Lue keskustelun säännöt.
Mies eristäytynyt kotiin, ehkä pitäisi puhua jo syrjäytymisestä?
14.04.2026 |
Olen ihan hukassa tämän tilanteen kanssa. Olemme olleet mieheni kanssa 10+ vuotta yhdessä. Parisuhteessa näennäisesti kaikki hyvin.
Mies on tehnyt jo vuosia töitä pelkästään etänä kotoa käsin. Vielä viime työnantajalla työskennellessään hän lähti edes kerran tai kaksi vuodessa työporukan kanssa menoihin, mutta nykyisen työnantajan palveluksessa hän ei ole lähtenyt mihinkään työpaikan juttuihin mukaan. Kuulostaa ehkä oudolta ongelmalta, mutta mies ei käy muutenkaan missään. Hänellä ei ole ainuttakaan kaveria. Hän ei käy itsekseen missään muualla kuin kävelylenkeillä. Ei siis oikeasti missään.
Näennäisesti parisuhteessa siis kaikki hyvin, mutta tämä miehen eristäytyminen kotiin on aiheuttanut sen, että hän on jatkuvasti vihainen minulle minun omista menoistani. Vaikka kuinka yritän sanoa miehelle, että menee itse ja tekee mitä ikinä haluaa, niin mies vain nyhjää kotona. Jos ehdotan jotain uutta ja spontaania yhteistä menoa sekään ei käy.
Miehessäni on siis aivan selkeitä eristäytyneen ihmisen piirteitä. Hän kuormittaa meidän perhettämme, sillä hänellä ei ole ketään kenen kanssa puhua, paitsi minä ja lapset. Niinpä varsinkin lapset joutuvat minusta tarpeettoman kiukuttelun ja hermostumisen kohteeksi, jos töissä ei mene hyvin tai ilma on ulkona huono.
En halua erota, eikä se ole tässä aikomuksena. Mutta mitä voin tehdä? Olen oikeasti huolissani, sillä varsinkin viimeisen vuoden sisään mies on tosiaan alkanut purkaa tilannetta jo meihin perheenjäseniin. Minusta hän yksinkertaisesti tarvitsisi vain muita sosiaalisia piirejä, mutta millä aikuista ihmistä pakottaa tapaamaan muita ihmisiä? Pelkään, että tilanne vain pahenee, jos se saa jatkua jatkumistaan.
Kommentit (175)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et halua erota? No sittenhän haluat viettää loppuelämäsi juuri noin. Onnea!
Minä haluan uskoa siihen, että on muitakin mahdollisuuksia, kuin ero. Ero on aina valtava kriisi sekä sen osapuolille, meidän lapsillemme, että meidän lähipiirillemme. Minä toivon, että löytäisin vielä jonkin ratkaisun, jolla katkaista tämä kierre, ja asiat lähtisivät toipumaan:(
No siinähän uskot sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet kuin alkoholistin mahdollistaja. Se pitää jättää yksin omaan oksennukseensa. Siinä kohtaa ihminen joutuu itse miettimään, mitä hän aikoo elämällään tehdä.
Vierailija kirjoitti:
https://www.mielenterveystalo.fi/fi/omahoito/uupumuksen-omahoito-ohjelma
Voit näyttää miehellesi tuon ja kannustaa tekemään tai edes katsomaan. Mutta älä jää jankuttamaan asiasta. Jos hän ei halua, hän ei halua. Hän kantaa itse vastuun ja seuraukset tekemisistään tai tekemättä jättämisistä.
Jos koki kuormittavana turhana ne työpsykologin jutut eikä ole energiaa entiseen tapaan ja on ärtynyt, voi hyvin olla uupunut.
Kiitos, kokeilen näyttää miehelle tuon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai tuossa muuta voi kuin kertoa tosiasiat ja liikkua itse kuten ennenkin. Ehkä mies jossain vaiheessa herää tilanteeseen tai sitten tulee ero.
Niin:( Näitä molempia olen jo yrittänyt. Olen yrittänyt ihan tosissani patistella miestä esim työpaikan juttuihin, mutta ei vain lähde. Jätti talvella menemättä esimerkiksi työpaikan järjestämälle lasketteluviikonlopulle, vaikka mies oli nuorena tosi kova laskettelemaan. Häneltä jää kaikki kivatkin jutut kokematta, eli minulla tosiaan herännyt huoli nyt ihan syrjäytymisestä.
Aiemmin menin omilla menoillani melko huolettomasti, nykyään en oikein itsekään halua lähteä mihinkään ilman lapsia, kun mies kaataa stressiään ja ahdistustaan lasten niskaan. Aika solmu koko tilanne.
Näin vieraana henkilönä tuli mieleen, että miehellä voi olla masennus. Voiola sellainen psyykosin muoto, jossa ihminen eristäytyy muista ihmisistä eikä puhu kenenkään kanssa. Puolison ja lasten kanssa hän vaihtaa muutaman sanan, mutta ei ole mukana perheen elämässä muuten. Mies on ehkä luonteeltaan erakko.
Siis lapset kantavat kuormaa siitä, ettei lähipiiri joudu järkyttmään? Ero ei ole mikään maailmanloppu. En kehota eroon vaan realismiin ja suhteellisuudentajuun.
Lähipiiriä ehkä järkyttäisi myös se tieto, ettet uskalla jättää miestä lasten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkäpä nyt kannattaa unohtaa nuo eristäytymiset / syrjäytymiset / tekemättömyydet ja keskittyä masennuksen hoitamiseen ennen kuin se menee yhtään tuosta pahemmaksi.
Mies lääkäriin ja menet vaikka kaveriksi (ainakin odotusaulaan, sinne lääkärillekin jos mies tahtoo). Tuo lääkärikäynti labroineen on se mikä on pakko, mutta muuten tuossa tilanteessa ei pakottamiset eikä raivoamisetkaan auta vaan tekee vain hallaa.
Osahan tuosta muutoksesta on ihan normaalia, koska ikääntyessään (eli keski-ikäistyessä) monikin väsyy siihen aiempaan sosiaalisuuteen eikä enää kaipaa menemistä vaan alkaa arvostaa omaa rauhaa. Liika on siinäkin liikaa, mutta siihen entisenlaiseen ei yleensä ole paluuta. Toisekseen ihmiset myös muuttuu eli vaikka kukaan ei tee mitään väärää tai ikävää niin enää ei vain ole samalla tavalla samalla aaltopituudella mitä nuorempana kaverien kanssa. Monesti sitä ei nuorena myöskään ole niin nirso seuransa suhteen eli ei ole niin nokonuukaa ajatellaanko maailmanmenosta / elämästä just samalla tapaa koska se meneminen on yhdistävä tekijä kuten myös se, ettei ole kiva mennä yksin. Ihan luonnollista että tuollaisten kaverien kanssa etääntyy.
Ja sitten tuo somen kyttääminen. Voisi olla hyvä jos miehelle saisi jotenkin sovittua "ruutuajan" eli ruudun tuijotus minimiin, koska se jos mikä saa ihmisen lamaantumaan ja masentumaan.
Vierailija kirjoitti:
Tiedätkö, meitä on satoja tuhansia naisia, jotka olemme joutuneet kokemaan tuon saman herätyksen, mitä lähellä et vaikuta vielä olevan. Yleensä mies ei lähde muuttamaan asioita edes eron uhalla vaan valitsee mielummin eron.
Sinuna sisäistäisin tämän tiedon.
Toinen on se, että usko, kun joku sanoo, älä jää jankuttamaan. Sinä puhut rakentavasti, miestä ei kiinnosta. Älä jää puhumaan rakentavasti vaan siirry eteen päin. Eli mitä tehdä, kun tilanne on tämä eikä keskustelukaan auta sen sijaan, että jäät miettimään parempia sanoja tai ihmettelemän, miksei mies kuuntele.
Suuri ajattelija jakelee elämänohjeita, lähes sankari siis itsekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katso alhaisen testosteronin oireet ja mieti täsmääkö
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En aio erota. Mitä tehdä?
No sitten varmaan jatkaa. Et sinä voi tehdä mitään kenellekään toiselle. Voit toki kertoa miehelle että opettelee käyttäytymään ja hoitaa itsensä kuntoon, mutta ei hän välttämättä tee niin. Tuskin tekee.
Voisitko ystävällisesti suojella lapsiasi? Se on ainoa, mikä sinun PITÄÄ tehdä.
Olen yrittänyt rakentavasti puhua tilanteesta. Mies ei ole muuttanut käytöstään eikä aio niin varmaan tehdäkään.
Ja minä yritän suojella lapsiani. Yritän parhaani näillä korteilla jotka minulla on. Erokin on valtava kriisi lapsille. En oikeasti osaa sanoa olisiko se parempi vaihtoehto siihen, että nyt vain kannattelen tätä perhettä vielä seuraavatkin vuodet. Toivoisin vain niin kovasti, että löytyisi jokin keino, jolla tilannetta voitaisiin purkaa ja se helpottaisi, mutta tietenkään en voi päättää asioita miehen puolesta. Jos hän on oikeasti onnellinen näin, niin en minä voi häntä muuttaa.
Siis aiot alistaa itsesi ja lapset seuraamaan kiukuttelevan masennuspotilaan oikkuja? Et uskalla enää poistua omasta kodistasi ilman lapsia, kun miehesi ”kiukuttelee” (lue: käyttää henkistä väkivaltaa) poissaollessasi. Lapsesi oppivat tämän mallin ja pitävät sitä aikuisina turvallisen suhteen merkkinä. Onnea tosiaan!
Minä yritän tukea ja auttaa miestäni, että hän löytäisi oman elämänsä ja elämänilonsa takaisin. En minä sitäkään ihan allekirjoita, että ero olisi aina paras vaihtoehto.
Oletko sanonut miehellesi, että pelkäät lähteä kotoa sen takia, miten hän kohtelee lapsianne? Mitä hän vastasi?
Väittää, että mitään ongelmaa ei ole. Ei ole kuulemma koskaan puhunut lapsille ilkeästi. On aina vain "ihan tavallisesti", vaikka saattaa kiukutella ihan turhista.
Enkä varsinaisesti pelkää lähteä kotoa. Kyllä heillä yleensä menee ihan kohtalaisesti (kaikki lapset siis jo kouluikäisiä, ei ihan pienistä kyse). Miehen huonoina päivinä vain skippaan nykyään mieluummin omat menot, kuin jätän hänet kiukuttelemaan lapsille.
Ja juu, kuulostaa tyhmältä, kun sen tuohon kirjoitan. Minä vain taidan oikeasti edelleen rakastaa miestäni. Siitä se avuttomuus tässä tilanteessa ehkä kumpuaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään mihinkään työpaikan juttuihin menisi.
Et voi olla sellaisen tukena, joka ei halua tukea.
Lapsille pitää opettaa myös tervettä omanarvontuntoa eikä sitä, että joku muu voi laittaa heidät vääntymään rusetille rakkauden vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm. Itse elän kuten miehesi. 100% etätyö, ei kavereita, olen sinkkukin vielä, en käy työpaikan missään vapaaehtoisissa tilaisuuksissa kuten juhlat. Olen tyytyväinen elämääni. Moni introvertimpi voi olla. Ja moni muuttuu iän myötä introvertimmaksi.
Minusta sinun ei kannata yrittää nyt sitä eristäytymistä jotenkin diagnosoida syyksi miehen ärtyisyyteen kotona. Voi olla jotain ihan muutakin. Siitä asiasta kannattaa puhua miten hän kotona käyttäytyy, ja yrittää ratkaista se, ja antaa aikuisen ihmisen itse päättää haluaako noita sosiaalisia rientoja vai ei.
Ja tekoälylle kannattaa nykyään hoitaa tuollaiset "yleinen rant" tyyppiset "työ/sää/taloudellinen tilanne tms vituttaa", joita mies ilmeisesti harrastaa, se jaksaa kuunnella kuormittumatta, ja saa purkaa ajatuksensa rauhassa, vaikka räyhätyyliin jos huvittaa. Kone ei siitä loukkaannu.
Olisin ihan okei asian kanssa, jos mies vaikuttaisi tyytyväiseltä elämäänsä. Mutta hänellä on koko ajan jokin huonosti. Eikä aina osaa sanoa mikä on huonosti, on vain. Hän purkaa aika paljon sellaista turhaa stressiä minun ja tosiaan lastenkin niskaan, ja se varsinkin huolestuttaa. Oli aika, kun mies oli hyväntuulinen ja halusi tehdä yhdessä kaikenlaista. Nyt hän on jatkuvasti huonolla tuulella, alakuloinen, ja eristäytyy kotiin.
Kuvaus muistuttaa minua ex-miehestäni. Meillä oli pitkiä kausia, että hän töistä tultuaan makasi sängyllä ja tuijotti kattoon. Hän ei esimerkiksi lukenut jotain lehteä. Hän oli ärtynyt ja väitti minun ja lasten häiritsevän (?) häntä, vaikka jätimme hänet mahdollisimman paljon rauhaan. Jossain vaiheessa ilmeni vainoharhoja. Häntä salakunneltiin, joku työkaveri oli muka määrätty vakoilemaan häntä ym. Sanoisin, että oli pelottavaa. Hänellä ei ollut sairauden tunnetta vaan hänen mukaansa muut ihmiset olivat sekaisin.
Jos on masennus aktivointi auttaa. Jos on uupumus, aktivointi pahentaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puolet vastauksista on aloittajan ja aloitus tutun satuilijan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En aio erota. Mitä tehdä?
No sitten varmaan jatkaa. Et sinä voi tehdä mitään kenellekään toiselle. Voit toki kertoa miehelle että opettelee käyttäytymään ja hoitaa itsensä kuntoon, mutta ei hän välttämättä tee niin. Tuskin tekee.
Voisitko ystävällisesti suojella lapsiasi? Se on ainoa, mikä sinun PITÄÄ tehdä.
Olen yrittänyt rakentavasti puhua tilanteesta. Mies ei ole muuttanut käytöstään eikä aio niin varmaan tehdäkään.
Ja minä yritän suojella lapsiani. Yritän parhaani näillä korteilla jotka minulla on. Erokin on valtava kriisi lapsille. En oikeasti osaa sanoa olisiko se parempi vaihtoehto siihen, että nyt vain kannattelen tätä perhettä vielä seuraavatkin vuodet. Toivoisin vain niin kovasti, että löytyisi jokin keino, jolla tilannetta voitaisiin purkaa ja se helpottaisi, mutta tietenkään en voi päättää asioita miehen puolesta. Jos hän on oikeasti onnellinen näin, niin en minä voi häntä muuttaa.
Siis aiot alistaa itsesi ja lapset seuraamaan kiukuttelevan masennuspotilaan oikkuja? Et uskalla enää poistua omasta kodistasi ilman lapsia, kun miehesi ”kiukuttelee” (lue: käyttää henkistä väkivaltaa) poissaollessasi. Lapsesi oppivat tämän mallin ja pitävät sitä aikuisina turvallisen suhteen merkkinä. Onnea tosiaan!
Minä yritän tukea ja auttaa miestäni, että hän löytäisi oman elämänsä ja elämänilonsa takaisin. En minä sitäkään ihan allekirjoita, että ero olisi aina paras vaihtoehto.
Oletko sanonut miehellesi, että pelkäät lähteä kotoa sen takia, miten hän kohtelee lapsianne? Mitä hän vastasi?
Väittää, että mitään ongelmaa ei ole. Ei ole kuulemma koskaan puhunut lapsille ilkeästi. On aina vain "ihan tavallisesti", vaikka saattaa kiukutella ihan turhista.
Enkä varsinaisesti pelkää lähteä kotoa. Kyllä heillä yleensä menee ihan kohtalaisesti (kaikki lapset siis jo kouluikäisiä, ei ihan pienistä kyse). Miehen huonoina päivinä vain skippaan nykyään mieluummin omat menot, kuin jätän hänet kiukuttelemaan lapsille.
Ja juu, kuulostaa tyhmältä, kun sen tuohon kirjoitan. Minä vain taidan oikeasti edelleen rakastaa miestäni. Siitä se avuttomuus tässä tilanteessa ehkä kumpuaa.
Kyllä. Ja sinä voit rakastaa miestäsi vaikka teidän välillänne olisi tuhat kilometriä. Rakastaako mies teitä? Kantaako hän vastuun, joka hänelle kuuluu?
Yhdessäkään suhteessa ei pidä olla siksi, että rakastaa vastapuolta. Syitä pitää olla enemmän ja parempia.
Vierailija kirjoitti:
Et voi olla sellaisen tukena, joka ei halua tukea.
Lapsille pitää opettaa myös tervettä omanarvontuntoa eikä sitä, että joku muu voi laittaa heidät vääntymään rusetille rakkauden vuoksi.
Olette monet ihan oikeassa siinä, että ei lapsia pidä ehdoin tahdoin altistaa kodin huonolle ilmapiirille. Minusta vain tuntuu, että ei mies "vaadi" meitä vääntymään rusetille, vaan hän ei oikein itsekään osaa tehdä asioita enää "oikein". Ymmärrättekö yhtään mitä haen takaa? Tavallaan tähän tilanteeseen on ajauduttu pitkän ajan saatossa, eikä siksi, että mies haluaisi olla ilkeä ja huonolla tuulella.
Jos niin olisikin, niin en varmaankaan epäröisi lähteä. Mutta mies oli ihana ja hyvä mies vielä muutama vuosi sitten. Hän on ollut hyvä isä yli 10 vuotta. En haluaisi luovuttaa tilanteessa, jossa miehellä on vastoinkäymisiä oman henkisen jaksamisensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm. Itse elän kuten miehesi. 100% etätyö, ei kavereita, olen sinkkukin vielä, en käy työpaikan missään vapaaehtoisissa tilaisuuksissa kuten juhlat. Olen tyytyväinen elämääni. Moni introvertimpi voi olla. Ja moni muuttuu iän myötä introvertimmaksi.
Minusta sinun ei kannata yrittää nyt sitä eristäytymistä jotenkin diagnosoida syyksi miehen ärtyisyyteen kotona. Voi olla jotain ihan muutakin. Siitä asiasta kannattaa puhua miten hän kotona käyttäytyy, ja yrittää ratkaista se, ja antaa aikuisen ihmisen itse päättää haluaako noita sosiaalisia rientoja vai ei.
Ja tekoälylle kannattaa nykyään hoitaa tuollaiset "yleinen rant" tyyppiset "työ/sää/taloudellinen tilanne tms vituttaa", joita mies ilmeisesti harrastaa, se jaksaa kuunnella kuormittumatta, ja saa purkaa ajatuksensa rauhassa, vaikka räyhätyyliin jos huvittaa. Kone ei siitä loukkaannu.
Olisin ihan okei asian kanssa, jos mies vaikuttaisi tyytyväiseltä elämäänsä. Mutta hänellä on koko ajan jokin huonosti. Eikä aina osaa sanoa mikä on huonosti, on vain. Hän purkaa aika paljon sellaista turhaa stressiä minun ja tosiaan lastenkin niskaan, ja se varsinkin huolestuttaa. Oli aika, kun mies oli hyväntuulinen ja halusi tehdä yhdessä kaikenlaista. Nyt hän on jatkuvasti huonolla tuulella, alakuloinen, ja eristäytyy kotiin.
Kuvaus muistuttaa minua ex-miehestäni. Meillä oli pitkiä kausia, että hän töistä tultuaan makasi sängyllä ja tuijotti kattoon. Hän ei esimerkiksi lukenut jotain lehteä. Hän oli ärtynyt ja väitti minun ja lasten häiritsevän (?) häntä, vaikka jätimme hänet mahdollisimman paljon rauhaan. Jossain vaiheessa ilmeni vainoharhoja. Häntä salakunneltiin, joku työkaveri oli muka määrätty vakoilemaan häntä ym. Sanoisin, että oli pelottavaa. Hänellä ei ollut sairauden tunnetta vaan hänen mukaansa muut ihmiset olivat sekaisin.
Miehellä ei ole vainoharhoja tms, mutta tuo kuulostaa tutulta, että ärsytämme häntä, vaikka yritämme olla eri huoneessa ja mahdollisimman vähän tekemissä hänen kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm. Itse elän kuten miehesi. 100% etätyö, ei kavereita, olen sinkkukin vielä, en käy työpaikan missään vapaaehtoisissa tilaisuuksissa kuten juhlat. Olen tyytyväinen elämääni. Moni introvertimpi voi olla. Ja moni muuttuu iän myötä introvertimmaksi.
Minusta sinun ei kannata yrittää nyt sitä eristäytymistä jotenkin diagnosoida syyksi miehen ärtyisyyteen kotona. Voi olla jotain ihan muutakin. Siitä asiasta kannattaa puhua miten hän kotona käyttäytyy, ja yrittää ratkaista se, ja antaa aikuisen ihmisen itse päättää haluaako noita sosiaalisia rientoja vai ei.
Ja tekoälylle kannattaa nykyään hoitaa tuollaiset "yleinen rant" tyyppiset "työ/sää/taloudellinen tilanne tms vituttaa", joita mies ilmeisesti harrastaa, se jaksaa kuunnella kuormittumatta, ja saa purkaa ajatuksensa rauhassa, vaikka räyhätyyliin jos huvittaa. Kone ei siitä loukkaannu.
Olisin ihan okei asian kanssa, jos mies vaikuttaisi tyytyväiseltä elämäänsä. Mutta hänellä on koko ajan jokin huonosti. Eikä aina osaa sanoa mikä on huonosti, on vain. Hän purkaa aika paljon sellaista turhaa stressiä minun ja tosiaan lastenkin niskaan, ja se varsinkin huolestuttaa. Oli aika, kun mies oli hyväntuulinen ja halusi tehdä yhdessä kaikenlaista. Nyt hän on jatkuvasti huonolla tuulella, alakuloinen, ja eristäytyy kotiin.
Testot alhaalla. Kannattais edes jotain urheilla.
Joko testot tai kilpirauhasen häiriö. Sokeritautikin aiheuttaa väsymystä ja sitä voi sairastaa kauan ilman diagnoosia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En aio erota. Mitä tehdä?
No sitten varmaan jatkaa. Et sinä voi tehdä mitään kenellekään toiselle. Voit toki kertoa miehelle että opettelee käyttäytymään ja hoitaa itsensä kuntoon, mutta ei hän välttämättä tee niin. Tuskin tekee.
Voisitko ystävällisesti suojella lapsiasi? Se on ainoa, mikä sinun PITÄÄ tehdä.
Olen yrittänyt rakentavasti puhua tilanteesta. Mies ei ole muuttanut käytöstään eikä aio niin varmaan tehdäkään.
Ja minä yritän suojella lapsiani. Yritän parhaani näillä korteilla jotka minulla on. Erokin on valtava kriisi lapsille. En oikeasti osaa sanoa olisiko se parempi vaihtoehto siihen, että nyt vain kannattelen tätä perhettä vielä seuraavatkin vuodet. Toivoisin vain niin kovasti, että löytyisi jokin keino, jolla tilannetta voitaisiin purkaa ja se helpottaisi, mutta tietenkään en voi päättää asioita miehen puolesta. Jos hän on oikeasti onnellinen näin, niin en minä voi häntä muuttaa.
Siis aiot alistaa itsesi ja lapset seuraamaan kiukuttelevan masennuspotilaan oikkuja? Et uskalla enää poistua omasta kodistasi ilman lapsia, kun miehesi ”kiukuttelee” (lue: käyttää henkistä väkivaltaa) poissaollessasi. Lapsesi oppivat tämän mallin ja pitävät sitä aikuisina turvallisen suhteen merkkinä. Onnea tosiaan!
Minä yritän tukea ja auttaa miestäni, että hän löytäisi oman elämänsä ja elämänilonsa takaisin. En minä sitäkään ihan allekirjoita, että ero olisi aina paras vaihtoehto.
Oletko sanonut miehellesi, että pelkäät lähteä kotoa sen takia, miten hän kohtelee lapsianne? Mitä hän vastasi?
Väittää, että mitään ongelmaa ei ole. Ei ole kuulemma koskaan puhunut lapsille ilkeästi. On aina vain "ihan tavallisesti", vaikka saattaa kiukutella ihan turhista.
Enkä varsinaisesti pelkää lähteä kotoa. Kyllä heillä yleensä menee ihan kohtalaisesti (kaikki lapset siis jo kouluikäisiä, ei ihan pienistä kyse). Miehen huonoina päivinä vain skippaan nykyään mieluummin omat menot, kuin jätän hänet kiukuttelemaan lapsille.
Ja juu, kuulostaa tyhmältä, kun sen tuohon kirjoitan. Minä vain taidan oikeasti edelleen rakastaa miestäni. Siitä se avuttomuus tässä tilanteessa ehkä kumpuaa.
Enemmän tuo kuulostaa sääliltä kuin rakkaudelta.
Ja voi olla myös mahdollista, että lapset saavat kuvan siitä, kuinka rakastava puoliso tukee toista, ja elämme vielä monta kymmentä vuotta onnellisina? Monissa parisuhteissa on hyvät ja huonot aikansa. Kyllä, meillä on nyt huono aika, mutta haluan silti uskoa siihen, että tilanne olisi ratkaistavissa. En tiedä oletko ikinä lukenut siitä miten iso kriisi vanhempien ero on lasten mielenterveydelle, mutta puhutaan yhdestä suurimmista kriiseistä. Se, että lapset ovat taitavia maskaamaan vointiaan aikuisilta eron jälkeen, ei ole mikään tae siitä, että lapset toipuisivat vanhempien erosta koskaan, vaan mahdollisesti toistavat taas tätä mallia omissa parisuhteissaan. Kaikissa vaihtoehdoissa on monta puolta.