Alemman keskiluokan perheissä on normaalia ettei jälkikasvua auteta mitenkään.
Wahlroosien, Herlinien ym. sosiaaliluokassa ostetaan omat asunnot 18-vuotiaille etteivät ne maksa vuokraa ventovieraille ja siirretään näille pikkuhiljaa osakkeita.
Vain vähämieliset ja tyhmät luulevat että joku kärvistely, kituuttelu ja ventovieraille vuokran maksaminen jotenkin karaisee tai tekee hyvää. Juuri niitä sukuja joissa on 100 vuoden elämisen jälkeen joku 20000€ ylisukupolvista varallisuutta jolla ei osta edes pientä sähköautoa.
Kommentit (143)
Autamme itsenäistyvää lastamme taloudellisesti, mutta ensisijaisesti tuemme häntä pärjäämään ja opettelemaan rahankäyttöä. Esimerkiksi jos hän ei pysty maksamaan laskua eräpäivänä, ohjaan häntä siirtämään eräpäivää ajoissa. Ja tekemään budjetin seuraavalle kuulle, ettei jatkossa tarvitsisi maksaa ylimääräistä laskun siirtämisestä. Jos hän ei pysty omin keinoin selviytymään laskusta , lainaamme hänelle rahat laskuun tai maksamme sen laskun. Olemme ostaneet hänelle pyykinpesukoneen, imurin, huonekaluja ym mitä pienillä opiskelijan tuloilla ei ole varaa kohtuullisilla ponnisteluilla hankkia. Opetamme myös sijoittamista lapsillemme.
Eli taloudellinen tuki voi olla myös taloustaitojen opettamista. Oma tavoite on itsenäistää lasta pärjäämään omin varoin, kiska näköpiirissä ei ole itsellä äkkirikastumista tästä nipinnapin keskiluokkaisesta tulotasosta.
Vierailija kirjoitti:
Ei meillä vanhemmat mitään asuntoja ole ostaneet tai taanneet. Itse ne on ostettu, samoin kuin huonekalut ensiasuntoon. Vuokran maksussa vanhemmat auttoivat opiskeluaikana. Mutta ikinä en ole rahaa lainannut vanhemmiltani, eivätkä he laskujani ole makselleet. Keskituloisesta perheestä tulen. Silti olen ihan tyytyväinen elämääni.
En ymmärrä miksi jotkut valitsevat Suomen rikkaimman ihmisen verrokikseen ja kateilevat miljonäärien etuoikeuksia. Nallekarkit eivät mene elämässä tasan. Se nyt on ensimmäinen asia, minkä jokaisen kannattaa sisäistää. Mutta jokainen pystyy itse vaikuttamaan omaan elämäänsä. Ota verrokiksesi mieluummin saman tuloluokan perhe, johon itse olet syntynyt ja pyri eteenpäin siitä.
Itse ajattelen niin, Herlinien suku sentään työllistää ihmisiä ja he ovat luoneet itse omaisuutensa. Lottovoittajia harvemmin kukaan kadehtii, vaikka he ovat saaneet miljoonansa ilman työntekoa, eivätkä työllistä ketään.
En kadehdi perijöitä, pärjään ihan hyvin tuloillani eikä ole suvun historian painolastia niskassa, olen vapaa.
On silti absurdi väite, että miljoonia perinyt henkilö olisi jotenkin "luonut itse omaisuutensa". Ajatellaan että perisin vaivaiset kaksi miljoonaa, eli mahtisukuihin verrattuna ei juuri mitään. Sijoittaisin sen tuolla keskimääräisellä 4 % tuotolla, eli ilman mitään erityisosaamista. Maksaisin pääomaverot 34%. Niin tienasin käytännössä mitään osaamatta ja mitään tekemättä NETTONA 52 800 EUR / vuosi, eli 4400 EUR/ kk. Tämä on bruttopalkaksikin jo todella hyvä.
Vaatisi tekemistä, jotta tuolla lähtöpotilla edes kykenisi köyhtymään. Juu kateutta ei tarvita maailmaan lisää, mutta matematiikkaa ja taloudellisia faktoja ei myöskään kannata ylenkatsoa.
Miten joku voi tienata alle 2600 euroa?! Ei ole mahdollista!!! T. Laura Räty
Vierailija kirjoitti:
Ei pelkästään ne taloudelliset eväät vaan henkiset eväät! Myönnän, olen ylempää keskiluokkaa ja olen saanut riihikuivaa rahaa mutta olen saanut myös henkisiä eväitä. Katsokaa peiliin.
Joko: elät vain kerran, rahaahan se vain on jne. Tai: investoi ensin, sitten kivat asiat.
Joko: päihteet ja biletys. Tai: raittius.
Joko: mitä sä turhaan niitä kirjoja luet. Tai: lukeminen ja kouluttautuminen kannattaa aina.
Joko: iso taulutelevisio. Tai: iso kirjahylly.
Jne. Valintoja voi ihan itse tehdä.
Uhriutumisenkulttuuri. Ei menty Ikeaan ja ostettu kaikkea uutta ja kivaa, kun saatiin mukaan se kulunut ja käytetty paistinpannu = mitään en saanut
Tuolla tasolla on jo turvallisuushuolia. Ei ole täyttä vapautta ilman epänormaalia riskiä.
Ihminen vähän niin kuin menettää viattomuutensa siinä kun lapset tai nuoret aikuisten toimesta jaetaan eri kasteihin. Mitä myöhemmin tuo tapahtuu sen parempi.
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole siitä, etteikö vanhemmilla olisi halua auttaa. Perheelle ei kuitenkaan ole kertynyt omaisuutta eikä sellaista varallisuutta, että he voisivat auttaa muuten kuin antamalla satasen pari kertaa vuodessa. Vanhemmat ovat saattaneet onnistua hankkimaan omistusasunnon, mutta meökein kaikki tulot ovat menneet lainojen ja korkojen maksuun. Kun asunnon maksaminen kestää käytännössä vanhempien koko työuran, he eivät pääse kartuttamaan varallisuuttaan sen jälkeenkään kun asunto on maksettu, koska ovat joko eläkeiässä tai joutuneet työttömiksi tai työkyvyttömäksi. Mitään ei jää jaettavaksi.
Paskapuhetta. Elän työmarkkinatuella, omaisuuteni on 0€ ja voin halutessani auttaa lastani satasella kuussa. Vanhempasi ovat PIHEJÄ.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateus vie kalatkin vedestä. Maailmassa on köyhien lisäksi aina myös rikkaita. Tärkeintä kuitenkin on, mitä teet omalla elämälläsi. Suomessa ja monessa muussa maassa myös, on kuitenkin mahdollista kouluttautua ja työllistyä ilman rahallista tukea vanhemmilta. Tällä saavuttaa yleensä sen keskiluokan, mikä riittää jo ihan mukavaan elämään.
Tämä on totta, mutta Suomessa ei kovin helposti työllisty vaikka onkin ns. mahdollisuus kouluttautua niin ei se takaa vielä mitään hyvää elämää.
Työllisyysaste, 20–64-vuotiaat 74,2%. Suomessa on ihan hiton hyvät mahdollisuudet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et keksi mitään syytä miksi Herlinit ostaisi lapselle asunnon ja alempi keskiluokka ei?
En ole ap mutta itse ainakin sain lainaa 35000€ sijoitusasuntoon lapselleni vaikka lähihoitaja. Toki en saisi johonkin helsinkiläiseen asuntoon koska liian kalliita.
Lapsi maksoi minulle asumistuista vuokraa ja omistaa sen asunnon nykyään.
Noin sinä teet lapsestasi uusavuttoman. Kaikki annetaan ilmaiseksi eikä mitään tarvitse tehdä itse. Kyllä vanhemmat maksavat.
Jeps, tätä olen itsekin miettinyt. Meillä ei kotona keskusteltu edes jatko-opinnoista peruskoulun jälkeen. Äiti hyväksyi että minua käytetään seksuaalisesti hyväksi 15-vuotiaana, kotoa muutto omilleni 16-vuotiaana, opinnot alalle missä työllisyys ja palkka huono, jne., opintojen ajan piti koko ajan olla töissä itse, jne. Molempien vanhempien uudet puolisot pahoinpitelivät minua ja veljeäni, jotka erotettiin myös toisistaan vanhempien opettaman paskan perhekulttuurin vuoksi.
Jossakin luontodokumentissa näytettiin, että luonto on todella niin itsekäs, että kuningatarmehiläinen saattaa tappaa oman tyttärensä jälkeläisen ja laittaa omansa tilalle. Kun näin kohtauksen en olisi halunnut uskoa sitä, mutta aika vaikea on enää kieltää tosiasioita. Sama juttu susilla, susilaumassa on vain yksi lisääntyvä naaras ja jos joku poikasista lisääntyy, tämä tapetaan.
Oikeastaan se mikä harmittaa on se, että nämä viisaudet tulevat tietoon vasta sen jälkeen, kun nuo pahat teot ovat tapahtuneet ja tehty. Miksi ei kertoa ihmisille alusta asti, miten itsekäs ja paha peto ihminen todellisuudessa on?

Eihän se ostaja siinä mitään häviä jos lapsi tai lapsenlapsi saa asumistukea. Asunto on vakuutena ja vuokran kuittaa Kela. Suvun varallisuus siis nousee käytännössä ilmaiseksi jos ei ole älyllisesti kehítysvammainen.
1.8.2025 alkaen opiskelijat siirtyvät yleisestä asumistuesta opintotuen asumislisään, joka on vanhempien omistamassa asunnossa enintään 83 e/kk. Tukea ei saa, jos vanhemmat asuvat samassa asunnossa.
Kela
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et keksi mitään syytä miksi Herlinit ostaisi lapselle asunnon ja alempi keskiluokka ei?
En ole ap mutta itse ainakin sain lainaa 35000€ sijoitusasuntoon lapselleni vaikka lähihoitaja. Toki en saisi johonkin helsinkiläiseen asuntoon koska liian kalliita.
Lapsi maksoi minulle asumistuista vuokraa ja omistaa sen asunnon nykyään.
Noin sinä teet lapsestasi uusavuttoman. Kaikki annetaan ilmaiseksi eikä mitään tarvitse tehdä itse. Kyllä vanhemmat maksavat.
Miksi lapsi ei saisi nojata vanhempiensa rakentamaan perustaan? Miten retardi pitää olla, että pitää purkaa perusta jokaisen sukupolven välissä tai aloittaa uuden perustan rakentaminen? Eihän tuolla tavalla kukaan pääse koskaan mihinkään. Jos joku ei ajattelisi viisaammin niin olisimme vielä ojaa kaivamassa kaikki. Hyi helvetti mikä tätä itsekästä ja katkeraa kansaa vaivaa, ovat kateellisia omille lapsilleen. Hyi fittan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei meillä vanhemmat mitään asuntoja ole ostaneet tai taanneet. Itse ne on ostettu, samoin kuin huonekalut ensiasuntoon. Vuokran maksussa vanhemmat auttoivat opiskeluaikana. Mutta ikinä en ole rahaa lainannut vanhemmiltani, eivätkä he laskujani ole makselleet. Keskituloisesta perheestä tulen. Silti olen ihan tyytyväinen elämääni.
En ymmärrä miksi jotkut valitsevat Suomen rikkaimman ihmisen verrokikseen ja kateilevat miljonäärien etuoikeuksia. Nallekarkit eivät mene elämässä tasan. Se nyt on ensimmäinen asia, minkä jokaisen kannattaa sisäistää. Mutta jokainen pystyy itse vaikuttamaan omaan elämäänsä. Ota verrokiksesi mieluummin saman tuloluokan perhe, johon itse olet syntynyt ja pyri eteenpäin siitä.
Itse ajattelen niin, Herlinien suku sentään työllistää ihmisiä ja he ovat luoneet itse omaisuutensa. Lottovoittajia harvemmin kukaan kadehtii, vaikka he ovat saaneet miljoonansa ilman työntekoa, eivätkä työllistä ketään.
En kadehdi perijöitä, pärjään ihan hyvin tuloillani eikä ole suvun historian painolastia niskassa, olen vapaa.
On silti absurdi väite, että miljoonia perinyt henkilö olisi jotenkin "luonut itse omaisuutensa". Ajatellaan että perisin vaivaiset kaksi miljoonaa, eli mahtisukuihin verrattuna ei juuri mitään. Sijoittaisin sen tuolla keskimääräisellä 4 % tuotolla, eli ilman mitään erityisosaamista. Maksaisin pääomaverot 34%. Niin tienasin käytännössä mitään osaamatta ja mitään tekemättä NETTONA 52 800 EUR / vuosi, eli 4400 EUR/ kk. Tämä on bruttopalkaksikin jo todella hyvä.
Vaatisi tekemistä, jotta tuolla lähtöpotilla edes kykenisi köyhtymään. Juu kateutta ei tarvita maailmaan lisää, mutta matematiikkaa ja taloudellisia faktoja ei myöskään kannata ylenkatsoa.
Suomen rikkaimman prosentin keskimääräinen varallisuus on 1,7 miljoonaa. Suomessa ei edes rikas ole rikas. Ja miljonäärejä Suomessa on 2,4%.

Kuten sanoin, sinun lapsistasi tulee uusavuttomia. Kuinka he pärjäävät elämässään, kun pitää tukeutua aina muihin? Tarvitaan aina joku pitämään kädestä kiinni ja neuvomaan.
Höpsis, Herlinin lapset kyllä elivät hyvin vaatimatonta elämää ainakin ulospäin, eivätkå milläänlailla ainakaan kaveripiirissä tai koulussa poikenneet muista. ihan samoilla auton rämillä ajoivat, kuin muutkin, ei varallisuus tullut millään lailla esille. Ja näin on myös nykyään. Ja Koneen omistaja Pekka ja Kirsti ne elivätkin, ei heidän okt poikennut kadun muista.
Niin kun ei oke rahaa auttaa. Ei kyse ole mistään karaistumisesta. Harvalla on rahaa kuten mainitsemillasi henkilöillä.
Vierailija kirjoitti:
Jeps, tätä olen itsekin miettinyt. Meillä ei kotona keskusteltu edes jatko-opinnoista peruskoulun jälkeen. Äiti hyväksyi että minua käytetään seksuaalisesti hyväksi 15-vuotiaana, kotoa muutto omilleni 16-vuotiaana, opinnot alalle missä työllisyys ja palkka huono, jne., opintojen ajan piti koko ajan olla töissä itse, jne. Molempien vanhempien uudet puolisot pahoinpitelivät minua ja veljeäni, jotka erotettiin myös toisistaan vanhempien opettaman paskan perhekulttuurin vuoksi.
Jossakin luontodokumentissa näytettiin, että luonto on todella niin itsekäs, että kuningatarmehiläinen saattaa tappaa oman tyttärensä jälkeläisen ja laittaa omansa tilalle. Kun näin kohtauksen en olisi halunnut uskoa sitä, mutta aika vaikea on enää kieltää tosiasioita. Sama juttu susilla, susilaumassa on vain yksi lisääntyvä naaras ja jos joku poikasista lisääntyy, tämä tapetaan.
Oikeastaan se mikä harmittaa on se, että nämä viisaudet tulevat tietoon vasta sen jälkeen, kun nuo pahat teot ovat tapahtuneet ja tehty. Miksi ei kertoa ihmisille alusta asti, miten itsekäs ja paha peto ihminen todellisuudessa on?
Ihmisellä on syntyjään mahdollisuus pahaan. Lähtökohtaisesti olemme saalistava ja killpaileva petolaji, joka tappaa omaa lajiaan.
Vierailija kirjoitti:
Jeps, tätä olen itsekin miettinyt. Meillä ei kotona keskusteltu edes jatko-opinnoista peruskoulun jälkeen. Äiti hyväksyi että minua käytetään seksuaalisesti hyväksi 15-vuotiaana, kotoa muutto omilleni 16-vuotiaana, opinnot alalle missä työllisyys ja palkka huono, jne., opintojen ajan piti koko ajan olla töissä itse, jne. Molempien vanhempien uudet puolisot pahoinpitelivät minua ja veljeäni, jotka erotettiin myös toisistaan vanhempien opettaman paskan perhekulttuurin vuoksi.
Jossakin luontodokumentissa näytettiin, että luonto on todella niin itsekäs, että kuningatarmehiläinen saattaa tappaa oman tyttärensä jälkeläisen ja laittaa omansa tilalle. Kun näin kohtauksen en olisi halunnut uskoa sitä, mutta aika vaikea on enää kieltää tosiasioita. Sama juttu susilla, susilaumassa on vain yksi lisääntyvä naaras ja jos joku poikasista lisääntyy, tämä tapetaan.
Oikeastaan se mikä harmittaa on se, että nämä viisaudet tulevat tietoon vasta sen jälkeen, kun nuo pahat teot ovat tapahtuneet ja tehty. Miksi ei kertoa ihmisille alusta asti, miten itsekäs ja paha peto ihminen todellisuudessa on?
Olisit katsonut siellä koulussa taululle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole siitä, etteikö vanhemmilla olisi halua auttaa. Perheelle ei kuitenkaan ole kertynyt omaisuutta eikä sellaista varallisuutta, että he voisivat auttaa muuten kuin antamalla satasen pari kertaa vuodessa. Vanhemmat ovat saattaneet onnistua hankkimaan omistusasunnon, mutta meökein kaikki tulot ovat menneet lainojen ja korkojen maksuun. Kun asunnon maksaminen kestää käytännössä vanhempien koko työuran, he eivät pääse kartuttamaan varallisuuttaan sen jälkeenkään kun asunto on maksettu, koska ovat joko eläkeiässä tai joutuneet työttömiksi tai työkyvyttömäksi. Mitään ei jää jaettavaksi.
Paskapuhetta. Elän työmarkkinatuella, omaisuuteni on 0€ ja voin halutessani auttaa lastani satasella kuussa. Vanhempasi ovat PIHEJÄ.
Minun äitini elää pienellä eläkkeellä ja minä joudun auttamaan häntä rahallisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei meillä vanhemmat mitään asuntoja ole ostaneet tai taanneet. Itse ne on ostettu, samoin kuin huonekalut ensiasuntoon. Vuokran maksussa vanhemmat auttoivat opiskeluaikana. Mutta ikinä en ole rahaa lainannut vanhemmiltani, eivätkä he laskujani ole makselleet. Keskituloisesta perheestä tulen. Silti olen ihan tyytyväinen elämääni.
En ymmärrä miksi jotkut valitsevat Suomen rikkaimman ihmisen verrokikseen ja kateilevat miljonäärien etuoikeuksia. Nallekarkit eivät mene elämässä tasan. Se nyt on ensimmäinen asia, minkä jokaisen kannattaa sisäistää. Mutta jokainen pystyy itse vaikuttamaan omaan elämäänsä. Ota verrokiksesi mieluummin saman tuloluokan perhe, johon itse olet syntynyt ja pyri eteenpäin siitä.
Itse ajattelen niin, Herlinien suku sentään työllistää ihmisiä ja he ovat luoneet itse omaisuutensa. Lottovoittajia harvemmin kukaan kadehtii, vaikka he ovat saaneet miljoonansa ilman työntekoa, eivätkä työllistä ketään.
En kadehdi perijöitä, pärjään ihan hyvin tuloillani eikä ole suvun historian painolastia niskassa, olen vapaa.
On silti absurdi väite, että miljoonia perinyt henkilö olisi jotenkin "luonut itse omaisuutensa". Ajatellaan että perisin vaivaiset kaksi miljoonaa, eli mahtisukuihin verrattuna ei juuri mitään. Sijoittaisin sen tuolla keskimääräisellä 4 % tuotolla, eli ilman mitään erityisosaamista. Maksaisin pääomaverot 34%. Niin tienasin käytännössä mitään osaamatta ja mitään tekemättä NETTONA 52 800 EUR / vuosi, eli 4400 EUR/ kk. Tämä on bruttopalkaksikin jo todella hyvä.
Vaatisi tekemistä, jotta tuolla lähtöpotilla edes kykenisi köyhtymään. Juu kateutta ei tarvita maailmaan lisää, mutta matematiikkaa ja taloudellisia faktoja ei myöskään kannata ylenkatsoa.
Suomen rikkaimman prosentin keskimääräinen varallisuus on 1,7 miljoonaa. Suomessa ei edes rikas ole rikas. Ja miljonäärejä Suomessa on 2,4%.
Keskiarvo vai mediaani? Henkilöä vai taloutta kohti? Minä vuonna? Linkki?