Lue keskustelun säännöt.
Iäkkäiden vanhempieni jutut alkavat rasittaa. En jaksa enää käydä siellä.
Vanhempani ovat eläneet 70-luvulta asti samassa kurjassa pikkukunnassa, josta itse muutin pois jo alaikäisenä. Olin ahdistunut ja masentunut. Ei ystäviä, ei harrastuksia, vain vanhempieni seura. Koulukaveritkin asuivat kovin kaukana. Muuton jälkeen opiskelupaikkakunnalle aloin saada ikäisiäni ystäviä. Masennus alkoi helpottaa ja pääsin rakentamaan oman elämäni.
Vanhempani ovat nyt iäkkäitä, mutta heidän luona käyminen laukaisee yhä edelleen ikäviä muistoja. Puolisonikin sanoo, että talo ja pikkukylä huokuvat ankeutta. Kukaan meidän perheestä ei haluaisi käydä siellä, mutta vanhempani toivovat kyläilyjä. Säälistä olen käynyt.
Tänä viikonloppuna en ajanut 300 km yksikseni. Istahdin autoon perjantaina ja sain ekaa kertaa elämässäni paniikkikohtauksen. Aidosti luulin, että se oli sydänkohtaus tai jotain vastaavaa. En lähtenyt ajamaan, soitin äidille ja valehtelin että tuli noro. Eivät vanhempani ole minulle mitää pahaa ole tehneet, mutta tuo kohtaus sai ajattelemaan, etten voi jatkaa itseni kiusaamista vain velvollisuudentunnosta.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Vanhempani eivät ymmärrä vastavuoroisen keskusten päälle, vaan kertovat yhä uudestaan mitä naapurustossa on tapahtunut (ei mitään), ja seuraavaksi ihmetellään naakkoja pihalla. Masentaa ja ahdistaa edelleen tuo kyläpahanen niin paljon, että itkettää.
Kommentit (1737)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen ihminen muuttuu vanhetessaan. Jos saa elää. Se on luonnon laki. Olisi kuonnonvastaista olla iältään vanha, mutta pysyä nuorena tai tietyn ikäisenä. Ihmisellä yleensä, miltei aina, muuttuu niin ulkomuoto, elinpiiri, terveys, jaksaminen jne. Jutut muuttuvat koska ei ole enää se sama nuori ihminen ja uusia asioita ei pahemmin elämään enää tule. Tämä tosiasia pitäisi kaikkien muistaa ja ymmärtää. Itsekin on joskus vanha ja sanoisin, että miltei samanlainen kuin nyt omat vanhempansa tai sukulaisensa. Ellei jopa pahempi painos. Sama kohtelu, siunailu ja vanhusten taivastelu on edessä senhetkisiltä nuoremmilta ellei pahempi.
Kun morkkaatte nyt vanhempia ihmisiä morkkaatte samalla itseänne tulevaisuudessa. Juu, enhän nyt MINÄ tule koskaan olemaan sellainen kuin se ja se, niinpä niin, luulette vaan. Voitte olla vielä pahempia versioita.
Ylisukupolvisen kaltoinkohtelun ja myrkyllisyyden ketjun voi myös katkaista. Olla omille lapsilleen tietoisesti erilainen vanhempi kuin omat vanhemmat olivat. Sitä kutsutaan oppimiseksi. Kaikki eivät siihen toki pysty, ei ole eväitä eikä aina tahtoakaan. Ja onneksi kaikkien ei edes tarvitse.
Lastensuojelussa nähdään nykyiset lapsiperheet. Liekö ylisukupolvisuutta vai mitä? Ei ainakaan äideistä ole polvi parantunut.
Nyt on kaikilla ihan eri mahdollisuudet kuin sota-ajan äideillä jotka nämä maalaismummot ja kaksiomummot aikoinaan synnyttivät ja evästivät, ehkä aika vähillä eväillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi vanhempi ihminen ei saa olla tunnevammainen? Miksi pitäisi halailla ja hokea rakkautta kun se ei ole ominaista jollekin. Kummitädin rakkaus voi olla kauniit villasukat tai kaunis kortti syntymäpäivänä. Ei iholla olo.
Ihme siilipuolustus taas. Kyllä, you do you. Ja muut sitten valitsevat sopivan etäisyyden. Sitä se ap:kin nyt tekee.
Niin. Voi olla tapaamatta ihmistä joka ei koko akan ole iholla ja liverrä pehmoisia. Jotta 50-vuotiaalla hyvä mieli.
Miksi kenellekään pitäisi puhua toisin? Jos ei ole hyvää sanottavaa tai ellei asia ole tärkeä, parempi olla sanomatta. Vai onko pahaa mieltä pakko tunkea eteenpäin?
Ehkä sun on vaikea tulla toimeen kaikkien ihmisten kanssa jos odotat vaan halailua etkä kestä asiakeskustelua tai toisen mielessä omevia asioita. Kun sinä itse tahdot määrätä.
Onko sinun vaikea tulla toimeen ihmisten kanssa? Näistä hyvin tunnistettavalla käsialallasi kirjoitetuista kommenteista piirtyy kuva vihaa tihkuvasta, toksisesta ihmisestä, jonka kanssa ei kukaan halua olla samassa huonetilassa.
Vierailija kirjoitti:
No juu, kyllä. Vähän samoja oireita 78v isäni kanssa. Nykyään en jaksa joka päivä vastata puhelimeenkaan kun kertoo samat asiat päivästä toiseen. Mitä on syönyt ja mitä katsonut televisosta. Mitä on tapahtunut ja mitä jäänyt tapahtumatta. Ja mitä teki naapurin Mauri ja mitä saurauksia Sirkalle nyt on tullut. Ketään en ikinä näistä tunne enkä ole nähnyt edes.
Eikä siinä olisi mitään, mutta kun se puhelu kestää AINA sen 30-40 minuuttia ja minulla itselläni olisi muutakin tekemistä. Saatan seistä siinä autossa bussipysäkillä puhumassa tai pihalla kauppatavarat kädessä kun ei kädet riitä ovia avaamaan kun on puhelin toisessa kädessä. Tai olen töissä ja pomo jo katsoo pahalla silmällä että pitäisi töitä tehdä, mutta isä soittaa kertoakseen että on syönyt tänään karjalanpiirakoita jotka olivat hyviä ja sitten lepäsi ja näki unta että naapurin Mirkku tuli kylään ja pelasivat korttia, vaan Mirkkuhan on jo kuollut kahdeksan vuotta sitten, mutta niin, sehän olikin vain unta. Sitten näin ikkunasta kun kettu hätisteli lintuja jn ejne.
Ja kun sanon että nyt on pakko lopettaa puhelu, niin isä sanoo että juu tottakai lopetetaan, mutta sen verran vielä kun oli mulla vielä tärkeääkin asiaa. Ja taas juttu jatkuu. Usein jopa kerrotaan puhelimessa kolme kertaa se kettujuttu kun oli niin hauskaa. Niin ilkeä en haluaisi olla että löisin luurin korvaan kuitenkaan.
Ymmärrään että isä on nykyään aika yksinäinen siksi yritän tätä sietää, mutta oma stressitaso nousee kun pitää olla koko ajan valveilla tämän asian kanssa esittää kiinnostunutta. Dementiastakaan ei isällä ole kyse vaan pää leikkaa oikein hyvin ja muistaa kaikki asiat 75 vuotta taaksepiäin ja hyvin myös eiliset ja viimeviikkoiset keskustelut jotka on itse aloittanut tai häntä kiinnostaa. Jos taas minä sanon että lähden huomenna reissuun ja palaan kolmen päivän päästä, niin isä vastaa että juu juu, selvä se. 10 minuutin päästä kysyy että tuletko huomenna kylässä käymään ja lääkkeet laittamaan valmiiksi? Sanon että ei kun lähden sinne reissuun. Ja sitten ihmetellään että mihin ihmeen reissuun. Sama voi toistua vielä puhelun aikana kolmannen kerran. Ja kun se seuraava päivä tulee, niin isä kysyy että missä olet, tuletko nyt jo käymään ja vastaan että olen kolme päivää reisussa. Ai niin juu joo olikin...
Sen sijaan vanhan lapsuudenkaverin Senjan sairauskertomus jonka Senja on puhelimessa kaksi päivää sitten kertonut, osaa isä kertoa ulkoa ja kaiken mitä radio pookissa on jälleen puhuttu viime viikon aikana. Minun asioita ei kuunnella, mutta sitten suuttuu jos unohdan hänen jonkin asian mitä on kertonut. Etkö nyt muista sitä kun kerroin että Röppösen Kalevi oli ostanut vuosi sitten bebanteenia, mutta ei muistanut minne laittoi sen. Löysi vasta viikko sitten. Koitahan poika nyt tsemapata vai onko sinulla alkava dementia.
Ei auta kun purra hammasta.
Siksi ei huvittaisi joka kerta vastata puhelimaan tai edes mennä kylään, kun sieltä ei pois pääse alta tunnin kun juttu jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...
Ymmärrän. Ja samaan aikaan haluaa tietenkin omaan vanhempaansa pitää yhteyttä ja helpottaa vanhuuden päiviä. Omat päivät vaan vaikeutuu, kun joutuu ostoskassit kädessä seisomaan sateessa bussipysäkillä ptstymättä nousemaan bussiin, kun kännykkä on kädessä ja busdilippukin kännykässä, ja toinen käsi varattu kokonaan.
Kotona ruoka kärähtää ja vihannesten viipaloiti odottaa, kun ei mene perille,että nyt on vähän kesken ruoanlaitto. Vielä vähän asiaa juuri nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasva aikuiseksi apina.
Siinäpä vanhan ja viisaan, herttaisen vanhuksen arvokas elämänohje. Jotkut ihmiset ovat moukkia lapsina, moukkia keski-ikäisinä ja moukkia vanhoina.
Mistä näit kirjoittajan iän? Täällähän joku teinikieltä kirjoittava kommentoi, ehkä teini, ehkä ikiteini.
Siitä, että kehotetaan kasvamaan aikuiseksi. Eivät sellaista ilmaisua käytä kuin itseään vanhoiksi ja viisaiksi kokevat. Teinit eivät.
Vierailija kirjoitti:
No juu, kyllä. Vähän samoja oireita 78v isäni kanssa. Nykyään en jaksa joka päivä vastata puhelimeenkaan kun kertoo samat asiat päivästä toiseen. Mitä on syönyt ja mitä katsonut televisosta. Mitä on tapahtunut ja mitä jäänyt tapahtumatta. Ja mitä teki naapurin Mauri ja mitä saurauksia Sirkalle nyt on tullut. Ketään en ikinä näistä tunne enkä ole nähnyt edes.
Eikä siinä olisi mitään, mutta kun se puhelu kestää AINA sen 30-40 minuuttia ja minulla itselläni olisi muutakin tekemistä. Saatan seistä siinä autossa bussipysäkillä puhumassa tai pihalla kauppatavarat kädessä kun ei kädet riitä ovia avaamaan kun on puhelin toisessa kädessä. Tai olen töissä ja pomo jo katsoo pahalla silmällä että pitäisi töitä tehdä, mutta isä soittaa kertoakseen että on syönyt tänään karjalanpiirakoita jotka olivat hyviä ja sitten lepäsi ja näki unta että naapurin Mirkku tuli kylään ja pelasivat korttia, vaan Mirkkuhan on jo kuollut kahdeksan vuotta sitten, mutta niin, sehän olikin vain unta. Sitten näin ikkunasta kun kettu hätisteli lintuja jn ejne.
Ja kun sanon että nyt on pakko lopettaa puhelu, niin isä sanoo että juu tottakai lopetetaan, mutta sen verran vielä kun oli mulla vielä tärkeääkin asiaa. Ja taas juttu jatkuu. Usein jopa kerrotaan puhelimessa kolme kertaa se kettujuttu kun oli niin hauskaa. Niin ilkeä en haluaisi olla että löisin luurin korvaan kuitenkaan.
Ymmärrään että isä on nykyään aika yksinäinen siksi yritän tätä sietää, mutta oma stressitaso nousee kun pitää olla koko ajan valveilla tämän asian kanssa esittää kiinnostunutta. Dementiastakaan ei isällä ole kyse vaan pää leikkaa oikein hyvin ja muistaa kaikki asiat 75 vuotta taaksepiäin ja hyvin myös eiliset ja viimeviikkoiset keskustelut jotka on itse aloittanut tai häntä kiinnostaa. Jos taas minä sanon että lähden huomenna reissuun ja palaan kolmen päivän päästä, niin isä vastaa että juu juu, selvä se. 10 minuutin päästä kysyy että tuletko huomenna kylässä käymään ja lääkkeet laittamaan valmiiksi? Sanon että ei kun lähden sinne reissuun. Ja sitten ihmetellään että mihin ihmeen reissuun. Sama voi toistua vielä puhelun aikana kolmannen kerran. Ja kun se seuraava päivä tulee, niin isä kysyy että missä olet, tuletko nyt jo käymään ja vastaan että olen kolme päivää reisussa. Ai niin juu joo olikin...
Sen sijaan vanhan lapsuudenkaverin Senjan sairauskertomus jonka Senja on puhelimessa kaksi päivää sitten kertonut, osaa isä kertoa ulkoa ja kaiken mitä radio pookissa on jälleen puhuttu viime viikon aikana. Minun asioita ei kuunnella, mutta sitten suuttuu jos unohdan hänen jonkin asian mitä on kertonut. Etkö nyt muista sitä kun kerroin että Röppösen Kalevi oli ostanut vuosi sitten bebanteenia, mutta ei muistanut minne laittoi sen. Löysi vasta viikko sitten. Koitahan poika nyt tsemapata vai onko sinulla alkava dementia.
Ei auta kun purra hammasta.
Siksi ei huvittaisi joka kerta vastata puhelimaan tai edes mennä kylään, kun sieltä ei pois pääse alta tunnin kun juttu jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...
Sinulla on vielä paljon opittavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oishan ne helsinkiläisten ja nuorempien jutut paljon tärkeämpiä, suuren maailman asiat. Kokevat ettei heitä arvosteta jos eivät ole se huomionkohde. Kun sentään pitkän matkankin ajoivat.
Ei tarvitse olla huomionkohde. Se riittää, että kohdellaan kunnioittavasti. Onko se muka liian vaikeaa?
Oishan se hirveetä ajaa 300 - 500 km kuuntelemaan maalaismummun jorinaa. Onhan se melkein 1400 kommenttiin tullut jo selväksi.
Onneks ei oo maalaismummua.
Kuvaus sopii ihan kaikkiin iäkkäisiin, joiden elämänpiiri on se oma asunto. Enää ei liikuta edes kauppaan.
Maalaus mummun pitäisi suostua muuttamaan lastensa lähelle tai kotiin, jos sitä tarjotaan, saadakseen apua ja seuraa. Ei voi kertakaikkiaan odottaa perheellinen ramppasvan satojen kilsojen päässä tuon tuosta ja milloin vain tarvittaessa. Tarviihan se perhekin häntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No juu, kyllä. Vähän samoja oireita 78v isäni kanssa. Nykyään en jaksa joka päivä vastata puhelimeenkaan kun kertoo samat asiat päivästä toiseen. Mitä on syönyt ja mitä katsonut televisosta. Mitä on tapahtunut ja mitä jäänyt tapahtumatta. Ja mitä teki naapurin Mauri ja mitä saurauksia Sirkalle nyt on tullut. Ketään en ikinä näistä tunne enkä ole nähnyt edes.
Eikä siinä olisi mitään, mutta kun se puhelu kestää AINA sen 30-40 minuuttia ja minulla itselläni olisi muutakin tekemistä. Saatan seistä siinä autossa bussipysäkillä puhumassa tai pihalla kauppatavarat kädessä kun ei kädet riitä ovia avaamaan kun on puhelin toisessa kädessä. Tai olen töissä ja pomo jo katsoo pahalla silmällä että pitäisi töitä tehdä, mutta isä soittaa kertoakseen että on syönyt tänään karjalanpiirakoita jotka olivat hyviä ja sitten lepäsi ja näki unta että naapurin Mirkku tuli kylään ja pelasivat korttia, vaan Mirkkuhan on jo kuollut kahdeksan vuotta sitten, mutta niin, sehän olikin vain unta. Sitten näin ikkunasta kun kettu hätisteli lintuja jn ejne.
Ja kun sanon että nyt on pakko lopettaa puhelu, niin isä sanoo että juu tottakai lopetetaan, mutta sen verran vielä kun oli mulla vielä tärkeääkin asiaa. Ja taas juttu jatkuu. Usein jopa kerrotaan puhelimessa kolme kertaa se kettujuttu kun oli niin hauskaa. Niin ilkeä en haluaisi olla että löisin luurin korvaan kuitenkaan.
Ymmärrään että isä on nykyään aika yksinäinen siksi yritän tätä sietää, mutta oma stressitaso nousee kun pitää olla koko ajan valveilla tämän asian kanssa esittää kiinnostunutta. Dementiastakaan ei isällä ole kyse vaan pää leikkaa oikein hyvin ja muistaa kaikki asiat 75 vuotta taaksepiäin ja hyvin myös eiliset ja viimeviikkoiset keskustelut jotka on itse aloittanut tai häntä kiinnostaa. Jos taas minä sanon että lähden huomenna reissuun ja palaan kolmen päivän päästä, niin isä vastaa että juu juu, selvä se. 10 minuutin päästä kysyy että tuletko huomenna kylässä käymään ja lääkkeet laittamaan valmiiksi? Sanon että ei kun lähden sinne reissuun. Ja sitten ihmetellään että mihin ihmeen reissuun. Sama voi toistua vielä puhelun aikana kolmannen kerran. Ja kun se seuraava päivä tulee, niin isä kysyy että missä olet, tuletko nyt jo käymään ja vastaan että olen kolme päivää reisussa. Ai niin juu joo olikin...
Sen sijaan vanhan lapsuudenkaverin Senjan sairauskertomus jonka Senja on puhelimessa kaksi päivää sitten kertonut, osaa isä kertoa ulkoa ja kaiken mitä radio pookissa on jälleen puhuttu viime viikon aikana. Minun asioita ei kuunnella, mutta sitten suuttuu jos unohdan hänen jonkin asian mitä on kertonut. Etkö nyt muista sitä kun kerroin että Röppösen Kalevi oli ostanut vuosi sitten bebanteenia, mutta ei muistanut minne laittoi sen. Löysi vasta viikko sitten. Koitahan poika nyt tsemapata vai onko sinulla alkava dementia.
Ei auta kun purra hammasta.
Siksi ei huvittaisi joka kerta vastata puhelimaan tai edes mennä kylään, kun sieltä ei pois pääse alta tunnin kun juttu jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...Tää juttu oli niin selkäpiitä karmiva. Tuohan on ihan silkkaa häiriköintä.
Mutta se pappaparka ei sitä itse tiedä.. Ainoa ihminen, jolle hän voi kaiken kertoa koska vain.. Ehkä vain täytyy vähän joustaa, mutta myös yrittää saada ymmärtämään ja vetää rajoja sille, milloin voi laittaa puhelimen kiinni nopeasti. Tai täsmentää selkeästi,että puheluiden on hyvä olla lyhyempiä ja myös perustella se hyvin, ja vaikkapa kerran viikossa sitten pidempiä. Eihän isäukko voi tietää, mitä luurin toisella puolella tapahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi vanhempi ihminen ei saa olla tunnevammainen? Miksi pitäisi halailla ja hokea rakkautta kun se ei ole ominaista jollekin. Kummitädin rakkaus voi olla kauniit villasukat tai kaunis kortti syntymäpäivänä. Ei iholla olo.
Ihme siilipuolustus taas. Kyllä, you do you. Ja muut sitten valitsevat sopivan etäisyyden. Sitä se ap:kin nyt tekee.
Niin. Voi olla tapaamatta ihmistä joka ei koko akan ole iholla ja liverrä pehmoisia. Jotta 50-vuotiaalla hyvä mieli.
Miksi kenellekään pitäisi puhua toisin? Jos ei ole hyvää sanottavaa tai ellei asia ole tärkeä, parempi olla sanomatta. Vai onko pahaa mieltä pakko tunkea eteenpäin?
Ehkä sun on vaikea tulla toimeen kaikkien ihmisten kanssa jos odotat vaan halailua etkä kestä asiakeskustelua tai toisen mielessä omevia asioita. Kun sinä itse tahdot määrätä.
Onko sinun vaikea tulla toimeen ihmisten kanssa? Näistä hyvin tunnistettavalla käsialallasi kirjoitetuista kommenteista piirtyy kuva vihaa tihkuvasta, toksisesta ihmisestä, jonka kanssa ei kukaan halua olla samassa huonetilassa.
No joo. Taas " nähdään.". Tämä on niin hauskaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi vanhempi ihminen ei saa olla tunnevammainen? Miksi pitäisi halailla ja hokea rakkautta kun se ei ole ominaista jollekin. Kummitädin rakkaus voi olla kauniit villasukat tai kaunis kortti syntymäpäivänä. Ei iholla olo.
Ihme siilipuolustus taas. Kyllä, you do you. Ja muut sitten valitsevat sopivan etäisyyden. Sitä se ap:kin nyt tekee.
Niin. Voi olla tapaamatta ihmistä joka ei koko akan ole iholla ja liverrä pehmoisia. Jotta 50-vuotiaalla hyvä mieli.
Miksi kenellekään pitäisi puhua toisin? Jos ei ole hyvää sanottavaa tai ellei asia ole tärkeä, parempi olla sanomatta. Vai onko pahaa mieltä pakko tunkea eteenpäin?
Ehkä sun on vaikea tulla toimeen kaikkien ihmisten kanssa jos odotat vaan halailua etkä kestä asiakeskustelua tai toisen mielessä omevia asioita. Kun sinä itse tahdot määrätä.
Onko sinun vaikea tulla toimeen ihmisten kanssa? Näistä hyvin tunnistettavalla käsialallasi kirjoitetuista kommenteista piirtyy kuva vihaa tihkuvasta, toksisesta ihmisestä, jonka kanssa ei kukaan halua olla samassa huonetilassa.
Minulla, ketä sitten tarkoititkin, on fiksut lapset. Ei mälvääviä. Ja en vielä ole tarvinnut apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No juu, kyllä. Vähän samoja oireita 78v isäni kanssa. Nykyään en jaksa joka päivä vastata puhelimeenkaan kun kertoo samat asiat päivästä toiseen. Mitä on syönyt ja mitä katsonut televisosta. Mitä on tapahtunut ja mitä jäänyt tapahtumatta. Ja mitä teki naapurin Mauri ja mitä saurauksia Sirkalle nyt on tullut. Ketään en ikinä näistä tunne enkä ole nähnyt edes.
Eikä siinä olisi mitään, mutta kun se puhelu kestää AINA sen 30-40 minuuttia ja minulla itselläni olisi muutakin tekemistä. Saatan seistä siinä autossa bussipysäkillä puhumassa tai pihalla kauppatavarat kädessä kun ei kädet riitä ovia avaamaan kun on puhelin toisessa kädessä. Tai olen töissä ja pomo jo katsoo pahalla silmällä että pitäisi töitä tehdä, mutta isä soittaa kertoakseen että on syönyt tänään karjalanpiirakoita jotka olivat hyviä ja sitten lepäsi ja näki unta että naapurin Mirkku tuli kylään ja pelasivat korttia, vaan Mirkkuhan on jo kuollut kahdeksan vuotta sitten, mutta niin, sehän olikin vain unta. Sitten näin ikkunasta kun kettu hätisteli lintuja jn ejne.
Ja kun sanon että nyt on pakko lopettaa puhelu, niin isä sanoo että juu tottakai lopetetaan, mutta sen verran vielä kun oli mulla vielä tärkeääkin asiaa. Ja taas juttu jatkuu. Usein jopa kerrotaan puhelimessa kolme kertaa se kettujuttu kun oli niin hauskaa. Niin ilkeä en haluaisi olla että löisin luurin korvaan kuitenkaan.
Ymmärrään että isä on nykyään aika yksinäinen siksi yritän tätä sietää, mutta oma stressitaso nousee kun pitää olla koko ajan valveilla tämän asian kanssa esittää kiinnostunutta. Dementiastakaan ei isällä ole kyse vaan pää leikkaa oikein hyvin ja muistaa kaikki asiat 75 vuotta taaksepiäin ja hyvin myös eiliset ja viimeviikkoiset keskustelut jotka on itse aloittanut tai häntä kiinnostaa. Jos taas minä sanon että lähden huomenna reissuun ja palaan kolmen päivän päästä, niin isä vastaa että juu juu, selvä se. 10 minuutin päästä kysyy että tuletko huomenna kylässä käymään ja lääkkeet laittamaan valmiiksi? Sanon että ei kun lähden sinne reissuun. Ja sitten ihmetellään että mihin ihmeen reissuun. Sama voi toistua vielä puhelun aikana kolmannen kerran. Ja kun se seuraava päivä tulee, niin isä kysyy että missä olet, tuletko nyt jo käymään ja vastaan että olen kolme päivää reisussa. Ai niin juu joo olikin...
Sen sijaan vanhan lapsuudenkaverin Senjan sairauskertomus jonka Senja on puhelimessa kaksi päivää sitten kertonut, osaa isä kertoa ulkoa ja kaiken mitä radio pookissa on jälleen puhuttu viime viikon aikana. Minun asioita ei kuunnella, mutta sitten suuttuu jos unohdan hänen jonkin asian mitä on kertonut. Etkö nyt muista sitä kun kerroin että Röppösen Kalevi oli ostanut vuosi sitten bebanteenia, mutta ei muistanut minne laittoi sen. Löysi vasta viikko sitten. Koitahan poika nyt tsemapata vai onko sinulla alkava dementia.
Ei auta kun purra hammasta.
Siksi ei huvittaisi joka kerta vastata puhelimaan tai edes mennä kylään, kun sieltä ei pois pääse alta tunnin kun juttu jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...
Pistä puhelin kiinni työaikana.
Miten teillä kaikilla on päivästä päivään aikaa olla netissä, " tuntea" kirjoittajat mutta sitten iskee kiire jos pitäisi vanhuksensa kanssa jutella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi vanhempi ihminen ei saa olla tunnevammainen? Miksi pitäisi halailla ja hokea rakkautta kun se ei ole ominaista jollekin. Kummitädin rakkaus voi olla kauniit villasukat tai kaunis kortti syntymäpäivänä. Ei iholla olo.
Koska hän hänen omien sanojensa mukaan tajusi sen, miten "en muista sanaa" se malli on, mihin hän on kasvanut elämään ja nyt sitten haluaa opetella samanlaista lämmintä sosiaalisuutta kuin on huomannut jälkipolvillaan olevan.
Totuus on että ap ei mielenterveyden ongelmiensa vuoksi saanut muista maaseudun nuorista ystäviä. Eikö ole jo aika ottaa itseään niskasta kiinni ja laittaa kuuppa kuntoon. Olen nähnyt miten mielisairaus ilmenee naisissa ja tunnen kyllä merkit. Ap vaikuttaa myös hyvin itsekkäältä eikä lainkaan kovin miellyttävältä ihmiseltä. Olen oppinut elämäni varrella etteivät kaikki ihmiset ole hyviä ja ap on tätä epämiellyttävää tyyppiä. Ap vaikuttaa kovin huomion kipeältä sellaiselta teini-ikään jumittuneelta prinsessalta. Lapin ulkopuolella ei myöskään ole missään niin syrjäistä maaseutua ettei sieltä vajaan tunnin ajomatkalla pääse johonkin kaupunkiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No juu, kyllä. Vähän samoja oireita 78v isäni kanssa. Nykyään en jaksa joka päivä vastata puhelimeenkaan kun kertoo samat asiat päivästä toiseen. Mitä on syönyt ja mitä katsonut televisosta. Mitä on tapahtunut ja mitä jäänyt tapahtumatta. Ja mitä teki naapurin Mauri ja mitä saurauksia Sirkalle nyt on tullut. Ketään en ikinä näistä tunne enkä ole nähnyt edes.
Eikä siinä olisi mitään, mutta kun se puhelu kestää AINA sen 30-40 minuuttia ja minulla itselläni olisi muutakin tekemistä. Saatan seistä siinä autossa bussipysäkillä puhumassa tai pihalla kauppatavarat kädessä kun ei kädet riitä ovia avaamaan kun on puhelin toisessa kädessä. Tai olen töissä ja pomo jo katsoo pahalla silmällä että pitäisi töitä tehdä, mutta isä soittaa kertoakseen että on syönyt tänään karjalanpiirakoita jotka olivat hyviä ja sitten lepäsi ja näki unta että naapurin Mirkku tuli kylään ja pelasivat korttia, vaan Mirkkuhan on jo kuollut kahdeksan vuotta sitten, mutta niin, sehän olikin vain unta. Sitten näin ikkunasta kun kettu hätisteli lintuja jn ejne.
Ja kun sanon että nyt on pakko lopettaa puhelu, niin isä sanoo että juu tottakai lopetetaan, mutta sen verran vielä kun oli mulla vielä tärkeääkin asiaa. Ja taas juttu jatkuu. Usein jopa kerrotaan puhelimessa kolme kertaa se kettujuttu kun oli niin hauskaa. Niin ilkeä en haluaisi olla että löisin luurin korvaan kuitenkaan.
Ymmärrään että isä on nykyään aika yksinäinen siksi yritän tätä sietää, mutta oma stressitaso nousee kun pitää olla koko ajan valveilla tämän asian kanssa esittää kiinnostunutta. Dementiastakaan ei isällä ole kyse vaan pää leikkaa oikein hyvin ja muistaa kaikki asiat 75 vuotta taaksepiäin ja hyvin myös eiliset ja viimeviikkoiset keskustelut jotka on itse aloittanut tai häntä kiinnostaa. Jos taas minä sanon että lähden huomenna reissuun ja palaan kolmen päivän päästä, niin isä vastaa että juu juu, selvä se. 10 minuutin päästä kysyy että tuletko huomenna kylässä käymään ja lääkkeet laittamaan valmiiksi? Sanon että ei kun lähden sinne reissuun. Ja sitten ihmetellään että mihin ihmeen reissuun. Sama voi toistua vielä puhelun aikana kolmannen kerran. Ja kun se seuraava päivä tulee, niin isä kysyy että missä olet, tuletko nyt jo käymään ja vastaan että olen kolme päivää reisussa. Ai niin juu joo olikin...
Sen sijaan vanhan lapsuudenkaverin Senjan sairauskertomus jonka Senja on puhelimessa kaksi päivää sitten kertonut, osaa isä kertoa ulkoa ja kaiken mitä radio pookissa on jälleen puhuttu viime viikon aikana. Minun asioita ei kuunnella, mutta sitten suuttuu jos unohdan hänen jonkin asian mitä on kertonut. Etkö nyt muista sitä kun kerroin että Röppösen Kalevi oli ostanut vuosi sitten bebanteenia, mutta ei muistanut minne laittoi sen. Löysi vasta viikko sitten. Koitahan poika nyt tsemapata vai onko sinulla alkava dementia.
Ei auta kun purra hammasta.
Siksi ei huvittaisi joka kerta vastata puhelimaan tai edes mennä kylään, kun sieltä ei pois pääse alta tunnin kun juttu jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...Tää juttu oli niin selkäpiitä karmiva. Tuohan on ihan silkkaa häiriköintä.
Mutta se pappaparka ei sitä itse tiedä.. Ainoa ihminen, jolle hän voi kaiken kertoa koska vain.. Ehkä vain täytyy vähän joustaa, mutta myös yrittää saada ymmärtämään ja vetää rajoja sille, milloin voi laittaa puhelimen kiinni nopeasti. Tai täsmentää selkeästi,että puheluiden on hyvä olla lyhyempiä ja myös perustella se hyvin, ja vaikkapa kerran viikossa sitten pidempiä. Eihän isäukko voi tietää, mitä luurin toisella puolella tapahtuu.
Joo. Ja koska nämä vanhemmat ovat kuunnellet samaa määrää tai edes murto-osaa lastensa tarinoista.
Kävin kylässä 80-vuotiailla, joita en ollut tavannut vuosikausiin, kymmeniin. Olin siellä viisi tuntia. Sen jälkeen tiesin todella paljon heidän nykyisyydestä, historiasta sekä työhistoriasta että jostain tuntemattomista ihmisistä. He eivät tienneet lähtiessäni, missä ja miten asun tms perusasioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi vanhempi ihminen ei saa olla tunnevammainen? Miksi pitäisi halailla ja hokea rakkautta kun se ei ole ominaista jollekin. Kummitädin rakkaus voi olla kauniit villasukat tai kaunis kortti syntymäpäivänä. Ei iholla olo.
Koska hän hänen omien sanojensa mukaan tajusi sen, miten "en muista sanaa" se malli on, mihin hän on kasvanut elämään ja nyt sitten haluaa opetella samanlaista lämmintä sosiaalisuutta kuin on huomannut jälkipolvillaan olevan.
Luin vasta nyt tuon kummitäti - polemiikin. Minä kirjoitin sen kummitätiviestin ja tämä on ensimmäinen sitä koskeva sen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen ihminen muuttuu vanhetessaan. Jos saa elää. Se on luonnon laki. Olisi kuonnonvastaista olla iältään vanha, mutta pysyä nuorena tai tietyn ikäisenä. Ihmisellä yleensä, miltei aina, muuttuu niin ulkomuoto, elinpiiri, terveys, jaksaminen jne. Jutut muuttuvat koska ei ole enää se sama nuori ihminen ja uusia asioita ei pahemmin elämään enää tule. Tämä tosiasia pitäisi kaikkien muistaa ja ymmärtää. Itsekin on joskus vanha ja sanoisin, että miltei samanlainen kuin nyt omat vanhempansa tai sukulaisensa. Ellei jopa pahempi painos. Sama kohtelu, siunailu ja vanhusten taivastelu on edessä senhetkisiltä nuoremmilta ellei pahempi.
Kun morkkaatte nyt vanhempia ihmisiä morkkaatte samalla itseänne tulevaisuudessa. Juu, enhän nyt MINÄ tule koskaan olemaan sellainen kuin se ja se, niinpä niin, luulette vaan. Voitte olla vielä pahempia versioita.
Ylisukupolvisen kaltoinkohtelun ja myrkyllisyyden ketjun voi myös katkaista. Olla omille lapsilleen tietoisesti erilainen vanhempi kuin omat vanhemmat olivat. Sitä kutsutaan oppimiseksi. Kaikki eivät siihen toki pysty, ei ole eväitä eikä aina tahtoakaan. Ja onneksi kaikkien ei edes tarvitse.
Lastensuojelussa nähdään nykyiset lapsiperheet. Liekö ylisukupolvisuutta vai mitä? Ei ainakaan äideistä ole polvi parantunut.
Nyt on kaikilla ihan eri mahdollisuudet kuin sota-ajan äideillä jotka nämä maalaismummot ja kaksiomummot aikoinaan synnyttivät ja evästivät, ehkä aika vähillä eväillä.
Ei suinkaan nähdä. Lastensuojelun asiakkaiksi päätyy alle prosentti nykyisistä lapsiperheistä. Mutta kyllä näistä asiakkaista osa todennäköisesti on sitä ylisukupolvista kaltoinkohtelua uusintavia.
Nyt kun mainitsit lastensuojelun, voisin kuvitella että ap olisi nykypäivän normeilla aikoinaan päätynyt lastensuojelun huollettavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi vanhempi ihminen ei saa olla tunnevammainen? Miksi pitäisi halailla ja hokea rakkautta kun se ei ole ominaista jollekin. Kummitädin rakkaus voi olla kauniit villasukat tai kaunis kortti syntymäpäivänä. Ei iholla olo.
Ihme siilipuolustus taas. Kyllä, you do you. Ja muut sitten valitsevat sopivan etäisyyden. Sitä se ap:kin nyt tekee.
Niin. Voi olla tapaamatta ihmistä joka ei koko akan ole iholla ja liverrä pehmoisia. Jotta 50-vuotiaalla hyvä mieli.
Miksi kenellekään pitäisi puhua toisin? Jos ei ole hyvää sanottavaa tai ellei asia ole tärkeä, parempi olla sanomatta. Vai onko pahaa mieltä pakko tunkea eteenpäin?
Ehkä sun on vaikea tulla toimeen kaikkien ihmisten kanssa jos odotat vaan halailua etkä kestä asiakeskustelua tai toisen mielessä omevia asioita. Kun sinä itse tahdot määrätä.
Onko sinun vaikea tulla toimeen ihmisten kanssa? Näistä hyvin tunnistettavalla käsialallasi kirjoitetuista kommenteista piirtyy kuva vihaa tihkuvasta, toksisesta ihmisestä, jonka kanssa ei kukaan halua olla samassa huonetilassa.
Minulla, ketä sitten tarkoititkin, on fiksut lapset. Ei mälvääviä. Ja en vielä ole tarvinnut apua.
Tämä ei varsinaisesti ollut vastaus kysymykseen. Mutta onhan se mukava, että on fiksut lapset. Siinä on omena kauas puusta pudonnut ja pojasta polvi parantunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No juu, kyllä. Vähän samoja oireita 78v isäni kanssa. Nykyään en jaksa joka päivä vastata puhelimeenkaan kun kertoo samat asiat päivästä toiseen. Mitä on syönyt ja mitä katsonut televisosta. Mitä on tapahtunut ja mitä jäänyt tapahtumatta. Ja mitä teki naapurin Mauri ja mitä saurauksia Sirkalle nyt on tullut. Ketään en ikinä näistä tunne enkä ole nähnyt edes.
Eikä siinä olisi mitään, mutta kun se puhelu kestää AINA sen 30-40 minuuttia ja minulla itselläni olisi muutakin tekemistä. Saatan seistä siinä autossa bussipysäkillä puhumassa tai pihalla kauppatavarat kädessä kun ei kädet riitä ovia avaamaan kun on puhelin toisessa kädessä. Tai olen töissä ja pomo jo katsoo pahalla silmällä että pitäisi töitä tehdä, mutta isä soittaa kertoakseen että on syönyt tänään karjalanpiirakoita jotka olivat hyviä ja sitten lepäsi ja näki unta että naapurin Mirkku tuli kylään ja pelasivat korttia, vaan Mirkkuhan on jo kuollut kahdeksan vuotta sitten, mutta niin, sehän olikin vain unta. Sitten näin ikkunasta kun kettu hätisteli lintuja jn ejne.
Ja kun sanon että nyt on pakko lopettaa puhelu, niin isä sanoo että juu tottakai lopetetaan, mutta sen verran vielä kun oli mulla vielä tärkeääkin asiaa. Ja taas juttu jatkuu. Usein jopa kerrotaan puhelimessa kolme kertaa se kettujuttu kun oli niin hauskaa. Niin ilkeä en haluaisi olla että löisin luurin korvaan kuitenkaan.
Ymmärrään että isä on nykyään aika yksinäinen siksi yritän tätä sietää, mutta oma stressitaso nousee kun pitää olla koko ajan valveilla tämän asian kanssa esittää kiinnostunutta. Dementiastakaan ei isällä ole kyse vaan pää leikkaa oikein hyvin ja muistaa kaikki asiat 75 vuotta taaksepiäin ja hyvin myös eiliset ja viimeviikkoiset keskustelut jotka on itse aloittanut tai häntä kiinnostaa. Jos taas minä sanon että lähden huomenna reissuun ja palaan kolmen päivän päästä, niin isä vastaa että juu juu, selvä se. 10 minuutin päästä kysyy että tuletko huomenna kylässä käymään ja lääkkeet laittamaan valmiiksi? Sanon että ei kun lähden sinne reissuun. Ja sitten ihmetellään että mihin ihmeen reissuun. Sama voi toistua vielä puhelun aikana kolmannen kerran. Ja kun se seuraava päivä tulee, niin isä kysyy että missä olet, tuletko nyt jo käymään ja vastaan että olen kolme päivää reisussa. Ai niin juu joo olikin...
Sen sijaan vanhan lapsuudenkaverin Senjan sairauskertomus jonka Senja on puhelimessa kaksi päivää sitten kertonut, osaa isä kertoa ulkoa ja kaiken mitä radio pookissa on jälleen puhuttu viime viikon aikana. Minun asioita ei kuunnella, mutta sitten suuttuu jos unohdan hänen jonkin asian mitä on kertonut. Etkö nyt muista sitä kun kerroin että Röppösen Kalevi oli ostanut vuosi sitten bebanteenia, mutta ei muistanut minne laittoi sen. Löysi vasta viikko sitten. Koitahan poika nyt tsemapata vai onko sinulla alkava dementia.
Ei auta kun purra hammasta.
Siksi ei huvittaisi joka kerta vastata puhelimaan tai edes mennä kylään, kun sieltä ei pois pääse alta tunnin kun juttu jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...Tää juttu oli niin selkäpiitä karmiva. Tuohan on ihan silkkaa häiriköintä.
Mutta se pappaparka ei sitä itse tiedä.. Ainoa ihminen, jolle hän voi kaiken kertoa koska vain.. Ehkä vain täytyy vähän joustaa, mutta myös yrittää saada ymmärtämään ja vetää rajoja sille, milloin voi laittaa puhelimen kiinni nopeasti. Tai täsmentää selkeästi,että puheluiden on hyvä olla lyhyempiä ja myös perustella se hyvin, ja vaikkapa kerran viikossa sitten pidempiä. Eihän isäukko voi tietää, mitä luurin toisella puolella tapahtuu.
Joo. Ja koska nämä vanhemmat ovat kuunnellet samaa määrää tai edes murto-osaa lastensa tarinoista.
Kävin kylässä 80-vuotiailla, joita en ollut tavannut vuosikausiin, kymmeniin. Olin siellä viisi tuntia. Sen jälkeen tiesin todella paljon heidän nykyisyydestä, historiasta sekä työhistoriasta että jostain tuntemattomista ihmisistä. He eivät tienneet lähtiessäni, missä ja miten asun tms perusasioita.
Tavatessani oman ikäisiä ”vanhoja” tuttuja he kertovat pitkät litaniat itsestään ja tekemisistään. Minä en saa sanottua mitään. Kun me erotaan, he eivät tiedä mitään minun elämästä ja työstäni.
Minun mielestäni yli neljäkymmentä vuotiaiden ei pitäisi hankkia lapsia. Siinä käy kuten ap kirjoitta. Aikuiset lapset eivät jaksa kuunnella vanhojen vanhempien juttuja.
Kyllä vanhempien väheksyminen loistaa kirjoituksestasi. Olet kovasti egossa kiinni. Opi sietämään ristiriitaisuutta ihmissuhteissa, jos ne eivät ole hakanneet, nöyryyttäneet ja haukkuneet sinua, sinulla ei ole mitään syytä hylkää heitä. Opetat omille lapsille ikävää suhtautumista iäkkäisiin ihmisiin ja joskus saat kokea sitä itsekin.
Ylisukupolvisen kaltoinkohtelun ja myrkyllisyyden ketjun voi myös katkaista. Olla omille lapsilleen tietoisesti erilainen vanhempi kuin omat vanhemmat olivat. Sitä kutsutaan oppimiseksi. Kaikki eivät siihen toki pysty, ei ole eväitä eikä aina tahtoakaan. Ja onneksi kaikkien ei edes tarvitse.