Mies eristäytynyt kotiin, ehkä pitäisi puhua jo syrjäytymisestä?

Minulla vähän samanlainen mies, eli viihtyy yksikseen ja on kovin umpimielinen. Ei tällä ole kavereita koskaan ollutkaan,  töissäkin hoitanut vain tehtävänsä. Sukulaisiinsa on ollut etäiset välit. Kutsuin vieraita kylään, eikä mies osallistu seurusteluun mitenkään. Luulen, ettei kanssakäymiset tätä kiinnosta ollenkaan. Ihmettelen, miksi edes päätti mennä naimisiin kanssani.

Sosiaalinen elämämme on supistunut nyt minimiin. Mies ripustautuu minuun entistä enemmän, kun muut eivät kiinnosta. Aloitekykykin heikentynyt, eli käytännössä hoidan lähes kaiken. Aivan kuin jotakin olisi vialla.

Millaisella asiantuntemuksella on tehty tämä diagnoosi ja ajateltu, että tilanne korjaantuu työpaikan virkistysilloilla jne? 

Suosittelen Mari Uusivirran kirjaa Öiden lisäksi ovat päivät - kertomuksia masentuneen viereltä.

Kirjoittaja kertoo kirjassa olevansa itsekin masentuneen puoliso. On tällaisia tarinoita ja lisäksi useiden asiantuntijoiden haastatteluja.

Vierailija kirjoitti:

Millaisella asiantuntemuksella on tehty tämä diagnoosi ja ajateltu, että tilanne korjaantuu työpaikan virkistysilloilla jne? 

Niin voihan se eristäytyminen olla myös seuraus. Jostakin.

Aivan sama, mikä on syy ja mikä seuraus, tai mikä aloittajan miestä vaivaa. Asian ydin on se, että aloittaja ja hänen miehensä kaltoinkohtelevat omia alaikäisiä lapsiaan sallimalla tilanteen jatkua. On sairasta, ettei ap uskalla jättää lapsia miehen kanssa ilman valvontaa, eikä kuitenkaan tee mitään suojellakseen lapsia tilanteelta. ”Lapsilla menee hyvin, sillä poika ajelee mopolla” - haloo! Onko hullumpaa kuultu?

Tietenkin on myös sairasta, että mies kohtelee omia lapsia aggressiivisesti. Kummallakin vanhemmalla olisi velvollisuus purkaa tilanne lasten osalta, ja kumpikaan ei sitä tee. Yök. 

Aiemmin menin omilla menoillani melko huolettomasti, nykyään en oikein itsekään halua lähteä mihinkään ilman lapsia, kun mies kaataa stressiään ja ahdistustaan lasten niskaan. Aika solmu koko tilanne.

Tässä lainaus aloittajalta. Viesti numero neljä ykkössivulla. 

Piilevä autismi, jonka on onnistunut maskaamaan kunnes on löytänyt parisuhteen. Joskus tuntuu että Suomessa näitä umpimielisiä (varsinkin miehiä) on aika paljon. Kyllä kannattaisi tutustua perusteellisesti ennenkuin muuttaa yhteen että nuo asiat tulevat esille. Jos itse on ns. normaalin sosiaalinen luonne, niin kyllä nuo asiat ajan myötä alkaa hiertää tosi paljon. Itse en ainakaan aikoinaan pystynyt, ja elämästä tuli paljon parempaa, kun viimein löysin itseni kanssa samankaltaisen puolison eli vilkas sosiaalinen elämä ja yhteinen ystäväpiiri/harrastukset. Lika barn leker bäst.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä onko trolli aloitus, mutta tunnistan tuossa miehessä hieman itseäni. Itse olin kiusattu yläasteella ja lukiossa tosi hiljainen, ja vain pari tyyppiä jutteli minulle siellä. Intissä olin semmonen outo tyyppi ja AMK, oli siellä lähinnä itseäni hieman vanhempia ystäviä, mutta ne varsinaiset ikätoverini olivat useat aika lailla syrjiviä, joten en katsonut olevani tervetullut opiskelija-bileisiinkään, vaikka pari-muutama kertaa sellaisissa kävin. Edellisissä duuneissa kävin silloin tällöin pikkujouluissa ja sellaisissa, mutta eivät ne olleet sinänsä niin hirveän optimaalisia tapahtumia minulle. Nykyisessä duunissa teen etää ja ei minulla täällä oikein ole kavereita ja ne sosiaaliset piirit on jo muodostettu, joten helposti jää yksin jossain firman tapahtumissa, tai sitten joskus jotain sananvaihtoa jos jonkun kanssa, jos hyvä tuuri käy. Mutta jotenkin tosi vaivalloista ja hankalaa ja tässä maassa muutenkin on jotain todella systemaattisesti pielessä, jos on pienikin epäilys siitä, ettei yksilö kuulu tietynlaiseen "kollektiiviin" tai "hive-mindiin", niin sellaisia yksilöitä vältellään. Aika paljon joutuu maskaamaan, jos haluaa "kuulua" ja se syö energiaa todella paljon. Tuossa mainittiin myös, että mies ei tykkää kavereidensa kanssakaan hengailla. Niinkin voi käydä, että vanhat kaverit osoittautuvat selkäänpuu...k...ttajiksi, toksisiksi ja perusteettomia hierarkioita ryhmän sisällä muodostaviksi ääl..öiksi, jota ainakin omassa kaveripiirissäni on tapahtunut, joten tämmöstäkin voi tosiaan tapahtua ja voi olla myös niin, että olet jonkun kaverin kaveri, mutta hän ei olekaan todellisuudessa sinun kaveri (mieti itse mitä tuo tarkoittaa). Ja sit jos on tottunut hengailemaan tiettyjen tyyppien kanssa ja kohdannut muutoin paljon rejektioita ja huonoja ihmiskokemuksia muutenkin, niin prosentit sosiaaliselle onnistumiselle ovat sen verran matalat, ettei vaan jaksa mennä tapaamaan uusia ihmisiä, sillä hommat eivät ole aienkaan toimineet sujuvasti. Näin se vaan joillakin ihmisillä on. Niin itselläni ainakin. Mutta harrastelen kaikkea mitä itse pystyn, kuntoilua toki myös, ja olen tyytyväinen siihen mitä itse pystyn tekemään. En niinkään kovin tyytyväinen muihin ihmisiin.

Vika ei ole aina muissa ihmisissä.

Tietenkin sinä sanot noin, jos kerran kuulut "heihin". Jotkut eivät kuulu. "He" harrastavat joko aktiivista tai passiivista syrjintää yksilöitä kohtaan. Moni yksilö pyrkii tekemään parhaansa kuuluakseen johonkin yhteisöön, mutta monessa yhteisössä ollaan pahoja yksilöitä kohtaan. Näin ei todellakaan tapahtuisi, jos yksilöitä ei syrjittäisi. Sitten rakennetaan kaikenlaisia syrjinnän vastaisia sääntöjä ja himmeleitä, mutta vain sen takia, jotta voidaan vapauttaa yhteisö vastuusta, koska yhteisöt eivät oikeasti halua parantaa ryhmäkäyttäytymistään, vaan halutaan uskotella ettei mitään ongelmia ole, jottei oikeita toimia jouduttaisi tekemään. Suomessa on todella yleistä vähintäänkin pa...kan puhuminen yksilön selän takana ryhmän toimesta. Yhteistä ryhmissä on kuitenkin juuri tuo, että yksilöä syytetään aina ja ryhmä itse ei suostu ottamaan vastuuta mistään. Helpompi on osoittaa sormellaan yhtä ihmistä, kuin monen ihmisen ottaa vastuuta päätöksistään.

Siis mitäh? Tämä kuulostaa ihan oikean elämän "ihmisjoukot" jankkaukselta. Mitä nämä ryhmät oikeen ovat ja missä?

Melkein jokaisessa yhteisössä on samanlaista haitallista kollektiivista käytöstä. Jos et tajua tätä, niin kuulut varmaan heihin. Tai sitten harrastat sitä samaa alitajuntaisesti, muttet ymmärrä tekeväsi sitä.

Ihmiset eivät ole enkeleitä, ja silti heistä voi keskimäärin pitää. Oletko varma, että olet kalibroinut vaakasi oikein? Sitä paitsi, enkelitkin taitavat olla paremminkin ikävää porukkaa, sellaiseen törmäämisestä seuraa jaakobinpainia ja muuta rätinää myös. Heillähän on kiukkuinen ja vaativa isäntä, jonka asialla juostaan ei kun lennetään.

 

Todella moni suomalainen tuntuu jäävän aivan keskenkasvuiseksi suhteessa muihin. Ollaan koko ikä kuin linnunpojat, suu ammollaan odotellaan ruokaa tulevaksi. Jos sitä ei tapahdu, säikähdetään eikä ikinä anneta senttiäkään armoa enää kenellekään. Mitä annettavaa itselläsi on muuta kuin kriittinen ja tuomitseva katse? Oletko mielestäsi itse mukava ihminen, josta ei isompaa vikaa löydy? 

Onhan ryhmiä ja niiden psykologiaa tutkittu paljonkin.

-Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies pitkään vain makasi  töiden jälkeen ja oli juuri tuollainen mutta ei kiukuellut muille lainkaan tai vaatinut muita pysymään kotona. Ostin hänelle Ouran lahjaksi ja siinä näkyy joka päivä 7h stressiä. Hän ei siis palaudu lainkaan ja nukkuu myös huonosti 4h unia joka yö. Päiväunet ei onnistu, mutta korvaa ne silmät kiinni pötkötyksellä sohvalla. Kuulemma tulehdustilat on niin korkeat ettei saa unta. Ja on laiha kuin mikä, kun ei jaksa syödä tai tehdä syötävää. Lopun ajasta vain makoilee. Työ vie mehut hänestä ja ei pidä edes ruokatuntiakaan tai taukoja.

Minusta se on työnteosta, mutta ei hän voi työttömäksikään alkaa, vaikka haluaisi heittäytyä, koska pelkää että kuolee kohta. Hän myös stressaa eniten lomalla. Leposyke nousee lomalla lepäillessä ja HRV-luvut on olleet vuosia matalat. Kumulatiivinen stressi on katossa ja mies vaikuttaa kuin kissalta sohvalla. Siinä se vain makaa ja hengittää pinnallisesti. Valittaa jatkuvasti väsymystä. Mikään urheilulaji ei tule kuuloonkaan tai kävely, koska työpäivät on niin pitkät hänellä ja ei voi vähentää töitään. Kerran hän tokaisi että odottelee kuolemaa, kun kysyin miksi lojut aina sohvalla loppuillan etkä edes katso telkkaria tai tee mitään. Hän ei siis edes ole älypuhelimella. Lepää vain kuin kissa. Kissat viihtyy hänen ympärillä ja nukkuvat ukon päällä. Se on jotenkin hellyyttävää. Hän ei ole nähnyt muita ihmisiä työelämänsä ulkopuolella kymmeneen vuoteen. Jos kaupassa käy nin menee pimeän aikaan etteii näe naapureita tai muitakaan matkalla kaupalle.

Tuo voi olla ME/CFS! Kannattaa ottaa tosissaan. 

 

Joka tapauksessa miehen pitäisi toipua pacingin avulla. Se sopii tavalliseenkin uupumukseen. Eli pysähdytään kunnolla sille tasolle, mikä on aito toimintakyky. Kun siinä on voimat rakentuneet pohjaksi, porras kerrallaan lisätään toimintaa, mutta ei koskaan niin että se tuntuisi työläältä. Kaikki pitää tehdä niin kevyesti ja vähän, ettei väsy koskaan. 

Eläimet ja varsinkin kissat aistii jos läheinen on kipeä ja sairas. Ne tulee päälle ja ympärille kehräämään ja kehräys lähettää väreilyä ja taajuuksia ihmisenkin sydämeen ja hermostoon, joka helpottaa oireita. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla vähän samanlainen mies, eli viihtyy yksikseen ja on kovin umpimielinen. Ei tällä ole kavereita koskaan ollutkaan,  töissäkin hoitanut vain tehtävänsä. Sukulaisiinsa on ollut etäiset välit. Kutsuin vieraita kylään, eikä mies osallistu seurusteluun mitenkään. Luulen, ettei kanssakäymiset tätä kiinnosta ollenkaan. Ihmettelen, miksi edes päätti mennä naimisiin kanssani.

Sosiaalinen elämämme on supistunut nyt minimiin. Mies ripustautuu minuun entistä enemmän, kun muut eivät kiinnosta. Aloitekykykin heikentynyt, eli käytännössä hoidan lähes kaiken. Aivan kuin jotakin olisi vialla.

Miksi sinä päätit mennä naimisiin hänen kanssaan? 

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen Mari Uusivirran kirjaa Öiden lisäksi ovat päivät - kertomuksia masentuneen viereltä.

Kirjoittaja kertoo kirjassa olevansa itsekin masentuneen puoliso. On tällaisia tarinoita ja lisäksi useiden asiantuntijoiden haastatteluja.

Minä kuuntelin sitä kirjaa joskus. Itse olen uupunut ja ne kaikki jutut tuntuivat tosi vierailta.