Lue keskustelun säännöt.
Mies eristäytynyt kotiin, ehkä pitäisi puhua jo syrjäytymisestä?
14.04.2026 |
Olen ihan hukassa tämän tilanteen kanssa. Olemme olleet mieheni kanssa 10+ vuotta yhdessä. Parisuhteessa näennäisesti kaikki hyvin.
Mies on tehnyt jo vuosia töitä pelkästään etänä kotoa käsin. Vielä viime työnantajalla työskennellessään hän lähti edes kerran tai kaksi vuodessa työporukan kanssa menoihin, mutta nykyisen työnantajan palveluksessa hän ei ole lähtenyt mihinkään työpaikan juttuihin mukaan. Kuulostaa ehkä oudolta ongelmalta, mutta mies ei käy muutenkaan missään. Hänellä ei ole ainuttakaan kaveria. Hän ei käy itsekseen missään muualla kuin kävelylenkeillä. Ei siis oikeasti missään.
Näennäisesti parisuhteessa siis kaikki hyvin, mutta tämä miehen eristäytyminen kotiin on aiheuttanut sen, että hän on jatkuvasti vihainen minulle minun omista menoistani. Vaikka kuinka yritän sanoa miehelle, että menee itse ja tekee mitä ikinä haluaa, niin mies vain nyhjää kotona. Jos ehdotan jotain uutta ja spontaania yhteistä menoa sekään ei käy.
Miehessäni on siis aivan selkeitä eristäytyneen ihmisen piirteitä. Hän kuormittaa meidän perhettämme, sillä hänellä ei ole ketään kenen kanssa puhua, paitsi minä ja lapset. Niinpä varsinkin lapset joutuvat minusta tarpeettoman kiukuttelun ja hermostumisen kohteeksi, jos töissä ei mene hyvin tai ilma on ulkona huono.
En halua erota, eikä se ole tässä aikomuksena. Mutta mitä voin tehdä? Olen oikeasti huolissani, sillä varsinkin viimeisen vuoden sisään mies on tosiaan alkanut purkaa tilannetta jo meihin perheenjäseniin. Minusta hän yksinkertaisesti tarvitsisi vain muita sosiaalisia piirejä, mutta millä aikuista ihmistä pakottaa tapaamaan muita ihmisiä? Pelkään, että tilanne vain pahenee, jos se saa jatkua jatkumistaan.
Kommentit (183)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En aio erota. Mitä tehdä?
No sitten varmaan jatkaa. Et sinä voi tehdä mitään kenellekään toiselle. Voit toki kertoa miehelle että opettelee käyttäytymään ja hoitaa itsensä kuntoon, mutta ei hän välttämättä tee niin. Tuskin tekee.
Voisitko ystävällisesti suojella lapsiasi? Se on ainoa, mikä sinun PITÄÄ tehdä.
Olen yrittänyt rakentavasti puhua tilanteesta. Mies ei ole muuttanut käytöstään eikä aio niin varmaan tehdäkään.
Ja minä yritän suojella lapsiani. Yritän parhaani näillä korteilla jotka minulla on. Erokin on valtava kriisi lapsille. En oikeasti osaa sanoa olisiko se parempi vaihtoehto siihen, että nyt vain kannattelen tätä perhettä vielä seuraavatkin vuodet. Toivoisin vain niin kovasti, että löytyisi jokin keino, jolla tilannetta voitaisiin purkaa ja se helpottaisi, mutta tietenkään en voi päättää asioita miehen puolesta. Jos hän on oikeasti onnellinen näin, niin en minä voi häntä muuttaa.
Siis aiot alistaa itsesi ja lapset seuraamaan kiukuttelevan masennuspotilaan oikkuja? Et uskalla enää poistua omasta kodistasi ilman lapsia, kun miehesi ”kiukuttelee” (lue: käyttää henkistä väkivaltaa) poissaollessasi. Lapsesi oppivat tämän mallin ja pitävät sitä aikuisina turvallisen suhteen merkkinä. Onnea tosiaan!
Minä yritän tukea ja auttaa miestäni, että hän löytäisi oman elämänsä ja elämänilonsa takaisin. En minä sitäkään ihan allekirjoita, että ero olisi aina paras vaihtoehto.
Ihanaa lukea! Ei sairasta ihmistä yksin jätetä. Ei hän ole valinnut sairastumista.
Lapset oppii paljon hyvää läheisen kohtaamisesta ja auttamisesta. Eikä niin, että juostaan karkuun oman mielihyvän takia. Kiukuttelut voi selittää sairaudella ja parempia aikoja on luvassa.
Voimia teidän perheelle.
Oppivat laittamaan omat tarpeensa sivuun ja kätkemään pahoinvointinsa. Kyllä sillä työelämässä pärjääkin pitkälle, en kiellä.
Me elämme lasten kanssa ihan normaalia elämää, vaikka miehellä välillä onkin kiukkuisia päiviä. Tietysti lapset aistivat sen, että isä on huonolla tuulella, mutta puhumme siitäkin. Ei meillä ole mitään "virtahepoa olohuoneessa". Puhun lapsille heidän ikätasonsa mukaisesti näistäkin asioista "miksi iskä on vihainen" ym. Ei meidän perhe-elämä ole 24/7 mitään onnetonta masennusta, meillä on joka päivä iloisia ja onnellisia hetkiä. Ei lasten tarvitse kätkeä pahaa oloaan näistä huonoista hetkistä.
Olet sokeutunut tilanteelle ja elät harhassa. Lukiessani tämän lainaamasi viestin suuni loksahti auki. Käsittämätöntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puolet vastauksista on aloittajan ja aloitus tutun satuilijan.
Mitäs jos onkin? Silti hyvää keskustelua monesta kulmasta. Ei ihan joka päivä palstalla näe.
Joo. Eli kerrot heille, miksi teillä on jatkuvasti kotona jokin ongelma, jolle ei tehdä mitään eikä tehdä siitä tabua. Vähän kuin äiti selittää lapsille, että isi kännää nyt, kun sillä on niin rankkaa, eikä meidän pidä välittää siitä, että se tuhoaa meidän mahdollisuuden kodin turvalliseen ilmapiiriin.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näitä eroviestejä lasten takia.
Eroaisko jengi myös, jos miehellä olisi syöpä ja olisi väsynyt ja kiukkuinen hoitojen takia?
Jotkut kyllä tekee niinkin, kun itse ei käsitä tilannetta. Se on itsekkään pelkurin tie.
Masentunut ottaa harvoin apua vastaan ja se siinä raskainta on. Eikä masentunut parane ainakaan silloin, kun joku mahdollistaa hänen kotona makaamisen. Tiedän mistä mistä puhun. Itse paranin vain siksi, että asuin yksin ja oli pakko liikkua ulos asunnosta, jos halusi pysyä hengissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et voi olla sellaisen tukena, joka ei halua tukea.
Lapsille pitää opettaa myös tervettä omanarvontuntoa eikä sitä, että joku muu voi laittaa heidät vääntymään rusetille rakkauden vuoksi.
Olette monet ihan oikeassa siinä, että ei lapsia pidä ehdoin tahdoin altistaa kodin huonolle ilmapiirille. Minusta vain tuntuu, että ei mies "vaadi" meitä vääntymään rusetille, vaan hän ei oikein itsekään osaa tehdä asioita enää "oikein". Ymmärrättekö yhtään mitä haen takaa? Tavallaan tähän tilanteeseen on ajauduttu pitkän ajan saatossa, eikä siksi, että mies haluaisi olla ilkeä ja huonolla tuulella.
Jos niin olisikin, niin en varmaankaan epäröisi lähteä. Mutta mies oli ihana ja hyvä mies vielä muutama vuosi sitten. Hän on ollut hyvä isä yli 10 vuotta. En haluaisi luovuttaa tilanteessa, jossa miehellä on vastoinkäymisiä oman henkisen jaksamisensa kanssa.
Ymmärrän, ettei mies aktiivisesti vaadi yhtään mitään muuta kuin rauhaa. Mutta tilanteen sietäminen vaatii teiltä muilta paljon. Jos on hyvä syy, rauha pitää antaa. Mies ei kuitenkaan ole osallistunut syyn etsintään eikä pyytänyt apua siihen. Se on passiivista vaatimista muiden sietää tilanne.
Masennuksesta sellainen kokemus itsellä, että uupumusta hoidettiin yli 2 v masennuksena. Lopputulos oli se, että lähtötilanteessa jaksoin käydä liikunta ryhmässä 2 x vko ja lopulta en jaksanut kävellä edes 500 m. Kun keho on väsynyt, se on väsynyt ja tarvitsee tilansa palautua.
Mies voi muuttaa yksiöön toipumaan. Lähipiirille voi sanoa, että kyseessä on ”työhuone” ja töissä kiireistä, niin ap saa pidettyä kulissit yllä tuhoamatta lastensa lapsuutta.
Uskokaa tai älkää niin olen yrittänyt tätäkin. Miehen mielestä se olen minä, joka kotoa lähtee, jos täältä joku lähtee. Eli se keskustelu ei vienyt mihinkään.
Miksi ihmeessä siis jatkat suhteessa ja altistat lapsesi tällaiselle?
Koska rakastan miestäni. Uskon, että asiat voivat vielä kääntyä parempaan suuntaan. Luulen, että miehen käytöksen takana on jotain muuta, kuin tarkoitus olla kiukkuinen.
Jokaisen lapsuudenperheessä on varmasti ollut riitaisia hetkiä ja päiviä. Tämä on elämää, ei mitään tahallista altistamista.
Tiedätkö, motiivilla ei ole mitään väliä. Lopputulemalla on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En aio erota. Mitä tehdä?
No sitten varmaan jatkaa. Et sinä voi tehdä mitään kenellekään toiselle. Voit toki kertoa miehelle että opettelee käyttäytymään ja hoitaa itsensä kuntoon, mutta ei hän välttämättä tee niin. Tuskin tekee.
Voisitko ystävällisesti suojella lapsiasi? Se on ainoa, mikä sinun PITÄÄ tehdä.
Olen yrittänyt rakentavasti puhua tilanteesta. Mies ei ole muuttanut käytöstään eikä aio niin varmaan tehdäkään.
Ja minä yritän suojella lapsiani. Yritän parhaani näillä korteilla jotka minulla on. Erokin on valtava kriisi lapsille. En oikeasti osaa sanoa olisiko se parempi vaihtoehto siihen, että nyt vain kannattelen tätä perhettä vielä seuraavatkin vuodet. Toivoisin vain niin kovasti, että löytyisi jokin keino, jolla tilannetta voitaisiin purkaa ja se helpottaisi, mutta tietenkään en voi päättää asioita miehen puolesta. Jos hän on oikeasti onnellinen näin, niin en minä voi häntä muuttaa.
Siis aiot alistaa itsesi ja lapset seuraamaan kiukuttelevan masennuspotilaan oikkuja? Et uskalla enää poistua omasta kodistasi ilman lapsia, kun miehesi ”kiukuttelee” (lue: käyttää henkistä väkivaltaa) poissaollessasi. Lapsesi oppivat tämän mallin ja pitävät sitä aikuisina turvallisen suhteen merkkinä. Onnea tosiaan!
Minä yritän tukea ja auttaa miestäni, että hän löytäisi oman elämänsä ja elämänilonsa takaisin. En minä sitäkään ihan allekirjoita, että ero olisi aina paras vaihtoehto.
Ihanaa lukea! Ei sairasta ihmistä yksin jätetä. Ei hän ole valinnut sairastumista.
Lapset oppii paljon hyvää läheisen kohtaamisesta ja auttamisesta. Eikä niin, että juostaan karkuun oman mielihyvän takia. Kiukuttelut voi selittää sairaudella ja parempia aikoja on luvassa.
Voimia teidän perheelle.
Jos ap:n mies on sairas, miksi hän ei saa hoitoa? Miksi alaikäisten lasten tulee häntä hoitaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En aio erota. Mitä tehdä?
No sitten varmaan jatkaa. Et sinä voi tehdä mitään kenellekään toiselle. Voit toki kertoa miehelle että opettelee käyttäytymään ja hoitaa itsensä kuntoon, mutta ei hän välttämättä tee niin. Tuskin tekee.
Voisitko ystävällisesti suojella lapsiasi? Se on ainoa, mikä sinun PITÄÄ tehdä.
Olen yrittänyt rakentavasti puhua tilanteesta. Mies ei ole muuttanut käytöstään eikä aio niin varmaan tehdäkään.
Ja minä yritän suojella lapsiani. Yritän parhaani näillä korteilla jotka minulla on. Erokin on valtava kriisi lapsille. En oikeasti osaa sanoa olisiko se parempi vaihtoehto siihen, että nyt vain kannattelen tätä perhettä vielä seuraavatkin vuodet. Toivoisin vain niin kovasti, että löytyisi jokin keino, jolla tilannetta voitaisiin purkaa ja se helpottaisi, mutta tietenkään en voi päättää asioita miehen puolesta. Jos hän on oikeasti onnellinen näin, niin en minä voi häntä muuttaa.
Siis aiot alistaa itsesi ja lapset seuraamaan kiukuttelevan masennuspotilaan oikkuja? Et uskalla enää poistua omasta kodistasi ilman lapsia, kun miehesi ”kiukuttelee” (lue: käyttää henkistä väkivaltaa) poissaollessasi. Lapsesi oppivat tämän mallin ja pitävät sitä aikuisina turvallisen suhteen merkkinä. Onnea tosiaan!
Minä yritän tukea ja auttaa miestäni, että hän löytäisi oman elämänsä ja elämänilonsa takaisin. En minä sitäkään ihan allekirjoita, että ero olisi aina paras vaihtoehto.
Ihanaa lukea! Ei sairasta ihmistä yksin jätetä. Ei hän ole valinnut sairastumista.
Lapset oppii paljon hyvää läheisen kohtaamisesta ja auttamisesta. Eikä niin, että juostaan karkuun oman mielihyvän takia. Kiukuttelut voi selittää sairaudella ja parempia aikoja on luvassa.
Voimia teidän perheelle.
Oppivat laittamaan omat tarpeensa sivuun ja kätkemään pahoinvointinsa. Kyllä sillä työelämässä pärjääkin pitkälle, en kiellä.
Me elämme lasten kanssa ihan normaalia elämää, vaikka miehellä välillä onkin kiukkuisia päiviä. Tietysti lapset aistivat sen, että isä on huonolla tuulella, mutta puhumme siitäkin. Ei meillä ole mitään "virtahepoa olohuoneessa". Puhun lapsille heidän ikätasonsa mukaisesti näistäkin asioista "miksi iskä on vihainen" ym. Ei meidän perhe-elämä ole 24/7 mitään onnetonta masennusta, meillä on joka päivä iloisia ja onnellisia hetkiä. Ei lasten tarvitse kätkeä pahaa oloaan näistä huonoista hetkistä.
Olet sokeutunut tilanteelle ja elät harhassa. Lukiessani tämän lainaamasi viestin suuni loksahti auki. Käsittämätöntä.
Tämäkin on mahdollista!
Tiedättekö, kun en minä yritä olla mikään huono ja uhrautuva marttyyriäiti. En todellakaan. Voi olla hyvinkin mahdollista, että olen hukkunut tähän omaan kuplaani, enkä vain näe tilannetta enää kokonaisuutena. Olen miettinyt oman avun hakemista, ja olen jo viikkoja pyöritellyt lapsiperhepalveluihin hakemuksen tekemistä, kun tuntuu, että omat kyvyt eivät vain enää riitä.
Silti haluan ajatella, että asian avoimella kohtaamisella ja keskustelulla on lasten kasvun ja kehityksen kannalta parempi tae, kuin sillä, että esittäisin, ettei meillä mitään haasteita olekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et voi olla sellaisen tukena, joka ei halua tukea.
Lapsille pitää opettaa myös tervettä omanarvontuntoa eikä sitä, että joku muu voi laittaa heidät vääntymään rusetille rakkauden vuoksi.
Olette monet ihan oikeassa siinä, että ei lapsia pidä ehdoin tahdoin altistaa kodin huonolle ilmapiirille. Minusta vain tuntuu, että ei mies "vaadi" meitä vääntymään rusetille, vaan hän ei oikein itsekään osaa tehdä asioita enää "oikein". Ymmärrättekö yhtään mitä haen takaa? Tavallaan tähän tilanteeseen on ajauduttu pitkän ajan saatossa, eikä siksi, että mies haluaisi olla ilkeä ja huonolla tuulella.
Jos niin olisikin, niin en varmaankaan epäröisi lähteä. Mutta mies oli ihana ja hyvä mies vielä muutama vuosi sitten. Hän on ollut hyvä isä yli 10 vuotta. En haluaisi luovuttaa tilanteessa, jossa miehellä on vastoinkäymisiä oman henkisen jaksamisensa kanssa.
Ymmärrän, ettei mies aktiivisesti vaadi yhtään mitään muuta kuin rauhaa. Mutta tilanteen sietäminen vaatii teiltä muilta paljon. Jos on hyvä syy, rauha pitää antaa. Mies ei kuitenkaan ole osallistunut syyn etsintään eikä pyytänyt apua siihen. Se on passiivista vaatimista muiden sietää tilanne.
Masennuksesta sellainen kokemus itsellä, että uupumusta hoidettiin yli 2 v masennuksena. Lopputulos oli se, että lähtötilanteessa jaksoin käydä liikunta ryhmässä 2 x vko ja lopulta en jaksanut kävellä edes 500 m. Kun keho on väsynyt, se on väsynyt ja tarvitsee tilansa palautua.
Mies voi muuttaa yksiöön toipumaan. Lähipiirille voi sanoa, että kyseessä on ”työhuone” ja töissä kiireistä, niin ap saa pidettyä kulissit yllä tuhoamatta lastensa lapsuutta.
Uskokaa tai älkää niin olen yrittänyt tätäkin. Miehen mielestä se olen minä, joka kotoa lähtee, jos täältä joku lähtee. Eli se keskustelu ei vienyt mihinkään.
Tiedät siis itsekin, että erilliset kodit olisi paras ratkaisu. Ryhdyhän toimeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En aio erota. Mitä tehdä?
No sitten varmaan jatkaa. Et sinä voi tehdä mitään kenellekään toiselle. Voit toki kertoa miehelle että opettelee käyttäytymään ja hoitaa itsensä kuntoon, mutta ei hän välttämättä tee niin. Tuskin tekee.
Voisitko ystävällisesti suojella lapsiasi? Se on ainoa, mikä sinun PITÄÄ tehdä.
Olen yrittänyt rakentavasti puhua tilanteesta. Mies ei ole muuttanut käytöstään eikä aio niin varmaan tehdäkään.
Ja minä yritän suojella lapsiani. Yritän parhaani näillä korteilla jotka minulla on. Erokin on valtava kriisi lapsille. En oikeasti osaa sanoa olisiko se parempi vaihtoehto siihen, että nyt vain kannattelen tätä perhettä vielä seuraavatkin vuodet. Toivoisin vain niin kovasti, että löytyisi jokin keino, jolla tilannetta voitaisiin purkaa ja se helpottaisi, mutta tietenkään en voi päättää asioita miehen puolesta. Jos hän on oikeasti onnellinen näin, niin en minä voi häntä muuttaa.
Siis aiot alistaa itsesi ja lapset seuraamaan kiukuttelevan masennuspotilaan oikkuja? Et uskalla enää poistua omasta kodistasi ilman lapsia, kun miehesi ”kiukuttelee” (lue: käyttää henkistä väkivaltaa) poissaollessasi. Lapsesi oppivat tämän mallin ja pitävät sitä aikuisina turvallisen suhteen merkkinä. Onnea tosiaan!
Minä yritän tukea ja auttaa miestäni, että hän löytäisi oman elämänsä ja elämänilonsa takaisin. En minä sitäkään ihan allekirjoita, että ero olisi aina paras vaihtoehto.
Ihanaa lukea! Ei sairasta ihmistä yksin jätetä. Ei hän ole valinnut sairastumista.
Lapset oppii paljon hyvää läheisen kohtaamisesta ja auttamisesta. Eikä niin, että juostaan karkuun oman mielihyvän takia. Kiukuttelut voi selittää sairaudella ja parempia aikoja on luvassa.
Voimia teidän perheelle.
Oppivat laittamaan omat tarpeensa sivuun ja kätkemään pahoinvointinsa. Kyllä sillä työelämässä pärjääkin pitkälle, en kiellä.
Me elämme lasten kanssa ihan normaalia elämää, vaikka miehellä välillä onkin kiukkuisia päiviä. Tietysti lapset aistivat sen, että isä on huonolla tuulella, mutta puhumme siitäkin. Ei meillä ole mitään "virtahepoa olohuoneessa". Puhun lapsille heidän ikätasonsa mukaisesti näistäkin asioista "miksi iskä on vihainen" ym. Ei meidän perhe-elämä ole 24/7 mitään onnetonta masennusta, meillä on joka päivä iloisia ja onnellisia hetkiä. Ei lasten tarvitse kätkeä pahaa oloaan näistä huonoista hetkistä.
Olet sokeutunut tilanteelle ja elät harhassa. Lukiessani tämän lainaamasi viestin suuni loksahti auki. Käsittämätöntä.
Tämäkin on mahdollista!
Tiedättekö, kun en minä yritä olla mikään huono ja uhrautuva marttyyriäiti. En todellakaan. Voi olla hyvinkin mahdollista, että olen hukkunut tähän omaan kuplaani, enkä vain näe tilannetta enää kokonaisuutena. Olen miettinyt oman avun hakemista, ja olen jo viikkoja pyöritellyt lapsiperhepalveluihin hakemuksen tekemistä, kun tuntuu, että omat kyvyt eivät vain enää riitä.
Silti haluan ajatella, että asian avoimella kohtaamisella ja keskustelulla on lasten kasvun ja kehityksen kannalta parempi tae, kuin sillä, että esittäisin, ettei meillä mitään haasteita olekaan.
MIKSI ET SITTEN HAKEUDU NIIN KUIN OLISI JO?
Jokainen viikko, jonka vatuloit, on pois lastesi lapsuudesta. Ja jos olet trolli, niin hatunnosto ja 2/5, kun lankesin. Chapeau.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo. Eli kerrot heille, miksi teillä on jatkuvasti kotona jokin ongelma, jolle ei tehdä mitään eikä tehdä siitä tabua. Vähän kuin äiti selittää lapsille, että isi kännää nyt, kun sillä on niin rankkaa, eikä meidän pidä välittää siitä, että se tuhoaa meidän mahdollisuuden kodin turvalliseen ilmapiiriin.
Olen teinien kanssa saanut hyvinkin avointa keskustelua tästä aiheesta. Heillä on kavereillaan vastaavia haasteita ym, ovat saaneet vertaistukea ystäväpiiriltään ja olen kannustanut lapsia käymään esim koulukuraattorin juttusilla, jos kotona ahdistaa. Meillä on hyvä keskusteluyhteys lasten kanssa perheen tilanteesta. Tiedän vastuuni tässä tilanteessa vanhempana, ja yritän täyttää sen parhaani mukaan, enkä vain altista lapsia epäinhimillisille oloille kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En aio erota. Mitä tehdä?
No sitten varmaan jatkaa. Et sinä voi tehdä mitään kenellekään toiselle. Voit toki kertoa miehelle että opettelee käyttäytymään ja hoitaa itsensä kuntoon, mutta ei hän välttämättä tee niin. Tuskin tekee.
Voisitko ystävällisesti suojella lapsiasi? Se on ainoa, mikä sinun PITÄÄ tehdä.
Olen yrittänyt rakentavasti puhua tilanteesta. Mies ei ole muuttanut käytöstään eikä aio niin varmaan tehdäkään.
Ja minä yritän suojella lapsiani. Yritän parhaani näillä korteilla jotka minulla on. Erokin on valtava kriisi lapsille. En oikeasti osaa sanoa olisiko se parempi vaihtoehto siihen, että nyt vain kannattelen tätä perhettä vielä seuraavatkin vuodet. Toivoisin vain niin kovasti, että löytyisi jokin keino, jolla tilannetta voitaisiin purkaa ja se helpottaisi, mutta tietenkään en voi päättää asioita miehen puolesta. Jos hän on oikeasti onnellinen näin, niin en minä voi häntä muuttaa.
Siis aiot alistaa itsesi ja lapset seuraamaan kiukuttelevan masennuspotilaan oikkuja? Et uskalla enää poistua omasta kodistasi ilman lapsia, kun miehesi ”kiukuttelee” (lue: käyttää henkistä väkivaltaa) poissaollessasi. Lapsesi oppivat tämän mallin ja pitävät sitä aikuisina turvallisen suhteen merkkinä. Onnea tosiaan!
Minä yritän tukea ja auttaa miestäni, että hän löytäisi oman elämänsä ja elämänilonsa takaisin. En minä sitäkään ihan allekirjoita, että ero olisi aina paras vaihtoehto.
Ihanaa lukea! Ei sairasta ihmistä yksin jätetä. Ei hän ole valinnut sairastumista.
Lapset oppii paljon hyvää läheisen kohtaamisesta ja auttamisesta. Eikä niin, että juostaan karkuun oman mielihyvän takia. Kiukuttelut voi selittää sairaudella ja parempia aikoja on luvassa.
Voimia teidän perheelle.
Oppivat laittamaan omat tarpeensa sivuun ja kätkemään pahoinvointinsa. Kyllä sillä työelämässä pärjääkin pitkälle, en kiellä.
Höpöhöpö. Miten tää ajattelu täällä on noin mustavalkoista? Vai eikö keskustelijoiden oma kapasiteetti riitä monisäikeiseen ajatteluun?
Miksei lapsetkin voi näyttää omaa pahoinvointiaan? Keskustella jopa isänsä kanssa, miltä tuntuu, kun isä on huonona ja käydä keskustelua siltä pohjalta?
Keskustelutaidot, tunneäly, empatia jne. Taidot kasvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En aio erota. Mitä tehdä?
No sitten varmaan jatkaa. Et sinä voi tehdä mitään kenellekään toiselle. Voit toki kertoa miehelle että opettelee käyttäytymään ja hoitaa itsensä kuntoon, mutta ei hän välttämättä tee niin. Tuskin tekee.
Voisitko ystävällisesti suojella lapsiasi? Se on ainoa, mikä sinun PITÄÄ tehdä.
Olen yrittänyt rakentavasti puhua tilanteesta. Mies ei ole muuttanut käytöstään eikä aio niin varmaan tehdäkään.
Ja minä yritän suojella lapsiani. Yritän parhaani näillä korteilla jotka minulla on. Erokin on valtava kriisi lapsille. En oikeasti osaa sanoa olisiko se parempi vaihtoehto siihen, että nyt vain kannattelen tätä perhettä vielä seuraavatkin vuodet. Toivoisin vain niin kovasti, että löytyisi jokin keino, jolla tilannetta voitaisiin purkaa ja se helpottaisi, mutta tietenkään en voi päättää asioita miehen puolesta. Jos hän on oikeasti onnellinen näin, niin en minä voi häntä muuttaa.
Kannattelet perhettä? Herää! Lapsilla on oikeus päästä ulos tuosta täysin vääristyneestä kuviosta. Laita heidät vaikka hemmetti mummolaan jos itse haluat jäädä hellimään omista lapsistaan täysin piittaamatonta täysivaltaista aikuista.
Avaa nyt silmäsi. Mies ei aio muuttaa toimintaansa.
No et sinä kyllä tiedä tästä miehestä tai perheestä yhtään mitään. (sivusta sanon)
Avaajan ei kannata ottaa näitä keskustelupalstojen tietämisiä ja neuvoja ihan tosissaan kuitenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Olet kuin alkoholistin mahdollistaja. Se pitää jättää yksin omaan oksennukseensa. Siinä kohtaa ihminen joutuu itse miettimään, mitä hän aikoo elämällään tehdä.
Tämähän on mielenkiintoinen. Mies alkoholisoitui korona-aikana etätöiden takia/mahdollistamana. Alkoholismi on sairaus. Ja kun en ole ottanut avioeroa, niin syy on minun kun mahdollistan??? Koska sairaus, niin siksi ns."ylämäki" liitossa. Vaikka itseäni tilanne rasittaakin, niin kokisin raukkamaiseksi sen, että jättäisin noin vain sen takia (lapset jo aikuisia). Hän ei siihen dokaamista lopettaisi. Sehän on hermostollinen sairaus. Voi olla, että sekin päivä tulee vielä, joten vannomatta paras. On hirveä sairaus, ja paranemisen avaimet on vain alkoholistilla itsellään. Ei minulla. Sitä ei minun nalkutus tai huolipuhe paranna. En ole asiasta sanomatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En aio erota. Mitä tehdä?
No sitten varmaan jatkaa. Et sinä voi tehdä mitään kenellekään toiselle. Voit toki kertoa miehelle että opettelee käyttäytymään ja hoitaa itsensä kuntoon, mutta ei hän välttämättä tee niin. Tuskin tekee.
Voisitko ystävällisesti suojella lapsiasi? Se on ainoa, mikä sinun PITÄÄ tehdä.
Olen yrittänyt rakentavasti puhua tilanteesta. Mies ei ole muuttanut käytöstään eikä aio niin varmaan tehdäkään.
Ja minä yritän suojella lapsiani. Yritän parhaani näillä korteilla jotka minulla on. Erokin on valtava kriisi lapsille. En oikeasti osaa sanoa olisiko se parempi vaihtoehto siihen, että nyt vain kannattelen tätä perhettä vielä seuraavatkin vuodet. Toivoisin vain niin kovasti, että löytyisi jokin keino, jolla tilannetta voitaisiin purkaa ja se helpottaisi, mutta tietenkään en voi päättää asioita miehen puolesta. Jos hän on oikeasti onnellinen näin, niin en minä voi häntä muuttaa.
Siis aiot alistaa itsesi ja lapset seuraamaan kiukuttelevan masennuspotilaan oikkuja? Et uskalla enää poistua omasta kodistasi ilman lapsia, kun miehesi ”kiukuttelee” (lue: käyttää henkistä väkivaltaa) poissaollessasi. Lapsesi oppivat tämän mallin ja pitävät sitä aikuisina turvallisen suhteen merkkinä. Onnea tosiaan!
Minä yritän tukea ja auttaa miestäni, että hän löytäisi oman elämänsä ja elämänilonsa takaisin. En minä sitäkään ihan allekirjoita, että ero olisi aina paras vaihtoehto.
Ihanaa lukea! Ei sairasta ihmistä yksin jätetä. Ei hän ole valinnut sairastumista.
Lapset oppii paljon hyvää läheisen kohtaamisesta ja auttamisesta. Eikä niin, että juostaan karkuun oman mielihyvän takia. Kiukuttelut voi selittää sairaudella ja parempia aikoja on luvassa.
Voimia teidän perheelle.
Oppivat laittamaan omat tarpeensa sivuun ja kätkemään pahoinvointinsa. Kyllä sillä työelämässä pärjääkin pitkälle, en kiellä.
Me elämme lasten kanssa ihan normaalia elämää, vaikka miehellä välillä onkin kiukkuisia päiviä. Tietysti lapset aistivat sen, että isä on huonolla tuulella, mutta puhumme siitäkin. Ei meillä ole mitään "virtahepoa olohuoneessa". Puhun lapsille heidän ikätasonsa mukaisesti näistäkin asioista "miksi iskä on vihainen" ym. Ei meidän perhe-elämä ole 24/7 mitään onnetonta masennusta, meillä on joka päivä iloisia ja onnellisia hetkiä. Ei lasten tarvitse kätkeä pahaa oloaan näistä huonoista hetkistä.
Olet sokeutunut tilanteelle ja elät harhassa. Lukiessani tämän lainaamasi viestin suuni loksahti auki. Käsittämätöntä.
Tämäkin on mahdollista!
Tiedättekö, kun en minä yritä olla mikään huono ja uhrautuva marttyyriäiti. En todellakaan. Voi olla hyvinkin mahdollista, että olen hukkunut tähän omaan kuplaani, enkä vain näe tilannetta enää kokonaisuutena. Olen miettinyt oman avun hakemista, ja olen jo viikkoja pyöritellyt lapsiperhepalveluihin hakemuksen tekemistä, kun tuntuu, että omat kyvyt eivät vain enää riitä.
Silti haluan ajatella, että asian avoimella kohtaamisella ja keskustelulla on lasten kasvun ja kehityksen kannalta parempi tae, kuin sillä, että esittäisin, ettei meillä mitään haasteita olekaan.
MIKSI ET SITTEN HAKEUDU NIIN KUIN OLISI JO?
Jokainen viikko, jonka vatuloit, on pois lastesi lapsuudesta. Ja jos olet trolli, niin hatunnosto ja 2/5, kun lankesin. Chapeau.
Lapseni elävät ihan hyvää elämää. Ei se varmasti parasta elämää ole tällä hetkellä, mutta heillä on asiat ihan hyvin.
Ja siksi en ole hakeutunut, kun en tiedä riittääkö esim lapsiperhepalveluihin syyksi se, että mies kiukuttelee eikä poistu kotoa? Onko se riittävä syy? En tiedä.
Toivon todella, että olisin trolli. Kai minä olen vain säälittävä rakastunut vaimo, joka toivoisi saavansa miehensä takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En aio erota. Mitä tehdä?
No sitten varmaan jatkaa. Et sinä voi tehdä mitään kenellekään toiselle. Voit toki kertoa miehelle että opettelee käyttäytymään ja hoitaa itsensä kuntoon, mutta ei hän välttämättä tee niin. Tuskin tekee.
Voisitko ystävällisesti suojella lapsiasi? Se on ainoa, mikä sinun PITÄÄ tehdä.
Olen yrittänyt rakentavasti puhua tilanteesta. Mies ei ole muuttanut käytöstään eikä aio niin varmaan tehdäkään.
Ja minä yritän suojella lapsiani. Yritän parhaani näillä korteilla jotka minulla on. Erokin on valtava kriisi lapsille. En oikeasti osaa sanoa olisiko se parempi vaihtoehto siihen, että nyt vain kannattelen tätä perhettä vielä seuraavatkin vuodet. Toivoisin vain niin kovasti, että löytyisi jokin keino, jolla tilannetta voitaisiin purkaa ja se helpottaisi, mutta tietenkään en voi päättää asioita miehen puolesta. Jos hän on oikeasti onnellinen näin, niin en minä voi häntä muuttaa.
Siis aiot alistaa itsesi ja lapset seuraamaan kiukuttelevan masennuspotilaan oikkuja? Et uskalla enää poistua omasta kodistasi ilman lapsia, kun miehesi ”kiukuttelee” (lue: käyttää henkistä väkivaltaa) poissaollessasi. Lapsesi oppivat tämän mallin ja pitävät sitä aikuisina turvallisen suhteen merkkinä. Onnea tosiaan!
Minä yritän tukea ja auttaa miestäni, että hän löytäisi oman elämänsä ja elämänilonsa takaisin. En minä sitäkään ihan allekirjoita, että ero olisi aina paras vaihtoehto.
Ihanaa lukea! Ei sairasta ihmistä yksin jätetä. Ei hän ole valinnut sairastumista.
Lapset oppii paljon hyvää läheisen kohtaamisesta ja auttamisesta. Eikä niin, että juostaan karkuun oman mielihyvän takia. Kiukuttelut voi selittää sairaudella ja parempia aikoja on luvassa.
Voimia teidän perheelle.
Jos ap:n mies on sairas, miksi hän ei saa hoitoa? Miksi alaikäisten lasten tulee häntä hoitaa?
Miten tuon voikin näin pieleen ymmärtää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm. Itse elän kuten miehesi. 100% etätyö, ei kavereita, olen sinkkukin vielä, en käy työpaikan missään vapaaehtoisissa tilaisuuksissa kuten juhlat. Olen tyytyväinen elämääni. Moni introvertimpi voi olla. Ja moni muuttuu iän myötä introvertimmaksi.
Minusta sinun ei kannata yrittää nyt sitä eristäytymistä jotenkin diagnosoida syyksi miehen ärtyisyyteen kotona. Voi olla jotain ihan muutakin. Siitä asiasta kannattaa puhua miten hän kotona käyttäytyy, ja yrittää ratkaista se, ja antaa aikuisen ihmisen itse päättää haluaako noita sosiaalisia rientoja vai ei.
Ja tekoälylle kannattaa nykyään hoitaa tuollaiset "yleinen rant" tyyppiset "työ/sää/taloudellinen tilanne tms vituttaa", joita mies ilmeisesti harrastaa, se jaksaa kuunnella kuormittumatta, ja saa purkaa ajatuksensa rauhassa, vaikka räyhätyyliin jos huvittaa. Kone ei siitä loukkaannu.
Olisin ihan okei asian kanssa, jos mies vaikuttaisi tyytyväiseltä elämäänsä. Mutta hänellä on koko ajan jokin huonosti. Eikä aina osaa sanoa mikä on huonosti, on vain. Hän purkaa aika paljon sellaista turhaa stressiä minun ja tosiaan lastenkin niskaan, ja se varsinkin huolestuttaa. Oli aika, kun mies oli hyväntuulinen ja halusi tehdä yhdessä kaikenlaista. Nyt hän on jatkuvasti huonolla tuulella, alakuloinen, ja eristäytyy kotiin.
Testot alhaalla. Kannattais edes jotain urheilla.
Joko testot tai kilpirauhasen häiriö. Sokeritautikin aiheuttaa väsymystä ja sitä voi sairastaa kauan ilman diagnoosia.
Nämä ja sitten ihan se, että nukkuuko mies riittävästi? Tai onko se uni oikeasti palauttavaa vai hyppääkö kaiken yötä vessassa jne? Tuota kyllä aiheuttaa just esim 2-tyypin diabetes eli tässäkin tapauksessa saattaa olla päällekkäin ja lomittain useampaa juttua mitkä kaikki ruokkii toisiaan ja pahentaa tilannetta.
Ammattilainen en ole, mutta omakohtaista kokemusta on joten mutulla ehdotukseni on että ne perustarpeet ja -asiat pitäisi saada ekana mallilleen. Normaali, säännöllinen päivärytmi eli riittävästi unta, terveellistä ruokaa ja liikuntaa. Jos vaan makaa tuijottamassa kattoa / ruutua eikä tee kuin just sen mikä on pakko niin eihän se yölläkään sitten nukuta kun itseään ei ole rasittanut. Ainakaan fyysisesti. Sama on tuon syömisen kanssa, että jos syö milloin sattuu ja mitä sattuu niin kyllä se pidemmän päälle alkaa tuntua ihan kaikessa eikä mikään enää huvita eikä ole energiaakaan vaikka sinällään sitä saakin yli oman tarpeen. Onko mies muuten lihonut? Sekin saattaa vetää mielen matalalle eikä sitten enää halua näyttäytyä missään ihmisten ilmoilla eikä varsinkaan tutuille. Lisäksi liikkumattomuus (ja lihominen) tekee sen ettei omaa kroppaansa enää omakseen tunnista eli onkin yhtäkkiä ihan kömpelö ja jotenkin outo. Ei ole hyvä olla omissa nahoissaan joka sitten taas ruokkii sitä, ettei mikään huvitakaan.
Itse en ole edelleenkään entinen oma itseni, mutta paljon parempi olo onneksi jo on kun tein noita muutoksia. Hitaasti ne vahingot korjaantuu, mutta onneksi tuo "kaikki ruokkii kaikkea" toimii myös näin päin. Ei se lohduta vaan pikemminkin ärsyttää kun muistuttelee itseään että hitaasti ja ajan kanssa ne ongelmatkin kasvoi, koska harmittaa vietävästi etten puuttunut niihin aiemmin. Ei vaan ollut voimia ja toisaalta silloin oli jo se aivan sama -fiilis eli melko äkkiä sitä lamaantuu vaikka olisi vasta vain saanut elämäntapansa pieleen. Sitten se vauhti kiihtyy.
Koska rakastan miestäni. Uskon, että asiat voivat vielä kääntyä parempaan suuntaan. Luulen, että miehen käytöksen takana on jotain muuta, kuin tarkoitus olla kiukkuinen.
Jokaisen lapsuudenperheessä on varmasti ollut riitaisia hetkiä ja päiviä. Tämä on elämää, ei mitään tahallista altistamista.
Eli trolli. Ei kukaan täysivaltainen aikuinen voi olla näin uuno.
Vierailija kirjoitti:
Miehesi on koti Kissa eikä siinä ole mitään väärää.
Eihän tässä mitään väärää muuten olekaan, jos mies olisi tyytyväinen tilanteeseen. Nythän hän ei selvästi ole, kun on tullut ärtyisämmäksi.
Mene sinä ihmisten kanssa kun viihdyt. Minä en. Ihmiset tyhmentyneet, jauhavat itsestään sekä turhanpäiväisistä asioista. Miehesi on fiksu.
Kuulostaa masentuneelta. Kävikö noin vuosi sitten jotain, mikä olisi voinut vaikuttaa?