Lue keskustelun säännöt.
Miten voisi olla olematta kateellinen niille, jotka ovat saaneet paljon enemmän?
04.05.2026 |
Ja itselle on kaikesta yrityksestä huolimatta jäänyt tyhjä arpa elämän jokaiselle osa-alueella.
Kommentit (164)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaapa rehellisesti tähän: Tuottaako kadehtiminen sinulle jotain positiivista vai saako se olosi entistäkin huonommaksi? Kateuden kohteesi ei edes tiedä ajatuksistasi, mutta sinä voit entistäkin huonommin.
Sivusta sanon: kadehtiminen tai pikemmin kateuden viiltävä pisto sisimmässä on tahaton reaktio. En usko, että ap hekumoi ja piehtaroi kateuksissaan. Uskon, että moni kateellinen mieluummin olisi kadehtimatta. Totta on, että kun ajatukset saa taas hetkeksi muualle, johonkin mukavaan, kateuden tunne väistyy. Ainakin hetkeksi.
Kateudeksi sanottu voi olla myös harmitusta siitä, että oma elämä ei ole sujunut niin kuin olisi toivonut. Huonosti menestyneelläkin on silti ihan Oma Elämä, ja hänen kannattaa pyrkiä pitämään se mielekkäänä. Pienetkin ilot ovat iloja!
Kiitos. Juuri tästä on kyse eikä esim. mistään muiden alaspainamisesta tai mitätöinnistä. En todellakaan ajattele, että nämä ihmiset eivät olisi ansainneet mitään, vaan suren sitä, että minä en näköjään yrityksistäni huolimatta ansainnut juuri mitään.
Ja kyllä, kaikilla on omat murheensa, mutta osalla ihmisistä on niiden murheiden lisäksi elämässään paljon hyvääkin. Mulle taas on annettu pelkät murheet.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikeastaan kadehdi muiden varallisuutta, mutta inhoan sitä luuloa, että kaikki vaurastuminen on johtunut vain ja ainoastaan henkilöstä itsestään, hänen korvaamattomasta erinomaisuudestaan.
Tunne jota kannattaa työstää. Pura palasiksi tunteiden tausta.
Esimerkiksi varallisuus- mikä varallisuudessa on se eniten onnea tuova asia minkä haluaisit toiselta itsellesi? Vapaus, turvallisuus, materia? Tarvitseeko kaikkiin näihin paljon rahaa? Paljonko tarvitsee ja mikä olisi sinulle sopivin reitti vaurastua, konsteja on monia.
Jos listaat ylös viikon-kuukauden ajalta rutiinisi, millaista ihmistä tämä ajankäyttö kuvastaa? Entä jos teet saman viime vuoden, 5v ja 10v ajalta? Haluatko olla hyvä piirtämään ja juosta puolimaratonin? Jos otat rutiiniksi viikottain käyttää piirtämiseen ja juoksemiseen 2-3h, miltä tilanne näyttää 1 ja 5v kuluttua?
Kaikille ihmisille yhteistä on ajan rajallisuus. Voit valita fokuksesi ajankäytössä ja näin hiljalleen olla keskivertoa monessakin asiassa muita parempi. He kun ovat valinneet käyttää aikansa toisin
Vierailija kirjoitti:
Täällä onkin tullut paljon hyviä vinkkejä miten kohdata kateutta ja katkeruutta. Itsekin olen kärsinyt noista tunteista. Nuorempana en koskaan muista olleeni kateellinen kovin syvästi. Pitkään uskoin tähän, mitä moni täälläkin toitottaa, että kun vaan uskoo ja tekee tarpeeksi töitä niin saavuttaa mitä vaan. Ja niin minulla kävikin, on hyvä koulutus, vakituinen työ ollut aina, perhe, neljä lasta ja rakastava mies, tein paljon töitä, putosin ja nousin takaisin mutta sain mitä halusin.
Minulla tämä katkeruus tuli lapsieni puolesta. Viimein minunkin olin myönnettävä se, että nallekarkit eivät tosiaan mene tasan. Vaikka miten yrittää, vaikka on miten ahkera, vaikka miten uskoo ja vanhemmat kannustavat niin ei, sittenkään ei välttämättä saavuta haaveitaan. Sairautta ei voi valita ja sen kanssa on vaan opittava elämään. Sen enempää avaamatta, pidän nykyään naiivina niitä ihmisiä, jotka uskovat tuohon samaan, kuin minä aikoinaan. Että kaikki on itsestä kiinni. Ei ole, ette vaan ole kohdannut elämän nurjaa puolta. Kaikilla on epäonnistumisia ja vaikeuksia mutta tasaisesti ne eivät jakaudu.
Ei ole itsestä kiinni elämän tapahtumat.
Miten sitä löytäisi sen, että ei katkruus syö.
Vierailija kirjoitti:
Täällä onkin tullut paljon hyviä vinkkejä miten kohdata kateutta ja katkeruutta. Itsekin olen kärsinyt noista tunteista. Nuorempana en koskaan muista olleeni kateellinen kovin syvästi. Pitkään uskoin tähän, mitä moni täälläkin toitottaa, että kun vaan uskoo ja tekee tarpeeksi töitä niin saavuttaa mitä vaan. Ja niin minulla kävikin, on hyvä koulutus, vakituinen työ ollut aina, perhe, neljä lasta ja rakastava mies, tein paljon töitä, putosin ja nousin takaisin mutta sain mitä halusin.
Minulla tämä katkeruus tuli lapsieni puolesta. Viimein minunkin olin myönnettävä se, että nallekarkit eivät tosiaan mene tasan. Vaikka miten yrittää, vaikka on miten ahkera, vaikka miten uskoo ja vanhemmat kannustavat niin ei, sittenkään ei välttämättä saavuta haaveitaan. Sairautta ei voi valita ja sen kanssa on vaan opittava elämään. Sen enempää avaamatta, pidän nykyään naiivina niitä ihmisiä, jotka uskovat tuohon samaan, kuin minä aikoinaan. Että kaikki on itsestä kiinni. Ei ole, ette vaan ole kohdannut elämän nurjaa puolta. Kaikilla on epäonnistumisia ja vaikeuksia mutta tasaisesti ne eivät jakaudu.
Kateellinen itse yleensä esittää sen väitteen, miten hän on tehnyt valtavasti töitä eikä silti ole saanut mitään. Ja jos myönnetään, että kyllä, paljon muutakin vaaditaan, niin siirrytään arpaonnella selittämiseen. Ääripäiden ajattelu on aina merkki siitä, ettei olla kiinni realiteeteissa, vaan satumaailma on saanut otetta.
Kaksi tavanomaista neuvoa ovat molemmat omalla tavallaan harhaisia, sillä ne molemmat antavat olettaa, että olisimme tasa-arvoisia väärin perustein.
1." Tekemällä samat asiat kuin kadehdittu, saat samat asiat." On mahdotonta saada samat asiat kuin jokin toinen, sillä se toinen on pysyvästi ja perustavaa laatua olevalla tavalla erilainen ihminen ja elä erilaista elämää, joka johtaa juuri siihen missä hän on. Toiseksi ihmiseksi ei voi muuttua eikä muita kannata matkia.
2. "Tekemällä työtä saat asioita, jotka haluat." Kun kirjoitin tutkimukseen perustuen, että kateus syntyy siitä, että henkilöllä on ympäristöön nähden vähemmän ns. hyviä ominaisuuksia, sain runsaasti alapeukkuja. Ihmettelen sitä, että luontaiset erot älykkyydessä ja kaikessa muussakin pitää kieltää. Se on tosiasioiden kieltämistä, mikä ei koskaan ole hyväksi. Se voi olla jopa yksi syy kateuden kehittymiseen lapsuudessa eli vanhemmat eivät ole myöntäneet eroja eikä asiaa ole sen vuoksi käsitelty. Silloin lapsi ei pysty näkemään, että nallekarkkien epätasainen jako kuuluu elämään ja miten sen tosiasian kanssa eletään löytäen omat vahvuudet. Vanhemmilla on tuolloin päässään kateuden edellyttämä yleinen mittaristo, missä lapsi joutuu elämään, vaikka maailma on valtavan suuri ja täynnä erilaisia ympäristöjä ja asteikkoja.
Kateudessa on jääty jumiin jonkun tietyn ryhmän arvostuksiin. Se syntyy aina verrokkiryhmään nähden eli emme kadehdi katkerimmin julkkista, vaan sisarusta, ystävää ja lähellä olevaa ihmistä, jolla näennäisesti oli alun perin sama tilanne, mutta joka saavutti enemmän. Hänellä oli tosiasiassa enemmän vaadittuja taitoja, ominaisuuksia ja myös kykyä hyödyntää niitä paremmin eli tehdä töitä tavoitteensa eteen. Mutta vain siinä omassa kuplassa, jossa on tietyt arvostukset.
Kateellisen aikuisen on vaikea hyväksyä omaa itseään, koska hän on kiinni yhdessä ainoassa arvoasteikossa, joka liittyy hänen kasvuympäristöönsä. Kroonisesti kateellisen ajattelutapa syntyy lapsuudessa jo. Ja pahimmillaan se on persoonan rakenteissa asti. Silloin persoonan suojaksi on rakentunut ajatusmaailma, missä kaikki on sattumaa ja onnenkauppaa ja itsestä on rakentunut uhritarina. Uhri on olosuhteiden heittopussina, jolloin parannusta ei voi tapahtua. Se on äärimmäinen suojakeino itsensä epäonnistuneeksi tuntevalle, koska hän ei pysty näkemään todellisia, realistisia syitä omaan tilanteeseensa eikä näin ollen voi tilannettaan parantaakaan.
Kun kielletään ihmisten erot (joku ei ole yhtä fiksu tai pitkäjänteinen, on ujompi jne.) ajatellaan ehkä, että tasa-arvoisuus on ideaali ja että erojen myöntäminen olisi epätasa-arvoisuutta. Näinhän asia ei ole. On suuri vääryys lapselle olla myöntämättä asioita, joita hän itse kokee, se johtaa kateuteen ja vääränlaisen arvomaailman rakentamiseen. Asioista pitää puhua oikeilla nimillä ja suhteuttaa ne kulloiseenkin ympäristöön, jotta lapsi voi asettua maailmaan ja löytää paikkansa riittävän hyvänä ja ennen kaikkea arvokkaana ihmisenä, juuri sellaisena kuin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi olisin kateellinen sille, joka saa kuukaudessa verottomia tukia yli 1500 e? Vihainen minä toki olen siitä, että veroeuroja jaellaan huolettomasti joka paikkaan.
No, tuskin kukaan on kateellinen niille, joilla on paljon velkaa. Potkulaki on voimassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No eihän se ole sinulta pois, jos jollain on jotain enemmän. Elämä on epäreilua ja ihmisten lähtökohdat erilaiset. Voit vain yrittää parantaa omaa tilannettasi. Monella on vielä vähemmän kuin sinulla, ja ne, joilla on paljon, voivat hetkessä menettää kaiken.
Tämä oli hyvin sanottu,se on juuri näin!Ja ikinä ei tiedä mitä elämässä on,vaikka olisi "kaikki".
Kateus on täysin turhaa.
Vierailija kirjoitti:
No eihän se ole sinulta pois, jos jollain on jotain enemmän. Elämä on epäreilua ja ihmisten lähtökohdat erilaiset. Voit vain yrittää parantaa omaa tilannettasi. Monella on vielä vähemmän kuin sinulla, ja ne, joilla on paljon, voivat hetkessä menettää kaiken.
Toisaalta siihen tilanteen parantamiseenkin väsyy, jos lopulta oikein mikään ei merkittävästi muutu. Itse nykyään ajattelen, että on hyvä myös osata päästää irti. Hyväksyä asiat, joita ei pysty muuttamaan, ja lakata tavoittelemasta väkisin jotain, joka toistuvasti johtaa pettymykseen. Sanoisin, että se on suruprosessi. Kun mietin kateutta, se koostuu mielestäni surusta ja vihan tunteesta/turhautumisesta. Eikä suinkaan välttämättä vihaisuudesta toisia kohtaan, vaan vaikka itseäänkin, että miksei multa elämä onnistu. Toki voi elämän epäreiluuteenkin turhautua. Suremalla, ja vähän itsekseen raivoamallakin näitä tunteita voi vapauttaa, ja vähitellen pystyy asettumaan entistä läsnäolevammin siihen elämään, joka itsellä on, sen sijaan, että haikailee sellaisen perään, joka ajatuksen tasolla olisi "voinut olla".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi pitäisi olla kateellinen? Silloinhan eläisi vankilassa eikä voisi nauttia siitä mitä on?
Löytyy monta ihmistä ketkä vaihtaisivat mielellään paikkaa kurjimmankin suomalaisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaapa rehellisesti tähän: Tuottaako kadehtiminen sinulle jotain positiivista vai saako se olosi entistäkin huonommaksi? Kateuden kohteesi ei edes tiedä ajatuksistasi, mutta sinä voit entistäkin huonommin.
Sivusta sanon: kadehtiminen tai pikemmin kateuden viiltävä pisto sisimmässä on tahaton reaktio. En usko, että ap hekumoi ja piehtaroi kateuksissaan. Uskon, että moni kateellinen mieluummin olisi kadehtimatta. Totta on, että kun ajatukset saa taas hetkeksi muualle, johonkin mukavaan, kateuden tunne väistyy. Ainakin hetkeksi.
Kateudeksi sanottu voi olla myös harmitusta siitä, että oma elämä ei ole sujunut niin kuin olisi toivonut. Huonosti menestyneelläkin on silti ihan Oma Elämä, ja hänen kannattaa pyrkiä pitämään se mielekkäänä. Pienetkin ilot ovat iloja!
Kiitos. Juuri tästä on kyse eikä esim. mistään muiden alaspainamisesta tai mitätöinnistä. En todellakaan ajattele, että nämä ihmiset eivät olisi ansainneet mitään, vaan suren sitä, että minä en näköjään yrityksistäni huolimatta ansainnut juuri mitään.
Ja kyllä, kaikilla on omat murheensa, mutta osalla ihmisistä on niiden murheiden lisäksi elämässään paljon hyvääkin. Mulle taas on annettu pelkät murheet.
Ap
Ajatus ansaitsemisesta kertoo myös kateuden maailmasta ja usein lapsuudesta myös. Lapselle sanotaan, että kun teet tarpeeksi töitä, saavutat asian X, vaikka tavoite ei olisi realistinen sen lapsen kohdalla. Tästä syntyy huonommuuden kokemuksia ja näin tapahtuu yleensä vanhemman huomaamatta.
Kateus on infantiili tunne, koska perusrakenne on hyvin lapsenomainen. Ajatellaan, että maailma on velkaa jotain minulle ja että ansaitsen palkan hyvin tehdystä työstä. Lapselle opetetaan tuollaisia arvoja, vaikka maailma ei toimi niin. Tämä oppi on jäänyt oppimatta lapsena (ehkä vanhemmat itsekin elävät satumaailmassa tai jossain hyvin yksinkertaisessa ympäristössä) eikä myöhemminkään ole oivallettu, että maailma ei toimi niin.
Montako kertaa olet kuullut lapselle sanottavan, että kyllä sinäkin saat hyvän numeron, kun jaksat opiskella riittävästi. Lapsi voi myös oppia jo vanhemmiltaan, että maailmassa on suosikkijärjestelmä ja me kuulumme niihin, joita ei suosita. Molemmat ovat yhtä äärimmäisiä näkemyksiä, vaikka maailma ei ole mustavalkoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten niin saaneet? Olen tehnyt paljon töitä kaiken eteen, mitään en ole vain saanut.
Juuri näin, kateelliset näkevät vain sen lopputuloksen, eivät sitä, kuinka paljon ahkeruutta, aikaa ja työtä sen saavuttaminen on vaatinut.
Taivaassa ensimmäinen on viimeinen ja viimeinen ensimmäinen. Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä taivaaseen. Ehkä nuo lohduttaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, tuskin kukaan on kateellinen niille, joilla on paljon velkaa. Potkulaki on voimassa.
Ei voi ottaa saikkua itsestä tai lapsista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eihän se ole sinulta pois, jos jollain on jotain enemmän. Elämä on epäreilua ja ihmisten lähtökohdat erilaiset. Voit vain yrittää parantaa omaa tilannettasi. Monella on vielä vähemmän kuin sinulla, ja ne, joilla on paljon, voivat hetkessä menettää kaiken.
Toisaalta siihen tilanteen parantamiseenkin väsyy, jos lopulta oikein mikään ei merkittävästi muutu. Itse nykyään ajattelen, että on hyvä myös osata päästää irti. Hyväksyä asiat, joita ei pysty muuttamaan, ja lakata tavoittelemasta väkisin jotain, joka toistuvasti johtaa pettymykseen. Sanoisin, että se on suruprosessi. Kun mietin kateutta, se koostuu mielestäni surusta ja vihan tunteesta/turhautumisesta. Eikä suinkaan välttämättä vihaisuudesta toisia kohtaan, vaan vaikka itseäänkin, että miksei multa elämä onnistu. Toki voi elämän epäreiluuteenkin turhautua. Suremalla, ja vähän itsekseen raivoamallakin näitä tunteita voi vapauttaa, ja vähitellen pystyy asettumaan entistä läsnäolevammin siihen elämään, joka itsellä on, sen sijaan, että haikailee sellaisen perään, joka ajatuksen tasolla olisi "voinut olla".
Hyvä huomio tuo irti päästämisen merkitys. Kaikilla ihmisillä on menetyksiä ja niiden käsittelyn valmius vaihtelee suuresti.
Psyykkisen terveyden merkki on realiteeteissa eläminen ja niihin sopeutuminen eli menetysten työstäminen "depressiivisen position läpi". Kateellinen ei pääse tuohon prosessiin, vaan jää varhaisempaan vaiheeseen eli hänen persoonansa rakenne ei ole riittävän vahva käsittelemään menetystä realistisesti, vaan hän jää imeväisen avuttomaan turvattomuuteen pahan maailman armoille (aikuisen turva omasta toimijuudesta puuttuu).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eihän se ole sinulta pois, jos jollain on jotain enemmän. Elämä on epäreilua ja ihmisten lähtökohdat erilaiset. Voit vain yrittää parantaa omaa tilannettasi. Monella on vielä vähemmän kuin sinulla, ja ne, joilla on paljon, voivat hetkessä menettää kaiken.
Toisaalta siihen tilanteen parantamiseenkin väsyy, jos lopulta oikein mikään ei merkittävästi muutu. Itse nykyään ajattelen, että on hyvä myös osata päästää irti. Hyväksyä asiat, joita ei pysty muuttamaan, ja lakata tavoittelemasta väkisin jotain, joka toistuvasti johtaa pettymykseen. Sanoisin, että se on suruprosessi. Kun mietin kateutta, se koostuu mielestäni surusta ja vihan tunteesta/turhautumisesta. Eikä suinkaan välttämättä vihaisuudesta toisia kohtaan, vaan vaikka itseäänkin, että miksei multa elämä onnistu. Toki voi elämän epäreiluuteenkin turhautua. Suremalla, ja vähän itsekseen raivoamallakin näitä tunteita voi vapauttaa, ja vähitellen pystyy asettumaan entistä läsnäolevammin siihen elämään, joka itsellä on, sen sijaan, että haikailee sellaisen perään, joka ajatuksen tasolla olisi "voinut olla".
Hyvä huomio tuo irti päästämisen merkitys. Kaikilla ihmisillä on menetyksiä ja niiden käsittelyn valmius vaihtelee suuresti.
Psyykkisen terveyden merkki on realiteeteissa eläminen ja niihin sopeutuminen eli menetysten työstäminen "depressiivisen position läpi". Kateellinen ei pääse tuohon prosessiin, vaan jää varhaisempaan vaiheeseen eli hänen persoonansa rakenne ei ole riittävän vahva käsittelemään menetystä realistisesti, vaan hän jää imeväisen avuttomaan turvattomuuteen pahan maailman armoille (aikuisen turva omasta toimijuudesta puuttuu).
No en allekirjoita tätä loppuosaa. Kateus eli harmitus siitä, kun näkee muilla asioita, joita itsekin kaipaa, on inhimillistä. Esim. liikuntakyvytöntä harmittaa, kun ei pysty samoihin asioihin kuin muut tai kuinka paljon helpompaa elämä olisi toimivassa kehossa. Näitä tunteita voi aika ajoin nousta pintaan, vaikka miten olisi jo asioita käsitellyt. Mutta niistä sitten vain aina ohjaa ajatukset takaisin hyväksyntään ja siihen, mikä omassa elämässä vielä on mahdollista ja mitä haluaa elämän realiteettien rajoissa.
Vierailija kirjoitti:
Jos tunne on tämä, sulla on kiire saada aivosi toiseen asentoon. Kun toistat tyhjä arpa -konseptia, aivosi uskovat kertomuksen, ja elämäsi rupeaa todella näyttämään siltä. Tyhjältä arvalta. Ja se lisää kateuden tunnetta.
Kun toistat kiitollisuutta, etsit asioita joista voit elämässäsi olla kiitollinen - joka päivä. Ensimmäisenä aamusta ja viimeisenä illasta - käännät aivosi siihen asentoon, jossa olet saanut ihan hyvän arpalipukkeen.
Oma valinta.
Tuo ei tuo mitään elämään, perus haihattelua vaan , yhtä kurja se historia on edelleen ja tulevaisuus myös.
JOs ei ole mitään mistä olla kiitollinen,miten voi löytää kiitollisuutta muutenkaan ? .
Se ei ole oma valinta koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin saaneet? Olen tehnyt paljon töitä kaiken eteen, mitään en ole vain saanut.
Juuri näin, kateelliset näkevät vain sen lopputuloksen, eivät sitä, kuinka paljon ahkeruutta, aikaa ja työtä sen saavuttaminen on vaatinut.
Kerrot tämän varmasti myös sotien lapsiseksiorjille? Että mitäs läksit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eihän se ole sinulta pois, jos jollain on jotain enemmän. Elämä on epäreilua ja ihmisten lähtökohdat erilaiset. Voit vain yrittää parantaa omaa tilannettasi. Monella on vielä vähemmän kuin sinulla, ja ne, joilla on paljon, voivat hetkessä menettää kaiken.
Toisaalta siihen tilanteen parantamiseenkin väsyy, jos lopulta oikein mikään ei merkittävästi muutu. Itse nykyään ajattelen, että on hyvä myös osata päästää irti. Hyväksyä asiat, joita ei pysty muuttamaan, ja lakata tavoittelemasta väkisin jotain, joka toistuvasti johtaa pettymykseen. Sanoisin, että se on suruprosessi. Kun mietin kateutta, se koostuu mielestäni surusta ja vihan tunteesta/turhautumisesta. Eikä suinkaan välttämättä vihaisuudesta toisia kohtaan, vaan vaikka itseäänkin, että miksei multa elämä onnistu. Toki voi elämän epäreiluuteenkin turhautua. Suremalla, ja vähän itsekseen raivoamallakin näitä tunteita voi vapauttaa, ja vähitellen pystyy asettumaan entistä läsnäolevammin siihen elämään, joka itsellä on, sen sijaan, että haikailee sellaisen perään, joka ajatuksen tasolla olisi "voinut olla".
Hyvä huomio tuo irti päästämisen merkitys. Kaikilla ihmisillä on menetyksiä ja niiden käsittelyn valmius vaihtelee suuresti.
Psyykkisen terveyden merkki on realiteeteissa eläminen ja niihin sopeutuminen eli menetysten työstäminen "depressiivisen position läpi". Kateellinen ei pääse tuohon prosessiin, vaan jää varhaisempaan vaiheeseen eli hänen persoonansa rakenne ei ole riittävän vahva käsittelemään menetystä realistisesti, vaan hän jää imeväisen avuttomaan turvattomuuteen pahan maailman armoille (aikuisen turva omasta toimijuudesta puuttuu).
No en allekirjoita tätä loppuosaa. Kateus eli harmitus siitä, kun näkee muilla asioita, joita itsekin kaipaa, on inhimillistä. Esim. liikuntakyvytöntä harmittaa, kun ei pysty samoihin asioihin kuin muut tai kuinka paljon helpompaa elämä olisi toimivassa kehossa. Näitä tunteita voi aika ajoin nousta pintaan, vaikka miten olisi jo asioita käsitellyt. Mutta niistä sitten vain aina ohjaa ajatukset takaisin hyväksyntään ja siihen, mikä omassa elämässä vielä on mahdollista ja mitä haluaa elämän realiteettien rajoissa.
Olet oikeassa, tarkoitin loppuosalla henkilöä, joka on kroonisesti ja pitkäaikaisesti lukkiutunut kateellisen asenteisiin.
Jos tunne on tämä, sulla on kiire saada aivosi toiseen asentoon. Kun toistat tyhjä arpa -konseptia, aivosi uskovat kertomuksen, ja elämäsi rupeaa todella näyttämään siltä. Tyhjältä arvalta. Ja se lisää kateuden tunnetta.
Kun toistat kiitollisuutta, etsit asioita joista voit elämässäsi olla kiitollinen - joka päivä. Ensimmäisenä aamusta ja viimeisenä illasta - käännät aivosi siihen asentoon, jossa olet saanut ihan hyvän arpalipukkeen.
Oma valinta.