Lue keskustelun säännöt.
Mitkä ovat ystävää etsiessä varoitusmerkit, joita ei kannata sivuuttaa?
Mulla on taustallani useampikin huono ystävyyssuhde, jossa olen tullut todella kaltoinkohdelluksi ja usein myös vielä hylätyksi tuon kaiken päälle. Haluaisin välttää tämän vastaisuudessa. Millaisiin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota jo tutustumisvaiheessa tai kaverustuessa? Ystävyys toki tulee myöhemmin ajan kanssa, mutta en haluaisi viritellä ystävyyttä ihmisen kanssa, jonka kanssa homma ei tule toimimaan.
Tässä asioita, joita ystävältä kaipaisin: tasapainoisuus, ystävällisyys, vastavuoroisuus ja vakaus. En kaipaa ystävältä tunne-elämän draamaa ja ailahtelua, vaan arvostan tasaisuutta. Jos ihminen kaipaa jatkuvasti jotain menoa, jännitystä ja uusia kontakteja, niin en ole hänelle sopiva tyyppi. Itse arvostan mieluummin rauhaa ja muutamaa pitkäaikaista ystävää. Arvostan luotettavuutta ja sitä, että ystävyys säilyisi eri elämäntilanteissa. Aina ei tarvitse olla näkemässä/pitämässä yhteyttä, mutta jos kaikki muu menee jatkuvasti ohitseni, niin en koe oloani silloin ystävälle tärkeäksi.
Tältä palstalta löytyy myös hyviä oivalluksia, joten ajattelin kysyä täältä neuvoa tähän asiaan. Haluaisin vastaisuudessa löytää itselleni paremmin sopivia ystäviä. :)
Kommentit (432)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on taustallani useampikin huono ystävyyssuhde, jossa olen tullut todella kaltoinkohdelluksi ja usein myös vielä hylätyksi tuon kaiken päälle. Haluaisin välttää tämän vastaisuudessa. Millaisiin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota jo tutustumisvaiheessa tai kaverustuessa?
Varmaan tulee miinusta, kun tämän kirjoitan, mutta kirjoitan silti: mitenkään sinua mollaamatta totean, että yhteinen nimittäjä näille onnettomille ystävyyksille olet sinä. Se ei tarkoita, että olisit viallinen. Mutta avain erilaiseen ystävyyteen on ensisijaisesti sinussa ja siinä, että reflektoit itseäsi, ei niinkään toisissa ihmisissä.
Tulkitsetko tuttavuuksia ystävyyksiksi? Janoatko intensiivistä, lähes romanttista tutustumisen alkua? Onko sinulla lapsuuden historiaa hylkäämisistä tai poissaolevista kiintymyssuhteista, huusiko vanhempasi sinulle tai kritisoi ylenpalttisesti? Mikään näistä ei ole ikuinen tuomio huonoihin ihmissuhteisiin, mutta oman menneisyyden tarkastelu auttaa ymmärtämään nykyisiä itselle vähemmän hedelmällisiä valintoja.
En tarkoita puolustella entisten ystäviesi toimintaa. Mutta sinä et voi muuttaa heitä, voit vain itse toimia tulevaisuudessa toisin.Miksi aina oletetaan, että se yksinäinen osapuoli on joku ripustautuva urpo, joka ei osaa sosiaalisia pelisääntöjä ollenkaan? Miksi aina syyllistetään tätä osapuolta? Miksi kukaan ei syyllistä heitä, jotka käyttäytyvät ikävästi.
Ei kannata ripustautua siihen, kuka on kenenkin mielestä käyttäytynyt ikävästi, vaan tähdätä siihen, että itse tulevaisuudessa löytää haluamansa kaltaisia ihmissuhteita. Usko pois, itsereflektio on siinä hyödyksi, paljon enemmän kuin se, että hellit muistoa siitä, että joku on ollut sinulle ”ikävä”. Joo varmasti on, ikävästi toimivia ihmisiä riittää. Mutta se, että tarkastelee omaa toimintaansa ei tarkoita, että ”myöntää olleensa väärässä” aiemmissa ihmissuhteissa. Ja jos jo itsereflektion ehdottaminen nostaa kiukun pintaan, niin johan se on varoitusmerkki, joka näkyy ihan tänne anonyymipalstalle asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Katso miten reagoi, jos kerrot jostain murheestasi. Lohduttaako sinua? Onko empaattinen? Vai välinpitämätön tai piikittelevä?
Jos onnistut jossakin, miten reagoi? Onko onnellinen puolestasi? Vähätteleekö pärjäämistäsi?
Tällaiset pienet asiat kertovat ihmisestä paljon.
Ja tämän takia tulen olemaan aina yksin! XD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet pitkässä parisuhteessa, etsi varattuja kavereita. Ja sama kääntäen, jos olet sinkku. Jos kaksi ikisinkkua (naista) ystävystyvät, tulee ystävyyteen samoja sävyjä kuin parisuhteessa. Varattujen ystävien välillä niitä ei tule, vaan se syvin ihmissuhde on aina parisuhde.
Ja jos olet sinkku, joka toivoo tällaista parisuhteen sävyistä ystävyyttä, tee itselllesi palvelus ja kysy itseltäsi, halautko kuitenkin parisuhteen samaa sukupuolta olevan kanssa?
Toki voi myös etsiä sekä naispuolista ystävää että naisystävää - itsellänikin on se onni, että elämässä on molemmat.
Kuitenkin se, ettei itselle ole selvää, etsiikö romanssia vai ystävyyttä, tuo mukanaan kaikenlaisia vaikeuksia.
Taisit ymmärtää tuon kommentin totaalisen väärin.
Minusta siinä ei tarkoitettu romantiikkaa, vaan sitä, kuka elämässä on tärkein ihminen. Parisuhteessa olevalle se on usein puoliso, lapselliselle voi olla lapsetkin.
Ikisinkulle tärkeimpiä ovat usein ystävät ja se sitoutuneisuuden aste, toisen auttamisen aste jne. voi tulla lähelle sitä, miten parisuhteessa toimitaan tiiminä.
En usko. Yhtäältä: olen tavannut ihmisiä, jotka eivät ole kartalla omista tunteistaan, vaan haluavat ystävältä enemmän kuin ystävyyteen yleisesti ymmärretään kuuluvan. Romanttiset tunteet ja mustasukkaisuus, mahdollisesti myös korostunut fyysinen läheisyys, ovat tällaisessa tyypillisempiä kuin varsinaisesti seksuaalinen suhde.
Toisaalta: myös se, että vannoutunut sinkku etsii sitoutunutta, platonista elämänkumppania, kuten yllä kuvailet, on aika lailla eri asia kuin se, mitä ystävyydellä useimmin tarkoitetaan. Ei ihme, jos tulee väärinymmärryksiä, mikäli hakee tällaista suhdetta ystävyyden nimellä.
SamaKysymys: oletko itse lapseton ikisinkku?!Jos et, sulta puuttuu uskottavuus kommentoida asiaa.
Hmm. Olen naisista pitävä nainen pitkässä suhteessa, ja olen saanut osani tällaisesta mustasukkaisesta ”ystävyys”kiinnostuksesta. Toinen läheisimmistä ystävistäni on lapseton ikisinkku, mutta hän ei ole omistushaluinen emmekä ole elämänkumppanit, vaan ystävät.
Sama
Vierailija kirjoitti:
Minulle red flag on ihmiset, jotka kuvailivat kuten joku aiempi täällä "Mutta hyvä esimerkki siinä mielessä, että meistä kahdesta ei saisi ystäviä tekemälläkää, kun koemme ja tulkitsemme asiat niin eri tavoin. Eiköhän me molemmat olla ihan hyviä ihmisiä, mutta emme vaan toisillemme!"
Ihminen, joka kokee tarpeelliseksi alleviivata, ettei toisesta saisi hänelle ystävää, on mielestäni aina ikävä. Ihmiset voisivat olla erilaisia, mutta siinä vaiheessa kun toista mennään mollaamaan hänen erilaisuutensa vuoksi, ollaan mielestäni itsekeskeisiä ja kuvitellaan olevansa toisen yläpuolella. Ja nämä "ihan kiva varmaan olet" -kommentit ovat sellaista koulukiusaajatasoa, jossa muka ollaan näennäisen ystävällisiä.
Tämä. Kaikkien kanssa ei tarvitse olla ystävä, mutta kertoohan se mielenlaadusta paljon, jos kokee tarpeelliseksi kommentoida toiselle, ettei meistä ikinä saisi ystäviä.
Ylipäätään hämmentää joskus palstalla sellainen ylimielinen ja omahyväinen asenne, että minä olen tuota reppanaa parempi ja älä kuvittelekaan, että sinä tylsä/tavallinen ihminen kelpaisit minulle.
Uskon, että monet mukavat ihmiset jäävät ilman (riittäviä) ystävyyssuhteita siksi, että niin moni tuomitsee "tavallisen tylsät tyypit". Ei ymmärretä, että sen pinnalta tylsältä vaikuttavan kuoren alla voi olla todella mukava ihminen. Eivätkä kaikki piirteet näy ulospäin. Tylsältä vaikuttavalla ihmisellä voi olla mielenkiintoisia harrastuksia ja hän voi olla hyvä keskustelija. Näitä asioita ei koskaan tiedä, jos tuomitsee toisen ensivaikutelman tai omien ennakkoluulojen vuoksi heti kättelyssä.
Omalla kohdalla on huono kokemus tilanteesta, jossa toinen "ystäväihastui" minuun vahvasti. Sieltä pilvilinnasta tultiin alas ja sitten en enää ollutkaan mielenkiintoinen ihminen. Hyödyksi kelpasin, mutta en omana itsenäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen perheellinen ja mun kaveruus ikisinkkuun meni siksi, että hän tarjosi mulle ykköspaikkaa elämässään ja vastaavasti olisi halunnut samaa multa. Esim olisi halunnut saattaa mua leikkaukseen (puolisoni tekee sen tietysti) tai olisi halunnut osallistaa mua jatkuvasti elämänsä isoihin päätöksiin tavalla, mikä minusta ei ole luontevaq kuin perheen kesken.
Ei siinä mitään romanttista ollut. Mutta iso epäsuhta toiveissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle red flag on ihmiset, jotka kuvailivat kuten joku aiempi täällä "Mutta hyvä esimerkki siinä mielessä, että meistä kahdesta ei saisi ystäviä tekemälläkää, kun koemme ja tulkitsemme asiat niin eri tavoin. Eiköhän me molemmat olla ihan hyviä ihmisiä, mutta emme vaan toisillemme!"
Ihminen, joka kokee tarpeelliseksi alleviivata, ettei toisesta saisi hänelle ystävää, on mielestäni aina ikävä. Ihmiset voisivat olla erilaisia, mutta siinä vaiheessa kun toista mennään mollaamaan hänen erilaisuutensa vuoksi, ollaan mielestäni itsekeskeisiä ja kuvitellaan olevansa toisen yläpuolella. Ja nämä "ihan kiva varmaan olet" -kommentit ovat sellaista koulukiusaajatasoa, jossa muka ollaan näennäisen ystävällisiä.
Tämä. Kaikkien kanssa ei tarvitse olla ystävä, mutta kertoohan se mielenlaadusta paljon, jos kokee tarpeelliseksi kommentoida toiselle, ettei meistä ikinä saisi ystäviä.
Ylipäätään hämmentää joskus palstalla sellainen ylimielinen ja omahyväinen asenne, että minä olen tuota reppanaa parempi ja älä kuvittelekaan, että sinä tylsä/tavallinen ihminen kelpaisit minulle.
Uskon, että monet mukavat ihmiset jäävät ilman (riittäviä) ystävyyssuhteita siksi, että niin moni tuomitsee "tavallisen tylsät tyypit". Ei ymmärretä, että sen pinnalta tylsältä vaikuttavan kuoren alla voi olla todella mukava ihminen. Eivätkä kaikki piirteet näy ulospäin. Tylsältä vaikuttavalla ihmisellä voi olla mielenkiintoisia harrastuksia ja hän voi olla hyvä keskustelija. Näitä asioita ei koskaan tiedä, jos tuomitsee toisen ensivaikutelman tai omien ennakkoluulojen vuoksi heti kättelyssä.
Eihän ystävyydessä ole tällaisesta kyse mielestäni ollenkaan. Minusta tulkintasi kuulostaa huonon itsetunnon värittämältä.
Ei ole kyse siitä, onko joku parempi tai huonompi, vaan siitä, ketkä viihtyvät keskenään. Minä olen entinen koulukiusattu, ja olen löytänyt omat aikuisuuden mittaiset ystävyyteni toisten outolintujen parista. Varmasti olen jonkun coolin mielestä tylsä, ruma, tai epämuodikas. Mutta ystävilleni seurani kelpaa.
Ei ihmisillä ole mitään velvollisuutta käydä läpi kaikkia tuntemattomia, olisiko joku hyvä keskustelija tai uskollinen lenkkikaveri. Tutustuminen tapahtuu orgaanisesti, elämää elettäessä, tai miksei kaverihaunkin kautta. Mutta siihen tarvitaan molempien osapuolten kiinnostus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa kaverista tulee ystävä?
Miksi jokainen ihminen pitäisi luokitella joksikin tietyksi? Olen kuvitellut, että nuo tarkoittavat suunnilleen samaa asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on taustallani useampikin huono ystävyyssuhde, jossa olen tullut todella kaltoinkohdelluksi ja usein myös vielä hylätyksi tuon kaiken päälle. Haluaisin välttää tämän vastaisuudessa. Millaisiin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota jo tutustumisvaiheessa tai kaverustuessa?
Varmaan tulee miinusta, kun tämän kirjoitan, mutta kirjoitan silti: mitenkään sinua mollaamatta totean, että yhteinen nimittäjä näille onnettomille ystävyyksille olet sinä. Se ei tarkoita, että olisit viallinen. Mutta avain erilaiseen ystävyyteen on ensisijaisesti sinussa ja siinä, että reflektoit itseäsi, ei niinkään toisissa ihmisissä.
Tulkitsetko tuttavuuksia ystävyyksiksi? Janoatko intensiivistä, lähes romanttista tutustumisen alkua? Onko sinulla lapsuuden historiaa hylkäämisistä tai poissaolevista kiintymyssuhteista, huusiko vanhempasi sinulle tai kritisoi ylenpalttisesti? Mikään näistä ei ole ikuinen tuomio huonoihin ihmissuhteisiin, mutta oman menneisyyden tarkastelu auttaa ymmärtämään nykyisiä itselle vähemmän hedelmällisiä valintoja.
En tarkoita puolustella entisten ystäviesi toimintaa. Mutta sinä et voi muuttaa heitä, voit vain itse toimia tulevaisuudessa toisin.Miksi aina oletetaan, että se yksinäinen osapuoli on joku ripustautuva urpo, joka ei osaa sosiaalisia pelisääntöjä ollenkaan? Miksi aina syyllistetään tätä osapuolta? Miksi kukaan ei syyllistä heitä, jotka käyttäytyvät ikävästi.
Yritän vielä kerran: suosittelen itsereflektiota siksi, että se tuottaa oman kokemukseni ja omien havaintojeni mukaan parhaan tuloksen, en siksi, että kurjia ystävyyksiä kokenut olisi jotenkin urpo tai urpompi kuin muut.
Fokus olisi hyvä siirtää pois siitä, mitä joku toinen on tehnyt väärin, siihen, mitä itse voi tehdä toisin. Se ei tarkoita, etteikö se joku olisi voinut toimia väärin.
Ihan itsekin toimin näin, eritoten silloin, kun ihmissuhteissa on vaikeaa. En siksi, että haluaisin olla parempi kuin muut, vaan siksi, että haluan toimivia, kestäviä ihmissuhteita. Tässä ei mielestäni ole loukkaantumisen aihetta.
Sama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet pitkässä parisuhteessa, etsi varattuja kavereita. Ja sama kääntäen, jos olet sinkku. Jos kaksi ikisinkkua (naista) ystävystyvät, tulee ystävyyteen samoja sävyjä kuin parisuhteessa. Varattujen ystävien välillä niitä ei tule, vaan se syvin ihmissuhde on aina parisuhde.
Ja jos olet sinkku, joka toivoo tällaista parisuhteen sävyistä ystävyyttä, tee itselllesi palvelus ja kysy itseltäsi, halautko kuitenkin parisuhteen samaa sukupuolta olevan kanssa?
Toki voi myös etsiä sekä naispuolista ystävää että naisystävää - itsellänikin on se onni, että elämässä on molemmat.
Kuitenkin se, ettei itselle ole selvää, etsiikö romanssia vai ystävyyttä, tuo mukanaan kaikenlaisia vaikeuksia.
Taisit ymmärtää tuon kommentin totaalisen väärin.
Minusta siinä ei tarkoitettu romantiikkaa, vaan sitä, kuka elämässä on tärkein ihminen. Parisuhteessa olevalle se on usein puoliso, lapselliselle voi olla lapsetkin.
Ikisinkulle tärkeimpiä ovat usein ystävät ja se sitoutuneisuuden aste, toisen auttamisen aste jne. voi tulla lähelle sitä, miten parisuhteessa toimitaan tiiminä.
En usko. Yhtäältä: olen tavannut ihmisiä, jotka eivät ole kartalla omista tunteistaan, vaan haluavat ystävältä enemmän kuin ystävyyteen yleisesti ymmärretään kuuluvan. Romanttiset tunteet ja mustasukkaisuus, mahdollisesti myös korostunut fyysinen läheisyys, ovat tällaisessa tyypillisempiä kuin varsinaisesti seksuaalinen suhde.
Toisaalta: myös se, että vannoutunut sinkku etsii sitoutunutta, platonista elämänkumppania, kuten yllä kuvailet, on aika lailla eri asia kuin se, mitä ystävyydellä useimmin tarkoitetaan. Ei ihme, jos tulee väärinymmärryksiä, mikäli hakee tällaista suhdetta ystävyyden nimellä.
SamaKysymys: oletko itse lapseton ikisinkku?!Jos et, sulta puuttuu uskottavuus kommentoida asiaa.
Hmm. Olen naisista pitävä nainen pitkässä suhteessa, ja olen saanut osani tällaisesta mustasukkaisesta ”ystävyys”kiinnostuksesta. Toinen läheisimmistä ystävistäni on lapseton ikisinkku, mutta hän ei ole omistushaluinen emmekä ole elämänkumppanit, vaan ystävät.
Sama
Oma suuntautuneisuutesi taitaa tuottaa sen, että näet naisten välisen sitoutuneen ystävyyden jotenkin parisuhteen kaltaisena. Ja parisuhdeihmisenä et muutenkaan ole se ihminen, joka tuollaiseen ystävyyteen sopii..Ja mustasukkaisuus nyt ei kuulu ystävyyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa kaverista tulee ystävä?
Miksi jokainen ihminen pitäisi luokitella joksikin tietyksi? Olen kuvitellut, että nuo tarkoittavat suunnilleen samaa asiaa.
No ei todellakaan tarkoita. Kaverin kanssa vietetään aikaa, mutta ystävälle kerrotaan henkilökohtaisia asioita ja luotetaan.
Jos näet painajaisia ja varoituksia. Ja jos se ei johdu omasta ajattelusta ja olet käynyt suihkussa, levännyt. Äänensävyt toisella, sanat, lauseet. Vaikkei kannata nyt vainoharhainen olla että hyväkin ehdokas menee ohi. Mutta varominen parempi kuin ansassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet pitkässä parisuhteessa, etsi varattuja kavereita. Ja sama kääntäen, jos olet sinkku. Jos kaksi ikisinkkua (naista) ystävystyvät, tulee ystävyyteen samoja sävyjä kuin parisuhteessa. Varattujen ystävien välillä niitä ei tule, vaan se syvin ihmissuhde on aina parisuhde.
Ja jos olet sinkku, joka toivoo tällaista parisuhteen sävyistä ystävyyttä, tee itselllesi palvelus ja kysy itseltäsi, halautko kuitenkin parisuhteen samaa sukupuolta olevan kanssa?
Toki voi myös etsiä sekä naispuolista ystävää että naisystävää - itsellänikin on se onni, että elämässä on molemmat.
Kuitenkin se, ettei itselle ole selvää, etsiikö romanssia vai ystävyyttä, tuo mukanaan kaikenlaisia vaikeuksia.
Taisit ymmärtää tuon kommentin totaalisen väärin.
Minusta siinä ei tarkoitettu romantiikkaa, vaan sitä, kuka elämässä on tärkein ihminen. Parisuhteessa olevalle se on usein puoliso, lapselliselle voi olla lapsetkin.
Ikisinkulle tärkeimpiä ovat usein ystävät ja se sitoutuneisuuden aste, toisen auttamisen aste jne. voi tulla lähelle sitä, miten parisuhteessa toimitaan tiiminä.
En usko. Yhtäältä: olen tavannut ihmisiä, jotka eivät ole kartalla omista tunteistaan, vaan haluavat ystävältä enemmän kuin ystävyyteen yleisesti ymmärretään kuuluvan. Romanttiset tunteet ja mustasukkaisuus, mahdollisesti myös korostunut fyysinen läheisyys, ovat tällaisessa tyypillisempiä kuin varsinaisesti seksuaalinen suhde.
Toisaalta: myös se, että vannoutunut sinkku etsii sitoutunutta, platonista elämänkumppania, kuten yllä kuvailet, on aika lailla eri asia kuin se, mitä ystävyydellä useimmin tarkoitetaan. Ei ihme, jos tulee väärinymmärryksiä, mikäli hakee tällaista suhdetta ystävyyden nimellä.
SamaKysymys: oletko itse lapseton ikisinkku?!Jos et, sulta puuttuu uskottavuus kommentoida asiaa.
Hmm. Olen naisista pitävä nainen pitkässä suhteessa, ja olen saanut osani tällaisesta mustasukkaisesta ”ystävyys”kiinnostuksesta. Toinen läheisimmistä ystävistäni on lapseton ikisinkku, mutta hän ei ole omistushaluinen emmekä ole elämänkumppanit, vaan ystävät.
SamaOma suuntautuneisuutesi taitaa tuottaa sen, että näet naisten välisen sitoutuneen ystävyyden jotenkin parisuhteen kaltaisena. Ja parisuhdeihmisenä et muutenkaan ole se ihminen, joka tuollaiseen ystävyyteen sopii..Ja mustasukkaisuus nyt ei kuulu ystävyyteen.
Mustasukkaisuuden ei pitäisi kuulua ystävyyteen, eikä se tee hyvää parisuhteessakaan. Mutta niin vain tässä ja monessa muussakin palstan ystävyyttä käsittelevässä ketjussa on ketomuksia sekä heiltä, jotka ovat ottaneet etäisyyttä mustasukkaisesta tai omistavasta ystävästä, että heiltä, joiden mielestä se omaksi koettu ystävä onkin liikaa muiden kanssa.
Ystävyys ja platoninen elämänkumppanuus ovat mielestäni edelleen kaksi erillistä, joskin usein limittyvää asiaa. Jälkimmäinen ei ole kovin tavallinen edes ”ikisinkkujen” ystävien kesken.
Tähän ikään mennessä olen myös nähnyt ihan tarpeeksi monta tarinaa, joissa heteronaista ei niinkään kiinnosta miessuhteet, vaan aina se ihana oma paras ystävä. Jotkut tulevat tästä putkesta pois ja etsivät naispuolisen romanttisen kumppanin, jotkut jatkavat samaa kuviota. Ja mikäs siinä, vapaa maa tämä on. Statistin osaan jääviä miesystäviä kohtaan tämä ei tietenkään ome kovin reilua.
Ensin on kaveruus ja sitten ajan kanssa ystävyys. Kun löytää kaverin jonka kanssa on mielekästä keskustella ja tehdä asioita niin on hyvä mahdollisuus että tästä kaveruudesta tulee ajan kanssa ystävyys. Tosin myönnän että yhdestä kaverista tuli mun oman kaavan mukaan liian nopeasti ystävä koska hän oli kovin empaattinen ja osasi lukea mun käytöksestä huoleni ja oli tukena niin ettei kumminkaan pakottanut mua kertomaan vaikeita asioitani. Jostain syystä päätin luottaa häneen kun hän kertoi että on käynyt saman asian läpi ja siksi osasi arvata mun tilanteen. Joten joskus sitten se ystävyys voi tulla todella nopeasti myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet pitkässä parisuhteessa, etsi varattuja kavereita. Ja sama kääntäen, jos olet sinkku. Jos kaksi ikisinkkua (naista) ystävystyvät, tulee ystävyyteen samoja sävyjä kuin parisuhteessa. Varattujen ystävien välillä niitä ei tule, vaan se syvin ihmissuhde on aina parisuhde.
Ja jos olet sinkku, joka toivoo tällaista parisuhteen sävyistä ystävyyttä, tee itselllesi palvelus ja kysy itseltäsi, halautko kuitenkin parisuhteen samaa sukupuolta olevan kanssa?
Toki voi myös etsiä sekä naispuolista ystävää että naisystävää - itsellänikin on se onni, että elämässä on molemmat.
Kuitenkin se, ettei itselle ole selvää, etsiikö romanssia vai ystävyyttä, tuo mukanaan kaikenlaisia vaikeuksia.
Taisit ymmärtää tuon kommentin totaalisen väärin.
Minusta siinä ei tarkoitettu romantiikkaa, vaan sitä, kuka elämässä on tärkein ihminen. Parisuhteessa olevalle se on usein puoliso, lapselliselle voi olla lapsetkin.
Ikisinkulle tärkeimpiä ovat usein ystävät ja se sitoutuneisuuden aste, toisen auttamisen aste jne. voi tulla lähelle sitä, miten parisuhteessa toimitaan tiiminä.
En usko. Yhtäältä: olen tavannut ihmisiä, jotka eivät ole kartalla omista tunteistaan, vaan haluavat ystävältä enemmän kuin ystävyyteen yleisesti ymmärretään kuuluvan. Romanttiset tunteet ja mustasukkaisuus, mahdollisesti myös korostunut fyysinen läheisyys, ovat tällaisessa tyypillisempiä kuin varsinaisesti seksuaalinen suhde.
Toisaalta: myös se, että vannoutunut sinkku etsii sitoutunutta, platonista elämänkumppania, kuten yllä kuvailet, on aika lailla eri asia kuin se, mitä ystävyydellä useimmin tarkoitetaan. Ei ihme, jos tulee väärinymmärryksiä, mikäli hakee tällaista suhdetta ystävyyden nimellä.
SamaKysymys: oletko itse lapseton ikisinkku?!Jos et, sulta puuttuu uskottavuus kommentoida asiaa.
Hmm. Olen naisista pitävä nainen pitkässä suhteessa, ja olen saanut osani tällaisesta mustasukkaisesta ”ystävyys”kiinnostuksesta. Toinen läheisimmistä ystävistäni on lapseton ikisinkku, mutta hän ei ole omistushaluinen emmekä ole elämänkumppanit, vaan ystävät.
SamaOma suuntautuneisuutesi taitaa tuottaa sen, että näet naisten välisen sitoutuneen ystävyyden jotenkin parisuhteen kaltaisena. Ja parisuhdeihmisenä et muutenkaan ole se ihminen, joka tuollaiseen ystävyyteen sopii..Ja mustasukkaisuus nyt ei kuulu ystävyyteen.
Mustasukkaisuuden ei pitäisi kuulua ystävyyteen, eikä se tee hyvää parisuhteessakaan. Mutta niin vain tässä ja monessa muussakin palstan ystävyyttä käsittelevässä ketjussa on ketomuksia sekä heiltä, jotka ovat ottaneet etäisyyttä mustasukkaisesta tai omistavasta ystävästä, että heiltä, joiden mielestä se omaksi koettu ystävä onkin liikaa muiden kanssa.
Ystävyys ja platoninen elämänkumppanuus ovat mielestäni edelleen kaksi erillistä, joskin usein limittyvää asiaa. Jälkimmäinen ei ole kovin tavallinen edes ”ikisinkkujen” ystävien kesken.
Tähän ikään mennessä olen myös nähnyt ihan tarpeeksi monta tarinaa, joissa heteronaista ei niinkään kiinnosta miessuhteet, vaan aina se ihana oma paras ystävä. Jotkut tulevat tästä putkesta pois ja etsivät naispuolisen romanttisen kumppanin, jotkut jatkavat samaa kuviota. Ja mikäs siinä, vapaa maa tämä on. Statistin osaan jääviä miesystäviä kohtaan tämä ei tietenkään ome kovin reilua.
Heteroparisuhteet yleensäkään eivät ole kovin reiluja, minkä vuoksi osalle naisia ne eivät ole vaihtoehto.
Monet naiset myös on kasvaneet sellaisissa suvuissa, joissa naiset muodostavat vahvan yhteisön. Kun sukusidokset on nykyajassa heikentyneet, tilalle on tulleet ystävät.
Parisuhde ei historiallisesti tarkasteltuna ole ollut mikään rakkauteen perustuva suhde, vaan enemmän käytännön pakkoon ja sosiaalinen välttämättömyys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet pitkässä parisuhteessa, etsi varattuja kavereita. Ja sama kääntäen, jos olet sinkku. Jos kaksi ikisinkkua (naista) ystävystyvät, tulee ystävyyteen samoja sävyjä kuin parisuhteessa. Varattujen ystävien välillä niitä ei tule, vaan se syvin ihmissuhde on aina parisuhde.
Ja jos olet sinkku, joka toivoo tällaista parisuhteen sävyistä ystävyyttä, tee itselllesi palvelus ja kysy itseltäsi, halautko kuitenkin parisuhteen samaa sukupuolta olevan kanssa?
Toki voi myös etsiä sekä naispuolista ystävää että naisystävää - itsellänikin on se onni, että elämässä on molemmat.
Kuitenkin se, ettei itselle ole selvää, etsiikö romanssia vai ystävyyttä, tuo mukanaan kaikenlaisia vaikeuksia.
Taisit ymmärtää tuon kommentin totaalisen väärin.
Minusta siinä ei tarkoitettu romantiikkaa, vaan sitä, kuka elämässä on tärkein ihminen. Parisuhteessa olevalle se on usein puoliso, lapselliselle voi olla lapsetkin.
Ikisinkulle tärkeimpiä ovat usein ystävät ja se sitoutuneisuuden aste, toisen auttamisen aste jne. voi tulla lähelle sitä, miten parisuhteessa toimitaan tiiminä.
En usko. Yhtäältä: olen tavannut ihmisiä, jotka eivät ole kartalla omista tunteistaan, vaan haluavat ystävältä enemmän kuin ystävyyteen yleisesti ymmärretään kuuluvan. Romanttiset tunteet ja mustasukkaisuus, mahdollisesti myös korostunut fyysinen läheisyys, ovat tällaisessa tyypillisempiä kuin varsinaisesti seksuaalinen suhde.
Toisaalta: myös se, että vannoutunut sinkku etsii sitoutunutta, platonista elämänkumppania, kuten yllä kuvailet, on aika lailla eri asia kuin se, mitä ystävyydellä useimmin tarkoitetaan. Ei ihme, jos tulee väärinymmärryksiä, mikäli hakee tällaista suhdetta ystävyyden nimellä.
SamaKysymys: oletko itse lapseton ikisinkku?!Jos et, sulta puuttuu uskottavuus kommentoida asiaa.
Hmm. Olen naisista pitävä nainen pitkässä suhteessa, ja olen saanut osani tällaisesta mustasukkaisesta ”ystävyys”kiinnostuksesta. Toinen läheisimmistä ystävistäni on lapseton ikisinkku, mutta hän ei ole omistushaluinen emmekä ole elämänkumppanit, vaan ystävät.
SamaOma suuntautuneisuutesi taitaa tuottaa sen, että näet naisten välisen sitoutuneen ystävyyden jotenkin parisuhteen kaltaisena. Ja parisuhdeihmisenä et muutenkaan ole se ihminen, joka tuollaiseen ystävyyteen sopii..Ja mustasukkaisuus nyt ei kuulu ystävyyteen.
Mustasukkaisuuden ei pitäisi kuulua ystävyyteen, eikä se tee hyvää parisuhteessakaan. Mutta niin vain tässä ja monessa muussakin palstan ystävyyttä käsittelevässä ketjussa on ketomuksia sekä heiltä, jotka ovat ottaneet etäisyyttä mustasukkaisesta tai omistavasta ystävästä, että heiltä, joiden mielestä se omaksi koettu ystävä onkin liikaa muiden kanssa.
Ystävyys ja platoninen elämänkumppanuus ovat mielestäni edelleen kaksi erillistä, joskin usein limittyvää asiaa. Jälkimmäinen ei ole kovin tavallinen edes ”ikisinkkujen” ystävien kesken.
Tähän ikään mennessä olen myös nähnyt ihan tarpeeksi monta tarinaa, joissa heteronaista ei niinkään kiinnosta miessuhteet, vaan aina se ihana oma paras ystävä. Jotkut tulevat tästä putkesta pois ja etsivät naispuolisen romanttisen kumppanin, jotkut jatkavat samaa kuviota. Ja mikäs siinä, vapaa maa tämä on. Statistin osaan jääviä miesystäviä kohtaan tämä ei tietenkään ome kovin reilua.
Jos ei tunne seksuaalista eikä romanttista vetoa naiseen JA miestä kohtaan tuntee vain seksuaalista vetoa, mutta ei romanttista, niin siitä putkesta ei halua pois.
Oon valitettavan usein tavannut lepakoita, jotka on toivoneet, että niin kävis.
Sellainen, joka pitää pitkiä monologeja jostain asiasta, missä kokee olevansa merkittävä asiantuntija.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet pitkässä parisuhteessa, etsi varattuja kavereita. Ja sama kääntäen, jos olet sinkku. Jos kaksi ikisinkkua (naista) ystävystyvät, tulee ystävyyteen samoja sävyjä kuin parisuhteessa. Varattujen ystävien välillä niitä ei tule, vaan se syvin ihmissuhde on aina parisuhde.
Ja jos olet sinkku, joka toivoo tällaista parisuhteen sävyistä ystävyyttä, tee itselllesi palvelus ja kysy itseltäsi, halautko kuitenkin parisuhteen samaa sukupuolta olevan kanssa?
Toki voi myös etsiä sekä naispuolista ystävää että naisystävää - itsellänikin on se onni, että elämässä on molemmat.
Kuitenkin se, ettei itselle ole selvää, etsiikö romanssia vai ystävyyttä, tuo mukanaan kaikenlaisia vaikeuksia.
Taisit ymmärtää tuon kommentin totaalisen väärin.
Minusta siinä ei tarkoitettu romantiikkaa, vaan sitä, kuka elämässä on tärkein ihminen. Parisuhteessa olevalle se on usein puoliso, lapselliselle voi olla lapsetkin.
Ikisinkulle tärkeimpiä ovat usein ystävät ja se sitoutuneisuuden aste, toisen auttamisen aste jne. voi tulla lähelle sitä, miten parisuhteessa toimitaan tiiminä.
En usko. Yhtäältä: olen tavannut ihmisiä, jotka eivät ole kartalla omista tunteistaan, vaan haluavat ystävältä enemmän kuin ystävyyteen yleisesti ymmärretään kuuluvan. Romanttiset tunteet ja mustasukkaisuus, mahdollisesti myös korostunut fyysinen läheisyys, ovat tällaisessa tyypillisempiä kuin varsinaisesti seksuaalinen suhde.
Toisaalta: myös se, että vannoutunut sinkku etsii sitoutunutta, platonista elämänkumppania, kuten yllä kuvailet, on aika lailla eri asia kuin se, mitä ystävyydellä useimmin tarkoitetaan. Ei ihme, jos tulee väärinymmärryksiä, mikäli hakee tällaista suhdetta ystävyyden nimellä.
SamaKysymys: oletko itse lapseton ikisinkku?!Jos et, sulta puuttuu uskottavuus kommentoida asiaa.
Hmm. Olen naisista pitävä nainen pitkässä suhteessa, ja olen saanut osani tällaisesta mustasukkaisesta ”ystävyys”kiinnostuksesta. Toinen läheisimmistä ystävistäni on lapseton ikisinkku, mutta hän ei ole omistushaluinen emmekä ole elämänkumppanit, vaan ystävät.
SamaOma suuntautuneisuutesi taitaa tuottaa sen, että näet naisten välisen sitoutuneen ystävyyden jotenkin parisuhteen kaltaisena. Ja parisuhdeihmisenä et muutenkaan ole se ihminen, joka tuollaiseen ystävyyteen sopii..Ja mustasukkaisuus nyt ei kuulu ystävyyteen.
Mustasukkaisuuden ei pitäisi kuulua ystävyyteen, eikä se tee hyvää parisuhteessakaan. Mutta niin vain tässä ja monessa muussakin palstan ystävyyttä käsittelevässä ketjussa on ketomuksia sekä heiltä, jotka ovat ottaneet etäisyyttä mustasukkaisesta tai omistavasta ystävästä, että heiltä, joiden mielestä se omaksi koettu ystävä onkin liikaa muiden kanssa.
Ystävyys ja platoninen elämänkumppanuus ovat mielestäni edelleen kaksi erillistä, joskin usein limittyvää asiaa. Jälkimmäinen ei ole kovin tavallinen edes ”ikisinkkujen” ystävien kesken.
Tähän ikään mennessä olen myös nähnyt ihan tarpeeksi monta tarinaa, joissa heteronaista ei niinkään kiinnosta miessuhteet, vaan aina se ihana oma paras ystävä. Jotkut tulevat tästä putkesta pois ja etsivät naispuolisen romanttisen kumppanin, jotkut jatkavat samaa kuviota. Ja mikäs siinä, vapaa maa tämä on. Statistin osaan jääviä miesystäviä kohtaan tämä ei tietenkään ome kovin reilua.
Mun mielestä lesbot on tosi usein mustasukkaisia ystävistään..Ehkä siihen sitnon liittynyt se, että ovat kuvitelleet tai toivoneet siltä suhteelta muuta kuin ystävyyttä.
Missä vaiheessa kaverista tulee ystävä?