Lue keskustelun säännöt.
Mies eristäytynyt kotiin, ehkä pitäisi puhua jo syrjäytymisestä?
14.04.2026 |
Olen ihan hukassa tämän tilanteen kanssa. Olemme olleet mieheni kanssa 10+ vuotta yhdessä. Parisuhteessa näennäisesti kaikki hyvin.
Mies on tehnyt jo vuosia töitä pelkästään etänä kotoa käsin. Vielä viime työnantajalla työskennellessään hän lähti edes kerran tai kaksi vuodessa työporukan kanssa menoihin, mutta nykyisen työnantajan palveluksessa hän ei ole lähtenyt mihinkään työpaikan juttuihin mukaan. Kuulostaa ehkä oudolta ongelmalta, mutta mies ei käy muutenkaan missään. Hänellä ei ole ainuttakaan kaveria. Hän ei käy itsekseen missään muualla kuin kävelylenkeillä. Ei siis oikeasti missään.
Näennäisesti parisuhteessa siis kaikki hyvin, mutta tämä miehen eristäytyminen kotiin on aiheuttanut sen, että hän on jatkuvasti vihainen minulle minun omista menoistani. Vaikka kuinka yritän sanoa miehelle, että menee itse ja tekee mitä ikinä haluaa, niin mies vain nyhjää kotona. Jos ehdotan jotain uutta ja spontaania yhteistä menoa sekään ei käy.
Miehessäni on siis aivan selkeitä eristäytyneen ihmisen piirteitä. Hän kuormittaa meidän perhettämme, sillä hänellä ei ole ketään kenen kanssa puhua, paitsi minä ja lapset. Niinpä varsinkin lapset joutuvat minusta tarpeettoman kiukuttelun ja hermostumisen kohteeksi, jos töissä ei mene hyvin tai ilma on ulkona huono.
En halua erota, eikä se ole tässä aikomuksena. Mutta mitä voin tehdä? Olen oikeasti huolissani, sillä varsinkin viimeisen vuoden sisään mies on tosiaan alkanut purkaa tilannetta jo meihin perheenjäseniin. Minusta hän yksinkertaisesti tarvitsisi vain muita sosiaalisia piirejä, mutta millä aikuista ihmistä pakottaa tapaamaan muita ihmisiä? Pelkään, että tilanne vain pahenee, jos se saa jatkua jatkumistaan.
Kommentit (175)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En aio erota. Mitä tehdä?
No sitten varmaan jatkaa. Et sinä voi tehdä mitään kenellekään toiselle. Voit toki kertoa miehelle että opettelee käyttäytymään ja hoitaa itsensä kuntoon, mutta ei hän välttämättä tee niin. Tuskin tekee.
Voisitko ystävällisesti suojella lapsiasi? Se on ainoa, mikä sinun PITÄÄ tehdä.
Olen yrittänyt rakentavasti puhua tilanteesta. Mies ei ole muuttanut käytöstään eikä aio niin varmaan tehdäkään.
Ja minä yritän suojella lapsiani. Yritän parhaani näillä korteilla jotka minulla on. Erokin on valtava kriisi lapsille. En oikeasti osaa sanoa olisiko se parempi vaihtoehto siihen, että nyt vain kannattelen tätä perhettä vielä seuraavatkin vuodet. Toivoisin vain niin kovasti, että löytyisi jokin keino, jolla tilannetta voitaisiin purkaa ja se helpottaisi, mutta tietenkään en voi päättää asioita miehen puolesta. Jos hän on oikeasti onnellinen näin, niin en minä voi häntä muuttaa.
Siis aiot alistaa itsesi ja lapset seuraamaan kiukuttelevan masennuspotilaan oikkuja? Et uskalla enää poistua omasta kodistasi ilman lapsia, kun miehesi ”kiukuttelee” (lue: käyttää henkistä väkivaltaa) poissaollessasi. Lapsesi oppivat tämän mallin ja pitävät sitä aikuisina turvallisen suhteen merkkinä. Onnea tosiaan!
Minä yritän tukea ja auttaa miestäni, että hän löytäisi oman elämänsä ja elämänilonsa takaisin. En minä sitäkään ihan allekirjoita, että ero olisi aina paras vaihtoehto.
Oletko sanonut miehellesi, että pelkäät lähteä kotoa sen takia, miten hän kohtelee lapsianne? Mitä hän vastasi?
Väittää, että mitään ongelmaa ei ole. Ei ole kuulemma koskaan puhunut lapsille ilkeästi. On aina vain "ihan tavallisesti", vaikka saattaa kiukutella ihan turhista.
Enkä varsinaisesti pelkää lähteä kotoa. Kyllä heillä yleensä menee ihan kohtalaisesti (kaikki lapset siis jo kouluikäisiä, ei ihan pienistä kyse). Miehen huonoina päivinä vain skippaan nykyään mieluummin omat menot, kuin jätän hänet kiukuttelemaan lapsille.
Ja juu, kuulostaa tyhmältä, kun sen tuohon kirjoitan. Minä vain taidan oikeasti edelleen rakastaa miestäni. Siitä se avuttomuus tässä tilanteessa ehkä kumpuaa.
Rakastatko lapsiasi?
Olisiko heillä kenties jotakin oikeuksia tässä tilanteessa? Olen vakavissani: jos haluat jäädä kuhertelemaan passiivisen raivopään kanssa, etsi lapsille uusi koti, jossa oikeasti turvalliset aikuiset huolehtivat heidän tarpeistaan.
Masentuneen vanhemman aikuinen lapsi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et voi olla sellaisen tukena, joka ei halua tukea.
Lapsille pitää opettaa myös tervettä omanarvontuntoa eikä sitä, että joku muu voi laittaa heidät vääntymään rusetille rakkauden vuoksi.
Olette monet ihan oikeassa siinä, että ei lapsia pidä ehdoin tahdoin altistaa kodin huonolle ilmapiirille. Minusta vain tuntuu, että ei mies "vaadi" meitä vääntymään rusetille, vaan hän ei oikein itsekään osaa tehdä asioita enää "oikein". Ymmärrättekö yhtään mitä haen takaa? Tavallaan tähän tilanteeseen on ajauduttu pitkän ajan saatossa, eikä siksi, että mies haluaisi olla ilkeä ja huonolla tuulella.
Jos niin olisikin, niin en varmaankaan epäröisi lähteä. Mutta mies oli ihana ja hyvä mies vielä muutama vuosi sitten. Hän on ollut hyvä isä yli 10 vuotta. En haluaisi luovuttaa tilanteessa, jossa miehellä on vastoinkäymisiä oman henkisen jaksamisensa kanssa.
Ymmärrän, ettei mies aktiivisesti vaadi yhtään mitään muuta kuin rauhaa. Mutta tilanteen sietäminen vaatii teiltä muilta paljon. Jos on hyvä syy, rauha pitää antaa. Mies ei kuitenkaan ole osallistunut syyn etsintään eikä pyytänyt apua siihen. Se on passiivista vaatimista muiden sietää tilanne.
Masennuksesta sellainen kokemus itsellä, että uupumusta hoidettiin yli 2 v masennuksena. Lopputulos oli se, että lähtötilanteessa jaksoin käydä liikunta ryhmässä 2 x vko ja lopulta en jaksanut kävellä edes 500 m. Kun keho on väsynyt, se on väsynyt ja tarvitsee tilansa palautua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En aio erota. Mitä tehdä?
No sitten varmaan jatkaa. Et sinä voi tehdä mitään kenellekään toiselle. Voit toki kertoa miehelle että opettelee käyttäytymään ja hoitaa itsensä kuntoon, mutta ei hän välttämättä tee niin. Tuskin tekee.
Voisitko ystävällisesti suojella lapsiasi? Se on ainoa, mikä sinun PITÄÄ tehdä.
Olen yrittänyt rakentavasti puhua tilanteesta. Mies ei ole muuttanut käytöstään eikä aio niin varmaan tehdäkään.
Ja minä yritän suojella lapsiani. Yritän parhaani näillä korteilla jotka minulla on. Erokin on valtava kriisi lapsille. En oikeasti osaa sanoa olisiko se parempi vaihtoehto siihen, että nyt vain kannattelen tätä perhettä vielä seuraavatkin vuodet. Toivoisin vain niin kovasti, että löytyisi jokin keino, jolla tilannetta voitaisiin purkaa ja se helpottaisi, mutta tietenkään en voi päättää asioita miehen puolesta. Jos hän on oikeasti onnellinen näin, niin en minä voi häntä muuttaa.
Siis aiot alistaa itsesi ja lapset seuraamaan kiukuttelevan masennuspotilaan oikkuja? Et uskalla enää poistua omasta kodistasi ilman lapsia, kun miehesi ”kiukuttelee” (lue: käyttää henkistä väkivaltaa) poissaollessasi. Lapsesi oppivat tämän mallin ja pitävät sitä aikuisina turvallisen suhteen merkkinä. Onnea tosiaan!
Minä yritän tukea ja auttaa miestäni, että hän löytäisi oman elämänsä ja elämänilonsa takaisin. En minä sitäkään ihan allekirjoita, että ero olisi aina paras vaihtoehto.
Ihanaa lukea! Ei sairasta ihmistä yksin jätetä. Ei hän ole valinnut sairastumista.
Lapset oppii paljon hyvää läheisen kohtaamisesta ja auttamisesta. Eikä niin, että juostaan karkuun oman mielihyvän takia. Kiukuttelut voi selittää sairaudella ja parempia aikoja on luvassa.
Voimia teidän perheelle.
Terveisin virtahepo ap:n olohuoneessa 🦛
Miehesi on koti Kissa eikä siinä ole mitään väärää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En aio erota. Mitä tehdä?
No sitten varmaan jatkaa. Et sinä voi tehdä mitään kenellekään toiselle. Voit toki kertoa miehelle että opettelee käyttäytymään ja hoitaa itsensä kuntoon, mutta ei hän välttämättä tee niin. Tuskin tekee.
Voisitko ystävällisesti suojella lapsiasi? Se on ainoa, mikä sinun PITÄÄ tehdä.
Olen yrittänyt rakentavasti puhua tilanteesta. Mies ei ole muuttanut käytöstään eikä aio niin varmaan tehdäkään.
Ja minä yritän suojella lapsiani. Yritän parhaani näillä korteilla jotka minulla on. Erokin on valtava kriisi lapsille. En oikeasti osaa sanoa olisiko se parempi vaihtoehto siihen, että nyt vain kannattelen tätä perhettä vielä seuraavatkin vuodet. Toivoisin vain niin kovasti, että löytyisi jokin keino, jolla tilannetta voitaisiin purkaa ja se helpottaisi, mutta tietenkään en voi päättää asioita miehen puolesta. Jos hän on oikeasti onnellinen näin, niin en minä voi häntä muuttaa.
Siis aiot alistaa itsesi ja lapset seuraamaan kiukuttelevan masennuspotilaan oikkuja? Et uskalla enää poistua omasta kodistasi ilman lapsia, kun miehesi ”kiukuttelee” (lue: käyttää henkistä väkivaltaa) poissaollessasi. Lapsesi oppivat tämän mallin ja pitävät sitä aikuisina turvallisen suhteen merkkinä. Onnea tosiaan!
Minä yritän tukea ja auttaa miestäni, että hän löytäisi oman elämänsä ja elämänilonsa takaisin. En minä sitäkään ihan allekirjoita, että ero olisi aina paras vaihtoehto.
Oletko sanonut miehellesi, että pelkäät lähteä kotoa sen takia, miten hän kohtelee lapsianne? Mitä hän vastasi?
Väittää, että mitään ongelmaa ei ole. Ei ole kuulemma koskaan puhunut lapsille ilkeästi. On aina vain "ihan tavallisesti", vaikka saattaa kiukutella ihan turhista.
Enkä varsinaisesti pelkää lähteä kotoa. Kyllä heillä yleensä menee ihan kohtalaisesti (kaikki lapset siis jo kouluikäisiä, ei ihan pienistä kyse). Miehen huonoina päivinä vain skippaan nykyään mieluummin omat menot, kuin jätän hänet kiukuttelemaan lapsille.
Ja juu, kuulostaa tyhmältä, kun sen tuohon kirjoitan. Minä vain taidan oikeasti edelleen rakastaa miestäni. Siitä se avuttomuus tässä tilanteessa ehkä kumpuaa.
Kyllä. Ja sinä voit rakastaa miestäsi vaikka teidän välillänne olisi tuhat kilometriä. Rakastaako mies teitä? Kantaako hän vastuun, joka hänelle kuuluu?
Yhdessäkään suhteessa ei pidä olla siksi, että rakastaa vastapuolta. Syitä pitää olla enemmän ja parempia.
Hyviä kysymyksiä. Olen paljon ajatellut sitä rakastaako mies minua enää samalla tavalla, kuin ennen, vai olemmeko vain yhdessä siksi, että kuuluu olla. Mies on hyvin konservatiivinen, ehkä on vain tavan vuoksi vielä kanssani? Kuten sanoin, henkinen yhteytemme on hieman katkolla, siksi näitä asioita on vaikea tietää.
Pyöritämme perhettä yhdessä. Mies hoitaa työt, maksaa laskut, elämme ulkoisesti hyvin normaalisti. Mies ei vain ehkä ymmärrä miten iso vaikutus hänen mielialoillaan kuitenkin on perheen yhteisen hyvinvoinnin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et voi olla sellaisen tukena, joka ei halua tukea.
Lapsille pitää opettaa myös tervettä omanarvontuntoa eikä sitä, että joku muu voi laittaa heidät vääntymään rusetille rakkauden vuoksi.
Olette monet ihan oikeassa siinä, että ei lapsia pidä ehdoin tahdoin altistaa kodin huonolle ilmapiirille. Minusta vain tuntuu, että ei mies "vaadi" meitä vääntymään rusetille, vaan hän ei oikein itsekään osaa tehdä asioita enää "oikein". Ymmärrättekö yhtään mitä haen takaa? Tavallaan tähän tilanteeseen on ajauduttu pitkän ajan saatossa, eikä siksi, että mies haluaisi olla ilkeä ja huonolla tuulella.
Jos niin olisikin, niin en varmaankaan epäröisi lähteä. Mutta mies oli ihana ja hyvä mies vielä muutama vuosi sitten. Hän on ollut hyvä isä yli 10 vuotta. En haluaisi luovuttaa tilanteessa, jossa miehellä on vastoinkäymisiä oman henkisen jaksamisensa kanssa.
Ymmärrän, ettei mies aktiivisesti vaadi yhtään mitään muuta kuin rauhaa. Mutta tilanteen sietäminen vaatii teiltä muilta paljon. Jos on hyvä syy, rauha pitää antaa. Mies ei kuitenkaan ole osallistunut syyn etsintään eikä pyytänyt apua siihen. Se on passiivista vaatimista muiden sietää tilanne.
Masennuksesta sellainen kokemus itsellä, että uupumusta hoidettiin yli 2 v masennuksena. Lopputulos oli se, että lähtötilanteessa jaksoin käydä liikunta ryhmässä 2 x vko ja lopulta en jaksanut kävellä edes 500 m. Kun keho on väsynyt, se on väsynyt ja tarvitsee tilansa palautua.
Mies voi muuttaa yksiöön toipumaan. Lähipiirille voi sanoa, että kyseessä on ”työhuone” ja töissä kiireistä, niin ap saa pidettyä kulissit yllä tuhoamatta lastensa lapsuutta.
Jospa mies hommaa itselleen tilan, jossa voi olla rauhassa ja tulee teidän luoksenne vain kun aidosti sitä haluaa. Sittenhän sen näkee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En minäkään mihinkään työpaikan juttuihin menisi.
Ei vissiin ollut pointtikaan. Vaan että kävis jossain itselle mielekkäässä... Työjutu on valmiiksi järjestetty, siksi esimerkkinä. Matalan kynnyksen paikka käydä.
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En aio erota. Mitä tehdä?
No sitten varmaan jatkaa. Et sinä voi tehdä mitään kenellekään toiselle. Voit toki kertoa miehelle että opettelee käyttäytymään ja hoitaa itsensä kuntoon, mutta ei hän välttämättä tee niin. Tuskin tekee.
Voisitko ystävällisesti suojella lapsiasi? Se on ainoa, mikä sinun PITÄÄ tehdä.
Olen yrittänyt rakentavasti puhua tilanteesta. Mies ei ole muuttanut käytöstään eikä aio niin varmaan tehdäkään.
Ja minä yritän suojella lapsiani. Yritän parhaani näillä korteilla jotka minulla on. Erokin on valtava kriisi lapsille. En oikeasti osaa sanoa olisiko se parempi vaihtoehto siihen, että nyt vain kannattelen tätä perhettä vielä seuraavatkin vuodet. Toivoisin vain niin kovasti, että löytyisi jokin keino, jolla tilannetta voitaisiin purkaa ja se helpottaisi, mutta tietenkään en voi päättää asioita miehen puolesta. Jos hän on oikeasti onnellinen näin, niin en minä voi häntä muuttaa.
Siis aiot alistaa itsesi ja lapset seuraamaan kiukuttelevan masennuspotilaan oikkuja? Et uskalla enää poistua omasta kodistasi ilman lapsia, kun miehesi ”kiukuttelee” (lue: käyttää henkistä väkivaltaa) poissaollessasi. Lapsesi oppivat tämän mallin ja pitävät sitä aikuisina turvallisen suhteen merkkinä. Onnea tosiaan!
Minä yritän tukea ja auttaa miestäni, että hän löytäisi oman elämänsä ja elämänilonsa takaisin. En minä sitäkään ihan allekirjoita, että ero olisi aina paras vaihtoehto.
Oletko sanonut miehellesi, että pelkäät lähteä kotoa sen takia, miten hän kohtelee lapsianne? Mitä hän vastasi?
Väittää, että mitään ongelmaa ei ole. Ei ole kuulemma koskaan puhunut lapsille ilkeästi. On aina vain "ihan tavallisesti", vaikka saattaa kiukutella ihan turhista.
Enkä varsinaisesti pelkää lähteä kotoa. Kyllä heillä yleensä menee ihan kohtalaisesti (kaikki lapset siis jo kouluikäisiä, ei ihan pienistä kyse). Miehen huonoina päivinä vain skippaan nykyään mieluummin omat menot, kuin jätän hänet kiukuttelemaan lapsille.
Ja juu, kuulostaa tyhmältä, kun sen tuohon kirjoitan. Minä vain taidan oikeasti edelleen rakastaa miestäni. Siitä se avuttomuus tässä tilanteessa ehkä kumpuaa.
Rakastatko lapsiasi?
Olisiko heillä kenties jotakin oikeuksia tässä tilanteessa? Olen vakavissani: jos haluat jäädä kuhertelemaan passiivisen raivopään kanssa, etsi lapsille uusi koti, jossa oikeasti turvalliset aikuiset huolehtivat heidän tarpeistaan.
Masentuneen vanhemman aikuinen lapsi
Rakastan lapsiani. Ja olen heidän apunaan ja tukenaan joka päivä, kun he sitä tarvitsevat. Minä olen hyvä äiti, olen turvallinen aikuinen, ja huolehdin heidän tarpeistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä teille sopisi erilliset kodit. Mies joutuisi kantamaan vastuuta itsestään ja sinä saisit välillä levätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En aio erota. Mitä tehdä?
No sitten varmaan jatkaa. Et sinä voi tehdä mitään kenellekään toiselle. Voit toki kertoa miehelle että opettelee käyttäytymään ja hoitaa itsensä kuntoon, mutta ei hän välttämättä tee niin. Tuskin tekee.
Voisitko ystävällisesti suojella lapsiasi? Se on ainoa, mikä sinun PITÄÄ tehdä.
Olen yrittänyt rakentavasti puhua tilanteesta. Mies ei ole muuttanut käytöstään eikä aio niin varmaan tehdäkään.
Ja minä yritän suojella lapsiani. Yritän parhaani näillä korteilla jotka minulla on. Erokin on valtava kriisi lapsille. En oikeasti osaa sanoa olisiko se parempi vaihtoehto siihen, että nyt vain kannattelen tätä perhettä vielä seuraavatkin vuodet. Toivoisin vain niin kovasti, että löytyisi jokin keino, jolla tilannetta voitaisiin purkaa ja se helpottaisi, mutta tietenkään en voi päättää asioita miehen puolesta. Jos hän on oikeasti onnellinen näin, niin en minä voi häntä muuttaa.
Siis aiot alistaa itsesi ja lapset seuraamaan kiukuttelevan masennuspotilaan oikkuja? Et uskalla enää poistua omasta kodistasi ilman lapsia, kun miehesi ”kiukuttelee” (lue: käyttää henkistä väkivaltaa) poissaollessasi. Lapsesi oppivat tämän mallin ja pitävät sitä aikuisina turvallisen suhteen merkkinä. Onnea tosiaan!
Minä yritän tukea ja auttaa miestäni, että hän löytäisi oman elämänsä ja elämänilonsa takaisin. En minä sitäkään ihan allekirjoita, että ero olisi aina paras vaihtoehto.
Ihanaa lukea! Ei sairasta ihmistä yksin jätetä. Ei hän ole valinnut sairastumista.
Lapset oppii paljon hyvää läheisen kohtaamisesta ja auttamisesta. Eikä niin, että juostaan karkuun oman mielihyvän takia. Kiukuttelut voi selittää sairaudella ja parempia aikoja on luvassa.
Voimia teidän perheelle.
Oppivat laittamaan omat tarpeensa sivuun ja kätkemään pahoinvointinsa. Kyllä sillä työelämässä pärjääkin pitkälle, en kiellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et voi olla sellaisen tukena, joka ei halua tukea.
Lapsille pitää opettaa myös tervettä omanarvontuntoa eikä sitä, että joku muu voi laittaa heidät vääntymään rusetille rakkauden vuoksi.
Olette monet ihan oikeassa siinä, että ei lapsia pidä ehdoin tahdoin altistaa kodin huonolle ilmapiirille. Minusta vain tuntuu, että ei mies "vaadi" meitä vääntymään rusetille, vaan hän ei oikein itsekään osaa tehdä asioita enää "oikein". Ymmärrättekö yhtään mitä haen takaa? Tavallaan tähän tilanteeseen on ajauduttu pitkän ajan saatossa, eikä siksi, että mies haluaisi olla ilkeä ja huonolla tuulella.
Jos niin olisikin, niin en varmaankaan epäröisi lähteä. Mutta mies oli ihana ja hyvä mies vielä muutama vuosi sitten. Hän on ollut hyvä isä yli 10 vuotta. En haluaisi luovuttaa tilanteessa, jossa miehellä on vastoinkäymisiä oman henkisen jaksamisensa kanssa.
Ymmärrän, ettei mies aktiivisesti vaadi yhtään mitään muuta kuin rauhaa. Mutta tilanteen sietäminen vaatii teiltä muilta paljon. Jos on hyvä syy, rauha pitää antaa. Mies ei kuitenkaan ole osallistunut syyn etsintään eikä pyytänyt apua siihen. Se on passiivista vaatimista muiden sietää tilanne.
Masennuksesta sellainen kokemus itsellä, että uupumusta hoidettiin yli 2 v masennuksena. Lopputulos oli se, että lähtötilanteessa jaksoin käydä liikunta ryhmässä 2 x vko ja lopulta en jaksanut kävellä edes 500 m. Kun keho on väsynyt, se on väsynyt ja tarvitsee tilansa palautua.
Mies voi muuttaa yksiöön toipumaan. Lähipiirille voi sanoa, että kyseessä on ”työhuone” ja töissä kiireistä, niin ap saa pidettyä kulissit yllä tuhoamatta lastensa lapsuutta.
Uskokaa tai älkää niin olen yrittänyt tätäkin. Miehen mielestä se olen minä, joka kotoa lähtee, jos täältä joku lähtee. Eli se keskustelu ei vienyt mihinkään.
On ihmisiä, joilla on me/cfs ja lapset. Uupumus on niin äärimmäistä, että syvimmässä vaiheessa lapsia ei ehkä jaksa yhtään tai jaksaa tunnin päivässä. Mutta kun sen tekee rakkaudella, tilanne on siedettävämpi. Ei hyvä, mutta elämää, jota ei voinut valita toisin. Kuten vaikka syöpähoidot ja leikkauksista toipumiset. On tilanteita, jolloin lapsia ei voi hoitaa itse, mutta se ei oikeuta huonoon käytökseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et voi olla sellaisen tukena, joka ei halua tukea.
Lapsille pitää opettaa myös tervettä omanarvontuntoa eikä sitä, että joku muu voi laittaa heidät vääntymään rusetille rakkauden vuoksi.
Olette monet ihan oikeassa siinä, että ei lapsia pidä ehdoin tahdoin altistaa kodin huonolle ilmapiirille. Minusta vain tuntuu, että ei mies "vaadi" meitä vääntymään rusetille, vaan hän ei oikein itsekään osaa tehdä asioita enää "oikein". Ymmärrättekö yhtään mitä haen takaa? Tavallaan tähän tilanteeseen on ajauduttu pitkän ajan saatossa, eikä siksi, että mies haluaisi olla ilkeä ja huonolla tuulella.
Jos niin olisikin, niin en varmaankaan epäröisi lähteä. Mutta mies oli ihana ja hyvä mies vielä muutama vuosi sitten. Hän on ollut hyvä isä yli 10 vuotta. En haluaisi luovuttaa tilanteessa, jossa miehellä on vastoinkäymisiä oman henkisen jaksamisensa kanssa.
Ymmärrän, ettei mies aktiivisesti vaadi yhtään mitään muuta kuin rauhaa. Mutta tilanteen sietäminen vaatii teiltä muilta paljon. Jos on hyvä syy, rauha pitää antaa. Mies ei kuitenkaan ole osallistunut syyn etsintään eikä pyytänyt apua siihen. Se on passiivista vaatimista muiden sietää tilanne.
Masennuksesta sellainen kokemus itsellä, että uupumusta hoidettiin yli 2 v masennuksena. Lopputulos oli se, että lähtötilanteessa jaksoin käydä liikunta ryhmässä 2 x vko ja lopulta en jaksanut kävellä edes 500 m. Kun keho on väsynyt, se on väsynyt ja tarvitsee tilansa palautua.
Mies voi muuttaa yksiöön toipumaan. Lähipiirille voi sanoa, että kyseessä on ”työhuone” ja töissä kiireistä, niin ap saa pidettyä kulissit yllä tuhoamatta lastensa lapsuutta.
Uskokaa tai älkää niin olen yrittänyt tätäkin. Miehen mielestä se olen minä, joka kotoa lähtee, jos täältä joku lähtee. Eli se keskustelu ei vienyt mihinkään.
Miksi ihmeessä siis jatkat suhteessa ja altistat lapsesi tällaiselle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En aio erota. Mitä tehdä?
No sitten varmaan jatkaa. Et sinä voi tehdä mitään kenellekään toiselle. Voit toki kertoa miehelle että opettelee käyttäytymään ja hoitaa itsensä kuntoon, mutta ei hän välttämättä tee niin. Tuskin tekee.
Voisitko ystävällisesti suojella lapsiasi? Se on ainoa, mikä sinun PITÄÄ tehdä.
Olen yrittänyt rakentavasti puhua tilanteesta. Mies ei ole muuttanut käytöstään eikä aio niin varmaan tehdäkään.
Ja minä yritän suojella lapsiani. Yritän parhaani näillä korteilla jotka minulla on. Erokin on valtava kriisi lapsille. En oikeasti osaa sanoa olisiko se parempi vaihtoehto siihen, että nyt vain kannattelen tätä perhettä vielä seuraavatkin vuodet. Toivoisin vain niin kovasti, että löytyisi jokin keino, jolla tilannetta voitaisiin purkaa ja se helpottaisi, mutta tietenkään en voi päättää asioita miehen puolesta. Jos hän on oikeasti onnellinen näin, niin en minä voi häntä muuttaa.
Siis aiot alistaa itsesi ja lapset seuraamaan kiukuttelevan masennuspotilaan oikkuja? Et uskalla enää poistua omasta kodistasi ilman lapsia, kun miehesi ”kiukuttelee” (lue: käyttää henkistä väkivaltaa) poissaollessasi. Lapsesi oppivat tämän mallin ja pitävät sitä aikuisina turvallisen suhteen merkkinä. Onnea tosiaan!
Minä yritän tukea ja auttaa miestäni, että hän löytäisi oman elämänsä ja elämänilonsa takaisin. En minä sitäkään ihan allekirjoita, että ero olisi aina paras vaihtoehto.
Ihanaa lukea! Ei sairasta ihmistä yksin jätetä. Ei hän ole valinnut sairastumista.
Lapset oppii paljon hyvää läheisen kohtaamisesta ja auttamisesta. Eikä niin, että juostaan karkuun oman mielihyvän takia. Kiukuttelut voi selittää sairaudella ja parempia aikoja on luvassa.
Voimia teidän perheelle.
Oppivat laittamaan omat tarpeensa sivuun ja kätkemään pahoinvointinsa. Kyllä sillä työelämässä pärjääkin pitkälle, en kiellä.
Me elämme lasten kanssa ihan normaalia elämää, vaikka miehellä välillä onkin kiukkuisia päiviä. Tietysti lapset aistivat sen, että isä on huonolla tuulella, mutta puhumme siitäkin. Ei meillä ole mitään "virtahepoa olohuoneessa". Puhun lapsille heidän ikätasonsa mukaisesti näistäkin asioista "miksi iskä on vihainen" ym. Ei meidän perhe-elämä ole 24/7 mitään onnetonta masennusta, meillä on joka päivä iloisia ja onnellisia hetkiä. Ei lasten tarvitse kätkeä pahaa oloaan näistä huonoista hetkistä.
Ihmettelen näitä eroviestejä lasten takia.
Eroaisko jengi myös, jos miehellä olisi syöpä ja olisi väsynyt ja kiukkuinen hoitojen takia?
Jotkut kyllä tekee niinkin, kun itse ei käsitä tilannetta. Se on itsekkään pelkurin tie.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et voi olla sellaisen tukena, joka ei halua tukea.
Lapsille pitää opettaa myös tervettä omanarvontuntoa eikä sitä, että joku muu voi laittaa heidät vääntymään rusetille rakkauden vuoksi.
Olette monet ihan oikeassa siinä, että ei lapsia pidä ehdoin tahdoin altistaa kodin huonolle ilmapiirille. Minusta vain tuntuu, että ei mies "vaadi" meitä vääntymään rusetille, vaan hän ei oikein itsekään osaa tehdä asioita enää "oikein". Ymmärrättekö yhtään mitä haen takaa? Tavallaan tähän tilanteeseen on ajauduttu pitkän ajan saatossa, eikä siksi, että mies haluaisi olla ilkeä ja huonolla tuulella.
Jos niin olisikin, niin en varmaankaan epäröisi lähteä. Mutta mies oli ihana ja hyvä mies vielä muutama vuosi sitten. Hän on ollut hyvä isä yli 10 vuotta. En haluaisi luovuttaa tilanteessa, jossa miehellä on vastoinkäymisiä oman henkisen jaksamisensa kanssa.
Ymmärrän, ettei mies aktiivisesti vaadi yhtään mitään muuta kuin rauhaa. Mutta tilanteen sietäminen vaatii teiltä muilta paljon. Jos on hyvä syy, rauha pitää antaa. Mies ei kuitenkaan ole osallistunut syyn etsintään eikä pyytänyt apua siihen. Se on passiivista vaatimista muiden sietää tilanne.
Masennuksesta sellainen kokemus itsellä, että uupumusta hoidettiin yli 2 v masennuksena. Lopputulos oli se, että lähtötilanteessa jaksoin käydä liikunta ryhmässä 2 x vko ja lopulta en jaksanut kävellä edes 500 m. Kun keho on väsynyt, se on väsynyt ja tarvitsee tilansa palautua.
Mies voi muuttaa yksiöön toipumaan. Lähipiirille voi sanoa, että kyseessä on ”työhuone” ja töissä kiireistä, niin ap saa pidettyä kulissit yllä tuhoamatta lastensa lapsuutta.
Uskokaa tai älkää niin olen yrittänyt tätäkin. Miehen mielestä se olen minä, joka kotoa lähtee, jos täältä joku lähtee. Eli se keskustelu ei vienyt mihinkään.
Sen olen oppinut, että vaikka se olisi miten sairasta mitä joku sanoo, se kannattaa uskoa. Eli mies haluaa teidät pois mielummin kuin hoitaa itseään kelvolliseksi perheenjäseneksi. Mieti sitä.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näitä eroviestejä lasten takia.
Eroaisko jengi myös, jos miehellä olisi syöpä ja olisi väsynyt ja kiukkuinen hoitojen takia?
Jotkut kyllä tekee niinkin, kun itse ei käsitä tilannetta. Se on itsekkään pelkurin tie.
Erona on se, että se syöpään sairastunut käy niissä hoidoissa! Mies ei tee muuta kuin kiusaa vaimoaan ja lapsiaan, ja vaimo alistuu sekä antaa lasten ottaa iskut vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et voi olla sellaisen tukena, joka ei halua tukea.
Lapsille pitää opettaa myös tervettä omanarvontuntoa eikä sitä, että joku muu voi laittaa heidät vääntymään rusetille rakkauden vuoksi.
Olette monet ihan oikeassa siinä, että ei lapsia pidä ehdoin tahdoin altistaa kodin huonolle ilmapiirille. Minusta vain tuntuu, että ei mies "vaadi" meitä vääntymään rusetille, vaan hän ei oikein itsekään osaa tehdä asioita enää "oikein". Ymmärrättekö yhtään mitä haen takaa? Tavallaan tähän tilanteeseen on ajauduttu pitkän ajan saatossa, eikä siksi, että mies haluaisi olla ilkeä ja huonolla tuulella.
Jos niin olisikin, niin en varmaankaan epäröisi lähteä. Mutta mies oli ihana ja hyvä mies vielä muutama vuosi sitten. Hän on ollut hyvä isä yli 10 vuotta. En haluaisi luovuttaa tilanteessa, jossa miehellä on vastoinkäymisiä oman henkisen jaksamisensa kanssa.
Ymmärrän, ettei mies aktiivisesti vaadi yhtään mitään muuta kuin rauhaa. Mutta tilanteen sietäminen vaatii teiltä muilta paljon. Jos on hyvä syy, rauha pitää antaa. Mies ei kuitenkaan ole osallistunut syyn etsintään eikä pyytänyt apua siihen. Se on passiivista vaatimista muiden sietää tilanne.
Masennuksesta sellainen kokemus itsellä, että uupumusta hoidettiin yli 2 v masennuksena. Lopputulos oli se, että lähtötilanteessa jaksoin käydä liikunta ryhmässä 2 x vko ja lopulta en jaksanut kävellä edes 500 m. Kun keho on väsynyt, se on väsynyt ja tarvitsee tilansa palautua.
Mies voi muuttaa yksiöön toipumaan. Lähipiirille voi sanoa, että kyseessä on ”työhuone” ja töissä kiireistä, niin ap saa pidettyä kulissit yllä tuhoamatta lastensa lapsuutta.
Uskokaa tai älkää niin olen yrittänyt tätäkin. Miehen mielestä se olen minä, joka kotoa lähtee, jos täältä joku lähtee. Eli se keskustelu ei vienyt mihinkään.
Miksi ihmeessä siis jatkat suhteessa ja altistat lapsesi tällaiselle?
Koska rakastan miestäni. Uskon, että asiat voivat vielä kääntyä parempaan suuntaan. Luulen, että miehen käytöksen takana on jotain muuta, kuin tarkoitus olla kiukkuinen.
Jokaisen lapsuudenperheessä on varmasti ollut riitaisia hetkiä ja päiviä. Tämä on elämää, ei mitään tahallista altistamista.
Ihanaa lukea! Ei sairasta ihmistä yksin jätetä. Ei hän ole valinnut sairastumista.
Lapset oppii paljon hyvää läheisen kohtaamisesta ja auttamisesta. Eikä niin, että juostaan karkuun oman mielihyvän takia. Kiukuttelut voi selittää sairaudella ja parempia aikoja on luvassa.
Voimia teidän perheelle.