Puutuinko asiaan joka ei minulle kuulu? Miehen rahankäytöstä kyse
Ollaan aviopari, oltu yhdessä kauan, lapset jo aikuisia. Omat tilit, mutta periaatteessa yhteiset rahat. Käytännössä minä maksan aivan kaikki asumiskulut. Se on ok, koska mies maksaa pääasiassa ruuat ja lisäksi kustansi remontin. Hänellä menee paljon rahaa myös työmatkakuluihin. Miehen tulot ovat noin 500€ enemmän kuin minulla.
Nyt on alkanut vaivata miehen rahankäyttö. Hänellä on moottoripyörä ja auto, joihin saa jatkuvasti hassattua rahaa, ihan vaan tuunauksiin, ostaa tai teettää niihin mielestään hienoja juttuja. Tai, sen sijaan että vaihdattaa tarpeellisen osan, niin tilaa ulkomailta jonkun hienomman version. Iloitsee että nyt on hieno, komea, tehokas, ja etenkin että tällaista ei ole muilla. Teettää asioita ihan vaan koska voi ja haluaa, ei siksi että pitäisi. Tänä vuonna mp-ajokausi ei ole vielä edes alkanut, mutta pari tonnia on jo mennyt ja lisää suunnittelee. Ja todella vähän hän pyörällään edes ajaa.
Hänellä ei ole säästössä mitään. Ei euroakaan, ja tämä on alkanut minua häiritä. Etenkin, kun minulla epäiltiin vakavaa sairautta ja pohdittiin miten tässä käy. Jos mies jäisi yksin tai jostain syystä erottaisiin, vaikkei sitä näköpiirissä olekaan, miehellä visa vinkuisi heti. Siksi ei ymmärrä säästämistäkään, koska onhan visa.
Minä säästän, ja seurauksena onkin sitten se että kun tulee joku isompi lasku, vaikka pesukoneen osto tai eläinlääkärilasku tai pakollinen autoremppa, ne menee minun säästöistä. Tai viimeksi, lähdettiin pienelle lomareissulle niin minun säästöistä piti ottaa, kun mies voivotteli että tilinsä on melko tyhjä. Tämä tosin eka kerta ettei ollut huomioinut reissua etukäteen.
Nyt sitten avauduin miten järjettömäksi näen hänen rahankäyttönsä. Kaikki raha mitä on, hänen on "pakko" käyttää, eikä tosiaan säästössä mitään. Mies loukkaantui, että eipä tiennyt että olemme "vararikossa" hänen takiaan. No, emme ole, mutta minun mielestä pitäisi nyt vähän järkeä ottaa käteen. En tiedä miettiikö asioita nyt tuon keskustelun jälkeen, mutta puutuinko nyt muka turhaan tähän??
Kommentit (250)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ottanut sitä matkaan vaikka se kerjäsi mukaani Etelä-Amerikkaan
No näinhän moni muukin olisi toiminut. Mikä se ongelma siis oli?Se, että yritti maksattaa minulla lystinpitoaan. Siksi en katsonut kauan sitä äijää
Lystinpitoaan? Jos olisit halunnut hänen kanssaan seurustella, yhteiset lomat olisivat olleet sulle ihan ok maksaa. Se ole lystinoitoa vaan yhdessäoloa. Eli, sä et vaan hänen kanssaan halunnut olla, rahalla tossa ollut mitään virkaa.
Ei minulle ollut ok maksaa kerjäläisen lomia. Enkä maksanut. Enkä katsonut sitä tyyppiä kauan. Lokki on lokki vaikka voissa paistaisi.
No niin, tulihan se sieltä. Täysin ragebait-kommentti. Suurin osa maksaa kumppaninsakin menoja vakavassa suhteessa eikä valita miten toinen on lokki.
Ei ollut vakava suhde ei. Se oli seukkailukaveri ja seukkailun päätin siihen pisteeseen kun se kerjääminen jatkui ja jatkui. Täys luuseri äijä.
Eli ei ollut mitään tekemistä itse rahan kanssa. MOT.
Kyllä oli. En käytä rahojani kerjäläiseen.
Kuten moni muukin on sanonut, et toki turhaan puuttunut, mutta melko väärällä tavalla kun hän on vain tehnyt niin kuin sovittu oli. Järjestely on ollut sulle ok, sitten kun ei enää olekaan, on aika turhaa sanoa että hän on se ongelma nyt. Yhdessä päätetty, yhdessä eletty.

Et sinä olisi hänen kanssaan ollut vaikka olisi osuteensa maksanutkin. Kukaan puhu toisesta muuten noin.

Amen.
avioliitto on kyllä paha juttu, koska sen mukana tulee puolison elatusvelvollisuus. Näin toinen voi lokkeilla periaatteessa ihan niin paljon kuin sielu sietää.
Suosittelen teitä menemään lakimiehelle tekemään avoehtosopimus ja sen jälkeen teette sopimuksen taouden kuluista ja niiden jakamisesta. Sen jälkeen vain luovutat miehesi rahankäytön seurannan. Jos hän haluaa laittaa kaiken menemään, niin anna laittaa. Alat itse säästämään ja sijoittamaan ja silloin tällöin kehaiset miten hyvin sijoituskohteesi on tuottanut ja kerrot vaikka, että seuraava sijoituspäämääräsi on saavuttaa 100k euron raja. Sitten taas siitä eteenpäin. Jossain vaiheessa miehesikin alkaa heräämään todellisuuteen ja haluaa vaurastua. Miehille aina tepsii tuollainen pieni kateus, joka saa aikaan kilpailuvietin syntymisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ottanut sitä matkaan vaikka se kerjäsi mukaani Etelä-Amerikkaan
No näinhän moni muukin olisi toiminut. Mikä se ongelma siis oli?Se, että yritti maksattaa minulla lystinpitoaan. Siksi en katsonut kauan sitä äijää
Lystinpitoaan? Jos olisit halunnut hänen kanssaan seurustella, yhteiset lomat olisivat olleet sulle ihan ok maksaa. Se ole lystinoitoa vaan yhdessäoloa. Eli, sä et vaan hänen kanssaan halunnut olla, rahalla tossa ollut mitään virkaa.
Ei minulle ollut ok maksaa kerjäläisen lomia. Enkä maksanut. Enkä katsonut sitä tyyppiä kauan. Lokki on lokki vaikka voissa paistaisi.
No niin, tulihan se sieltä. Täysin ragebait-kommentti. Suurin osa maksaa kumppaninsakin menoja vakavassa suhteessa eikä valita miten toinen on lokki.
Ei ollut vakava suhde ei. Se oli seukkailukaveri ja seukkailun päätin siihen pisteeseen kun se kerjääminen jatkui ja jatkui. Täys luuseri äijä.
Eli ei ollut mitään tekemistä itse rahan kanssa. MOT.
Kyllä oli. En käytä rahojani kerjäläiseen.
Et sinä olisi hänen kanssaan ollut vaikka olisi osuteensa maksanutkin. Kukaan puhu toisesta muuten noin.
Olin vähän aikaa. Kävi ilmi, että tyyppi yrittää päästä rahoistani hyötymään. Siksi se tyyppi on lokki ja luuseri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten moni muukin on sanonut, et toki turhaan puuttunut, mutta melko väärällä tavalla kun hän on vain tehnyt niin kuin sovittu oli. Järjestely on ollut sulle ok, sitten kun ei enää olekaan, on aika turhaa sanoa että hän on se ongelma nyt. Yhdessä päätetty, yhdessä eletty.
Amen.
Se on jännä miten se onkin yleensä nainen, joka havahtuu raha-asioihin vasta siinä vaiheessa kun lapset on kasvatettu aikuisiksi ja ongelmaksi muodostuu juuri miehen rahankäyttö. 🤔
Ymmärsinkö oikein, että miehen palkka kuluu täysin ruokaan, autoon ja moottoripyörään? Heitä on siis kaksi syöjää vain. Miehen palkka on varmaan vähintään 2500 nettona ja syömiseen ja moottoriajoneuvoihin koko palkka!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten moni muukin on sanonut, et toki turhaan puuttunut, mutta melko väärällä tavalla kun hän on vain tehnyt niin kuin sovittu oli. Järjestely on ollut sulle ok, sitten kun ei enää olekaan, on aika turhaa sanoa että hän on se ongelma nyt. Yhdessä päätetty, yhdessä eletty.
Amen.
Se on jännä miten se onkin yleensä nainen, joka havahtuu raha-asioihin vasta siinä vaiheessa kun lapset on kasvatettu aikuisiksi ja ongelmaksi muodostuu juuri miehen rahankäyttö. 🤔
Näinpä. Siksipä nämä asiat pitäisi hoitaa järkevästi koko ajan eikä vasta sitten kun itse ei ole enää selvästi saamapuolella.

Jep. Aplla on minusta ihan väärä asennoituminen asiaan enkä ihmettele yhtään miehensä närkästystä. Eiköhän ole miehen rahaa uponnut vuosien varrella apta enemmän perheeseen. Minä antaisin miehen elää elämäänsä nyt kun on vastuussa vain omista menoistaan. Toi olis ihan ok niin kauan kun hommat hoituu.

Vastuussa vain omista menoistaan? Kyllä hän on myös perheen kuluista vastuussa, mutta jotenkin ohjannut omat rahansa omaan harrastukseen, kun ap kannattelee perhe- elämää rahoillaan.

Lasten ollessa aikuisia, ei tarvitse maksaa perhe-elämää sen enempää kuin he nyt tekevät. Toki saa, mutta tuo on ihan ok noinkin. Apkin reilusti hankkii jotain omaa tekemistä.

Itse huomasin, miten aina lapsen muuttaessa omilleen kulut pieneni paljon. Kahden lapsen muutettua ruokakulut oli reilusti alle puolet entisestä, sähkönkulutus puolittui, vesimaksut pieneni ja lasten vaatekulut jäi kokonaan pois. Jos toinen puolisoista huomaa, miten rahaa säästyy, mutta toinen ei huomaa mitään muutosta entiseen, niin on helppo päätellä, kumpi maksoi lasten kulut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten moni muukin on sanonut, et toki turhaan puuttunut, mutta melko väärällä tavalla kun hän on vain tehnyt niin kuin sovittu oli. Järjestely on ollut sulle ok, sitten kun ei enää olekaan, on aika turhaa sanoa että hän on se ongelma nyt. Yhdessä päätetty, yhdessä eletty.
Amen.
Se on jännä miten se onkin yleensä nainen, joka havahtuu raha-asioihin vasta siinä vaiheessa kun lapset on kasvatettu aikuisiksi ja ongelmaksi muodostuu juuri miehen rahankäyttö. 🤔
Näinpä. Siksipä nämä asiat pitäisi hoitaa järkevästi koko ajan eikä vasta sitten kun itse ei ole enää selvästi saamapuolella.
Jep. Aplla on minusta ihan väärä asennoituminen asiaan enkä ihmettele yhtään miehensä närkästystä. Eiköhän ole miehen rahaa uponnut vuosien varrella apta enemmän perheeseen. Minä antaisin miehen elää elämäänsä nyt kun on vastuussa vain omista menoistaan. Toi olis ihan ok niin kauan kun hommat hoituu.
Vastuussa vain omista menoistaan? Kyllä hän on myös perheen kuluista vastuussa, mutta jotenkin ohjannut omat rahansa omaan harrastukseen, kun ap kannattelee perhe- elämää rahoillaan.
Lasten ollessa aikuisia, ei tarvitse maksaa perhe-elämää sen enempää kuin he nyt tekevät. Toki saa, mutta tuo on ihan ok noinkin. Apkin reilusti hankkii jotain omaa tekemistä.
Perheellä tarkoitan puolisoa. Onko sinusta ok, että miehen koko palkka menee kahden ihmisen ruokaan ja moottoriharrastukseen? Ap sitten maksaa muun.

No on tietenkin ok. Mitä apn miehen pitäisi maksaa lisäksi?

Tämäpä! Todellakin saa laittaa rahansa harrastuksiinsa eikä tarvitse toisen kuluja maksaa.

Kyllähän kodissa muitakin kuluja on kuin ruoka ja auto. Se asuminen, vesi, sähkö, jäte, vakuutukset kaikenmoista hankintojen tekeminen ja vastuu säästää yllättävien kulujen varalta. Miehellä ei mitään puskuria ole. On vain jättänyt sen ap:n huileksim

Miksi hän keräisi puskuria, jos ei näe sitä tässä kohtaa tarpeelliseksi. Ap on hyvä kerää ihan itse puskurinsa.
Katsopas kun tässä on just se juttu, että vaikka kuinka ollaan naimisissa, ei se tarkoita sitä, että on pakko elää yhtä taloutta. He eivät ole sitä tehneet ennenkään, miksi se nyt yhtäkkiä on aplle kynnyskysymys myös miehensä puolesta?
Meillä on aina pllut omien tilien lisäksi yhteinen tili ja varmasti on sittenkin kun lapset muuttaa kotoa, mutta ei me tähänkään asti ole toistemme rahoja kytätty, eikä tulla kyttäämäänkään. Toki meillä on selvästi parempi taloudellinen tilanne ja molemmilla on säästöjä, mutta en mä kyllä tajua apnkaan kohdalla miten tuo on niin iso ongelma nyt. Varmasti sairaus pelottaa, mutta sitten säästää itselleen kunnon vakuutukset.

Mutta kun ap on nyt sitä mieltä että vaikka ennen kaikki oli ok vaikka rahaan suhtaudittiin eritavalla, nyt kun hän haluaa toisin, miehensä pitää haluta myös. Nih.
Mä sanoisin, että tohon se tulee kaatumaan, jos ei osaa rakentaa omaa ilman toista.