Miksi jonkun ihmisen kumppanin ulkonäkö on niin kauhea ongelma muille ihmisille?
Sanon heti, että omakohtainen kokemus ei ole kyseessä, ihan vaan sivustaseuraajana olen tätä ilmiötä ihmetellyt.
Eli henkilö A seurustelee henkilön B kanssa, ja nyt onkin sitten niin, että henkilö B ei ihan nyt oikein vastaa ulkonäöltään tavanomaisia kauneusihanteita, on vaikkapa huomattavan ylipainoinen tai vaikkapa kasvoiltaan ei niin komea/kaunis. Kun taas henkilö A on luultavasti suurimman osan mielestä hyvinkin viehättävän näköinen.
No, ainahan sitä sanotaan, että pinnallisuus ja ulkonäön perusteella kumppanin valitseminen on rumaa ja että pitää katsoa pintaa syvemmältä. Mutta tästä huolimatta tämä pariskunta on jatkuvan arvostelun kohteena ulkonäöllisen eriparisuutensa takia. Ja muut ihmiset moittivat jatkuvasti (ainakin selän takana, en tiedä sanovatko myös suoraan mielipiteensä) tätä henkilöä A, siitä että miten hän nyt on tuollaisen hirvityksen mennyt valitsemaan, ja muutenkin asenne on se, että miten SUURI VÄÄRYYS on, että tämä henkilö A on KEHDANNUT valita kumppaninsa oman mielensä mukaan, eikä sen mukaan miten hänen olisi näiden marisijoiden mielestä pitänyt tehdä.
Kommentit (38)
No monesti ihmettelijät on usein itse ollut kiinnostuneita siitä toisesta, ja ärsyttäähän se että sitten valitaan omasta mielestä itseään huonomman näköinen.
Olen kuullut samaa itsestäni miksi olen mieheni kanssa joka on ylipainoinen. Olen hoikka ja mielestäni kaunis. Mutta kun suhteessa ei ole kyse ulkonäöstä vaan luonteesta. Kaikki eivät ole ulkonäkökeskeisiä ja valitse kumppania ulkonäönperusteella. Tunnen naisia jotka vaihtavat miehiä kuin sukkaa koska miehen luonne ei ollutkaan hyvä. Mieheni luonne on mukava ja kiltti ja minä tykkään sellaisesta rauhallisesta miehestä joka ei muutu edes alkoholin juomisen jälkeen. Tuttujen naisten miehet olleet jopa väkivaltaisia kun juovat.
Aikuisillakin on oma kehitystasonsa, suurin osa ei koskaan saavuta niitä korkeimpia
Ihmiset, jotka pohtivat tällaisia, ovat usein niitä, jotka painivat omien ulkonäkökysymysten kanssa. Se on selviytymiskeino hauraan minuuden ja huonon itsetunnon kanssa.
En itse kykenisi olemaan ihmisen kanssa joka ei pitäisi mua myös ulkoisesti viehättävänä .. sama toisinpäinkin.. miks haluis kokea että toinen on vaan tyytyny
Juuri eilen mieheni kanssa puhuttiin yksistä naapureista. Mies on komea ja hyväkroppainen, pukeutuu hyvin. Nainen on mörssäri ja pukeutuu homssuisesti. Hänen on oltava tosi hyvä sängyssä, en keksi muuta. Mukavuus on miehille toissijaista.
Ei tämä meitä häiritse ja keskenämme vaan juorutaan.
Parisuhteet on muutenkin sellasia ettei ne kannata. Aina sellasta mielistelyä. Ja pitää ottaa toinen huomioon. Ja tehdä asioita mitä ei halua. Elämä on paskaa muutenkin ilman että toisenkin eteen pitäis tehdä paskoja juttuja
Toivon usein että hyvännäköiset katoais .. ne vain saa kaiken ulkonäöllään ja kehtaavat vielä valehdella etteivät saisi
Vierailija kirjoitti:
Olen kuullut samaa itsestäni miksi olen mieheni kanssa joka on ylipainoinen. Olen hoikka ja mielestäni kaunis. Mutta kun suhteessa ei ole kyse ulkonäöstä vaan luonteesta. Kaikki eivät ole ulkonäkökeskeisiä ja valitse kumppania ulkonäönperusteella. Tunnen naisia jotka vaihtavat miehiä kuin sukkaa koska miehen luonne ei ollutkaan hyvä. Mieheni luonne on mukava ja kiltti ja minä tykkään sellaisesta rauhallisesta miehestä joka ei muutu edes alkoholin juomisen jälkeen. Tuttujen naisten miehet olleet jopa väkivaltaisia kun juovat.
Kiva että sulle riittää ettei mies lyö sua kun on kännissä. 😂 Itselleni on vaan kovin kaukainen ajatus miehestä joka kohtelee kehoaan huonosti ja syö ja juo itseään aikaiseen hautaan. Kaukana minun arvo maailmasta ja eihän minulla tätä mielipidettä saisi olla.
Pistäpä merkille. Vain tyhmät arvostelee , fiksu ja sivistynyt tietenkään ei kajoa muiden elämään. 🍀🍀🍀🍀
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteet on muutenkin sellasia ettei ne kannata. Aina sellasta mielistelyä. Ja pitää ottaa toinen huomioon. Ja tehdä asioita mitä ei halua. Elämä on paskaa muutenkin ilman että toisenkin eteen pitäis tehdä paskoja juttuja
On super ahdistava ajatuskin, että palkkatyön lisäksi pitäisi aloittaa toinen päivätyö huomioimalla toista, yms.
Vierailija kirjoitti:
Pistäpä merkille. Vain tyhmät arvostelee , fiksu ja sivistynyt tietenkään ei kajoa muiden elämään.. 🍀🍀🍀🍀
Vain ulkonäöllä on väliä lopettakaa valehtelu.. Jos ei viehäty toisesta ulkoisesti se mikään parisuhde ole
Vierailija kirjoitti:
En itse kykenisi olemaan ihmisen kanssa joka ei pitäisi mua myös ulkoisesti viehättävänä .. sama toisinpäinkin.. miks haluis kokea että toinen on vaan tyytyny
En kykenisi olemaan ihmisen kanssa joka ei pidä itseään sen arvoisena, että pitää huolta itsestään.
Vierailija kirjoitti:
Pistäpä merkille. Vain tyhmät arvostelee , fiksu ja sivistynyt tietenkään ei kajoa muiden elämään., 🍀🍀🍀🍀
Ihmisten hyvesignalointi, etenkin netissä on aina laskelmoitua ja todellinen käytös taas laskelmoimatonta.
Vierailija kirjoitti:
No monesti ihmettelijät on usein itse ollut kiinnostuneita siitä toisesta, ja ärsyttäähän se että sitten valitaan omasta mielestä itseään huonomman näköinen.
Jos valitsija on ollut mies, niin eikö se kauniimpi ilman jäänyt nainen menetä kiinnostuksensa mieheen saman tien? Kun mies osoittautuikin tasottomaksi pariutuessaan sen näköisen naisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Pistäpä merkille. Vain tyhmät arvostelee , fiksu ja sivistynyt tietenkään ei kajoa muiden elämään... 🍀🍀🍀🍀
No enpä pyörisi sellaisissa porukoissa, joissa ihmiset kommentoivat ja arvostelevat toisten ulkonäköä tai kumppanin valintaa. Ei ole mitenkään normaalia tai yleistä käytöstä.
Se johtuu joskus henkisestä habituksesta tai jokin yhteensopimattomuus. Ei ensin ulkonäkö. Ehkä joku juttu minkä ulkopuolinen näkee ja toinen ei näe. Mutta sillä ei ole väliä, pääasia että hlöt itse tyytyväisiä. Mutta turha suhde on turha taakka.