Miten voisi olla olematta kateellinen niille, jotka ovat saaneet paljon enemmän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei elämässä kukaan saa asioita arpapelillä. Ajattelussasi on iso outous. Ellet sitten vitsaile? Voiko joku todella ajatella, että uran ja opinnot on saatu arpomalla?

Eniten harmittaa se, että olen todella yrittänyt ihan kaikkeni. En siis ole odottanut kotona peukaloita pyöritellen, että kaikki toivomani asiat toteutuisi. 

Suurin osa tuntemistani ihmisistä on saanut uran vähemmällä koulutuksella kuin minä.

Ap

Ehkä he ovat sitten tehneet muuten enemmän sen uran eteen. On harhaa, että pelkkä koulutus takaisi uran. Koulutusta voi kyllä hyödyntää siten, että verkostoituu kouluksen aikana, mikä auttaa uran rakentamisessa.

Tämä verkostohömppä on suhteellisen uusi juttu suomalaisessa työelämässä.

No, se tarkoittaa yksinkertaisesti suhteiden luomista. Sitä on ollut aina. Minulla verkostoituminen on merkinnyt sitä, että opiskelukaverit ovat suositelleet minua alan töihin, joka on sitten auttanut eteenpäin ja haastatteluihin.  Ei taidakaan olla mikään uusi ilmiö, vai mitä?

Sitten aletaan kehittämään omaa sisintä ja tyytyväisyyden löytämistä sieltä, sillä sitä ei ulkoapäin löydä. On ihmisiä jotka saavat paljon mutta koko elämänsä juoksevat ja jahtaavat lisää, lisää, lisää - mikään ei riitä. Ovatko he onnellisia? Eivät ole vaan monet sisältä hyvin rikki. Tutustu vaikka alkajaisiksi askeettisen elämäntapaan elämään luostareissa tai Intiassa. Siellä on paljon opittavaa. Aloita meditointi 5-10min päivässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on  kaikki ne asiat  mitä olen halunnutkin. En ole rikas ja hädin tuskin  keskituloinenkaan. Kenellekään ei ole mitään sellaista  mistä olisin kateellinen.

Niin. Mulla ei ole mitään. Miksi ihmeessä sinä olisit kenellekään kateellinen, kun olet jo saanut kaiken minkä halusit?

Ap

Eikö edes terveyttä? Monilla ihmisillä on kroonisia ja terminaalisia sairauksia, kuten tappavia syöpiä. Luulisin, että sinulla on kuitenkin asiat paremmin, vai mitä?

Vierailija kirjoitti:

Onko jollain tähän toimivaa ratkaisua?

Ap

Pää ulos anuksesta ja hengitä happea. 

Se, mitä sinä näte, on pelkkä kulissi. Sen taakse kuvittelet alemmuudentunteesi vuoksi jotain upeeta ja ihanaa ja ettei muilla ole koskaan vaikeuksia.

Lopeta roikkuminen muiden somessa tai ruudussa ylipäänsä ja keksi joku harrastus, vaikka virkkaaminen. 

Podet ahdistusta, johon auttaa käsillä tekeminen ja omien epätyydyttävien asioidesi parantaminen. 

Kukaan muu ei ole sinun elämästäsi ja tunteistasi vastuussa.

Kateus on huonon itsetunnon ja kädettömyyden tuote. Olet ajelehtija omassa elämässäsi, passiivinen vinkuja.

Ihan voit aloittaa vaikka hampaidenpesusta.  Siivoa itsesi ja lääväsi.

Äitini sanoi joskus, että vaivansa on vaunuissakin. Kärsimystä riittää kaikille. Turha kadehtia.

Tämä on aika monimutkainen juttu. Kateushan sinänsä on inhimillinen tunne siinä missä moni muukin. Mutta jos siihen jumii, se aiheuttaa vaan itselle pahaa mieltä. Meissä ihmisissä on myös sellainen jännä puoli, että me kuvitellaan olevamme uniikkeja ongelmiemme kanssa. Tietenkin on ihmisiä, joilla on enemmän ongelmia ja haasteita, ei elämä ole ikinä reilua. 

Minulla oli tosi traumaattinen lapsuus. Lähdin kotoa alaikäisenä fyysisesti ja henkisesti töysin romuna. Onnekseni sain terapiaa ja tietyt luonteenpiirteet, jotka on auttaneet elämässä hirveästi. Itselle kipeintä oli se, että en pystynyt opiskelemaan, en olemaan työelämässä, vaikka kuinka hirveästi yritin. Kaikki ei todellakaan ole vain itsestä kiinni. 

Vuosikymmenien jälkeen toivuin sen verran, että pystyin opiskelemaan ja nyt teen kokopäivätyötä hyvässä asemassa. Tämä tuntuu edelleen epätodelliselta. Jotkut ovat selvästi kateellisia ja olen ottanut sen loukkauksena niiltä läheisiltä, jotka tietää millaisen tien olen käynyt läpi. 

Pitää osata erottaa, että mihin ei pysty ja mihin pystyy. Tällä tarkoitan sitä, että ei neliraajahalvantunut voi lähteä juoksemaan, vaikka kuinka haluaisi. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin niin on tärkeää löytää merkitystä ja kiitollisuuden aihetta. Itselleni se tuli aiemmin esimerkiksi vapaaehtoistyöstä eläinten kanssa. Sellaisia asioita on kuitenkin turha kadehtia, joihin itsekin pystyisi, jos viitsisi, haluaisi jne. Yrittämättä ei ainakaan mitään saa. Muistan kun itse haaveilin opinnoista niin moni sanoi, että ei ole varaa, ei kannata tässä iässä jne. Eihän se todellakaan ollut helppoa opiskella vuosia putkeen, mutta en ainakaan olisi mitään saavuttanut yrittämättä. 

Mitä vanhemmaksi elää niin sitä paremmin huomaa, että jokaisella meistä on murheemme, ennemmin tai myöhemmin. Tietenkin lapsuusajan traumat vaikuttaa varmasti koko loppuelämän jollain tasolla, mutta ei lopulta auta kuin hyväksyä, että niillä korteilla mennään mitä on. Ja hyvin monella on elämässä esimerkiksi terveyshaasteita, parisuhdehaasteita, ongelmia lasten kanssa jne, vaikka päälle päin elämä näyttäisi loistavalta. En usko AP hetkeäkään, etteikö sinulla olisi elämässäsi mitään hyvää. Se vaan pitää osata nähdä. 

Ratkaisu: Jeesus <3 Hän antaa niin paljon enemmän kuin itse osaamme toivoa, mm. rauhan sydämeen. Ja taivaan ilon ja onnen sitten kuoleman jälkeen, lähde messiin  :)

Vierailija kirjoitti:

Sitten aletaan kehittämään omaa sisintä ja tyytyväisyyden löytämistä sieltä, sillä sitä ei ulkoapäin löydä. On ihmisiä jotka saavat paljon mutta koko elämänsä juoksevat ja jahtaavat lisää, lisää, lisää - mikään ei riitä. Ovatko he onnellisia? Eivät ole vaan monet sisältä hyvin rikki. Tutustu vaikka alkajaisiksi askeettisen elämäntapaan elämään luostareissa tai Intiassa. Siellä on paljon opittavaa. Aloita meditointi 5-10min päivässä.

Toisaalta, omasta sisimmästäkään ei oikeaa ja lopullista rauhaa löydy. Ei vaikka meditoisi 24/7, toki hetkeksi ja illuusiotakin osin.

Jeesus antaa ihan oikean ja pysyvän rauhan <3 

onnellinen uskis 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä onkin tullut paljon hyviä vinkkejä miten kohdata kateutta ja katkeruutta. Itsekin olen kärsinyt noista tunteista. Nuorempana en koskaan muista olleeni kateellinen kovin syvästi. Pitkään uskoin tähän, mitä moni täälläkin toitottaa, että kun vaan uskoo ja tekee tarpeeksi töitä niin saavuttaa mitä vaan. Ja niin minulla kävikin, on hyvä koulutus, vakituinen työ ollut aina, perhe, neljä lasta ja rakastava mies, tein paljon töitä, putosin ja nousin takaisin mutta sain mitä halusin. 

Minulla tämä katkeruus tuli lapsieni puolesta. Viimein minunkin olin myönnettävä se, että nallekarkit eivät tosiaan mene tasan. Vaikka miten yrittää, vaikka on miten ahkera, vaikka miten uskoo ja vanhemmat kannustavat niin ei, sittenkään ei välttämättä saavuta haaveitaan. Sairautta ei voi valita ja sen kanssa on vaan opittava elämään. Sen enempää avaamatta, pidän nykyään naiivina niitä ihmisiä, jotka uskovat tuohon samaan, kuin minä aikoinaan. Että kaikki on itsestä kiinni. Ei ole, ette vaan ole kohdannut elämän nurjaa puolta. Kaikilla on epäonnistumisia ja vaikeuksia mutta tasaisesti ne eivät jakaudu.

Kateellinen itse yleensä esittää sen väitteen, miten hän on tehnyt valtavasti töitä eikä silti ole saanut mitään. Ja jos myönnetään, että kyllä, paljon muutakin vaaditaan, niin siirrytään arpaonnella selittämiseen. Ääripäiden ajattelu on aina merkki siitä, ettei olla kiinni realiteeteissa, vaan satumaailma on saanut otetta.

 

Kaksi tavanomaista neuvoa ovat molemmat omalla tavallaan harhaisia, sillä ne molemmat antavat olettaa, että olisimme tasa-arvoisia väärin perustein. 

 

1." Tekemällä samat asiat kuin kadehdittu, saat samat asiat." On mahdotonta saada samat asiat kuin jokin toinen, sillä se toinen on pysyvästi ja perustavaa laatua olevalla tavalla erilainen ihminen ja elä erilaista elämää, joka johtaa juuri siihen missä hän on. Toiseksi ihmiseksi ei voi muuttua eikä muita kannata matkia.

 

2. "Tekemällä työtä saat asioita, jotka haluat." Kun kirjoitin tutkimukseen perustuen, että kateus syntyy siitä, että henkilöllä on ympäristöön nähden vähemmän ns. hyviä ominaisuuksia, sain runsaasti alapeukkuja. Ihmettelen sitä, että luontaiset erot älykkyydessä ja kaikessa muussakin pitää kieltää. Se on tosiasioiden kieltämistä, mikä ei koskaan ole hyväksi. Se voi olla jopa yksi syy kateuden kehittymiseen lapsuudessa eli vanhemmat eivät ole myöntäneet eroja eikä asiaa ole sen vuoksi käsitelty. Silloin lapsi ei pysty näkemään, että nallekarkkien epätasainen jako kuuluu elämään ja miten sen tosiasian kanssa eletään löytäen omat vahvuudet. Vanhemmilla on tuolloin päässään kateuden edellyttämä yleinen mittaristo, missä lapsi joutuu elämään, vaikka maailma on valtavan suuri ja täynnä erilaisia ympäristöjä ja asteikkoja.

 

Kateudessa on jääty jumiin jonkun tietyn ryhmän arvostuksiin. Se syntyy aina verrokkiryhmään nähden eli emme kadehdi katkerimmin julkkista, vaan sisarusta, ystävää ja lähellä olevaa ihmistä, jolla näennäisesti oli alun perin sama tilanne, mutta joka saavutti enemmän. Hänellä oli tosiasiassa enemmän vaadittuja taitoja, ominaisuuksia ja myös kykyä hyödyntää niitä paremmin eli tehdä töitä tavoitteensa eteen. Mutta vain siinä omassa kuplassa, jossa on tietyt arvostukset. 

 

Kateellisen aikuisen on vaikea hyväksyä omaa itseään, koska hän on kiinni yhdessä ainoassa arvoasteikossa, joka liittyy hänen kasvuympäristöönsä. Kroonisesti kateellisen ajattelutapa syntyy lapsuudessa jo. Ja pahimmillaan se on persoonan rakenteissa asti. Silloin persoonan suojaksi on rakentunut ajatusmaailma, missä kaikki on sattumaa ja onnenkauppaa ja itsestä on rakentunut uhritarina. Uhri on olosuhteiden heittopussina, jolloin parannusta ei voi tapahtua. Se on äärimmäinen suojakeino itsensä epäonnistuneeksi tuntevalle, koska hän ei pysty näkemään todellisia, realistisia syitä omaan tilanteeseensa eikä näin ollen voi tilannettaan parantaakaan. 

 

Kun kielletään ihmisten erot (joku ei ole yhtä fiksu tai pitkäjänteinen, on ujompi jne.) ajatellaan ehkä, että tasa-arvoisuus on ideaali ja että erojen myöntäminen olisi epätasa-arvoisuutta. Näinhän asia ei ole. On suuri vääryys lapselle olla myöntämättä asioita, joita hän itse kokee, se johtaa kateuteen ja vääränlaisen arvomaailman rakentamiseen. Asioista pitää puhua oikeilla nimillä ja suhteuttaa ne kulloiseenkin ympäristöön, jotta lapsi voi asettua maailmaan ja löytää paikkansa riittävän hyvänä ja ennen kaikkea arvokkaana ihmisenä, juuri sellaisena kuin on.

".Hänellä oli tosiasiassa enemmän vaadittuja taitoja, ominaisuuksia ja myös kykyä hyödyntää niitä paremmin eli tehdä töitä tavoitteensa eteen. "

Nämä ominaisuudet on juurikin niitä saatuja ominaisuuksia, joten kumosit juuri oman väitteesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovat saaneet enemmän mitä? Enemmän surua? Enemmän kärsimystä? Enemmän kurjuutta? Enemmän voi saada myös niitä huonoja asioita, ei pelkästään hyviä. Joten kokeilisit ensin määritellä se haluamasi "enemmän".

Työpaikan, uran, puolison, perheen, oman kodin, toimeentulon, varallisuutta, terveyttä, ulkonäköä, älyä, lahjakkuutta jne.

Ap

Entäs kivut surut vaikeudet ahdistus masennus kärsimys jne? Jos kadehdit noita listaamiasi asioita, kuten varallisuus, ulkonäkö, ura, jne, saattaa olla, ettet ole joutunut kohtaamaan myös kovin rajuja haasteita. Ja huomaathan ajatella että näet nyt heistä hetken, entäpä 10 v päästä? You might be looking at them in their winning season

Miksi ajattelit, että mun elämässä ei ole vaikeuksia? 

Ap

Koska listasit

Mukaan aika pinnallisia asioit. Siinä vaiheessa kun elämään tulee oikeasti pysähdyskihta, lakkas olemasta niin väliä monilla pinnallisemmilla asioilla. Esimerkiksi ulkonäkö ja ura jne. Toki niitä voi kadehtia, mutta jos saisit kuulla elämää olevan jäljellä vielä viikko, haluaisitko hienon kultaisen esineen tai tyylikkään jutun, jots hetken vielä heiluttaa? Monta päivää ehtisit vielä. Vai sittenkin jotain muuta? Siksi ajattelin niin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on  kaikki ne asiat  mitä olen halunnutkin. En ole rikas ja hädin tuskin  keskituloinenkaan. Kenellekään ei ole mitään sellaista  mistä olisin kateellinen.

Niin. Mulla ei ole mitään. Miksi ihmeessä sinä olisit kenellekään kateellinen, kun olet jo saanut kaiken minkä halusit?

Ap

Eikö edes terveyttä? Monilla ihmisillä on kroonisia ja terminaalisia sairauksia, kuten tappavia syöpiä. Luulisin, että sinulla on kuitenkin asiat paremmin, vai mitä?

Ei edes sitä terveyttä. Kaksi kroonista ja parantumatonta sairautta, jotka rajoittavat vielä entisestään mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämään.

(Kumpikaan näistä ei ole psyykkinen sairaus, kun sitä kuitenkin arvelette)

Ap

Kilpailuyhteiskunt synnyttää kateutta. Hyvä kateus saa tavoittelemaan oman näköistä elämää, huono kateus on negatiivista ja pahimmillaan kohdistuu huonona käytöksenä niihin joille on kateellinen. Jotkut jää hyvin lapsellisiksi tältä osin, kuin pikkulapset. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaapa rehellisesti tähän: Tuottaako kadehtiminen sinulle jotain positiivista vai saako se olosi entistäkin huonommaksi? Kateuden kohteesi ei edes tiedä ajatuksistasi, mutta sinä voit entistäkin huonommin.

Sivusta sanon: kadehtiminen tai pikemmin kateuden viiltävä pisto sisimmässä on tahaton reaktio. En usko, että ap hekumoi ja piehtaroi kateuksissaan. Uskon, että moni kateellinen mieluummin olisi kadehtimatta. Totta on, että kun ajatukset saa taas hetkeksi muualle, johonkin mukavaan, kateuden tunne väistyy. Ainakin hetkeksi.

Kateudeksi sanottu voi olla myös harmitusta siitä, että oma elämä ei ole sujunut niin kuin olisi toivonut. Huonosti menestyneelläkin on silti ihan Oma Elämä, ja hänen kannattaa pyrkiä pitämään se mielekkäänä. Pienetkin ilot ovat iloja! 

Kiitos. Juuri tästä on kyse eikä esim. mistään muiden alaspainamisesta tai mitätöinnistä. En todellakaan ajattele, että nämä ihmiset eivät olisi ansainneet mitään, vaan suren sitä, että minä en näköjään yrityksistäni huolimatta ansainnut juuri mitään.

Ja kyllä, kaikilla on omat murheensa, mutta osalla ihmisistä on niiden murheiden lisäksi elämässään paljon hyvääkin. Mulle taas on annettu pelkät murheet.

Ap

Vai pelkät murheet. Niinkuin mitä? Ja tyhjän arpalipukkeen, kuten millaisen? Itse en jaksa kauheasti empatisoida ihmisiä jotka luulevat muiden saaneen kaiken niin helpolla ja heillä on niin kamalan vaikeaa, koska usein juuri kadehtijat elävät vielä mielikuvissa, että maailman ns pitäisi olla hyvä ja elämän suht turvallista. Mikä oli tämä saamasi elämän arpalippu? Seks hyv k lapsena? Vanhemmat menehtyivät ja jouduit lapsena sijaiskotiin jossa hakattiin? Ensirakkaus osoittautui psykopaatiksi ja sur m asi kissasi? Säästit rahaa mutta ainoa ystäväsi kavalsi ne? Vai olet jossain tavallisessa ei niin korkeapalkkaisessa työssä ja et voi ostaa kaikkea mitä muut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovat saaneet enemmän mitä? Enemmän surua? Enemmän kärsimystä? Enemmän kurjuutta? Enemmän voi saada myös niitä huonoja asioita, ei pelkästään hyviä. Joten kokeilisit ensin määritellä se haluamasi "enemmän".

Työpaikan, uran, puolison, perheen, oman kodin, toimeentulon, varallisuutta, terveyttä, ulkonäköä, älyä, lahjakkuutta jne.

Ap

Tärkeintä että itse arvostaa omia saavutuksia, vaikka ne pieniäkin.  Varallisuutta saa jokainen kun säästää päättäväisesti. 

-tee niitä kivoja asioita, mihin sinulla on mahdollisuus

-psykoterapia

-muiden auttaminen, esim vapaaehtoistyö, tutkitusti lisää hyvinvointia, samalla saa sosiaalisia kontakteja

Vierailija kirjoitti:

Ovat saaneet enemmän mitä? Enemmän surua? Enemmän kärsimystä? Enemmän kurjuutta? Enemmän voi saada myös niitä huonoja asioita, ei pelkästään hyviä. Joten kokeilisit ensin määritellä se haluamasi "enemmän".

Tässä on siemen siihen, että voi olla olematta kateellinen. En toki itse ole kateellista sorttia, mutta kun tietää, miten paskasti ihmisillä voi asiat oikeasti olla, voi aina ajatella (vaikka eihän kaikilla tietenkään mitään isoa välttämättä ole) että kaikilla ihmisillä on omat ongelmansa.

Vaikka kulissit on kunnossa, niin silti ihmisellä voi olla asiat ihan päin peetä.

Samahan se on noissa palkkahommissa ym. Jos näkee pelkästään sen palkan, niin sitä voi kadehtia. Harvoin on kuitenkin tilanne, etteikö iso palkka myös vaatisi isoa työpanosta ja/tai osaamista. Tietenkin pahimmat kallut eivät edes ymmärrä, että pomoilla on muutakin tekemistä kuin nostaa palkkaa. Mutta minä ainakin myönnän ihan suoraan, että en vaihtaisi työtehtäviäni esimieheni kanssa, vaikka saisinkin sen isomman palkan. Puhumattakaan hänen pomostaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovat saaneet enemmän mitä? Enemmän surua? Enemmän kärsimystä? Enemmän kurjuutta? Enemmän voi saada myös niitä huonoja asioita, ei pelkästään hyviä. Joten kokeilisit ensin määritellä se haluamasi "enemmän".

Työpaikan, uran, puolison, perheen, oman kodin, toimeentulon, varallisuutta, terveyttä, ulkonäköä, älyä, lahjakkuutta jne.

Ap

Tärkeintä että itse arvostaa omia saavutuksia, vaikka ne pieniäkin.  Varallisuutta saa jokainen kun säästää päättäväisesti. 

Ai myös toimeentulotuen varassa elävät, joilla on vaikeuksia saada ostettua edes perustarvikkeita?

Voi ajatella myös niin että enemmän "saaneilla" on myös enemmän menetettävää. Kaikkien elämä on lopulta luopumista, kaikki päättyy lopulta. Sinulla oli kroonisia sairauksia? Millaista elämäsi olisi maassa, jossa näitä sairauksia ei hoideta eikä yhteiskunta huolehdi perustarpeista? Onko sairaudellasi tukiryhmiä, voitteko yhdessä edistää hyvinvointianne? 

Lue tositarinoita kirjallisuudesta, jossa kovia kokeneet ovat pelanneet niillä korteilla mitä jäljellä on. Joku Stephen Hawking ääriesimerkkinä, joka saavutti paljon nuorena diagnosoidusta ALS:stä huolimatta (21v diagnoosi, pyörätuoliin joutui muutama vuosi myöhemmin ja lopulta kommunikoi tyyliin yhden lihaksen ja laitteiston avulla).