Iäkkäiden vanhempieni jutut alkavat rasittaa. En jaksa enää käydä siellä.

Vierailija kirjoitti:

Olisiko siinä lähellä tai matkan varrella jokin kiva kaupunki, missä voisi majoittua ja tehdä käynneistä kivan. Mennä puolison kanssa ja kehittää jotain kivaa käynnin yhteyteen. Ja oletko siellä yötä? Sanoit pe lähteneesi. Työpäivän/ viikon päälle? Onkohan se hyvä idea?

Käy silti siellä ja keksi tosijjaan jotain mukavaa ohjelmaa. Vanhukset on usein hyvin raskaita tyyppejä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempasi joutuivat sietämään sinua  siitä  lähtien  kun synnyit.  Lapsuuden,  teini-iän  ja  nyt sinun  kaunasi.

Minunkin äitini joutui sietämään minua niin kauan kuin minun oli pakko asua kotona. Olin syyllinen olemassaolooni. Sitten hän pääsi minusta eroon. Nyt hän syyllistää minua siitä etten soita enkä käy.

Minulla oli sama. Olin ainoa lapsi ja silti oli niin kamalan vaivalloista kun olin vain olemassa.

Nyt on vanha ja tarvitsisi apua, muutti samalle paikkakunnalle asumaankin.

Ahdistun hänen seurassaan nykyään samalla lailla kuin hän ilmeisesti ahdistui minusta kun olin lapsi.

Autan sen minkä jaksan ja se on hirveästi enemmän kuin mitä häneltä olisin tarvinnut aikanaan.

Jos työnnät ihmisiä koko elämäsi ajan pois luotasi, älä ylläty jos jossain vaiheessa kukaan ei enää halua käydä.

Itsekin ahdistun vanhempieni seurassa, ja nyt tiedän mistä se johtuu, tunne on ollut vanhempieni osalta samanlainen, silloin kun pienenä tyttönä olisin tarvinnut tukea, vanhemmat oli poissa töissä tai harrastuksissa tai ryyppäsivät. 

Ymmärsin aloituksestasi, että ei teillä pahemmin riitoja ole ollut, olet vain kyllästynyt vanhempiesi tylsään elämään,

Kuulehan. Vielä tulee se päivä, jolloin toivot, että olisit jutellut vanhempiesi kanssa enemmän. Niin käy meille useimmille. Kun ei vaan jaksa, ja luulee, että aikaa on. Ja sitten jonain päivänä, ehkä yllättäen vanhemmat ovat poissa, tai muisti on poissa. Aika on loppu.

Kuinka hyvin tunnet sukusi ja sen vaiheet? Sekin alkaa jossain vaiheessa kiinnostaa, jos ei sinua niin lapsiasi.  Kaiva vanhat valokuvat esiin, kysele keitä on kuvissa, missä ja milloin kuvat on otettu. Siitä saatte jutun juurta harakoitten sijaan, ja tieto juurista välittyy tuleville sukupolvillekin,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempasi joutuivat sietämään sinua  siitä  lähtien  kun synnyit.  Lapsuuden,  teini-iän  ja  nyt sinun  kaunasi.

Minunkin äitini joutui sietämään minua niin kauan kuin minun oli pakko asua kotona. Olin syyllinen olemassaolooni. Sitten hän pääsi minusta eroon. Nyt hän syyllistää minua siitä etten soita enkä käy.

Minulla oli sama. Olin ainoa lapsi ja silti oli niin kamalan vaivalloista kun olin vain olemassa.

Nyt on vanha ja tarvitsisi apua, muutti samalle paikkakunnalle asumaankin.

Ahdistun hänen seurassaan nykyään samalla lailla kuin hän ilmeisesti ahdistui minusta kun olin lapsi.

Autan sen minkä jaksan ja se on hirveästi enemmän kuin mitä häneltä olisin tarvinnut aikanaan.

Jos työnnät ihmisiä koko elämäsi ajan pois luotasi, älä ylläty jos jossain vaiheessa kukaan ei enää halua käydä.

Itsekin ahdistun vanhempieni seurassa, ja nyt tiedän mistä se johtuu, tunne on ollut vanhempieni osalta samanlainen, silloin kun pienenä tyttönä olisin tarvinnut tukea, vanhemmat oli poissa töissä tai harrastuksissa tai ryyppäsivät. 

Voi teitä onnettomia.

Huono lapsuus synnyttää näköjään katkeria aikuisia.

Onneksi suurimmalla osalla on mukavat vanhemmat ja mukava lapsuus.

Muuten oltais kaikki katkeria ja vinguttais vauvalla surkeasta lapsuudesta.

Elämänasenne tarttuu. 

Onneksi sain itse syntyä onnellisille vanhemmille, onnelliseen perheeseen ja sain elää onnellisena  mukavan lapsuuden ja nuoruuden.

Vieläkin elämä on ihanaa, eikä tarvii muistella vanhempia muuten, kuin hyvällä.

Kiitän vanhempiani mielessäni aika usein siitä, että he antoivat minulle elämän💖

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enkä nyt tiedä onko nuorten aikuisten jutut niin kiinnostavia, monella tiedot perustuu netti otsikoihin kunnon keskustelu ei onnistu, kun kapeakatseisia ovat.

Ja sitten kun ne nuoret aikuiset alkavat puhua opinnoistaan, töistään, yhteiskunnasta, kulttuurista, teknologiasta tai maailmanpolitiikasta, keskustelu kääntyy naapurijuoruihin, Salkkareihin ja naakkoihin. 

Kuinka moni 50v vielä opiskelee?

Eikös tässä nyt haukuta vanhoja vanhempia, ei mitään neli-viiskymppisiä joiden lapset vielä opiskelee.

Jos  yli 50v vielä jaksaa jauhaa vuosikymmeniä sitten tapahtuneista opiskeluista, niin ei ihme jos ei enää kukaan viitsi kuunnella.

Yhteiskunnasta ja uutisista taas ne vanhukset monesti on paljon kiinnostuneempia, kuin monet nuoremmat ja keski-ikäiset.

Ja eikös sitä kulttuuriakin harrasta lähinnä vanhemmat naiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enkä nyt tiedä onko nuorten aikuisten jutut niin kiinnostavia, monella tiedot perustuu netti otsikoihin kunnon keskustelu ei onnistu, kun kapeakatseisia ovat.

Ja sitten kun ne nuoret aikuiset alkavat puhua opinnoistaan, töistään, yhteiskunnasta, kulttuurista, teknologiasta tai maailmanpolitiikasta, keskustelu kääntyy naapurijuoruihin, Salkkareihin ja naakkoihin. 

Onko 50v  nykyään vielä nuori aikuinen?

Tuskin AP on nuori aikuinen, kun lähinnä hänen lapsensa taitavat olla sellaisia.

Kyllä AP on tukevasti keski-ikäinen ja siitäkin jo loppu häämöttää.

Opiskelijoiden tai nuorten aikuisten vanhemmat harvemmin on yli 70v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enkä nyt tiedä onko nuorten aikuisten jutut niin kiinnostavia, monella tiedot perustuu netti otsikoihin kunnon keskustelu ei onnistu, kun kapeakatseisia ovat.

Ja sitten kun ne nuoret aikuiset alkavat puhua opinnoistaan, töistään, yhteiskunnasta, kulttuurista, teknologiasta tai maailmanpolitiikasta, keskustelu kääntyy naapurijuoruihin, Salkkareihin ja naakkoihin. 

Kuinka moni 50v vielä opiskelee?

Eikös tässä nyt haukuta vanhoja vanhempia, ei mitään neli-viiskymppisiä joiden lapset vielä opiskelee.

Jos  yli 50v vielä jaksaa jauhaa vuosikymmeniä sitten tapahtuneista opiskeluista, niin ei ihme jos ei enää kukaan viitsi kuunnella.

Yhteiskunnasta ja uutisista taas ne vanhukset monesti on paljon kiinnostuneempia, kuin monet nuoremmat ja keski-ikäiset.

Ja eikös sitä kulttuuriakin harrasta lähinnä vanhemmat naiset.

No ne lapsenlapset opiskelevat. Nuoria aikuisia hekin.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa aina tehdä ainoastaan asioita jotka hyödyttävät ainoastaan sinua. Nehän on vanhoja, kuolevat kohta, miksi vaivautuisit, onhan kivempaa olla käymättä. Kunhan sulla on hyvä. 

Sellaiset narsistiset ajatukset sieltä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja ei ole kertonut onko syy kotinsa syrjäisyyteen esimerkiksi tosiaan maatila, joka on periytynyt hänen vanhemmilleen. Silloin harvoin muutetaan sieltä pois tai ei ole ollut edes ostajia. Syy voi olla myös, että on halunnutkin jatkaa perinnettä. Myös muu suku, työtilanne, asunnon saanti juuri tuohon paikkaan, vanhemmilla on ollut omat syynsä ja tietyt mahdollisuudet asua juuri tuolla paikkakunnalla. On itsekästä myös tältä pohjalta ajatella, että vanhemmat ovat tehneet jotenkin väärin kun aloittaja on joutunut elämään lapsuutensa kyseisessä paikassa. Jos on kolmekymmentä vuotta sitten tapahtunut asia ja jo sitä ennen tietenkin ovat vanhemmat elämäänsä eläneet ja mahdollistaneet elämänsä miten se heille on silloin sopinut. Tai onko ollut muita mahdollisuuksia valita. Emme voi tietää, ei ehkä ole aloittajakaan koskaan kysynyt heiltä menneestä. 

Eiköhän tämän ketjun pointti ole siinä, että ap valitsi toisin, halusi enemmän kuin vanhempansa. 

Ja on nyt niin etääntynyt lapsuudenkotinsa henkisestä ja maantieteellisestä tunnelmasta, että ei halua sinne palata edes käymään. 

Ja tämä taas tuntuu olevan hirveän vaikea asia joillekin hyväksyä. Se oli (ja on yhä?) sitä hänen vanhemmilleen, ja tässä ketjussa myös monelle AP:n vihaajalle.

Tuskin aloittajaa kukaan vihaa.

Eikä kukaan edes kuvittele tai väitä, että AP:n tai ylipäätään kenenkään lapsen/nuoren pitäisi jäädä jonnekin asumaan vain sen takia, että vanhemmat ovat siellä asuneet, tai että lasten pitäisi muka elää elämänsä samalla tavalla, kuin vanhempansa.

Jokainen ihan varmasti tietää/tajuaa, että maailma muuttuu ja se mikä oli vaikka 50-luvulla syntyneelle nuorelle normaalia elämää, ei ole sitä enää esim 80-luvulla syntyneelle.

Maailmaan on ollut silloin jo ihan erilainen, eikä kukaan voisi edes elää enää sitä 50-luvun elämää.

Tuskin kukaan on väittänyt, että AP olisi kuulunut jäädä sinne korpeen ja elää siellä elämänsä kouluja käymättömänä elämänsä loppuun asti😂

Sinähän hassuja puhut.

Vierailija kirjoitti:

Monelle kirjoittajalle olisi terveellistä muuttaa pois kaupungin ahdistavasta kerrostalosta maaseudun rauhaan. Siellä voi katsoa ikkunasta kauas ja rentoutua luonnon helmassa. Autolla sieltä pääsee töihin näppärästi. 

Mitä, jos he asuvat meren rannalla kivassa valoisassa kodissa hyvien lenkkimetsiköiden lähellä. Tai ihan vaan what ever. Ikään kuin kaikki kaupungissa olisi ahdistavaa. 

Minua ahdisti 80-luvulla maaseutu, kun oli ahdas käsitys siitä, että siellä on vain haisevia vanhoja puutaloja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempasi joutuivat sietämään sinua  siitä  lähtien  kun synnyit.  Lapsuuden,  teini-iän  ja  nyt sinun  kaunasi.

Tosin lapsen syntymä on vanhempien "syytä", ei lapsi pyytänyt syntyä tähän maailmaan. Olisivat jättäneet hankkimasta lapsen, niin ei tarvitsisi sietääkään.

Olisipa mukavaa jos tämäkin maailmankolkka saisi jo lapsuudessa sen opetuksen, mikä maapallon suurimmalla osalla jo on, eli ymmärrys, että jälleensyntymän kautta jokainen sielu valitsee itselleen vanhemmat taas seuraavaa elämänaikaa varten. Sielu kysyy vanhemmiltaan, otatko ja kasvatatko, ja joutuu käymään  läpi useita ihmisiä ennenkuin sielu saa vihreää valoa. Saamme siis olla kiitollisia vanhemmillemme, että vastasivat myönteisesti. Ja tälle valittajalle sanoisin, että tuo asenne on sitä, että kysyy mitä maailmalla on minulle antaa? (Eli, mitä syrjäkylällä on minulle annettavana) Kun taas kysymuksen pitää kuulua, mitä minulla on antaa maailmalle ja vanhemmilleni.

Minulle synnyinpaikkani on arvokas hiljentymisen paikka, sisäänpäin menemisen paikka, sisimmän kuuntelua ja luontoyhteyttä. Ei siellä enää ketään asu vakituisesti, enää komennkymmeneen vuoteen. Mutta luonto on sama, linnut vielä onneksi ovat olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempasi joutuivat sietämään sinua  siitä  lähtien  kun synnyit.  Lapsuuden,  teini-iän  ja  nyt sinun  kaunasi.

Minunkin äitini joutui sietämään minua niin kauan kuin minun oli pakko asua kotona. Olin syyllinen olemassaolooni. Sitten hän pääsi minusta eroon. Nyt hän syyllistää minua siitä etten soita enkä käy.

Minulla oli sama. Olin ainoa lapsi ja silti oli niin kamalan vaivalloista kun olin vain olemassa.

Nyt on vanha ja tarvitsisi apua, muutti samalle paikkakunnalle asumaankin.

Ahdistun hänen seurassaan nykyään samalla lailla kuin hän ilmeisesti ahdistui minusta kun olin lapsi.

Autan sen minkä jaksan ja se on hirveästi enemmän kuin mitä häneltä olisin tarvinnut aikanaan.

Jos työnnät ihmisiä koko elämäsi ajan pois luotasi, älä ylläty jos jossain vaiheessa kukaan ei enää halua käydä.

Itsekin ahdistun vanhempieni seurassa, ja nyt tiedän mistä se johtuu, tunne on ollut vanhempieni osalta samanlainen, silloin kun pienenä tyttönä olisin tarvinnut tukea, vanhemmat oli poissa töissä tai harrastuksissa tai ryyppäsivät. 

Voi teitä onnettomia.

Huono lapsuus synnyttää näköjään katkeria aikuisia.

Onneksi suurimmalla osalla on mukavat vanhemmat ja mukava lapsuus.

Muuten oltais kaikki katkeria ja vinguttais vauvalla surkeasta lapsuudesta.

Elämänasenne tarttuu. 

Onneksi sain itse syntyä onnellisille vanhemmille, onnelliseen perheeseen ja sain elää onnellisena  mukavan lapsuuden ja nuoruuden.

Vieläkin elämä on ihanaa, eikä tarvii muistella vanhempia muuten, kuin hyvällä.

Kiitän vanhempiani mielessäni aika usein siitä, että he antoivat minulle elämän💖

Eli koska sinulla oli noin niin kaikilla muillakin varmasti oli niin? Miten tyhmä oikein olet! 

Minkähän takia minä sitten valitsin kaikista vaihtoehdoista vanhemmat, jotka eivät halunneet minua? Eikö tosiaan ollut ketään muuta?

Tietäisitpä miten yksinäisiä vanhempasi ovat siellä pikkukylässä, kaipaavat lapsiaan, seurustelua, hauskaa yhteistä tekemistä, ystävällisiä tekoja ja sanoja, niin on sitten kivempi odottaa seuraavaa käyntiäsi. Eikö vanhemmat voi vierailla perheesi luona?

Italiassa vanhempia arvostetaan enemmän, heidän kanssa asutaan aikuisena samassa taloudessa ja joista huolehditaan ja pidetään luonnollisena osana elämän jatkumoa. Ihailtavaa. Meillä vanhemmat unohdetaan kotiinsa kun ei hyötyä ole vaikka oikeesti monesta vanhemmasta olisi. Mikä täällä Suomessa johtaa ajatteluun että vanhempia pitää ikään kuin hävetä, nolostella ja unohtaa heidät elämästä ja kärrätä lopuksi laitoksiin kuolemaan yksinäisyyteen. Se sama vanhuus on meillä kaikilla joskus edessä.

Meidän koti oli hyvä. Vanhemmat raittiita, työteliäitä ja ns. kunnollisia aikuisia ihmisiä. Sukulaisissa oli monenlaista mutta vanhemmat laittoi heillekin hienosti rajat. Vanhemmat kouluttivat meidät hyviin ammatteihin,  auttoivat ja auttavat vieläkin tarpeen vaatiessa ja vointinsa mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä on taas suollettu itsestäänselviä latteuksia tyyliin "myös sinä olet joskus vanhus, muista se", "dementia voi tulla jokaiselle, muista se", "noinko haluat omien lapsiesi sitten aikanaan kohtelevan sinua, muista se".

Ja tämä eräskin kirjoittaja vielä suoltaa kymmenien rivien mittaisia sanahelinää sellaisella kirjoitusripulilla, ettei kukaan jaksa noita lukea. Vielä toistaa varmuuden vuoksi samat asiat peräkkäisiin viesteihin.

Pointtihan tässä on unohtunut: AP:n kokema ahdistus ja jopa paniikkihäiriö liittyy selkeästi tilanteisiin, joissa hän kohtaa häntä aikoinaan kaltoinkohdelleet vanhempansa ja ankean lapsuuden kasvuympäristönsä. Kotona perheen parissa ja työssään näitä ikäviä hetkiä ei ole. Hän on onnistunut rakentamaan hyvät välit puolisoonsa, lapsiinsa ja appivanhempiin.

Ja täällä moni maalaisidyllin ja pula-ajan lapsuuden elänyt muori on kovasti sitä mieltä, että kyllä AP:n pitäisi hammasta purren kestää, hävetä "murrosiän uhmaansa", mennä terapiaan "mt heittelehtimisen takia", ja erityisesti olla velkaa vanhemmilleen sen, että nämä "sietivät" häntä lapsena, ruokkivat ja vaatettivat.

Eihän aloittaa oltu kaltoinkohdeltu? Hän itse kirjoittaa, "eivät vanhempani ole minulle mitään pahaa tehneet".

Ja aloituksen otsikkokin on: Iäkkäiden vanhempien JUTUT alkaa rasittaa. En jaksa käydä siellä.

Onko nuo väitteet "sietämisestä" ym muista kaltoinkohtelemisista siis toisten kommentoijien kirjoittamia? ja nyt nuo kommentit laitetaan ap:n suuhun ja ap:n vanhempien viaksi.

Kaltoinkohtelua on myös henkinen kaltoinkohtelu, tästä kokemuksestaan AP on kertonut lukuisia esimerkkejä. Pahaa voi tehdä monella tavoin, muullakin tavalla kuin vyön solkipäällä lyömällä. Uskoisin, että sinullakin on elämänkokemusta tämän ymmärtämiseksi.

Lainausmerkeissä olevat sanavalinnat ovat suoria lainauksia tässä ketjussa AP:ta vihaamaan ryhtyneiltä, ei siis suinkaan AP:lta.

Ei ole lainauksia tästä ketjusta vaan ap ALOITUKSESTA. Lue aloitus uudelleen. 

Ja otsikko myös, joka on sanasta sanaan: Iäkkäiden vanhempien jutut alkaa rasittaa. En jaksa käydä siellä . 

ja tuo toinen lainaus on aloituksessa  kohdassa : En lähtenyt ajamaan, soitin äidille ja valehtelin, että tuli noro.  Eivät vanhempani ole minulle mitään pahaa tehneet.........

Ehkä ap on sitten jakautunut persoona ja hänellä on rinnakkaistodellisuus. Toisessa on kohdeltu kaltoin ja toisessa ei. Hankala sanoa, jos ap on kertonut kahdenlaista tarinaa. 

Nuo totuudet on kuitenkin aloituksesta ap omin sanoin. 

valheet on muuten sellaisia, että ne muutuu tilanteen mukaan. 

Psykiatrini sanoo, että on hyvin yleistä, ettei potilas itse hahmota sitä, mitä on tapahtunut. Se on ollut potilaalle normaalia. Siksi moni sanoi, että on ollut hyvä tai tavallinen lapsuus. Muut antavat sen peilin - tuo ei ole normaalia, tuo ei ole ok. 

Itsekin vähän järkytyin, kun muutamaa vuotta myöhemmin tajusin, miten rankkoja juttuja itselläkin on ollut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempasi joutuivat sietämään sinua  siitä  lähtien  kun synnyit.  Lapsuuden,  teini-iän  ja  nyt sinun  kaunasi.

Minunkin äitini joutui sietämään minua niin kauan kuin minun oli pakko asua kotona. Olin syyllinen olemassaolooni. Sitten hän pääsi minusta eroon. Nyt hän syyllistää minua siitä etten soita enkä käy.

Minulla oli sama. Olin ainoa lapsi ja silti oli niin kamalan vaivalloista kun olin vain olemassa.

Nyt on vanha ja tarvitsisi apua, muutti samalle paikkakunnalle asumaankin.

Ahdistun hänen seurassaan nykyään samalla lailla kuin hän ilmeisesti ahdistui minusta kun olin lapsi.

Autan sen minkä jaksan ja se on hirveästi enemmän kuin mitä häneltä olisin tarvinnut aikanaan.

Jos työnnät ihmisiä koko elämäsi ajan pois luotasi, älä ylläty jos jossain vaiheessa kukaan ei enää halua käydä.

Itsekin ahdistun vanhempieni seurassa, ja nyt tiedän mistä se johtuu, tunne on ollut vanhempieni osalta samanlainen, silloin kun pienenä tyttönä olisin tarvinnut tukea, vanhemmat oli poissa töissä tai harrastuksissa tai ryyppäsivät. 

Voi teitä onnettomia.

Huono lapsuus synnyttää näköjään katkeria aikuisia.

Onneksi suurimmalla osalla on mukavat vanhemmat ja mukava lapsuus.

Muuten oltais kaikki katkeria ja vinguttais vauvalla surkeasta lapsuudesta.

Elämänasenne tarttuu. 

Onneksi sain itse syntyä onnellisille vanhemmille, onnelliseen perheeseen ja sain elää onnellisena  mukavan lapsuuden ja nuoruuden.

Vieläkin elämä on ihanaa, eikä tarvii muistella vanhempia muuten, kuin hyvällä.

Kiitän vanhempiani mielessäni aika usein siitä, että he antoivat minulle elämän💖

Eli koska sinulla oli noin niin kaikilla muillakin varmasti oli niin? Miten tyhmä oikein olet! 

Ei hänestä kuitenkaan tunneälykästä ja sosiaalisesti taitavaa ole kasvanut. 

Ymmärrän aloittajaa hyvin, itsekin syrjäkylän kasvatti. 14-vuotiaasta asti hartain toiveeni oli päästä pois, kaupunkiin, ihmisten ja harrastusten äärelle. Lukion jälkeen lähdinkin, mutta sopeutuminen uuteen ei ollut helppoa. Parikymmentä vuotta jaksoin terapioida itseäni lapsuuteni ja nuoruuteni vuoksi. Ei minunkaan vanhempani pahoja olleet, estyneitä, ajattelemattomia ja näköalattomia vain. Ainoastaan äitini on enää elossa, ja käyn kyläilemässä pari kertaa vuodessa. Tiedostan, että ahdistun tietyistä asioista edelleen, mutta muutaman päivän vierailut kestää, kun pääsen kuitenkin taas takaisin omaan elämääni. En kuitenkaan enää vatvo menneitä, enkä edes muistele. Keskityn tähän hetkeen ja tulevaisuuteen. Onneksi äidilläni on omaa elämää, eikä hän riipu kiinni. Aloittajalle suosittelen terapiaa, ja käyntien harventamista/lyhentämistä. Sekä lempeyttä ja katkeruudesta luopumista. Itsesi takia.

Vierailija kirjoitti:

Italiassa vanhempia arvostetaan enemmän, heidän kanssa asutaan aikuisena samassa taloudessa ja joista huolehditaan ja pidetään luonnollisena osana elämän jatkumoa. Ihailtavaa. Meillä vanhemmat unohdetaan kotiinsa kun ei hyötyä ole vaikka oikeesti monesta vanhemmasta olisi. Mikä täällä Suomessa johtaa ajatteluun että vanhempia pitää ikään kuin hävetä, nolostella ja unohtaa heidät elämästä ja kärrätä lopuksi laitoksiin kuolemaan yksinäisyyteen. Se sama vanhuus on meillä kaikilla joskus edessä.

Ja noin taas päästään siihen, että vanhuksilta pitää ottaa pois oikeus päättää itse asuinpaikastaan. Varmaan pian tulee laki, jolla saadaan vanhusten pakkomuutot voimaan. Heidän itsemääräämisoikeus on tuossa tukkeena. Samoin asuntojen hinnat pitää saada alas, perheasunnot ovat liian kalliita. Tai voidaan säätää laki siitäkin, että aikuiset lapset voivat käyttää vanhempansa rahoja asunnon maksamiseen. Miltä kuulostaa?