Lue keskustelun säännöt.
Iäkkäiden vanhempieni jutut alkavat rasittaa. En jaksa enää käydä siellä.
19.04.2026 |
Vanhempani ovat eläneet 70-luvulta asti samassa kurjassa pikkukunnassa, josta itse muutin pois jo alaikäisenä. Olin ahdistunut ja masentunut. Ei ystäviä, ei harrastuksia, vain vanhempieni seura. Koulukaveritkin asuivat kovin kaukana. Muuton jälkeen opiskelupaikkakunnalle aloin saada ikäisiäni ystäviä. Masennus alkoi helpottaa ja pääsin rakentamaan oman elämäni.
Vanhempani ovat nyt iäkkäitä, mutta heidän luona käyminen laukaisee yhä edelleen ikäviä muistoja. Puolisonikin sanoo, että talo ja pikkukylä huokuvat ankeutta. Kukaan meidän perheestä ei haluaisi käydä siellä, mutta vanhempani toivovat kyläilyjä. Säälistä olen käynyt.
Tänä viikonloppuna en ajanut 300 km yksikseni. Istahdin autoon perjantaina ja sain ekaa kertaa elämässäni paniikkikohtauksen. Aidosti luulin, että se oli sydänkohtaus tai jotain vastaavaa. En lähtenyt ajamaan, soitin äidille ja valehtelin että tuli noro. Eivät vanhempani ole minulle mitää pahaa ole tehneet, mutta tuo kohtaus sai ajattelemaan, etten voi jatkaa itseni kiusaamista vain velvollisuudentunnosta.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Vanhempani eivät ymmärrä vastavuoroisen keskusten päälle, vaan kertovat yhä uudestaan mitä naapurustossa on tapahtunut (ei mitään), ja seuraavaksi ihmetellään naakkoja pihalla. Masentaa ja ahdistaa edelleen tuo kyläpahanen niin paljon, että itkettää.
Kommentit (891)
Vierailija kirjoitti:
Oi kun olisin saanut rakkaan äitini asumaan kanssani ulkomaille. Ei olisi ollut mitään pelättävää. Päinvastoin.
Asua Lapin korvessa ihan yksin.Siellähn asuu sisäänpäin lämpiävää kansaa, ei ole suuremmin tuttavia.
Minun rakkaalla äidillä oli kovin kohtalo mitä ihminen voi saada.
Itse asiassa Lappi on nykyään varmasti Suomen kansainvälisimpiä asuinpaikkoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on sitä henkistä irtautumista, mikä on tarpeen, jottei edessä oleva lopullinen luopuminen tunnu niin pahalta, ajattelen. Kuin toinen murrosikä, taas itsenäistytään. Tällä kertaa siksi sukupolveksi, joka on seuraavana aikanaan lähdössä.
Vierailija kirjoitti:
Tuskin se sen kylän, metsien ja peltojen vika on, että ahdistut. Luonto ja maaseutu on mukavaa. Eiköhän syy löydy niistä sinun vanhemmistasi ja lapsuudestasi, että jokin siellä saa ahdistumaan. Ei se miljöö vaan se ilmapiiri.
Tunnetko olosi tervetulleeksi, rakastetuksi kun tulet käymään? Soitteletteko? Onko suhde vanhempiisi enemmän etäinen kuin läheinen? Jos suhde ei alunperinkään ole läheinen ja vierailun aikana ei kertaakaan olla kiinnostuneita sinusta, ei reaktiosi ole outo. Vastavuoroisuus kuuluu hyviin ihmissuhteisiin.
Äitinsä soittaa hänelle joka päivä eli kantaa huolta edelleen pikku murkustaan. Eiköhän vaan vanhemmat sitä lukiotakin tuleneet, olisihan siihen lähilukioonkin pitänyt kirjat ostaa js matkat jne
Vierailija kirjoitti:
Se on sitä henkistä irtautumista, mikä on tarpeen, jottei edessä oleva lopullinen luopuminen tunnu niin pahalta, ajattelen. Kuin toinen murrosikä, taas itsenäistytään. Tällä kertaa siksi sukupolveksi, joka on seuraavana aikanaan lähdössä.
Joo näyttää pitävän paikkansa että pian eläköitymisen jälkeen tulee se lähtö. Isälläni yhtäkkiä ilmaantui kaikenlaiset terveysvaivat jo alle seitenkymppisenä jäätyään eläkkeelle ja ravaa nyt klinikalla vähän väliä. Eipä ollut tuollaisista työaikana tietoa. Ei hyvältä vaikuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulle aloittaja. Kerrohan olosi ja tunnelmas sen jälkeen kun menetät vanhempasi. Montako vuotta he sinusta huolehti kun olit avuton lapsi. Älä vahingossakaan tule tänne palstalle itkemään sitten kun vanhempasi kuolee eikä sinulla ole enää paikkaa minne menet ja mistä nyt valitat.
Entäs jos se tunne onkin ääretön helpotuksen tunne, kuin taakka putoaisi harteilta. Minulle kävi näin, tosin vanhempani olivat pahempia kuin ap:n. En nyt mene yksityiskohtin mitä tarkoitan. Eivät kaikki isät ja äidit ole vanhoina herttaisia, jos eivät ole olleet sitä nuorempinakaan.
Ei vanhan (80 -90) ihmisen kuolemasta henkisesti terve aikuinen enää hemoromahdusta saa tai teinimäistä "kieltäydyn perinnöstä".
Kuinka henkisesti terveeksi ihminen voi kasvaa tuollaisella taustalla?
Pääsy pois tuollaisesta ympäristöstä helpottaa jo paljon.
-ohis
Näetpä sinäkin maaseudun pahana paikkana asua. Tietysti on aika syrjäinen jos lähilukioon 40 kmn matka.
Miksi se ei olisi paha paikka asua sosiaaliselle ja menevälle ihmiselle? Täysin ymmärrettävää masentua tolla taustalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas tällainen itsekäs inisijä aloittanut keskustelun, jota täällä käydään viikosta toiseen. Toivottavasti käyttäydyt joskus niin omahyväisesti ja omalla nimelläsi, että saat syytteen vanhempiesi heitteillejätöstä.
Tiedoksi, heitteillepanorikos edellyttää, että sen tekijällä on erityinen huolenpitovelvollisuus (vanhemmalla lapseen, omaishoitajalla hoidettavaan, viran puolesta). Lapsella vanhempaansa ei tällaista roolia ole.
Tällainen laki, jossa lapsen huolovelvollisuus vanhempiinsa määritellään, on kyllä tulossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin se sen kylän, metsien ja peltojen vika on, että ahdistut. Luonto ja maaseutu on mukavaa. Eiköhän syy löydy niistä sinun vanhemmistasi ja lapsuudestasi, että jokin siellä saa ahdistumaan. Ei se miljöö vaan se ilmapiiri.
Tunnetko olosi tervetulleeksi, rakastetuksi kun tulet käymään? Soitteletteko? Onko suhde vanhempiisi enemmän etäinen kuin läheinen? Jos suhde ei alunperinkään ole läheinen ja vierailun aikana ei kertaakaan olla kiinnostuneita sinusta, ei reaktiosi ole outo. Vastavuoroisuus kuuluu hyviin ihmissuhteisiin.
Äitinsä soittaa hänelle joka päivä eli kantaa huolta edelleen pikku murkustaan. Eiköhän vaan vanhemmat sitä lukiotakin tuleneet, olisihan siihen lähilukioonkin pitänyt kirjat ostaa js matkat jne
Tätä olin juuri aikeissa kommentoida. Jos sanoo ensin että vanhemmat ovat etäisiä eivätkä välitä ja seuraavaksi ilmoittaa, että äiti soittaa aikuiselle ihmiselle edelleen joka helvetin päivä niin joku ei nyt ihan täsmää. Aloitus on provo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ja vielä sekin kun vanhemmat alkaa selkeästi pehmenemään päästään ja ahdistaa sekin kun eivät ole enää sellaisia normaaleja teräviä itsejään kuin joskus keski-ikäisinä vielä. Silloin pystyi hyvin mielin kysymään vanhemmilta neuvoa kun heitä piti automaattisesti viisaampina mutta nyt se kuppi näyttää kääntyneen ja vanhemmat sen sijaan kyselee minulta neuvoa mitä yksinkertaisimmissakin asioissa, kuten kanavan valitsemisessa televisiosta vaikka ihan samalla tavallahan ne edelleen toimii kuten silloin aikoinaankin.
Sinulla oli oikeus kysyä neuvoa vanhemmiltasi, mutta heillä ei ole samaa oikeutta... Et ole kasvanut aikuiseksi
Kai nyt kuitenkin ymmärrät että on vähän eri asia neuvoa yksinkertaisissa asioissa jotka olettaisi toisen jo osaavan mutta kun se kehityskaari tuntuu olevan käänteinen siellä vanhemmassa päässä kuin nuorella. Vanhus alkaa unohtamaan asioita ja informaatiota eikä tieto mene sisään kun taas nuori oppii ja muistaa asioita.
Vanhemmillani oli varmasti helpompaa opettaa minua kun tarvi usein kerran sanoa asiat mutta minun pitää olla toistelemassa kymmeniä kertoja samaa asiaa jota kysytään uudestaan taas seuraavalla viikolla, huoh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on sitä henkistä irtautumista, mikä on tarpeen, jottei edessä oleva lopullinen luopuminen tunnu niin pahalta, ajattelen. Kuin toinen murrosikä, taas itsenäistytään. Tällä kertaa siksi sukupolveksi, joka on seuraavana aikanaan lähdössä.
Joo näyttää pitävän paikkansa että pian eläköitymisen jälkeen tulee se lähtö. Isälläni yhtäkkiä ilmaantui kaikenlaiset terveysvaivat jo alle seitenkymppisenä jäätyään eläkkeelle ja ravaa nyt klinikalla vähän väliä. Eipä ollut tuollaisista työaikana tietoa. Ei hyvältä vaikuta.
Mun nuorena sairastuneen ja kaiken maailman kontrolleissa ravaavan korvissa kuulostaa onnekkaalta, että on päässyt noin pitkälle terveenä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ja vielä sekin kun vanhemmat alkaa selkeästi pehmenemään päästään ja ahdistaa sekin kun eivät ole enää sellaisia normaaleja teräviä itsejään kuin joskus keski-ikäisinä vielä. Silloin pystyi hyvin mielin kysymään vanhemmilta neuvoa kun heitä piti automaattisesti viisaampina mutta nyt se kuppi näyttää kääntyneen ja vanhemmat sen sijaan kyselee minulta neuvoa mitä yksinkertaisimmissakin asioissa, kuten kanavan valitsemisessa televisiosta vaikka ihan samalla tavallahan ne edelleen toimii kuten silloin aikoinaankin.
Sinulla oli oikeus kysyä neuvoa vanhemmiltasi, mutta heillä ei ole samaa oikeutta... Et ole kasvanut aikuiseksi
Kai nyt kuitenkin ymmärrät että on vähän eri asia neuvoa yksinkertaisissa asioissa jotka olettaisi toisen jo osaavan mutta kun se kehityskaari tuntuu olevan käänteinen siellä vanhemmassa päässä kuin nuorella. Vanhus alkaa unohtamaan asioita ja informaatiota eikä tieto mene sisään kun taas nuori oppii ja muistaa asioita.
Nuorena luulee tietävänsä kaiken ja vanhempien neuvot ovat .askanjauhantaa nuoren mielestä. Heitä eivät vanhempien neuvot kiinnosta ja seuraavana päivänä ne on unohtuneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulle aloittaja. Kerrohan olosi ja tunnelmas sen jälkeen kun menetät vanhempasi. Montako vuotta he sinusta huolehti kun olit avuton lapsi. Älä vahingossakaan tule tänne palstalle itkemään sitten kun vanhempasi kuolee eikä sinulla ole enää paikkaa minne menet ja mistä nyt valitat.
Entäs jos se tunne onkin ääretön helpotuksen tunne, kuin taakka putoaisi harteilta. Minulle kävi näin, tosin vanhempani olivat pahempia kuin ap:n. En nyt mene yksityiskohtin mitä tarkoitan. Eivät kaikki isät ja äidit ole vanhoina herttaisia, jos eivät ole olleet sitä nuorempinakaan.
Ei vanhan (80 -90) ihmisen kuolemasta henkisesti terve aikuinen enää hemoromahdusta saa tai teinimäistä "kieltäydyn perinnöstä".
Kuinka henkisesti terveeksi ihminen voi kasvaa tuollaisella taustalla?
Pääsy pois tuollaisesta ympäristöstä helpottaa jo paljon.
-ohis
Näetpä sinäkin maaseudun pahana paikkana asua. Tietysti on aika syrjäinen jos lähilukioon 40 kmn matka.
Miksi se ei olisi paha paikka asua sosiaaliselle ja menevälle ihmiselle? Täysin ymmärrettävää masentua tolla taustalla.
Maaseudulla nimenomaan ollaan sosiaalisempia, ja meneväkin pitää ainakin sikäli olla, että asuminen ei onnistu käsien päällä istuen. Antisosiaaliselle ja laiskalle ihmiselle sopii parhaiten kaupunki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka usein käyt kotona? Voisiko osan käynneistä korvata soittamalla. Mistä ne vanhempasi puhuisivat jos siellä ei tapahdu mitään. Itse taas pidin isäni kanssa keskusteluista. Puhuttiin paljon päivän uutisista ja maailman taphtumista. Onneksi asui lähellä, joten oli helppo käydä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin se sen kylän, metsien ja peltojen vika on, että ahdistut. Luonto ja maaseutu on mukavaa. Eiköhän syy löydy niistä sinun vanhemmistasi ja lapsuudestasi, että jokin siellä saa ahdistumaan. Ei se miljöö vaan se ilmapiiri.
Tunnetko olosi tervetulleeksi, rakastetuksi kun tulet käymään? Soitteletteko? Onko suhde vanhempiisi enemmän etäinen kuin läheinen? Jos suhde ei alunperinkään ole läheinen ja vierailun aikana ei kertaakaan olla kiinnostuneita sinusta, ei reaktiosi ole outo. Vastavuoroisuus kuuluu hyviin ihmissuhteisiin.
Äitinsä soittaa hänelle joka päivä eli kantaa huolta edelleen pikku murkustaan. Eiköhän vaan vanhemmat sitä lukiotakin tuleneet, olisihan siihen lähilukioonkin pitänyt kirjat ostaa js matkat jne
On tämä kyllä niin älytöntä kommentointia. Olen joutunut aikuistumaan aivan liian varhain. Äitini soittaa joka päivä puhuakseen vain omista asioistaan tai kysyäkseen neuvoa miten tuo television juttu toimikaan. Yleensä he haluavat kuulla näkemykseni sote-ammattilaisena, pitääkö olla jostain vaivasta, lääkkeestä tai veriarvosta huolissaan.
Vanhempieni näkemys oli, ettei lukioon olisi tarvinnut mennä ollenkaan. Eivät ole maksaneet kirjojakaan vaikka varaa olisi. Siinä mielessä todella olivat itse jättäneet minut heitteille, vaikka eivät varsinaisesti olleet väkivaltaisia tms. mutta henkisesti kyllä todella poissaolevia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin se sen kylän, metsien ja peltojen vika on, että ahdistut. Luonto ja maaseutu on mukavaa. Eiköhän syy löydy niistä sinun vanhemmistasi ja lapsuudestasi, että jokin siellä saa ahdistumaan. Ei se miljöö vaan se ilmapiiri.
Tunnetko olosi tervetulleeksi, rakastetuksi kun tulet käymään? Soitteletteko? Onko suhde vanhempiisi enemmän etäinen kuin läheinen? Jos suhde ei alunperinkään ole läheinen ja vierailun aikana ei kertaakaan olla kiinnostuneita sinusta, ei reaktiosi ole outo. Vastavuoroisuus kuuluu hyviin ihmissuhteisiin.
Äitinsä soittaa hänelle joka päivä eli kantaa huolta edelleen pikku murkustaan. Eiköhän vaan vanhemmat sitä lukiotakin tuleneet, olisihan siihen lähilukioonkin pitänyt kirjat ostaa js matkat jne
Äitini antaa minulle edelleen ruokaa mukaan käydessäni vaikka olen kohta viiskymppinen. Olen sanonut ettei tarvitse, mutta tehköön nyt jos siitä jotain iloa saa.
Ei mullakaan lapsuuden paikkakunnasta mitään hyviä muistoja ole (köyhyyttä, koulukiusaamista, kaverittomuutta), mutta ei se mun päässäni yhdisty vanhempien tapaamiseen, riippumatta siitä, tavataanko heidän kodissaan vai minun kodissani. Toki jos vanhemmat itsessään olisivat niiden huonojen muistojen lähde, niin asia olisi eri, mutta ei mua se paikkakunta vaivaa, kun ei sinne tarvitse jäädä tai sen kummemmin aikaa viettää.
Sitä olen ylipäänsä pohtinut miten "ero vanhemmista" on käytännössä mahdollinen, kun täälläkin palstalla välillä sanotaan, että jätä täysin elämästäsi negatiiviset ihmiset, ei tarvi hoitaa hoitaa muita juttuja kuin mitkä valitsee. Kai nyt viimeistään kuolon korjatessa tulee hautaanlasku, perunkirjoitus jne. Ei kai noita voi mitenkään välttää, lapsen tehtäväksi ne tulee? Ja siinä on paljon hommaa. Vai onko näillä neuvojilla se mahdollisuus, että sisarus hoitaa kaiken? Olen se, joka murehtii kaukana asuvan äitinsä tulevien asioiden hoitoa. Siis olen ihan valmis asiat hoitamaan, kunhan osaisin, ei siinä mitään. Yleisesti ihmettelen vain miten jotkut pystyvät ohittamaan kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas tällainen itsekäs inisijä aloittanut keskustelun, jota täällä käydään viikosta toiseen. Toivottavasti käyttäydyt joskus niin omahyväisesti ja omalla nimelläsi, että saat syytteen vanhempiesi heitteillejätöstä.
Tiedoksi, heitteillepanorikos edellyttää, että sen tekijällä on erityinen huolenpitovelvollisuus (vanhemmalla lapseen, omaishoitajalla hoidettavaan, viran puolesta). Lapsella vanhempaansa ei tällaista roolia ole.
Tällainen laki, jossa lapsen huolovelvollisuus vanhempiinsa määritellään, on kyllä tulossa.
On ehkä joskus tulossa. Toistaiseksi keskustelua aiheesta on herätellyt lähinnä Varman toimitusjohtaja Risto Murto. Lakimuutosta ei ole edes vireillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin se sen kylän, metsien ja peltojen vika on, että ahdistut. Luonto ja maaseutu on mukavaa. Eiköhän syy löydy niistä sinun vanhemmistasi ja lapsuudestasi, että jokin siellä saa ahdistumaan. Ei se miljöö vaan se ilmapiiri.
Tunnetko olosi tervetulleeksi, rakastetuksi kun tulet käymään? Soitteletteko? Onko suhde vanhempiisi enemmän etäinen kuin läheinen? Jos suhde ei alunperinkään ole läheinen ja vierailun aikana ei kertaakaan olla kiinnostuneita sinusta, ei reaktiosi ole outo. Vastavuoroisuus kuuluu hyviin ihmissuhteisiin.
Äitinsä soittaa hänelle joka päivä eli kantaa huolta edelleen pikku murkustaan. Eiköhän vaan vanhemmat sitä lukiotakin tuleneet, olisihan siihen lähilukioonkin pitänyt kirjat ostaa js matkat jne
Tätä olin juuri aikeissa kommentoida. Jos sanoo ensin että vanhemmat ovat etäisiä eivätkä välitä ja seuraavaksi ilmoittaa, että äiti soittaa aikuiselle ihmiselle edelleen joka helvetin päivä niin joku ei nyt ihan täsmää. Aloitus on provo.
Jos äiti soittaa joka päivä puhuakseen omista vaivoista ja omista naakoista ja omista naapureista, se ei ole mitään välittämistä.
"Kunnioita isääsi ja äitiäsi jotta menestyisit ja kauan eläisit maan päällä" Käsky Raamatusta
Et taida tajuta, miten vaikea on Ruikonperän perämetsään juurtuneen vanhan ihmisen lähteä minnekään "kaupungin kahvilaan".