Lue keskustelun säännöt.
Pienten lasten äidit uupuvat nyt entistä enemmän. Syynä muuttunut isovanhemmuus.
Nyt on taas äidit uhrautumassa. Miten se muka voi isovanhempien syy olla, jos ei äidit omia lapsiaan jaksa hoitaa. Eläköön isovanhemmat sellaista elämää kuin elävät ja matkustelkoon niin paljon kuin sielu sietää.
Itsekin äitinä olen sitä mieltä, että jokaisen pitäisi tehdä tasan sen verran lapsia kuin itse jaksaa/pystyy hoitamaan. Ilman muiden apua. Sen takia meilläkin lapsimäärä on tasan 2.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/86266614-d828-47d8-bd40-781392fd654a
Kommentit (1258)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on surullista, että ollaan siirrytty sellaisesta yhteisöllisestä koko kylä kasvattaa-kulttuurista niin yksilökeskeiseen kulttuuriin, että edes lähellä asuvat isovanhemmat eivät välttämättä halua auttaa lapsenlasten kanssa. Näin lapsikaan ei myöskään opi tuntemaan läheisesti sukulaisiaan ja voi jäädä yksinäisyyden ja juurettomuuden kokemus koko loppuelämäksi. Itsekin päätin jättää lapsihaaveet toteuttamatta, koska en halunnut lapselleni sellaista tulevaisuutta -pärjääminen olisi myös ollut vaikeaa ilman tukiverkkoja.
On hyvin itsekästä vaatia, että muiden ihmisten pitäisi pysäyttää oma elämänsä ja alkaa larppaamaan ilmaista kotiapulaista vain siksi, että joku on lisääntynyt.
Jos haluaa kotiapulaisia, niille on maksettava palkkaa. Nykyaikana kun työttömyys on korkeaa niin moni ottaisi ilolla lisätunteja esim lastenhoidon ja kodinhoidon parissa. Näinhän se menee amerikassakin.
Mutta kun ongelma on siinä, ettei haluttaisi maksaa oikeaa palkkaa oikeasta työstä. Se on se juurisyy.
Niin, ilmaista apuahan täällä ruinataan. Pitäisi olla reservi naisia jotka tulee ilmaiseksi kun äiti-ihmistä väsyttää.
Mll maksu ei ollut mitään nimellistä mun mielestä ainakaan vaikka sitäkin yritin kysyä, tosin saamatta kun ei ollut sille päivälle tekijää.
Kylmää kyytiä. Tälläkin hetkellä on useita nuoria naisia yksin kotona vauvan kanssa, ja osan kohdalla tarina päättyy tavalla tai toisella surullisesti. On hurjaa, että elämme nykyään näin. Joku apulainenko larppaamaan… kyllä, joku voisi tulla larppaamaan hetkeksi tuntevaa ihmistä jolla on sielu ja tarjota hetkeksi auttavan käden. Oikeasti niin on ollut kymmeniä tuhansia vuosia, kunnes nyt äskettäin alettiin elää näin.
Nuori nainen voi ehkä pidättäytyä tilapäisistä suhteista niin lapsilla olisi isätkin.
Biologiaa enemmän peruskouluun.
Voi kuule kesän lapsi, et ole tai nut huomata että isät usein lähtevät kun lapsi syntyy tai viimiestään taaperovuosina. Pikkulapsiperheissä avioerojen viikate käy. Kyllä ne miehet kaikkea ensin haaveilee mutta kun arki iskee kasvoille onkin se niin rankkaa ja muu olisi kivempaa. Kuuluisat sanat: ehkä sitten kun lapsen kanssa voi jo mennä pelaamaan jalkapalloa. Pikkulapset on niin raskaita.
Entinen pakkonaimisten aika kuitenkin turvasi lapsenkin edut ja isätkin tunsivat vastuunsa.
Silloinhan niitä onnettomia avioliittoja oli.
Olen myös kuullut joidenkin vanhojen ihmisten vähemmän kivoja lapsuusmuistoja. Esim. yksi oli ollut äitinsä silmätikku, jolla teetettiin paljon töitä, monilapsisessa perheessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun mennään avioon, hankitaan lapsi syntyy perhe jossa tuetaan toinen toistaan.
Kumman anoppi siellä pitäisi olla kolmantena?
Luuletko todella, että se että nainen ja mies saavat lapsen/t ja sitten keskenään hoitavat sen/ne, ja käyvät samalla töissä, eli pääasiassa äiti hoitaa, on se paras ideaali ja riittää? Et ole kuullut lapsiperheväsymyksestä? Koska alettaisiin takuta, että vanhemmat uupuvat aivan hyvästä syystä, kun set up on tämä?
Kyllähän siitä naiset on kautta aikojen selvinneet kun aduvat kaukana äideistään ja anopeistaan.
Niin, entisaikaan nuori morsian muutti miehensä suvun luo asumaan.
Ei sekään varmaan ollut hauskaa yleensä. Anoppi määräsi.
Sokeaksi tuli vain jos katsoi liian läheltä
Vierailija kirjoitti:
Pimperoo vaan framille, muijat.
Ei oo tarpeen pihtata.
Painu helewettiin nysäs kans, mulkkumooses. Ei sinusta ole eses lastesi hoitajaksi, vaimon avuksi.
Olimme lapsena ysärillä vähintään yhden viikonlopun kuussa mummolassa, koska mummo naapurissa asui serkut ja mummo teki hyä ruokaa ja herkkuja sai aina. Meidän suvussa ei matkustettu ulkomaille silloin eikä juuri nykyäänkään. Nykylapset ovat myös aika vaateliaiksi opetettuja. Ei meille tarvinut keksiä usein ohjelmaa vaan itse keksittiin leikit ja oltiin suurin osa päivästä ulkona.
Tuntuu että nykyvanhemmuus on yhtä suorittamista ja vanhempi on itsekäs tai suorastaan kelvoton jos sanoo ettei jaksa kuskata lapsia harrastuksiin. Meille sanottiin lapsena että yhdelle päivälle viikossa saa olla kuskaamista vaativa harrastus. Ja paljon harrastettiin kimppakyytejä naapureiden lasten kanssa. Isovanhemmat myös voi kokea ettei heidän isovanhemmuus kelpaa, jos vanhemmilla on liian tiukat säännöt. Esim. Jos lapselle ei saa antaa herkkuja, on tarkat nukkumaanmenoajat ja kaikesta pitää tehdä kirjaa, voi tulla ikävä sävy lastenlasten kanssa olemiseen ja tunne että hoitakoot lapsensa kun minä en osaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen ei tarvinnut sanoittaa tunteita, olla läsnä koko ajan, tuntee syyllisyyttä päivähoidosta tai olla koko perheen ohjelmatoimisto. Lapset olivat, missä olivat vapaa-ajalla, harrastuksia oli vähän ja niihin mentiin itse, lapsenvahdiksi pystyi kutsumaan kenet tahansa tai viemään yökylään, lomalla oli vähän ohjelmaa. Vanhemmuutta ei suoritettu ja lapset hoidettiin muun sivussa pakollisena pahana.
Ja lapsista kasvoi toimeliaita ja itsenäisiä, eikä 18v vauvoja kuten nyt, jotka juoksee 10 vuotta terapiassa ja oppivat siellä syyttämään vanhempia kaikista ongelmistaan
Sehän on hyvä asia, jos saa terapiassa päänsä kuntoon jo nuorella iällä. Mun viisikymppinen, tähän saakka toimelias ja itsenäinen puolisoni vasta nyt aloittelee terapiaa, taustalla sellainen ihana edellä kuvailtu entisajan lapsuus, missä lapset olivat pakollinen paha ja hoitajaksi tai yökyläpaikaksi kelpasi kuka vain.
-ohis.
Vierailija kirjoitti:
Olen nelikymppinen mummo jolla kotona vielä huollettavia alaikäisiä, muistisairaat omat vanhemmat siihen päälle ja kuormittava palkkatyö. En ehdi enkä jaksa osallistua lastenlasten hoitoon.
Lisään tähän vielä, että pidän kyllä lapsenlapsistani, jutellaan puhelimitse kerta viikkoon, nähdään niin usein kuin mahdollista vaikka välimatkaa on parisataa kilometriä. Lähetän kortteja ja pieniä paketteja. Nyt juhannuksena mummin muruset tulevat pariksi yöksi jotta vanhemmat pääsevät omille menoilleen.
Pointti oli kuitenkin se, että tätä hoitoapua on hyvin hyvin vähän tarjolla, koska juurikin ne omat vastuut, välimatka ja töitä liian usein viikonloppuisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kutsun syömään lapset ja lapsenlapset tasan kerran vuodessa. Jouluna. Sekin on raskasta, seistä monta tuntia valmistelemassa ruokia ja leivonnaisia, ja kun he istuvat pöytään niin koko ajan on siinä tekemistä. Olen vinkannut että jokainen voisi tuoda jotain ja näin ollen helpottaisi minun työtä mutta se ei ole oikein nnostanut ketään.
Kun lapsenlapset tulee meille yökylään niin haemme kaupasta tai ravintolasta valmista ruokaa (onneksi he pitävät suhsista ja pizzasta). Aamiaiset, välipalat ja iltapalat valmistan heille, tottakai. Kun aikuiset lapset tulee lapsineen meille niin se on joko kahvipöytä (jotain suolaista ja makeaa) tai sitten menemme yhdessä ravintolaan syömään. En näe mitään syytä miksi ruokkisin joka kerta aikuisia lapsia ja uupuisin itse, olen vielä työelömässä ja en muutenkaan pidä ruoanlaitosta siitä huolimatta että osaan tehdä hyvää ruokaa ja leipoa. Olen kuullut niin paljon horror tarinoita siitä miten aikuiset lapset menevät isovanhempien luo vierailulle ja olettavat että se on kuin all inclusive hotelli. Tämä voi olla yksi syy siihen miksei isovanhemmat jaksa tavata usein?
Vierailija kirjoitti:
Kutsun syömään lapset ja lapsenlapset tasan kerran vuodessa. Jouluna. Sekin on raskasta, seistä monta tuntia valmistelemassa ruokia ja leivonnaisia, ja kun he istuvat pöytään niin koko ajan on siinä tekemistä. Olen vinkannut että jokainen voisi tuoda jotain ja näin ollen helpottaisi minun työtä mutta se ei ole oikein nnostanut ketään.
Kun lapsenlapset tulee meille yökylään niin haemme kaupasta tai ravintolasta valmista ruokaa (onneksi he pitävät suhsista ja pizzasta). Aamiaiset, välipalat ja iltapalat valmistan heille, tottakai. Kun aikuiset lapset tulee lapsineen meille niin se on joko kahvipöytä (jotain suolaista ja makeaa) tai sitten menemme yhdessä ravintolaan syömään. En näe mitään syytä miksi ruokkisin joka kerta aikuisia lapsia ja uupuisin itse, olen vielä työelömässä ja en muutenkaan pidä ruoanlaitosta siitä huolimatta että osaan tehdä hyvää ruokaa ja leipoa. Olen kuullut niin paljon horror tarinoita siitä miten aikuiset lapset menevät isovanhempien luo vierailulle ja olettavat että se on kuin all inclusive hotelli. Tämä voi olla yksi syy siihen miksei isovanhemmat jaksa tavata usein?
Mäkin olen työelämässä, ja meillä on teinipoikia, jotka tarvitsevat näin kesällä vähintään kaksi lämmintä ruokaa päivässä. Toki myös puoliso ja pojat itse kokkaavat, mutta silti tuntuu tosi hassulta, että joku rasittuu joulusta kerran vuodessa. Itsestäni joulu on tosi mukava juhla, töistä on vapaata, uuniruoat valmistuvat helposti ja keittiössä on mukava puuhastella, kun ulkona on kylmää ja pimeää. Paljon ankeampaa on kokata näin kesällä, kun ulkona olisi hieno ulkoilusää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kielletään vielä autot, jotta äidit saa ajella pikkusiaan polkupyörällä hoitoon pitkin kaupunkia!
Olin tarhaikäinen 1980-luvun alussa. Meidän perheessä ei ollut vara pitää autoa. Minä istuin lastenistuimessa äidin takana, veli isän takana. Päiväkotiin oli 2 km matkaa, siitä vanhemmat vielä pyöräilivät työpaikoilleen 3 km päähän. Eivät koskaan valittaneet asiasta. 6-vuotiaana ajoin jo itse pyörällä oman tarhamatkan. Isä avusti ylämäkeen työntämällä selästä. Vanhempien esimerkin vuoksi olen itsekin innokas pyöräilijä ja omille lapsille hankittiin aikoinaan kärry pyörän perään. Olemme säästäneet aivan huikean määrän rahaa siinä, että emme aja autolla joka paikkaan ja taloudessa ei tarvitse olla kahta autoa.
Ihmisten laiskistumisen huomaa. Lähikauppaan pitää päästä autolla, odotetaan paikallisbussia mieluummin tunti kuin kävellään 1,5 km kotiin yms. Fyysinen kunto romahtaa, ylipaino vaivaa. Ei ole ihme.
Siis eihän tässä ole mitään erikoista? Ei meilläkään ole autoa, lapset viedään päiväkotiin kävellen, pyörällä tai bussilla ja mies pyöräilee tähän päälle töihin 20km suunta. Ihan normaalia Helsingissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Biologisesti ottaen isoäidin tehtävä on hoitaa lapsenlapsia. Todennäköisesti siksi ihmisnaaraalla on menopaussi, jotta pitkäikäinen eläin ei enää itse lisäänny, mutta mahdollistaa omien jälkeläistensä menestyksen. Ihminen on tässä suuri poikkeus, lähes kaikki muut nisäkäsnaaraat pysyvät sukukypsinä loppuun saakka
Isoäidin?! Eikö isoisän?!
Kaikki sukulaiset ovat voineet tukea lapsia enemmän tai vähemmän kulttuurista ja aikakaudesta riippuen. Historiallisesti kuitenkin erityisesti äidinäidin läsnäolo ja tuki on yleensä ollut merkittävintä lastenlasten selviytymiselle. Tätä on tutkinut mm. Turun yliopiston ekologian ja evoluutiobiologian professori Virpi Lummaa suomalaisten kirkonkirjojen perusteella. Suuri määrä isän puoleisia sukulaisia samassa huushollissa on puolestaan voinut olla jopa haitaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen pienten lasten äitinä törmännyt ilmiöön. Niin lasten isovanhemmat kuin nämä kasvatus alan ammattilaiset koko ajan hokevat, että kuuluu olla uupunut. Eikä kelpaa ettei ole uupunut, vähintään olet yliväsynyt sanoit tai teit mitä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei voi rakastaa normaalisti vaan aina ruokaövereillä? Ja miksi pitää tuijottaa telkkaria? Miksi ei voi olla sen lapsen kanssa? Vaan kokata ja tuputtaa ja ruoka ruoka ruoka?
Mulla on kaksi lasta. Kun olivat pieniä (iät 1 ja 2), mummo toi tuliaisiksi molemmille kilon marmeladia. Eikä tämä ole ainoa ylilyönti. Jätskiä kaivetaan pakastimesta juuri ennen ruoka-aikaa, kun jäätelö syöty sit pullaa, sit keksiä, vähän suklaatiakin löytyi, kaikki huuhdellaan alas pillimehulla. Sitten kauhea meteli, kun lapset on niin nirsoja ettei ruoka kelpaa. Maha pullollaan ei ole nälkä? Eikä auta, vaikka kuinka kieltää. Mummo kun tietää, mitä kullannuput tarvitsee.
Sitten ihmetellään, miksi ei löydy luottamusta jättää lapsia hoitoon. Tuota se meno on, vaikka ollaan paikalla, mitä se olisi ilman valvontaa? Ollaan kyllä vähennetty yhteydenpitoa muutenkin.
Eikö pienten lasten karkit ota vanhemmat haltuunsa? Mut vanhemmat ocat nykyisin avuttomia.
No ei tietenkään pidä mummoilla käydä, hyvä ratkaisu.
Että mummon on pakko antaa sitä karkkia, mutta vanhemman pitää sitten olla se, joka ottaakin karkit ja tuottaa lapselle pettymyksen. Eikö aikuismainen raktaisu olisi se, että mummo nyt vaan ei tunge sitä karkkia?
Niin, tai sit se vanhempi voi vaikka kohtuulistaa sitä karkin määrää. Ja kestää se lapsen mahdollinen pettymys. Miksi näissä jutuissa täällä kaikki on jolo/tai. Ei mitään välimuotoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei voi rakastaa normaalisti vaan aina ruokaövereillä? Ja miksi pitää tuijottaa telkkaria? Miksi ei voi olla sen lapsen kanssa? Vaan kokata ja tuputtaa ja ruoka ruoka ruoka?
Mulla on kaksi lasta. Kun olivat pieniä (iät 1 ja 2), mummo toi tuliaisiksi molemmille kilon marmeladia. Eikä tämä ole ainoa ylilyönti. Jätskiä kaivetaan pakastimesta juuri ennen ruoka-aikaa, kun jäätelö syöty sit pullaa, sit keksiä, vähän suklaatiakin löytyi, kaikki huuhdellaan alas pillimehulla. Sitten kauhea meteli, kun lapset on niin nirsoja ettei ruoka kelpaa. Maha pullollaan ei ole nälkä? Eikä auta, vaikka kuinka kieltää. Mummo kun tietää, mitä kullannuput tarvitsee.
Sitten ihmetellään, miksi ei löydy luottamusta jättää lapsia hoitoon. Tuota se meno on, vaikka ollaan paikalla, mitä se olisi ilman valvontaa? Ollaan kyllä vähennetty yhteydenpitoa muutenkin.
Eikö pienten lasten karkit ota vanhemmat haltuunsa? Mut vanhemmat ocat nykyisin avuttomia.
No ei tietenkään pidä mummoilla käydä, hyvä ratkaisu.
Että mummon on pakko antaa sitä karkkia, mutta vanhemman pitää sitten olla se, joka ottaakin karkit ja tuottaa lapselle pettymyksen. Eikö aikuismainen raktaisu olisi se, että mummo nyt vaan ei tunge sitä karkkia?
Niin, tai sit se vanhempi voi vaikka kohtuulistaa sitä karkin määrää. Ja kestää se lapsen mahdollinen pettymys. Miksi näissä jutuissa täällä kaikki on jolo/tai. Ei mitään välimuotoja.
MIKsi? Kun vaan mummo tottelee. Se riittää.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen pienten lasten äitinä törmännyt ilmiöön. Niin lasten isovanhemmat kuin nämä kasvatus alan ammattilaiset koko ajan hokevat, että kuuluu olla uupunut. Eikä kelpaa ettei ole uupunut, vähintään olet yliväsynyt sanoit tai teit mitä tahansa.
En ymmärtänyt. Pitää olla uupunut saadakseen isovanhempien apua niinkö? Ennen ei saa kun sitten kun menee jo pinkka nurin?
Vierailija kirjoitti:
Kun mennään avioon, hankitaan lapsi syntyy perhe jossa tuetaan toinen toistaan.
Kumman anoppi siellä pitäisi olla kolmantena?
Molempien? Vaikka molempien anopeissa on varmasti huonot puolensa. Toinen voi olla varsinainen gerbeera ja toinen hellyyttävä hamsteri joka lopulta näykkäsee henkisesti....??
( sarjasta Miehen puolikkaat?)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kutsun syömään lapset ja lapsenlapset tasan kerran vuodessa. Jouluna. Sekin on raskasta, seistä monta tuntia valmistelemassa ruokia ja leivonnaisia, ja kun he istuvat pöytään niin koko ajan on siinä tekemistä. Olen vinkannut että jokainen voisi tuoda jotain ja näin ollen helpottaisi minun työtä mutta se ei ole oikein nnostanut ketään.
Kun lapsenlapset tulee meille yökylään niin haemme kaupasta tai ravintolasta valmista ruokaa (onneksi he pitävät suhsista ja pizzasta). Aamiaiset, välipalat ja iltapalat valmistan heille, tottakai. Kun aikuiset lapset tulee lapsineen meille niin se on joko kahvipöytä (jotain suolaista ja makeaa) tai sitten menemme yhdessä ravintolaan syömään. En näe mitään syytä miksi ruokkisin joka kerta aikuisia lapsia ja uupuisin itse, olen vielä työelömässä ja en muutenkaan pidä ruoanlaitosta siitä huolimatta että osaan tehdä hyvää ruokaa ja leipoa. Olen kuullut niin paljon horror tarinoita siitä miten aikuiset lapset menevät isovanhempien luo vierailulle ja olettavat että se on kuin all inclusive hotelli. Tämä voi olla yksi syy siihen miksei isovanhemmat jaksa tavata usein?Mäkin olen työelämässä, ja meillä on teinipoikia, jotka tarvitsevat näin kesällä vähintään kaksi lämmintä ruokaa päivässä. Toki myös puoliso ja pojat itse kokkaavat, mutta silti tuntuu tosi hassulta, että joku rasittuu joulusta kerran vuodessa. Itsestäni joulu on tosi mukava juhla, töistä on vapaata, uuniruoat valmistuvat helposti ja keittiössä on mukava puuhastella, kun ulkona on kylmää ja pimeää. Paljon ankeampaa on kokata näin kesällä, kun ulkona olisi hieno ulkoilusää.
Ihminen vanhenee, jollet tiedä. Kyllä minäkin teinini aikoinaan ilolla ruokin. Heille maistui hyvin kaikki.
Enää en jaksa yhtään laittaa 15 hengen päivällistä. Anteeksi vain. Lapsenlapset ovat lisäksi nirsoja, yksi ei syö sitä ja toinen tätä. Omat lapseni olivat kaikkiruokaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen ei tarvinnut sanoittaa tunteita, olla läsnä koko ajan, tuntee syyllisyyttä päivähoidosta tai olla koko perheen ohjelmatoimisto. Lapset olivat, missä olivat vapaa-ajalla, harrastuksia oli vähän ja niihin mentiin itse, lapsenvahdiksi pystyi kutsumaan kenet tahansa tai viemään yökylään, lomalla oli vähän ohjelmaa. Vanhemmuutta ei suoritettu ja lapset hoidettiin muun sivussa pakollisena pahana.
Ja lapsista kasvoi toimeliaita ja itsenäisiä, eikä 18v vauvoja kuten nyt, jotka juoksee 10 vuotta terapiassa ja oppivat siellä syyttämään vanhempia kaikista ongelmistaan
Minkälainen ihminen arvostelee terapiassa käyneitä? Ja uskoisin että asetelma ei koskaan muutu silti vaikka terapiassa kävisi vuoden tai kaksikymmentä vuotta jos ainut ongelma on se henkilö joka ei suostu muuttumaan piiruakaan ja jonka kanssa tulee edelleen paha mieli.
Juuri katsoin jostain bacheror- ohjelmasta miten mies ja nainen pukivat sanoiksi terapiassa käymään asioita. Toinen kertoi että ei päässyt koskaan kavereiden kanssa tasa- arvoiseen asemaan ja tunsi olonsa aina huonommaksi. Ja toinen sanoi, että vanhempi usein veti rakkautensa pois, ei osannut rakastaa.
Monella voi olla kuvattuja traumoja, vaikka ei myönnä.
Vierailija kirjoitti:
Kutsun syömään lapset ja lapsenlapset tasan kerran vuodessa. Jouluna. Sekin on raskasta, seistä monta tuntia valmistelemassa ruokia ja leivonnaisia, ja kun he istuvat pöytään niin koko ajan on siinä tekemistä. Olen vinkannut että jokainen voisi tuoda jotain ja näin ollen helpottaisi minun työtä mutta se ei ole oikein nnostanut ketään.
Kun lapsenlapset tulee meille yökylään niin haemme kaupasta tai ravintolasta valmista ruokaa (onneksi he pitävät suhsista ja pizzasta). Aamiaiset, välipalat ja iltapalat valmistan heille, tottakai. Kun aikuiset lapset tulee lapsineen meille niin se on joko kahvipöytä (jotain suolaista ja makeaa) tai sitten menemme yhdessä ravintolaan syömään. En näe mitään syytä miksi ruokkisin joka kerta aikuisia lapsia ja uupuisin itse, olen vielä työelömässä ja en muutenkaan pidä ruoanlaitosta siitä huolimatta että osaan tehdä hyvää ruokaa ja leipoa. Olen kuullut niin paljon horror tarinoita siitä miten aikuiset lapset menevät isovanhempien luo vierailulle ja olettavat että se on kuin all inclusive hotelli. Tämä voi olla yksi syy siihen miksei isovanhemmat jaksa tavata usein?
Juhla-aikojen ruoanlaitosta helpoin taitaa olla joulu, näin minusta tuntuu. Silloin voi tehdä paljon ruokia ja leivonnaisia etukäteen, eikä kaikkea ole pakko jättää yhdellä kertaa tehtäväksi. Itse kyllä tykkään tehdä paljon aattona, esim. joululaatikot teen aattona alusta loppuun. Rosollin teen aattona ja muitakin lisukkeita mistä pidämme. Usein teen myös jotakin uutta ja erilaista myös.
Meillä ei syödä kaupan valmisruokia, eikä ravintolaruokakaan maistu yhtenään. Kotiruoka on haluttua ja arvostettua meidän "piireissä", enkä koe että sen tekeminen uuvuttaisi kohtuuttomasti. Se on tärkeää, että suunnittelee ja tekee raaka-aineostokset ajoissa.
Kyllä ruutuajasta puhuttiin jo mun lapsuudessa seitkytluvulla. Peloteltiin sokeudella ym.