Kannatatko aborttia downin syndrooman takia?
Minusta abortti 12 viikon jälkeen pitäisi sallia vain siinä tilanteessa, että lapsi on niin vaikeasti sairas että kärsisi kovista kivuista ja kuolisi pian syntymän jälkeen. En ymmärrä tätä että saat abortin vaikka 20 viikolla, vain siksi että sikiö on vammainen. Jotkut lapset saattaa paljastua vaikeasti vammaiseksi vasta taaperona, eikä sillekään mitään voi. Aina raskaaksi tullessa on ymmärrettävä se mahdollisuus, että voi saada vammaisen lapsen. Sitten miettiä, onko valmis ottamaan sen riskin.
Kommentit (215)
Vierailija kirjoitti:
Abortti on MURHA
Itse en kokenut aborttia millään tavalla murhana, en sitä ennen, sen aikana kun en koskaan jälkeenkään. En pidä noilla raskausviikoilla olevaa sikiötä vielä ihmisenä. Se on lähinä loinen joka ei tule ilman isäntäänsä toimeen eikä ole elinkelpoinen. En ole koskaan katunut asiaa sekunttiakaan ja valitsin 100% varmuudella täyson samoin uudelleen. Saat toki ajatella asiasta ihan mitä haluat ja toimia oman mielesi mukaan, saat myös pitää sitä murhana aivan vapaasti, itse kuitenkaan en pidä ja minulla on yhtälainen oikeus toimia oman mieleni mukaan. En todellakaan halunnut minkäänlaista lasta, enkä myöskään riskeerata omaa terveyttäni ja mahdollisesti jopa henkeäni saatamalla maailmaan lasta jota en koskaan halunnut. Ja kuten sanoin, en ole hetkeäkään katunut päätöstäni, päinvastoin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Down-lasten abortointi on nykyajan eugeniikkaa.
Ja mutkat suoriksi noin. On se kuitenkin armeliaampaa, kuin että annettaisi syntyä kuolemaan elinkelvottomana alkua pidemmälle. Syndroomaan liittyy monia elinvammoja. Resurssit, niin kuin kasvukaan, ei voi koskaan olla rajatonta. Tahallisesti tuotettu resurssirohmu ei ole eettinen teko. Nekin resurssit on pois elinkelpoisilta monellakin tavalla. Ja silti paradoksaalisesti asiaa "monimuotoisuuden" kannattajat perustelee eettiseksi.
Rakkaus on siitä jännä resurssi, että se lisääntyy käytettäessä. Kannattaa kokeilla.
Kun downeilta itseltään kysytään heidän tyytyväisyyttään elämäänsä, ovat he erittäin tyytyväisiä. Saako mielestäsi muitakin ihmisryhmiä eliminoida puhtaasti rahan takia?
"Kun downeilta itseltään kysytään heidän tyytyväisyyttään elämäänsä, ovat he erittäin tyytyväisiä. Saako mielestäsi muitakin ihmisryhmiä eliminoida puhtaasti rahan takia?"
Niin. Tyytyväisiä itse. Aina erityishuomioituna. Ei koskaan täysivaltaisina oman vastuun kantajina. Palveltuina ja avustettuina. Tuettuina. Huomioituna. Terveyspalveluiden oven välissä jalka jo heti syntymästä ihan erityisellä tasolla. Ja kun tarkastelet edellistä, niin huomaat, että samat asiat varmasti nostaisi normi-ihmisenkin tyytyväisyystasoa.
Ja resurssit ei tarkoita vain rahaa. Loppukädessä eniten sitä, mutta se koskee laajasti paljoa. Jostain muusta se on pois. Erityislapsen vanhemmat on yksi resurssi. Sekin on poissa toisaalta, kun sidottuna (jos edes siis itse huolehtii hoitovastuusta laitoksen sijaan) siihen lopullisesti kognitiovajeiseen ja erilaisin fyysisin puuttein varustettuun jälkikasvuun. Se resurssi on pois koko yhteisöltä jossain määrin. Ja eniten sisaruksilta (huomion antaminen, tukeminen jne.). Ja edellinen heikentää tavalla tai toisella niiden toisten mahdollisuuskirjoa ja tyytyväisyyttä. Elämänkin mittaisesti. Resurssit liittyy loppukädessä aina valintoihin. Halutaan tai ei. Moraaliposeerataan tai ei, joka ei ydinfaktaa muuksi muuta.
Vrt. koululuokkaa, jossa heikoimpiin oppijoihin kiinnitetään valtaosa huomiosta ja opettajan resurssista. Ja samalla hukataan lahjakkuutta ja heitetään lahjakkuuspotentiaaleja hukkaan, koska resurssointi ei huomioi heitä vastaavalla intensiteetillä.
Melkein toivon, että itse tai lapsesi vammautuu tai vaatii syystä tai toisesta tukea. Et toivittavasti ole tosissasi. Kaltaiseltasi pitäisi evätä kaikki verovaroin tuettu palvelu.
Kyllä! Kaikki tuki ja palvelut niitä tarvitseville ja nämä oman elämänsä sankarit, jotka kokevat oikeusekseen jaella verovaroja ja vaatia palveluita vain itselleen, kaikki omasta pussista hankittuna. Alkaisi varmaan kelpaamaan ihan se perusopetuskin.
Tuki ja peruspalvelut kyllä mutta omat tietoiset valinnat (kuten vammaisen lapsen synnyttäminen tiedosta huolimatta) erikseen, ei ole yhteiskunnan tehtävä ylläpitää kehitysvammaisia
Mikä yhteiskunnan tehtävä on? Mikä ihmisten tehtävä on? Mikä elämän tarkoitus on? Kerätä rahaa? Nauttia rahasta kuin Roope Ankka yksin säiliössään ja tavoitella omaa etuaan? Kuulostaa karmealta enkä ihmettele miksi maailma on tässä tilassa.
Kuinka monesta vammaisesta sä olet huolehtinut 24/ 7 vuodesta toiseen? Jeesustelu on helppoa, kun ei itse ole tarvinut tikkua ristiin pistää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kannata. Näen downit hyvänä asiana ja ihmisyyden monimuotoisuutena kuten adhd ja autismi. Sydäntäni särkee, että heitä syrjitään näin voimakkaasti tappaen heitä eri säännöin kuin terveitä. Raja pitäisi olla siellä 12 viikossa ja sen ylittäneillä vain jos olisi välitöntä vaaraa. Down ei kuitenkaan ole.
Itse en näe ongelmaa down lapsessa sinänsä vaan siinä että 99% heistä tulee olemaan yhteiskunnan holhottavana. Eri asia jos omalla rahalla ja ajalla hoidetaan
Höpöphöpö. Olisin enemmän huolissani sinun lasten tuen tarpeesta tolla asenteella kasvatettuina.
Heillä menee oikein hyvin. Ydinperhe arkea ja äiti ollut kotona kummankin viisi ensimmäistä elinvuotta. Nyt koulutiellä ja hyvin opinnot sujuvat. Salkkua olemme myös kummallekin kasvattaneet että ei tarvitse heti olla lainoja ottamassa korkeakouluopintoihin.
Loppui argumentit kun ad hominem?
Ihan kuule todistit sanani. Asennevammainen kasvattaa lapsistaan näennäisesti pärjääviä, mutta se tuen tarve kun on kaikkea muuta. Edelleen olisin heistä (ja heisän lapsistaan) enemmän huolissani kuin jonkun downin tuen tarpeesta.
En tietääkseni todistanut mitään muuta kuin ad hominemia ja liibalaalaabaa. En mitään perusteluja en mitään.
Asennevammasi taisit todistaa. Se aiheuttaa paljon suuremman huolen kuin DS.

Moniko Down tarvitsee 24/7 hoitamista? Nolla.

Eli debatoin täysin turhaan kun ei sieltä tule järkevää argumenttia takaisin. Onnea ja menestystä, toivottavasti elät niinkuin opetat.

Silloin, jos oman mielensä mukaan haluaa toimia, ei kannata harrastaa seksiäkään ennenkuin tajuaa, että siitä voi raskautua.
En minäkään pidä aborttia murhana, mutta en mä kyllä sillä ylpeilisi tai jos olisin joutunut sen tekemään, sanoisi että ihan itsekkäästi vain loisen napsin elämästäni. Melko noloa itse asiassa.

Kokeillaan ensin 24h ja katotaan tulokset...😂😂

Kuinkas järkevänä omaa kommenttiasi pidät? Kyllä, elän niinkuin opetan ja kasvatan lapseni samoin.

Mikä kommentissani oli asiatonta?
Kannatan aborttia aina, mistä tahansa syystä jos nainen sitä itse haluaa. Mielestäni syyski riittää ihan pelkkä "haluan abortin" sen enempää syitä ei mielestäni tarvitse selitellä, ne ei muuta asiaa millään tavalla.

Juu, ei tietenkään. Nehän kouluttautuu, menee töihin, hankkii kämpän ja huolehtivat ihan itsenäisesti omista asioistaan. Eihän ne mitään apua, holhoamista, valvontaa, eikä asioitten hoitamista niiden puolesta tarvitse. Ihan itse tekevät kaiken ja loistavasti menee.
Missä Mikä-mikä -maassa sä elät?
Kyllä. Ja muutkin sairaudet. Vammaisia on maailmassa nyt jo tarpeeksi ! Emme halua enempää !
Vierailija kirjoitti:
En tiedä kuinka monta Down-laspsen perhettä te henkilökohtaisesti tunnette, mutta minä tunnen kaksi.
Tapaus yksi. Nuoret vanhemmat saivat yllättäen Down-lapsen, mitään seulontaa ei kaksikymppiselle äidille oltu tehty. He yrittivät n. puoli vuotta hoitaa monisairasta lasta kotona, mutta voimat ja taidot loppuivat kesken. Parisuhde kariutui, vanhemmat olivat aivan loppu, ja lopulta lapsi sijoitettiin sijaisperheeseen. Lapsen äiti ei koskaan toipunut traumasta, eikä enää halunut edes tavata lasta. Isä kävi joskus parin kuukauden välein tervehtimässä lasta sijaisperheesdä, kunnes lopetti senkin.
Tapaus kaksi. Vanhat vanhemmat saivat Down-lapsen. Isä oli itse monisairas ja äidillä psykologisia ongelmia ja sairauksia. Lapsi sijoitettiin Espoon Rinnekotiin, koska vanhemmat eivät kyenneet hänestä huolehtimaan. Äiti kuoli suhteellisen nuorena ja jo ikääntyvä sairas isä kävi välillä hakemassa tyttären kotiin viikonlopou-lomalle. Muistan kun isäkin kuoli miettineeni, että nyt sillä tyttärellä ei ole enää ketään muuta kuin hoitajat sen elämässä.
Pitäisi muistaa, että Down lapsilla on syntymästään asti jo monia ongelmia, esim. liian iso kieli joka pitää leikata, reikä sydämessä joka pitää leikata ym. Suu jo aiheuttaa vaikeuksia syömisen kanssa, imetys ei onnistu, ja monia muita vaikeuksia.
Eivät ne Down-lapset ole "söpöjä" kuin muutaman ensimmäisen vuoden, sen jälkeen he ovat monivammaisia aikuisia.
Kuvaavaa on, ett kerrot nämä muiden ihmisten näkökulmasta. Miltä tilanne näyttää downin näkökulmasta ja mitä hän itse ajattelee elämästään?
Entä kuinka monta sijoitettua, päihdeongelmaista ja monisairasta "tervettä" tunnet? Minä tunnen aika monta. Kaksi joille on tehty lonkkareikkaus, kaksi joille silmäleikkaus, yksi sokea, yksi kroonisesta kivusta kärsivä, kolme pahasti selkäoireista, yhden narkomaanin, kolme alkoholistia, yhden masentuneen, yhden kaksisuuntaisen, yhden sijaisperheessä kasvaneen, yhden työkyvyttömyyseläkkeellä olevan, kolme syöpää sairastanutta, neljä diabetestä....
Jos ajattelee, että maailmaan ei mahdu sairautta, kannattaa jättää lisääntymättä. Koska hyvin todennäköisesti sitä on luvassa muodossa tai toisessa. Downin tarve terveydenhuollolle ei ole huonompi asia kuin kenenkään muunkaan.

Heidän älykkyytensä ei ole sellaisella tasolla että olisi relevanttia arvioida heidän kykyä arvioida omaa olemassa oloaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Abortti on MURHA
Itse en kokenut aborttia millään tavalla murhana, en sitä ennen, sen aikana kun en koskaan jälkeenkään. En pidä noilla raskausviikoilla olevaa sikiötä vielä ihmisenä. Se on lähinä loinen joka ei tule ilman isäntäänsä toimeen eikä ole elinkelpoinen. En ole koskaan katunut asiaa sekunttiakaan ja valitsin 100% varmuudella täyson samoin uudelleen. Saat toki ajatella asiasta ihan mitä haluat ja toimia oman mielesi mukaan, saat myös pitää sitä murhana aivan vapaasti, itse kuitenkaan en pidä ja minulla on yhtälainen oikeus toimia oman mieleni mukaan. En todellakaan halunnut minkäänlaista lasta, enkä myöskään riskeerata omaa terveyttäni ja mahdollisesti jopa henkeäni saatamalla maailmaan lasta jota en koskaan halunnut. Ja kuten sanoin, en ole hetkeäkään katunut päätöstäni, päinvastoin!
Silloin, jos oman mielensä mukaan haluaa toimia, ei kannata harrastaa seksiäkään ennenkuin tajuaa, että siitä voi raskautua.
En minäkään pidä aborttia murhana, mutta en mä kyllä sillä ylpeilisi tai jos olisin joutunut sen tekemään, sanoisi että ihan itsekkäästi vain loisen napsin elämästäni. Melko noloa itse asiassa.
Missä kohdassa hän ylpeili? Hän ainoastan kertoi kuinka hän on toiminut ja mitä asiasta ajatteli. Näistä asioista saa ja pitää puhua ääneen ja tuo oli hänen äänensä. Sähän itsekäs olet kun kuvittelet että vain sinun tavallasi tunteva ja keskusteleva on ok ja vain sinun tapasi on oikea tapa tuntea ja toimia. Ja puutut viekä toisten seksinkin harrastamiseen. Se ei ole sinun päätettävissä eikä sinun asiasi ja jokaisella on aivan sama oikeis harrastaa seksiä kuin sinullakin, halusi sitten lapsia tai ei. Minä olen täysin samaa kirjoittajan kanssa tuosta lois asiasta, eikä se ole mitään ylpeilyä sanoa se ääneen ettei pidä sikiötä ihmisenä noilla viikoilla vaan loisena, sekään ei ole ylpeilyä että kertoo ettei ole sekuntiakaan katunut aborttia, en minäkään ole. Sekään ei ole ylpeilyä että sanoo että tekisi 100% saman ratkaisun uudelleen, niin minäkin tekisin. Ainoa joka ylpeilee olet sinä, kun nostat itsesi asemaan jossa kuvittelet voivasi jaella käskyjäsi ja määräyksiäsi siitä miten muut saavat keskustella, mitä saavat sanoa, tuntea ja tehdä. Kaikki varmasti tajuavat että seksistä voi raskauta, älä siis yritä esittää toisia viisaampaa kun et selvästi kirjoitustyylistäsi päätellen sellainen ole. Vahinkoja sattuu ja sitten niistä vahingoista kannetaan vastuu, jokainen parhaaksi katsomallaan tavalla, minulle se vastuun kanto oli abortti kun ei kerran käytetty ehkäisy toiminut, vaan tulin siitä huolimatta raskaaksi enkä lasta koskaan ole halunnut. Seksiä kyllä harrastan jatkossakin, en kysele siihen muiden mielipiteitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni pitäisi olla pakollista. Yhteiskunnan ei kuulu maksaa näiden elättämistä.
Et tiedä mistä puhut. Meidän 13-v. Lapsi (DS) saa yhteiskunnalta lapsilisän, ei muuta. Juuri tuossa pihalla leikkii keppariradalla.
Sitten tuttavan autosminkirjolla oleva lapsi saa hyvin monenlaista tulea ja terapiaa.
Miksi juuri downit halutaan tappaa?
Tämähän johtuu ainoastaan siitä, että autismia ei voida seuloa. Suurelle osalle autisteja ei koskaan löydetä mitään geneettistä selittävää tekijää. Downin oireyhtymä taas on helppo havaita jopa äidin verestä jo raskausaikana. Lisäksi kehitysvamma liittyy downin oireyhtymään käytännössä 100% todennäköisyydellä, mikä helpottaa sikiödiagnostiikkaa ja vanhempien päätöksenteon taakkaa. Ei tässä mikään ajojahti juuri downeja kohtaan ole kyseessä.
Vierailija kirjoitti:
Kannatan aborttia aina, mistä tahansa syystä jos nainen sitä itse haluaa. Mielestäni syyski riittää ihan pelkkä "haluan abortin" sen enempää syitä ei mielestäni tarvitse selitellä, ne ei muuta asiaa millään tavalla.
Juuri näin!
Myös sterilisaation saatavuutta tulisi helpottaa. Mitä helpommin sterin saa, sitä vähemmän tulee aborttejakin. Alaikäraja pitäisi laskea nykyisestä 30v:stä 18 ikävuoteen, kuten se on monessa teollistuneessa länsimaassa (Saksa, Benelux, USA, jne). Vanhemmuus on paljon isompi vastuu kuin vamhemmuuden puute. Silti lisääntyä saa minkä ikäisenä tahtoo. Logiikka on käsittämätön.
Mikä puolue ottaa ajaakseen tämän asian?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Down-lasten abortointi on nykyajan eugeniikkaa.
Ja mutkat suoriksi noin. On se kuitenkin armeliaampaa, kuin että annettaisi syntyä kuolemaan elinkelvottomana alkua pidemmälle. Syndroomaan liittyy monia elinvammoja. Resurssit, niin kuin kasvukaan, ei voi koskaan olla rajatonta. Tahallisesti tuotettu resurssirohmu ei ole eettinen teko. Nekin resurssit on pois elinkelpoisilta monellakin tavalla. Ja silti paradoksaalisesti asiaa "monimuotoisuuden" kannattajat perustelee eettiseksi.
Rakkaus on siitä jännä resurssi, että se lisääntyy käytettäessä. Kannattaa kokeilla.
Kun downeilta itseltään kysytään heidän tyytyväisyyttään elämäänsä, ovat he erittäin tyytyväisiä. Saako mielestäsi muitakin ihmisryhmiä eliminoida puhtaasti rahan takia?
"Kun downeilta itseltään kysytään heidän tyytyväisyyttään elämäänsä, ovat he erittäin tyytyväisiä. Saako mielestäsi muitakin ihmisryhmiä eliminoida puhtaasti rahan takia?"
Niin. Tyytyväisiä itse. Aina erityishuomioituna. Ei koskaan täysivaltaisina oman vastuun kantajina. Palveltuina ja avustettuina. Tuettuina. Huomioituna. Terveyspalveluiden oven välissä jalka jo heti syntymästä ihan erityisellä tasolla. Ja kun tarkastelet edellistä, niin huomaat, että samat asiat varmasti nostaisi normi-ihmisenkin tyytyväisyystasoa.
Ja resurssit ei tarkoita vain rahaa. Loppukädessä eniten sitä, mutta se koskee laajasti paljoa. Jostain muusta se on pois. Erityislapsen vanhemmat on yksi resurssi. Sekin on poissa toisaalta, kun sidottuna (jos edes siis itse huolehtii hoitovastuusta laitoksen sijaan) siihen lopullisesti kognitiovajeiseen ja erilaisin fyysisin puuttein varustettuun jälkikasvuun. Se resurssi on pois koko yhteisöltä jossain määrin. Ja eniten sisaruksilta (huomion antaminen, tukeminen jne.). Ja edellinen heikentää tavalla tai toisella niiden toisten mahdollisuuskirjoa ja tyytyväisyyttä. Elämänkin mittaisesti. Resurssit liittyy loppukädessä aina valintoihin. Halutaan tai ei. Moraaliposeerataan tai ei, joka ei ydinfaktaa muuksi muuta.
Vrt. koululuokkaa, jossa heikoimpiin oppijoihin kiinnitetään valtaosa huomiosta ja opettajan resurssista. Ja samalla hukataan lahjakkuutta ja heitetään lahjakkuuspotentiaaleja hukkaan, koska resurssointi ei huomioi heitä vastaavalla intensiteetillä.
Mikä voisi olla tärkeämpää resurssien käyttöä kuin hoiva rakkaus ja toisista huolehtiminen? Se on kaiken ydin, kaiken olemassa olemisen idea. Ei se siis ole mistään pois vaan toteuttaa sitä mikä on merkityskin.
Toki osa ajattelee, että raha on tärkeintä. Elämässä pitää tienata rahaa, tuottaa rahaa ja ihmisarvo mitataan siinä mitä jää viivan alle kun tuloista miinustetaan menot.
Mutta mikä idea siinä on? Eikö elämäsi ole niin aika turhaa ja merkityksetöntä? Olet säästänyt rahaa, mutta miksi? Kaikesta puuttuu merkitys ja järki.
"Mikä voisi olla tärkeämpää resurssien käyttöä kuin hoiva rakkaus ja toisista huolehtiminen? Se on kaiken ydin, kaiken olemassa olemisen idea. Ei se siis ole mistään pois vaan toteuttaa sitä mikä on merkityskin.
Toki osa ajattelee, että raha on tärkeintä. Elämässä pitää tienata rahaa, tuottaa rahaa ja ihmisarvo mitataan siinä mitä jää viivan alle kun tuloista miinustetaan menot.
Mutta mikä idea siinä on? Eikö elämäsi ole niin aika turhaa ja merkityksetöntä? Olet säästänyt rahaa, mutta miksi? Kaikesta puuttuu merkitys ja järki."
Niin. Me puhumme ihan eri tasoista. Sinä puhut rakkaudesta ja arvoista. Abstrakteista ja immateriaalisista. Minä taas resursseista. Konkretiasta ja reaalisesta. Ne ei ole yhteismitallisia. Jälkimmäinen on erittäin rajallista verrattuna ensimmäiseen. Mutta ne realiteetit määrittää myös rajoja rajattomammille. Äiti rakastaa haluamaansa down-lasta mainitsemillasi mittareilla. Yhteiskunta ei. Ensimmäinen on täysin subjektiivinen kokemus. Jälkimmäinen on kollektiivinen. Jälkimmäinen on resurssintarjoaja. Määritellään resurssi vaikka kakuksi. Millä oikeudella erityislapsen halunnut saa olla ahneempi? Siksi kun rakastaa? Niin saa yhteisestä kakusta lapselleen jättipalan verrattuna normilapsiin. Koska rakastaa, niin arvokkaampi saaja ja siksi oikeus pienentää muiden palaa? (Lähtökohta se, että yhteiskunta tarjoaa yhtä suuren palan lähtökohtaisesti kaikille lapsille). Kun se ei ole se rakkaus rajamäärittelemättömänä keneltäkään lapselta pois...Paitsi että ymmärrä nyt se, että se ON pois kaikkien lapsien tasasuuruisista paloista. Ahneiden lapset saa perusresurssin lisäksi mahtavat lisäresurssit eliniäkseen käyttöönsä. Muista välittämisen on vähennyttävä, että edellisille riittää triplapalat. Käytännön tasolla huolehtiminen muista VÄHENEE ihan perustasolta. Kapenevat neuvolapalvelut, harva ja jo olemattomuutta lähestyvä kouluhammasterveydenhoito jne. jne. On hienoa tietysti pukea oma ahneus arvojen kaapuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannatan aborttia aina, mistä tahansa syystä jos nainen sitä itse haluaa. Mielestäni syyski riittää ihan pelkkä "haluan abortin" sen enempää syitä ei mielestäni tarvitse selitellä, ne ei muuta asiaa millään tavalla.
Juuri näin!
Myös sterilisaation saatavuutta tulisi helpottaa. Mitä helpommin sterin saa, sitä vähemmän tulee aborttejakin. Alaikäraja pitäisi laskea nykyisestä 30v:stä 18 ikävuoteen, kuten se on monessa teollistuneessa länsimaassa (Saksa, Benelux, USA, jne). Vanhemmuus on paljon isompi vastuu kuin vamhemmuuden puute. Silti lisääntyä saa minkä ikäisenä tahtoo. Logiikka on käsittämätön.
Mikä puolue ottaa ajaakseen tämän asian?
Iha. Hyvä että 30v eikä 18v muuten vois rmtulla liian angstisia teini päätöksiä.