Lue keskustelun säännöt.
Kannatatko aborttia downin syndrooman takia?
10.06.2026 |
Minusta abortti 12 viikon jälkeen pitäisi sallia vain siinä tilanteessa, että lapsi on niin vaikeasti sairas että kärsisi kovista kivuista ja kuolisi pian syntymän jälkeen. En ymmärrä tätä että saat abortin vaikka 20 viikolla, vain siksi että sikiö on vammainen. Jotkut lapset saattaa paljastua vaikeasti vammaiseksi vasta taaperona, eikä sillekään mitään voi. Aina raskaaksi tullessa on ymmärrettävä se mahdollisuus, että voi saada vammaisen lapsen. Sitten miettiä, onko valmis ottamaan sen riskin.
Kommentit (214)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Down-lasten abortointi on nykyajan eugeniikkaa.
Ja mutkat suoriksi noin. On se kuitenkin armeliaampaa, kuin että annettaisi syntyä kuolemaan elinkelvottomana alkua pidemmälle. Syndroomaan liittyy monia elinvammoja. Resurssit, niin kuin kasvukaan, ei voi koskaan olla rajatonta. Tahallisesti tuotettu resurssirohmu ei ole eettinen teko. Nekin resurssit on pois elinkelpoisilta monellakin tavalla. Ja silti paradoksaalisesti asiaa "monimuotoisuuden" kannattajat perustelee eettiseksi.
Rakkaus on siitä jännä resurssi, että se lisääntyy käytettäessä. Kannattaa kokeilla.
Kun downeilta itseltään kysytään heidän tyytyväisyyttään elämäänsä, ovat he erittäin tyytyväisiä. Saako mielestäsi muitakin ihmisryhmiä eliminoida puhtaasti rahan takia?
"Kun downeilta itseltään kysytään heidän tyytyväisyyttään elämäänsä, ovat he erittäin tyytyväisiä. Saako mielestäsi muitakin ihmisryhmiä eliminoida puhtaasti rahan takia?"
Niin. Tyytyväisiä itse. Aina erityishuomioituna. Ei koskaan täysivaltaisina oman vastuun kantajina. Palveltuina ja avustettuina. Tuettuina. Huomioituna. Terveyspalveluiden oven välissä jalka jo heti syntymästä ihan erityisellä tasolla. Ja kun tarkastelet edellistä, niin huomaat, että samat asiat varmasti nostaisi normi-ihmisenkin tyytyväisyystasoa.
Ja resurssit ei tarkoita vain rahaa. Loppukädessä eniten sitä, mutta se koskee laajasti paljoa. Jostain muusta se on pois. Erityislapsen vanhemmat on yksi resurssi. Sekin on poissa toisaalta, kun sidottuna (jos edes siis itse huolehtii hoitovastuusta laitoksen sijaan) siihen lopullisesti kognitiovajeiseen ja erilaisin fyysisin puuttein varustettuun jälkikasvuun. Se resurssi on pois koko yhteisöltä jossain määrin. Ja eniten sisaruksilta (huomion antaminen, tukeminen jne.). Ja edellinen heikentää tavalla tai toisella niiden toisten mahdollisuuskirjoa ja tyytyväisyyttä. Elämänkin mittaisesti. Resurssit liittyy loppukädessä aina valintoihin. Halutaan tai ei. Moraaliposeerataan tai ei, joka ei ydinfaktaa muuksi muuta.
Vrt. koululuokkaa, jossa heikoimpiin oppijoihin kiinnitetään valtaosa huomiosta ja opettajan resurssista. Ja samalla hukataan lahjakkuutta ja heitetään lahjakkuuspotentiaaleja hukkaan, koska resurssointi ei huomioi heitä vastaavalla intensiteetillä.
Melkein toivon, että itse tai lapsesi vammautuu tai vaatii syystä tai toisesta tukea. Et toivittavasti ole tosissasi. Kaltaiseltasi pitäisi evätä kaikki verovaroin tuettu palvelu.
Kyllä! Kaikki tuki ja palvelut niitä tarvitseville ja nämä oman elämänsä sankarit, jotka kokevat oikeusekseen jaella verovaroja ja vaatia palveluita vain itselleen, kaikki omasta pussista hankittuna. Alkaisi varmaan kelpaamaan ihan se perusopetuskin.
Tuki ja peruspalvelut kyllä mutta omat tietoiset valinnat (kuten vammaisen lapsen synnyttäminen tiedosta huolimatta) erikseen, ei ole yhteiskunnan tehtävä ylläpitää kehitysvammaisia
Mikä yhteiskunnan tehtävä on? Mikä ihmisten tehtävä on? Mikä elämän tarkoitus on? Kerätä rahaa? Nauttia rahasta kuin Roope Ankka yksin säiliössään ja tavoitella omaa etuaan? Kuulostaa karmealta enkä ihmettele miksi maailma on tässä tilassa.
Kuinka monesta vammaisesta sä olet huolehtinut 24/ 7 vuodesta toiseen? Jeesustelu on helppoa, kun ei itse ole tarvinut tikkua ristiin pistää.
Moni down muuttaa esim. tuetun asumisen yksiköihin täysi-ikäisenä. He myös haluavat itse itsenäisyyttä. Down lapsista toki lapsina pitää huolehtia 24/7, mutta niin pitää ihan kaikista lapsista.
Jos se on jeesustelua, että arvostaa jokaista ihmistä ja pitää heitä hoivan arvoisena niin sitten "jeesustelen" ihan ylpeästi. Ihmisarvoa ei voi mitata rahassa ja yhteiskunnan pitäisi taistella ableismia vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä kuinka monta Down-laspsen perhettä te henkilökohtaisesti tunnette, mutta minä tunnen kaksi.
Tapaus yksi. Nuoret vanhemmat saivat yllättäen Down-lapsen, mitään seulontaa ei kaksikymppiselle äidille oltu tehty. He yrittivät n. puoli vuotta hoitaa monisairasta lasta kotona, mutta voimat ja taidot loppuivat kesken. Parisuhde kariutui, vanhemmat olivat aivan loppu, ja lopulta lapsi sijoitettiin sijaisperheeseen. Lapsen äiti ei koskaan toipunut traumasta, eikä enää halunut edes tavata lasta. Isä kävi joskus parin kuukauden välein tervehtimässä lasta sijaisperheesdä, kunnes lopetti senkin.
Tapaus kaksi. Vanhat vanhemmat saivat Down-lapsen. Isä oli itse monisairas ja äidillä psykologisia ongelmia ja sairauksia. Lapsi sijoitettiin Espoon Rinnekotiin, koska vanhemmat eivät kyenneet hänestä huolehtimaan. Äiti kuoli suhteellisen nuorena ja jo ikääntyvä sairas isä kävi välillä hakemassa tyttären kotiin viikonlopou-lomalle. Muistan kun isäkin kuoli miettineeni, että nyt sillä tyttärellä ei ole enää ketään muuta kuin hoitajat sen elämässä.
Pitäisi muistaa, että Down lapsilla on syntymästään asti jo monia ongelmia, esim. liian iso kieli joka pitää leikata, reikä sydämessä joka pitää leikata ym. Suu jo aiheuttaa vaikeuksia syömisen kanssa, imetys ei onnistu, ja monia muita vaikeuksia.
Eivät ne Down-lapset ole "söpöjä" kuin muutaman ensimmäisen vuoden, sen jälkeen he ovat monivammaisia aikuisia.
Kuvaavaa on, ett kerrot nämä muiden ihmisten näkökulmasta. Miltä tilanne näyttää downin näkökulmasta ja mitä hän itse ajattelee elämästään?
Entä kuinka monta sijoitettua, päihdeongelmaista ja monisairasta "tervettä" tunnet? Minä tunnen aika monta. Kaksi joille on tehty lonkkareikkaus, kaksi joille silmäleikkaus, yksi sokea, yksi kroonisesta kivusta kärsivä, kolme pahasti selkäoireista, yhden narkomaanin, kolme alkoholistia, yhden masentuneen, yhden kaksisuuntaisen, yhden sijaisperheessä kasvaneen, yhden työkyvyttömyyseläkkeellä olevan, kolme syöpää sairastanutta, neljä diabetestä....
Jos ajattelee, että maailmaan ei mahdu sairautta, kannattaa jättää lisääntymättä. Koska hyvin todennäköisesti sitä on luvassa muodossa tai toisessa. Downin tarve terveydenhuollolle ei ole huonompi asia kuin kenenkään muunkaan.
Heidän älykkyytensä ei ole sellaisella tasolla että olisi relevanttia arvioida heidän kykyä arvioida omaa olemassa oloaan.
Onko sinun älykkyytesi?
Tottakai, ehdottomasti.
Turha tänne on vammaisia synnyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä kuinka monta Down-laspsen perhettä te henkilökohtaisesti tunnette, mutta minä tunnen kaksi.
Tapaus yksi. Nuoret vanhemmat saivat yllättäen Down-lapsen, mitään seulontaa ei kaksikymppiselle äidille oltu tehty. He yrittivät n. puoli vuotta hoitaa monisairasta lasta kotona, mutta voimat ja taidot loppuivat kesken. Parisuhde kariutui, vanhemmat olivat aivan loppu, ja lopulta lapsi sijoitettiin sijaisperheeseen. Lapsen äiti ei koskaan toipunut traumasta, eikä enää halunut edes tavata lasta. Isä kävi joskus parin kuukauden välein tervehtimässä lasta sijaisperheesdä, kunnes lopetti senkin.
Tapaus kaksi. Vanhat vanhemmat saivat Down-lapsen. Isä oli itse monisairas ja äidillä psykologisia ongelmia ja sairauksia. Lapsi sijoitettiin Espoon Rinnekotiin, koska vanhemmat eivät kyenneet hänestä huolehtimaan. Äiti kuoli suhteellisen nuorena ja jo ikääntyvä sairas isä kävi välillä hakemassa tyttären kotiin viikonlopou-lomalle. Muistan kun isäkin kuoli miettineeni, että nyt sillä tyttärellä ei ole enää ketään muuta kuin hoitajat sen elämässä.
Pitäisi muistaa, että Down lapsilla on syntymästään asti jo monia ongelmia, esim. liian iso kieli joka pitää leikata, reikä sydämessä joka pitää leikata ym. Suu jo aiheuttaa vaikeuksia syömisen kanssa, imetys ei onnistu, ja monia muita vaikeuksia.
Eivät ne Down-lapset ole "söpöjä" kuin muutaman ensimmäisen vuoden, sen jälkeen he ovat monivammaisia aikuisia.
Kuvaavaa on, ett kerrot nämä muiden ihmisten näkökulmasta. Miltä tilanne näyttää downin näkökulmasta ja mitä hän itse ajattelee elämästään?
Entä kuinka monta sijoitettua, päihdeongelmaista ja monisairasta "tervettä" tunnet? Minä tunnen aika monta. Kaksi joille on tehty lonkkareikkaus, kaksi joille silmäleikkaus, yksi sokea, yksi kroonisesta kivusta kärsivä, kolme pahasti selkäoireista, yhden narkomaanin, kolme alkoholistia, yhden masentuneen, yhden kaksisuuntaisen, yhden sijaisperheessä kasvaneen, yhden työkyvyttömyyseläkkeellä olevan, kolme syöpää sairastanutta, neljä diabetestä....
Jos ajattelee, että maailmaan ei mahdu sairautta, kannattaa jättää lisääntymättä. Koska hyvin todennäköisesti sitä on luvassa muodossa tai toisessa. Downin tarve terveydenhuollolle ei ole huonompi asia kuin kenenkään muunkaan.
Heidän älykkyytensä ei ole sellaisella tasolla että olisi relevanttia arvioida heidän kykyä arvioida omaa olemassa oloaan.
Siihen eivät pysty kaikki ns. terveetkään, koska tällaisen asian ajattelu edellyttää varsin syvällistä abstraktion tajua. Siis jos asiaa käsitellään monipuolisemmin kuin kysymällä, haluaisitko olla mieluummin elävä vai kuollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Down-lasten abortointi on nykyajan eugeniikkaa.
Ja mutkat suoriksi noin. On se kuitenkin armeliaampaa, kuin että annettaisi syntyä kuolemaan elinkelvottomana alkua pidemmälle. Syndroomaan liittyy monia elinvammoja. Resurssit, niin kuin kasvukaan, ei voi koskaan olla rajatonta. Tahallisesti tuotettu resurssirohmu ei ole eettinen teko. Nekin resurssit on pois elinkelpoisilta monellakin tavalla. Ja silti paradoksaalisesti asiaa "monimuotoisuuden" kannattajat perustelee eettiseksi.
Rakkaus on siitä jännä resurssi, että se lisääntyy käytettäessä. Kannattaa kokeilla.
Kun downeilta itseltään kysytään heidän tyytyväisyyttään elämäänsä, ovat he erittäin tyytyväisiä. Saako mielestäsi muitakin ihmisryhmiä eliminoida puhtaasti rahan takia?
"Kun downeilta itseltään kysytään heidän tyytyväisyyttään elämäänsä, ovat he erittäin tyytyväisiä. Saako mielestäsi muitakin ihmisryhmiä eliminoida puhtaasti rahan takia?"
Niin. Tyytyväisiä itse. Aina erityishuomioituna. Ei koskaan täysivaltaisina oman vastuun kantajina. Palveltuina ja avustettuina. Tuettuina. Huomioituna. Terveyspalveluiden oven välissä jalka jo heti syntymästä ihan erityisellä tasolla. Ja kun tarkastelet edellistä, niin huomaat, että samat asiat varmasti nostaisi normi-ihmisenkin tyytyväisyystasoa.
Ja resurssit ei tarkoita vain rahaa. Loppukädessä eniten sitä, mutta se koskee laajasti paljoa. Jostain muusta se on pois. Erityislapsen vanhemmat on yksi resurssi. Sekin on poissa toisaalta, kun sidottuna (jos edes siis itse huolehtii hoitovastuusta laitoksen sijaan) siihen lopullisesti kognitiovajeiseen ja erilaisin fyysisin puuttein varustettuun jälkikasvuun. Se resurssi on pois koko yhteisöltä jossain määrin. Ja eniten sisaruksilta (huomion antaminen, tukeminen jne.). Ja edellinen heikentää tavalla tai toisella niiden toisten mahdollisuuskirjoa ja tyytyväisyyttä. Elämänkin mittaisesti. Resurssit liittyy loppukädessä aina valintoihin. Halutaan tai ei. Moraaliposeerataan tai ei, joka ei ydinfaktaa muuksi muuta.
Vrt. koululuokkaa, jossa heikoimpiin oppijoihin kiinnitetään valtaosa huomiosta ja opettajan resurssista. Ja samalla hukataan lahjakkuutta ja heitetään lahjakkuuspotentiaaleja hukkaan, koska resurssointi ei huomioi heitä vastaavalla intensiteetillä.
Melkein toivon, että itse tai lapsesi vammautuu tai vaatii syystä tai toisesta tukea. Et toivittavasti ole tosissasi. Kaltaiseltasi pitäisi evätä kaikki verovaroin tuettu palvelu.
Kyllä! Kaikki tuki ja palvelut niitä tarvitseville ja nämä oman elämänsä sankarit, jotka kokevat oikeusekseen jaella verovaroja ja vaatia palveluita vain itselleen, kaikki omasta pussista hankittuna. Alkaisi varmaan kelpaamaan ihan se perusopetuskin.
Tuki ja peruspalvelut kyllä mutta omat tietoiset valinnat (kuten vammaisen lapsen synnyttäminen tiedosta huolimatta) erikseen, ei ole yhteiskunnan tehtävä ylläpitää kehitysvammaisia
Mikä yhteiskunnan tehtävä on? Mikä ihmisten tehtävä on? Mikä elämän tarkoitus on? Kerätä rahaa? Nauttia rahasta kuin Roope Ankka yksin säiliössään ja tavoitella omaa etuaan? Kuulostaa karmealta enkä ihmettele miksi maailma on tässä tilassa.
Kuinka monesta vammaisesta sä olet huolehtinut 24/ 7 vuodesta toiseen? Jeesustelu on helppoa, kun ei itse ole tarvinut tikkua ristiin pistää.
Moniko Down tarvitsee 24/7 hoitamista? Nolla.
Juu, ei tietenkään. Nehän kouluttautuu, menee töihin, hankkii kämpän ja huolehtivat ihan itsenäisesti omista asioistaan. Eihän ne mitään apua, holhoamista, valvontaa, eikä asioitten hoitamista niiden puolesta tarvitse. Ihan itse tekevät kaiken ja loistavasti menee.
Missä Mikä-mikä -maassa sä elät?
Joku hengityskoneessa oleva tarvitsee hoitoa ympäri vuorokauden, eivät down ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa, että adoptioon antaminen on aina vaihtoehto abortille. Suomessa on monia pariskuntia odottamassa, että saisivat lapsen perheeseensä.
No ei todellakaan ole vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Down-lasten abortointi on nykyajan eugeniikkaa.
Ja mutkat suoriksi noin. On se kuitenkin armeliaampaa, kuin että annettaisi syntyä kuolemaan elinkelvottomana alkua pidemmälle. Syndroomaan liittyy monia elinvammoja. Resurssit, niin kuin kasvukaan, ei voi koskaan olla rajatonta. Tahallisesti tuotettu resurssirohmu ei ole eettinen teko. Nekin resurssit on pois elinkelpoisilta monellakin tavalla. Ja silti paradoksaalisesti asiaa "monimuotoisuuden" kannattajat perustelee eettiseksi.
Rakkaus on siitä jännä resurssi, että se lisääntyy käytettäessä. Kannattaa kokeilla.
Kun downeilta itseltään kysytään heidän tyytyväisyyttään elämäänsä, ovat he erittäin tyytyväisiä. Saako mielestäsi muitakin ihmisryhmiä eliminoida puhtaasti rahan takia?
"Kun downeilta itseltään kysytään heidän tyytyväisyyttään elämäänsä, ovat he erittäin tyytyväisiä. Saako mielestäsi muitakin ihmisryhmiä eliminoida puhtaasti rahan takia?"
Niin. Tyytyväisiä itse. Aina erityishuomioituna. Ei koskaan täysivaltaisina oman vastuun kantajina. Palveltuina ja avustettuina. Tuettuina. Huomioituna. Terveyspalveluiden oven välissä jalka jo heti syntymästä ihan erityisellä tasolla. Ja kun tarkastelet edellistä, niin huomaat, että samat asiat varmasti nostaisi normi-ihmisenkin tyytyväisyystasoa.
Ja resurssit ei tarkoita vain rahaa. Loppukädessä eniten sitä, mutta se koskee laajasti paljoa. Jostain muusta se on pois. Erityislapsen vanhemmat on yksi resurssi. Sekin on poissa toisaalta, kun sidottuna (jos edes siis itse huolehtii hoitovastuusta laitoksen sijaan) siihen lopullisesti kognitiovajeiseen ja erilaisin fyysisin puuttein varustettuun jälkikasvuun. Se resurssi on pois koko yhteisöltä jossain määrin. Ja eniten sisaruksilta (huomion antaminen, tukeminen jne.). Ja edellinen heikentää tavalla tai toisella niiden toisten mahdollisuuskirjoa ja tyytyväisyyttä. Elämänkin mittaisesti. Resurssit liittyy loppukädessä aina valintoihin. Halutaan tai ei. Moraaliposeerataan tai ei, joka ei ydinfaktaa muuksi muuta.
Vrt. koululuokkaa, jossa heikoimpiin oppijoihin kiinnitetään valtaosa huomiosta ja opettajan resurssista. Ja samalla hukataan lahjakkuutta ja heitetään lahjakkuuspotentiaaleja hukkaan, koska resurssointi ei huomioi heitä vastaavalla intensiteetillä.
Mikä voisi olla tärkeämpää resurssien käyttöä kuin hoiva rakkaus ja toisista huolehtiminen? Se on kaiken ydin, kaiken olemassa olemisen idea. Ei se siis ole mistään pois vaan toteuttaa sitä mikä on merkityskin.
Toki osa ajattelee, että raha on tärkeintä. Elämässä pitää tienata rahaa, tuottaa rahaa ja ihmisarvo mitataan siinä mitä jää viivan alle kun tuloista miinustetaan menot.
Mutta mikä idea siinä on? Eikö elämäsi ole niin aika turhaa ja merkityksetöntä? Olet säästänyt rahaa, mutta miksi? Kaikesta puuttuu merkitys ja järki.
"Mikä voisi olla tärkeämpää resurssien käyttöä kuin hoiva rakkaus ja toisista huolehtiminen? Se on kaiken ydin, kaiken olemassa olemisen idea. Ei se siis ole mistään pois vaan toteuttaa sitä mikä on merkityskin.
Toki osa ajattelee, että raha on tärkeintä. Elämässä pitää tienata rahaa, tuottaa rahaa ja ihmisarvo mitataan siinä mitä jää viivan alle kun tuloista miinustetaan menot.
Mutta mikä idea siinä on? Eikö elämäsi ole niin aika turhaa ja merkityksetöntä? Olet säästänyt rahaa, mutta miksi? Kaikesta puuttuu merkitys ja järki."
Niin. Me puhumme ihan eri tasoista. Sinä puhut rakkaudesta ja arvoista. Abstrakteista ja immateriaalisista. Minä taas resursseista. Konkretiasta ja reaalisesta. Ne ei ole yhteismitallisia. Jälkimmäinen on erittäin rajallista verrattuna ensimmäiseen. Mutta ne realiteetit määrittää myös rajoja rajattomammille. Äiti rakastaa haluamaansa down-lasta mainitsemillasi mittareilla. Yhteiskunta ei. Ensimmäinen on täysin subjektiivinen kokemus. Jälkimmäinen on kollektiivinen. Jälkimmäinen on resurssintarjoaja. Määritellään resurssi vaikka kakuksi. Millä oikeudella erityislapsen halunnut saa olla ahneempi? Siksi kun rakastaa? Niin saa yhteisestä kakusta lapselleen jättipalan verrattuna normilapsiin. Koska rakastaa, niin arvokkaampi saaja ja siksi oikeus pienentää muiden palaa? (Lähtökohta se, että yhteiskunta tarjoaa yhtä suuren palan lähtökohtaisesti kaikille lapsille). Kun se ei ole se rakkaus rajamäärittelemättömänä keneltäkään lapselta pois...Paitsi että ymmärrä nyt se, että se ON pois kaikkien lapsien tasasuuruisista paloista. Ahneiden lapset saa perusresurssin lisäksi mahtavat lisäresurssit eliniäkseen käyttöönsä. Muista välittämisen on vähennyttävä, että edellisille riittää triplapalat. Käytännön tasolla huolehtiminen muista VÄHENEE ihan perustasolta. Kapenevat neuvolapalvelut, harva ja jo olemattomuutta lähestyvä kouluhammasterveydenhoito jne. jne. On hienoa tietysti pukea oma ahneus arvojen kaapuun.
Tämä logiikka kusee siinä, että emme kärsi oikeasta resurssipulasta.
Kyse on siis oikeasti siitä että siitä kakusta puolet annetaan isälle, neljäsosa heitetään roskiin, koska se tippui lattialle ja siinä saattaa olla pölyhiukkanen, kahdeksasosan myydään eniten tarjoavalle ja kahdeksasosa levitetään pöydälle ja annetaan nälkäisimpien taistella muruista, hakata ja lyödä toisiaan että kuka saa eniten ja väitetään että kakkua ei ole kuin kahdeksasosan verran.
Kun yhteiskunta muuttuisi pala palalta, alkaisi se tarkoittaa oikeudenmukaisempaa jakoa, jossa on järkeä. Resursseja säästettäisiin ja käytettäisiin fiksusti, jotta on varaa ydintehtäviin. Samalla ymmärretään että nälkäiselle on hyvä antaa enemmän kakkua kuin kylläiselle.
Ongelma on, että hoivaan ei HALUTA antaa rahaa. Silloin sitä "ei ole". Jos yleinen asenneilmapiiri olisi toinen, sitä haluttaisi antaa ja sitä olisi. Maassa, jossa jopa turkistarhausta tuetaan, ei voi puhua absoluuttisesta resurssien puutteesta. Kyse on arvoista ja poliittisista päätöksistä.
Yhteiskunta ei voi muuttua hetkessä, mutta vammaisviha vie kehitystä vain huonompaan suuntaan ja yhä vähemmän on resursseja vammaisille tai muille heikompi osaisille. Ei siksi että resursseista olisi pulaa vaan siksi että rakkaudesta on pulaa ja suuri resurssivaje.
Ja vielä se, että myös palvelujdn tarpeen väheneminen on oiva syy leikata niistä rahoitusta. Kyse ei siis ole siitä, että jos palvelua tarvitsisi harvemmat se olisi laadukkaampaa, helpommin saatavilla tms. Päinvastoin. Tästä esimerkkinä mm. kyläkoulut, jotka halutaan lakkauttaa vaikka niillä on resurssit antaa laadukasta ja yksilöllistä opetusta lähellä perheitä.
Terveyspalvelut noudattavat samaa trendiä. Mitä vähemmän on tarvetta sitä enemmän leikataan. Vammaisvihalla et siis saavuta parempaa terveydenhoitoa itsellesikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Down-lasten abortointi on nykyajan eugeniikkaa.
Ja mutkat suoriksi noin. On se kuitenkin armeliaampaa, kuin että annettaisi syntyä kuolemaan elinkelvottomana alkua pidemmälle. Syndroomaan liittyy monia elinvammoja. Resurssit, niin kuin kasvukaan, ei voi koskaan olla rajatonta. Tahallisesti tuotettu resurssirohmu ei ole eettinen teko. Nekin resurssit on pois elinkelpoisilta monellakin tavalla. Ja silti paradoksaalisesti asiaa "monimuotoisuuden" kannattajat perustelee eettiseksi.
Rakkaus on siitä jännä resurssi, että se lisääntyy käytettäessä. Kannattaa kokeilla.
Kun downeilta itseltään kysytään heidän tyytyväisyyttään elämäänsä, ovat he erittäin tyytyväisiä. Saako mielestäsi muitakin ihmisryhmiä eliminoida puhtaasti rahan takia?
"Kun downeilta itseltään kysytään heidän tyytyväisyyttään elämäänsä, ovat he erittäin tyytyväisiä. Saako mielestäsi muitakin ihmisryhmiä eliminoida puhtaasti rahan takia?"
Niin. Tyytyväisiä itse. Aina erityishuomioituna. Ei koskaan täysivaltaisina oman vastuun kantajina. Palveltuina ja avustettuina. Tuettuina. Huomioituna. Terveyspalveluiden oven välissä jalka jo heti syntymästä ihan erityisellä tasolla. Ja kun tarkastelet edellistä, niin huomaat, että samat asiat varmasti nostaisi normi-ihmisenkin tyytyväisyystasoa.
Ja resurssit ei tarkoita vain rahaa. Loppukädessä eniten sitä, mutta se koskee laajasti paljoa. Jostain muusta se on pois. Erityislapsen vanhemmat on yksi resurssi. Sekin on poissa toisaalta, kun sidottuna (jos edes siis itse huolehtii hoitovastuusta laitoksen sijaan) siihen lopullisesti kognitiovajeiseen ja erilaisin fyysisin puuttein varustettuun jälkikasvuun. Se resurssi on pois koko yhteisöltä jossain määrin. Ja eniten sisaruksilta (huomion antaminen, tukeminen jne.). Ja edellinen heikentää tavalla tai toisella niiden toisten mahdollisuuskirjoa ja tyytyväisyyttä. Elämänkin mittaisesti. Resurssit liittyy loppukädessä aina valintoihin. Halutaan tai ei. Moraaliposeerataan tai ei, joka ei ydinfaktaa muuksi muuta.
Vrt. koululuokkaa, jossa heikoimpiin oppijoihin kiinnitetään valtaosa huomiosta ja opettajan resurssista. Ja samalla hukataan lahjakkuutta ja heitetään lahjakkuuspotentiaaleja hukkaan, koska resurssointi ei huomioi heitä vastaavalla intensiteetillä.
Melkein toivon, että itse tai lapsesi vammautuu tai vaatii syystä tai toisesta tukea. Et toivittavasti ole tosissasi. Kaltaiseltasi pitäisi evätä kaikki verovaroin tuettu palvelu.
Kyllä! Kaikki tuki ja palvelut niitä tarvitseville ja nämä oman elämänsä sankarit, jotka kokevat oikeusekseen jaella verovaroja ja vaatia palveluita vain itselleen, kaikki omasta pussista hankittuna. Alkaisi varmaan kelpaamaan ihan se perusopetuskin.
Tuki ja peruspalvelut kyllä mutta omat tietoiset valinnat (kuten vammaisen lapsen synnyttäminen tiedosta huolimatta) erikseen, ei ole yhteiskunnan tehtävä ylläpitää kehitysvammaisia
Mikä yhteiskunnan tehtävä on? Mikä ihmisten tehtävä on? Mikä elämän tarkoitus on? Kerätä rahaa? Nauttia rahasta kuin Roope Ankka yksin säiliössään ja tavoitella omaa etuaan? Kuulostaa karmealta enkä ihmettele miksi maailma on tässä tilassa.
Kuinka monesta vammaisesta sä olet huolehtinut 24/ 7 vuodesta toiseen? Jeesustelu on helppoa, kun ei itse ole tarvinut tikkua ristiin pistää.
Moni down muuttaa esim. tuetun asumisen yksiköihin täysi-ikäisenä. He myös haluavat itse itsenäisyyttä. Down lapsista toki lapsina pitää huolehtia 24/7, mutta niin pitää ihan kaikista lapsista.
Jos se on jeesustelua, että arvostaa jokaista ihmistä ja pitää heitä hoivan arvoisena niin sitten "jeesustelen" ihan ylpeästi. Ihmisarvoa ei voi mitata rahassa ja yhteiskunnan pitäisi taistella ableismia vastaan.
Itsenäisyys on hieman harhaanjohtqva termi mutta ihan miten vain
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä kuinka monta Down-laspsen perhettä te henkilökohtaisesti tunnette, mutta minä tunnen kaksi.
Tapaus yksi. Nuoret vanhemmat saivat yllättäen Down-lapsen, mitään seulontaa ei kaksikymppiselle äidille oltu tehty. He yrittivät n. puoli vuotta hoitaa monisairasta lasta kotona, mutta voimat ja taidot loppuivat kesken. Parisuhde kariutui, vanhemmat olivat aivan loppu, ja lopulta lapsi sijoitettiin sijaisperheeseen. Lapsen äiti ei koskaan toipunut traumasta, eikä enää halunut edes tavata lasta. Isä kävi joskus parin kuukauden välein tervehtimässä lasta sijaisperheesdä, kunnes lopetti senkin.
Tapaus kaksi. Vanhat vanhemmat saivat Down-lapsen. Isä oli itse monisairas ja äidillä psykologisia ongelmia ja sairauksia. Lapsi sijoitettiin Espoon Rinnekotiin, koska vanhemmat eivät kyenneet hänestä huolehtimaan. Äiti kuoli suhteellisen nuorena ja jo ikääntyvä sairas isä kävi välillä hakemassa tyttären kotiin viikonlopou-lomalle. Muistan kun isäkin kuoli miettineeni, että nyt sillä tyttärellä ei ole enää ketään muuta kuin hoitajat sen elämässä.
Pitäisi muistaa, että Down lapsilla on syntymästään asti jo monia ongelmia, esim. liian iso kieli joka pitää leikata, reikä sydämessä joka pitää leikata ym. Suu jo aiheuttaa vaikeuksia syömisen kanssa, imetys ei onnistu, ja monia muita vaikeuksia.
Eivät ne Down-lapset ole "söpöjä" kuin muutaman ensimmäisen vuoden, sen jälkeen he ovat monivammaisia aikuisia.
Kuvaavaa on, ett kerrot nämä muiden ihmisten näkökulmasta. Miltä tilanne näyttää downin näkökulmasta ja mitä hän itse ajattelee elämästään?
Entä kuinka monta sijoitettua, päihdeongelmaista ja monisairasta "tervettä" tunnet? Minä tunnen aika monta. Kaksi joille on tehty lonkkareikkaus, kaksi joille silmäleikkaus, yksi sokea, yksi kroonisesta kivusta kärsivä, kolme pahasti selkäoireista, yhden narkomaanin, kolme alkoholistia, yhden masentuneen, yhden kaksisuuntaisen, yhden sijaisperheessä kasvaneen, yhden työkyvyttömyyseläkkeellä olevan, kolme syöpää sairastanutta, neljä diabetestä....
Jos ajattelee, että maailmaan ei mahdu sairautta, kannattaa jättää lisääntymättä. Koska hyvin todennäköisesti sitä on luvassa muodossa tai toisessa. Downin tarve terveydenhuollolle ei ole huonompi asia kuin kenenkään muunkaan.
Heidän älykkyytensä ei ole sellaisella tasolla että olisi relevanttia arvioida heidän kykyä arvioida omaa olemassa oloaan.
Onko sinun älykkyytesi?
Perus 102 kun viimeksi kävin. Se riittännee. Onko oikeitakin argumentteja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannatan aborttia aina kun nainen sitä haluaa. Syyt siihen ei kuulu minulle eikä kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Down-lasten abortointi on nykyajan eugeniikkaa.
Ja mutkat suoriksi noin. On se kuitenkin armeliaampaa, kuin että annettaisi syntyä kuolemaan elinkelvottomana alkua pidemmälle. Syndroomaan liittyy monia elinvammoja. Resurssit, niin kuin kasvukaan, ei voi koskaan olla rajatonta. Tahallisesti tuotettu resurssirohmu ei ole eettinen teko. Nekin resurssit on pois elinkelpoisilta monellakin tavalla. Ja silti paradoksaalisesti asiaa "monimuotoisuuden" kannattajat perustelee eettiseksi.
Rakkaus on siitä jännä resurssi, että se lisääntyy käytettäessä. Kannattaa kokeilla.
Kun downeilta itseltään kysytään heidän tyytyväisyyttään elämäänsä, ovat he erittäin tyytyväisiä. Saako mielestäsi muitakin ihmisryhmiä eliminoida puhtaasti rahan takia?
"Kun downeilta itseltään kysytään heidän tyytyväisyyttään elämäänsä, ovat he erittäin tyytyväisiä. Saako mielestäsi muitakin ihmisryhmiä eliminoida puhtaasti rahan takia?"
Niin. Tyytyväisiä itse. Aina erityishuomioituna. Ei koskaan täysivaltaisina oman vastuun kantajina. Palveltuina ja avustettuina. Tuettuina. Huomioituna. Terveyspalveluiden oven välissä jalka jo heti syntymästä ihan erityisellä tasolla. Ja kun tarkastelet edellistä, niin huomaat, että samat asiat varmasti nostaisi normi-ihmisenkin tyytyväisyystasoa.
Ja resurssit ei tarkoita vain rahaa. Loppukädessä eniten sitä, mutta se koskee laajasti paljoa. Jostain muusta se on pois. Erityislapsen vanhemmat on yksi resurssi. Sekin on poissa toisaalta, kun sidottuna (jos edes siis itse huolehtii hoitovastuusta laitoksen sijaan) siihen lopullisesti kognitiovajeiseen ja erilaisin fyysisin puuttein varustettuun jälkikasvuun. Se resurssi on pois koko yhteisöltä jossain määrin. Ja eniten sisaruksilta (huomion antaminen, tukeminen jne.). Ja edellinen heikentää tavalla tai toisella niiden toisten mahdollisuuskirjoa ja tyytyväisyyttä. Elämänkin mittaisesti. Resurssit liittyy loppukädessä aina valintoihin. Halutaan tai ei. Moraaliposeerataan tai ei, joka ei ydinfaktaa muuksi muuta.
Vrt. koululuokkaa, jossa heikoimpiin oppijoihin kiinnitetään valtaosa huomiosta ja opettajan resurssista. Ja samalla hukataan lahjakkuutta ja heitetään lahjakkuuspotentiaaleja hukkaan, koska resurssointi ei huomioi heitä vastaavalla intensiteetillä.
Mikä voisi olla tärkeämpää resurssien käyttöä kuin hoiva rakkaus ja toisista huolehtiminen? Se on kaiken ydin, kaiken olemassa olemisen idea. Ei se siis ole mistään pois vaan toteuttaa sitä mikä on merkityskin.
Toki osa ajattelee, että raha on tärkeintä. Elämässä pitää tienata rahaa, tuottaa rahaa ja ihmisarvo mitataan siinä mitä jää viivan alle kun tuloista miinustetaan menot.
Mutta mikä idea siinä on? Eikö elämäsi ole niin aika turhaa ja merkityksetöntä? Olet säästänyt rahaa, mutta miksi? Kaikesta puuttuu merkitys ja järki.
"Mikä voisi olla tärkeämpää resurssien käyttöä kuin hoiva rakkaus ja toisista huolehtiminen? Se on kaiken ydin, kaiken olemassa olemisen idea. Ei se siis ole mistään pois vaan toteuttaa sitä mikä on merkityskin.
Toki osa ajattelee, että raha on tärkeintä. Elämässä pitää tienata rahaa, tuottaa rahaa ja ihmisarvo mitataan siinä mitä jää viivan alle kun tuloista miinustetaan menot.
Mutta mikä idea siinä on? Eikö elämäsi ole niin aika turhaa ja merkityksetöntä? Olet säästänyt rahaa, mutta miksi? Kaikesta puuttuu merkitys ja järki."
Niin. Me puhumme ihan eri tasoista. Sinä puhut rakkaudesta ja arvoista. Abstrakteista ja immateriaalisista. Minä taas resursseista. Konkretiasta ja reaalisesta. Ne ei ole yhteismitallisia. Jälkimmäinen on erittäin rajallista verrattuna ensimmäiseen. Mutta ne realiteetit määrittää myös rajoja rajattomammille. Äiti rakastaa haluamaansa down-lasta mainitsemillasi mittareilla. Yhteiskunta ei. Ensimmäinen on täysin subjektiivinen kokemus. Jälkimmäinen on kollektiivinen. Jälkimmäinen on resurssintarjoaja. Määritellään resurssi vaikka kakuksi. Millä oikeudella erityislapsen halunnut saa olla ahneempi? Siksi kun rakastaa? Niin saa yhteisestä kakusta lapselleen jättipalan verrattuna normilapsiin. Koska rakastaa, niin arvokkaampi saaja ja siksi oikeus pienentää muiden palaa? (Lähtökohta se, että yhteiskunta tarjoaa yhtä suuren palan lähtökohtaisesti kaikille lapsille). Kun se ei ole se rakkaus rajamäärittelemättömänä keneltäkään lapselta pois...Paitsi että ymmärrä nyt se, että se ON pois kaikkien lapsien tasasuuruisista paloista. Ahneiden lapset saa perusresurssin lisäksi mahtavat lisäresurssit eliniäkseen käyttöönsä. Muista välittämisen on vähennyttävä, että edellisille riittää triplapalat. Käytännön tasolla huolehtiminen muista VÄHENEE ihan perustasolta. Kapenevat neuvolapalvelut, harva ja jo olemattomuutta lähestyvä kouluhammasterveydenhoito jne. jne. On hienoa tietysti pukea oma ahneus arvojen kaapuun.
Tämä logiikka kusee siinä, että emme kärsi oikeasta resurssipulasta.
Kyse on siis oikeasti siitä että siitä kakusta puolet annetaan isälle, neljäsosa heitetään roskiin, koska se tippui lattialle ja siinä saattaa olla pölyhiukkanen, kahdeksasosan myydään eniten tarjoavalle ja kahdeksasosa levitetään pöydälle ja annetaan nälkäisimpien taistella muruista, hakata ja lyödä toisiaan että kuka saa eniten ja väitetään että kakkua ei ole kuin kahdeksasosan verran.
Kun yhteiskunta muuttuisi pala palalta, alkaisi se tarkoittaa oikeudenmukaisempaa jakoa, jossa on järkeä. Resursseja säästettäisiin ja käytettäisiin fiksusti, jotta on varaa ydintehtäviin. Samalla ymmärretään että nälkäiselle on hyvä antaa enemmän kakkua kuin kylläiselle.
Ongelma on, että hoivaan ei HALUTA antaa rahaa. Silloin sitä "ei ole". Jos yleinen asenneilmapiiri olisi toinen, sitä haluttaisi antaa ja sitä olisi. Maassa, jossa jopa turkistarhausta tuetaan, ei voi puhua absoluuttisesta resurssien puutteesta. Kyse on arvoista ja poliittisista päätöksistä.
Yhteiskunta ei voi muuttua hetkessä, mutta vammaisviha vie kehitystä vain huonompaan suuntaan ja yhä vähemmän on resursseja vammaisille tai muille heikompi osaisille. Ei siksi että resursseista olisi pulaa vaan siksi että rakkaudesta on pulaa ja suuri resurssivaje.
Rakkaus ja hoiva on kivaa mutta hyvä kun olet realisti. Mielummin ne vähät resurssit nyt käytetään lapsiin ja työtätekeviin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähtökohtaisesti vastustan aborttia. Poikkeuksena ma mupatjojen sekarotuiset äp ärät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Down-lasten abortointi on nykyajan eugeniikkaa.
Ja mutkat suoriksi noin. On se kuitenkin armeliaampaa, kuin että annettaisi syntyä kuolemaan elinkelvottomana alkua pidemmälle. Syndroomaan liittyy monia elinvammoja. Resurssit, niin kuin kasvukaan, ei voi koskaan olla rajatonta. Tahallisesti tuotettu resurssirohmu ei ole eettinen teko. Nekin resurssit on pois elinkelpoisilta monellakin tavalla. Ja silti paradoksaalisesti asiaa "monimuotoisuuden" kannattajat perustelee eettiseksi.
Rakkaus on siitä jännä resurssi, että se lisääntyy käytettäessä. Kannattaa kokeilla.
Kun downeilta itseltään kysytään heidän tyytyväisyyttään elämäänsä, ovat he erittäin tyytyväisiä. Saako mielestäsi muitakin ihmisryhmiä eliminoida puhtaasti rahan takia?
"Kun downeilta itseltään kysytään heidän tyytyväisyyttään elämäänsä, ovat he erittäin tyytyväisiä. Saako mielestäsi muitakin ihmisryhmiä eliminoida puhtaasti rahan takia?"
Niin. Tyytyväisiä itse. Aina erityishuomioituna. Ei koskaan täysivaltaisina oman vastuun kantajina. Palveltuina ja avustettuina. Tuettuina. Huomioituna. Terveyspalveluiden oven välissä jalka jo heti syntymästä ihan erityisellä tasolla. Ja kun tarkastelet edellistä, niin huomaat, että samat asiat varmasti nostaisi normi-ihmisenkin tyytyväisyystasoa.
Ja resurssit ei tarkoita vain rahaa. Loppukädessä eniten sitä, mutta se koskee laajasti paljoa. Jostain muusta se on pois. Erityislapsen vanhemmat on yksi resurssi. Sekin on poissa toisaalta, kun sidottuna (jos edes siis itse huolehtii hoitovastuusta laitoksen sijaan) siihen lopullisesti kognitiovajeiseen ja erilaisin fyysisin puuttein varustettuun jälkikasvuun. Se resurssi on pois koko yhteisöltä jossain määrin. Ja eniten sisaruksilta (huomion antaminen, tukeminen jne.). Ja edellinen heikentää tavalla tai toisella niiden toisten mahdollisuuskirjoa ja tyytyväisyyttä. Elämänkin mittaisesti. Resurssit liittyy loppukädessä aina valintoihin. Halutaan tai ei. Moraaliposeerataan tai ei, joka ei ydinfaktaa muuksi muuta.
Vrt. koululuokkaa, jossa heikoimpiin oppijoihin kiinnitetään valtaosa huomiosta ja opettajan resurssista. Ja samalla hukataan lahjakkuutta ja heitetään lahjakkuuspotentiaaleja hukkaan, koska resurssointi ei huomioi heitä vastaavalla intensiteetillä.
Mikä voisi olla tärkeämpää resurssien käyttöä kuin hoiva rakkaus ja toisista huolehtiminen? Se on kaiken ydin, kaiken olemassa olemisen idea. Ei se siis ole mistään pois vaan toteuttaa sitä mikä on merkityskin.
Toki osa ajattelee, että raha on tärkeintä. Elämässä pitää tienata rahaa, tuottaa rahaa ja ihmisarvo mitataan siinä mitä jää viivan alle kun tuloista miinustetaan menot.
Mutta mikä idea siinä on? Eikö elämäsi ole niin aika turhaa ja merkityksetöntä? Olet säästänyt rahaa, mutta miksi? Kaikesta puuttuu merkitys ja järki.
"Mikä voisi olla tärkeämpää resurssien käyttöä kuin hoiva rakkaus ja toisista huolehtiminen? Se on kaiken ydin, kaiken olemassa olemisen idea. Ei se siis ole mistään pois vaan toteuttaa sitä mikä on merkityskin.
Toki osa ajattelee, että raha on tärkeintä. Elämässä pitää tienata rahaa, tuottaa rahaa ja ihmisarvo mitataan siinä mitä jää viivan alle kun tuloista miinustetaan menot.
Mutta mikä idea siinä on? Eikö elämäsi ole niin aika turhaa ja merkityksetöntä? Olet säästänyt rahaa, mutta miksi? Kaikesta puuttuu merkitys ja järki."
Niin. Me puhumme ihan eri tasoista. Sinä puhut rakkaudesta ja arvoista. Abstrakteista ja immateriaalisista. Minä taas resursseista. Konkretiasta ja reaalisesta. Ne ei ole yhteismitallisia. Jälkimmäinen on erittäin rajallista verrattuna ensimmäiseen. Mutta ne realiteetit määrittää myös rajoja rajattomammille. Äiti rakastaa haluamaansa down-lasta mainitsemillasi mittareilla. Yhteiskunta ei. Ensimmäinen on täysin subjektiivinen kokemus. Jälkimmäinen on kollektiivinen. Jälkimmäinen on resurssintarjoaja. Määritellään resurssi vaikka kakuksi. Millä oikeudella erityislapsen halunnut saa olla ahneempi? Siksi kun rakastaa? Niin saa yhteisestä kakusta lapselleen jättipalan verrattuna normilapsiin. Koska rakastaa, niin arvokkaampi saaja ja siksi oikeus pienentää muiden palaa? (Lähtökohta se, että yhteiskunta tarjoaa yhtä suuren palan lähtökohtaisesti kaikille lapsille). Kun se ei ole se rakkaus rajamäärittelemättömänä keneltäkään lapselta pois...Paitsi että ymmärrä nyt se, että se ON pois kaikkien lapsien tasasuuruisista paloista. Ahneiden lapset saa perusresurssin lisäksi mahtavat lisäresurssit eliniäkseen käyttöönsä. Muista välittämisen on vähennyttävä, että edellisille riittää triplapalat. Käytännön tasolla huolehtiminen muista VÄHENEE ihan perustasolta. Kapenevat neuvolapalvelut, harva ja jo olemattomuutta lähestyvä kouluhammasterveydenhoito jne. jne. On hienoa tietysti pukea oma ahneus arvojen kaapuun.
Tämä logiikka kusee siinä, että emme kärsi oikeasta resurssipulasta.
Kyse on siis oikeasti siitä että siitä kakusta puolet annetaan isälle, neljäsosa heitetään roskiin, koska se tippui lattialle ja siinä saattaa olla pölyhiukkanen, kahdeksasosan myydään eniten tarjoavalle ja kahdeksasosa levitetään pöydälle ja annetaan nälkäisimpien taistella muruista, hakata ja lyödä toisiaan että kuka saa eniten ja väitetään että kakkua ei ole kuin kahdeksasosan verran.
Kun yhteiskunta muuttuisi pala palalta, alkaisi se tarkoittaa oikeudenmukaisempaa jakoa, jossa on järkeä. Resursseja säästettäisiin ja käytettäisiin fiksusti, jotta on varaa ydintehtäviin. Samalla ymmärretään että nälkäiselle on hyvä antaa enemmän kakkua kuin kylläiselle.
Ongelma on, että hoivaan ei HALUTA antaa rahaa. Silloin sitä "ei ole". Jos yleinen asenneilmapiiri olisi toinen, sitä haluttaisi antaa ja sitä olisi. Maassa, jossa jopa turkistarhausta tuetaan, ei voi puhua absoluuttisesta resurssien puutteesta. Kyse on arvoista ja poliittisista päätöksistä.
Yhteiskunta ei voi muuttua hetkessä, mutta vammaisviha vie kehitystä vain huonompaan suuntaan ja yhä vähemmän on resursseja vammaisille tai muille heikompi osaisille. Ei siksi että resursseista olisi pulaa vaan siksi että rakkaudesta on pulaa ja suuri resurssivaje.
Rakkaus ja hoiva on kivaa mutta hyvä kun olet realisti. Mielummin ne vähät resurssit nyt käytetään lapsiin ja työtätekeviin.
Miksi? Jotta he tuottavat rahaa, joka on sinulle ainoa arvo ihmisessä ja ihmisellä on vain välinearvo riippuen miten paljon jän tuottaa rahaa, tuottaakseen lisää rahaa. Mun käy sua jopa sääliksi, koska tuo on kova maailma elää. Ja ennenpitkää se romahtaa kun et enää voikaan tienata. Silloin rohmahtaa sun arvo. No, ehkä sinä juokset ottamaan eutanasian heti eläkkeen kunniaksi, ettet vain ole menoerä ja jotta olet kunnon kansalainen.
En tiedä tajuatko itse, mutta tuossa ei ole järjen hiventä.
Raha on vain väline. Ei itsetarkoitus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kannata. Näen downit hyvänä asiana ja ihmisyyden monimuotoisuutena kuten adhd ja autismi. Sydäntäni särkee, että heitä syrjitään näin voimakkaasti tappaen heitä eri säännöin kuin terveitä. Raja pitäisi olla siellä 12 viikossa ja sen ylittäneillä vain jos olisi välitöntä vaaraa. Down ei kuitenkaan ole.
Itse en näe ongelmaa down lapsessa sinänsä vaan siinä että 99% heistä tulee olemaan yhteiskunnan holhottavana. Eri asia jos omalla rahalla ja ajalla hoidetaan
Höpöphöpö. Olisin enemmän huolissani sinun lasten tuen tarpeesta tolla asenteella kasvatettuina.
Heillä menee oikein hyvin. Ydinperhe arkea ja äiti ollut kotona kummankin viisi ensimmäistä elinvuotta. Nyt koulutiellä ja hyvin opinnot sujuvat. Salkkua olemme myös kummallekin kasvattaneet että ei tarvitse heti olla lainoja ottamassa korkeakouluopintoihin.
Loppui argumentit kun ad hominem?
Ihan kuule todistit sanani. Asennevammainen kasvattaa lapsistaan näennäisesti pärjääviä, mutta se tuen tarve kun on kaikkea muuta. Edelleen olisin heistä (ja heisän lapsistaan) enemmän huolissani kuin jonkun downin tuen tarpeesta.
En tietääkseni todistanut mitään muuta kuin ad hominemia ja liibalaalaabaa. En mitään perusteluja en mitään.
Asennevammasi taisit todistaa. Se aiheuttaa paljon suuremman huolen kuin DS.
Eli debatoin täysin turhaan kun ei sieltä tule järkevää argumenttia takaisin. Onnea ja menestystä, toivottavasti elät niinkuin opetat.
Kuinkas järkevänä omaa kommenttiasi pidät? Kyllä, elän niinkuin opetan ja kasvatan lapseni samoin.
Mikä kommentissani oli asiatonta?
99% heistä tulee olemaan yhteiskunnan holhottavana.
Salkkua olemme myös kummallekin kasvattaneet että ei tarvitse heti olla lainoja ottamassa korkeakouluopintoihin.
Eli sinulle on tärkeintä että lapsesta kasvaa varakas aikuinen eikä hän tarvitse kenenkään apua tai tukea tai ohjausta missään vaiheessa.
Onko asiallista?
-Eri
Abortin tekevällä on itsellään syndrooma tai ainakin sellaisen ansaitsevat.
Jos abortin on tehnyt, ei Luoja varmasti siunaa terveellä lapsella.
Kun meidän perheeseen syntyi vammainen lapsi, minä ja pikkuveljeni menetimme samalla lapsuuden. Ihan KAIKKI aika meni vammaisen sisaruksemme kanssa. Minua ja veljeäni ei ollut enää olemassakaan, muuta kuin silloin kun tarvitsivat apua ja tarvitsivat usein.
Päätin, että jos olen joskus raskaana, käyn kaikissa mahdollisissa testeissä ja tutkimuksissa ja abortin teen varmasti jos kehitysvammainen olisi tulossa.
Kauheaa puhetta ja itsestänikin tämä tuntuu kauhealta ja julmalta, sillä tuo kehitysvammainen sisarukseni on silti läheinen ja rakas, mutta niin raskas. Minne hän joutuu kun vanhempani eivät enää jaksa? Minultakin ovat jo kysyneet voisinko ottaa lomilla luokseni. Minulle hän varmasti jää, kun vanhemmat eivät enää pysty.
T. Väsynyt isosisko
Iha. Hyvä että 30v eikä 18v muuten vois rmtulla liian angstisia teini päätöksiä.