Mitkä ovat ystävää etsiessä varoitusmerkit, joita ei kannata sivuuttaa?

Takertuvuus. Jatkuva soittelu tai tekstiviestien lähettely yms.  Ryhtyminen ylimmäksi ystäväksi yksipuolisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä luulin löytäneeni tasavertaisen, mukavan ystävän. Kun aikaa kului, tajusin törmänneeni sosiaaliseen päiväperhoseen, jolle ystävyydet ovat määräaikaisia. Hänellä oli tapana olla ensialkuun todella mukava, tuttavallinen ja ystävällinen. Viestitti paljon, halusi nähdä melko usein. Kun kyllästyi, siirtyi seuraavaan ihmiseen. Ajatteli, että on ihan okei ottaa ihminen ensin läheiseksi ja sitten työntää etäälle. Ja ettei muka loukkaisi, että tiiviin yhteydenpidon jälkeen olisin sellainen "hei mennään joskus kesällä kahville" kaveri.

Käskisin siis pysyä näistä päiväperhosista kaukana, jos etsit pysyviä ystäviä.

Itse sanoisin, että myös päiväperhosilla on oikeus olla! Projektikeskeisessä työelämässä ihmiset tottuu siihen, että on väliaikaisesti tiiviistikin tekemisissä joidenkin kanssa ja sitten kun rahoitus loppuu tai työpaikka vaihtuu, ollaan taas toisten kanssa. Pysyviä pitkäaikaisia ystäviä voi silti olla siinä rinnalla.

 

Ei pitäisi tuomita niin hanakasti lyhyempiä yhdessäolon jaksoja, ne kaikki kuitenkin ovat sitä mukavaa sosiaalisuutta! Melkein pitäisi olla niin päin, että kaulassa olisi sitten kyltti, että minua ei saa lähestyä, jos ei aio olla elämässäni loppuelämää. Hyväksikäyttävät narsistiset tyypit toki ihan eri asia, he siirtyvät ihmisestä toiseen ihan eri syistä.

Kyllä minä koin kipeäksi sen, kun kuvittelin löytäneeni pitkäaikaisen ystävän ja hän paljastui sosiaaliseksi päiväperhoseksi muutaman vuoden ystävyyden jälkeen. Mukava sosiaalisuus lyhyemmän yhdessäolon ajan ei korvaa ystävyyttä, enkä itse sellaista kaipaa. Tuttavia/kavereita on jo tarpeeksi.

Kyselee vauvalla varoitusmerkeistä ystävän etsimisessä

Vierailija kirjoitti:

Etsii ystävää 24/7/365 päivystysvalmiuteen, ikään kuin elämänkumppaniksi.

Olin hetken tällaisen ystävä, hän selitti miten ihanaa, että olemme ystävystyneet. Soitteli usein ja aina olisi pitänyt vastata. Jopa vain kahdeksi minuutiksi yhtäkkiä kesken työpäivän. Aloin vähitellen kypsyä, kun kaikissa puheluissa olisi pitänyt käsitellä asioita, joista hän halusi puhua. Huomasin myös, että kertomani jutut vääristyivät matkan varrella ja kuulin toiselta sanoneeni muka jotain, mitä en ollut sanonut. Jossain vaiheessa aloin epäillä, että hän valehtelee joistain asioista, aloin kuulla häneltä myös aiemmin itse kertomiani juttuja väritettyinä versioina takaisin. Kun sanoin yhtenä päivänä aikana napakasti että eihän yksi asia ollut ollenkaan niin, kuin hän oli väittänyt (olin tämän uutisesta itse tarkistanut), hänestä ei ole sen jälkeen kuulunut. 

Sen verran näitä osunut kohdalle, että parempi olla välittämättä, mitä muut puhuvat sen seurauksena, että on mennyt kertomaan jotain ja tällainen ihminen kertoilee niistä sitten omia versioitaan ympäriinsä. Päähän siinä hajoaisi, jos jäisi miettimään millaisille kierteille ihminen maailman saa halutessaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

- miten hän reagoi, jos kerrot, että jokin tietty ajankohta ei sinulle sovi, koska tapaat kumppania tai toista ystävää, tai sinulla on treffit (mikä näistä nyt itseäsi koskeekin)?

 

Ehkä olen outo mulkero, mutta ajattelen näin. Minulle on täysin ok, jos Raija sanoo, ettei ehdi kanssani kahville lauantaina, kun on menossa puolisonsa kanssa konserttiin/Merjan kanssa kahville silloin ja hän sanoo asian minulle suoraan. Ei haittaa ollenkaan, katsotaan meidän kahvittelulle toinen aika. Mutta siitä en pidä, että Raija ei sanoisi kieltäytymisen syytä minulle ajatellen, että olisin mustasukkainen, koska joku toinen on joskus ollut. Arvostan rehellisyyttä. Minulle ei ole rehellisyyttä se, jos ystävä ei kykene puhumaan neutraaleista menoistaan ihan avoimesti.

Entä tilanne jossa olet sopinut Raijan kanssa tapaavanne pitkästä aikaa ja Raija ilmoittaakin ko. viikolla, että lähtee paikkaan X, koska se menee hänellä meidän tapaamisen edelle. Eikä näin käy vain kerran vaan useammin.

Kuitenkin Raija suuttuu vastaavassa tilanteessa kun itse peruutat (YHDEN) tapaamisen, koska medän tapaaminen sovittiin ensin. 

Pitkä ystävyys kaatumassa tällaiseen, koska itse en voi poiketa sovitusta, mutta Raijalla sellainen lupa näköjään on, milloin vain.

Eihän tällaista kukaan jaksa. Eikä nämä Rajat näe omassa käytöksessään koskaan mitään väärää.

Sano sille Raijalle tästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni ovat läheisimmät nuoruudenystävät jääneet fb-kavereiksi ja osaa tavannutkin, osa jopa ala-asteelta. Olen jo myöh. keski-iässä. Mutta uusissa ystävissä kiinnitän (jatkossa) huomiota;

- taloudelliseen epätasapainoon

- unelmien toteuttamisen epätasapainoon (lapset, omaisuus jne.),

sillä tässä iässä sitä elämää kelataan jo, pohditaan, mitä on tullut tehtyä ja saavutettua. Äkisti ystävystyin erään neidon kanssa, joka tahtoi myös asumaan vanhaan sukutaloonsa, ja alkoi kadehtia maatilamme paikkaa, taloa, omaisuuttani, ja jopa äksyillä hallissa olevan (toistaiseksi vielä isäni omaisuuden) ostamisesta/ itselleen varaamisesta. Aivan kummeksuin tilannetta. Samoin lapset/ lapsettomuus tai vapaus = sinkkuus/ kamala avioliitto jonkun juopon kanssa voivat aiheuttaa kateutta.

Kateudessa piilee itselleni se tärkein hälytysmerkki.  Ystävä on niin vahva oman elämänsä kanssa, ettei kadehdi minua. Hän on rakentanut elämänsä juuri sellaiseksi kuin on halunnutkin, eikä kadehdi esim sitä että olen lapseton sinkku, jos tahtoisi itsekin olla. 
Se on 50+ iässä niin, että ne ihmiset, jotka ovat työllään saavuttaneet unelmansa, kohtaavat ihmiset, jotka ovat rakennelleet saman ajan pilvilinnoja, hommasta ei tule yhtään mitään. 

Hyvin sanoitettu! Lisäisin myös listaani sen, että ahkerat ja unelmiaan tavoittelevat ihmiset ovat erilaisia kuin päiväuneksijat. Nämä haaveilijat eivät pääse tavoitteisiinsa asti, kun eivät viitsi nähdä vaivaa. Sitten kadehditaan, kun toisella on jotain kovalla työllä saatua. Kukaan ei kuitenkaan kadehdi sitä, miten toinen on joutunut ahkeroimaan nuo asiat saadakseen. Pysyisin siis kateuteen taipuvaisista kaukana.

Minulla sisko kadehti minun helppoa työttömän elämää. :D Voi se kadehtiminen mennä kumpaan suuntaa vaan. Ja sellainen kadehtija ei pysähdy miettimään, että mitä siellä sen toisen ihmisen elämänvalintojen ja elämäntilanteen taustalla on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joudut itse joustamaan toistuvasti, että löydätte tapaamispäivän. Jos toinen haluaa aidosti olla kanssasi, hän järjestää sinulle aikaa edes joskus. Ei kannata tällaisiin kaverisuhteisiin satsata enempää, missä jo lähtökohtaisesti toinen ei ole yhtä kiinnostunut sinusta, kuin sinä olet hänestä.

Koen oloni hyvin vaivautuneeksi, kun kansalaisopiston jumpparyhmän päätteeksi joku tuntematon toinen vasemmalta tulee puhelimen kanssa luokseni ja haluaa sopia tapaamisen, koska "olisi kiva kahvitella". Kun sanon, että on kiireitä, en siis ole ystäväainesta?

Ethän sinä ole tuon ihmisen kanssa ystävä, niin eihän tuo liity tähän aiheeseen mitenkään. 

Ihminen joka aina kutsuu mukaan, mutta asiat eivät koskaan toteudu tai aina tehdään oharit.

"Seuraavalla kerralla kun menen sinne, niin lähdet mukaan!" Ja koskaan sitä kertaa ei tule, mutta aina saa kuulla, miten on taas ollut "siellä" ja miten mahtavaa taas oli ja "seuraavalla kerralla sitten lähdet mukaan!" Kutsua ei kuitenkaan koskaan tule.

Tämä on aikuisten "älykäs" kiusaamisen keino, että edessäpäin esitetään kivaa ja kutsutaan mukaan, mutta aina tehdään oharit, perutaan viime tingassa tms.

Tai ehdotetaan näkemistä jatkuvasti, mutta mitään ei kuitenkaan koskaan sovita, eikä nähdä. Lähettää viestejä: "Hei nähääks!? Meidän pitäis ehdottomasti nähdä!" Sitten kun vastaat "milloin sulle sopisi nähdä, sovitaan joku ajankohta," vastausta ei koskaan kuulu.

Pompotteluyritykset: "Olen nyt paikassa X, menossa tapaamaan henkilöä Y, minulla olisi tässä välissä aikaa nähdä, tule tänne!"

Yleisön etsiminen. Lähettelee viestejä kuten: "Menen tänään sinne ja tänne!" Mukaan ei kuitenkaan kutsu. 

"Olen nyt siellä ja täällä." Okei, mitä sitten? "Olen kiertämässä Suomea ja yövyn eri paikoissa ystävieni luona." Ookoo.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on pari pitkäaikaista ystävää siirtynyt ulkokehälle siinä vaiheessa kun ystävyys on seleästi  muuttunut. Eli tietty läheisyys onkin yhtäkkiä hävinnyt ja huomaat kelpaavasi vain kun toisella on vaikeaa.

Toisen kanssa oli tunnettu lapsuudesta asti, eikä loplta  mikään mitä minä ehdotin koskaan kelvannut. Ei mm. ymmärtänyt kun sanoin etten töissä voi jutella hänen asioistaan koska pitää tehdä töitä. Iltaisin ei kuitenkaan kelvannut olla minuun yhteydessä. Jos olin itse yhteydessä aina oli huono hetki ja lupasi soittaa seuraavana päivänä tai viikonloppuna. Sitten ei kuulunut viikkoihin mitään, kunnes seuraava ongelma oli puitavana. Vähätteli myös ja tiesi kaiken paremmin ja halusi hyötyä. Jos ilmeni, ettei saa hyötyä, niin tapaaminen ei enää kiinnostanut tai unohti sen. Vihdoin löysin selkärangan ja ymmärsin antaa olla.

Toisen kanssa tunnettu teini-ikäisestä saakka. Pitkään oli niin, että vaikka ei vuoteen nähty, niin tavattavissa juttu jatkui siitä mihin viimeksi jäätiin, saatoin ola ihan oma itseni. Sitten pikku hiljaa huomasin että kaikki alkoi olla pelkkää negatiivista katastrofi ajattelua. Enää ei tsempattu puolin ja toisin vaan minä yksipuolisesti eikä hyviä asioita saanut jakaa. Kaikki muut olivat aina väärässä ja tekivät virheitä joista hän sitten kärsii. Yhteydnpito oli hänen puoleltaan lähinnä uhriutumista, jatkuvaa draamaa eikä kuulumiseni enää yhtään kiinnostaneet.

Huomasin käveleväni munankuorilla, suuttui ihmeellisistä asioista ja minun olisi pitänyt pyytää aina anteeksi vaikken ollut tehnyt mitään väärää, ja aluksi niin hämmentyneenä menin tekemäänkin. Sovitut asiat eivät enää pitäneet. Oma olo alkoi olla huono aina kun olimme yhteydessä. Nyt emme ole olleet tekemisissä koska kilahti jälleen.

Molempien kohdalla kävi vähän siis samoin, mutta olen löytänyt itsekunnioituksen enkä enää anna kohdella itseäni huonosti.

Olen mieluummin vaikka yksin kuin huonossa ystävyyssuhteessa, mutta onneksi on yhä ystäviä joiden kanssa on mukavaa ja vastavuoroista.

Yläasteelle siirtyessäni (1985) minulla oli pian kaksi uutta kaveria. Se toinen tuli kuvioihin sen myötä, kun hän tuli välitunnilla luokseni ja esittäytyi. Siitä alkoi kaveeraaminen. Siihen toiseen tutustuin, kun olin tämän kaverin luona käymässä ja se toinen tuli käymään hänen luona.

Tämä oli erittäin mielenkiintoinen kuvio, sillä nämä molemmat kaverit haukkuivat toisiaan aina kun olin jommankumman kanssa kahden. Pertti arvosteli Henkkaa mm. tupakoinnista, pitkien hiusten kasvattamisesta ja hevimusiikin kuuntelusta. Henkka puolestaan arvosteli Perttiä mm. merkkivaatteisiin pukeutumisesta ja popin kuuntelusta. Aina kun olin Henkan kanssa kahden, niin sain kuunnella puhetta, kuinka Pertti sitä, Pertti tätä jne. Sitten Pertin luona sain kuunnella, kuinka Henkka sitä, Henkka tätä jne. Jos kerran ollaan noin eri planeetoilta, niin miksi sitten ylipäätään kaveerataan? Tarviiko elämässä olla aina joku, jota päästä kaikesta haukkumaan ja arvostelemaan? Ja voin olla varma, että kun he olivat kahden, niin kummallakin kävivät suut, kuinka minä sitä ja minä tätä. 
Pertti haukkui kuulteni monia muitakin ihmisiä, tuttuja ja sukulaisia, ketä mistäkin. Muutenkin ihan outo kaveri. Kun menin Pertin luo ekan kerran, pistin merkille, että heillä oli oikein nätti ja siisti koti, hyvällä maulla sisustettu. Lisäksi heidän kodissa oli rauhallista. Mutta pian se kaikki muuttui. Pertti alkoi pian saada vierailuni aikana käsittämättömiä raivokohtauksia, joiden aikana hän huusi ja haukkui vanhempiaan todella törkeästi. Siinä lensi tavaroitakin. Ihan yhtäkkiä pimahti ja sitten kuului, kuinka joku kahvikuppi posahti rikki tasoa vasten. Muutenkin hän puhui vanhemmilleen tosi törkeästi, silloinkin kun ei saanut varsinaisesti raivareita. Lisäksi aloin tehdä huomioita, kuinka poissa ollessani Pertti oli pistänyt kotiaan remonttiin. Ikkunoita oli rikki monet kerrat, huonekalut kolhittu, kattovalaisin saanut osumaa, oviin oli lyöty reikiä jne. Se vain paheni ja paheni. 

Henkka puolestaan alkoi osoittautua ajan myötä siis todella epärehelliseksi kaveriksi. Kaikenlaista alkoi ilmetä ja tämä Henkka meni sitten lopettamaan ammattikoulun kesken, koska siellä oli tullut sanomista hänen Acceptin bändipaidasta. Myös työt lopetti isänsä firmassa myös erään naurettavan syyn vuoksi. Hän menetti sitten myös elämän hallinnan kokonaan ja ajautui asunnottomaksi. 

Kummatkin kaverit olivat todella huonoa seuraa, mutta silti heidän kanssa oli silloin teininä ja nuorena kaveerattava, vaikkei mikään velvoittanutkaan niin toimimaan. 

Pertti on kuollut jo monta vuotta sitten ja siitä Henkasta en sitten tiedä, onko kaveri elävien vai pyörtyneiden kirjoissa, kun viimeksi on ohimennen nähty joskus alkusyksyllä 2008. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdottomasti rahan pyytäminen. tiedän erään joka kaikilta uusilta "ystäviltään" alkaa tutustumisen jälkeen lainaamaan rahaa tai pummaamaan olutta jos sattuu samaan baariin. On muutaman oluen jälkeen aggressiivinen mutta maksaa lainat takaisin. Kerran kuulin että tutustui perinnön saamaan naiseen jolta alkoi lainailee isompia summia, sanoin naisen toiselle kaverille että neuvoisi lopettamaan lainaamisen, loppujen lopuksi sai lainat takaisin mutta ystävyyskin loppui siihen.

Se olisi myös ihan kiva, että jos haluaa sanoa jollekin jotain, niin sanoo suoraan sille, jolle haluaa sanoa eikä sano jollekin hänen kaverille, jotta hän voi sitten sanoa sille jolle on se asia. Mua ainakin vi-tut-taa suuresti kuulla asioista kautta rantain, kuinka se ja se on sanonut siitä ja siitä silleen ja silleen. Voi helvetti, jos on jotain asiaa, niin menee ja sanoo sen suoraan päin naamaa eikä käske jotain muuta menemään sanomaan jollekin jotain asiaa mitä nyt milloinkin sattuu olemaan. 🙄

Just tossa kulkee ystävyyden raja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on pari pitkäaikaista ystävää siirtynyt ulkokehälle siinä vaiheessa kun ystävyys on seleästi  muuttunut. Eli tietty läheisyys onkin yhtäkkiä hävinnyt ja huomaat kelpaavasi vain kun toisella on vaikeaa.

Toisen kanssa oli tunnettu lapsuudesta asti, eikä loplta  mikään mitä minä ehdotin koskaan kelvannut. Ei mm. ymmärtänyt kun sanoin etten töissä voi jutella hänen asioistaan koska pitää tehdä töitä. Iltaisin ei kuitenkaan kelvannut olla minuun yhteydessä. Jos olin itse yhteydessä aina oli huono hetki ja lupasi soittaa seuraavana päivänä tai viikonloppuna. Sitten ei kuulunut viikkoihin mitään, kunnes seuraava ongelma oli puitavana. Vähätteli myös ja tiesi kaiken paremmin ja halusi hyötyä. Jos ilmeni, ettei saa hyötyä, niin tapaaminen ei enää kiinnostanut tai unohti sen. Vihdoin löysin selkärangan ja ymmärsin antaa olla.

Toisen kanssa tunnettu teini-ikäisestä saakka. Pitkään oli niin, että vaikka ei vuoteen nähty, niin tavattavissa juttu jatkui siitä mihin viimeksi jäätiin, saatoin ola ihan oma itseni. Sitten pikku hiljaa huomasin että kaikki alkoi olla pelkkää negatiivista katastrofi ajattelua. Enää ei tsempattu puolin ja toisin vaan minä yksipuolisesti eikä hyviä asioita saanut jakaa. Kaikki muut olivat aina väärässä ja tekivät virheitä joista hän sitten kärsii. Yhteydnpito oli hänen puoleltaan lähinnä uhriutumista, jatkuvaa draamaa eikä kuulumiseni enää yhtään kiinnostaneet.

Huomasin käveleväni munankuorilla, suuttui ihmeellisistä asioista ja minun olisi pitänyt pyytää aina anteeksi vaikken ollut tehnyt mitään väärää, ja aluksi niin hämmentyneenä menin tekemäänkin. Sovitut asiat eivät enää pitäneet. Oma olo alkoi olla huono aina kun olimme yhteydessä. Nyt emme ole olleet tekemisissä koska kilahti jälleen.

Molempien kohdalla kävi vähän siis samoin, mutta olen löytänyt itsekunnioituksen enkä enää anna kohdella itseäni huonosti.

Olen mieluummin vaikka yksin kuin huonossa ystävyyssuhteessa, mutta onneksi on yhä ystäviä joiden kanssa on mukavaa ja vastavuoroista.

Yläasteelle siirtyessäni (1985) minulla oli pian kaksi uutta kaveria. Se toinen tuli kuvioihin sen myötä, kun hän tuli välitunnilla luokseni ja esittäytyi. Siitä alkoi kaveeraaminen. Siihen toiseen tutustuin, kun olin tämän kaverin luona käymässä ja se toinen tuli käymään hänen luona.

Tämä oli erittäin mielenkiintoinen kuvio, sillä nämä molemmat kaverit haukkuivat toisiaan aina kun olin jommankumman kanssa kahden. Pertti arvosteli Henkkaa mm. tupakoinnista, pitkien hiusten kasvattamisesta ja hevimusiikin kuuntelusta. Henkka puolestaan arvosteli Perttiä mm. merkkivaatteisiin pukeutumisesta ja popin kuuntelusta. Aina kun olin Henkan kanssa kahden, niin sain kuunnella puhetta, kuinka Pertti sitä, Pertti tätä jne. Sitten Pertin luona sain kuunnella, kuinka Henkka sitä, Henkka tätä jne. Jos kerran ollaan noin eri planeetoilta, niin miksi sitten ylipäätään kaveerataan? Tarviiko elämässä olla aina joku, jota päästä kaikesta haukkumaan ja arvostelemaan? Ja voin olla varma, että kun he olivat kahden, niin kummallakin kävivät suut, kuinka minä sitä ja minä tätä. 
Pertti haukkui kuulteni monia muitakin ihmisiä, tuttuja ja sukulaisia, ketä mistäkin. Muutenkin ihan outo kaveri. Kun menin Pertin luo ekan kerran, pistin merkille, että heillä oli oikein nätti ja siisti koti, hyvällä maulla sisustettu. Lisäksi heidän kodissa oli rauhallista. Mutta pian se kaikki muuttui. Pertti alkoi pian saada vierailuni aikana käsittämättömiä raivokohtauksia, joiden aikana hän huusi ja haukkui vanhempiaan todella törkeästi. Siinä lensi tavaroitakin. Ihan yhtäkkiä pimahti ja sitten kuului, kuinka joku kahvikuppi posahti rikki tasoa vasten. Muutenkin hän puhui vanhemmilleen tosi törkeästi, silloinkin kun ei saanut varsinaisesti raivareita. Lisäksi aloin tehdä huomioita, kuinka poissa ollessani Pertti oli pistänyt kotiaan remonttiin. Ikkunoita oli rikki monet kerrat, huonekalut kolhittu, kattovalaisin saanut osumaa, oviin oli lyöty reikiä jne. Se vain paheni ja paheni. 

Henkka puolestaan alkoi osoittautua ajan myötä siis todella epärehelliseksi kaveriksi. Kaikenlaista alkoi ilmetä ja tämä Henkka meni sitten lopettamaan ammattikoulun kesken, koska siellä oli tullut sanomista hänen Acceptin bändipaidasta. Myös työt lopetti isänsä firmassa myös erään naurettavan syyn vuoksi. Hän menetti sitten myös elämän hallinnan kokonaan ja ajautui asunnottomaksi. 

Kummatkin kaverit olivat todella huonoa seuraa, mutta silti heidän kanssa oli silloin teininä ja nuorena kaveerattava, vaikkei mikään velvoittanutkaan niin toimimaan. 

Pertti on kuollut jo monta vuotta sitten ja siitä Henkasta en sitten tiedä, onko kaveri elävien vai pyörtyneiden kirjoissa, kun viimeksi on ohimennen nähty joskus alkusyksyllä 2008. 

Kuulostaa samalta kuin mun teininä tuntemani ystävä. Oltiin hyviä ystäviä ja pitkälle parikymppisinä reissattiin yhdessä. Kunnes elämä vei, minä menin naimisiin ja sain kaksi lasta. Ystävään pidin yhteyttä ajoittain kunnes hän rupesi pyytämään rahaa kaljaan. En suostunut enkä tiedä onko hän enää elossa.

Surullista että jotkut ystävyydet päättyvät näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on pari pitkäaikaista ystävää siirtynyt ulkokehälle siinä vaiheessa kun ystävyys on seleästi  muuttunut. Eli tietty läheisyys onkin yhtäkkiä hävinnyt ja huomaat kelpaavasi vain kun toisella on vaikeaa.

Toisen kanssa oli tunnettu lapsuudesta asti, eikä loplta  mikään mitä minä ehdotin koskaan kelvannut. Ei mm. ymmärtänyt kun sanoin etten töissä voi jutella hänen asioistaan koska pitää tehdä töitä. Iltaisin ei kuitenkaan kelvannut olla minuun yhteydessä. Jos olin itse yhteydessä aina oli huono hetki ja lupasi soittaa seuraavana päivänä tai viikonloppuna. Sitten ei kuulunut viikkoihin mitään, kunnes seuraava ongelma oli puitavana. Vähätteli myös ja tiesi kaiken paremmin ja halusi hyötyä. Jos ilmeni, ettei saa hyötyä, niin tapaaminen ei enää kiinnostanut tai unohti sen. Vihdoin löysin selkärangan ja ymmärsin antaa olla.

Toisen kanssa tunnettu teini-ikäisestä saakka. Pitkään oli niin, että vaikka ei vuoteen nähty, niin tavattavissa juttu jatkui siitä mihin viimeksi jäätiin, saatoin ola ihan oma itseni. Sitten pikku hiljaa huomasin että kaikki alkoi olla pelkkää negatiivista katastrofi ajattelua. Enää ei tsempattu puolin ja toisin vaan minä yksipuolisesti eikä hyviä asioita saanut jakaa. Kaikki muut olivat aina väärässä ja tekivät virheitä joista hän sitten kärsii. Yhteydnpito oli hänen puoleltaan lähinnä uhriutumista, jatkuvaa draamaa eikä kuulumiseni enää yhtään kiinnostaneet.

Huomasin käveleväni munankuorilla, suuttui ihmeellisistä asioista ja minun olisi pitänyt pyytää aina anteeksi vaikken ollut tehnyt mitään väärää, ja aluksi niin hämmentyneenä menin tekemäänkin. Sovitut asiat eivät enää pitäneet. Oma olo alkoi olla huono aina kun olimme yhteydessä. Nyt emme ole olleet tekemisissä koska kilahti jälleen.

Molempien kohdalla kävi vähän siis samoin, mutta olen löytänyt itsekunnioituksen enkä enää anna kohdella itseäni huonosti.

Olen mieluummin vaikka yksin kuin huonossa ystävyyssuhteessa, mutta onneksi on yhä ystäviä joiden kanssa on mukavaa ja vastavuoroista.

Yläasteelle siirtyessäni (1985) minulla oli pian kaksi uutta kaveria. Se toinen tuli kuvioihin sen myötä, kun hän tuli välitunnilla luokseni ja esittäytyi. Siitä alkoi kaveeraaminen. Siihen toiseen tutustuin, kun olin tämän kaverin luona käymässä ja se toinen tuli käymään hänen luona.

Tämä oli erittäin mielenkiintoinen kuvio, sillä nämä molemmat kaverit haukkuivat toisiaan aina kun olin jommankumman kanssa kahden. Pertti arvosteli Henkkaa mm. tupakoinnista, pitkien hiusten kasvattamisesta ja hevimusiikin kuuntelusta. Henkka puolestaan arvosteli Perttiä mm. merkkivaatteisiin pukeutumisesta ja popin kuuntelusta. Aina kun olin Henkan kanssa kahden, niin sain kuunnella puhetta, kuinka Pertti sitä, Pertti tätä jne. Sitten Pertin luona sain kuunnella, kuinka Henkka sitä, Henkka tätä jne. Jos kerran ollaan noin eri planeetoilta, niin miksi sitten ylipäätään kaveerataan? Tarviiko elämässä olla aina joku, jota päästä kaikesta haukkumaan ja arvostelemaan? Ja voin olla varma, että kun he olivat kahden, niin kummallakin kävivät suut, kuinka minä sitä ja minä tätä. 
Pertti haukkui kuulteni monia muitakin ihmisiä, tuttuja ja sukulaisia, ketä mistäkin. Muutenkin ihan outo kaveri. Kun menin Pertin luo ekan kerran, pistin merkille, että heillä oli oikein nätti ja siisti koti, hyvällä maulla sisustettu. Lisäksi heidän kodissa oli rauhallista. Mutta pian se kaikki muuttui. Pertti alkoi pian saada vierailuni aikana käsittämättömiä raivokohtauksia, joiden aikana hän huusi ja haukkui vanhempiaan todella törkeästi. Siinä lensi tavaroitakin. Ihan yhtäkkiä pimahti ja sitten kuului, kuinka joku kahvikuppi posahti rikki tasoa vasten. Muutenkin hän puhui vanhemmilleen tosi törkeästi, silloinkin kun ei saanut varsinaisesti raivareita. Lisäksi aloin tehdä huomioita, kuinka poissa ollessani Pertti oli pistänyt kotiaan remonttiin. Ikkunoita oli rikki monet kerrat, huonekalut kolhittu, kattovalaisin saanut osumaa, oviin oli lyöty reikiä jne. Se vain paheni ja paheni. 

Henkka puolestaan alkoi osoittautua ajan myötä siis todella epärehelliseksi kaveriksi. Kaikenlaista alkoi ilmetä ja tämä Henkka meni sitten lopettamaan ammattikoulun kesken, koska siellä oli tullut sanomista hänen Acceptin bändipaidasta. Myös työt lopetti isänsä firmassa myös erään naurettavan syyn vuoksi. Hän menetti sitten myös elämän hallinnan kokonaan ja ajautui asunnottomaksi. 

Kummatkin kaverit olivat todella huonoa seuraa, mutta silti heidän kanssa oli silloin teininä ja nuorena kaveerattava, vaikkei mikään velvoittanutkaan niin toimimaan. 

Pertti on kuollut jo monta vuotta sitten ja siitä Henkasta en sitten tiedä, onko kaveri elävien vai pyörtyneiden kirjoissa, kun viimeksi on ohimennen nähty joskus alkusyksyllä 2008. 

Kuulostaa samalta kuin mun teininä tuntemani ystävä. Oltiin hyviä ystäviä ja pitkälle parikymppisinä reissattiin yhdessä. Kunnes elämä vei, minä menin naimisiin ja sain kaksi lasta. Ystävään pidin yhteyttä ajoittain kunnes hän rupesi pyytämään rahaa kaljaan. En suostunut enkä tiedä onko hän enää elossa.

Surullista että jotkut ystävyydet päättyvät näin.

Vähän sama se oli sen Pertin kanssa, että yhtäkkiä rupesi ryyppäämään ja sitten meni niin kuin meni. Kerran oli sovittu, että lähdetään pyörälenkille ja kun menin kaverin luo, niin hän oli ihan päissään ja ei siitä lähdöstä mitään tullut. Oli taas kerran riehunut kotonaan ja ajanut vanhempansa ulos talosta. Lähdin sitten yksinäni ajamaan sitä lenkkiä ja totesin mielessäni, että ajelen tästä lähtien sitten yksin lenkit, kun Pertistä on nykyään pullo parempaa seuraa kuin minä. 32 vuotta tästä jo aikaa.