaa lapsiperhearkea... 

Minun nuorin lapseni on 6-vuotias, itse olen syntynyt 70-luvulla. Naisen hedelmällinen ikä kestää lähes 40 vuotta.

Okei. Väitän, että enemmän on kyllä 90-luvulla syntyneitä pikkulasten vanhempia.

Saat väittää. Minulla 6-v:n lisäksi kaksi isompaa lasta; alakouluikäisiä ovat kumpikin.

Vierailija kirjoitti:

Paljon on 90- ja 2000-luvulla syntyneillä mielenterveyden ongelmia ja traumataustaa lapsuudesta. Näillä on nyt omia pieniä lapsia ja nimenomaan traumoilla on paljon tekemistä sen kanssa miten jaksaa lapsiperhearkea... 

Voiko se jotenkin olla isovanhempien syytä?

Monesti olen miettinyt kun tavallisen keskiluokkaisen perheen nuori viihtyy paremmin kaduilla kuin koulussa, kaljaa, huumeita voiko nuoren vanhemmat syyttää omia vanhempiaan siitä. Noita boomereita jotka eivät olleet kiiltokuvaihmisiä eikä lapsuus jonkun herttaisen elokuvan mukaista.

Missä vaiheessa lakkaa sukupolvien syyttäminen, jokainen aikuinen ottaa itse vastuun.

 Kirjoitin ja nuori ottaa vastuun itsestään, poistin sen,  voiko sitä nykyaikana vaatia. Kun itse työläisboomerina olin nuori se vastuu itsestään piti ottaa kun lähti töihin.  Vanhempien evästys 16-vuotiaalle kaupunkiin muuttajalle, juomaan et rupea ja tee työsi kunnolla. Isän vakiovitsi, muista se aspiriini polvien välissä papin aameneen asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljon on 90- ja 2000-luvulla syntyneillä mielenterveyden ongelmia ja traumataustaa lapsuudesta. Näillä on nyt omia pieniä lapsia ja nimenomaan traumoilla on paljon tekemistä sen kanssa miten jaksaa lapsiperhearkea... 

Minun nuorin lapseni on 6-vuotias, itse olen syntynyt 70-luvulla. Naisen hedelmällinen ikä kestää lähes 40 vuotta.

Okei. Väitän, että enemmän on kyllä 90-luvulla syntyneitä pikkulasten vanhempia.

Itse olen syntynyt 80-luvulla ja saanut lapseni 33 ja 36 vuotiaana eli he ovat 6,5v ja 3,5v. Omassa lähipiirissäni on enemmän meitä 30+ lapset saaneita (emmekä siltikään asu pääkaupunkiseudulla).

Kyllä minä mummona olen sitä mieltä, että minullakin on vastuuta lapsenlapsestani, olenhan perhettä. Otan mummouteni hyvin vakavasti ja ylpeydellä, Onni on tässä tapauksessa etten ole työssä, kun olen sairaseläkkeellä, on aikaa olla mummo ja rakkaan mussukan tuki ja turva ja samalla myös tyttäreni tuki ja turva. Lapsen isästä ei tunnu apua juuri olevan, vaikka yhdessä elävät. 

Puolin ja toisin Ihanaa kun lapsi ja lapsenlapsi asuu samassa kunnassa, voi tulla mummolaan koska vaan. 💕

Minun maailmassa mummot on elintärkeitä perheenjäseniä, itsellänikin oli toinen mummo päivittäin elämässä ja hoisi minua ennen kouluikää ja koulusta menin aina mummolaan. Rakas ja turvallinen perheenjäsen.  Nykyäänhän kaikki luonnonlait yritetään tukahduttaa "konservatiivisina" pois, ettei vaan "kehitys" pysähdy.  Mutta onneksi meistä useimmat edelleen arvostaa äitejä, mummoja, isiä jne. vaikka se onkin "vanhanaikaista".  En ole mikään KD, vaikka iloitsen perheestä. En ole ikinä ollut naimisissakaan, olin YH-äiti. Perhettä arvostan kuitenkin yli kaiken, minulle se tarkoittaa omia isovanhempia, vanhempia, sisaruksia, lasta ja lapsenlasta. Mikään ei ole perhettä arvokkaampaa. 

Lapsenlapsi on antanut elämääni enemmän iloa ja tarkoitusta kuin mikään. En tiedä mitä olen tehnyt että sain näin hyvän ja rakastavan perheen joka yhä kasvaa.  Vaikka muut asiat elämässä menisi pieleen, perhe vaan voimistuu. 💖

Mummo54

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljon on 90- ja 2000-luvulla syntyneillä mielenterveyden ongelmia ja traumataustaa lapsuudesta. Näillä on nyt omia pieniä lapsia ja nimenomaan traumoilla on paljon tekemistä sen kanssa miten jaksaa lapsiperhearkea... 

Voiko se jotenkin olla isovanhempien syytä?

Monesti olen miettinyt kun tavallisen keskiluokkaisen perheen nuori viihtyy paremmin kaduilla kuin koulussa, kaljaa, huumeita voiko nuoren vanhemmat syyttää omia vanhempiaan siitä. Noita boomereita jotka eivät olleet kiiltokuvaihmisiä eikä lapsuus jonkun herttaisen elokuvan mukaista.

Missä vaiheessa lakkaa sukupolvien syyttäminen, jokainen aikuinen ottaa itse vastuun.

 Kirjoitin ja nuori ottaa vastuun itsestään, poistin sen,  voiko sitä nykyaikana vaatia. Kun itse työläisboomerina olin nuori se vastuu itsestään piti ottaa kun lähti töihin.  Vanhempien evästys 16-vuotiaalle kaupunkiin muuttajalle, juomaan et rupea ja tee työsi kunnolla. Isän vakiovitsi, muista se aspiriini polvien välissä papin aameneen asti.

Öh, no kuka ne ylisukupolviset traumat on periyttänyt - tadaa, ne isovanhemmat! Koko sössötyksesi on muutenkin ihan älyvapaa. Mitä ihmettä oikein sönkkää ja mihin se liittyy???

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se syy jaksamattomuuteen on se, että ennen ei raadettu itseä kuoliaaksi töissä ja ylitöissä ennenkuin tultiin kotiin raatamaan itsensä siellä hengiltä.

 

Eiks ole jänskää ettei yksikään lafka edes puhu mistään kotitalousrobotin kehittämisestä. Mutta terminaattorituhosotaroboteista kyllä puhutaan mikä keretään.

Meillähän on jo robotti-imureita, on astianpesukoneet, pyykinpesukoneet, robottiruohonleikkurit yms. Kuinka helpoksi elämä pitää tehdä, että ei olisi rankkaa?

Hienoa, että keksit noin monta kodinkonetta. Nyt voit samalla intensiteetillä miettiä lisääntyneitä vaatimuksia työssä ja lasten kasvatuksessa.

Ymmärrän työn vaativuuden, mutta mitä vaatimuksia lasten kasvattamiseen on tullut niin paljon lisää, että se kuormittaa liikaa?

 

Minusta tuntuu, että asiaan vaikuttaa ennemminkin ulkopuoliset uhkat.  Yhteiskunta on vaarallisempi kuin ennen.  Lasta ei voi enää päästää ulos toisten lasten kanssa leikkimään, kuten ennen.  Aina pitää olla joku joka vartioi.

 

Liikenteestä on tullut vaarallisempi, kaikenlaiset kulkuvälineet on lisääntyneet ihan räjähdysmäisesti sitten minun lapsuuteni.

 

Päihteet on tulleet jäädäkseen.  Minun lapsuudessani ei kuultuaan sellaisesta, että lapsille tai nuorille olisi tultu tarjoamaan huumeita.  Juoppoja oli kyllä paljon, mutta nekin oli yleensä aikuisia ukkoja.  Eikä ne lapsia hätyytelleet eikä houkutelleet.

 

Televisiosta ja Internetistä voi nähdä jos mitäkin väkivaltaa.  Sille ei voi ilmeisesti mitään,muuta kuin ohjata lasta olemaan katsomatta, mutta ei taida olla mahdollista.

 

Eli nämä kyllä ymmärrän, mutta onko jotain sellaisia kasvatusvaatimuksia, joita ei ole ollut ennen?  Miten itse asiassa käytännössä lasta kasvatetaan vaikkapa kansainvälisyyteen tai avarakatseisuuteen tai omaehtoiseen ajatteluun jne?  Lapsethan on yleensä aina omaksuneet vanhempiensa elämänkatsomuksen, joko tietoisesti tai tiedostamattaan.  Joten miksi siitä olisi tullut vanhemmuuteen erityinen taakka?

 

Olen jo omat lapseni kasvattanut ja lapsenlapsenikin hoitanut ilman sen kummempia oppimetodeja, ja  kunnon ihmisiä niistä on tullut, sitä seuraavaa polvea en enää ajattele, olen tehtäväni tehnyt.

Vasta 12-vuotiaan saa jättää yksin. Lapselle pitää olla koko ajan läsnä. Päiväkodin ja koulun tilauksia ja muutoksia pitää päivystää 24/7. Yläkoululainenkin pitää viedä hammaslääkäriin. Kesken päivän pitää juosta keskusteluissa. Ihan jatkuva julkinen arvostelu ja mollaaminen ja loputon ohjeistaminen.

Lapsenlapset on nyt lukiossa. En ole kuullut että vanhempia  peruskoulussakaan olisi juoksutettu koululla tai vainottu. Alakoulun puolella tyttö meni yksin hammasoikojalle bussilla kun tietysti oli paikka yhdessä käyty katsomassa. Tosin "kilttejä" ja hyvät todistukset.

Eikö ole hyvä koulun kanssa sitten oikeesti pohtiakin mikä avuksi jos lapsella vaikeuksia, olipa ne terveydessä tai oppimisessa tai käytöksessä? Ajoissa apua lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljon on 90- ja 2000-luvulla syntyneillä mielenterveyden ongelmia ja traumataustaa lapsuudesta. Näillä on nyt omia pieniä lapsia ja nimenomaan traumoilla on paljon tekemistä sen kanssa miten jaksaa lapsiperhearkea... 

Voiko se jotenkin olla isovanhempien syytä?

Monesti olen miettinyt kun tavallisen keskiluokkaisen perheen nuori viihtyy paremmin kaduilla kuin koulussa, kaljaa, huumeita voiko nuoren vanhemmat syyttää omia vanhempiaan siitä. Noita boomereita jotka eivät olleet kiiltokuvaihmisiä eikä lapsuus jonkun herttaisen elokuvan mukaista.

Missä vaiheessa lakkaa sukupolvien syyttäminen, jokainen aikuinen ottaa itse vastuun.

 Kirjoitin ja nuori ottaa vastuun itsestään, poistin sen,  voiko sitä nykyaikana vaatia. Kun itse työläisboomerina olin nuori se vastuu itsestään piti ottaa kun lähti töihin.  Vanhempien evästys 16-vuotiaalle kaupunkiin muuttajalle, juomaan et rupea ja tee työsi kunnolla. Isän vakiovitsi, muista se aspiriini polvien välissä papin aameneen asti.

Öh, no kuka ne ylisukupolviset traumat on periyttänyt - tadaa, ne isovanhemmat! Koko sössötyksesi on muutenkin ihan älyvapaa. Mitä ihmettä oikein sönkkää ja mihin se liittyy???

Siis kun boomerin lapsenlapsi 13 v ohjataan erikoislastensuojelun yksikköön huumevieroitukseen se on isovanhempien syytä?

Vierailija kirjoitti:

Paljon on 90- ja 2000-luvulla syntyneillä mielenterveyden ongelmia ja traumataustaa lapsuudesta. Näillä on nyt omia pieniä lapsia ja nimenomaan traumoilla on paljon tekemistä sen kanssa miten jaksaa lapsiperhearkea... 

Ja 80-luvulla!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On muuten kuvaavaa, että tässäkin ketjussa leikkipuistoilevat vanhemmat on haukuttu jo ristiinkin:

 

Ei saa suojella ja seurata koko ajan, mutta pitää suojella seurata koko ajan, koska ei saa olla siellä ihan vaan laiskana, koska silloin jättää lapsensa muiden vahdittaviksi.

 

Ja ennen - jos yleensä äiti sinne puistoon koskaan edes meni mukaan - oli ihan ok, että se äiti luki naistenlehteä ja pois lähtiessä alkoi etsiä omiaan.

 

Itse en ole koskaan käynyt äitini kanssa yhtään missään kahdestaan enkä ainakaan puistossa leikkimässä. Me tosiaan saatiin seurata aina helmassa roikkuen sitä perunan kuorimista ja muuta mielenkiintoista maailmaa avartavaa. 

Itse en myöskään muista omasta lapsuudesta yhtään, että vanhemmat (tai siis äiti, ei isät silloin mihinkään tälläiseen osallistuneet) olisi olleet leikkipuistoissa mukana. Joko niissä ei käyty tai sitten käytiin keskenään kavereiden tai isompien sisarusten kanssa.

Nykyään viedään lapsia tosi paljon puistoihin ja kaikkialle, mutta olet hirveä ihminen jos satut katsomaan puhelintasi sillä aikaa, kun lapset leikkivät keskenään.

Lapsena oltiin lapset keskenään lähipuistossa leikkimässä. Välillä kävi äiti huokkaamassa "syömään".  Ei siellä kenenkään vanhemmat olleet, paitsi yhden erityisen tapauksen. Kun oltiin reissussa, silloin käytiin leikkipuistoissa yhdessä. 

Omien lasten kanssa olen käynyt, mutta meillä ei tässä lähietäisyydellä puistoa, vaan pitää mennä kauemmaksi. Ei sinne voi pieniä lapsia päästää yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se syy jaksamattomuuteen on se, että ennen ei raadettu itseä kuoliaaksi töissä ja ylitöissä ennenkuin tultiin kotiin raatamaan itsensä siellä hengiltä.

 

Eiks ole jänskää ettei yksikään lafka edes puhu mistään kotitalousrobotin kehittämisestä. Mutta terminaattorituhosotaroboteista kyllä puhutaan mikä keretään.

Meillähän on jo robotti-imureita, on astianpesukoneet, pyykinpesukoneet, robottiruohonleikkurit yms. Kuinka helpoksi elämä pitää tehdä, että ei olisi rankkaa?

Hienoa, että keksit noin monta kodinkonetta. Nyt voit samalla intensiteetillä miettiä lisääntyneitä vaatimuksia työssä ja lasten kasvatuksessa.

Ymmärrän työn vaativuuden, mutta mitä vaatimuksia lasten kasvattamiseen on tullut niin paljon lisää, että se kuormittaa liikaa?

 

Minusta tuntuu, että asiaan vaikuttaa ennemminkin ulkopuoliset uhkat.  Yhteiskunta on vaarallisempi kuin ennen.  Lasta ei voi enää päästää ulos toisten lasten kanssa leikkimään, kuten ennen.  Aina pitää olla joku joka vartioi.

 

Liikenteestä on tullut vaarallisempi, kaikenlaiset kulkuvälineet on lisääntyneet ihan räjähdysmäisesti sitten minun lapsuuteni.

 

Päihteet on tulleet jäädäkseen.  Minun lapsuudessani ei kuultuaan sellaisesta, että lapsille tai nuorille olisi tultu tarjoamaan huumeita.  Juoppoja oli kyllä paljon, mutta nekin oli yleensä aikuisia ukkoja.  Eikä ne lapsia hätyytelleet eikä houkutelleet.

 

Televisiosta ja Internetistä voi nähdä jos mitäkin väkivaltaa.  Sille ei voi ilmeisesti mitään,muuta kuin ohjata lasta olemaan katsomatta, mutta ei taida olla mahdollista.

 

Eli nämä kyllä ymmärrän, mutta onko jotain sellaisia kasvatusvaatimuksia, joita ei ole ollut ennen?  Miten itse asiassa käytännössä lasta kasvatetaan vaikkapa kansainvälisyyteen tai avarakatseisuuteen tai omaehtoiseen ajatteluun jne?  Lapsethan on yleensä aina omaksuneet vanhempiensa elämänkatsomuksen, joko tietoisesti tai tiedostamattaan.  Joten miksi siitä olisi tullut vanhemmuuteen erityinen taakka?

 

Olen jo omat lapseni kasvattanut ja lapsenlapsenikin hoitanut ilman sen kummempia oppimetodeja, ja  kunnon ihmisiä niistä on tullut, sitä seuraavaa polvea en enää ajattele, olen tehtäväni tehnyt.

Vasta 12-vuotiaan saa jättää yksin. Lapselle pitää olla koko ajan läsnä. Päiväkodin ja koulun tilauksia ja muutoksia pitää päivystää 24/7. Yläkoululainenkin pitää viedä hammaslääkäriin. Kesken päivän pitää juosta keskusteluissa. Ihan jatkuva julkinen arvostelu ja mollaaminen ja loputon ohjeistaminen.

Lapsenlapset on nyt lukiossa. En ole kuullut että vanhempia  peruskoulussakaan olisi juoksutettu koululla tai vainottu. Alakoulun puolella tyttö meni yksin hammasoikojalle bussilla kun tietysti oli paikka yhdessä käyty katsomassa. Tosin "kilttejä" ja hyvät todistukset.

Eikö ole hyvä koulun kanssa sitten oikeesti pohtiakin mikä avuksi jos lapsella vaikeuksia, olipa ne terveydessä tai oppimisessa tai käytöksessä? Ajoissa apua lapselle.

Et ole kuullut, joten sitä ei ole olemassa. Justiinsa. Ihan varmasti heidän vanhempansa ovat päiväkodissa ja koulussa käyneet lakisääteiset vasut ja arviointikeskustelut jne. 

Ja oionta on yleensä yksityistä, koska julkiselle puolelle ei edes pääse. Yksityinen puoli ei esitä moisia vaatimuksia.

Mitä ihmeen VAIKEUKSIA? Mistäs sinä ne nyt keksit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heh heh, meidän mummi laittoi ruokaa lapsenlapsilleen kesälomilla, kun menimme porukalla maalle talkoisiin. Pöytään saattoi pelmahtaa  kahdeksan lapsukaista ja hienosti meni. Nyt mummilla pitäisi olla jokaisen lapsen allergialista ja kahdeksan erilaista ruokalajia, etteivät piltit tukehdu kalanruotoon ja sairastu👱🏻🤨

Kyllä sinulla hymy hyytyy, jos tahallasi syötät allergiselle lapselle tai aikuiselle hänen henkeään uhkaavaa ruokaa. Jos ikinä olet tilanteessa, jossa allerginen laittaa suuhunsa jotain valmistamaasi, etkä ole kysyttäessä kertonut, että siinä kyllä on sitä, mutta  sinun mielestäsi piltit eivät siihen tukehdu, niin syyllistyt hirveään tekoon. Etkä varmasti ruoki kenenkään pilttejä sen jälkeen. 

Tiedän tapauksen, jossa vakavasti maitoallergiselle lapselle oli isovanhemmat antaneet jäätelöä. Ensimmäinen kerta, kun hoitivat. Kyllä lapselle se jätski niin maistuisi, kun on lämmin kesäpäivä. Mitä sitten, jos pikkuisen pierettää? Näin ajatteli mummo.

Seuraavana hetkenä saikin soittaa ambulanssia. 

Varsinkin tuo isoäiti on uhriutumisen mestari, eikä hyväksy sitä että välit on totaalisesti poikki. Kuulemma ei mitenkään voinut tietää, vaikka asia oli ollut esillä lapsen koko elämän. Erikseen kielletty useasti antamasta mitään, missä on edes tippa maitoa. Oli luullut, että vanhemmat liioittelevat. Silti piti uhmata kieltoa ja sen seurauksena "rakkaista rakkain" lapsenlapsi miltei kuoli. 

Älä kuitenkaan yleistä.  Kyseessä täytyy olla mieleltään viallinen ihminen, jollaisia me suurin osa emme ole.

Minä olen yli seitsemänkymppinen ja olen koko ikäni tiennyt, että on olemassa allergioita, vaikkei niitä minun lapsuudessani näin paljon ollut.

Mutta kun oman lapseni sain, kyllä niistä jo silloin neuvolassa valistettiin ja olen aina niiden vaarallisuuden tiennyt, kuten muutkin ikäiseni.

En todellakaan olisi ikinä antanut maitoallergiselle lapselle maitotuotteita.   

Lapsenlapsellani on pähkinäallergia ja sitä on huolellisesti vältetty niin kotona kuin mummolassa.  

Nämä hullut mummot, jotka siis työntävät allergiselle lapselle vaarallista syötävää, on siis minun ikätovereitani, pakko olla!  En käsitä yhtään, koska näistä meille puhuttiin jo koulun terveystarkastuksissa, kun itse olimme lapsia.  

Luokallani oli tyttö, joka sai appelsiinista jotain ihottumaa.  

Aikuiseksi tultuani ihan varmasti jo tiedettiin yleisesti sellaisesta ongelmasta kuin maitoallergia.  En voi käsittää mitä voi liikkua ihmisen päässä, joka ei tällaisesta piittaa.  

Ja sitten kirjoitetaan, että mummot sitä ja tätä.  Nykymummot ei ole enää mitään tynnyrissä kasvaneita.  Joko nämä miniät liioittelee, tai sitten kyseessä on täystyhmä mummoikäinen, jolle ei voi lasta hoitoon antaakaan.  Se on sitten jo lapsen vanhempien omalla vastuulla, kun eivät huolehdi siitä, että heidän lastaan hoitaa täyspäinen ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljon on 90- ja 2000-luvulla syntyneillä mielenterveyden ongelmia ja traumataustaa lapsuudesta. Näillä on nyt omia pieniä lapsia ja nimenomaan traumoilla on paljon tekemistä sen kanssa miten jaksaa lapsiperhearkea... 

Voiko se jotenkin olla isovanhempien syytä?

Monesti olen miettinyt kun tavallisen keskiluokkaisen perheen nuori viihtyy paremmin kaduilla kuin koulussa, kaljaa, huumeita voiko nuoren vanhemmat syyttää omia vanhempiaan siitä. Noita boomereita jotka eivät olleet kiiltokuvaihmisiä eikä lapsuus jonkun herttaisen elokuvan mukaista.

Missä vaiheessa lakkaa sukupolvien syyttäminen, jokainen aikuinen ottaa itse vastuun.

 Kirjoitin ja nuori ottaa vastuun itsestään, poistin sen,  voiko sitä nykyaikana vaatia. Kun itse työläisboomerina olin nuori se vastuu itsestään piti ottaa kun lähti töihin.  Vanhempien evästys 16-vuotiaalle kaupunkiin muuttajalle, juomaan et rupea ja tee työsi kunnolla. Isän vakiovitsi, muista se aspiriini polvien välissä papin aameneen asti.

Sinulla ei taida juurikaan olla tietoa mielenterveysongelmista, traumoista, neuroepätyypillisyydestä jne.